dino Syntymävuosi: 1970 Horoskooppi: oinas Perhesuhteet: naimisissa

Lyhyt kuvaus blogista Turhautumista,taistelua, iloa ja elämää sairauden varjossa. Pitkä kuvaus blogista. Lue lisää!

Sisällysluettelo | Kirjoittajan blogit | Blogin etusivu | Piilota kirjoittajan tiedot

uutta virtaa, uusi suunta

Olen varmasti levoton sielu, sillä kyllästyn kaikkeen ja kaipaan uusia haasteita, siispä johan niitä on taas hankittu. Eli ihan kuin ei olisi tarpeeksi tekemistä jo muutenkin ollut niin menin hankkimaan itselleni sivutyön. Ihan älytöntä kun maassa työttömyys kasvaa kovaa vauhtia niin minun oli hankittava itselleni lisätyö. No ei sen kummempaa kuin aamulehden vakituisen jakajan vakituinen vapaapäiväjakaja... hauska titteli tuo :-). Nyt olen tehnyt sitä hieman reilun kuukauden ja huomaan pitäväni siitä. Yöllä on niin rauhallista ja kaunista. Tosin olen hieman säikky, sillä kun olen jossain rappukäytävässä ja jostain kuuluu yllättävä ääni (haukuntaa, rapsahdus, kolahdus tai joku tulee vastaan) adrenaliinit vain kohisee. Kai niihinkin pikkuhiljaa tottuu.

Kotona tilanne on aika rauhallinen, pientä nuhaa ja yskää mutta muuten ihan OK.

Työtilanteesta vielä lisää että palaan joulukuussa vanhaan työhöni, hieman jännittää sillä olen ollut sieltä poissa noin 3 vuotta ja paljon asioita on muuttunut sillä välin. Mitähän siitäkin tulee.

Ja on mulla yksi veetutuksenkin aihe. Hankin uuden puhelimen, jossa on mahdollisuus kaikken mahdolliseen (pajon herkkuja) ja nyt on puhelinlaskut nousseet pilviin. Tein tänään reklamaation puhelinlaskusta, koska vaikka en ole käyttänyt nettiä puhelinerittely näyttää sen olleen päällä 24 tuntia vuorokaudessa. Ja kyllähän sen tietää mitä puhelinlasku silloin näyttää ellei käytössä ole datapakettia.

suojelusenkeli ei pettänyt

Vaikka kovilla ammutaan vähän väliä on suojelusenkelimme levittänyt siipensä ja tästäkin taidetaan selvitä. Kimmon suonensisäinen antibioottikuuri jatkuu vieläkin mutta tulehdusarvot on jo saatu normaaleiksi. Ensi keskiviikkona eli 26.8 on seuraava lääkärin arvio, jolloin saadaan tuomio jatkosta.Toivottavasti päästäisiin siihen meidän normaaliin elämään... ihan kuin se olisi normaalia :-)

En olisi uskonut aikanaan kun Kimmo sairastui että vieläkin sitä munuaista jonotetaan (tai nyt sepsiksen aikana ollaan oltu pois jonosta). Toukokuussa sairauden toteamisesta tuli 4 vuotta täyteen, ensi toukokuussaa sitten vietetään 5 vuotis-juhlaa, toivottavasti ei...

Sunnuntaina vietimme kaikesta huolimatta 12 -vuotis hääpäiväämme, vietimme sen ihan lasten kanssa kun ei sitä oikein viitsinyt kanyyli kädessä uloskaan lähteä syömään. 

tuonelan portti kolkuttaa

tavoitteet

Niinkuin moni muukin niin minäkin olen näin alkuvuodesta asettanut kovia tavoitteita itselleni. Nyt on tavoitteesta saavutettu 5 kiloa ja olen aika onnellinen.

Haluan pudottaa vielä 4 kiloa pois ennen kesää mutta tiukkaa tekee. Nyt painan sen verran kuin painoin viime kesänä joten olen saanut vasta pois viimeisen puolen vuoden salakavalat kilot.

Treenaan paljon, jotta lihakset säilyisivät laihduttaessa. Lihas kuitenkin painaa enemmän kuin läski eli läskiä täytyy saada enemmän pois kuin syntyvää lihasta. Haastetta siis riittää.

Laihdutus on tuonut mukanaan myös rupsahtamista. KUn kiloja lähtee niin rinnat rupsahtaa... ne ovat ihan kauhean näköiset mutta kai ne edes jonkin verran palautuvat....

tulevaisuus uusiksi

Onkohan minussa jotain vikaa kun taas on polttava tarve päästä uusiin haasteisiin. Toki tuo tarve vahvistui tiedon myötä kun sain vahvistuksen ettei tätä määräaikaista virkaa jatketa enää tämän vuoden jälkeen. On minulla kyllä toisessa kaupungissa vielä vakituinen virka mutta se ei oikein enää kiinnosta. Pohdintaa on ja paljon, täytyy kirjoitella kun saan tehtyä päätöksiä.

Laihduttaminen on lähtenyt hienosti käyntiin kun sain nesteet liikkeelle ja paino sen myötä tippunut 4,5 kiloa. Nyt sitten vauhti hidatuu mutta olo on jo niin paljon parempi että motivaatio on huipussaan.Painoni on tänään 69,9 kg (170 cm) joten painoindeksi on nykyisin 24,2 eli normaalipainoinen (rajat 19-27).

ryhdistäytyminen

Otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin huomioni terveelliseen elämään. Kuntoilu on kovasti taas arkipäivässäni (kuntonyrkkeily, uinti, kuntosalitreeni, juoksu) samoin olen jättänyt kaikki herkuttelut pois, kuten keksit ja makeiset ym.

Oloni parani huomattavasti kun pääsin tuolta huonon omatunnon syöveristä edes siedettävälle tasolle arkipäivää. Olen saanut nesteet elimistössäni liikkeelle ja kuluvan viikon aikana paino on sen myötä tippunut  lähes kolme kiloa. Tiedän että paino taas nousee mutta nyt on fiilikset sen suhteen hyvät.

morkkis

Oireilen turhautumisesta seksiin ja pelkään mitä seuraavaksi keksin. Nyt olen saanut aikaan itselleni jo ihan mielettömän morkkiksen. En ole hypännyt kenenkään muun kanssa pehkuihin mutta minulle on jostain tullut ihan mieletön halu aloittaa tupakointi (lopetin sen noin 15 vuotta sitten). OStin salaa jo askinkin ja poltin yhden tupakan. Onneksi ei ollut ketään paikalla ja mieskin oli yökylässä isänsä luona, sillä jo ensimmäinen henkonen meinasi viedä jalat alta. Toki se maistui pahalta, enkä voinut polttaa sitä edes loppuun. Loppuaski kulkee mukanani käsilaukussa ja koen siitä huonoa omatuntoa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä olen myös tuhlannut rahaa, ihan vain kokeilunhalustani (yli 1000 euroa) enkä voi kertoa sitä miehelleni, tästä morkkikseni johtuu.... että ihminen voi olla tyhmä TUolla rahalla olisin maksanut perheelleni kuukauden ruuat.

En ole psykologi mutta näinköhän minä toimin kun kaipaan jotain mitä ei vain yksinkertaisesti voi saada ja moraalini kieltää sen hankkimisen muualta.

MIKSI mieheni sairastui ja asetti perheeni ja minut tähän tilanteeseen? Tätä on kestänyt jo 3,5 helvetin pitkää vuotta. Jos tätä jatkuu vielä pitkään niin tulen hulluksi sillä tilanne heikkenee jatkuvasti. Onko puolen vuoden tai vuoden päästä seksi enää pelkkä unelma.

seksiä

Olen kärsivällinen ihminen mutta tarpeet eivät häviä mihinkään vaikka tahtoa olisi.... Olen välillä suorastaan tuskissani kun mieheni sairaus vain pahenee ja seksi senkun vähenee, ÄRGH. En voi syyttää häntä siitä koska hän on hankkinut jo niitä sinisiä pillereitä mutta eivät nekään ihmeite tee ja poista hänen kipuja.

Ymmärtäähän sitä kun kivut ovat kovat niin eihän se värkki toimi. Sitä säätee niin voimakkaasti nuo mielihalut ja hyvän olon tunne. Kaikki kunnioitus hänelle kun yrittää parhaansa aina kun vain voi.

SE EI SILTI POISTA minun halujani ja tarvetta seksiin. En ole koskaan erityisemmin perehtynyt masturbointiin, enkä haluaisi mutta jos seksi on näin vähäistä räjähdän. En myöskään voi edes ajatella vieraissa käymistä, olen liian uskollista laatua. Toki onhan minullakin haluaja toisia miehiä kohtaan mutta en voisi ikinä ottaa sitä askelta että oikeasti pettäisin miestäni.

Olen neuvoton, olen parhaassa iässä ja voin suoraan sanoa että nykyisin elän jo puutteessa. Halauksia, suudelmia ym muita hellittelyjä saan toki tarpeeksi, mutta kaipaan ehtaa ja kovaa kalua, intohimoa ja hikeä... syvälle ja kovana. Orgasmi kuinka ihana sana, missä olet?

mässäilyä

Jo oli viikonvaihde kun kakkua syötiin perjantaista sunnuntaihin. Ja taas on olo kuin syöttöporsaalla. Välillä ajattelen että pitäisi minunkin mennä terapiaan kun tulee ahmittua ihan mielettömiä määriä hyvää ja epäterveellistä- eli nyt on ihan mieletön morkkis mässäilystä.Ja on minulla vikaa korvien välissä kun tänäaamuna katsoin peiliin ja ajattelin että onpas nuo reidet ihan järkyttävän kokoiset. Eihän ne mässäilyt ihan näin nopeasti reisissä näy. Tosin olen kyllä lipsunut ruokavaliostani kyllä aiemminkin ja vaaka ei ole ollut aamuisin enää kovin mukavissa lukemissa.

Pitäisi ja pitäisi mutta jotenkin en vain saa itseäni niskasta kiinni vaan napsin kun mieleni tekee.

Seuraavan kuukauden aikana on tiedossa neljät pikkujoulut joissa mässäilyä on tiedossa vielä paljon lisää- ahdistaa jo nyt. Tosin on niissä juhlissa kyllä mukavaakin joten--- KÄÄÄÄK. Ensimmäsiet ovat tämän viikon perjantaina seuraavat ensi viikon perjantaina ja joulukuussa vielä kahdet. Niin ja itsenäsyyspäivänä on vielä Nellan 2 vuotis- synttärit. Ole tässä sitten mässäilemättä.

elämä jatkuu

Nyt kun on jo melkein viikko vaaleista huomaa että kyllä elämä jatkuu silti. Jatkoin normaalisti harrastuksiani ja tuntui helkutin hyvältä treenata kun ei tarvinnut ajatella vaaleja, kanssaihmisiä ja mitä niiden mielessä liikkuu.

Käyn tiistaiaamuisin treenaamassa 6.30- 7.15 kuntosalilla, jonka jälkeen menen heti 7.30- 8.00 vesijumpaan. Päivä alkaa aina mukavasti kun adrenaliinit lähtee liikeelle.

Torstaisin käyn 18.45 - 19.30 kuntonyrkkeilemässä, aivan mahtava harrastus. Treeni on niin kova ettei oikein jaksa sormeaan liikauttaa hetkeen mutta keho on kiitollinen, hyvänolon tunne on aivan mahtava.

Lisäksi päivittäin pyöräilen töihin.Kuitenkin välillä on olo etten tee silti tarpeeksi. Nämä treenit mulla on ollut nyt elokuun alusta eli kohta 3 kk. Työni on kuitenkin pääasiassa istumatyötä ja liikuntaa töissä ei käytännössä ole.

Sanoin miehelleni yksi päivä että mitä jos muutettaisiin takaisin Turun seudulle. Hän sanoi ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.Itseäni tosin alkoi hieman jo pelottamaan ajatus, koska olen jo aika hyvin kotiutunut tänne satakuntaan.

puran vain pahaa oloani

Tätä ei pahemmin kannata lukea kun fiilikset ovat aika alle nollarajan.

Eilen siis olivat kunnallisvaalit ja V***** VI**** VI****. En voi tätä olo purkaa missään muualla niin tähän sitten. Että ottaa päähän, olen yrittänyt luovia vaikeiden aikojen yli ja samalla taistella paikastani kunnallispolittikassa mutta kun ei niin ei. Nyt sitten pitää jaksata kohdata ihmiset jotka ovat luottaneet minuun ja kannustaneet , en millään jaksaisi.

SItten läpi menee oikeasti "täysi blondi", joka yleisesti tiedetään ihan tyhmäksi, naama kun on nätti niin kyllä kai se järkeviä päätöksiäkin osaa tehdä.... Toisaalta onneksi läpi pääsi myös paljon hyviäkin ihmisiä.

En usko että jaksan enää jatkaa, tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan ilman kunnon aseita. Täytyy yrittää jaksaa vain hymyillä ja kohdata ihmiset vaikka nyt tuntuu helvetin vaikealta.

Puremista, raapimista ja potkimista

Eilinen päivä oli todellinen koitosten päivä...

Aamu alkoi Joonaksen viemisellä verikokeeseen kun hänellä on ollut melkein kolme viikkoa vatsa kipeä. Hän on välillä oksennellut ja toisena päivänä taas ripuloinut. No koska viime viikolla oli jo otettu verikoe hän osasi pelätä koetta todella paljon. Yritin siinä sitten kaikkia lastenhoidon keinoja kokeen saamiseksi mutta turhaan. Olimme laboratoriossa yli tunnin. Poika, minä ja verikokeen ottaja olimme aika turhautuneita kun verikoe meni aikamoiseksi vääntämiseksi. Sain siinä sitten hieman potkuja, huitomista ja huutamista osakseni. Otti todella paljon päähän.

Olimme sopineet mieheni kanssa että hän laittaa sillä välillä Viivin päiväkotikuntoon, lähettää Jessen kouluun ja herättelee Nellaa, kun hänellä oli eilen korvien putkitus.

Kesken laboratorio vääntämisen puhelimeni soi. Päiväkodista soitettiin. He kysyivät kuka oli tuonut Viivin päiväkotiin kun henkilökunta ei ollut nähnyt kumpaakaan vanhemmista. Sanoin etten tiennyt oliko mies tuonut hänet kun olin itse kiinni siellä laboratoriossa.

Soitin miehelleni, koska olimme sopineet että haen Viivin kotoa kun verikoe on otettu ja vien lapset hoitoon. Hän sanoi, että Viivi odotti pihalla minua. Kun tyttö oli hävinnyt sieltä, arveli minun hakeneen hänet pihalta ja vieneen päiväkotiin.

Eli meidän 4,5 -vuotias tyttö oli kyllästynyt odottamaan minua ja päättänyt kävellä yksin aamulla (noin 8.00) päiväkotiin, jonne on matkaa puoli kilometriä. Kyllä hävetti, minkälaiset vanhemmat eivät huomaa lapsensa kadonneen....

No sitten lähdimme mieheni kanssa viemään Nellaa putkitukseen yksityiseen sairaalaan. Hän oli onneksi hyväntuulinen ja saimme hänet reippaana operaatioon. Mutta kun hän heräsi putkituksesta, hän sai mielettömän raivokohtauksen (ikä 1 v 9 kk). Hän raapi, puri, rimpuili, huusi. Tyttö ei edes ollut tajuissaan kunnolla. Meille kerrottiin että nukutuskaasu aiheuttaa joskus tällaisia sivuoireita. Raivo kesti noin 15 minuuttia, jonka aikana sain kasvoihini ja kaulalleni raapimisjälkiä ja ennekuin osasin varautua iski tyttö hampaansa ranteeseeni. Siinä on aikamoinen jälki vieläkin.

Olin kuin selkääni saanut aamun koettelemusten jälkeen. Kyllä lastenhoito on joskus RANKKAA.

Hienoa on tietysti se että Nellalla vihdoin on putket korvissa, toivottavasti auttavat. Hänelle oli kuulemma parhaillaan toisessa korvassa märkää ja toisessa jo hieman liisteröitynyttä tavaraa. Eli jälleen antibioottikuuri päälle.

salaisuus

Joudun ensimmäisen kerran avioliittomme aikana salaamaan mieheltäni asioita. En pidä siitä, koska olen aina voinut kertoa hänelle kaiken. Hän ei niitä aina hyväksy mutta olen silti kertonut.

