 |
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 19.12.2008 klo 11:58 Avainsanat: vauhdilla..Nyt sitten on joulu lähenemässä. Hirveä stressi lahjoista tai siitä lähinnä etten keksi mitä ostaisin. Inhoan joulua..kiirettä minkä se aiheuttaa, väsymystä joka taas aiheuttaa kärttyisyyttä ja lopulta hirveän perheriidan..Onneksi olen joulun töissä iltavuorossa niin saan hetken rauhan. Kotini on kaaos, avopuolisoksi tuleminen tapahtuukin huomattasti nopeammin. Ja mitä suuremmaksi kaaos kasvaa sitä suurempi on ahdistus. Viikonloppuna pakenen töihin ja sillä aikaa sitten tulla tupsahtavat loput huonekalut ym. tavarat vielä hieman lisäämään kaikkea edellä mainittua. En tiedä oliko tämä lainkaan hyvä ajatus..mutta kun muistelen menneitä niin aina muuttaminen (uusi alku) on aiheuttanut jonkun asteen ahdistusta, ja aina se on mennyt ohi..ehkä tämäkin. Ehkä minua vain rasittaa tämä kaaos ja kun se selkiää niin ajatukset tästä kaikesta onkin jo ihan toiset..
Kirjoitettu: 28.11.2008 klo 13:51 Avainsanat: avopuoliso(ko)?!Voi hirvistysten kauhistus. Kämppikseni muuttaa, sanoi tänään asunnon irti. En tosin edes kuullut sitä häneltä vaan poikaystävältäni (voi kuulostaapa se typerältä- poikaystävä). Nyt sitten on päätettävä olenko valmis olemaan avopuoliso, avovaimo.. se kuulostaa niin kamalan vakavalta ja kai se sitä onkin.. En osaa kutsua itseäni edes tyttöystäväksi, miten sitten avovaimoksi.. Poika kyllä tahtoisi muuttaa mielellään luokseni, jos se minulle vain sopii ja tuntuu hyvältä ajatukselta O_O mutta tuntuuko?! Mistä sen tietää että on valmis.. tämä kun on ensimmäinen suhde ikinä mitä olen saanut kannateltua yli puoli vuotta, yli vuoden tässä tapauksessa.. No kai se aika näyttää, ja aina voi muuttaa pois jos se ei toimi.. Muutossa ei ainakaan tarvitse auttaa..ensimmäiset kolme viikkoa tammikuusta kun olen matkoilla, joten kun tulen takaisin on kotona odottamassa eri mies..oma mies. Kai sitä on pakko olla valmis edes osittain..ei sitä kai muuten edes harkitsisi..eihän?
Kirjoitettu: 28.10.2008 klo 13:13 Avainsanat: kriisi, olla jotakin.arg. Kamala ahdistus ollut muutaman päivän. Koulu stressaa, en jaksa sitä koska siitä ei ole mitään hyötyä! Meille opetetaan pintaraapaisuja vähän joka alasta, valmistumme kyllä omalla ammattinimikkeellä, mutta ei se valmista meitä silti mihinkään..osaamme kaikesta jotain, muttemme tarpeeksi tehdäksemme työksemme niitä. Turhauttavaa. Milloin tiedän mitä haluan opiskella, milloin tiedän mitä haluan olla isona, milloin tästä tulee loppu?? Mietin vain koko ajan eri vaihtoehtoja ja tulen hulluksi kun tuntuu, että kaikki muut ympärillä ovat tehneet suunnitelmansa aikoja sitten O_O Miksi minä en voi tietää mitä tahdon olla?!? Haluan olla jo kolmekymppinen,omassa kodissa, hevosineni, hyvässä työssä josta nautin ja jolla tienaan hyvin elantoni ja hieman enemmänkin.. Olenko kamalan naivi kun unelmoin tuosta kaikest,a kun en edes tiedä mitä haluan tehdä ja pystynkö siihen edes, voinko sillä saavuttaa sen elintason mistä unelmoin..? Tuleeko minusta koskaan mitään, vai murehdinko lopulta tuohon pyöreään kolmeenkymppiin asti ja ylikin mitä haluan?? On ihmiselläkin ongelmat..jos niitä ei muuten tule niin sitten niitä on kaivettava väkisin jostain, että pää varmasti hajoaa.mrr.
Kirjoitettu: 22.10.2008 klo 23:45 Avainsanat: alas ja ylös.Siitä on jo melkein ikuisuus kun olen täällä viimeksi kirjoitellut, itse asiassa tasan kaksi kuukautta.. On tapahtunut niin paljon asioita ja niin pienessä ajassa. Osin hyviä asioita, osin ei. Hyvää on kai se, etten ole oksentanut pitkään aikaan, enkä tunne siihen tarvetta. En ahmi ruokaa ja syöminen on normalisoitunut todella paljon. Outoa on että pääni huutaa välillä "söisit nyt enemmän tai ostaisit nyt karkkia" mutta minun ei vaan tee mieli. Se on jopa pelottavaa. Mikä minussa on kun en halua syödä, mihin ruokahaluni on kadonnut?!?! Ei sillä että siitä olisi niin haittaa mutta..olen hämilläni. Tuo Seronil mitä söin..se ei tätä ainakaan voi aiheuttaa..sen vähän kun lopetin kesken, eli kuukauteen en sitä ole ainakaan syönyt..ehkä melkein kahteen. Minusta on myös tullut tyttöystävä, hullua. Mutta myönnän sen kai vihdoinkin itselleni.. vieläkun oppisin luottamaan häneen täysin. Sen tiedän että ainakin pidän siitä pojasta ihan hirveän paljon. Vaikka vuosi on jo tuota samaa poikaa säädetty en ole vielä ahdistunut, pelottavaa kyllä voin kuvitella kai jopa itseni asumaan jonain päivänä hänen kanssaan. Ja se on minulta paljon. Mutta se että minusta on tullut tyttöystävä ei ole se mikä minut on täältä pois pitänyt, vaan se ettö sain tietää olevani raskaana. Melkein kuukauden makasin sängyssä ja voin todella pahoin. Olin turhautunut, ehkä jopa masentunut, hormonit sekoitti päätä ja olin aivan sekaisin..Koulun käynnistä ei tullut tuona aikana mitään ja nyt olen kuukauden jäljessä. Pahinta oli se etten tiennyt pitääkkö lapsen vai keskeyttääkkö raskauden. Juttelin Asiasta ensin "poikaystäväni" kanssa ja lopulta kerroin jopa äidilleni asiasta. Yllätyksekseni äitini halusi että pidän lapsen. Päätös ei ollut helppo ja tein sen vasta sairaalassa, kun hain ensimmäisen lääkkeen keskeytystä varten. Lasta ei siis tule ja saan elää nuoruuttani vielä vain itselleni. Miten olisin voinut kantaa vastuun jostain niin pienestä, kun en osaa pitää huolta itsestänikään. Toisinaan harmittaa, en tiedä tosin johtuuko se tästä vai jostakin muusta. Mutta tunteet on pinnassa, saatan alkaa yhtäkkiä vain itkemään osaamatta sanoa mistä se johtuu. Eikä murheet siihen loppunut, että raskaus keskeytettiin ( vaikka se tuntuikin "helpotukselta", päätös oli tehty ja sitä ei voitu enää muuttaa), vaan minulla oli järkyttävät vatsakivut vielä viikko "operaation" jälkeenkin ja kun lopulta pääsin lääkäriin tutkittavaksi selvisi, että kohtuni ei ollut tyhjentynyt kokonaan ja se oli tulehtunut. Onneksi asia hoidettiin ajoissa ja nyt kaikki on kunnossa siltä saralta. Elämä jatkuu. Viime viikolla oli viimeinen psyk sh:n tapaaminen (taisi turhautua kun en oikein puhunut). Ehkä kaikki nyt viimeinkin menee raiteilleen ja opin elämään niin kuin olen aina halunnut.. Koulun kanssa on hieman ongelmia ja meinasin sen jo laittaa tauolle, mutta ehkä yritän vielä. Alhaalla on käyty ja toivottavasti ei alemmas enää päästä..Tiedän että jos edes vähän yritän saavutan aina jotain.. sillä mennään.
Kirjoitettu: 22.08.2008 klo 11:54 Avainsanat: ...pitkästä aikaa. Koulu on alkanut. Minkään laista motivaatiota ei vain oikein ole löytynyt. Tänäänkin jäin kotiin ja tehtäviä on jo nyt palauttamatta. En osaa keskittyä ollenkaan ja kouluun lähteminen on tuskaa. Mutta toivottavasti tuohonkin tottuu, että on oltava hiljaa ja paikallaan. Mutta uskallauduin lääkäriin, ja tällä kertaa se ei jäänyt tuohon yhteen kertaan, vaan sain lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hänen juttusilla olen nyt käynyt kaksi kertaa ja vaikken tunne siitä olevan mitään apua, puhuminen on kamalan vaikeaa ja tuijotan koko tunnin kelloa siihen asti että pääsen paikalta, olen päättänyt käydä tämän nyt loppuun. Lääkäri myös määräsi minulle Seronil nimistä lääkettä. ensin annos oli 20 mg päivässä, nyt sitä nostettiin 40 mg ja luultavasti kuukauden päästä 60 mg,en tunne lääkkeellä vielä olevan minkäänlaista vaikutusta ja eihän se lääkkeiden napsiminen minua opeta syömään oikein, se hän nyt on aivan selvää. Mutta jos siitä olisi edes vähän apua edes johonkin..katsellaan. Tuntuu, että tuo psyk sh on turhautuneempi kun minä, kun ei keksi mitään mistä tämä voisi johtua..nyt minun pitäisi pitää päiväkirjaa tekemisestäni, mutten ole saanut aikaiseksi.. Muutto sujui hyvin ja tulen hyvin juttuun kämppikseni kanssa. Jossain määrin oksentelu on vähentynyt, mutta aina kun jään yksin houkutus on melko suuri. Ehkä tästä vielä joskus pääsee eroon..toisinaan en edes halua..mutta jos nyt järjellä ajattelee niin terveenä olisi varmasti helpompaa.
Kirjoitettu: 16.07.2008 klo 04:41 Avainsanat: ylikierroksilla.Kyllä vain, kello on 0424 AM ja minä olen hereillä. Heräsin eilen kyllä aamulla jo puoli kymmenen. Kävin kampaajalla ja siivoamassa uutta asuntoani neljästä yhdeksään. Olen muuttamassa hyvän kaverini luo kuun vaihteessa, ja koska kyseessä on miespuolinen kaveri voitte kuvitella minkälaisesta läävästä on kyse, varsinkin kun edellinen kämppis ei siivonnut koko asumisensa aikana huonettaan kertaakaan. Bileitten jättämät tahmat lattiaan oli liotettava erikseen, lattiaan liiskautuneet purukumit piti rapsutella veitsellä ja sängyn (hän jätti myös kaikki huonekaulunsa riesakseni) alta löytyi käytetty kortsu pari. Mutta minäpä tein taikoja ja siivosin muutaman päivän huonettani, eteistä ja keittiön viimeistelin tänään. Nyt on puhdasta, aivan kuin eri asunto. Mutta miksi sitten muutan kun nykyinen asunto on unelma..no muutan koska päätin, että nyt loppui oksentelu ja kaikki muukin. Muutan ja en enää voi tehdä sitä, en ainakaan tähän tahtiin. Torstaina olisi myös aika lääkärille. Jospa nyt toinen yritys onnistuisi. Aijon nyt todella tappaa tämän pirulaisen. Ja tietenkin rahaa kuluu vuokraan 200e vähemmän kuussa. Pääsen matkustelemaan jos reippaasti säästän kaikki rahat mitä kesällä töistä jää yli. Ahminut olen, oksentanut myös. En oikein tiedä kuinka paljon, koska kun olen sen tehnyt jätän sen unholaan. Kun en sitä mieti ei se harmita niin paljoa, eikä sen murehtimiseen kulu päiviä. Jotkut päivät on parempia.. töissä vaan väsyy ja välillä jos ei muista syödä tarpeeksi ja terveellisesti väsyttää niin paljon, että ahmimista on todella vaikea vältää. Kaupastakaan ei rehellisesti sanottunu ole paljon muuta tullut osteltua kun ahmimiseen tarkoitettuja eväitä. Ehkä muutama valmisruoka töihin evääksi. Tänäänkin tuli sorruttua, mutta vain vähän. Oli jotenkin outo olo muutenkin, en jaksanut vastailla kenenkään soittoihin, enkä viesteihin. Enkä halunnut nähdä ketään.. siksi jumittelin siivoamassa koko illan. Mutta juuri ylitöitten, ystäväni tulevien häiden, muuton ja tietenkin tuo lääkärikin stressaa ja siksi en osaa nukkua..käyn ylikierroksilla ja pahasti. Saa nähdä milloin naksahtaa. Tänään kävin illalla kahdentoista nurkilla sänkyyn; pyörin tovin ja nukahdin..heräsin tunnin päästä ja pyörin vähän lisää, torkahdin ja heräsin puoli kolme..pyörin..torkahdin ja heräsin kolmelta..päätin sitten siivoilla asuntoni kun enää saanut unta. Nyt on puhdasta täälläkin, aamulla imuroin ja luuttuan ja pesen koneellisen pyykkiä, sitten taas häitä hoitelemaan (mitä muutakaan sitä vapaapäivänä haluaisi tehdä). Pitäisi kai mennä takaisin sänkyyn, jos vaikka vielä hetken saisi nukuttua ennen aamua.
Kirjoitettu: 03.07.2008 klo 22:29 Avainsanat: paha olla.Ihan hajalla. Ahdistaa ihan kamalasti. Nyt tarvisin jonkun, ihan kenet tahansa. Harmittaa, ajatukset harhailee. Ahmin ja oksennan kaiken vapaa-ajan. Inhoan tätä, inhoan itseäni. Miksei tämä vaan voi loppua. Miksi???!!! En millään jaksaisi enää. On niin kamalan paha olla.
Kirjoitettu: 07.06.2008 klo 20:32 Avainsanat: ja niinhän siinä sitten kävi.Sinkkuna kesä. Talveksi etsin kyllä lämmittäjän. En tosin ole sellainen ihminen, että tykästyisin ihmisiin kovin helposti. Joten ehkä sitten talveksi 2010. Poika meni menojaan ja harmittaahan se, kerrankin kun oikeasti pidin jostain. Mutta nyt voin olla ylpeä itsestäni, Hän antoi periksi ennen minua. Minä olisin vielä voinut jatkaa hengailua ja katsoa mitä tapahtuu. No se siitä. Seuraavaksi entisiä heiloja, uusia heiloja vai jotain siitä väliltä???? Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. ............................................................ ............................ Pakko myöntää, että oksentelu on riistäytynyt käsistä. Olen oksentanut viikon aikana viitenä päivänä noin kaksi-kolme kertaa päivässä. Mutta nyt yritän taas ryhdistäytyä. Ongelma on se, että puran tuolla touhulla stressiä-pitänee keksiä uusi tapa. Olen myös innostunut siivouksesta. Se kuluttaa mukavasti aikaa, eikä olekkaan niin kamalaa kuin olen tähän asti kuvitellut. On kiva kun voi tuoda ihmisiä kotiin ilman viikon varoitus aikaa. Eilen oltiin tyttöjen kanssa piknikillä. Pirun kylmä, mutta leppoisaa. Uusia ihmisiä ja uusia piirejä. Tuota täytynee harrastaa useamminkin. Olisi muutenkin kiva taas järjestää kavereille illanistujaisia. Täytyy siis alkaa säästää rahaa, että edes loppu kesästä saisin parit juhlat pidettyä. ............................................................ ................................. Tänään on ollut kurja päivä. Kun tulin töistä bussilla olo oli melko kurja. Nyt makaan sohvalla kippurassa, koska vatsa kramppaa vähän väliä. Otin jo 100 mg:sen tramalin, kun en muuta koko huushollista löytänyt ja nyt odottelen, että se alkaisi vaikuttamaan. En todellakaan muista milloin viimeksi olisi ollut näin paha olo.Tuntuu kun kuolemaa tekisi. Sattuu niin maan per*****sti. Toivottavasti huomiseksi olo helpottuu ja pääsen töihin. Nyt jatkan voimista pahoin.
