|
|||||||||||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 14.09.2006 klo 22:15 Avainsanat: Intensiivilaihdutuksen tuloksetNo niin tämäkin homma ja kokeilu on ohi. 10 vuorokauden uudenlainen kokemus takana. Tässä muutamia ajatuksia ja tuloksia tiivistetysti; Tänä aamuna 10 vrk myöhemmin puntari näyttää 79.4kg eli 10 päivän aikana paino putosi 2.6 kg, josta osa taitaa olla nesteitä, joka palautuu muutamassa päivässä. Vyötärön ympärystä en mitannut alussa, mutta nyt 2 tuumaa pienemmät farkut ovat oman kokoiset. Kymmenen päivän aikana söin Nutriletin Forest fruit:ia (112 kcal/kpl) 14 kpl eli niistä kaloreita kertyi 1568 kcal. Lisäksi söin Nutriletin Creamy Chiken Soupia 118kcal/kpl) 19 kpl eli 2242 kcl ja yksi Nutriletin Asparguspussin (120 kcal) eli yhteensä 3930 kcal. Sen lisäksi söin päivittäin 1-2 omenaa ja yhteensä 10päivän aikana muutaman vihanneksen ja muutaman luumun eli erittäin vähän. Eikä mitään muuta. Keskimääräinen päivittäinen kalorimäärä oli siis hieman yli 400 kcal kun miehen keskimääräinen kaloritarve on noin 1700 kcal. Toisaalta en urheillut koko aikana kertaakaan, kuten myös valmistajan ohjeissa kehoitettiin. Kymmenen päivän aikana oli muutama huono hetki (3-4 kertaa noin puoli päivää), mutta yllättäen kahden viimeisen vuorokauden aikana ei ollut edes erityisen nälkä. Sinällään koko aikana ei ollut erityisiä "välipalahaluja" eli vahva päätös piti hyvin. Dieetin onnistumista helpotti selkeästi melko hektinen työ-ja muu ohjelma painopudotuksen aikana. Ei olut aikaa ajatella ruokaa. Oliko koko hommassa sinällään mitään järkeä? No, kaikkeahan pitää kokeilla ainakin kerran elämässä. Toisaalta myös paino tippui yllättävän paljon, joka oli myös tarkoituskin. Terveellistä? Ehkäpä lyhyen aikaa toteutettuna, mutta ei ylipainokaan toisaalta terveyttä lisää. Yleisesti ottaen varmaankin kannattaa lisätä liikuntaa ja korvata osa aterioista Nutriletin tapaisillla tuotteilla. Sekä laihduttaa pitemmällä aikavälillä. Periaatteessa suosittelen intensiivilaihdutusta...mutta harvoin toteutettuna.
Kirjoitettu: 13.09.2006 klo 22:02 Avainsanat: 10 päiväOhi alkaa olla, viimeinen vuorokausi alkaa lähestyä kuurista loppuaan. Tänään oli taas melko helppo päivä; olo on ollut hyvä eikä sinällään mitäään erityistä kiusausta ole ollut syödä ylimääräistä. Kello on nyt 22 ja päivän ruokavalioon on kuulunut yksi Forest fruit, kaksi kanakeittopussia, 1 omena ja 1 persikka ja kolme kahvikuppia. Eli kaloreita noin 400. Sinällään siis uuteen "kevyempään" ruokavalioon näyttää tottuvan. Aamulla puntari näytti 79.1 kg eli 9 vrk:ssa painon lasku on ollut hieman alle 3 kg, josta tosin on varmasti osa "nesteistä". Huomenna on yhteenvedon aika.
Kirjoitettu: 12.09.2006 klo 22:16 Avainsanat: 9 päiväOmituinen päivä. Heikon eilisen päivän jälkeen tuntuu yllättäen siltä, että nykyiseen ruokavalioon alkaa kroppa tottumaan. Tämän päivän ohjelmaan kuului töissä totutusti paljon palavereita klo 18 asti, joita käytännössä keskeytti vain yksi 5 minuutin kanakeitto. Siihen lisäksi aamulla nautittu Metsän hedelmät ja töiden jälkeen klo 18.30 kanakeitto ja nyt klo 22 ei ole edes nälkä. Tietysti päivään on liittynyt myös kolme kuppia kahvia, mutta aikaan niukkaan ruokavalioon näyttää sittenkin tottuvan. Taidan vielä syödä yhden omenan ennen nukkumaan menoa, mutta muuten taas yksi päivä onnistuneesti läpi. Enää 2 päivää "kuurista" jäljellä. Aamupunnitus näytti 79.7 kg eli paino tippunut nyt hieman yli 2 kg 8 päivässä.