Nyt olin eräässä saunaillassa ja aikatauluni petti pahasti. Syy ei ollut minun vaan kuljetusjärjestelyjen. Olin luvannut olla kotona noin klo 21 mutta tulinkin kotiin 24. MIhin hävisi ne kolme tuntia joista mies oli raivoissaan minulle. Kerroin hänelle että linja-auto ei tullut ajallaan ja ajoimme porukoita kotiovelle saakka kun oli järjestäjän vika kun kuljetusaikataulu petti. No olisin ehtinyt kotiin tuntia aiemmin kuin loppujen lopuksi menin. En vaan uskaltanut kertoa sitä miehelleni kun hän oli valmiiksi niin vihainen.

En tehnyt mitään luvatonta mutta olisin voinut kotiutua aiemmin. Tosin yritin soittaa miehelleni ainakin kolme kertaa sen jälkeen kun tiesin etten ehdi kotiin sovittuna aikana. Hän vaan ei vastannut puhelimeen.

Olin sen viimeisen tunnin kolmen kaverin kanssa paikallisessa pubissa, jossa jonkin aikaa jutustelimme ja kävin kerran tanssimassa. Täysin sallittua, rajoja ei ylitetty mutta en voinut kertoa sitä miehelleni kun oli niin vihainen... ärsyttävää.

Tiedän että minulla on hieman liikaa menoja mutta osa niistä on täysin työn mukanaan tuomia, joista ei voi kieltäytyä.

mustasukkaisuutta

Mieheni on käyttäytynyt viime päivinä aika oudosti...

 Lauantaina oli 11 vuotis hääpäivä ja meillä oli todella mukavaa, aloitimme päivämme ihanalla aamupalalla, lahjojen vaihtamisella ja rakkauden tunnustuksilla. Muutenkin päivä meni hienosti kun kävimme sitten koko  perheen voimin ulkona syömässä ja vietimme laatuaikaa.

 Meillä oli myös keskustelua miksi ihmiset pettävät ja eroavat. Ihan rakentavassa hengessä keskustelua käytiin mutta taisin siinä todeta että ihmiset hakevat jännitystä esim. neljänkympin kriisin aikana kun ihmettelevät elämäänsä ja sitä ”tässäkö tämä nyt sitten on. Mies otti sitten tämän kommentin liian todesta ja alkoi ajattelemaan että minä haen jännitystä elämääni. Tokihan sen tietää mitä siitä seuraa->>> mustasukkaisuutta.

 Hän olikin seuraavana päivänä aivan mahdoton, lähes masentunut, ilkeili minulle ja oli töykeä. Minä kysyinkin häneltä että mikä nyt on vialla. Hän ei vastannut vaan ärähteli takaisin jotain tai kävi mykkäkoulua.

 Eilen hän sitten ruokapöydässä pyysi minulta anteeksi käytöstään ja sanoi sen johtuneen mustasukkaisuudestaan. Hän sanoi ettei ollut koskaan aiemmin kokenut niin voimakasta ja ilkeää tunnetta jonka kävi läpi. Hän ei ole aiemmin ollut minusta vastaavalla tavalla mustasukkainen ja se aiheutti hänen ikävän käyttäytymisensä. Kiitin häntä että kertoi asian minulle ja vakuuttelin etten pettäisi häntä, en pystyisi siihen....

 Toki ei tästä kovin pitkä aika ole kun koin valtaisan tunneryöpyn työkaveriani kohtaan, luojan kiitos se meni ohi ja pystyn nykyisin suhtautumaan häneen kuin työkaveriin. Toki on hän edelleen seksikäs ja kiva katseltava. Ja tosiasiassa sen rajan ylittäminen että pettäisin miestäni on valtava.

Sepsis

Tuo pelätty tauti sitten iski mieheeni viikko sitten perjantaina. Samana päivänä kun hormonikierukkani asennettii. Hänelle kuume alkoi nousta aamulla ja iltapäivällä se oli jo yli 39. Hän soitti varmuudeski sairaalaan kun dialyysipotilaita valvotaan terkemmin kuin muita. Vein hänet kokeisiin kolme aikaan, jolloin kuumetta oli jo 39,6. Jätin hänet sairaalaan ja sanoin että tulen hakemaan kun vain soittaa.

Hän sottikin joskus viiden aikoihin ja sanoi että pitää jäädä sairaalaan sisälle mikä minusta oli hyvä päätös. Seuraavana päivän selvisi että veressä on joku pöpö ja antibioottihoito aloitettiin välittömästi (lauantai). Meis ajatteli pääsevänsä kotiin viimeistään maanantaina kun täsmälääkitys selviäisi ja tippa voitaisiin antaa kotisairaanhoitona. Selvisi että kyseessä on staphylococcus aureus, joka aiheuttaa myös kuolmaa heikommilla ihmisillä. Hän ei sitten päässyt kotiin vaan kädenvääntö lääkärien kanssa alkoi.

Hän pääsi vasta torstina kotiin sillä ehdolla että käy sairaalassa 8 tunnin välein hakemassa lääketiputuksen. Rasittavaa mutta ainoa keino että pääsi kotiin. Täällä oli kotisairaanhoitoa supistettu niin paljon ettei mieheni saanut sitä... ihan älytöntä että resurssit vedetään niin pieniksi ettei uusia potilaita voida päästää kotisairaanhoitoon vaan makuutetaan sairaalassa. Mieskään ei olisi päässyt kotiin ellei olisi ollut niin periksiantamaton ja suostunt kolme kertaa päivässä ajamaan 12 km matkan sairaalaan edestakaisin. No tätä jatkuu nyt ainakin vielä melkein viikon ajan.

Remonttimmi alkaa olla loppusuoralla ja voi kuinka tyytyväinen olen, siis oikeasti kaikki on onnistunut todella hyvin vaikka koville onkin välillä ottanut.

Asetin itselleni tavoitteeksi toukokuun alulla että laihdutan vielä 5 kiloa, Nyt saldo on 3,5 kiloa. Nyt painoindeksi on 23,8 ja se pitäisi saada tuonne 22 (tavoitteeni) eli painoa pitäisi tiputtaa vielä lisää 5 kiloa... huh huh. Mutta tehdäänpä siitä tavoite, joka tulisi toteutumaan 1.12.2008 mennessä.

joku kaipaa vuosien takaa

Olin aivan otettu kun avasin tänään sähköpostini töissä. Sinne oli ilmestynyt viesti menneisyydestä. Aivan niin, lukioaikainen ystäväni oli etsinyt minua koulukavereista ja fecebookista ja vihdoin googlettamalla löytänyt minut työpaikkani nettisivuilta. Emme ole kuulleet toisistamme noin 20 vuoteen tai ainakaan nähneet. Vastasin hänelle ja odotan mielenkiinnolla jatkoa. En uskonut kenenkään näin yllättävän henkilön kaipaavan minua niin monen vuoden jälkeen mutta näin se elämä vain yllättää :-). Tuntuu ettei tämä oikeasti tapahdu minulle koska nämä ovat niitä juttua joita luetaan aikakausilehtien lööpeistä...

Nyt se sitten on tehty eli hormoonikierukka on asennettu. Pelkäsin kuollakseni gynelle menoa ja nappasinkin aamulla panacodin (asennus oli 11.45). Hieman ennenkuin lähdin otin toisen ettei vaan kävisin niin että aamuisen lääkeen vaikutus ehtisi loppumaan ennen toimenpidettä. No kun oli parkkipaikalle gynen edessä minusta tuntui että kuolen sinne ja lääke ei atnnut vaikuttaa nappasin vielä kolmannen ja menin sisään lääkäritaloon. Odotushuoneessa lihakseni tuntuivat ihan oudoilta ja ajattelin etten pääse ylös siitä tuolista kun lääkäri kutsuu minut sisään. S***li se lääke alkoi vaikuttaa vasta siellä odotushuoneessa ja kun olin ottanut kaksi viimeisen tunnin sisään oli ihan tokkurassa. Mietin miten selviä gynen huoneessa kun olo oli aika raukea ja hieman minua naurattikin.

No pääsin gynen huoneeseen ja toimenpide aloitettiin. Olin sanonut gynelle että minua pelottaa aiemmin puhelimessa. Hän selosti koko ajan mitä teki ja kun hän kysyi" sattuuko paljon?", minua ennemminkin nauratti kun oli ihan turta. Siis tunsin että hän teki jotain mutta en oikeastaan muuta. TAisin olla lääkepilvessä. Toimenpide sujui aika rattoisasti ja selvisin vielä kunnialla gyneltä uloskin. Tosin en uskaltanut lähteä ajamaan kotiin vaan jäin kaupungille shoppailemaan niin kauaksi aikaa että pää hieman selvisi. Tälläinen pilleristi minusta siis tuli pelon edessä. 

kuvan päivitys

Oli tuo Nellan kuva jo vuoden vanha joten nyt on ihan tuore kuva Nellasta sylissäni kummityttöni rippijuhlassa.

Saimme vihdoin saunaan rakennettua lauteet, nyt vain odottelemme kiukaan saapumista ja pääsemme vihdoin saunaan. Emme ole käyneet omassa saunassa kohta kolmeen kuukauteen, joten hinku saunomiseen on jo kova.

Anoppi kylään

Jokakesäinen anopin vierailu on käsillä. Eilen siivoilin kauhealla kiireellä ettei anoppi taas ensitöikseen tarttuisi rättiin. Ihan mukava hän on mutta asettaa minulle hieman paineita kun ei kehtaa ihan minkälaiseen kotiin tahansa päästää sisään. Lapsethan ne aina sotkee :-) vai mitä...

 No eilen imuri pörräsi kun suhailin kotona tuulispäänä, lapset ihmeissään mitä nyt tapahtuu kun äiti siivoaa kauhella kiireellä ja kiiloittelee peilejä ja pyyhkii ovista tahmeita ja mutaisia sormenjälkiä. Toki kyllä niitä vielä paljon jäi mutta nyt kehtaa päästää jonkun sisään silleen huolettoman oloisena... heh joo-o.

 Töissä on tylsää kun melkein kaikki on jo lomalla. Itselläni alkaa viikon päästä keskiviikkona loma. Tosin jouduin ottamaan lomani palkattomana kun eihän minulla vielä mitään lomia ole kertynyt, mutta on se varmsti sen arvoistakin.

 Nyt pitää tsempata että saadaan parisuhde taas kuntoon kun on hieman retuperällä ollut tuon miehen kiukkuilun takia (kiitos muuten sutta kommentistasi ja ocean hienoa kuulla sinustakin).

 Joonaksesta on tullut pikkuhiljaa meidän kiukkuinen mies. Hän kiukkuaa melkein joka asiasta, joten nimesinkin hänet uudestaan ”en halua-mieheksi”. Tänäänkin kun kävin kotona lounaalla, Joonas ei halunnut syödä. Protestoi ruokailua niin voimakkaasti, että meni mieluummin nälkäisenä nukkumaan kuin söi ruokaa. Tuo kiukku alkaa pikkuhiljaa olla niin vallitseva olotila hänellä että eväät sen hoitamiseen alkavat loppumaan. Tavallaan pitäisi saada hänestä ns. niskalenkki mutta jotenkin tuntuu kuin pitelisi liukasta saippuaa käsissään, joka voi liikaa puristettaessa vielä särkyä.  

 Olen lueskellut tuosta hormonikierukan asentamisesta aika paljon ja pakko myöntää että kyllä pelottaa. Sain ystävältäni panacodeja kipuun mutta silti pelottaa. Uskaltaakohan niitä pillereitä ottaa enemmän kuin yhden kun olen kuullut että niistä voi tulla todella sekava olo... hmm. Tätä kun nyt vatvon vielä yli kolme viikkoa niin olen varmaan ihan sekaisin ennen toimenpidettä.

 En tiedä onko tämä vain tämän työpaikan tapa keskustella mutta todella usein kahvipöydässä keskustelut ovat seksiin viittaavia. En pidä sitä pahana mutta joskus olisi mukava jatkaa keskusteluja ilman sen päättymistä näihin kommentteihin. Toki täällä on aikamoisia ”harmittomia” jännitteitä ilmassa. Ja minähän pidän flirttailusta :-)

S******N Miehet

Siis olen todella tehnyt töitä lähentyäkseni mieheni kanssa, siis oikeasti töitä. Olen huomioinut häntä paremmin, koettanut keskustella enemmän ja seksikin on ollut enemmän kuviossa mukana mutta .....

 Hän on alkanut naputtaa minulle todella monesta asiasta ja minulla palaa käämit hänen kanssaan heti. Sitten hän ihmettelee miksi olet KOKO ajan niin vihainen. Teen paljon töitä taatakseni taloudellisen toimeentulomme, sen lisäksi kotona on se työurakka joka odottaa kaikkia äitejä työpäivän jälkeen.

 Hyvä esimerkki tuosta miehen ärsyttävästä tavasta on viime perjantailta. olimme sopineet että tulen kotiin töistä jo poikkeukselliseti kahdelta että pääsemme koko perheen voimin Yyterin rannalle. Hän oli pakannut tavarat ja lapset autoon että heti kun tulen pääsemme lähtemään. Asia oli kunnossa mutta hän ei ottanut huomioon että minun oli vaihdettava työvaatteet vapaa-ajan vaatteisiin ennenkuin lähdemme (aikaa tuohon meni max 10 minuuttia). Hän aloitti heti autossa minulle rähjäämisen että miksi minulla kestää niin kauan, eihän minun pitänyt vaihtaa vaatteita ym. Olin aivan raivona, kosa olin sanonut hänelle että tulen kahdelta ja pääsemme viimeistään varttia yli lähtemään. Hän kehtasi jatkaa tuota valittamistaainakin kymmenen minuuttia kun en ollut pysynyt hänen aikataulussaan. Ihmettelinkin missä ihmeen aikataulussa...??? Olin tullut kotiin minuutilleen silloin kun oli sovittu ja sain haukkumisen. No ajattelin että nyt päästään rannalle niin mieskin rentoutuu mutta ei. Hän oli siellä todella ärsyyntynyt lapsille ja tiuski milloin mistäkin asiasta. Pyysin häntä rauhoittumaan mutta jotenkin hän oli koko ajan kireä. En antanut sen vaikuttaa olooni vaan otin aurinkoa ja leikin lasten kanssa.

 Nykyisin hän tekee myös omista hoidoistaan todella ison numeron. Syyllistää minua kun ei saa tehtyä niitä niin usein kuin haluaisi tai siihen aikaan kun haluaisi. En ole asettanut hänelle mitään rajoitteita (paitsi työni) milloin hän voi tehdä hoitonsa mutta hän silti syyllistää minua.

 TUNTUUU KUIN TUKEHTUISIN, en halua mennä kotiin kun en tiedä minkälaisen ryöpytyksen tänään saa. En myöskään tiedä miksi hän on nykyisin niin kireä. Tai toisaalta hän on nyt joutunut yksin hoitamaan kaikkia lapsia kotona ja on tainnut huomata kuinka rankaa se oikeasti on.

 Nyt suorastaan nautin työn tekemisestä kun täällä saa ihailua ja huomiota miehiltä. He kohtelevat minua kunnioittavasti naisena. Ja heidän kanssaan on mielettömän hauskaa flirttailla vaikka minun pitäisi lopettaa se. Mutta miten oikeasti voin kun mies on tuollainen kotona ?

 Menen kuukauden päästä asennuttamaan hormoonikierukan ja se pelottaa kun en tiedä kuinka paljon se sattuu. Tietääkö joku asiasta jotain? Olen jo hommannut itselleni panacodeja mutta kuulin ettei se poista sitä leikkaavaa kipua, mitä siinä siis tehdään?? Inhoa jo papa- näytteen ottamista kun se nippaa, entäs tämä sitten kun se asennetaan tuonne 5 vuodeksi.

järjestystä kaaokseen

Vihdoin alkaa asiat selkiintyä tuon tulipalon jäljiltä. Olen saanut tehtyä vakuutusasiakirjoja (vielä pitää postittaa), tilattua palojätteiden purkuporukan, keskusteltua päiväkodin kanssa tulevasta Joonaksen terapiasta (traumojen ehkäisyä) ja aloitettua uuden varastorakennuksen lupahakemuksen ja paperiden hankkimisen. Toki vielä on paljon tekemättä mutta nyt on jo selkeät suunnitelmat tehty, joten niitä toteuttamaan.