Kirjoitettu: 29.05.2008 klo 13:15 Avainsanat: kesä kesä kesä.Ihana kun alkaa lämpenemään. Siitä tosin seuraa se, että vaatteet vähenee ja näkee sen kaiken mitä on peitellyt koko talven. Pitäisi kai TAAS ryhdistäytyä ja ruveta käymään sännöllisesti jumppaamassa. "Poika" tuli sitten takaisin. Tasan viikko sitten itseasiassa. Ihan kiva. Olihan sitä jo ikäväkin. Mutta nopeastihan se viisi kuukautta sitten lopulta meni. Tuli seurustelusta puhetta yksi ilta, en ollut koko asiaa edes ajatellut. Hän sanoi, että Hänestä olisi ihana seurustella kanssani, mutta koska en osaa puhua asioista jotka mieltäni painaa. Häntä pelottaa, että aluksi kaikki meni todella hyvin, mutta lopulta minua alkaisi ahdistaa niin paljon, että ajautuisimme erilleen. Pelottavinta on se, että Hän on täysin oikeassa. Rupesin sitten itsekkin mietimään haluaisinko tosissani muka seurustella ja vastaus ikävä kyllä on; etten halua. Hänen kanssaan on kiva "hengailla", mutta ei siitä sen vakavampaa saa vaikka kuinka yrittäisi. Kiitos ja hei hei. Sinkkuna on kiva olla. Ainakin väilillä. Syömiset on mennyt ihan ok. Oksentanut olen välillä, mutten liiemmin. Vaa`alla en ole käynyt aikoihin, enkä aiokkaan. Kesästä vaan aina seuraa painon ja ulkonäön tarkkailu, sille en mitään voi. Mutta yritän parhaani, ettei tästä kesästä tulisi samanlaista ****ttiä, kun viime kesästä. Nyt vaan odottelen kesätöiden alkua ja lämmintä kesää. (ja mansikoita, herneitä, jäätelöä jabilettämistä
Kirjoitettu: 13.05.2008 klo 12:00 Avainsanat: vieroitusta.Kylmää tuulta ja auringon paistetta, ilma on kuin syys- lokakuun vaihteessa. Olen töissä, tai siis harjoittelu paikassani..odottelen pomoa, rouva ei olekkaan onneksi vasta kun kaksi tuntia myöhässä. Eikä ole ensimmäinen kerta. Pidän kyllä hänestä, mutta minua harmittaa ettei hän arvosta minua työntekijänä lainkaan. Kaverina kyllä, ja olen huomannut, että hän puhuu paljon jo siitä kun minä en ole enää töissä täällä ja kuinka olisi kiva nähdä ja tehdä sitä ja tehdä tätä. Minusta tuntuu, kuin olisin heidän perheen "uusi lapsi".. jos minulla on aikaa kuskailen hänen nuorinta poikaa koulusta kotiin ym. hänen miehensä soittelee minulle ja kyselee mitä kuuluu ja missä menen ja tarvitsenko kyytiä, kävin jopa auttamassa heitä kevät siivouksessa, koska minulla ei ollut muuta puuhaa ja en halunnut mennä kotio. Pidän heistä perheenä, mutta minun piti tulla työssäoppimaan tänne toimistolle, ei luomaan uusia sosiaalisia suhteita. En oikein tiedä miten saisin tilanteet muuttumaan taas niin sanotuksi "työsuhteeksi", harjottelua on toisin enää jäljellä kaksi ja puoli viikkoa joten onko silläkään enää mitään väliä.. jatkan kirjoittamista myöhemmin kun rouva taisi vihdoinkin saapua ........................................................... Tai sitten ei..soitti sentään ja ilmoitti saapuvansa noin 20 min kuluttua. puuh. Selailin messulehtiä ja löysin aivan ihanat astiat, yleensä pidän pelkistetyistä, todella yksinkertaisista, mutta nuo kyllä pysäyttivät kunnolla (www.kullogard.fi , butiken på landen, sisustus). Haluaisin muuttaa taas ja laittaa kodin uuteen uskoon. Tuo korkea vuokrakin syö kaikesta muusta niin paljon. Pitäisi löytää ehkä hieman halvempi asunto. Ehkä syksyllä sitten, katsellaan. Eilen sain aikaiseksi hankittua jäsenyyden kuntosalille, nyt kun vielä saisi itsensä niille tunneille. Mutta alku tuokin, että on kortti rahapussissa. Oma kannettavani sanoi itsensä irti, eli nyt on sitten vieroitettava itsensä siitäkin. Sen kanssa meni kyllä kaikki illat, ja eilen kun ensimmäisen illan olin ilman sitä, niin ehdin tehdä ruoan itselleni, kävin lenkillä ja hankin jopa tuon jäsenyyden. Eli suurin ongelmani on ilmeisesti ollut tuo kone. Nyt en vie sitä edes huoltoon heti, vaan vieroitan itseni siitä aivan kokonaan. Sen ajan mitä siihen käytin voin käyttää paljon paremminkin. Nyt koitan keksiä itselleni jotain tekemistä, että näytän edes siltä että olisin yrittänyt tehdä jotain täällä.
Kirjoitettu: 23.04.2008 klo 23:07 Avainsanat: kevät hymy.Oih. Uusi jenkki mainos, ihana. Tulee ihan hassu hyvänolon tunne kun sen näkee. Tai sitten olen vain aivan liian väsynyt. Kevätkään ei ärsytä niin paljoa kun ennen. Aurinko on ihana. Kiva kun se tuli takaisin. Kun vielä ehtisi leikkiä sen kanssa hieman enemmän. Kaksi viikkoa työssäoppimista takana ja taidan tehdä kuolemaa. Ihana paikka ja viihdyn kyllä todella hyvin. Mutta (aina pitää vähintään yksi mutta). Kun paahtaa yhdeksän tunnin päiviä, ilman yhtään taukoa ja syömättä mitään ennen ilta seitsemää, en tiedä onko edes ihme etten tiedä jaksanko tätä kahta kuukautta loppuun hengissä. Vaikka öisin olenkin nukkunut noin kahdeksan tunnin unia, väsyttää silti koko ajan. Olen kyllä nukkunut hieman huonosti viime aikoina, heräilen vähän väliä, enkä meinaa nukahtaa millään uudestaan. Suurin kriisin aiheeni on kuitenkin se, etten taaskaan tiedä mitä haluan isona. Olin ennen harjoittelua jo varma, että tämä se on. Mutta en todellakaan jaksa koko loppuelämää tälläistä, ja onhan tuo kiire ja stressi tietenkin paikasta kiinne, mutta tienaako sillä sitten kuitenkaan jos ei paahda niin kuin tässä paikassa jossa nyt olen oppia saamassa. On aloja jotka kiinnostavat ja joita haluaisin opiskella. Mutta ei tämä opiskelijan tuilla kitkuttaminen ole niin ihanaa, että viitsisin tätä kolmekymppiseksi tehdä. mrr. Mietin jo jos olisi vuoden töissä, sitten kun vuoden päästä valmistun, jos sitten miettisi uusiksi mitä haluaa. Korkea kouluihin aijon kyllä hakea, niin moneen kun jaksan vain ennakoita tehdä. Jos sinne sitten tärppäisi. Tänä vuonna kun en hakenut mihinkään. Syömisten kanssa kaikki on ihan ok. Tosiaan en päivisin ehdi sitä tekemään ja siksi illalla tulee syötyä ehkä vähän liikaa kerralla. Mutta oksentanut en kuitenkaan ole ihan hirveästi. Välillä tulee sellainen olo, että sormet kurkkuun (kuten eilen) mutta sekin, että oksentaisin vain vähän helpottaa oloa jo paljon. Kaikkea ei siis ole enää pakko saada ulos. Töissä onneksi on nyt niin kiire, etten ehdi murehtimaan koko asiaa. Ja sen olen huomannut, että mitä vähemmän asialla ajatuksia suon, sen vähemmän se elämää häiritseekään. Oksennan jos oksettaa ja piste. Nyt pää tyynyyn ja unta kalloon.
Kirjoitettu: 11.04.2008 klo 00:10 Avainsanat: ja vi****sihan se meni, mutta menkööt.ja niinpä siinä sitten kävi. Ahmin ja oksensin tänään kaksi kertaa. Olo on todella tyhjä ja vituttaa. Tästä se kierre taas alkaa, ja sitä on liian vaikea pysäyttää. Ärsyttää kovin taas olla minä. Eilen oli todella huono päivä, illalla harmitti kaikki. Itketti ja olisi tehnyt mieli vaan kadota maan alle. Tänään taas oli aivan loistava päivä, kaikki meni nappiin, paitsi, että sorruin ahmimaan. Tai en edes oikeastan ahminut..söin vain ja sitten oksensin. Miksi..enpäs tiedä..tai oikeastaan, ehkä juuri siksi, että söin mielestäni liikaa (ja söinkin enemmän kun olisi tarvinut) ja olo on muutenki todella pyylevä. Minkäs sen itselleen voi. Holisti kun holisti.
Kirjoitettu: 08.04.2008 klo 18:18 Avainsanat: hyvin menee mutta menkööt.Aika on mennyt melkoista vauhtia. Ehdin käydä lapissa, pitää tuparit ja huomenna alkaa työssäoppiminen, joka loppuu vasta kesäloman alkuun. Muutenkin on mennyt ihan mallikkaasti, en ole juuri oksentanut pariin viikkoon ainakaan, enkä ole liiemmin edes asiaa ajatellut, ahmimistakaan ei ole ollut eikä edes halua siihen. Salillakaan tosin en ole käynyt ja se alkaa näkymään. Sen takia nyt myös tuo syömis puoli vähän alkaa taas kalvamaan mieltä. Rahan käyttöä en osaa vieläkään ja tili on nollilla erittäin tehokkaasti lähes koko ajan. Odotan siis innolla kesää ja töitä joista saa muutakin kuin vuokrarahat. Ihan ihmetyttää miten on näin hyvä fiilis. Mutta toisaalta olen huomannut, että kun tuo pari viikkoa meni ajattelematta ruokaa, niin nyt se on tosiaan hiljalleen palaillut mieleen. Mutta yritänpäs olla nyt lannistumatta ja jatkaa vain samaa rataa. Kiloja on tullut luultavasti muutama lisää ja lihakset on taas kadonnut, mutta ensi viikolla kun saan palkan niin hankkiudun jonkun salin jäseneksi siltä istumalta. Syömisellä en enää edes yritä mitään temppuja, siitä kun ei seuraa lopulta kun pöntön halailua ja pahaa mieltä. Kyllä tästä elämästä vielä hyvää tulee, nyt jo alkaa oikeasti tuntumaan siltä. En ole ollut edes ahdistunut mistään pitkään aikaan..no ainakaan kolmeen viikkoon..mutta alku sekin. En sitten ottanut yhteyttä terveydenhoitajaan enkä kehenkään muuhunkaan. Kyllä aikuinen ihminen tästä itsekkin selviää jos vaan tarpeeksi haluaa. Ja jos nyt en onnistu, niin sitten voin myöntää tappioni ja hakeutua hoitoon. Mutta sitä en murehdi nyt. Nyt nautin vain keväästä, jota vihaan koko sydämestäni. <3
Kirjoitettu: 10.03.2008 klo 21:40 Avainsanat: viikko takana.Viikko takana. Alku "masennus" kaikkosi jo Tänään sorruin ahmimaan oikein kunnolla. Oksensinkin kahteen otteeseen. Nyt on uupunut olo ja tekisi mieli käydä nukkumaan. Ajattelin lähettää terveydenhoitajalle sähköpostia tästä tilanteesta, koska pelkään, että jos menen tapaamaan häntä en taas saa suutani kunnolla auki ja asiat menee yhtä perseelleen kun edellinen lääkärissä käynti. ............................................................ ........... Olen mietiskellyt muutenkin tätä sairautta, kaikkea siihen liittyvää, erityisesti mitä se tekee minulle. Aloitin tämän blogin, jotta voisin helpottaa pahaa oloa ja että se "terapioisi" minut terveeksi. No vuoden olen tänne tuntojani purkanut ja olenko parantunut-no en, olenko terveempi-en, olenko saavuttanut tällä mitään-ehen. Tuntuu, että tämä on jopa pahentanut tilannetta. Ennen en ajatellut koko sairautta, elin vain sen kanssa. Kun aloitin tänne kirjoittamisen aloin myös pohtia asiaa, päädyin syvemmälle sitä kuin koskaan. Olen harkinnut, jos lopettaisin blogin kirjoittamisen, koska en tunne siitä itse saavani enää mitään, tuskin olen koskaan saanutkaan. Mutta katsellaan. On joku näköjään eksynyt lukemaankin tilityksiäni, kun huomasin blogin olevan tuossa luetuimmissa. Olisi kiva tietää keitä te olette?
Kirjoitettu: 03.03.2008 klo 14:40 Avainsanat: muuttanut.Nyt on sitten 36 neliötä tilaa sotkea. Istun sängyllä jossa ei ole edes lakanaa ja katselen laatikko, jätesäkki ja huonekalu vuorta mikä makaa keskellä huonetta. Uusi koti. Itkettää ja harmittaa koko ajan. Suututtaa, turhauttaa. Varmaan vanhasta tutusta luopumisen ja uuteen totuttautumisen herättämää tunne kuohua. Ehkä tämä tästä kun saan kamat paikalleen. Yksi yö takana ja monen monta edessä. Olen päättänyt ,että en oksenna tai siis aijon välttää viimeiseen asti täällä oksentamista. Yritän tosissani aloittaa alusta. En osaa syödä oikein ja sille ei mitään voi, mutta jos saisin edes oksentelun loppumaan. Hyvä alku täällä kun naapurin mies valitti jo, kun kannoin kamojani sisään. Pidin liikaa meteliä, ja tuolla se kyyläilee 24/7 ikkunasta kuka tulee pihaan, kuka lähtee ja kuka kävelee ohi (hankkisi elämän). Varmaan kuuntelee lasin kanssa oventakana aina kun vaan voi ikkunansa jättää. Siksikään en viitsi oksentaa, että jos vanhan talon putkisto sanoo itsensä irti niin kusessa olen. Nyt aloitan vaikka vaatteitten laittamisella kaapiin. Se selkäyttää tätä kaaosta jo huomattavasti. Suorimaan siis --->
Kirjoitettu: 18.02.2008 klo 23:08 Avainsanat: murheita.harmittaa. tämä typerä tauti on tehnyt minusta kamalan itsekkään ihmisen. En enää jaksi välittää enää mistään enkä kenestäkään. Lauon typeryyksiä, totuuksia, enkä välitä vaikka loukkaisin niillä, sanon asiat vain suoraan -liian suoraan ja pahoitan toisten mielen sillä. Pitäisi kai opetella olemaan hiljaa tai sanomaan asiat kauniimmin. Ystäväni menee naimisiin kesällä ja olen kaaso. Tottakai olen innoissani häistä ja heidän onnestaan, lapsesta jonka kummi olen ja..no mutta nyt elämä vaan on niin sekaisin, että se määrä työtä, apua ja kiinnostusta ystäväni haluaisi häiden järjestämiseen..en pysty siihen. Tämä muutto jo saa minut ihan sekaisin, en saa hoidettua edes tätä. Miten pystyn auttamaan jossain noin suuressa asiassa jotain muuta, kun en pysty hoitamaan edes omaa jokapäiväistä elämääni normaalisti!!?? Ensi kuussa kun muutto on hoidettu olisi minulla aikaa enemmän. Mutta ystäväni haluaa että kaikki olisi samantein hoidettua ja valmista. Ja pahoittaa mielensä joka kerta kun sanan etten ehdi nyt. .................................. Luulen että tuo typerä muutto uuteen kaupunkiin muuttaa elämän kun taikaisku, paskat se miksikään muutu. Elämä menee yhtä vituiksi kuitenkin. Eikä se johdu siitä, etten haluaisi aloittaa uutta elämää, vaan siitä etten osaa tehdä sitä, en osaa elää niinkuin terve normaali ihminen. En ole saanut soitettua ravitsemusterapeutille, liian suuri askel. Pääseköhän tästä noidakehästä ikinä eroon? Onkohan kukaan bulimikko tai syömishäiriöinen ikinä päässyt tästä kokonaan? Minkälaista on elää bulimian jälkeen? Onko elämä normaalia enää ikinä?