Kirjoitettu: 11.09.2006 klo 22:02 Avainsanat: 8 päiväTämä aamu alkoi selkeällä nälän tunteella. Muutenkin illalla tuli luettua sähköposteja myöhään, joten maanantaiaamun tapaan muutenkin väsytti. Puntari näytti 80.2 kg eli viikon saldoksi jäi 1.8 kg. Punnituksen jälkeen hieman huimasi, joten Forest fruit tuli juotua nopeasti tarpeeseen. Aamupäivä meni palavereissa ja kanakeitto odotti 12.45, jonka jälkeen alkoi kokous saman tien. Iltapäivällä oli ehkä tähän mennessä heikoin (lue heikottavin) hetki, kun kokous venyi puoli kuuteen ja sitä ennen ei saanut tankattua mitään lukuunottamatta paria kahvikuppia. Päätä särki ja nälkä oli lähes haistettavissa, kun pääsin kotiin.Kotona maistui taas kanakeittopussi ja pari keitettyä porkkanaa, jotka maistuivat kuin sisäfilepihvi. Illalla kävin taas 1.5 tuntia "rappaushommissa" ja juuri nyt aion vielä nauttia päivän päätteeksi yhden Forest fruitin, jota alkaa jo odottaa. Sen jälkeen on päivän pussit nautittu (4 kpl) ja katsotaan aamulla, miten puntari reagoi asioihin. Tähän mennessä haastavin päivä lähinnä heikotuksen suhteen, näläntunteen kanssa tulee pärjättyä kohtuullisen hyvin.
Kirjoitettu: 10.09.2006 klo 22:09 Avainsanat: 7 päiväAamu alkaa punnituksella jo totutusti. Odottelin joko paino olisi tippunut yli 2 kg, mutta ei. Jo totutut 80.3kg lasissa. Sunnutaipäivä menee tällä hetkellä totutusti eli aamulla 5 h aluksi maalin poistoa ja sitten maalausta. Välissä pari tuntia kylpyhuonepiirustusten kimpussa ja sitten vielä 4h maalausta. Sinällään remontointi tuntuu mukavalle vastapainolle muuten arjen aika ajattelupainoiselle työlle. Samalla ei tule ruoka mieleen.. Päivän ruokasaldo on 2 "metsän hedelmät" ja 2 kanakeittoa. Lisäksi 2 omenaa 2 dl kahvia ja 0.5 dl vettä eli hiukan niukasti vettä edelleen. Viikko takana, 2kg paino alas ja tähän asti ei suurempia ongelmia dieetin suhteen. 3 pv jäljellä.
Kirjoitettu: 10.09.2006 klo 15:33 Avainsanat: 6 päiväLauantai avautuu sateisena ja rutiininomaisesti menen suihkuun ja puntarille. Iloinen yllätys eli puntari näyttää kiloa vähemmän kuin eilen eli 80.2kg. Olen aiemminkin huomannut, että paino tippuu yleensä hieman portaittain eikä tasaisesti. Hyvä kuitenkin, että suunta on oikea. Aamupäivällä painutaan sitten kaupungille, jossa aika kuluu nopeasti. Kanakeiton aika kahden aikoihin, jolloin jo selkeästi hiukoo ja huimaa. Iltapäivällä pyöriskelen netissä ja myöhemmin teen pihalla pensaikoiden harvennusta. Pysyn kaukana keittiöstä, tosin ei siellä ole minulla juuri tekemistäkään... Myöhemmin käymme vielä kaupassa, josa täydennän kanakeittovarastoa yhden laatikon verran. 15 pussia 20 euroa. Eli yhden aterian hinnaksi tulee hieman yli euron eli ei juuri mitään. Sinällään kaupassa on aika nopea käydä kun itselle ei tarvitse miettiä mitään ruokaa. vaimo hoitaa muut perheen ostokset. Illalla on edelleen hieman outo olo, kun ei voi syödä mitään. Tässä huomaa sen että ruokailulla sinällään on jo jonkinlainen, ainakin rituaalinen, merkitys viikonlopun ohjelmassa.