Itselleni on muodostunut jonkinlainen pelko tulta kohtaan. Viikonloppuna mies grillasi ulkona mutta söimme sisällä kun oli niin tuulista.Ruokailun jälkeen sain sydämentykytyksiä kun vilkaisin pihalle ja siellä savutti. Miehen grillissä oli vielä sen verran hiillosta että se pukkasi savua aivan vaarattomasti mutta minulle tuli heti hätä että TAAS on tuli irti. En luullut kokevani asiaa näin, joten olin järkyttynyt tunteesta jonka tuo savu sai aikaan. Hieman sama toistui kun tein kotona ruokaa lapsille kaasuhellalla ja siinä kun liekki välillä lepattaa niin taas nosti se turvattomuuden tunne päätään.

Mikäli minulla on näin voimakkaita tuntemuksia tulesta, mitä lapset sitten kokevat sisällään? He varmasti myös pelkäävät omalla tavallaan, pitäisikö  heidän päästä puhumaan asiasta ennen syksyä (silloin lapsipsykologi palaa lomalta), aiheuttaako odottaminen heille traumoja, patoutumia!!!??? Mistä näistä voi tietää- itselläni on aika avuton olo....

Onneksi olen saanut itseni tasapainoon tuon taannoisen hormoniryöpyn jäljiltä. Saatoin katsoa pomoani ilman suurempia järsityksiä, lyhyt kesätauko teki todella hyvää. Nyt vain täytyy pysytellä etäällä ettei tule enää tilanteita jossa vietämme vapaa-aikaa yhdessä.

jatkoa edelliseen

Palokunta sai sitten palon sammutettua mutta pelko jäi ja jätti syvät jäljet minuun ja varmasti myös lapsiinkin. Viivi oli palon aikana aivan hysteerinen, hän huusi suoraa huutoa melkein koko ajan.

Jälkipyykkiä pestään vielä kauan, onneksi vakuutusyhtiö jo ilmoitti että tulevat korvaamaan vahingon (luojan kiitos), olen varovaisesti laskeskellut että kustannukset nousevat varmasti yli 10 000 euron.

Lapset tarvitsevat varmasti jonkun ammattiauttajan apua, en vaan tiedä milloin sitä on täällä mahdollista saada. Tosin Joonas on jo ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut tekemistensä kanssa mutta enhän voi tietää miten suuresti hän kuohuu sisällään.

Heräsin Viivin kauhistuneeseen huutoon viime yönä, tuntui todella pahalta kun ajattelin että varmaan näki unta taas siitä tulipalosta. Jessestä taas ei näe mitään. Hän on ainoastaan ollut huolissaan jos palo syttyy uudestaan kun varaston jäämät ovat vieläkin pihalla. Onneksi siihen minulla on varma vastaus ja se on nyt kahtena iltana tuonut turvan Jesselle.

Niin piti vielä purkaa ahdistusta lisää kun jouduin ensimmäisen kerran elämässäni turvautumaan keinoon mitä en aatteellisesti hyväksy eli jälkiehkäisyyn. Kun taas pitkästä aikaa miehestä oli touhuamaan muutakin kuin omia hoitojaan niin eikös siinä sitten käynyt niin että ehkäisy petti. Voi h****in h*****i. Olin aivan turhautunut kun vielä laskin kalenteristä että mahdollisuudet ovat todella hyvät tärppiin. En todellakaan voi ajatella saavani tähän elämäntilanteeseen viidettä lasta.

No otin sitten eilen sen maagisen katumuspillerin ja kyllä oli olokin sitten aivan kauhea. Ensinnäkin henkisesti sen nielaiseminen oli vaikeaa ja toisaalta se aiheutti fyysisesti aivan mielettömän huonon olon. Oli hyvin lähellä etten käynyt kumartelemassa vessassa ja se päänsärky, voi kiesus sentään...

Varasin tänään ajan gynekologille ja saa laittaa mulle kierukan, ei tästä muuten mitään tule. En aio niiden harvojen kertojen takia mihin mies fyysisti pystyy alkaa napsimaan päivittäin mitään pillereitä vaan homma täytyy saada hoitumaan jotenkin muuten ja en keksi mitään muutakaan kuin kierukan mikä on vaivaton. Tosin en tiedä mitään sen käytöstä joten saas nähdä nyt.

Tulipalo

Ensin tuo järkyttävä kokemus :-( .... eilen oli ainakin täällä valtavan kaunis päivä, sai oikein paistatella auringossa. Olinkin lähes koko päivän lasten kanssa ulkona, otimme aurinkoa, söimme jätskiä, hypimme trampoliinilla. Mies meni noin 12 aikaan koneeseen kiinni, joten iltapäivän olin lasten kanssa keskenäni.

Joonas aloitti noin klo 16 kyselemään milloin on ruoka ja meillä on yleensä klo 17 illallinen, joten kerroin hänelle kuinka kauan. Kun vihdoin kello alkoi lähestyä viittä menin sisälle Jesse, Viivi ja Nellan kanssa. Joonas jäi vielä keinumaan ulos. Laitoin ensin Kimmolle ruuan ja vein sen hänelle hoitohuoneeseen. Sen jälkeen huutelin Joonakselle että hänellä on lautasella ruoka joten syömään. Laittelin Nellan syöttötuoliin ja annoin hänelle ruuan. Ihmettelin miksi Joonas ei tule syömään kun hänellä oli niin kova nälkä. Hän vain meni vessaan ja taas takaisin ulos. Pyysin Viiviä menemään vessan pesemään käsiä. Joonas ryntäsi taas sisälle ja oli menossa vessaan ja kun ei päässyt, hänelle tuli kova hätä.Silloin kuulin kun hän sanoi että päästä minut sisään ulkona palaa TULI.

Lapset alkoivat huutaaa TULIPALO; TULIPALO. Minulle tuli kiire ulos ja kauhukseni näin että varastomme oli jo ilmiliekeissä. Mies oli repinyt itsensä irti koneesta ja oli tulossa vesiletkun kanssa ulos, minä ryntäsin puhelimeen. En alkuun saanutedes puhelimesta näppinlukkoa auki, olin ihan paniikissa. Pelkäsin että tuli leviää meidän taloon. Sain puhelimen auki ja soitin ensin vahingossa numerotiedusteluun. Vihdoin sain soitettua hätänumeroon (naapuri oli jo ehtinyt soittaa) ja sain palokunnan hälytettyä paikalle.

Autoin miestäni saamaan vesiletkun varastolle asti, naapuri tuli myös oman letkunsa kanssa. Lieskat olivat jo niin korkeat että nuolivat jo puiden latvoja (noin 2 metriä meidän talon katosta). Olin kauhuissani, kun samalla muistin että Nella istuu vieläkin syöttötulissa YKSIN keittiössä. Menin äkkiä hakemään hänet sieltä ulos ja keräsin myös muut lapset turvalliseen paikkaan kanssani.

Mies sammutti tulta veriletkut roikkuen käsissään, Viivi huusi hysteerisenä vieressäni kun seisoin Nella sylissä pihallamme. Minuutit tuntuivat ikuisuudelta kun odottelimme palokunnan saapumista. ...

Joonas seisoi vaitonaisen vieressäni ja kysyin häneltä sytyttikö hän sen. Hän kielsi. Kysyin uudestaan ja taas hän kielsi. Sanoin että tiedän hänen tehneen sen koska paikassa ei ole edes sähköä, jolloin hän myönsi sytyttäneen itselleen grillin että saisi tehtyä itselleen ruokaa kun äidillä kesti sen valmistamisessa niin kauan.... JOOPA JOO. Olin mielettömän vihainen, en pystynyt sanomaan pojalle mitään järkevää. Sanoin vain että olen hänelle mielettömän vihainen mutta onnellinen ettei hänelle käynyt mitenkään.

Palokunta vihdoin saapui paikalle, tuntui ettei yhtään liian aikaisin koska koko varasto oli jo liekeissä samoin kuin läheiset sireenipuskat. Palokunta sai tulen aika nopeasti sammutettua, LUOJALLE KIITOS. Se ei päässyt leviäämään meidän eikä naapurin taloon.

JATKUU KOHTA

Hieman järkeä

Hieman pitää antaa rauhoittua tilanteen ja löytää elämään taas uutta sisältöä siitä mikä jo on olemassa. Mieli vaan tekee tekosiaan kun omassa idyllisessä perheessä on rankkaa...

Mies yrittää parhaansa luovia minun kunnianhimoisten tavoitteiden kanssa eikä hän voi mitään sairutensa asettamille rajoitteille. Hän hoitaa lapsia ja auttaa minua parhaansa mukaan. Toki hän on myös nykyisin aika lyhytpinnainen mikä ajaa minua kauemmaksi hänestä. Olen yrittänyt löytää sieltä kuoren alta sen miehen joka hellii ja huomaa minut naisena. Siitä näkyy pieniä pilkahduksia välillä mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin kaipaan.

Pyrin ottamaan etäisyyttä työhön ja miespuolisiin työkavereihini sillä mitä enemmän asiaa mietin sitä pahemmalta ajatukseni tuntuvat. Onneksi nyt on kesä ja kesälomat

PAKOTIE

Vaikeita päätöksiä edessä

Niinhän sitä taas kuvittelin että saisin järjestettyä itselleni omaa aikaa... joo-o, en ole ehtinyt edes mieltäni purkaa tänne vaikka mieli olisi tehnytkin. Ainoa "vapaa-aikani" on kun lapset ovat noin klo 21 nukkumassa, mutta silloin olen itsekin jo niin väsynyt että ihan turha kuvitella edes jaksavansa aloittaa mitään muuta kuin nukkumista. Ja itseasiassa en edes muista sellaista päivää että olisin jaksanut valvoa klo 22 pidempään. No tänään päätin että nyt on mieli niin tukossa että pakko saada purkaa tätä oloa johonkin muuhun kuin mieheeni tai lapsiin.

Mies on ollut jo kuukauden sairaslomalla ja ainakin vielä 3 viikkoa jatkuu hänen kotona olonsa. Lapset ovat tässä sairastaneet ensin vesirokon ja nyt rs- viruksen aiheuttaman taudin. Ja minä olen siinä sitten yritttänyt toimia perheen selkärankana. Nyt alkaa minullakin olla takki tyhjä kun yöunet ovat olleet katkonaisia ja päivät olen hoitanut kiukkuisa ja väsyneitä lapsia (ja miestä).

Olemme miettineet että otamme lapset pois päiväkodista ja hoitaisimme heidät kotona nyt kun mieskin on sairaslomalla. Hieman pelottaa ajatus koska silloin menetämme hoitopaikat, joita tässä kaupungissa on liian vähän.

Toisaalta olen niin väsynyt kaikkeen byrokratiaan etten oikein jaksa edes miettiä tulevaisuutta syksyyn saakka.

Pelkään myös että viime vuonna ostamamme talo on homeessa kun selvisi että talossa on ns. "kylmäsilta". Uusi asia minulle mutta sitä pelottavampi mitä enemmän asiaan tutustun.

Äh nyt on pakko lopettaa

Ei hetkeäkään hengähdysaikaa

Tuo uusi ura on todella sitova, siis olen tehnyt viimeisen kuukauden töitä 7 päivää viikossa... siis aivan mahdotonta ja vaikka järjestäisi itselleen vapaapäivän niin se ei vain jostain syystä onnistu kun aina on jokin kiireinen asia hoidettavana. Tosin tämän kuun tili on jo ihan varteenotettava, mistä olen erittäin onnellinen.

Nellalla on taas korvatulehdus ja itkuisä öitä on ollut jo aika monta. Olen sen takia aika väsynyt mutta yritän sinnikkäästi vaan jaksaa. Mies ei oikein aina ymmärrä tätä nykyistä elämää mutta yrittää kuitenkin tukea parhaansa mukaan.

Olen unohtanut monia asioita ja se rassaa sillä tavoittelen tietynlaista täydellisyyttä. Lapset yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää kun unohtelen asioita. Minun on pakko kehittää jokin hieno muistikeino että jokainen saisi lupaamani asiat. Tänään kävin hakemassa Joonakselle uudet kurahousut, jotka olin luvannut hakea jo kaksi viikkoa. Samoin kuin Viivi sai uudet jumppatossut, joita hänkin ehti kaivata pari viikkoa. No onneksi muistin ne sentään nyt enkä vuoden päästä.

Aloitin uuden uran

Niin vain sitten kävi että aloitin uuden uran ja se on vienyt minut sekä kaiken aikani mukanaan. Olen käytännössä aina töissä ja jos joskus on hieman vapaata aikaa niin se menee ikävöivien lasten kanssa peuhatessa.

Ikävöin aikaa lasteni kanssa, varsinkin Nellan. Nellahan on oppinut kävelemään jo( aika hyvinkin). Ensiaskeleet hän otti jo viime vuoden puolella noin 11 kk iässä. Hän on jo aika iso vaikka onkin minun  pikku vauvani. Joka päivä mietin mitä kaikkea hän koko ajan oppii. Viimeisin taito opittiin viime viikolla kun hän oppi kiipeämään matalaan nojatuoliin. Ja voi tuota riemun hetkeä (onneksi olin paikalla) kun hän huomasi pääsevänsä siihen tuoliin...

Tuo uusi työkin on kyllä hienoa, se on todella mielenkiintoista ja siinä voi tienata omien onnistumisen mukaan. En tosin vieläkään tiedä aionko vaihtaa tähän pysyvästi mutta kyllä tätä ainakin kesään saakka jatkan.

Joulun vietimme kotona. Meillä oli oman väen lisäksi täällä mummi, mummo ja Esa. Hieno joulu oli ja lahjoja tuli ihan mielettömän paljon.

Uutena vuotena (aattona) olimme Nellan kummien luona koko perheen voimin. Sielläkin oli kivaa.

Taas täytyy mennä mutta yritän taas ehtiä kirjoittelemaan, koska tämä on niin hieno paikka purkaa tuntemuksiaan. Nyt taitaa olla jo hirvittävät patoutumat kun tuli liian pitkä väli kirjoitteluun.

Nellan ensimmäinen sana

Niin ihanaa kun voi iloita ihanasta pienestä sanasta tänä surun aikana. Nella vaan iloisesti aloitti eilen jatkuvalla syötöllä toistamaan äitä äitä ja äitä. Siinä oli äidillä ilon kyyneleet silmissä kun kuunteli pikkuisen jutustelua.Voi pikkuistani... snif

 Hän eilen saavutti myös toisen rajapyykin eli seisoi ilman tukea. Nyt on vain ajan kysymys milloin uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen. Toisaalta ei sillä niin kiire ole...

Olen ollut valtavan kiireinen kun on pitänyt juosta lasten harrastuksissa ja osallistua kaiken maailman rahankeräyksiin. Alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttämään mutta en voi näyttää sitä lapsille vaan hymyssä suin aina vaan paikasta toiseen. :-)

juhlahumua

Saimme miehen kanssa nauttia juhlista eilen kun miehen työpaikka täytti 60 vuotta. Siellä oli puheita, musiikkiesityksiä ja arvomerkkien jakoa. Miehellekin tuli 10 vuotta täyteen ja sai sen kunniaksi mitalin rintaansa, kunniakirjan ja ruusun.... kukas muu sen ruusun sitten häneltä sai kuin ensin minä ja sitten kotiintullessa Viivi.

Siskoni tuli 150 km meille hoitamaan näitä rasavillejä, että me pääsimme juhlimaan. Todella hienoa häneltä. Ja nämä meidän kullannuput olivat sitten näyttäneet miten käyttäydytään kun äiti ei ole kotona. He olivat kunnolla riehuneet ja hyppineet joten ei taidan siskoni ihan heti  uudestaan lapsenlikaksi lähteä.... en tohtinut edes kysyä. Ei hän mitenkään pahalla mielellä ollut sanoi vaan että joutui kyllä hieman korottamaan ääntään kun ei homma oikein muuten sujunut.

Niin ja tuo uusi työ.... se on nyt sitten minun. Aluepäälikkö sanoi jo heti haastattelun lopuksi että tervetuloa töihin (ei kuulemma tarvinnut edes enempiä miettiä). Pikkasen on sekavat tunteet mutta olen iloinen että sain töitä vaikka en niitä edes olisi tarvinnut. Nyt pitää sitten miettiä mitä aion tehdä, otanko homman vastaan vai kieltäydynkö kunniasta koska joutuisin jättämään Nellan äitini hoitoon ja se tuntuu hieman pahalta.