Kirjoitettu: 16.02.2008 klo 22:17 Avainsanat: prklprkl. kirjaimellisesti. kirjoitin helvetinmoisen tilityksen kaikesta, mietin koko elämäni läpi ja kun yritän tallentaa sitä minun pitää kirjautakkin uudestaan sisään ja koko teksti katosi. kiitos helvetisti.
Kirjoitettu: 10.02.2008 klo 17:13 Avainsanat: puuh.Olin aamun töissä ja ajattelin, että olen ahkera ja teen rästiin jääneitä koulutehtäviä kun pääsen kotiin. Nyt olen kolmesta asti yrittänyt saada itestäni irti edes jotain. Mutten pysty keskittymään ollenkaan. Ajattelen koko ajan ruokaa ja syömistä. En osaa vain olla. Korvaan kaiken "tyhjän" ajan syömällä. Ja nyt kun ei ole mitään syötävää, kun ei ole rahaa ostaa mitään, niin en tiedä mitä tekisin. Ravaan vain ympäri kämppää ja käyn ruokakaappeja läpi uudestaan ja uudestaan. Söin töissä hernekeittoa normaalin annoksen, kotona söin jo neljä kananmunaa ja jogurtin lopun. Ei minulla ole edes nälkä. Ihan sairas tunne. Miten tälläisestä pääsee eroon?
Kirjoitettu: 09.02.2008 klo 10:14 Avainsanat: kaaoksesta kaaokseen.lauantai aamu. Kalenterissa lukee "siivoa paska siivoa" huomisen kohdalla, mutta vanha luokkakaverini ilmoitti, että olisi tänään tulossa kyläilemään ja mikäs siinä pakko siis siivota. Jos vaikka saisin seuraavat kolme viikkoa elettyä niin, etten sotkisi täällä ollenkaan. Tavaroitten pakkaaminenkin olisi vähän helpompaa. Se tosin olisi ennätys sitten tuhanteen vuoteen. En käsitä miten en kykene siihen, pidän siististä ja järjestelmällisestä mutten kuitenkaan pysty ylläpitämään sitä kuin pari päivää. Lopulta sotku on kasvanut niin suureksi, että olen niin turhautunut etten enää edes tiedä mistä aloittaisin siivoamisen ja lopulta elän turhautuneena järkyttävässä kaaoksessa, helposti usean kuukaudenkin. Veikkaan, että se saa minut myös ahmimaan helpommin. Sillä kun täällä tosiaan on siistiä en ahmi, enkä oksenna. Mistä ihmeestä tuo kaikki johtuu? Vai jätänkö siivoamatta koska olen "tottunut" kaaokseen ja kaaos tarkoittaa sitä samaa rutiinia ja "lupaa" ahmia ja oksentaa.. Tiedä tuosta. ............................................... En sitten eilen soittanut ravitsemusterapeutille vaikka lupasin itselleni niin tekevän. Kyttäsin koulussa kelloa kuin viimeistä päivää kun soitto aika on vain puolituntia kerrallaan ma, ke ja pe. Mutta kun olisin voinut soittaa en pystynytkään siihen. Hoin vain, että ei se nyt tähän päivään kaadu ja kyllä tästä nyt varmasti itsekkin jonain päivänä eroon pääsisi, muutan kohta poiskin. Typeriä tekosyitä. Taidan maanantaina yrittää uudestaan. ................................................ Nyt jatkan siivoamista. Pitäisi putket liuottaa ennen muuttoa, ettei uudelle asukkaalle tule ongelmia heti kättelyssä. Mikään lavuaari kun ei vedä kunnolla.
Kirjoitettu: 07.02.2008 klo 17:30 Avainsanat: sokeri.Tuli taas ahmittua..ja oksennettua. Tili on tyhjä vaikkei ole edes kuun puoli väli. Kun kaverit luulee, että juon kaikki rahani -toivoisin tosiaan että tekisinkin niin. Pitäisin hauskaa juhlimalla ja olemalla ihmistenilmoilla. Mutta tosiassa minä syön kaikki rahani ja lopulta vedän pöntöstä alas. Olen riippuvainen sokerista. Sitä on pakko saada joka päivä. Varsinkin kun olen väsynyt tai pahalla tuulella. Voin kävellä kilometri tolkulla kaatosateessakin, kunhan vain saan sokerini -ihan missä muodossa vain yleensä se on karkit. Eilen meni 400g karkkia varttiin ja tänään 200g bussi matkalla kotiin. Ei minun tee mieli niitä, ei ne maistu enää edes hyvältä, en nauti niiden syömisestä lainkaan- ahmin ne vain kitusiini ja kuolen ähkyyn ja yleensä vieläpä oksennankin ne ulos. Päätinpä siis, että karkkin syönti loppui tähän päivään. Yritän muutankin välttää kaikkea mikä sisältää sokeria (leivokset,pullat,juomat,leivät ym), mutta koska tiedän että jos kiellän itseltäni kaiken sorrun heti, joten jäätelöä saan syödä..mutta vähän kerrallaan. Kävin puntarilla -55kg ..pari kiloa pudonnut, johtunee siitä etten ole ehtinyt käydä kuin kolme kertaa viikossa salilla. Huomenna aijon soittaa ravitsemusterapeutille. En voi muutakaan. Muutan kohta pois ja koska sain täällä homman alkuun haluan edes lähetteen tulevan kotikaupunkini lääkärille. En voi luovuttaa nyt, kun pääsin jo näin pitkälle. Tuntuu vain, että en ole kovin pahassa pulassa tai "tarpeeksi" sairas, kun r.terapeutti ei soita minulle vaikka lääkäri sanoi, että hän ottaa minuun yhteyttä. No, nyt on vain itse yritettävä saada itsensä ruotuun. Pitäisi vaihtaa vaatteet ja lähteä pumppiin. Jos jotain positiivista niin ainakin olen sinut kroppani kanssa. Lihakset on huomattavasti kauniimmat kuin löysät laihat kintut ja kädet. Ja vaikka paino noudee lihasten myötä se ei haittaa. Haluaisin vain syödä terveellisesti ja päästä sokerista eroon. Treenikin olisi tehokkaampaa ja tulokset näkyisi vielä paremmin jos en herkuttelisi. Joskus vielä niin.
Kirjoitettu: 05.02.2008 klo 00:00 Avainsanat: stressi.Rankka päivä takana. Olin kaverin muutto apuna ja siinä meni todellakin koko päivä ja kaikki puhti. Kolme koulu projektia pitäisi olla valmiit keskiviikkoon mennessä ja mitään en ole saanut tehtyä. Stressaa aivan järkyttävästi. Jos pysähdyn ajattelemaan itkuhan siinä tulee. Väsymys ja stressi ei sovi yhtään yhteen. Edellisen ongelmani sain ratkaistua, menen tekemään kotivakuutuksen ja teen samalla iteselleni tuon tapaturma- ja henkivakuutuksen..sitten kiikutan sen äidille ja sanon, että hoidettu on. Oksensin äsken. En ole pitkään aikaan ahminut näin paljoa. Harmittaa. Maha on ollut kipeä ja aamulla on pahoinvointia. Naama kukkii kuin viimeistäpäivää, ihan pinnassa on myös pieniä veren purkaumia, näytän aivan kamalalta. ................................. Olin viikonlopun pitkästä aikaa isän luona metsässä. Laatoitimme eteisen lattian ja oli kiva pitkästä aika vain olla. kaksi päivää siellä tuntui viikolta, mutta ei se paljoa stressiä lievittänyt. Lääkäri soitti ja labrat tosiaan oli ok. Nyt minun pitäisi soittaa ravitsemusterapeutille. En saa itsestäni irti. Tuntuu toivottomalta, en halua. Mietin kaikki yöt miksi juuri minä..itsekästä. Mutta haluaisin niin kovin vaan olla terve, voimat vaan ei tunnu riittävän siihen. ................................. Harmittaa myös se, että olen huomannut että ikävöin tuota tapailemaani poikaa pelottavan paljon. Ei minulla ikinä ole ikivä ketään, miksi nyt. Mutta ikävä tai ei niin poika ei takaisin tule ennen kesää. Pari kaverianikin lähti maailmalle. Ikävä niitäkin tulee. Toinen tulee vasta neljän kuukauden päästä. Olisin niin kovin itse halunnut lähteä käymään thaimaassa toisen toverin luona. Mutta rahat ei vaan riitä..ei millään. ................................. Nyt käyn nukkumaan, pitkästä aikaa väsyttää jo tähän aikaan. Viime viikot on mennyt kukkuessa kolmeen asti. Sängyssä pyörien ehtii ajatella liikaakin yönpikkutunneilla. Tänään haluan vain nukahtaa.
Kirjoitettu: 27.01.2008 klo 23:32 Avainsanat: ongelma.Nyt tuli sellainen ongelma etten tiedä miten tämän ratkaisisi. Kävin äitini luona ja hän oli tilannut vakuutusyhtiöstä ehdotuksen minun tapaturma- ja sairasvakuutuksesta, koska minulla ei sellaista ole. Äiti lupasi maksaa vakuutuksen niin kauan kun opiskelen. Ja ei siinä mitään ihan kiva..mutta.. se hirveä nivaska kysymyksiä joihin pitää vastata, että saa vakuutuksen. Kaikki lääkärillä käynnit, diagnoosit, lääkkeet, jatkohoidot ym. pitää kirjoittaa ylös. Ja koska äidilläni on kuoret ym paperit, menee nuokin tiedot väkisin hänen käsien kautta. Nyt "unohdin" täyttää paperit ja siellä ne odottavat äidin keittiön pöydällä. Toivottavasti ne unohtuvat sinne pidemmäksikin aikaa. Eikä hän pahalla, eihän äiti voi aavistaa mitä minä touhuan tai että minulla olisi mitään salattavaa. Inhottava tilanne.
Kirjoitettu: 24.01.2008 klo 22:05 Avainsanat: uusi koti.Väsyttää, eikä ihme..ei ole paljon nukkua ehtinyt, eikä sillä että olisi nukuttanutkaan. Menkat tuli pitkästä aikaa, mikä on ihan hyvä. Tänään kävin katsomassa uutta kämppää ja se oli oikein kiva. Mukava saada lämmintä vettä aamulla ja illalla tarkenee talvella ilman villapaitaa sisällä. Sitä odotellessa. Kahden kuun takuuvuokra vaan syö aikalailla niin tiliä kun mieltä. Isä onneksi lupasi lainata osan. Ihana muuttaa, mutta nyt kun se on täysin varmaa alkaa valehtelematta hieman pelottamaan. Vuokra nousee huimasti ja raha tulee olemaan todelle tiukilla. Ylimääräiseen ei ole varaa ja pelkään että en osaa olla ihmisiksi. Jos tulee kausia että ahmin ja oksennan en tule selviämään laskuista yms. Hirveästi asioita hoidettavana ja stressaa kamalasti. Pitäisi kai tehdä lista ja ruveta sitä sitten hiljalleen purkamaan. Oppiiko sitä koskaan olemaan normaalisti..hoitamaan asiat ajallaan ja pitämään itsestä huolta?
Kirjoitettu: 22.01.2008 klo 12:54 Avainsanat: ...nuha. Hirveä olo. jee jee. Kävin aamulla labrassa ja perjantaina on soittoaika lääkärille. Pitäisi siivota. Ahdistaa. Sata asiaa hoidettavana mutta mitään en saa taas aikaiseksi. En tiedä mistä aloittaisin. Ärsyttää ja..ahdistaa. En vaan voi käsittäämistä vitistä tälläinen tunne tulee ja miksi. Olisipa jo muuton aika. Uusi alku ja kaikki hoidettuna. Raivostuttaa olla minä. Oksennankin melkein joka päivä taas, ei yhtään hyvä.
Kirjoitettu: 17.01.2008 klo 20:08 Avainsanat: kävin.Kävin lääkärissä. Hyvä minä. Lääkäri oli pelottavan neutraali. Kyseli vähän ja totesi etten hänen mielestään olle masentunut ja etten tarvitse lääkitystä. Psykiatrille pääsen jos haluan mutta sitäkään lääkäri ei tuntenut pakolliseksi. Labroja määräsi ja ravitsemusterapeutilla pitäisi ruveta käymään. Millon sinnekkin sitten lopulta pääsee onkin asia aivan erikseen. Voi olla että vähän kaunistelin asioita tai sanoin, että muuten kaikki on erittäin hyvin en vain osaa enää syödä. Ja onhan asiat paremmin. En enää tarkkaile painoani enkä paastoile. Olen tyytyväisempi itseeni ja en laske kaloreita. Mutta ainahan on jotain mitä haluaisi muuttaa. Nyt olen tosin oksentanut aika paljon. Toissapäivänä oli tauko ja tänään aijon yrittää todellakin olla oksentamatta. Kurkku on taas kipeä. Huomenna ajattelin lähteä viihteelle. Pakko päästä ulos tuulettumaan kunnolla.
Kirjoitettu: 13.01.2008 klo 23:13 Avainsanat: lääkäriin.huh. Nyt on sitten vuosi vaihtunut ja paljoin ehtinyt jo tapahtua. Vuoden vaihteessa sairastuin uudestaan anginaan ja jouduin sairaalaan tiputukseen pariksi vuorokaudeksi. Siinä oli sitten se vuoden vaihde - he****in hyvät bileet. Nyt olen kunnossa ja koulu on taas alkanut. Saatan muuttaa opiskelu kaupunkiini, eli tuohon "naapuriin". Uusi alku, ei yhtään huono idea. Keskustelin reilu viikko sitten kaikesta maailman menosta, tuon pojan kanssa jota tapailin/tapailen. Kerroin tästä bulimiasta, en tiedä miksi ja ei se helppoa ollut, mutta kerroin silti. Taisimme puhua asioista jotka on vaikuttanut meihin eniten elämämme aikana..tai jotain muuta yhtä epämääräistä. Mutta hän oli ensimmäinen joka kyseli asiasta ja tiesi pojaksi melko paljon ja lopulta pyysi, että soittaisin lääkäriin ja varaisin ajan ennen kuin hän lähtee pois (vaihtoon). Lupasin ja ja ehdin jo peruakkin lupauksen. Mutta lopulta minä soitin, varasin ajan..ja huomenna pitäisi mennä sinne. Pelottaa, hämmentää ja tekisi mieli perua aika. Turhauttaa etten pysty parantumaan yksin. Hävettää, että ylipäätään olen tässä tilanteessa. Mikä hitto minut on saanut tekemään itselle näin. puuh. Nyt muutama päivä on mennyt vaan oksentaessa, ahdistaa tuo lääkäri kai niin paljon. Tuntuu, että puran stressiä tuolla sormet kurkkuun taktiikalla -tai ainakin yritän. No huomenna sitten se on menoa. Kun vaan pääsen tuonne sairaalalle asti. Yritän ainakin.