Kirjoitettu: 10.09.2006 klo 15:21 Avainsanat: 5 päiväAamulla jo totutusti aamu alkaa puntarilla, jossa puntari näyttää lähes eiliseen tapaan 81.2 kg. Sitten taas jatketaan jauhopussia sekoittelemalla. Vähitellen juomaa on jo oppinut paremmin sekoittamaan ja juoma menee alle minuutissa ongelmitta. Vatsassa on sen jälkeen "täysi olo" ja sitten taas töihin. Töissä jo totutut kuviot. Paljon palavereita ja sitten puolen päivän aikaan kanakeitto ja yksi omena. Iltapäivällä töissä huomaa itsestään ettei ole aivan täysi veto ja veren sokeri lienee hieman alhaalla.Joudun lähtemään töistä jo puoli viiden aikaan, kun pojallani on tullut vatsa kipeäksi ja hän on tullut tarhasta kesken päivän. Kotona odottaa itkevä lapsi, joka kuitenkin puolessa tunnissa rauhoittuu ja muuttuu nopeasti virkeäksi itsekseen. Olisikohan äidin migreeni aiheuttanut myötätuntoreaktion? Illempana on hieman outo olo, kun ei voi syödä mitään, eikä toisaalta viitsi lähteäkään mihinkään. No ruokavaliona on kuitenkin vielä totuttuun tapaan vielä yksi kanakeitto, vähän keitettyjä porkkanoita ja yksi Forest Fruit. Sinällään tavoitteesta puolet takana ja houkutuksista on hyvin pysytty erossa.
Kirjoitettu: 09.09.2006 klo 21:25 Avainsanat: 4 päiväTorstaiaamuna sängyssä sitä miettii, miten suurin nälän tunne häviää, vaikka periaatteessahan sitä aamulla pitäisi olla nälän tunne pahempi kuin illalla. Mutta puntariin. Nyt taas tilanne normalisoitunut eilisaamuun verrattuna eli puntari näyttää 81 kiloa. Eli ei tämä ollutkaan lihotusdieetti. Ja sitten taas tuttu aamupala Fruit of the forest, nyt sauvasekoittimella sekoitettuna. Jolloin juoma selkeästi parempaa, vaikkakin maku kyllä kyllästyttää. Päivällä taas samat kuviot eli yksi kanakeitto, kokouksia, muutama kahvikuppi ja kaksi omenaa. Nälkä pysyy pussikeiton jälkeen aina pari tuntia pois mutta kiireisen aikataulun, kahvin ja parin omenan kanssa päivä menee kohtuu hyvin. Kuuden jälkeen kotiin, missä vaimolle on iskenyt migreeni. Lähden pojan kanssa apteekkiin koska kotona kipulääkkeet loppuneet. Pongaan samalla apteekista kolmannen maun Nutriletista eli parsakeiton, joka ohjeiden mukaan nautitaan lämpimänä. Päätän testata sitä koska jotenkin tuntuu siltä lämmin pussi vie paremmin nälän tunteen kuin saman energiamäärän sisältävä Metsän hedelmät. Illalla lämmitän veden ja testaan Parsapussia- ei ole kyllä ensimmäisenä minun makuun, mutta juon sen irvistellen pois. Kymmenen jälkeen vielä muutama luumu ja sitten nukkumaan. Taas yksi päivä voitettuna ja kuusi jäljellä.
Kirjoitettu: 09.09.2006 klo 20:53 Avainsanat: 3 päiväAamulla pettymys. Herään, sitten suihkuun ja puntari näyttää 83.5 kg eli 2.5 kg enemmän kuin eilen. onkohan puntari rikki? Ei voi mitään, mennee johonkin elimistön takaiskun piikkiin. Sitten taas samat kuviot; aamulla Metsän hedelmät-pussi, eikä taaskaan tehosekoitinta eli jauhomainen maku ja töihin. Sitten taas kokoiuksia aamupäivä putkeen. Nälkä alkaa jo kymmeneltä, mutta sammutetaan se taas kahvilla. Onneksi tajusin aamulla ottaa mukaan pari omenaa, joista toisen syön 11 aikoihin, joka on vähän helpottanut tilannetta. kokous venyy klo 13 asti, päässä humisee kun avaan kädet täristen kanapussin. Taas vähän helpottaa. Iltapäivällä kahvia, omena ja nälän tunne. Kokous loppuu vasta 19.30, jolloin nälkä jälleen kova. Nopeasti kotiin ja sitten taas kanapussi ja taas omena ja pari luumua. Luen illalla kanapussin takaa tietoja; kaloreita vajaa 130 eli neljällä pussilla runsas 500 kaloria/vrk, ei ihme että on nälkä. Lisäksi muista ohjeista näyttää löytyvän ohje, että pitäisi juoda 1.5 l vettä päivittäin ja pusseja pitäisi syödö 5-6 eli itse asiassa olen syönyt pusseja liian vähän. Illalla taas nälkä nukkumaan mennessä, mutta tähänhän tottuu...