Hienoa koulutoimi

Nyt vihdoin voin kehua oikein sydämmellä koulutoimea. Jessen erikoinen koulujärjestely on vihdoin muuttumassa sellaiseksi kuin sen olisi pitänyt olla alusta lähtien. Vielä hänen luokallaan on 29 oppilasta joita opettaa 2 luokanopettajaa sekä Jessellä on henkilökohtainen avustaja. 5. 11 lähtien luokka jaetaan yhteen pienryhmään ja normaalikokoiseksi luokaksi. Jesse pääsee siihen pienempään luokkaan ja saa vihdoin tarvitsemaansa opetusta. Tämä on saatu aikaiseksi ilmeisesti siksi että vakituinen koulutoimenjohtaja meni johonkin projektiin ja häntä tuuraa Jessen koulun rehtori.... jippiaijee. Hänen lähtönsä jälkeen siis saimme Jesselle henkilökohtaisen avustajan sekä nyt tämän pienluokan jonka puolesta olemme puhuneet viime keväästä saakka. Ihanaa kun sinnikkyys ja taistelut lapsen parhaaksi vihdoin palkitaan.

Jessellä on syysloma ja hän ilmeisesti on hieman tylsistynyt kun eihän kotona ole niin paljon tekemistä kuin koulussa. No huomenna olemme kotona koko perhe ja pitäisi tehdä jotain kivaa yhdessä... hmm mitäkähän.... pitääkin katsoa säätiedotus jos vaikka tekisimme retken Pelle Hermanni puistoon.

Käyn tänään uudestaan sen saman työpaikan työhaastattelussa, pikkusen jännittää mutta eiköhän se siitä taas suju.

Hautajaiset sujuivat aika hyvin. Jesse tosin rankutti koko ajan että hänellä on nälkä mikä pikkasen ärsytti kun olimme lähteneet kotoa reissuun suoraan ruokapöydästä.

Vaikka en kokenut vainajaa kovin läheiseksi nielin kyyneleitä siunauksessa, taidan sittenkin olla aika herkkä vaikka välillä tuntuu ettei mikään enää heilauta minua mihinkään. Onhan näitä kolhuja vuosien saatossa tullut kohdalleni aika paljon ja jokainen kolhu on jättänyt jälkensä. Monikaan asia ei minua enää saa kyyneliin. Oli hienoa huomata että edes osa empaattisuudestani ja herkkyydestäni on tallella (tosin vain murto-osa siitä millainen oli).

tylsää....

arki tuntuu tylsältä kun on ainaista siivoamista, laskujen maksamista, pyykin pesua jne.

Jotenkin kaikki tuntuu tylsältä vaikka uusia ja jännittäviä asioita tapahtuisikin, pitäisiköhän tehdä jonkilainen mielialaremontti.

Taustalla saattaa tietysti olla myös ne hautajisten tunnelman siirtyminen myös arkipäivään.... äh Nella heräsi joten taas jatketaan jos ehditään.

avoimet ovet

Koulussa ol tänään avoimien ovien päivä. Koska Joonas, Viivi ja Nella olivat kotihoidossa niin otin koko lauman  mukaani autoon ja menimme tutustumaan Jessen kouluun. Joonasta ja Viiviä jännitti ihan hirvittävästi mutta olivat kuitenkin innoissaan tutkimassa minkälainen paikka se Jessen koulu oikein on.

Kun saavuimme koululle siellä oli parhaillaan ruokailu alkamassa ja sen jälkeen välitunti. Saimme siis pienempien kanssa rauhassa  tutkia Jessen luokaa ja pulpettia. Olipas se pulpetti sekainen, no niin kai ne tuon ikäisillä pojilla tuppaavat olemaankin. Osallistuimme myös Jessen välitunnille ja näimme että vauhtia riitti ihan mielettömästi. Ensin he pelasivat polttopalloa kavereidensa kanssa jonka jälkeen tuupittiin toisia pois penkeiltä (leikki, jossa vahvin aina sai vastaansa uuden vastustajan). Välitunnin jälkeen alkoi liikuntatunti, jossa oli vuorossa suunnistusta. Katselimme sitäkin hieman aikaa ennenkuin lähdimme kotia kohti. Vielä olisi ollut luvassa uskonnon tunti, mutta toisille lapsille piti mennä laittamaan ruokaa, joten se" riemu" jäi kokematta. Oli ihan hienoa osallistua vähän aikaa Jessen koulupäivään, harmi vain ettei isä päässyt töistä mukaan. Joonas oli sitä mieltä että hän haluaa jo nyt kouluun kun siellä oli niin kivaa... niinpä, voi kunpa hän tietäisi kuinka tylsäksi sekin aikanaan muuttuu.

Pari päivää sitten vaaka näytti taas mukavia lukemia kun olen saanut nyt jo parhaimmillaan - 17,2 kg pois. Toki tuo aina hieman vaihtelee mutta tulos on jo isompi kuin uskalsin toivoa. Nyt pitäisi sitten miettiä asetanko itselleni uuden tavoitteen ja jos asetan mikä olisi realistinen ja turvallinen. Nuo kilot ovat kuitenkin lähteneet alle puolessa vuodessa joten vauhti on ollut aika hurja. Kuitenkin vatsani on vielä aika surkean näköinen kun siinä on sellainen roikkuva ja ryppyinen "hymynaama", joka olisi kiva saada pois. Samoin myös takapuoleni alla on jotain mikä ei ole kovinkaan edustavan näköinen. Treenaan lihaksiani jotta paikat kiinteytyisivät mutta kun niitä ylimääräisiä kiloja vielä on niin....

Painoni on tällä hetkellä 68,8 kg. Ohjelman mukaan ihannepainoni on 55-68 kg. Joten kun mietin tuota painoväliä niin kaippa se minun tavoite sitten voisi olla jotain tuosta puolen välin tienoilta eli 62- 63 kg. No asetetaan tuo 63 kg tavoitteeksi vaikka jouluun mennessä (loppupunnitus 24.12 ennen herkuttelua). Eli 9,5 viikkoa aikaa pudottaa vielä melkein 6 kg. Jos pääsen tavoitteeseen olen pudottanut alusta laskien -23 kg... kuulostaa aika hurjalta, no katsotaan miten käy.

haastattelu

Kävin eilen siellä haastattelussa ja pakko myöntää että paikka alkoi kiinnostaa. Ensi viikolla pitää vielä aluepäälikön haastatella ennenkuin päättävät kenet ottavat. Mieskin hyväksyi asian aika hyvin kun hänelle kerroin minkälaista työ olisi.... no saas nähdä miten ensi viikolla käy.

Toki en aio hakea Nellalle hoitopaikkaa vielä vaikka menisin töihin vaan yritän järjestää asian niin että Nella saataisiin hoidettua kotona ensi kesään saakka.

Pitäisi käydä varaamassa hautajaisia varten kukkavihko ja värssykin siihen. Jotenkin vain haluan lykätä sitä vaikka siunaus on jo ylihuomenna.

Olen ollut hieman hermostuneepi tämän viikon ja lapset ovat vaistonneet sen ja tietenkin käyttäytyvät sen mukaisesti (levottomasti). Kaipaan takaisin sitä sisäistä rauhaa mikä oli viime viikolla. Jotenkin vain asiat pyörii mielessä ja mieli on levoton. Asiaa ei tietenkään auta se että yötkin ovat olleet aika rauhattomia Nellan univaikeuksien (nenä tukossa) takia.

laiskan läksy

Kävin tänään kaupassa hakemassa vaatteita hautajaisia varten. Siellä sitten laiskotti niin paljon etten viitsinyt sovittaa vaan otin kokoa 38 olevat housut ja sisätakin. Kotiin tultua laitoin Nellan päiväunille ja sovitin ne vaatteet. Siinä sitten se laiskuus kostautui kun eihän ne vaatteet olleet oikeata kokoa. Ne olivat liian ISOT. Siis en ollut uskoa silmiäni kun katsoin peiliin , ne todellakin olivat liian isot ja minun on mentävä takaisin kauppaan ja toivoa että heillä on pienempää kokoa. En muista aikaa että olisin käyttänyt kokoa 36.... toisaalta tämä on todella mahtavaa, olen onnistunut paremmin kuin jaksoin edes toivoa laihduttamisessani.

Kaikki lapset ovat hieman nuhaisia ja yskäisiä. Nellakin oli todella levoton víime yönä. Tosi harmillista kun juuri ovat parantuneet ja nyt siten taas uusi nuha riesana. Toivotaan etteivät ala kuumeilemaan vaan menisi pelkällä nuhalla.

Huomenna on se työhaastattelu ja se hieman jännittää kun en oikein tiedä haluanko sen vai enkö....

valmennusta

pikkuhiljaa olen epäröinnistäni huolimatta osallistunut uintivalmennukseen. Tänään oli taas treenit ja siellä minä ohjailin lapsia sukeltamisessa ja selkäuinnissa ... en oikein tarkkaan vielä tiedä mitä kaikkea pitäisi tehdä mutta teen niinkuin muut ohjaajat ja toivottavasti hyvää tulee.

Joonas ei oikein tahtonut totella omaa ohjaajansa ja keksin hänelle hyviä mielikuvitusjuttuja motivoimaan poikaa tekemään treenejä. Mukavin niistä oli supermies sukellus, jossa kädet laitetaan pään yläpuolelle ja sukelletaan pää edellä veteen. Sitä hän sitten halusi tehdä uudestaan ja uudestaan. Itsellekin tuli hyvä mieli kun poika innostui siitä niin paljon.

Ensi viikonloppuna on sitten ne hautajaiset. Olen pikkuhiljaa kallistumassa siihen että lähden sinne Jessen ja Nellan kanssa ja mies saa jäädä kotiin Joonaksen ja Viivin kanssa. No mieleni muuttuu lähes jokapäivä että saas nähdä mitä sitten teen ensi lauantaina.

Meillä on 27.10 miehen työpaikan 60 vuotisjuhla. Mies on ilmoittanut minut ja itsensä sinne mutta emme vielä tiedä kuka tulis hoitamaan meidän lapsia silloin. Soitin siskolleni ja pyysin häntä tulemaan mutta ei ollut vielä varma pääseekö... toivottavasti niin mekin pääsisimme hieman juhlimaan. Enpä muista milloin viimeksi olemme yhdessä juhlissa olleet.

elämän käännekohtia

Olen koko ajan seurannut työpaikkailmoituksia, koska haluan elämääni jotain uutta. Olen myös laittanut pariin paikkaan hakemuksen. pakkohan minun ei ole hakea töitä koska minulla on vakituinen työ odottamassa paluutani töihin. Eilen sitten yksi hakemukseni upposi ja sain soiton  myötä kutsun työpaikkahaastatteluun. Tunteet ovat aika ristiriitaiset kun en ole varma mitä haluan. Paikka jonne menen haastatteluun tarjoaa  aivan eri töitä kuin tällä hetkellä teen ja minulla ei edes ole koulutusta kyseiseen työhön. Toisaalta olen innossaini ja toisaalta taas hieman pelottaa. Haastattelu on ensi keskiviikkona... saas nähdä miten käy ja mitä sen jälkeen ajattelen.

Koiranhoito pesti loppui tänään kun äitini lähti kotiinsa. Hieman on haikea olo kun alkoi tottua jo siihen LUFFEEN... sniff.

Tuli tehtyä jotain aivan järjetöntä ja erilaista keskiviikkona. Eli kävelin sisään paikkaan, jossa haettiin hiusmalleja (18-38 v). Siellä oli reilu 30 tyttöä ja poikaa. Ajattelin heti että äkkiä ulos täältä, ei tämä ole minun paikkani mutta jalat eivät vaan totelleet, joten seisoin siellä kuin jäykkä p****a. No siinä sitten Jonna K ja Harri Paananen kiertelivät ihmisten välissä ja hiplailivat hiuksia. Ajattelin että loppuisi jo ja pääsisi ulos. He ilmoittivat valitsevansa 10 mallia näytökseen ja kuin ihmeen kaupalla olin yhtääkkiä sinä porukassa ja menossa valmisteluihin (hiusten värjäys ja valmistelu). Ja illalla sitten sain istua noin 50 ihmisen edessä leikeltävänä. Tosi mahtavat hiuksista tuli, väri vaihtui vaaleasta todella tummaksi. Malli sopii kyllä minulle, tosin itse en koskaan olisi kampaajaa pyytänyt leikkaamaan hiuksiani näin... olenpahan taas kokemusta rikkaampi.

koiranhoitoa

Tänään  on Nemo (äitini koira) ollut meillä kaksi viikkoa hoidossa. Huomenna äitini kuntoutus loppuu ja myös koiranhoitajan pesti loppuu. No enhän minä siitä mitään veloita mutta pestihän se silti on. Jotenkin on pikkuhiljaa jo tottunut tuohon koiravanhukseen ja sen hoitamiseen. Lapsetkin ovat todella ihailtavasti osallistuneet sen ruokkimiseen ja kävelyttämiseen. Se on ollut meillä mukana kun olemme käyneet sienessä (eilenkin) ja jalkapallokentän laidalla kun pojat treenaavat. Samoin kun olen mennyt nukuttamaan Nellaa vaunuihin on Nemo lönkötellyt vieressä.Nyt on jo tottunut sen läsnäoloon ja on haikea olo kun se lähtee pois. Tosin en haluaisi koiraa vielä elämäämme sillä on se niin suuritöinen ja vaikea kuljettaa mukana varsinkin jos lähtee jonnekin pidemmälle reissulle.

Kävimme taas eilen sienessä ja saimme jälleen todella hyvän suppilovahvero saaliin.Niitä on nyt sitten kuivattu kuivurissa jo todella paljon ja purkkeja on jo täynnä mutta silti tekee mieli koko ajan hakea lisää. Minulle se on vielä oikein kunnon kuntoilua kun Nella kulkee metsässä vauvarinkassa. Siinä jalkalihakset kasvavat kun kyykistelee metsässä Nella selässä. Kivaa se silti on kun Nella kurkkii olkapääni yli mitä teen ja näpertelee siellä takanani milloin minkäkin kanssa.

Nyt on minut sitten virallisesti värvätty uintiseuran valmentajaksi... en tosin teidä siitä vielä oikein mitään mutta yritän koko ajan oppia tekniikoita.Mietityttää mitähän tästäkin tulee... no aika näyttää.

Taas on syksy tullut ja kokouksia tulee joka suunnalta. Ensi viikollakin on ympäristölautakunnan kokous ja johtokunnan kokous. Seuraavalla viikolla on sitten yksi päivä koulutusta jne.Nämä kun sovittaa miehen sairauden hoitoihin ja lasten harrastuksiin ja omaan kuntoiluuni niin taas saa sovitella aikatauluja.

Kiitos muuten Judith kommentistasi, hautajaiset ovat todella rankkoja. Onneksi kuitenkin meillä kyseessä on jo iäkkäämpi  ihminen ja se on helpompi hyväksyä kuin nuoremman ihmisen liian aikainen poismeno. En vielä tiedä milloin tilaisuus järjestetään mutta....

keikkahommia

Nyt kun miehenkin olo on huonontunut on minun aika miettiä lisätienistien saamista. Olen ilmoittanut työnantajalleni että olen hoitovapaalla 30.6.2008 saakka. Käytän kuitenkin kaikki vuosilomapäiväni jo nyt eli täyttä palkkaa tulee vielä tämän vuoden loppuun. Ensi vuosi onkin sitten aika haasteellinen sillä minun tuloni tippuvat aivan dramaattisesti heti vuoden vaihteen jälkeen.Ja jos mies ei pystykään olemaan töissä enää tai saa TOIVOTTAVASTI sen munuaisen on minun etsittävä jotain hommaa itselleni että pystymme maksamaan laskut ilman että Nellaa tarvitsee viedä vieraalle hoitoon.

En tiedä vielä mitä sillä se pitäisi olla sellaista mitä voisi tehdä joko kotona tai ilta- viikonlopputyönä... en ajatellut että joudun vielä joskus hakemaan töitä mutta onhan tämä ihan virkistävääkin... heh heh.