Kirjoitettu: 24.12.2007 klo 01:52 Avainsanat: joulu.Joulu. Taas se tulee..ja menee. Aloitin lauantaina joululahjojen ostamisen ja lopetan tänään. Ei tunnu yhtään miltään, ei yhtään joululta, ei yhtään kertakaikkiaan miltään. Olin menossa koko joululomaksi töihin, mutta sairastuin. Hirveä migreeni kohtaus jonka johdosta oksensin pitkästä aikaa omasta tahdosta riippumatta koko yön, siitä seurasi kuume ja lopulta myös angina. Ja töihin en saa mennä viikkoon. Siinä meni sitten nekin rahat. Ja mitä pahinta sain aikaa, aikaa olla yksin. Poika jota tapailen on vanhempiensa luona muutaman päivän ja en jaksa koko aika jumittaa äidin luona. Joudun siis olemaan yksin. Naurettavaa miten paljon se voi pelottaa. Syömiset on mennyt vähän niin ja näin. En ole puoleentoista viikkoon käynyt salilla ja se tekee olon hermostuneeksi. Oksentanut olen muutaman kerran. Mutta en ajattele ruokaa enää ihan koko aikaa. Nyt kun on aikaa ajatella, olen miettinyt tilannetta tuon pojan kanssa jonka kanssa olen "hengaillut". Tuo poika on tavallaan varattu..tai siis onkin. Tyttö on vaidossa ja he ovat tauolla, kun tuo tyttö tulee takaisin suomeen he keskustelevat jatkosta- palaavatko yhteen, vai lähtevätkö eri teille. (Tyttö tietää minusta ja on hieman katkera- enkä ihmettele,olen pahoillani tilanteesta) Olen siis tyttö numero 2. Ei kuulosta hirmu hienolta. Pidän pojasta kovasti, mutta hän on myös lähdössä vaihtoon viideksi kuukaudeksi. Kysyin yksi ilta, että jääkö meidän juttu siihen, ja kun hän tulee takaisin niin katsellaan sitten uudestaan, jos katsellaan. Mutta poika oli sitä miltä, että hänestä olisi kiva jos jaksaisin odottaa häntä täällä. Hänellä kun ei ole kuulema minkäänlaista tarvetta etsiä sieltä itselleen seuraa jos hän tietää, että minä odotan täällä. Mutta (aina on kohta-mutta), entä jos odotan puoli vuotta poikaa jota hädintuskin tunnen. Odotan kiltisti ja sitten tulee tyttö nro 1 takaisin suomeen ja poika päättääkin jatkaa hänen kanssaan. Toisaalta se olisi pojalle fiksuin vaihtoehto. Jatkaa tyttönsä kanssa jonka hän tuntee ja joka tuntee hänet. Se olisi jopa reilua poikaa kohtaan, koska entä jos hän valitseekin minut ja minä en pystykkään antamaan hänelle sitä mitä hän haluaa, vaan lähden karkuun koska rupeaa ahdistamaan niin kuin yleensä. Nyt oltua jo muutaman kuukauden hänen kanssaan, niin ettei hän tai tämä tilanne ole alkanut ahdistaa, olen miettinyt johtuuko se juuri siitä, että tiedän että hän lähtee pois ja saan etäisyyttä pyytämättä sitä. Hirveä tilanne. Toisaalta haluaisin odottaa, mutta en turhaan. Kannattaako tämä riski? Ilman riskien ottamistakaan ei kyllä pääse eteen päin elämässä, sen tiedän ainakin.
Kirjoitettu: 24.11.2007 klo 12:27 Avainsanat: hektistä elämää.Kuukausi siitä kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Elämä on ollut helpompaa, tai ainakin hektisempää. Olen koko ajan menossa, enkä ole oikein ehtinyt pysähtyä. Bilettämistä ja koulua. Tapasin erään pojankin, se vaan on sen verran monimutkaista, että siitä ei sen enempää. Kunhan vain "hengaillaan" keskenämme. Koti on pieni kaaos, mutten ole ehtinyt välittää. En ole kotona käynyt kun pyörähtämässä. Toisaalta olen onnellinen, mutta tiedän, että jos pysähdyn ja annan itselleni aikaa ajatella, huomaan että kaikki on sekaisin. Koulussa olen viihtynyt, mutta projekteja on kesken ja tuntuu, etten selviä niistä mitenkään. Olen hirveän väsynyt, koska juhlin minkä ehdin ja silti käyn tunnollisesti koulussa. Ruokailu rytmi on nyt parempi, kuin pitkään aikaan. En ole oksentanut kun ehkä kerran viikkoon tai kahteen. Ahminut en ole ollenkaan, syönyt kyllä paljon. Välillä tulee olo, että pakko päästä oksentamaan, tavallaan kaipaa sitä. Mutta jos olen oksentanut se on jäänyt siihen ja en ole sitä sen jälkeen enää ajatellut. Kuin olisi lopettanut tupakoinnin, mutta välillä tekee mieli yhtä niin paljon, että on pakko polttaa. Tänään on kummipojan ristiäiset. Suloinen poika. Aamulla minun piti mennä laittamaan tuon pojan äidin hiuksia, mutta olin niin väsynyt, etten herännyt edes herätyskelloon. No välillä on kai nukuttavakin. Viikonloppu kotona yksin, ehkä voisin käyttää sen hyväkseni ja nukkua, siivota ja tehdä koulu juttujakin. Eiköhän elämä tästä. Ainakin, jos en pysähdy.
Kirjoitettu: 25.10.2007 klo 17:33 Avainsanat: viikko.Viikko oksentamatta. Se on hyvä. Mutta paino on myös noussut ja se ahdistaa. Jos se ei lopeta nousua tiedän mihin se taas johtaa. Olen syönyt suht normaalisti. Enemmän kun tarpeeksi, mutta en ole ahminut järkyttäviä määriä. Kun oppisi syömään terveellisesti ja kohtuudella. Onpas elämä vaikeaa. Muuta en voi sanoa. Päivä kerralaan.
Kirjoitettu: 14.10.2007 klo 20:39 Avainsanat: väsyttää.Väsyttää niin paljon, että käyn nukkumaan aivan kohta. Melko "rankat" pari viikkoa takana. Olen kovastikkin yrittänyt olla oksentamatta ja aina pari päivää se onnistuukin toisinaan. Saldo oksentamisesta on todellisuudessa silti melko suuri, noin 2-4 kertaa päivässä. Olen taas kirjaimellisesti ahminut itseni vararikkoon, rahaa ei ole edes maksaa kaikkia laskuja, saatika mihinkään muuhunkaan. Pakko siis yrittää "pysyä kuivilla", onpahan taas vaihteeksi pakko (ihan kuin se olisi ennenkään toiminut). Jos nyt ahmisin koko jaakaapin taas tyhjäksi, joutuisin olemaan seuraavat kolme viikkoa syömättä kokonaan, kai se vähän motivoi. Haluan hoitoon. Sääli ettei kukaan hae kotoa sinne. En pysty menemään lääkäriin tai edes terveyden hoitajalle sanomaan, että "hei tämä lyyli taitaa tarvita vähän apua". Hävettää, ja tunnen että syy ei ole riittävä. Periaatteenihan on, että minä en sairasta. Tunnen itseni typeräksi. Syön koulussa normaalisti, kotona myös. En oksenna mitään syömisiäni mitkä pystyn pitämään normaaleissa rajoissa. Mutta kun aloitan syömään kotona yksinäni, harvemmin lopetan yhteen lautaselliseen, vaan syön koko kastikkeen, jatkan leipäpussista ja lopulta siirryn jo muroihin, sitten lähtee mikä ikinä alas vaan menee. Vauhti on huima ja mitään rajaa ei ole. Juon, ahmin, juon ja lopulta oksennan. En pysyt lopettamaan ajoissa. Jos oppisin syömään normaalisti ei mitään ongelmaa olisi. Viitsisikö joku opettaa,kiitos. Silmissä on verenpurkaumia, jotka olen todennut johtuvan oksentelusta, rystyset on ruvella ja väsyttää koko ajan. Näytän krapulaiselta. Ja sellainen on melkeinpä olokin. Ehkä olisi jo noistakin "oireista" aika luopua. Siksipä aijon yrittää, todellakin aijon. Syön "normaalisti". Yritän saada vatsalaukkuni normaaleihin mittoihin. Huomisesta se taas alkaa..yrittäminen.
Kirjoitettu: 22.09.2007 klo 12:57 Avainsanat: sotku.chipsipusseja, karkkipusseja, keksipusseja ja paketteja, nuudelipusseja, leipäpusseja, kinkkupakkauksia, mehutölkkejä, pizzapaketteja, valmisruokapakkauksia, muropaketteja, maitotölkkejä..kaikki tyhjiä ja kaikki ahmittu ja oksennettu parissa viikossa. Siivosin viikko sitten koska kaaos on aina sen merkki, että alaspäin mennään ja kovaa. Nyt koti alkaa näyttää jo pikkuhiljaa samalta..olisi kai aika taas laittaa paikat kuntoon. Mennyt viikko on mennyt hieman paremmin, on tullut syötyä melko normaalisti enkä ole oksentanut niin paljoa. Olen alkanut taas käymään salilla ja se saa paremmalle mielelle. Olen myös alkanut taa juomaan jonkin verran..tai ehkä vähän liikaakin. Se väsyttää ja vie kamalasti aikaa. Mutta ainakin olen pois kotoa enemmän ja vietän aikaa kavereiden kanssa. Muuta ajateltavaa siis. Nyt otan itseäni niskasa kiinni ja teen ruokaa ja siivoan. Jos vaikka pääsisi uloskin vielä tänään. Ruma ilma..ei haittaa.
Kirjoitettu: 04.09.2007 klo 16:23 Avainsanat: hmm..Viikot kuluu lentäen. Ihana kun syksy alkaa tehdä tuloaan ja saa pukeutua taas tuhanteen paitaan ja laittaa takin päälle. Terveydenhoitajasta ei ole vielä kuulunut mitään, ja en ihmettele. Opiskelijoita on paljon. Mutta toivotaan että odotus palkitaan. Selailin kalenteria ja muistin yllättäen ettei menkkoja ole tainnut kuulua toviin jos toiseen, kolmeen puoleen kuukauteen tarkalleen. Ei sillä että niitä kaipaisin, mutta onhan ne melko..olennaiset.. ..... Muutamia päiviä menee aina hyvin, syön koulussa ruoan, kotona jotain pientä. Sitten taas muutama päivä menee niin, että koulussa kunnon ruoka ja kotona ratkean ahmimaan. Väsymys painaa kun uni ei maita ja se saa vielä helpommin aikaan ahmimisen. Itseasiassa olo on niin väsynyt ettei oikein edes ajatus kulje, mitään ei jaksa tehdä ja mikään ei huvita. Kunhan istuu vaan kotona koulun jälkeen ja tuijottaa tv:tä. Kun joku vaan hakisi ovelta ja pakottaisi muitten mukaan. Seura tekee liiankin hyvää, ystävät kun vaan on aina ystäviä. Hyväntuulen tuojia.
Kirjoitettu: 20.08.2007 klo 22:21 Avainsanat: pitkästä aikaa.Tänään askel eteen päin, sata samalla taakse. Kouluni todellakin alkoi viikko sitten ja siitä seurasi koulun ilmainen ruoka ja järkyttävä ahmimiskierre. Huomenna sen lopetan. Olo on kun kaasupallolla. Ja en halua voida pahoin, enkä varsinkaan oksentaa. Oksentamista on ollut milloin vähemmän milloin vähän enemmän. Lauantaina todella oksensin itseni viinan takia aivan kuiviin, olo oli kamala. Mutta sattuuhan sitä..paremmissakin piireissä. Viikko Kreikassa oli loistavaa lomaa, säännöllinen ruokarytmi ja ei ahmimista. Sinne oli tämä tyttö voinut jäädä. Lämmin, hyvää ruokaa ja täysi tuuletus koko päälle. Aluksi ahdisti etten voinut ahmia kun oli koko ajan seuraa. Lopulta kuitenkin siihenkin tottui. Typerää että se homma hajosi käsiin heti kun päästin matkalaukun kädestä kotiovella. Toisaalta olen kamalan iloinen koska koulu on juuri sitä mitä odotinkin, mutta tuo syöminen kun vaan vaivaa. Tänään tosin pistin asiaa hieman eteenpäin. Pistin itseni terveystarkastukseen, tai kestää kyllä viikkoja ennen kuin sinne pääsee, mutta olen ainakin menossa. Siellä vielä kun saisi sitten suunsa auki. Nyt odottelen vain ihanaa syksyä ja villapaitakelejä.
Kirjoitettu: 20.07.2007 klo 00:44 Avainsanat: helpommin sanottu, kuin tehty.hmm..Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Vaaka näyttää 53 kg, lihakset ne pois on lähteneet, ei mikään muu. En halua syödä, tai laittaa mitään suuhuni sillä se laukaisee ahmimisen. Ja koska syön minimaalisen vähän olen kamalan uupunut ja haluaisin vain nukkua. Oikea känkkäränkkä. Töissä on rankaa olla, ajattelen vain syömistä -kahvihuoneen pöydän keksejä ja kaupan karkki hyllyjä. Enää tämä kuu töitä ja koulu alkaa, jos sitten elämä vähän tasaantuisi, rutinoituisi, kun kolmivuorotyö jää pois. Sitä ennen olisi reissu etelän lämpöön, mitälie siitäkin tulee. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Mikään kun ei huvita. Haluaisin syödä normaalisti, mutta kun pääni sanoo ei. Tiedän mikä on oikein ja terveellistä, mutten pysty syömään sen mukaan. Kaikkea se pää teettää. Välillä mietin jopa hoitoon hakeutumista. Mutta kun opiskelut alkaa ylimääräistä rahaa ei ole. En halua tulla kotipaikkakuntani terveuskeskukseen asiasta puhumaan, vaan mennä jonnekkin muualle. Yksityinen maksaa liikaa. Sen nyt ainakin jo ymmärrän, että ilman apua en enää selviä. Kai sekin jo alku on.
Kirjoitettu: 04.07.2007 klo 00:41 Avainsanat: väsynyt, liian väsynyt.Pipariksi menee mutta menkööt. Vai? Kyllä ja ihan kirjaimellisesti. Olen loppu. Oksentanut 2-4 kertaa päivässä ties kuinka monta päivää. Nyt jo töissä, äitini luona, joka paikassa -en enää välitä. En jaksa. Ahmin kaiken mitä eteen laitetaan, mitä eteeni saan, mitä eteeni haalin ja oksennan myös kaiken mitä ulos saan. En taida jaksaa enää. Olen väsynyt, hyvin väsynyt. Väsynyt itseeni, väsynyt sairauteen. Väsynyt. Loppuukohan tämä koskaan?