Kirjoitettu: 09.09.2006 klo 20:37 Avainsanat: 2 päiväToisena päivänä heräsin lievään näläntunteeseen. Sitten suihkuun ja puntariin (tietysti); 81.2 kg. Siis 800g vähemmän kuin 24h sitten. Tietysti johtuen niukasta nesteen juonnista, mutta kuitenkin alaspäin. Sitten nopea Metsän hedelmät-pussin sekoitus veteeen. Jauhomaista taas, pitäisi kai käyttää tehosekoitinta. Ja sitten taas töihin. Taas koko päivä palavereja. Klo 12 nopea kanakeittopussi kuumaan veteen ja voila ruokailuun menee vain 5 minuuttia. Tässä homman tähän asti paras puoli. Parin tunnin päästä jälleen nälkä hiipii, mutta pari kahvikuppia kokouksen lomassa helpottaa. Kuuden aikoihin kotiin. Taas kanakeittopussi ja yksi omena. sitten taas remppaa tekemään, joka jo toisena päivänä tuntuu poistavan nälän muistamista. Myöhemmin illalla taas vähän huimaa, mutta tänään ei pääkipua. Homma edelleen kunnossa.
Kirjoitettu: 09.09.2006 klo 18:00 Avainsanat: Syyt ja ensimmäinen päiväAloitusYksi elämän perusajatuksia on kai kerätä kokemuksia eri asioista. Joskus uusia kokemuksia kertyy haluamattakin, mutta joskus niitä kerätään tarkoituksella. Viikko sitten päätin lyhyehkön harkinnan jälkeen kokeilla Iltalehdessä olleen jutun perusteella miltä tuntuu elää 10 päivää laihdustuspussikeitolla eli Nutriletillä. Tarkoitus alun perin oli että pussien lisäksi käytännössä en syö mitään muuta, jolloin ei tule kiusausta miettiä sitä rajaa mitä voi lisäksi syödä ja mitä ei. Kokeilunhalun lisäksi dieetin syynä oli myös luonnollisesti halu pudottaa painoa. Keskimääräisen Suomalaiosen ihmisen mukaan näyttää siltä että painon vaihtelu on osa luonnollista elämäni kulkua. Valitettavasti vaan näyttää että luonnollisesti painon heittelyssä painon nousu on helpommin tapahtuva ominaisuus. Paino oli noussut 82 kiloon. Mutta pitemmittä puheitta, maanantaina 5 pv sitten juhla alkoi... Päivä 1: Aamulla herättyäni alkoi uuden elämän/kokeilun eka kokemus. Miltä maistuu laihdutuspussi? Valitsin klo 8 kahdesta ostamastani mausta Metsän hedelmät-pussin ja sekoitin sen hieman vaivalloisesti veteen. Maku ei ollut hyvä eikä huono, mutta kiireissäni en jaksanut sekoittaa sisältöä tarpeeksi hyvin, jolloin juoma oli aika jauhomaista. Ei erityinen kokemus. Aamupäivä oli kokouksia ja muuta kiirettä ja klo 12.30 olikin jo huutava nälkä. Hain työpaikan keittiöstä kuumaa vettä ja sekoitin Creamy chiken soupin, joka lämpimänä olikin yllättävän hyvä ja vei nälän kohtuullisesti. Ilatpäiväksi oli sovittu tälle kesälle harvinainen tapahtuma eli golfin peluu, johon osallistuin tällä kertaa kilpailumielessä. Juuri ennen lähtöä tankkasin vielä toisen pussin, jotta pärjäisin seuraavat 5 tuntia. No perselleenhän se meni. Bägissä oli vain vettä mukana ja viimeiset 4 reikää meni aivan surkeasti lievän huimauksen ja heikotuksen vallitessa.Teki mieli ruokaa. No painelin heti pelin jälkeeen kotiin noin klo 18 ja nautin yhden pussin lisää jolla nälkä taas helpotti kohtuullisesti. Päätä särki ja olo ei ollut kovin hyvä, joten painoin ulkoterassille tekemään remonttia. Maalasin pari tuntia, jolloin nälän tunne pysyi hyvin pois.Yhden Buranan jälkeen myös pään särky helpotti. Ensimmäinen päivä siis meni joten kuten, mutta lupaus piti. Jatkamme seuraavassa jaksossa.
|
||||||||||||||||||||||||
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri




