Vanhemmat seksistä: enemmän ja hitaammin, kiitos!
11.11.2009
Suomalaisperheiden vanhemmat ovat pääsääntöisesti
tyytyväisiä seksielämiinsä, selviää äskettäin uudistuneen Helistin.fi-perhepalvelun toteuttamasta
Suuresta suomalaisesta Perhekyselystä.
Vanhemmat harrastavat seksiä siis enimmäkseen muutaman
kerran kuukaudessa (35,30 % vastaajista) tai viikossa (28,39 %). Vain
kymmenesosassa parisuhteista seksiä on vähemmän. Vastaajat olivat varsin
tyytyväisiä seksielämiinsä, vaikkakaan kolmasosa ei pistäisi pahitteeksi, jos
seksiä olisikin hieman nykyistä enemmän.
Vielä seksikertojen lukumääräistä lisäystä enemmän seksiin
kaivataan kiireettömyyttä. Seksikumppanien taidot keräävät kyselyssä kiitosta.
Noin 82 prosenttia vastaajista kertoo olevansa täysin tyytyväinen kumppaniinsa
sängyssä.
Tämä saattaa näkyä myös siinä, että vastaajien parisuhteissa
ei ole ilmennyt tarvetta puolison pettämiselle. Hieman alle kymmenesosa
vastaajista oli pettänyt kumppaniaan, joista noin puolet on salannut sen ja
toinen puolikas puolestaan saanut hairahduksen anteeksi.
Kysyimme myös, voisiko vastaaja antaa kumppanilleen anteeksi
pettämisen. Yli puolet oli sitä mieltä, että asia riippuisi tilanteesta ja
olosuhteista. Noin 37 prosenttia ei ikipäivänä antaisi pettämistä anteeksi.
Lähes kuusi prosenttia vastaajista oli jo entuudestaan joutunut vastaavan
tilanteen eteen ja kyennyt anteeksiantoon.
Perhekyselyn vastaajista 96 prosenttia oli parisuhteessa.
Suomen seksikkäin julkkisäiti ja -isä ovat…
Halusimme myös selvittää, kenet Suomen kansa valitsee
seksikkäimmiksi julkkisvanhemmiksi. Tulokset eivät ole kovin yllättäviä.
Julkkisisistä eniten ääniä haalivat Mikko Leppilampi (31,12 %), Peter Franzen
(21,61 %) sekä Teemu Selänne (9,94 %). Vastausvaihtoehtojen ulkopuolelta
huomattavan monta ääntä keräsivät Kari-Pekka Toivonen ja Peter Nyman.
Julkkisäideistä selvän äänienemmistön sai Janina Fry (os.
Frostell), joka keräsi kaikkiaan 30,28 prosenttia vastaajien äänistä. Toiseksi
ja kolmanneksi Suomen seksikkäin julkkisäiti -äänestyksessä tulivat Lola Wallinkoski
(9,31 %) ja Pamela Tola (8,94 %).
Lue lisää seksistä ja parisuhteesta:
Lisää puhtia seksiin ruokavalinnoilla
Typeriä asioita, joita naiset tekevät miestensä eteen - ja miehet naisten
Miehet haluaisivat saada kovemman erektion - paitsi Suomessa
Välttele orgasmia - tuplaa nautintosi
Keskustele seksistä:
Saatko aina?
Kaipaatko kovempaa kyytiä?
Häviääkö raitis mies juovalle sängyssä?
Seksiä enemmän yksin vai kumppanin kanssa?
Hyvä parisuhde -osion etusivulle »