Kirjoitettu: 27.06.2007 klo 12:32 Avainsanat: kohtaloita.kirjoitin yhtenä yönä töissä pitkät tarinat, mutta eipä ole
Kirjoitettu: 19.06.2007 klo 22:58 Avainsanat: voin pahoin.En ole oksentanut, mutta voin pahoin. Olen vain ahminut, ahminut ja ahminut. Kävin puntarissa tänään se näytti 60 kg, järkyttävät 60 kg. lauantai aamuna se vielä näytti 44,5 kg. Nyt loppui syöpöttely. En kestä katsoa itseäni, ja minulla on pahaolo. Syön vain. Viimepäivät töissäkin olen ahminut ruokaa enemmän kun koko vuoden aikana. Osa on ihmetellyt asiaa jopa ääneen. Olen syöppö ja voin pahoin. Tyhjensin juuri jääkaappini kaikesta syötävästä, sinne jäi vain vihannekset ja hedelmät ja kaksi purkkia tonnikalaa. Aijon juoda vettä niin paljon, että en ajattele nälkää vaan juoksen sen edestä wc:ssä kusella. Naurettavaa, miten minun olotilanikaan ei saa minua lopettamaan syömistä. Ahmin lisää vaikka halkean. Haluan laihtua. Ja tämä jojoilu alkaa riittää. Nyt en voi kun ihmetellä miten ihmeessä pystyin olemaan yli 30 päivää oksentamatta ja syömään suht normaalisti. Nyt tuntuu taas etten hallitse mitään elämässäni. Kaikki juoksee vain eteenpäin enkä pysy mukana. Olen turhautunut ja haluan että koko paska seisahtuisi hetkeksi. Että pääsisin taas mukaan kyytiin.
Kirjoitettu: 17.06.2007 klo 23:06 Avainsanat: ei harmita.En vertaa itseäni muihin. En välitä miltä muuta näyttävät, paljon he painavat, minkä kokoisia he ovat. Minä välitän vain siitä mitä minun vaaka näyttää, vertaan itseäni vain itseeni. Siihen mitä olen ollut. Muutama päivä oksentelua ja ahmimista, ahmimista ilman oksentamista ja täyttä syömättömyyttä. Ihan sekaisin taas. Huomenna yritän aloittaa taas alusta. Viime viikko meni ihan pohjan kautta. En saa vieläkään nukuttua kunnolla, vaikka olen ihan loppu. Enkä tiedä miksi. Kaikki on hyvin. Valmistuin, pääsin kouluun, minulla on töitä. Mutta ei kai kaikki voi aina olla hyvin, niin kai se menee. On toki hyviäkin päiviä, ja ne maistuu mansikalle. Onneksi on kesä. Lämmin niin ei palele, mansikoita, ananasta, lonkeroa, viinaa ja juhlia. Paljon muuta ajateltavaa. Ja ystävät, että he ovat minulle rakkaita. En viitsi valittaa, minulla on kaikki mitä tarvitsen. Olen onnekas, todellakin. Huomenna alkaa siis virallisesti kesä. Mikään ei saa harmittaa, mikään ei saa valituttaa, kaikki on huomenna hyvin. Tänään vedin pöntöstä viimeiset oksennukset alas piste.
Kirjoitettu: 12.06.2007 klo 10:24 Avainsanat: uni, viha, ystävät alusta taas.Viime lauantaina pidin ystävilleni valmistujaiset hauskaa ja humalassa oltiin. Toiset enemmän, toiset vähän vähemmän. Itse en niinkään. Kun tulin kotiin täällä odotti kakun viimeinen valtava pela, chipsejä ja karkkiä. Mietin jo kotiin tulo matkalla että taidan syödä vähän niitä chipsejä..mutta.. söin kaikki ja dipinpäälle menin wc:seen ja oksensin vain siitä syystä, että olin syönyt nuo chipsit. Ajattelin aamulla että yksi vika kussakin, mutta illalla kun tulin töistä ahmin lopun kakun, karkkia ja joitain chipsejä mitä vielä löysin ja tetysti päädyin oksentamaan. Se tuntui kuin olisi harrastanut seksiä ex:n kanssa, lipsahdus pitkään erossa olemisen jälkeen-kaipuu menneeseen, johon seuraavan päivän todellisuus ei yllä. Ja aamulla vituttaa. No eilen en taas oksentanut, enkä ahminutkaan. Kai noita tuollaisia päiviä vielä tulee että pitää "muistella menneitä". 33 päivää olin oksentamatta. Nyt täytyi nollata laskuri ja aloittaa alusta. Mutta minun ennätyksesksi tuo oli todella hyvä. Olen ylpeä siitä. ..... Näin viimeyönä outoa unta. Olin todella kiihdyksissä veilä kun heräsin. Unessa oli minä ystäväni. Vuoron perää jokainen heistä ärsytti minua tai teki jotain mikä sai minut järkyttävän raivon valtaan. Yhtä toveriani löin monta kertaa, vaikka hän on rasakaana ja vain koska hän nauroi minulle, enkä tieynnyt syytä- nauru tosin oli pilkkaava ja ilkeä. Toiselle huusin pää punaisena ja lopulta itkin hysteerisesti, heittelin vain tavaroita ulos talostani joita hän oli tuonut, myytyään salaa joitain huonekalujani. Uni oli todella sekava enkä ennen ole nähnyt tuollaista unta. Osaan yhdistää joitakin asioita edellisillan tapahtumiin esim. Keskustelimme toisen ystäväni kanssa sisustamisesta ja huonekaluista illalla. Ja myös tuon raskaana olevan ystävämme inhottavasta tavasta mollata toisia. Tuota raivon määrää en vain käsitä mikä minulla oli heitä kohtaan unessa. En voinut hillitä itseäni. Mietin että ehkä minun olisi aika ihan tosielämässä päästellä höyryjä pois, sillä käyn todella ylikierroksilla ja nukkuminenkin on vaikeaa. En muista koska olisin viimeksi kunnolla itkenyt, niin että saisin kaikki patoutuneet asiat lähtemään kyynelten mukana pois. ...... T'ämä ystävä pieni joka unessani myös varasti huonekaluni, myönsi myös meille sairastavansa anoreksiaa. (Olen aijemmin maininnut hänet kirjoituksissani) Tiesimmehän me, ja tavallaan kerroimme jopa hänelle että nyt alkaa jo hälytyskellot soida pikkuhiljaa. Ja lopulta hän myöntyi ettei syö. Mutta miten mekin voimme toisaalta häntä tukea. Olen miettinyt sitä paljon. Kukaan ei kaipaa toista neuvomaan vierelle mitä pitää tehdä ja kaikki on aina ensin kiinni itsestään, siitä mitä ihan oikeasti itse haluaa. Siitä että itse haluaa olla terve. Hän ei tiedä minun bulimiastani mitään, enkä halua kertoakkaan. Toisaalta mietin olisiko siitä apua sen suhteen, että olisi joku jolla on edes jonkin verran samanlainen ongelma. Joku joka ymmärtää miltä tuntuu. En tiedä, en. Toisaalta siitä voisi tulla yksi taakka hänelle lisää, koska olemme todella hyviä ystäviä. Maailma on välillä niin monimutkainen. En ymmärrä sitä.
Kirjoitettu: 06.06.2007 klo 20:46 Avainsanat: vaikeaa.Huluksi minä itseni teen. Kesä tulee ja rantakelit alkavat. En halua syödä, mutta syön silti, lihoan vaikken halua lihota, voin pahoin kun katselen muita ihmisiä jotka ovat minua pienempiä. Miksei minun itsekurini riitä? Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi. Ja niin typerästä asiasta. En minä ole ennen ollut näin pinnallinen, eikä minua muitten ulkonäkö kiinnosta -persoona on tärkein. Enkä minä niinkään omasta ulkonäöstänikään välitä, paina on se mikä minua stressaa, en halua lihota. En pysty olemaan syömättä tai edes syömään vähemmän. Ahmin vain. Kaikki asiat pitää aina hakea ääripäistä, joko ei mitään tai sitten kaikki. Typerää. Olen alkanut laskemaan koloreitakin hullunlailla, kaikesta mitä suuhuni pistän on pakko olla tarkat luvut. En kirjaa niitä mihinkään, mutta kaikki missä on yli 100 kcal/100g on minulle liikaa. Liika kaikki mitä suuhuni pistän, vaaan heitin pois mutta hain sen takaisin. Tekisi mieli lukita jääkaapin ovi. Nytkin tekisi mieli syödä vaikka juuri söin. Oksentanut en ole, mutta ahminut kyllä. Tätä menoa sorrun pöntön reunalle jos en saa syömiseeni mitään tolkkua.
Kirjoitettu: 29.05.2007 klo 22:42 Avainsanat: voittaja.Kahdeskymmeneskahdes päivä, eikä tunnu missään. Oli pakko laskea päivät kalenterista, en todella ole ajatellut ruokaa tai mitään siihen liittyvää moneen viikkoon. Välillä jokin asia tulee mieleen ja kerran ahmituani liikaa mietin että yleensä olisin jo oksentamassa. Kiloja on tullut muutama lisää ja haluan niistä kyllä eroon. Mutta kaikki aikanaan. ..... En muista milloin olisin viimeksi ollut näin väsynyt. Univelkaa on kertynyt niin paljon että kun menen sänkyyn en nukahda millään, en vaikka kuinka yrittäisin. Käyn ylikierroksilla, enkä tiedä miten pysäyttää itseni. Mutta eiköhän se tästä, on ollut niin paljon muutakin puuhaa kuin töissä käyminen että en ole edes ehtinyt kunnolla pysähtyä. Sain vihdoinkin kouluni suoritettua loppuun, mutta en huokaise ennen kuin paperit ovat kädessäni. Niitä odotellessa.. Kävin myös pääsykokeissa kouluun johon haluan. Olin niin stressaantunut lähihoitajan tutkinnon suorittamisesta loppuun, että pääsykokeet tulivat ja menivät eikä niistä jäänyt minkäänlaista fiilistä. Mutta ensi kussa saan tietää pääsenkö kouluun vai jatkanko töissä. ..... Ajattelin pikkuhiljaa aloittaa treenaamista ja ruveta syömään vähän vähemmän. Tavoitteeni on pudottaa 5kg (eli 53 kg:aan) kesäkuun loppuun mennessä. Mutta ilman oksentamista, ainoastaa liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Paheeni on karkit ja ne on nyt aika hyvästellä kokonaan -tästä päivästä lähtien. Saa nähdä onnistuuko. Nyt ainakin olen onnistunut sivuttamaan bulimiani hyvin tehokkaasti, olen ylpeä siitä. Ja niin on syytäkin.
Kirjoitettu: 16.05.2007 klo 22:10 Avainsanat: yhdeksäs päivä.Nyt todella menee paremmin kuin pitkään aikaan. Nyt on yhdeksäs päivä oksentamatta. Olen syönyt normaalisti joinain päivinä, joinain hieman liikaa -mutta kertaakaan en ole oksentanut (paitsi lauantai yönä kun olin juonut viinaa liikaa, mutta se johtui täysin viinasta liittymättä mitenkään syömisiini). Olen pirteä, hyvän tuulinen, en ajattele ruokaa koko aikaa. Paino pysyy normaalina, on jopa hieman laskenut. En liiku kovinkaan paljoa, polveni on kipeä -hyvin kipeä, mistä lie johtunee. Mutta pääasia on että tunnen oloni silti hyväksi. Vilustuin tosin ja nyt on aika nuhainen olo, mutta en anna sen masentaa. Ensi viikolla menen tenttimään kokeet ja sitten minun pitäisi valmistua. Sain myös kutsun pääsykokeisiin, juuri sinne minne halusinkin. Nyt täytyy vain stempata, että jaksan. Täytyy lukea, tehdä ennakkotehtävät ja jaksaa hoitaa työtkin. Mutta, ei kauaa ja urakka on ohi. Kyllä minä siihen pystyn. .... Naurattaa, miten olo voikaan olla näin hyvä olo. Tänään söin todella paljon ja mieleni kävi jo pöntön reunalla. Mutta en minä sinne mennyt, enkä mene. Nyt en pilaa tätä. Olen niin ylpeä. Tiedän että melko varmasti joku päivä sorrun ahmimaan ja oksennan. Mutta en halua ajatella sitä nyt. Päivä kerrallaan, muuta en voi.
Kirjoitettu: 12.05.2007 klo 18:23 Avainsanat: todellakin hyvin.oi joi. Nyt on viidespäivä ahmimatta ja oksentamatta. Kun ei kaatuisi huomiseen krapulapäivään koko homma -tekisin jo historiaa, huomenna olisi kuudes päivä. Olen syönyt kyllä paljon n. 2000-3000 kcal päivässä mutta en ole tunkenut sitä kaikkea kerralla suuhun, vaan syönyt sen päivän mittaa. Olen tehnyt ruokaa ja nauttinut sen syömisestä.Tänään ensimmäistä kertaa n. tuhanteen vuoteen tein ruoan, söin normaalin annoksen, tiskasin ja vasta kun lähdin kauppaan tajusin, että mielessäni ei ollut käynyt kertaakaan koko ruokailun aikana tai sen jälkeen, että ahminpa koko kastikkeen naamani ja oksennan -että hymyilytti. Selvisin ilman mielen ja tahdon taistelua. Voittaja fiilis. ..... Tänään lähdetään tyttöjen kanssa viihteelle, olen aivan bile fiiliksissä. Pitkästä aikaa tuntuu että illasta tulee hauska. Viimeaikoina baarissa olo on ollut tuskaista ja ahdistavaa, suurimmaksi osaksi luulen sen johtuneen siitä, että olen ollut niin epävarma itsestäni niin ulkoisesti kun sisäisestikkin. Nyt pitkästä aikaa, vaikka olo tuntuu turpealta (en tiedä onko se todellista, vai kuviteltua -oman mielen metkuja) olen silti hyvin itsevarmalla pohjalla ja aijon nauttia illasta täysin siemauksin. ..... Minulla on sylkirauhastulehdus oikealla puolella leuan alla. Se varmasti osittain vähentää ruokahalua ja sitä myöten halua ahmia. Ajattelin kotikonstein siitä selvitä, hieromalla rauhasta ja suuhygieniasta huolehtimalla. Ei se menoa haittaa, mitä nyt kasvoja vähän turvottaa (se on todellista turvotusta, töissäkin moni huomasi sen). ..... No pääasia on nyt se, että pitkästä aikaa tunnen oikeasti onnistuneeni ja edennyt edes puolikkaan askeleen eteen päin parantumista päin. Tänään juhlitaan. biLeEt.