Ahdistaa ajatus tulevista hautajaisista, sillä en haluaisi mennä sinne mutta toisaalta uskon että jokaisen ihmisen elämä on tärkeä ja jokaisen elämää tulisi kunniottaa hautajaisissa läsnäolollaan. No onhan tässä varmasti pari viikkoa aikaa orientoitua ajatukseen.

kuolema

Taas on päättynyt ihmisen elo ja on aika siirtyä ajasta ikuisuuteen. Sain kuulla enoni kuolleen torstaina. Kun joku kuolee alkaa väkisinkin miettiä kuolemaa syvemmin. Miksi oli hänen aikansa lähteä....

Myös oman perheen tilanne tuntuu pelottavalta. Vaikka mies onkin toisinaan todella ärsyttävä, en voisi kuvitella eläväni ilman häntä. Ja tosiasiahan on että hänen elämä on aika pienestä kiinni. En yleensä suostu miettimään näitä asioita mutta kun kuolema koskettaa niin pakostahan näitä miettii.

Nella on valvottanut minua jo pidemmän aikaa. En tiedä johtuuko levottomuus ja itkuisuus hampaista vai onko kyseessä jokin muu syy. Täytyy toivoa että tilanne piakkoin helpottaa jotta jaksaisin hieman paremmin tätä arjen pyörittämistä. Täytyy kirjoitella joku toinen päivä lisää kun nyt on jotenkin niin raskas ja haikea olo.

ärsyyntymistä

Kimmo jäi nyt sitten sairaslomalle ja on aivan mahdoton. Siis en uskalla oikein tehdä mitään kun tuntuu että hänellä on pinna koko ajan aivan mielettömän kireällä. Minun on nieltävä häneltä aivan mieletöntä sontaa ja joudun usein puremaan huultani etten sano takaisin sillä sen vaan johtaisi tarpeettomaan riitaan. Tosi kivaa jos tätä jatkuu koko sen ajan kun hän on sairaslomalla eli ainakin kaksi viikkoa. Lääkäri olisi heti laittanut hänet kuukaudeksi sairaslomalle mutta mies ei suostunut. Hän kokee sairasloman luovuttamiseksi ja tuntee toisen jalkansa olevan jo haudassa. Asiaa ei tietysti auttanut yhtään se että hän kävi siellä ELÄMÄ pelissä sivuilla ja laski oletetun elinikänsä. Tulos oli että jos hän ei olisi dialyysipotilas hän eläisi yli 87 vuotiaaksi mutta kun hän on dialyysipotilas niin elinikä tippui vain 44 vuoteen. Hänelle siis luvattiin vuosia ilman uutta munuaista 7VUOTTA. Voi hel******i miksi hänen piti mennä tekemään se testi. Hän kertoi tuloksesta minulle kyyneleet silmissä. Tähän asti hän on ollut niin optimistinen ja positiivinen mahdollisuuksistaan selviytyä.

Nella on vihdoin parantunut, siis kurkkukin oli jo hyvä. Nyt sitten toivon että hän vihdoin alkaisi taas nukkua ja syödä hyvin. Pitää pitää peukkuja ettei uusia tauteja enää tule.

korvat

Eilen kävin lääkärissä Nellan kanssa ja vihdoin on korvatulehdus voitettu. Tosin hänellä oli kurkku ihan punainen ja peitteitä täynnä. Eli jos hänellä ei olisi ollut antibioottikuuria päällä olisi epäilty angiinaa. Nyt sitten hoidetaan viruksen aiheuttamaan sairautta kipulääkkeillä. Ei ole pikkuisella helppoa kun koko ajan saa jonkin pöpön kiusakseen.

Meillä on kaksi viikkoa äitini labradorinnoutaja hoidossa joten tekemistä riittää taas enemmän kuin tarpeeksi. Tosin lapset ovat aivan haltiossaan kun saavat sitä kävelyttää ja hoitaa.

vastaus kysymykseen

Aloitin laihduttamisen 21.4 ja siitä seuraavan 8 viikon aikana sain painoni putoamaan 10 kiloa. Seuraavat 5 kiloa on mennyt sitten hitaammin kun kesällä en sitten ollut ihan niin tarkka syömisistäni kuin aiemmin. Yhteispudotus on tällä hetkellä 15,3 kg. Aion saada pois vielä 3-5 kiloa ennen joulua. Tosin nämä loput kilot ovat todella vaikeita saada pois, mutta nyt olen lisännyt liikunnan määrää kevääseen verrattuna.

Alussa laihduttamiseeni ei kuulunut sen enempää liikuntaa kuin aiemminkaan, ihan perusasioita kuten  siivomiset, lasten kanssa ulkoilut ja kesällä rannalla pulikoinnit. Nyt kun olen saavuttanut ns. normaalipainon olen aloittanut kiinteyttämisen ja käyn kaksi kertaa viikossa uimahallilla vesijuoksemassa puoli tuntia sekä noin tunti lasten kanssa peuhaamista vedessä. Sen lisäksi käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla, jossa teen 40 minuuttia vähän kaikkea laitteilla. Kotona teen päivittäin noin 20 min. keppijumppaa.Tietysti paino ei välttämättä nyt laske kun totuushan on että läski painaa vähemmän kuin lihakset.

Päivässä syön enintään 1400 Kcal. Käytän kaloreiden laskennassa avuksi netissä olevaa nutriksen ohjelmaa, jonne kirjataan kaikki mitä syödään ja se laskee siitä sitten kalorimäärät (ohjelmaa voi kokeilla ilmaiseksi 7 päivää osoitteessa www. nutris.fi). Minulle tämä ohjelma oli aivan ehdottoman hyvä kun aiemmin en tiennyt (tai jaksanut laskea) kuinka paljon kaloreita päivittäin syön. On tietysti olemassa muitakin vastaavia ohjelmia mm. keventäjillä.

Syön aamuisin tuhdin annoksen kaurapuuroa (ilman voisilmää tai sokeria) ja kupillisen teetä. Välipaloina otan joko ruisleipää tomaatin viipaleen kanssa, jonkun hedelmän (appelsiini, mango, meloni) tai valion sokeritonta mehukeittoa (vie minulla tosi hyvin näläntunteen). Sen lisäksi syön päivittäin kaksi lämmintä ruokaa (íhan perus kotiruokaa, toki ei pizzaa, hampurilaisia eikä kebebeja kuin harvoin). Keksit, makeiset ja leivonniaset olen jättänyt päivittäisestä ruokavaliosta pois mutta jos on juhlat syön ihan mitä haluan. Tämä on toiminut minulla, toivottavasti tästä on apua muillekin.

Koskaan en ole joutunut olemaan nälkäinen ja makeaakin saa syödä kunhan ei joka päivä.

huono omatunto

Nella oli eilen todella itkuinen, varsinkin toisilla päiväunilla. Yölläkin hän oli levoton ja itkuinen. Tänään menin sitten TAAS lääkäriin kun ajattelin ettei lääkkeet olleet auttaneet hänen korvatulehdukseensa. Niinhän se sitten oli, tulehdus tällä kertaa kummassakin korvassa. Saimme hänelle kolmannen lääkekuurin ja toivon todella että se auttaa ettei tarvitse putkittaa, kun sekään ei  ole noin pienelle suotavaa. Putkitettavan pitäisi olla vähintään vuoden ikäinen tai vähintään 10 kg painoinen. Nella ei ole kumpaakaan.

Kotiin tulleessa avasin netin ja googlasin tietoa korvatulehduksista. Sitten se huono omatunto iski ja kovaa. Olemme käyneet Nellan kanssa kaksi kertaa viikossa uimahallilla uimassa ja sehän on kiellettyä, koska se pahentaa tilannetta tai voi jopa aiheuttaa tulehduksen. Siis olisihan minun pitänyt tämä ymmärtää kun on sisaruksilla ollut tulehduksia ja asioistakin puhutaan. Olen vain ollut niin innoissani uimisesta etten ole ajatellut asioita... voi pientä kun on joutunut kärsimään äitinsä tyhmyydestä.

sienestäminen

On syksy ihanaa aikaa kun pääsee sienestämään... oikein aina odotan milloin taas menemme. Tänäänkin kävimme metsässä koko perheen voimin. Nella kulki mukanani rinkassa. Hän on vihdoinkin tottunut siihen ja taputtelee sieltä päätäni ja napsii kaikesta kiinni mihin vain ylettyykin. Tänäänkin hänellä oli käsissään koivunlehti kun otin hänet alas selästä. Muut lapset ovat jo tottuneita metsässä kulkijoita. He innolla etsivät sieniä ja kaikki marjoja. Hienoa nähdä heidänkin nauttivan yhteisestä metsäreissusta.

Kävin tänään myös kuntosalilla 40 minuutin treenin sillä välin kun pojat olivat uimaseuran treeneissä. On aivan uskomatonta miten nopeasti lapset oppivat uutta. Tänään he harjoittelivat jo vapaata uintia ja renkaan läpi hyppäämistä. Meille on sanottu että jouluun mennessä he kaikki uivat ja keväällä he osallistuvat jo ensimmäisiin kisoihin. Pikkuhiljaa alan uskoa siihen :-).

Eilen olin ympäristölautakunnan kokouksessa. Se vietettiin tällä kertaa saunalla, joten kokouksen jälkeen oli tiedossa saunomista, ruokailua ja halukkaille oli tarjolla juotavaa niin paljoin kuin halusivat. Minä taas kerran kieltäydyin siitä lähes kokonaan. No otin sentään lasillisen siideriä. Paljon oli tapahtunut lautakunnan jäsenille kuluneen kuukauden aikana- yksi oli saanut lapsen (pojan), toinen oli joutunut kolariin ja loukannut selkänsä ja kolmas oli menettänyt isänsä (jo 80 vuotias). Siinä sitä sitten turistiin tapahtumista ja ilta vierähti kuin huomaamatta.Kivaa oli vaikka kun olin tekemässä lähtöä oli miesporukka jo aikamoisessa jurrissa ja taas oli halattava kun oli niin kivaa... heh heh ne miehet siellä on pääasiassa yli 50- vuotiaita, joten ei siinä sitten sen enempää. Viimeksi ne lauloivat minulle .... onhan se hyvä huomata että joku ainakin katsoo vielä "sillä silmällä"....

Unelmani S

Eilen kävin läpi vaatekaappiani kun etsin housuja mitkä pysyisivät päällä. No eihän niitä löytynyt kaapista kun en ole ollut tämän kokoinen yli vuosikymmeneen.Pakkasin siiten vaatekaapistani ison laatikollisen vaatteita varastoon ja kierrätykseen.

Kävin Nellan kummin luona kylässä ja oli todella ihanaa kun Nella leikki lattialla Akselin 1,5 vuotta ihan sovinnossa. Kutsinkin Nellaa leikilläni Akselin sijaissiskoksi kun heillä synkkäsi todella hyvin.

Iltapäivällä kun mies tuli kotiin valittelin ettei minulla ole enää housuja mitä laittaa päälle... no hän sanoi että lähde kauppaan ja niinhän minä sitten menin yhteen halpikseen. Siellä sattui olemaan poistoissa housuja joten keräsin niitä kärryyn ja eikun vaateita sovittamaan. Hieman kyllä mietitytti sovituskoppiin mennessä mahtavatko housut mahtua kun valitsin S- kokoa ja 38:aa. Siis en ole voinut kuin unelmoida tästä koosta.... kääk. ENsimmäiset housut eivät mahtuneet jalkaan, olinko siis kuvitellut itseni todellisuutta pienemmäksi. No joo tätähän tämä elämä on aina ollut että on saanut ahtautua housuihin.

Onneksi seuraavat kolme paria mahtuivat hyvin ja vielä näyttivätkin hyvältä, joten ostin ne kaikki (ei maksanut kuin 20 euroa). Kotiin tullessa sovitin niitä vielä uudestaan ja olin edelleen tyytyväinen. Vieläkin hymyilyttää minulle todellakin mahtuu unelmoimani S-koko.

valokuvaus

Taas sai ihailla lapsia kun päiväkodissa on tänään kuvaus. Joonas ja Viivi olivat aivan innoissan kun he saivat pukeutua nätisti. He suorastaan nauttivat kun saivat kehuja kuinka komeita ja kauniita he ovat. Näillä eväillä jaksaa taas pitkään.

Olimme taas eilen uimassa ja olen kuin salaa saanut miehenikin kiinostumaan kunnon kohottamisesta sekä ruokavalion seuraamisesta. Itse olen koko ajan lisännyt urheilua ja jatkanut sinnikkäästi painon tarkkailua ja sen myötä on elämääni tullut myös terveelliset ruuat. Saan lähes päivittäin mieheltäni kehuja kuinka hyvältä näytän... itse katselen kyllä vieläkin aika kriittisesti peilikuvaani mutta pakko myöntää etten ole tuntenut oloani näin hyväksi pitkään aikaan.

Sunnuntaina tein jopa puoli tuntia kuntosaliharjoittelua. Siis tästä pitäisi laittaa risti seinään koska en ole koskaan pitänyt salilla treenaamisesta. Nyt odotan milloin pääsen sinne uudestaan. Tavoitteenani on saada vatsani nahkareppu häviämään, reidet kiinteämmän näköiseksi sekä takapuolen lihakset kuntoon (nyt se näyttää ihan laudalta- karmea). EN OLE KOSKAAN ollut näin kiinnostunut oman lihaksistoni kunnosta. Toki nuorempana liikuin paljon ja se oli aina ihan kunnossa ilman sen kummempaa tarkastelua. Nyt kun en ole tehnyt oikeastaan mitään melkein 10 vuoteen on lihakset surkeassa kunnossa ja kun laihdutti huomasi miltä ne näyttävät (läski peitti hyvin todellisuuden).

Nella heräsi joten taas jäi jutut lyhyeen.

Ihania hedelmiä

Jo osui kerrankin meidän perheen kannalta tarjous napakymppiin kun maanantaista keskiviikkoon sai hedelmiä 1 eurolla kg/kpl/rasia. Siis meidän jääkaappi pullistelee hedelmiä. Siellä on mangoja, papaijoja, ananasta, greippia, appelsiineja, minneloita, kiiwejä, luumuja, päärynöitä, omenoita, banaaneja, vesimelonia, hunajamelonia, gantaloupenmelonia, limeä, sitruunaa, passionhedelmiä, viikunoita ja viinirypäleitä.

Eli olemme syöneet maanantaista lähtien todella paljon hedelmiä ja niitä riittää vielä ainakin ensi viikoksi ellei vielä sitä seuraavallekin. Tavaraa on lähemmäs 100 kg. Siis ihan mielettömästi.... ja lapset ovat onnessaan kun kerrankin saavat syödä hedelmiä niin paljon kuin haluavat ja kyllä tämä tekee eetvarttia myös omalle painonpudotukselle....nam.

Kävimme taas tänään uimassa ja olen ihan hurahtanut siihen vesijuoksuun. Toki en voi juosta ihan niin kauan kuin haluaisin koska olemme siellä aina perheenä ja miehenkin pitää päästä uimaan/ juoksemaan. Mutta vähintään 300 metriä menee joka kerta. Eihän se vielä paljon ole mutta kuitenkin. Sen lisäksi kun vahdin lapsia monitoimialtaassa hyppelen siellä tai jumppaan vedessä. Joten olen nyttenkin ihan puhki uintireissun jäljiltä. Kiva harrastus! Aiomme pitää kiinni siitä että käymme siellä vähintään 2 kertaa viikossa koko perheen kanssa.

Lauantaina ja sunnuntaina on taas poikien uintiseuran treenit, joten nokka on jälleen kerran kohti hallia.

Onneksi jalkapalloon tulee 2-3 viikon tauko kun kausi on ohi niin saa itsekin välillä olla kotona enkä siellä jalkapallokentän laidalla. Onhan sekin välillä ihan kivaa mutta nyt kun poikien ryhmät eriytettiin niin siellä on saanut olla 4 kertaa 1 h 15 min viikossa. Siinä alkaa jo pikkasen tympimään. No ei nämä harrastusten seuraaminen ainakaan tule pitkään aikaan vähenemään joten pitää vain yrittää nauttia lasten harrastuksista ja kannustaa heitä.

uintia ja jalkapalloa

Sitäpä tämä elämä nykyisin on UINTIA JA JALKAPALLOA. Poikien harrastuksia kummatkin. Jalkapallo treenejä on 2 kertaa viikossa + pelit. Uintiseuraan pojat liittyivät viime viikolla ja niitä harjoituksia on myös 2 kertaa viikossa. Käymme myös koko perheen voimin uimahallissa 2 kertaa viikossa, jolloin myös tytöt pääsevät uimaan.