Kirjoitettu: 08.05.2007 klo 23:25 Avainsanat: suo.Tänään on jo tiistai. Aika kuluu taas siivillä, en osaa oikein pysähtyä. Viikonloppu ja eilinen meni tosiaan melko kehnosti tuli ahmittua ja oksennettua. Univelat kuittasin nukkumalla n. 15 tuntia per. yö. Sain myös suoritettua yhden puuttuvan kurrsin arvosanalla H4, se todella piristi. Ja sain vielä mahdollisuuden suorittaa kouluni loppuun tämän kevään aikana. Olen myös keskustellut ystäväni kanssa jonkin verran tästä, ystäväni jolle kerroin sairaudestani. Tuntuu oudolta jopa käydä kaupassa, ostaa sieltä mitään jos hän on mukana. En oikein tiedä miten suhtautuisin häneen. Omaan pikku ystävääni. ..... Tänään en oksentanut kertaakaan. Tein jopa ruokaa, oikein kunnon ruokaa ja leivoin patonkeja. Jos olisi joku jolle tehdä ruokaa se olisi paljon mielekkäämpää. Ei tulisi yksin ahdettua koko satsia omaan suuhun. Pidän ruoan laitosta ja kaipaan sitä. Mutta olen jumissa. En tiedä mitä teen, mitä minun pitäisi tehdä. Miksei tämä paska voisi loppu, kerrasta poikki. Voisin kokkailla mitä haluan, säästää ruokaa seuravalle päivälle ja nauttia siitä hetkestä. Raivostuttaa. Miten tästä pääsee eroon? tuntuu, että ainut tie on ahminen, ahmin mutten oksenna. Olo on koko ajan niin turpea, että oksettaa vain sen takia, että on oikeasti niin pahaolo. Haluan olla terve. Lopettaa puntarin tuijottamisen ja antaa olla. Mikään ei huvita, olo on kamala, surkea. Hävettää, joten jäisin mielummin kotiin. Pakotan itseni liikkeelle, koska tiedän että muualla on parempi. Inhottaa kun osa minusta rypee typerässä "itsesäälissä" ja osa yrittää pitää pään pinnalla. On oikeasti ihmisiä joilla on pahempiakin ongelmia. Minä olen vain sairas, minulla on sairaus jonka minä olen itse itselleni aiheuttanut. Mikä minä olen kiukuttelemaan, kun ärsyttää olla minä? Silti vain jatkan. En jaksa vai enkö halua nousta suosta? Siinä vasta kysymys.
Kirjoitettu: 04.05.2007 klo 11:44 Avainsanat: yksi tietää.loput ei...en oikein tiedä enää mitä kirjoittaa. Tuntuu oudolta. Minäpäs todella tein sen, annoin yhdelle ystävälleni linkin blogiini. Nyt yksi tietää. Se on hyvä alku. Kaduttaa ehkä vähäsen. Kyllä minä luotan..Mutta mitä se muuttaa? Olen entistä enemmän varuillani ja mietin vain miten minun pitäisi nyt suhtautua häneen, miten minun pitäisi olla hänen seurassaan. Normaalisti kai, mutta silti tuntuu oudolta. Hän todellakin haluaa olla tukenani ja auttaa. Mutta miten hän voi auttaa kun en itsekkään osaa auttaa itseäni. ..... Kävin eilen koulullani juttelemassa opon kanssa. Teimme minulle tiukan lukujärjestyksen jonka avullavalmistun 28 pv tätä kuuta. Kiirettä pitää siis. Ja nyt todella en aijo luovuttaa sen suhteen. Opo on soittanut minulle aamulla, mutten uskalla soittaa takaisin -tai siis keräilen rohkeutta siihen. Luultavasti mutkia matkaan tiedossa. Eilinen meni muuten siivoillessa, sain sentään jopa lakanat sänkyyni -kahden viikon yrittämisen jälkeen. Oksensinkin, vaikkei olisi ollut tavetta. Söin neljä kananmunaa. Oli vain niin pahaolo. ..... Lähden viikonlopuksi isäni luo. Sisaruksillani on "isän viikonloppu" ja ajattelin mennä pitkästä aikaa mukaan, kun kerrankin töiltäni joudan. Tänään illalla on lähtö ja sunnuntana takaisin. Siitä ei tule helppoa. Yleensä on tullut syötyä aivan järkyttäviä määriä ruokaa, kun ei siellä ole oikein muuta tekemistä. Nyt onneksi mökki on jo valmis ja tilaa on enemmän -ei tarvitse istua koko aikaa jääkaapin kanssa samassa huoneessa. Aijon syödä niin vähän kuin mahdollista etten sorru ahmimaan. Koska oksentaa en halua, enkä aijo.
Kirjoitettu: 01.05.2007 klo 10:42 Avainsanat: kurjuuksien kurjuus.ei tästä tule mitään. Alan olemaan todella surullinen ja omissa maailmoissani. Muutkin ovat asiasta kommentoineen mutta hymyllä sen saa aina korjattua. Väsyttää ja sylettää olla minä. En enää osaa nauttia mistään. Viime viikko meni suhteellisen hyvin. Olin syömättä tiistaihin asti kunnes sorruin ahmimaan ja oksentamaan. Siitä eteen päin olen syönyt ja syönyt ja syönyt, aivan valtavia määriä ruokaa mutta pitänyt ne sisälläni. Koko viikonloppukin meni kaverini tupereissa syöden ja juoden. Turhautti kun ei ollut näläntunteesta tietoakaan, vaan pömppömaha ja ähkyolo. Mutta oksentamaan päädyin vasta eilen. Miksi en osaa syödä enää normaalisti?? Jos söisin 5 kertaa päivässä ja siihen sisällyttäisin kaksi lämmintä ruokaa, olisin varmasti kylläinen pienemmilläkin annoksilla. Mutta ei ei ei. Minun on pakko jatkaa kun olen syönyt ateriani ja olen täysi. Leipää, karkkia, jugurttia, keksejä..mitä vain löytyy. Olen ruvennut vieläpä käymään äitini luona "syömässä". Eli ahmin itseni niin täyteen kun vaan vatsani repeää ja sitten äkkiä kotiin oksentamaan, jos heillä en sitä pysty tekemään. En jaksa enää. Lopetan syömiseni, tai minimoin sen. en enää halua lihoa ja sitä tämä teettää jos haluan lopettaa oksentamisen. ..... Vappu..niin no vedin perseet kirjaimellisesti. Törmäsin baarissa ex:ääni ja lähdin kotiin samantein silmät kyynelissä. Harvemmin itken kännissä, joten halusin äkkiä pois muiden silmistä. Nolotti. Nyt siivoan ja menen töihin, huomenna myös. Siivoan ja laitan elämäni kuntoon. Ei tästä muuten mitään tule. Pitää tehdä suunnitelma. Hyvä sellainen.
Kirjoitettu: 24.04.2007 klo 15:01 Avainsanat: yksi - nollaOn äärimmäisen hyvä olo, kun on ollut vähällä ravinnolla ja ei täten ole sortunut ahmimaan, eikä oksentamaan. Jääkaappistä löytyy kaksi jugurttia ja muroja ei muuta -parempi niin. Eilen illalla menin jo ajoissa sänkyyn, uni ei halunut tulla. Nukkumatti oli eksynyt matkallaan. Katsoin tv:tä ja mainostauko toisensa jälkeen kidutti minua -kakku, keksi,pizza, karkki, rahka..ties millä mainoksella. Painiskelin sängyssäni kolmisen tuntia itseni kanssa, etten nouse ja mene jääkaapilleni. Itkin ja purin itseäni, pyörin ja hyörin. Ja lopulta olin nukahtanut. Kuinka hyvä olo olikaan aamulla kun itsekurini illalla riitti. Yksi-nolla minun hyväksi. Aamusta käväisin kaverini kanssa heittämässä 10 km lenkin. Oltiin oikein reippaita. Ystäväni on oikein kaunis muodokas nainen. Rupesi kuitenkin juuri pitämään ruokapäiväkirjaa. Tahtoo tietää mitä suuhunsa pistää. Minä olen niin tehnyt monet kerrat, kertaakaan en ole onnistunut. Enkä taida halutakkaan onnistua. En tiedä olisiko siitä mitään hyötyä, päinvastoin. ..... Olen taas mietiskellyt jospa kertoisin ystävilleni tästä kaikesta. Haluaisin niin kovin jakaa asian jonkun kanssa. Mutta vaikka olenkin yrittänyt heittää ilmaan keskusteluissamme aina jotakin bulimiaani liittyen tai lähinnä syömiseen liittyviä ongelmiani (lähinnä siitä kun en osaa lopettaa syömistä ym), on kommentit lähinnä halveksuvia ja nälviviä. Kukaan ei ota tosissaan (en taida ottaa itsekkään lopulta, hävettää niin). En osaa muodostaa sellaisia lauseita tai soveltaa asiaa niin, että se ei kuulostaisi niin typerältä tai että joku tajuaisi asian vaikka en sitä suoraa sanoisikaan. Ja jos joku heittää kaikkien kavereitteni kuullen että olen sairas hänen mielestään, äänensävy ei ole yleensä kovin hyväksyvä ja kuka nyt haluaisi kaikkien kuullen sanoa.. "joo kyllä itseasiassa mulla on bulimia, mistäs arvasit". Tiedän että typerähän minä olen kun ahmin mielettömiä määriä ruokaa ja tungen sormeni kurkkuun sen jälkeen, tai vastapainoksi en syö viikkoihin kunnolla. Tiedän minä että olen sairas ja ettei tässä ole mitään järkeä. En vain osaa lopettaa, en osaa syödä normaalisti. Ja yritän minä. Todella yritän olla terve. Syödä kun muut ja nauttia siitä vieläpä. Mutten osaa enää. On kausia kun menee paremmin, ja kausia kun kaikki on päin ****ttiä. Ja niin kun haluaisin kertoa. Häpeä, todella vain kasvaa. *huokaus*
Kirjoitettu: 22.04.2007 klo 20:20 Avainsanat: aina vaan alusta.Onnistuin osin. Söin äärimmäisen pieniä määriä ja vain kiisseliä. Sokeritonta mehua olen juonut litra tolkulla -huh. Mutta juuri äsken kipaisin kaupan kautta kotio ja ositin 200g lohta ja kahdeksan karjalanpiirakkaa ja ahmin kaiken kerralla ja tietenkin oksensin. Maha on sekaisin ja inhottaa. Nykyään kun aloitan syömään en edes yritä syödä kohtuudella, vaan olen jo ensimmäisestä palasta asti tietoinen, että syön kaiken. Ahmin itseni täyteen ja oksennan. Vaihtoehtoja on siis kaksi -ahmi ja oksenna tai ole kokonaan syömättä. (Paino 55,5 kg 22.4 klo:0800 PM) Salille en ole jaksanut itseäni raahata, on ollut huonot ilmatkin. Mutta huomenna menen, minulla on parin päivän vapaat joten aijon olla tehokas. Muutenkin on pakko keksiä paljon tekemistä etten sorru taas omiin maailmoihini. Siivoan vaikka. ..... Maanantaina tein raskaustestin, olipa elämäni ensimmäinen. No onneksi tulos oli juuri se mitä odotinkin - ei lapsia kiitos. Ystäväni saa syksyllä lapsen ja odotan sitä innolla. Se riittää minulle (ei tasvitse itse levitä ja "kärsiä"). Me saadaan vauva. Saadaan paljon puuhaa syksyn pimeiksi illoiksi. Sitä odotellessa.
Kirjoitettu: 19.04.2007 klo 15:35 Avainsanat: turhautunut.Vapaapäivä. Inhoan niitä. Olen väsynyt mutta haluaisin töihin. Yksin kotona, eikä mitään tekemistä. Siivoilen ja sotken vuoroperään. Mietin asioita ja teen itseni hulluksi. En tule toimeen itseni kanssa, minä teen minut hulluksi. Ulkona paistaa aurinko haluasin kävelemään mutta kävelisin kuitenkin äidilleni syömään, ja kun aloittaisin en enää lopettaisi. Ärsyttävää. Ajattelin yrittää paastota mehulla loppuviikon ja erityisesti viikonlopun (jonka onneksi olen töissä kokonaan). Haluan näläntunteen. Se pitää minut elossa. Sairas mieli. En jaksa ajatella enää. Miksi minä. Miksei joku muu. Miksi miksi miksi. Tunnen itseni typeräksi. Haluan olla terve, mutta en anna itseni silti olla sitä. En halua hakeutua hoitoon, haluan vain olla. mrr. Välillä talsin vain ympäri kotiani, tanssin, hypin sängyllä, makaan lattialla, viikkailen vaatteita, puran kaappeja, kuuntelen musiikkia, kiroilen, hymyilen, ronkin naamaani, harjaan hiuksiani, itken, istun tai tuijotan. Elän omassa kaaoksessani, omassa unessani. Haluan hulluna jonkun herättämään minut. Mutta jossain määrin kuitenkin haluaisin uneni vain jatkuvan. Olen kai elänyt siinä niin kauan, että se on osa minua. Ja siitä luopuminen on äärimmäisen vaikeaa. Minä olen uni. Uni jota elän. Uni joka on osa minua. Minun uneni. Minä. Välillä, silloin kun pääsen pois, saan tekemistä olen pois kotoa. Elän muille olen heidän, kuuntelen, autan, viihdytän. Siinä maailmassa voisin olla aina. Mutta kuka nyt ehtisi 24/7 pitää minulle seuraa. Harmittaa kun lopulta aina päädyn takaisin omaan pesääni, on sieltä lähteminen aina vaikeampaa. Elämä on joo o.
Kirjoitettu: 16.04.2007 klo 23:08 Avainsanat: ..maanantai 16.4 klo 11:00 PM Paino 59kg (168cm) Ei ****tti. Koko viikonloppu on mennyt syödessä. Mitään muuta en ole tehnyt kun syönyt. Tälläkin hetkellä olen niin täysi, etten löydä sellaista asentoa missä mahaan ei sattuisi. Oksentaa en aijo. Mutta en myöskään enää syödä. Aijon löytää itsekurini. Ihan mistä vain. Mutta se on pakko löytää. Näin teen itseni hulluksi. Itsekuria etsimään.