Eipä tähän enää paljon muuta mahdukaan kun olen jatkuvasti joko uimahallilla, jalkapallokentän laidalla tai omissa touhuissani politiikassa (kokouksissa tai palavereissa). Tämän kaiken kun sovittaa vielä miehen dialyysihoitoihin niin on tässä taituroimista. No en valita sillä olen saanut treenattua  lihaksiakin laihduttamisen ohella kun pääsen välillä vesijuoksemaan ja uimaan. Kävelyllähän olen käynyt jo pitkään kun Nellaa nukutan. Tavoitteenani on saada vielä 4 kiloa pois ja kiinteytetty paikkoja.

Raskausaikahan on saanut vatsanahan aivan kamalan näköiseksi ja en oikein jaksa uskoa että saan sitä enää pois, onneksi vatsan voi aina piilottaa kunhan ei roiku :-)

Nellan tulokset

Vihdoin on odotus ohi ja epätietoisuus poissa. Sain Nellan tulokset eilen ja ne olivat normaalit, siis aivan uskomatonta .... suuri kivi putosi sydämeltäni. Kuinka suuri tuska oli kun munuaisiin takaisinvirtausta alettiin epäillä ja nyt saimme hänelle puhtaat paperit. Tämä on suorastaan juhlan paikka.

Tosin nyt Nella on tainnut saada riesakseen flunssan ja on ollut kolme yötä jo aika levoton, mutta mitäpä pienestä flunssasta se paranee aikanaan.

Tuo taistelu päiväkodin kanssa on nyt käyty ja kyllä otti voimille. Jatkossa Viivi ja Joonas ovat hoidossa neljänä päivänä viikossa tosin enintään 6 tuntia päivässä (9-15). He syövät aina kotona aamupalan jonka jälkeen vasta vien heidät hoitoon. Tosin en vielä tiedä saammeko maksuista alennusta tai katsotaanko meidät niin rasittuneiksi ihmisiksi että myöntävät jopa maksuttomuuden.... No se selvinnee kuukauden kuluessa.

Olin eilen esikoiseni ensimmäisessä vanhempainillassa koululla ja tuntuipa erikoiselta istua siellä pienen pulpetin äärellä ja kuunnella miten koulu hänet hoitaa. Oli siinä taas tunteet pinnalla kun mietin miten hänestä on jo tullut noin iso vaikka silti on niin pieni.

taistelua byrokratian kanssa

Ja niin on arki todellakin palannut perheeseemme kun saamme taas olla napit vastakkain päiväkodin johtajan kanssa. Hän on tahallaan aiheuttanut meille ongelmia päivähoidon maksujen kanssa kun en ole suostunut hänen vaatimuksiinsa. Hän oletti että jatkamme samalla tavalla kuin ennen kesää lasten kanssa ilman sitä tarkemmin minulta kysymättä. En kuitenkaan voi niin tehdä Jessen takia. Hän tarvitsee paljon tukea minulta kun aloitti koulun. Hänellä on keskittymis- ja tarkkaavaisuus häiriö ja pelkään hänen tippuvan muun luokan kyydistä ellen tue häntä kotona läksyissä. Ja en pysty siihen jos vieressä kiljuu kolme muuta lasta.

Huomenna sitten keskustelemme asiasta päiväkodissa mikä on parasta kaikille lapsille niin että se tukee perheemme tilannetta. Ajattelin jäädä hoitovapaalle ainakin tämän vuoden loppuun saakka mikä pienetää perheemme tuloja rutkasti. Päiväkodin tulisi siis huomioida tulomme maksuissa, mutta sen johtaja on levittänyt jo väärää tietoa asiasta päättävälle sosiaali- ja terveysjohtajalle joka tekee asiasta päätöksen. Kun soittelin päättävälle johtajalle ja kyselin miten maksujen kanssa tänä vuonna hän suorastaan haukkui minut siihen paikkaan..... "päivähoito ei ole autuaaksi tekevä", "hän on saanut paljon surullisia tarinoita eikä se silti vähennä heidän velvollisuuttaan maksaa", ""subjektiivinen oikeus....., äiti kotona voi hoitaa...." Hän paasasi minulle antamatta minulle suunvuoroa ja käski ottaa yhteyttä päiväkodin johtajaan ja sosiaalityöntekijään, jotka antavat hänelle lausunnot joiden perusteella hän tekee päätökset.

Ennen päiväkodin johtajan puuttumista asiaan asia oli selkeä eikä ollut tarvetta uusille lausunnoille.... nyt joudun sitten juoksemaan joka himputin paikan uudestaan lausuntoja anellen koska väärää tietoa on levitetty ilman lupaani. Suutuin asiasta ja laitoinkin viime perjantaina päiväkodin johtajalle seuraavan sähköpostin: 

Nellan tutkimus

Tänään oli Nellan munuaisiin takaisinvirtauksen tutkimus. Menimme aamulla jo 8.30 polille. Siellä Nellalle laitettiin katetri ja minusta tuntui pahalta katsoa kun toista ronkittiin. Onneksi Nella otti asian ihan rauhallisesti, eikä itkenyt. Rohkea tyttö, ihan sai ihailla hänen rauhallisuutta. 9.00 oli sitten vuoro mennä tutkimukseen toiselle osastollle. Siellä Nellalle tiputettiin katetrin kautta säteilevää ainetta rakkoon kunnes se oli niin täynnä että tytttö pissasi kaiken ulos. Aikaa siihen meni noin puoli tuntia. Minä mieheni kanssa yritimme koko sen ajan pitää Nellan rauhallisena. Välillä Nella jo hieman hermostui kun piti mkaa paikallaan selällään. Onneksi kuitenkin saimme tehtyä tutkimuksen ilman suurta tunteen purkausta... oloni oli aivan mahtava kun pitkään jännittämäni tutkimus oli ohi. Nyt vain odottelemme tuloksia, jotka saan ensi torstaina puhelimitse. Hieman toki pelottaa jos sieltä löytyy jotain muttaa....

Jäi tuo edellinen kirjoitus pahasti kesken kun oli taas kiire. No Jessen koulu on nyt sitten alkanut ja kaikki on ainakin päällisin puolin mennyt hyvin. Itse olen ollut huolissani mutta poika on mennyt kouluun ihan hyvillä mieli ja soittelee minulle aina välillä välitunnilta. Toki kuten minua ennakkoon varoitettiin eka luokkaa aloittelevat ovat kiukkuisia kotona ja niin on meilläkin. Hän sanoo kaikesta vastaan ja kiukuttelee pienistä asioista... tätä kuulemma kestää ainakin jouluun asti.... huh huh.

Eilen oli meillä 10 vuotis- hääpäivä. Olimme sopineet yheiseksi lahjaksi uuden sängyn meille ja kuin tilauksesta se saapui eilen vaikka sen piti tulla vasta tänään. AIVAN IHANA. Nyt vasta huomasi kuinka surkea vanha sänkymme oli. Menimme juhlan kunniaksi koko perheen kera uudistettuun uimahalliin ja sen jälkeen ulos syömään. Vaikka teimme kaiken perheen kanssa siinä oli tiettyä romantiikka ja taikaa. Mielestäni päivä oli onnistunut ja sopi meillä aivan hienosti. Tosin ei minusta tunnu siltä että siitä on jo 10 vuotta.... enhän minä ole vanhentunut lainkaan  :-).

pääsinpäs kirjautumaan

Jo on hankalaa joskus tämän blogin kirjoittaminen kun ei pääse kirjautumaan sisään.... no on taas tapahtunut vaikka mitä viime kerrasta.

ÄH en muista mistä olen jo kirjoittanut ja niitä ei näe samalla kuin kirjoittelee uutta. No onpahan tullut synttärit juhlittua (veljentyttären, käytyä DBTL:ssä ja sukuluimassa muutenkin). Olin muuten lähes järkyttynyt kuinka likainen Turku oli DBTL:n aikaan. Ei todellakaan sopinut lapsille ko juhla.

Eilen alkoi esikoisella koulu... voi kuinka täynnä tunnetta tuo päivä oli. Kun halasin häntä ja toivotin hyvää matkaa kouluun

paluu arkeen

kesäloma

pelottava kokemus

kotona ollaan

lisää eiliseen

Tuli vieraita kylään kesken kirjoittelun niin jäi eiliset höpinät kesken. Eli majailemme lasten kanssa seuraavat kaksi viikkoa Enon kunnassa. Aiomme tehdä siletä retkiä ainakin Joensuuhun, Kolille ja Lieksaan. Saas nähdä kuinka monessa paikassa jaksamme käydä kun lapset kuitenkin ovat vielä pieniä. Enossa on ainakin yksi hieno uimaranta minkä aiomme testata- Ahveninen, on kuulemma hieno paikka ja soveltuu lapsille. Itse aikoinani siellä ollessa kävin aina joessa uimassa tai ns. hyttisen rannalla mikä on pieni hiekkaranta järven rannalla.

Tänään siis lähdemme ja ensi yön majoitumme Jyväskylässä (mummon ja Esan luona). Sunnuntaina jatkamme päiväunien aikaan sitten Joensuuhun- toivottavasti en eksy kun siinä Jyväskylä Varkaus välillä joutuu kääntymään todella monta kertaa. Varmaan käy niin että teen mutkan Kuopion kautta.

Miestä tulee ikävä mutta onneksi kännykkä on keksitty ja voi ainakin soitella.

Nella oli eilen todella kipuileva kun se kakka oli niin kovalla. Joka kerta kun yritti tikistää sattui niin kovasti että itketti ihan mielettömästi. Toivottavasti nyt kaikki kova on tullut ulos ja hieman helpottaisi. Eilen juotin hänelle niin paljon vettä kun vain halusi ja annoin vain vähän kiinteitä (lääkäri suositteli ottamaan takapakkia kiinteiden syömisessä). Toivottavasti kuuri auttaa ja saisin takaisin tutkiskelevan ja iloisen lapseni.

En tiedä pääsenkö nettii reissumme aikana, joten täytyy kirjoitella paperille aatteni ja siirtää ne sitten tänne kun taas saan nettiyhteyden.

Kiitos muuten painonpudotusonnitteluista. Nyt on saldo alusta -11,8 kg, tosin nyt tulee varmasti takapakkia hieman kun olemme reissussa mutta jatketaan sitten kun palaan ja loput 5 kiloa häviää sitten loppukesästä.

Nellan lääkäri

Tänäaamuna kävimme siellä munuaisten ultraäänessä ja onneksi sieltä ei löytynyt rakenteellista vikaa. Lastenlääkäri oli sitä mieltä että myös tuo toiminnallinen puoli pitää tutkia, joten joudumme elokuussa käymään siinä inhottavassa isotooppi tutkimuksessa. Nellan oireet eivät siihen pelkästään olisi antaneet syytä mutta miehen ja minun historia munuaisongelmien kanssa tutkimus pitää tehdä. Siitä päivästä tulee kaamea.

Kävimme myös verikokeessa mikä oli kauheaa kun Nella itki sydäntäsärkevästi. No kokeet saatiin otettua ja vastaukset saamme 6.7.

Huomenna lähdemme sitten reissuun (Sutta kysyikin minne) Joensuun seudulle. Tarkemmin

itkuisesta iloiseksi

Kuinka suuri ero Nellassa on tapahtunut vuorokaudessa. Hän ei enää juuri lainkaan itkeskele ja pulputtaa ja pörisee koko ajan. Hän on mös oppinut miten päästään konttausasentoon, mutta ei ole vielä hoksannut miten siitä sitten eteenpäin. Itkuisuus loppui kun lopetin perunan antamisen ja vaihdoin sen maissiin. En tahtonut uskoa kuinka suuri ero tytössä tapahtui mutta näin se vaan on. Hän ei ole eilen eikä tänään saanut enää perunaa ja tänään on taas nukuttu jo ihailtavan pitkät päiväunet ilman unissaan itkeskelyjä.

Olen suunnitellut lähteväni lasten kanssa kahdeksi viikoksi Pohjois- Karjalaan ensi lauantaina. Matkaa yhteensuuntaan kertyy kunnioitettavat 600 km, joten siitä ei tule mikään helppo reissu kun joudun yksin matkan ajamaan. Haluan kuitenkin tehdä sen koska siellä on vielä toistaiseksi äitini omistama vanha maatila (ei ole ollut käytössä 30 vuoteen) missä minä vietin lapsuuteni ja kouluikäisenä kaikki kesät. Sillä on minulle valtavan suuri merkitys ja haluan näyttää sen lapsilleni ennenkuin siitä mahdollisesti luovutaan. Elämä Suomen toisella laidalla on myös niin erilaista kuin meillä täällä satakunnassa, joten matka tulee olemaan lapsille myös kulttuurillisesti elämys. En ole käynyt siellä ainakaan 9 vuoteen...

Tosin lopullinen päätös voidaan tehdä vasta perjantaina kun olen käynyt Nellan kanssa siellä keskussairaalassa tutkimuksissa. Eli jos Nella ei ole kunnossa emme voi lähteä matkaan- nyt vaan peukut pystyyn että tulehdus ei johtunut rakenteellisesta eikä toiminnallisesta viasta vaan oli  yksi sattumanvarainen tulehdus.

itkuinen Nella

Ja taas on pikkuisella huono olla kun itkeskelee unissaan ja on muutenkin levoton. Hän on nyt noin viikon saanut kiinteää ruokaa, joten syy voi olla myös elimistön totutellessa uuteen ruokaan. Toki jos itkuisuus ei pikkuhiljaa rauhoitu niin sitten syy on jossain muussa mutta toivotaan että ei. Ensi perjantaina on sitten Nellan keskussairaalapäivä. Jotenkin on aika tyhjä olo sen suhteen kun en oikein halua pelätä enkä myös nostattaa toiveitakaan..

Nellalla alkoi myös nuha melkein heti kun antibioottikuuri loppi, joten hänen olonsa on myös ajoittain aika tukkoinen ja hengistys työlästä. Hänellä on ollou nuhaa melkein koko ajan syntymästään lähtien, mutta kun ei lääkäri ottanut siihen mitään kantaa olen lopettanut sen kanssa lääkärissä käymisen.

Olimme juhannuksen kotona ja on ollut ihanan rentouttavaa. Olemme käyneet parilla hiekkarannalla uimassa ja minä olen käyttänyt tilanteen hyväksi ja pessyt osan matoista lasten uidessa. Paistoimme ison kasan muuripohjalettuja ja tietysti grillailleet ahkerasti. Tämä on ollut todellista perheen laadukasta yhdessäolon aikaa. Meistä kun ei kumpikaan pahemmin tuota alkoholia edes käytä niin eipä ole mennyt aikaa krapulassa olemiseenkaan ja lapset ovat oikeutetusti saaneet vanhempiensa täyden huomion. Nyt on joskus vaivannut huono omatunto sammutettu- ainakin toistaiseksi.

Kävin lainaamassa kirjastosta kirjoja, jotka kertovat lasten sairauksista sekä yhden joka keskittyy kaikkiin suolistosairauksiin. Saas nähdä kuinka harhaluuloinen minusta tulee kun olen nuo opukset selannut läpi (niiltä osin kuin sanastoa ymmärrän).

Jessen lääkäri

Kävimme sitten taas eilen Jessen lääkärissä. Tällä kertaa lääkäri oli erikoistunut lastenlääkäri. Kerroin jälleen mitä oireita pojalla on ja taas sama ilme lääkärillä- ei hajuakaan ja tuo äiti on vaan ylihuolehtiva hömppä.

No nyt kävimme kuitenkin verikokeissa jossa otettiin helikobakteeri arvot sekä omasta pyynnöstäni myös kilpirauhasen arvot. Olisin halunnut myös immuunijärjestelmän tutkimista mutta lääkäri sanoi että niistä ei tue löytymään mitään ja halusin uskoa häntä ja luovuin siitä pyynnöstä.