Kirjoitettu: 15.04.2007 klo 22:19 Avainsanat: liian..ylpeä sydän..tällä on kriisi. Kriisi joka ei mene ohi vaan tulee mukana. Sen nimi on saamattomuus. Koulu on kesken ja vaikka kuinka haluaisin suorittaa sen loppuun en saa aikaiseksi. En enää edes tiedä mitä pitäisi tehdä. prkl. Syömisetkin on mennyt miten sattuu -olen syönyt ja oksentanut, syönyt, ollut syömättä. En enää pysty ajattelemaan edes selkeästi. Haluaisin vain itkeä. Itkeä jonkun olkapäätä vasten. Ja kun itku loppuisi kaikki olisi järjestyksessä. -koulu suoritettu -uuten kouluun haettu -pystyisin syömään normaalisti -jaksaisin pitää huolta pienestä kodistani -ja erityisesti itsestäni -kaikki stressi olisi poissa -päivät ei enää olisi kuin unissa kävelemistä -muistaisin mitä olen edellis viikolla tehnyt -nauttisin elämästä -osaisin arvostaa elämää Mutta liika on liikaa, ja kaikkea ei voi saada. ..... Olimme tänään ystävieni kanssa aukaisemassa terassikauden. Eräs erittäin pitkäaikainen ystäväni tuli myöhemmin paikalle. Tänään vasta huomasin kuinka pieni hän todellisuudessa on. Tiukat farkut ja t-paita saivat hänet näyttämään olemattomalta, ja sitä hän onkin. On aina ollut. Tänään vain erityisesti kiinnitin asiaan huomiota. Uskon että ystävälläni on jonkin moinen syömishäiriö. Tiedän sen. En vain tiedä miten suhtautuisin asiaan, sillä hän on aina ollut pieni. Kadehdin ja arvostan hänen itsekuriaan olla syömättä, kadehdin hänen tiukkaa vartaloaan ja tapaa olla niin hiljaa kaikesta, hän on niin tyyni. En haluaisi olla hän. Mutta sen itsekurin haluaisin. Miten voinkaan olla niin kateellinen, ihmiselle joka ei voi olla terve. Olen huolissani, mutten tiedä mitä tekisin, enhän osaa tehdä itsellenikään mitään. Ja niinpä annan asiaan taas olla. Kuinka itsekkääksi tämäkin sairaus voi ihmisen tehdä. ..... Olen miettinyt asioita, erityisesti sitä -miksi en voi rakastaa ja haluta olla niiden ihmisten kanssa jotka rakastavat minua. Entinen poikaystäväni ei ole vuodenkaan jälkeen lopettanut rakastamasta minua. Miksen minä voi rakastaa häntä yhtä paljon ja avoimesti. Saisin paikan missä olla, saisin seuraa, muuta ajateltavaa. Mutta aina ei voi voittaa. Ehkä jonain päivänä löydän jonkun, jota osaan rakastaa. Haluaisin jonkun joka olisi tekemässä ruokaa kanssani, joku joka olisi läsnä, etten pääsisi ahmimaan ja oksentamaan. Jonkun vain seuraksi. Yritin jo saada pikkusiskoani asumaan luokseni hetkeksi, että tilanne vähän edes rauhoittuisi enkä tosiaan pääsisi tekemään "taikojani". Mutta siskolla on kiire koulussa ja en oikein osannut keksiä hyviä ja päteviä syitä miksi haluaisin hänet tänne. ..... Minua ärsyttää minä, ärsyttää niin paljon etten tiedä miten päin olisin. Kiehun. Kiehun kiukusta itseeni. ..... "scandinavian music group- ylpeä sydän" "jos olisin viisaampi ja sydämeltäni nöyrempi jos ajattelisin aina selkeästi heräisin aikaisin heräisin aikaisin ostaisin ruusun ja toisenkin ja sylini olisi lämmin niin kuin vielä eilen jos olisin sievempi ja luonteeltani säyseämpi jos ajattelisin muista lempeämmin heräisin aikaisin heräisin aikaisin kampaisin tukkani hienommin ja hymyni olisi lämmin niin kuin vielä eilen olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen enkä osaa lopettaa 1-2-3 sydäntä särkyy vielä löytyy se joka ehjänä säilyy ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena kun herään laivat on lähteneet kortti kuivuu ja junia ei mee laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet"
Kirjoitettu: 13.04.2007 klo 01:17 Avainsanat: mietin vainIhan kun aikaa ei enää olisi. Kaikki päivät on samanlaisia, mikään ei erotu edukseen. Kuukaudet vaihtuu ja minä vaan ajalehdin mukana. Taidan olla hyvin väsynyt, mutten saa silti unta. Unilääkkeet on lopussa, olen töistä ottanut aina muutaman kun on ollut kausia etten ole saanut nukuttua ollenkaan. Ajatukset vaan pyörii päässä ja en silti tiedä mitä ajatella. Tällä viikolla on mennyt päiviä vain ahmien ja oksentaen. Töissä on ihana olla kun pystyy olemaan syömättä ja ei pääse ahmimaan. En halua tulla kotia. En halua olla täällä. En saa kotona mitään aikaiseksi, en mitään muuta kuin kaaosta. Koko kotini on aivan sekaisin,ei enää edes polkuja mitä pitkin pääsisi paikasta toiseen. Täytyy lentää jos haluaa sängystä wc:n. Henkinen kaos on vieläkin kamalampi, ja niin kovasti kun haluaisin kertoa jollekkin, mutta luontoni ei anna periksi. ..... Tänään muutama ystäväni suunnitteli lähtöä viereiseen kaupunkiin baariin, lupauduin kuskiksi heille. Olisin saanut olla kauemmin pois kotoa ja saanut muuta ajateltavaa. Väsymys sai kuitenkin reissun peruuntumaan ja minä päädyin lopulta kotia syömään. Miten voi olla niin vaikeaa aikatauluttaa syömistä. Syödä normaaleja annoksia ja niin että pystyy lopettamaan kun on täysi. Yksi suullinen ja seuraavat tulevat jo perässä, turha haaveilla lopusta - sitä ei ole. ..... Henkisesti olen niin väsynyt, etten jaksa enää itseäni. En jaksa enää tätä typerää sairautta. Olen kuin alkoholisti, istun yksin kotona ja teen pahojani salassa muilta. Olen hyvä valehtelemaan ja salailemaan. Tämä sairaus on ainut missä olen täydellinen. En halua lihota, en laihtua, haluan olla tällainen. Minulle riittää se miltä näytän, en niin piittaa ulkonäöstäni. Vähättelen jos joku kehuu, mutta se on tapa. Olen tyytyväinen itseeni ulkoisesti. Ei minun tarvitse olla barbi. En ymmärrä miksi ja miten sain tämän sairauden aikaiseksi? Mitä minä olen sen eteen tehnyt ja miksi? Niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia. ..... En halua istua kotona murehtimassa epäonnistunutta elämää. Haluaisin vain olla kaveritteni kanssa ja pitää hauskaa. Nauttia elämästä. Ja nautinhan minä, silloin kun en ole yksin..saatika kotona. Enkä minä jaksa murehtia. Siksi päivätkin vain vaihtuvat niin nopeasti -kun ei ajattele mitään. Käy vain töissä, syö, ahmii ja oksentaa, nukkuu ja..aloittaa saman alusta. Ärsyttävää.
Kirjoitettu: 09.04.2007 klo 11:43 Avainsanat: hupakkoUusi viikko taas aluillaan. Lauantaina olin koko päivän töissä, jonka jälkeen oli ystäväni syntymäpäivä kekkerit. No niin.. Alkoholi ei sovi kaikille, mutta silti sitä juodaan. Minä juon ainakin. "Kun otetaan ni otetaan" -erästä ystävääni lainaten. Olin todella humalassa, ja oksensin myös samalla mitalla. En osaa hallita juomistanikaan. Yhdelle on turha lähteä, yksi yhden jälkeen, yksi toisen jälkeen, yksi kolmannen jne. Hupakko, tytön hupakko. En tehnyt mitään typerää, pääsin omaan sänkyyn -ja yksin. Ainut ongelma on etten tiedä mihin olen kotiavaimeni laittanut. Minulla on siis ovi auki 24/7. Ainakin niin kauan että saan raivattua -todellakin raivattua lattiani tyhjäksi ja sen jälkeen siivottua. Jos vaikka se avainkin löytyisi jostain. ..... Kun aikaisemmin kirjoitin siitä kuinka ex:ni kanssa keskustelimme asioista ja niin pois päin. Ja vannoin että viimeiseksi kerraksi jäi seksi hänen kanssaan. No ei sekään nyt ihan niinkään mennyt. Herra ilmestyi oveni taakse loppuviikosta ja vaati päästä sisälle. Eli toisin sanottuna -tuli sisälle. Vaikka kuinka vannotin hänelle, että minä en hänelle anna, kylään voi kyllä tulla.. No pisteet hänelle tuntien yrityksestä, minähän lopulta luovutin. Ensimmäistä kertaa harmitti oma typeryys. Mutta virheistä oppii ja..no..parempi etten enää aukaise oveani. ..... Eilen, sunnuntaina. Oli siis krapulapäiväni. Olin väsynyt ja voimaton. En kuitenkaan niin voimaton etten olisi äitini luokse päässyt syömään. Olipa taas iloinen näky kun leipäpussi tyhjeni hujauksessa. Oksensin vain kerran. Vaikka söinkin vielä tuon jälkeen. En enää ymmärrä itseäni. En minä ennen oksentanut kuin omassa kotonani, yksin. Ja silloinkin kun asuin vielä kotona, niin vain silloin kun muita ei ollut paikalla. Nyt oksennan jo heidänkin luonaan, vaikka joku olisikin kotona. Osaan jopa tehdä sen äärimmäisen hiljaa ja huomaamattomasti. Olen oppinut olemaan näkymätön. Illalla kun sain itseni hillittyä ja pääsin äitini ruoka rikkaasta keittiöstä pois lähdin pelaamaan pelejä kavereitteni kanssa. Ihana vain olla. Pidän heistä todella. Enkä ikinä aijo heistä luopua. He ovat se millä minä jaksan. Minun pikku ystäväni. Niin kovin tärkeitä. ..... Nyt pitäisi lähteä suihkuun, koska kohta pitänee olla jo töissä. Tämän päivän paastoan. On taas niin turpea olo eilisestä ahmimisesta. Ja nyt aijon siihen todellakin pystyä. Toivotaan siis parasta.
Kirjoitettu: 04.04.2007 klo 21:23 Avainsanat: pari viikkoa takanaKaksi viikkoa takana. Mutta mitä? Yritystä parantua, yritystä tehdä asialle jotain? No enpä tiedä olenko niinkään edistynyt. Jos jotain muutosta on tapahtunut niin en ainakaan oksenna enää päivittäin. Tänään, juuri äsken päästyäni töistä söin leipää ja oksensin. Ensimmäisen kerran oksensin ulos aivan kaiken. Viimeistä murua myöten. Flunssa saa minut voimaan pahoin, eikä mieleni edes tee edes pistää suuhun mitään. Töissäkin söin vain rasvatonta jugurttia ja mehua vähän. Olen väsynyt. Nenä vuotaa ja päässä humisee. Töissä on käytävä. Taidan hetkeksi luopua yrityksestä olla terve ja voida pahoin ihan luvan kanssa. Annan itselleni luvan sairastaa.
Kirjoitettu: 02.04.2007 klo 11:07 Avainsanat: iloinen.Aurinko paistoi koko viikonlopun. Nautin viikonlopusta todella paljon ja otin kaiken ilon irti. Torstaina päivä ei ihan mennyt paastoten ja söin melko normaalisti. Oksensin jo aamupäivästä ja salille lähtiessä oli vähän sellainen olo, että oksat pois. Selvisin kuitenkin ja tein oman ennätyksen -poljin 15 km kuntopyörällä, aikaan 36 min. Kotona kokeilin myös jotain uutta. Ajatus sinänsä älötti. Ei sen tekeminen niinkään, tai miksi se tehdään, vaan se että tekisin sen itselleni. Nimittäin suolihuuhtelun. Mutta koska suoleni todellakin oli tukossa -täynnä ilmaa ja ties mitä. Halusin varmistaa että viikonloppuna kaverini luona, ei tuli ongelmia sen kanssa. No eipä siinä mitään -puhdistava kokemus, ei sinänsä edes niin kamalalta tuntunut kuin oletin. Perjantaina heräsin jo aamusta, että ehdin salille ennen lähtöä ja olin ahkerana siellä kaksi tuntia. Ja koska tunnetusti olen aina myöhässä kaikistä yleisistä kulkuneuvoista, meinasin tehdä sen myös tuolloin. Pääsin kuitenkin perille ja koska ystäväni halusi tehdä ruokaa, myönnyin ja söin - Vähän. Mutta söin kuitenkin. Illalla tietenkin viihteelle ja baarissa kyllä tuli tanssittua jalat kipeiksi. Eipä ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa, me todellakin olimme liekeissä (ja todella humalassa). Oksensin myös yöllä ihan tietoisesti syötyäni lakuja. No kännissä se on helppoa. Lauantai meni tosiaan vain syömiseen ja shoppailemiseen. Rahaa paloi mutta eipä ainakaan ehtinyt miettiä ja murehtia tuhansia nieltyjä kilokaloreita. Tietenkin illalla elokuva ja karamelliä kourakaupalla naamaan. Ja ei hitto sitä olo, kotona olisin oksentanut jo moneen kertaan, mutta ystäväni kotona sitä en halunnut tehdä. Sunnuntai meni astioita sanomalehteen kääriessä, pakatessa ja rupatellessa. Leppoisa päivä (ja täydellinen viikonloppu). Kotiin päästyäni kävin syömässä yksin ulkona ja katsomassa vanhaa ystävääni, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Aurinko todellakin tekee ihmiset iloisiksi ja pirteiksi. Kaikkia vain hymyilytti. Illalla lupasin viettää "laatuaikaa" pikkuveljeni kanssa ja katsoimme luonani elokuvan ja söimme molemmat itsemme ähkyyn (enkä silti oksentanut). Ei sitä edes niinkään harmitellut -ajattelin vain, että söinpähän vähemmän kuin eilen. Viikonloppuna en siis todellakaan laihtunut, päin vastoin. Mutta pääasia on että nautin siitä. Nyt jatkan taas normaalia arkea ja alan treenaamaan urakalla. Ja yritän edelleen syödä terveellisesti ja normaalisti. Tavoitteeni on olla hyvässä kunnossa ja terve. Hiljaa hyvä tulee -niinhän se menee.
Kirjoitettu: 29.03.2007 klo 00:55 Avainsanat: viikonloppua odotellessaOlen töissä, pääsen nukkumaan klo7:15 AM. Raaka totuushan on se, että väsyttää jo nyt. No kuusi vaivaista tuntia enää. Lähden perjantai aamusta ystäväni luo junalla. Olen päättänyt ottaa kaiken irti tulevasta viikonlopusta. Syön tai en, oksennan tai en. En aijo välittää, en ajatella koko asiaa -kävi miten kävi. Huomisen päivän aijon paastota, on niin turpea olo. Vesi linjalla siis. Olen todellakin syönyt ja eilen meinasin jopa oksentaa. Ja oksensinkin vähän -mutta lopetin kesken. Tunteet ja kaikki mitä elämässäni tapahtuu on jotenkin niin sekaisin, että välillä tuntuu etten halua kirjoittaa tännekkään kaikkea -tai ainakaan totuutta kaikesta. Jotenkin alkaa jo tuntua kuin tämäkin blogi olisi ystäväni ja välillä totuutta on parempi hieman kaunistella. Yritän kuitenkin kirjoittaa kaiken. Mainita joka oksennuskerrasta ja ahmimisista. Itsellenihän minä loppujen lopuksi vain valehtelisin - en kenellekkään muulle. ..... Tein selvän tavoitteen aluksi itselleni. Ja syy miksi koko blogin perustin oli se, että aijon parantua. Olen tullut siihen tulokseen etten siihen yksin pysty, en vaikka kuinka kirjoittaisin ylös kaiken. Olen toki vähentänyt oksentamista. Mutta omatunto painaa päälle sillä olen myös lihonnut -se ei todellakaan ollut tavoitteeni. Haluan olla laiha, sellainen kun olin kesällä. Tiukka vatsa ja lihakset. Kaunis solakka vartalo. Minne se katosi -talven tuomien paksujen vaatekerrosten alle. Siellä se sitten hautui ja turposi. Nyt haluan olla taas pieni, ja samalla myös terve. Kaikkea ei voi saada, joten kai se olisi toinen valittava. Sen valinnan teen myöhemmin. Viikonlopun ja vapaat vietän juhlien, leväten ja muuten vain nautiskellen. Jos vaikka saisin muutaman kilonkin pois karistettua. Saisin samalla hieman puhtia itseeni.
Kirjoitettu: 27.03.2007 klo 15:40 Avainsanat: kevät.Kevät tulee kamalalla vauhdilla. Aurinkokin jaksaa paistaa päivästä toiseen -olen ylpeä siitä, se on niin reipas. Saa kaikki hyvälle tuulelle ja ulos. Kaupunkimme herää taas pikku hiljaa eloon. Minäkin pääsen taas juoksemaan kuivilla ja puhtailla teillä. Sitä olen odottanut. Ja ei mene kauaa kun pääsee taas rullaluistelemaankin. Kyllä tästä vuodesta tulee hyvä- ainakin parempi kuin viime vuodesta. ..... Olen lähdössä salille. Pääsin töistä juuri ja olen aivan loppu, pään kun saisin tyynyyn nukahtaisin luultavasti heti. Mutta en oksentanut eilen, enkä aijo tehdä sitä tänäänkään, saatika huomenna. Olen syönyt -paljon. Ahmimistakin on ilmennyt, mutta en välitä. Kilot kun ei lähde liiaksi nousuun olen onnellinen. Liikun, syön ja yritän ottaa keväästä kaiken ilon irti. Minun tarkoitushan oli parantua, tulla terveeksi. Ei masentua. Aina tulee vastoinkäymisiä ja tässä taistelussa luultavasti useampiakin. Mutta minä en jää itsesääliin rypemään. Elämässä on muutakin tekemistä. Täytyy ottaa taas itseä niskasta kiinni. Ja nauttia.
Kirjoitettu: 26.03.2007 klo 00:50 Avainsanat: niin nähty.Olinpas taas reipas. Perjantaina en siis lähtenyt viihteelle, enkä koko viikonloppuna. Lauantain vapaan käytin auringossa lenkkeillen ja syöden. Söin niin paljon kuin sain itseeni ahdettua, en oksentanut -oksentaminen kävi kyllä mielessä ja minä kävin lavuaarilla, mutta sain kuitenkin hillittyä itseni. Tänään olin koko päivän aamusta iltaan töissä, ja söin taas äärettömän paljon. Kotiin päästyä päätin (yllätys, yllätys) syödä vielä hieman lisää huonosta olosta huolimatta ja lopulta minulla oli niin kamala olo, etten voinut välttää oksentamista. Ja kuinka sattuikaan, lavuaari tukkeutui. Minun rakas lavuaarini tukkeutui. Se ei vedä suuntaan eikä toiseen ja tyhjensin sitä jo käsin, kulholla ja ties millä -mutta ilman sen suurempaa tulosta. Voi kurjuus sanon minä. Huomenna suuntana kauppa ja sieltä mukaan lähtee vain -jotakin putken avaajaa. Olen päättänyt etten mene kauppaan ensi viikolla ollenkaan. Säästyypä rahat ja enpä pääse ostamaan mitään ylimääräistä. Viikonlopuksi lähden ystävättäreni luo hieman kauemmas koti kaupungistani. Lähden autamaan häntä muutossa. Ja saan samalla muuta ajateltavaa. Nyt en todellakaan kaipaa muuta kuin pois täältä. Edes hetkeksi.
Kirjoitettu: 24.03.2007 klo 01:06 Avainsanat: bulimia, sortuminen ahneus vei voitonNiinpä niin. Lähdin kotiin töistä klo08:00 PM kaupan kautta. Mukaani sieltä tarttui 400 g karkkia, kanaa ja tortilla tarpeita. Kotona vartti ja luovutin halulleni. Ahmin niin paljon kuin vain kykenin -kasvistortilloja, karkkia, muroja. Tuloksena tukkeutunut lavuaari ja kamala haju. Oksentaessa en ajatellut muuta kuin kirveleviä silmiä ja oksennuksen kaunista värimaailmaa (tomaatti, salaatti, punasipuli, ja tortilla sekaisin sulassa sovussa). Tungin tortillojen väliin punasipulia niin paljon, että oksennuksen kerääntyessä lavuaariin,sipuli sai silmäni kirvelemään ja vuotamaan. Koomista sinänsä. Oli todella helpottavaa oksentaa. Se ei tuntunut pahalta, se oli helppoa ja vatsan tyhjeneminen lievitti hieman kamalaa ähkyä oloa. Tiedän kyllä, että huomenna olen todella vihainen itselleni. Tänään oli kuudes päivä. Olin siis viisi päivää oksentamatta, neljä päivää ahmimatta. Ja se ei todellakaan tuntunut siltä, vaan ikuisuudelta. Olin jo melkein ylpeä itsestäni. ..... En osaa oksentaa wc:n pönttöön. Minun on pakko olla seisaallaan, että saan oksennettua. Lavuaari ei vain vedä kovin hyvin kokonaisia ruoan palasia, joten seuraavaksi kaupasta on ostettava jotain tujumpaa nestettä joka avaa sen kunnolla. Ja viina jota juon viikonloppuisin melko tehokkaasti ja jota myös oksennan samalla mitalla, tuskin vahvuudesta huolimatta liuottaa lavuaariini jäänyttä moskaa. ..... Olen todennut (ja tiennyt myös), että kun ei syö kunnolla ongelmana on myös saada vatsa toimimaan normaalisti. Luulin, että muualla kuin töissä ei tarvitse laskea (töissä potilailta) ulostamisen välisiä päiviä ja käsitellä vatsanpehmikkeitä yms. Nyt se puuduttava homma alkaa siirtyä jo omaan vessaan. Työ ja vapaa-aika samaa paskaa. No itse en rupea mitään lääkkeitä tai muita tuohon vaivaan syömään, siispä -luumuja, luumuja, luumuja. Helvetti on irti sanon minä. Ja vieläpä kun julkisesti siitä puhun. Pitää vaan hillitä itseni ja syödä normaalisti. n-o-r-m-a-a-l-i-s-t-i. Ei liian vaikea sana ymmärtää. Nyt sammutan läppärin ja nukahdan. Manaan aamulla itseni sitten ****ttiin. Tänään en enää jaksa enää.
Kirjoitettu: 23.03.2007 klo 18:26 Avainsanat: Bulimia, Ahmiminen, Turhautuminen minne katosi päättäväisyysOlen töissä vielä reilun puolitoista tuntia. Olen syönyt tänään normaalia enemmän, tai enemmän mitä yleensä syön (Aamupalaksi jugurtti, lounaaksi hernekeittoaja puolikasbanaani, välipalaksi appelssiini ja pulla siivu,pienen karkkipussin ja päivälliseksi hernekeittoa). Mutta mieleni tekee vain syödä, on tehnyt koko päivän, en jaksa ajatella enää lupauksiani tai tavoitteitani. Haluan mennä töitten jälkeen kauppaan, ostaa kaikkea mitä mieleni tekee, syödä kaikki kerralla ja oksentaa. Pääni huutaa, että mitä väliä sillä enää on kun olen jo syönyt niin paljon tänään. Haluan vain ahmia. Ei nälkää, ei mitään syytä. Haluan vain ahmia.
Kirjoitettu: 22.03.2007 klo 20:45 Avainsanat: bulimia, takapakki takapakkiaTorstai, viides päivä. Mietiskelin eilen illalla miten tämä on ollut niin helppoa. En ole ahminut, eikä ole tehnyt edes mieli tehdä niin. Joten aloinpa mietimään miten yleensä olen päätynyt ahmimaan. No miksi en ole nyt sitten ahminut? Se taas johtuu täysin siitä, etten ole syönyt mitään kotona. Töihin olen ottanut evääksi jugurtin ja hedelmän. Siinä kaikki. Aamuisin korkeintaan muroja maidolla vähän. Elämäni on ollut viime päivinä jugurttia ja hedelmiä, töitä ja treenaamista, unilääkkeillä aikaseen nukkumaan menemistä jne. ..... ..... Eilen en illalla päässyt salille asti, en jaksanut. Sen sijaan juoksin n.5 km. Alku oli helppoa ja virkistävää, loppu hikeä ja tuskaa. Sydän on liian heikko -sitä täytyy treenata jos haluan sen kestävän. Tietenkin harmitti etten eilen jaksanut lähteä salille asti, joten tänään menin sinne lähes töistä suoraan. Kävin kuitenkin kaupan kautta, jugurtit olivat loppussa. Se himo mikä minulla oli ostaa sieltä kaikkea turhaa, rasvaista, suolaista ja makeaa- olin varma, aivan varma etten selviä ulos hengissä. Ostin kuitenkin vain tarpeelliset ja pienen (less-fat) chipsipussin. Ainut ongelmahan oli vain se, että himo ahmia ei meinannut loppua millään. Se tunne -miten joku tunne voi olla niin voimakas? Hitto vie. No salille pääsin syömättä sitä ennen mitään ja himo hellitti hetkeksi. Mutta koska kotiin palattuani söin chipsit alkoi himo taas kasvaa. mrrr. Ärsyttää tälläinen. Miksen voi vain olla terve? Ei taida tulla edes kovin fiksua tekstiä, kun miettii vain jääkaapin sisältöä ja etten saa syödä sitä. Huomenna olen koko päivän töissä, aamusta iltaan. Huomisesta tulee siis suht. helppo päivä -loistava päivä, kunhan tästä päivästä selviää ensin. Mutta minähän en sorru ahmimaan. Yritän jatkossa syödä enemmän. Se on seuraava tavoite. Terveellisesti ja normaalisti.
Kirjoitettu: 21.03.2007 klo 11:10 Avainsanat: bulimia, parantuminen, elämä hymyilyttää jo*syvä huokaus* Tänään heräsin kertaa silmäni ei ole turvoksissa siitä että olisin koko eilisen illan ahminut, oksentanut ja lupaukseni rikottua itekenyt itseni uneen. Silmäni ovat toki turvoksissa vuolaista kyynelistä, mutta vain, koska sain vihdoinkin sanottua ex-poikaystävälleni suuren ja kamalan salaisuuteni. Miksi sitten ex-poikaystävä, eikö menneet ole menneitä jne.? No ei minulle, pidän tuosta pojasta niin kovin paljon. Itse olen hänet jättänyt ja ei meistä enää mitään koskaan tule. Mutta jossain määrin ehkä ajattelin,että koska hän edustaa vastakkaista sukupuolta hän ei asiasta niin ymmärrä, eikä häntä niin kiinnosta. Hän välittää minusta, mutta ei olisi vieressä vahtimassa ja tuskin sen enempää jankkaisi syömisistäni. Ja minkä tärkeintä, häneen voin luottaa ainakin sen verran, ettei hän mene ystävilleni asiasta puhumaan. Valinta oli siis tehty. Päässänihän olen käynyt tuon kyseisen keskustelun tuhansia kertoja eri ihmisten kanssa. Osaan tuon keskustelun ulkoa. Mutta se kuinka vaikeaa se todellisuudessa sitten oli, onkin aivan eri juttu. Lauseita ei tullut juuri lainkaan, sanat olivat yksittäisiä..kaikki niin sekavaa. Mutta sain silti monen pitkän ja tuskaisen minuutin, ehkä jopa tunnin jälkeen asian ulos suustani. En tiedä oliko se helpotus vai ei, mutta ainakin joku tietää. Lähinnä siksi ex:äni alunperin tuli luokseni, koska hän halusi keskustella menneistä tapahtumista ja siitä miksi me emme ole yhdessä. Kai se bulimiani on yksi hyvä syy siihenkin (vaikkei siitäkään voi kaikkesta syyttä). No monen tuskaisen keskustelu tunnin jälkeen päädyimme sänkyyn, siihen meillä keskustelu aina päättyy. Tässä kerrassa oli erona vain se, että molemmat tiesivät sen olevan viimeinen kerta. Enää me emme makaisi vierekkäin seksin jälkeen hiljaa,emme enää suutelisi toisiamme, eikä enää toisen lämmintä ihoa. Joskus vain on päästettävä irti. Ja minä päästin eilen. ..... Tänään jäi aamulla salilla käynti väliin, koska pääni oli haljeta kivusta. Harmittaa ja siksi ajattelin töitten jälkeen (kun kahdeksalta pääsen) kipaista salille pariksi tunniksi. Salilla käynti on nyt se pakkomielle minulle. Kai pakkomielle toisen korvaa. Eilen olisi tehnyt illalla mieli ahmia, mutta ex:n tulo teki siitä mahdottoman ja kai siinä oli myös vähän tahdonvoimaa mukana. Tänään on neljäs päivä ja olen ylpeä itsestäni. Perjantaiksi ystävilläni on bilesuunnitelmia naapuri kaupunkiin. Jos siis selviän viikon oksentamatta, voisin palkita itseni noilla juhlilla. Niin minä taidan tehdä. Hiljaa hyvä tulee.
Kirjoitettu: 20.03.2007 klo 13:53 Avainsanat: bulimia, parantuminen, hyvä alku, elämä tästä se alkaa.hmm. no.. Minä olen siis 20-vuotias lähihoitaja opiskelija, joka ei ikinä luultavasti valmistu tähän ammattiin. Neljäs vuosi opiskelua ja olen ollut töissä koko ajan. Työskentelen sairaalassa ja pidän kyllä työstäni, mutta haluan tehdä kuitenkin jotakin muuta -käyttää luovuuttani Asun suhteellisen pienessä kaupungissa, pienessä yksiössä yksikseni. Olen asunut koko ikäni täällä joten en haikaile poiskaan. Ystäviä minulla on paljon ja nautin heidän seurastaan, rakastan juhlien järjestämistä, nautin myös huomiosta -sitä saan aukaisemalla suuni ja olemalla minä. Kova ääninen, iloinen, juhlija, ystävä, kuuntelija ja mikä tärkeintä -osaan nauraa itselleni ja yritän pitää huolen että kaikilla on hyvä olla ja hauskaa. En tiedä miten ikinä olen sairastunut bulimiaan tai syytä siihen. En edes muista milloin olen oksentanut ensimmäisen kerran. Kai se on alkanut humalaisesta tilastani ja sen tuomasta pahasta olosta. Baarin vessasta oksentaminen kai on siirtynyt sitten koti vessaan ruoan tuoman pahanolon takia. Elämässäni ei niinkään ole siis mitään vikaa. Ainut ongelma siinä on bulimiani sen tuoma ahdistus, salailu, fyysiset oireet ym. ..... Sunnuntaina heräilin aamusta serkku vierestäni tupakalta haisten, olimme lauantaina siis katsastamassa kaupunkini yöelämää. Ei krapulaa, ja illan tapahtumat tiukasti muistissa- hyvä, en juonut siis liikaa. Serkun lähdettyä käväisin kioskilla ja ostin paketillisen suolakeksejä, voita, lihapullia ja no vaikka mitä muuta. Ahmin kaiken itseeni ja tietenkin päämääränä oksentaminen. Mutta kun sain sormet kurkkuuni, ja tuskaisen puolentunnin yrittämisen jälkeen en ollut vieläkään saanut itsestäni ulos mitään, päädyin luovuttajana sänkyyni. Ihan vaikka vain siksi, että jos en pysty kertomaan ystävilleni sairaudestani ja joudun siksi salailemaan ja valehtelemaan heille. Se ei ole oikein. He jakavat kaiken minun kanssani ja luottavat minuun. Heitä en halua pettää, enkä menettää. Siksi minusta tulee terve. ..... Tänään tiistaina, aamulla vähän ketutti että olin antanut itselleni luvan syödä joka päivä normaalin aterian, ja vähän jotakin muutakin. Ja vaikka sortuisin ahmimaan en saisi oksentaa. Tänään on siis vapaapäivä. Heräsin aamusta jo aikaseen salille, söinkin jo sen jälkeen kasvispyöryköitä ja kananmunan (hei-alku sekin). Tänään otetaan rauhallisesti ei siis mitään ihmeellistä. Alan elää normaalia elämään -siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä ja teen ruokaa- syön. Kyllä tästä hyvä tulee-elämästäni. Minun elämästäni, jota minä kontrolloin ihan itse.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
)
Kyllä vain, minulla on myös sellainen -luulen ainakin niin. Eli haen nyt tulevassa erillishaussa erääseen kouluun joka täyttäisi pitkäaikaiset haaveeni. Enkä vain hae, vaan myös pääsen tuohon kouluun. mrr.
Copyright © Darwin Media Oy 2010 Kieltorekisteri