Jos näistäkään ei löydy mitään otan seuraavaksi yhteyttä keskussairaalan lääkäriin, joka toimii Jessen keliakia lääkärinä. Hän saa sitten ähteä miettimään mikä voisi aiheuttaa pojalle nuo selittämättömät kivut. Jos ei muuta niin sitten uusitaan tähystys, joka on tehty noin 3 vuotta sitten.

Surffailin eilen netissä ja etsiskelin suolistosairauksia ja yksi tuntui sellaiselta mikä voisi tulla kyseeseen, täytyy yrittää löytää siitä lisää tietoa vielä.

Niin saavutin eilen tavoitteeni -10 kg. Nyt sitten asetin uuden tavoitteen ja se on -7 kg 7 viikossa. Tuon saavutettuani painaisin 69 kg, joka rittää minulle. Tänä aamuna painoin 75,5 kg, en ole ollut tämän painoin ainakaan 8 vuoteen- MAHTAVAA.

paluu kotiin

Jälleen alkaa arki ja saa aloittaa valtaisan pyykkimäärän pesemisen ja tavaroiden paikoilleen järjestelyn. Mökilläkin oli pesukone mutta jotenkin siellä pyykkääminen ei tuntunut lomalta. Pesin kyllä osan pyykistä siellä kun oli pakko kun mm. Viivin pikkuhousut likaantuivat aikamoista vauhtia (parhaana päivänä jopa neljät pikkarit).

Loma oli todella onnistunut. Siellä unohti hyvin kaikki murheet ja sai kuin saikin rentoutua vaikka ensin ajattelin että siitä tulee pelkkä työleiri minulle.  Toki hommaa oli paljon mutta niin oli myös auttavia käsiäkin kun mökille tuli mummo miehensä kanssa. Siellä oli vahtivia silmiä kun lapset uivat lammessa ja opastavia käsiä leikeissä ja syömisissä. Pelasimme paljon pihapelejä mm. tikanheittoa, mölkkyä, golfia ym. Tekemistä oli koko ajan ja lapset eivät kertaakaan valittaneet tekemisen puutteesta.

Kävimme perjantaina puuhamaassa, olimme sielä noin 10.30 ja lähdimme pois noin 17.30. Päivä oli todella kiva, tosin kyllä olimme kaikki ihan väsyksissä sen päivän jälkeen. Kun olimme palaamassa takaisin mökille- eksyimme. Voi vihtori että otti päähän sillä teimme noin 50 km ylimääräisen lenkin. Ei se muuten niin olisikaan harmittanut mutta toiminnallisen päivän päätteksi ei olisi viitsinyt kököttää autossa yhtään ylimääräistä sekuntia. No päästiin kuitenkin takaisin.

Kotiin palasimme sunnuntaina noin 5 aikaan illalla. oli hieno tunne palata kotiin vaikka reissussakin oli ollut mukavaa.

Nyt mietin viitsisinkö lähteä lasten kanssa vielä pohjois- karjalaan heinäkuussa kun mies on vielä töissä. Matkaa sinne tulisi noin 600 km yhteen suuntaan. Siellä on valmiiksi majoituspaikka mutta tuo ajomatka kyllä hieman hirvittää...

Nella on vihdoin saanut ensilusikallisen perunaa. Ilme oli kyllä taas ihan järkyttynyt kun ihmetteli mitä se äiti tuonne minun suuhuni tunkee. No eihän sitä ensimmäisellä kerralla paljoa anneta mutta tästä se taas alkaa...

Nellan vointi on ollut vaihteleva. Välillä hän on yllättänyt minut jopa 5 tunnin unilla ja toisella kertaa ei millää tahdota nukkua vaan kitistään ja heräillään vähän väliä. Hän on kuitenkin jo alkanut liikkumaan peruuttamalla ja ns kellon viisarina menee leikkimattonsa päällä reunasta toiseen sekä jo hienosti myös matolta pois. Ei varmasti mene kovinkaan pitkään kun hoksaa miten ryömitään.

Pelko asustelee koko ajan taka-alalla mitä Nellan tutkimukset aikanaan tuovat tullessaan. Joka kerta kun hän nukkuu huonosti ja hiemakin on kärttyisämpi mietin johtuuko tämä jostain sairaudesta vai onko hänellä vain huono päivä. Tuo tunne on ahdistava.

Myös Jesse mietityttää mutta ei niin pahasti sillä hän osaa kertoa olostaan ja on mielestäni ollut parempi viimeisen kuukauden ajan. Menemme kuitenkin huomenna taas lääkärille ja katsotaan onko tästä mihinkään vai pitääkö minua ylihuolehtivana hössöttävänä äitinä. Sen näkee melkein heti kun kävelee vastaanotolle kuunteleeko tuo lääkäri vai ei. Saas nähdä taas... 

Nellan kuva

Vaihdoin tuohon avattareen Nellan kuvan kun hänestä eniten tänne taidan kirjoitella. Nyt on mentävä pakkaamaan loput tavarat kun lähdemme reissuun noin 2 tunnin kuluttua. Onneksi suurin osa on jo pakattu. Auto tuli ihan mielettömän täyteen ja olin karsinut tavaroita aika paljon (välttämättömät/ei ihan pakko). Lapsethan haluaisivat kaikki lelunsa mukaan, joten olemme käyneet paljon neuvotteluja mitä tarvitaan.

Toivottavasti ei sataisi joka päivä... no puuhamaahan mennään vaikka sataisi.

Tänä aamuna oli tavoitteeni enää 200 gramman päässä eli paino on pudonnut 9,8 kg.

mökille

Nyt on selvitty Joonaksen 5- vuotis synttäreistä. Lauantaina tulivat ensimmäiset vieraat, jotka olivat yötäkin. Sunnuntaina sitten oli koko kaarti paikan päällä eli 12 vierasta oman perheen lisäksi. Meillä on tapana aina tarjota ruoka sekä kakkukahvit, joten tekemistä riitti.

Annoimme Joonakselle hänen jo viime vuonna toivomansa trampoliinin sekä suojaverkon. Hänen ilmeensä oli  näkemisen arvoinen kun olimme koonneet sen edellisenä iltana pihalle ja aamulla kun avasimme verhon. Ihastus oli suunnaton ja nyt se onkin ollut jatkuvassa käytössä pari päivää. On ihanaa nähdä kuinka paljon lapset pitävät siitä. Kun he eivät jaksa hyppiä, he hakevat kirjan tai lelun sisältä ja leikkivät niillä trampoliinilla istuen. Toki pelkään milloin he satuttavat itsensä (toivottavasti eivät ollenkaan) kun tietää kuinka vaarallinen trampoliini voi olla. No olemme ainakin hankkineet myös tuon kalliin suojaverkon sen takia että säästyttäisiin ainakin reunan yli tai päälle tippumisilta.

Nella voi ihan hyvin vaikka vähän nuo päiväunet ovat vieläkin hieman itkuisia. Eilen juhlistimme hänen ensimmäistä pulta vuottaan. Uskomattoman äkkiä on aika kulunut.

LÄhdemme keskiviikkona 4 päiväksi mökille, jonka olemme vuokranneet Lopelta. Aiomme käydä yhtenä päivänä puuhamaassa, alustavasti katsoin että torstaiksi taidetaan luvata kaunista ilmaa, joten luultavasti silloin  vietämme tuon puuhapäivän. Eihän tuo reissu meille vanhemmille ole kovinkaan helppo mutta lapset saavat hieman vaihtelua ja lomaa kotoa... täytyy toivoa että kaikki menee hyvin. Mies aikoo käydä välillä kotona tekemässä dialyysihoidon ja ajaa sitten taas takaisin sinne. Matkaa edestakaisin tulee yli 350 km. En tiedä miten hän aikoo jaksaa mutta jos ei jaksa niin sitten olen mökillä lasten kanssa ja hän kotona. Saas nähdä miten käy.

tulehdus voitettu

Niin ihanasti kävi - Nellan tulehdus on nyt voitettu. Olin onnessani eilen kun sain  lääkäriltä viljelyn tuloksen ja näyte oli täysin puhdas. Toki ei se poista Nellan jatkotutkmuksia mutta nyt hänellä on taas hyvä olla mikä on pääasia.

Kävimme eilen entisten naapureiden kanssa piknikillä vapaa-ajankeskuksen puistossa. Retki oli aivan ihana ja tuntui että se loppui kesken  ajanpuutteen takia. Koska retki oli niin onnistunut aiomme tehdä uuden koko päivän retken piakkoin. Nyt meillä oli hiemna tiukka aikataulu kun minun piti lähteä viemään poikia jalkapallo treeneihin. Pikkasen otti päähän kun oli suorastaan helle päivä ja piti kököttää kentän laidalla melkein 1,5 tuntia kun olisin voinut nauttia ihanasta seurasta puun katveessa loikoillen ja nautiskellen herkkuja.

Tuosta 10 kg tavoitteesta puuttuu enää 800 grammaa. Olen todella tyytyväinen itseeni. En oikein jaksanut uskoa että saavutan tavoitteeni tänä kesänä mutta jotenkin tämä on ollut helpompaa kuin luulin. No onhan tuossa vielä melkein 1 kg, mutta yritän saada sen pois ensi viikon loppuun mennessä. Aion asettaa itselleni vielä uuden tavoitteen mutta katsotaan nyt ensin tämä loppuun. BMI on tällä hetkellä 26,6 ja painoni 76,8 kg.

Vihdoinkin

Tänään sitten tuli áika sekä lasten poliklinikalle ja munuaisten ultraukseen, mutta ihmeen kauas he sen ajan laittoivat kun siihe on yli kolme viikkoa. Aika on 29.6 perjantaina.

Tosin tänä aamuna jätti minulla pumppu yhden lyönnin väliin kun hain Nellaa sängystään. Hän haisi taas pahalle, no ajattelin tietysti ensin että hänellä on kakka vaipassaan mutta eipä ollut. No seuraava ajatukseni oli että taitaa olla Nellan kylvyn aika ja kävimme heti aamusta pesulla. Silti kylvynkin jälkeen haistoin sen hajun ja pelko hiipi takaisin. Onko Nellan tulehdus sittenkään lääkkeistä huolimatta tullut takaisin.  Päätin seurata tyttöä pari tuntia ja soitella sitten lääkärille 11.30 jos haju vielä tuntuu.

Kun aika koitti soitin lääkärille ja hän totesi että se "pöpö", joka Nellalla oli on aika vaikea hoidettava ja pyysi tulemaan taas ylimääräisenä vastaanotolle. Hain terveyskeskukseta pissanäytteen ottoon tarvittavat tavarat ja hoideltiin Nellan kanssa pisu pusssiin ja eikun takaisin terveyskeskukseen. Lisäksi otettiin pika- crp. Lääkäri ottikin meidät pian vastaan ja onneksemme saimme kuulla ettei pikatesteissä ollut mitän hälyyttävää- onneksi.

Saimme kuitenkin kotiin varmuuden vuoksi päivystyslähetteen lastenpolille jos Nellan olo huononee niin ei tarvitse enää terveyskeskukseen mennä. Mutta jos kaikki on hyvin soittelen seuraavaksi perjantaina ja kyselen pisun viljelyn tuloksia. Nyt pidetään peukut pystyssä että siellä ei kasva enää yhtään mitään.

Jessen ultrassa ei löytynyt mitään poikkeavaa joten huomenna menemme kuuntelemaan lastenkirurgia miten tästä eteenpäin. Veikkaisin että seuraavaksi otetaan lisää verikokeita ja tarvittaessa tehdään tähystys. Sitä tähystystä aion kyllä tarkkaan miettiä ennenkuin vien pojan siihen- no katsotaan sitä sitten kun se päätös pitää tehdä.

Joonas täyttä sunnuntaina 5 vuotta. Voi kuinka nopeasti aika on mennyt- huh huh. No tänään hän järjestää hesellä kavereilleen synttärit ja hän jännittää niitä tosi paljon. Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu hyvin. Lauantaina ja sunnuntaina tulevat sitten sukulaiset ja kummit. Taas saa siivota mutta onneksi on luvattu kaunista ilmaa niin saadaan olla paljon ulkona.

Niin tuo minua kyllä huolestuttaa kun laitoin Nellan nukkumaan niin kyllä oli hankalaa, hän itkeskeli useaan otteeseen eikä millään meinannut uni tulla. Nukahdettuaan hän vielä 5 tai 6 kertaa heräsi itkien ennenkuin nukahti kunnolla. Nyt hän on nukkunut noin tunnin ilman itkua, toivottavasti pikkuinen saisi nyt hieman levättyä. Voisikohan tuo lääke aiheuttaa huonoa oloa...

Tuo itselleni asettama tavoitekin alkaa pikkuhiljaa lähestyä eli tämän aamuinen saldo oli - 8,6 kg ja aikaa on kulunut 6,5 vkk. Eihän tuo kuitenkaan ole tärkein asiani elämässä mutta nykyisin se menee "tuossa sivussa". En kuitenkaan ole tehhnyt muuta kuin jättänyt makeiset ja ylimääräiset rasvat pois. En ole paastonnut, enkä niin aio tehdäkään.  Ja eikös sen niin kuulukin olla- uusi elämäntapa.

ei vieläkään aikoja.....

Soitin taas eilen sairaalaan ja kyselin aikojen perään. Lähete on mennyt röntgeniin 1.6 mutta lääkäri ei ollut vielä määritellyt sen kiireellisyysluokkaa joten hoitsu ei osannut sanoa milloin ajan saa. Voi halvattu kun tämä ottaa päähän kun on huolissaan pienokaisestaan eikä mikään etene. Aion soittaa sinne jokapäivä etteivät unohda kun en voi vaan istua ja odottaa tuoko posti tänään tietoa vai ei.

Nella on nyt syönyt viikon uutta antibioottia. Alkuun hänellä tuli siitä muutamana iltana sellaisia "kylmähiki" hetkiä. Nyt niitä ei ole enää tullut kolmeen päivään. Samoin pieni lämpöily on laskenut ja lämpö on pysynyt alle 37. Kun ennen kuuria se seilasi 37 ja 38 välillä. Eli ilmeisesti lääke on tehonnut. Päiväunet vaan ovat pikkuisella vielä aika huonot. Hän nukkuu kolmet päiväunet mutta ne ovat pituudeltaan 30- 60 minuuttia ja yleensä hän herää niiltä itkien. Eihän lapsen kuulu herätä päikkäreiltään itkien, silloinhan hänellä ei ole kaikki hyvin.

Menemme tänään Jessen kanssa ultraääni tutkimukseen yksityiselle kun häneläkin on noita "omituisia" vaivoja. Siinä tutkitaan sisäelimet mutta en oikein usko että niistä löytyy mitään. No onneksi nuo voi maksattaa sitten vakuutusyhtiöllä.

miksi kaikki kestää niin kauan

Soitin eilen ja tänään keskussairaalan ja kyselin tk lääkärin lähetteen perään. Eilen eivät sitä vielä olleet "nähneet" mutta onneksi kun äsken soitin se oli kirjattu koneelle eilen saapuneeksi. Kuulemma lastenlääkäri oli laittanut koneelle ultraäänitutkimuksen tehtäväksi -> lähete menee röntgeniin. Osastonsihteeri ei osannut sanoa kuinka kauan menee että aika saadaan mutta sanoi ettei lapsia yleensä laiteta jonoon (täällä on pulaa röntgenlääkäreistä). Lisäksi tulemme saamaan ajan lasten  poliklinikalle sekä verikokeisiin. Toivottavasti ne olisivat jo ensi viikolla tarvitsisi odottaa tässä tuskastuttavassa epätietoisuudessa.

Nella on selkeästi pirteämpi jo kuin viime viikolla, hän on nyt aktiivisesti alkanut kääntyilemään selältä vatsalleen ja tavoittelee esineitä. Hän oppi tuon kääntymisen taidon jo puolitoista kuukautta sitten mutta ei ole halunnut tai jaksanut aiemmin sitä aktiivisesti tehdä. Nyt on ilo seurata kun hän haluaa koko ajan kääntyillä ja nostelee jo hyvin pyllyäänkin että pääsisi siitä ryömimään eteenpäin. Lääke ilmeisesti tehoaa ja hän voi paremmin.

Tänään on myös Jessellä lääkäri (lastenkirurgi) jonne saimme lähetteen muutama viikko sitten. En aio sen enempää spekuloida mitä siellä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Toivon vain että lääkäri ottaisi asian tosissaan mitä kerron hänelle pojasta eikä kuittaisi sitä esim. kasvukipuna tai tämän voi aiheuttaa jo diagnosoitu keliakia.

Kiitos muuten teille ihanista kommenteista, ne antavat voimaa kun tuntuu ettei jaksa enää yhtään tätä ja kaikkea mitä pelkää edessä olevan.

Eilinen päivä on kuin usvaa, tuntui kuin koko päivä olisi mennyt puoliksi nukuksissa, yöllä taas näin painajaisia. Näin untä että olin mieheni kanssa pitkästä aikaa ihanilla treffeillä. Jostain syystä kesken treffejen minun piti hakea kotoa jotain. Kun olin tulossa kotipihaan oli talomme edessä naapureita hyvin paheksuvina ja Nella itki vaunuissa. Naapurimme sanoi että tyttö on itkenyt yksin vaunuissa jo tunnin ja sinua ei löytynyt mistään. Minkälainen äiti sinä olet? Olin hylännyt /unohtanut vauvani vaunuihin kotipihaamme ja olin treffeilä mieheni kanssa. Heräsin tähän uneen ... en ymmärrä miten saatoin edes unessani jättää Nellan. Yrittääkö alitajuntani viestittää minulle jotain? Toivottavasti tämä loppuu sillä olen ihan naatti. Yritän selvitä päivästä toiseen mutta huomaan että olen mielettömän räjähdysherkkä. Muut lapset saavat veden vuotamaan yli äyräiden todella helposti. Lapset ovat tietysti siitä ihmeissä miksi äiti suuttui pienestä asiasta, jonka aiemmin olisin saattanut jättää täysin huomiotta.

elämä pysähtyi- lapseni sairas?!!!

En jaksa, enkä halua muistaa sitä kaikkea minkä lapsena koin. Silti kaikki revitään uudestaan auki ja tuska on lähes sietämätön.

Viime viikon torstaina otin ensimmäisen kerran yhteyttä lääkäriin kun mielestäni Nellan pissa tuoksui imelältä ja saimme lähetteen laboratorioon. Perjantaina alustavassa tuloksessa oli kasvua, joten uusi test i heti sisään. Uudessa testissä oli jo leukosyytit koholla pikatestissä 3 +, joten saimme heti vauvalle antibioottikuurin.Lopullinen tulos herkkyksineen saattiin vasta tänään, joten soitin lääkärille (eri lääkäri) ja kysyin onko lapsellani oikea lääkitys. Eri pöpihin tehoavat eri lääkkeet. No tämä lääkäri halusi että Nellasta otetaan pika-crp ja hän ottaisi meidät ylimääräisinä vastaan samana päivänä... puhelun jälkeen iski paniikki. Tämä ei saa olla totta, EI, EI JA EI.

 No lähdin melkein välittömästi terveyskeskukseen. CRP otettiin ja onneksi se oli alle 8. Lääkäri otti meidät vastaan ja hän oli huolissaan, koska Nellalla oli ollut selkeää( harvinaista 5 kuukautiselle ) kasvua pissa viljelmässä. Hän soitti keskussairaalan lastenlääkärille ja tarkisti kantansa. Puhelun jälkeen Nellan antibiootti vaihdettiin ja hän sai lähetteen keskussairaalaan lasten poliklinikalle. Siellä hänelle tehdään ainakin verikokeita, ultraääni tutkimus munuaisista ja luultavasti myös varjoainekuvaus.

Tämä tieto suorastaan musersi minut. On kuin eläisin omaa elämääni uudestaan, sillä tätähän se oli ollut siitä lähtien kuin täytin 7 kk. Toistuvia tulehduksia, veri- ja pissakokeita, sairaalassa juoksemista, lääkkeitä, pahaa oloa,....sitä se oli kunnes minut 7 vuotiaana leikattiin munuaisiin takaisin virtauksen takia. Suoranaista ****ttiä, en tahdo tätä lapselleni, en, en ja EN.

Olen ollut tuskissani koko päivän, en pysty keskittymään mihinkään. Kävin hakemassa kaupasta maizenaa kun se oli päässyt loppumaan. Kävelin hyllyjen väliä näkemättä mitään, en vain pystynyt. Seisoin hakemani tavaran edessä enkä nähnyt sitä, lähes tuskastuin missä se halvatun purkki on. Meni melkein 15 minuuttia ennenkuin tajusin että siinähän se oli ollut ihan nenäni edessä. Kotona mies yritti kuunnella minua, halata ja lohduttaa. Mikään ei silti tuntunut miltään. Nyt odotan kauhulla mitä sairaalassa aikanaan selviää, tuleeko tästä elämäni pisin painajainen.

lihakset kipeinä

Olemme aloittaneet uuden kotimme pihan siivoamisen. Eilen siivosimme vanhojen asukkaiden ns. puunhakkuu nurkkausta. Teemme sinne lasten oman leikkipaikan ja se vaatii paikan täydellistä siivoamista. Siellä oli ainakin 3 cm isolla alueella puun haketta, kaarnaa, sahanpurua ja muuta piharoskaa. Olemme lastanneet niitä säkkeihin, jotka viemme sitten kaupungin osoittamaan paikkaan. Lisäksi siirsimme siellä olevan aidan paikkaa... tajuttoman painava, huh huh meinasi voimat loppua kesken sitä siirtäessä. Paikalta on löytynyt vielä iso kasa betonilaattoja. Teemme niistä siistin betonilaatta-alueen, jonka ympärille tulee nurmikkoa. Betonilaatoille laitamme lapsille tulit ja pöydän. Lisäksi siellä on pari puuta ja nyppylä jossa voi kiipeillä. Nyppylä on mullasta, joten lapset voivat kaivella sitä myös mielinmäärin kunhan saamme sen muuten siivottua.

Tänään pitäisi jatkaa hommaa mutta lihakset ovat niin kipeät etten tiedä taipuuko sitä enää lapiota heiluttelemaan. Kesäkukat ovat jo istutettu mutta paljon on vielä niidenkin osalta viimeistelyjä tekemättä.

En tunne itseäni enää ylipainoiseksi

Tämä tunne on ihana koska en ole ainakaan 8 vuoteen painanut alle 80 kiloa. Nyt kun paino on 78,6 kg katselen itseäni peilistä uusin silmin ja en todellakaan häpeä enää katsoa itseäni. Toki vieläkin on noin 10 kiloa varaa pudottaa jotta olisin tilastollisessa ihannepainossa. En kuitenkaan aio asettaa tuota tavoitteeksi ennenkuin olen saavuttanut alkuperäisen tavoitteeni eli 76 kiloa. Ihmiset ovat jo huomautelleet painoni alenemisesta ja se tuntuu hyvältä. Kuitenkin vaatekokoni on tällä hetkellä 40 ja haluaisin sen olevan 38. Sen saavuttamiseen tarvitaan vielä paljon kiloja mutta en ole huolissani sillä tämä ruokavalio on mielestäni hyvä enkä edes kaipaa vanhaa takaisin.

Lapset paitsi Nella alkavat olla paranemassa. Nenät toki vielä jonkinverran vuotavat ja pientä yskääkin on. Nella tosin on ollut 3 päivää huonotuulinen. Hän on nukkunut huonosti päiväunia, vain sellaisia 30- 45 minuutin pätkiä ja herää niiltä itkien. Varsinaisesti hänellä ei ole ollut kuumetta vaan lämpö on seilannut 37 ja 38 välillä. Eilen sitten haistelin hänen vaippaansa ja huomasin siinä olevan imelän hajun. Pyysin lääkäriltä lähetettä labraan pissanäytettä varten. Vein näytteen ja soittelin tänään tulosta joka oli 10 potenssiin neljä ksavua. Lääkäri kyseli haluanko viedä Nellan näytepunktioon.... haloo en tietenkään, joten hän laittoi Nellan uuteen testiin kun ei suostunut antamaan hänelle antibioottikuuria. No vein sen tänään. Sillä välin ns. omalääkärimme oli lähtenyt kotiin ja sairaanhoitaja teki pisusuta pikatestit sekä viljelyn. Koska jo pikatesteissä oli 3+ leukosyytit pääsimme päivystävälle lääkärille ja hän määräsi Nellalle jo ennen viljelyjen valmistumista antibioottikuurin eikä puhunut mitään punktiosta. Tämä meidän omalääkäri jo pelotteli meitä munuaisten takaisinvirtauksella. Olen itse kärsinyt siitä nuorena ja en todellakaan toivo sitä kenellekään lapsistani. Jouduin juoksemaan usein lääkärissä, syömään lääkkeitä ja lopulta usean vuoden jälkeen se sitten korjattiin leikkauksella useiden veri- ja pissakokeiden jälkeen. Kärsin pienenä myös jatkuvista tulehduksista, joten olo ei ollut kovinkaan ruusuinen. Onneksi se sitten loppui sen leikkauksen jälkeen.

Ajattelimme tehdä viikonvaihteessa piknikin puistoon jos ilmat sallivat. Meillä on komerossa aivan uusi piknik kori ja olisi hienoa levittää puistossa peitto ja  nauttia siellä korin antimia auringon paisteessa lasten leikkiessä ympärillä nurmella. HEH pikkasen naurattaa mistä sitä haaveilee kun tietää että aina lapsilla on jotain nahistelua keskenään .Omaa rauhaa on ihan turha edes toivoa yhteisillä reissuilla saatikka että voisi esim. jotain kirjaa lueskella puun katveessa. Lapset haluavat niin paljon vanhempiensa huomiota että tekävät sen saadakseen ihan mitä tahansa. No eipä minulla mitään sitä vastaan ole.

kevätjuhlia

Eilen oli lasten kevätjuhla ja taas sai nieleskellä herkkiä esityksiä katsellessa. Lapset osaavat olla niin hellyyttäviä esiintyessään lavalla. AIVAN MAHTAVAA.

Saimme mummolta tuliaisina Kiinasta silkkipuvut kaikille lapsille. Laitoin kaikille eilen puvut päälle juhlaan ja he saivat todella paljon huomiota monelta taholta kun puvut erottuivat niin selkeästi muiden asusteista. Lapset itsekin olivat ylpeitä asuistaan, joten juhla onnistui siis siltäkin osin erittäin hyvin.

Kaikilla on vieläkin aika ikävän kuuloinen yskä mutta onneksi tauti on jo talttumassa. Itsekin yskin vielä aika paljon mutta nyt jo tuntuu että pikkuisen alkaa helpottamaan. No onhan tätä jatkunut jo kaksi viikkoa joten eiköhän ole jo aikakin parantua.

Jesse osallistui maanantaina ensimmäiseen jalkapalloturnaukseen. Kaksi peliä, joista hänen joukkue voitti kummankin. Poika oli aivan innoissaan ja odottaa innolla treenejä ja pelejä.

Ja tuo minun painonpudotus jatkuu hienosti edelleen vaikka välillä elimistö laittaakin hieman koville. Välillä on ihan mieletön hinku syödä makeaa ja rasvaista mutta melkein aina olen onnistunut kieltäytymään houkutuksista. Tosin mies sanoi että silloin kun elimistö tottuu ns. säästöliekillä olemiseen pitää syödä jotain energiarikasta herättämään aineenvaihdunta uudestaan. Silloin elimistö vaatii jatkossa enemmän mutta ei sitten  kuitenkaan saa niitä energiapommeja ja rasvaa palaa. ELi aina kun tuntuu että mitään ei tapahdu elimistö pitää herätellä kaloripommilla. Tämänhetkinen painoni on 79,3kg  eli paino on tippunut 4,5 viikossa -6,7 kg.

huh huh

Onneksi pahin pelkoni ei toteutunut ja pojalla oli leukosyytit laskeneet normaalille tasolle. Tuloksen odottaminen oli yhtä tuskaa, en todellakaan halua kokea sitä uudestaan. Tosin pojalla on jokin vialla ja nyt saimme lähetteen lastenkirurgille ja aika sinne on 31.5. En jaksa odottaa käynniltä kovinkaan paljoa mutta tuleepahan ainakin käytyä.

pelottaa!!!!

Olen suorastaan kauhuissani sillä odottelen esikoisen verikokeen tuloksia. Kävimme kaksi viikkoa sitten viimeksi hänen kanssaan verikokeessa, kun hänellä on ollut omituisia oireita. Välillä särkee päätä ja vatsaa. Hänellä on jatkuvasti flunssa ja hän saa sanojensa mukaan kikkeliin "sähköiskuja" silloin tällöin. Hän on myös muita lapsia kalpeampi mutta olemme pistäneet sen aina keliakian piikkiin samoin kuin hänen vaalean uloisteen. Kaikkihan saattaa olla pelkästään normaalia kasvuun liittyvää mutta...

Viimeksi veikokeessa hänellä oli muuten normaalit arvot pienessä verenkuvassa paitsi leukosyytit olivat hieman koholla. Raja-arvo on 10 ja hänellä arvo oli noin 15. Leukosyytit ovat koholla jos elimistössä jyllää esim. virus tai bakteeri tulehdus. No bakteerit nostavat myös tulehdusarvot, joten tuo kohollaan olon on täytynyt sitten johtua virustulehduksesta tai jostain muusta. Nyt sitten otettiin uudestaan verenkuva jotta saamme tietää oliko kyseessä vain satunnainen leukosyyttien kohollaan olo vai onko kyseessä jotai muuta....

Uteliaana ihmisenä minun oli pakko käydä etsimästä netistä tietoa leukosyyteistä ja en voi pelkojani tähän edes kirjoittaa sen verran tuskaa tieto lisäsi. Lääkärien puhelinaika alkaa 11.30 ja siihen asti minun on pakko yrittää kestää...

Laihtuminen on jatkunut hienosti, täm'n p'ivän saldo alusta oli -5,5 kg. Viimeksi olen ollut tämän painoinen ennen esikoiseni syntymää noin 8 vuotta sitten ja tunne on aika mahtava kun vihdoin pääsee eroon vuosi kantamistaan läskeistä.

Nella on taas saanut sisaruksiltaan nuhan ja yskän. Siis tämä on todella rasittavaa kun koko ajan yritän pitää Nellan tavarat puhtaana, komennan lapsia ettei Nellan käsiin saa koskea likasilla käsillä eikä hänen käsiä saa laittaa omaan suuhun niin silti. Täytyy toivoa ettei tästä ala mitään korvatulehduskierrettä.

puolivälissä ollaan

Eilen oli tuskainen päivä kun koko ajan teki mieli ruokaa ja niinhän minä sitten tein kun keho huusi- SÖIN. Toki useampaan kertaan jouduin aivan mielettömän houkutuksen valtaan syödä jotain epäterveellistä mutta onneksi sain aivan viime tingassa estettyä itseni. Tosin ruoka-annokset olivat suuret, koska minulla oli nälkä.

Ajattelinkin painon eilisten syömisten takia nousseen mutta ilmeisesti päivä antoikin uuden sykäyksen painonputoamiselle ja saldo alusta on nyt sitten - 5kg.... jiiihaa. Nyt löytyy taas motivaatiota kun pysähtyneisyys on hetkeksi ohitettu.

Pojat aloittivat maanantaina jalkapallon ja nyt sitten kuskataan heitä kaksi kertaa viikossa harjoituksiin. Heti piti käydä ostamassa heille nappulatossut, säärisuojat, omat pallot ja juomapullot. Tähän lystiin upposi 100 euroa. Sen lisäksi kummallekin pitää ostaa lisenssit, jotka maksavat 26euroa/poika. Ei ole halpaa harrastaminen. Jesse menee myös pesiskouluun tänään ja se kestää kesäkuun loppuun, tämä taas maksaa 35 euroa.

No niinhän se on että lapset tarvitsevat harrastuksia ja maksaa se sitten miten paljon tahansa niin ilolla sen maksaa jos lapsi nauttii tekemästään.

pysähtyneisyys

Niinkuin tuossa pari viikkoa sitten kirjoittelin niin nyt se painon putoaminen on sitten pysähtynyt.  Yritin itseäni etukäteen motivoida ettei tämä ottaisi niin pahasti pois tuulta purjeista mutta on se aika rankkaa kiivetä vaa'alle ja huomata ettei mitään ole tapahtunut. Täytyy yrittää muistaa että olen saavuttanut jo 4,5 kilon pudotuksen reilussa kahdessa viikossa. Tuo tahtihan on aika hurja ja elimistöni varmasti yrittää löytää tasapainoa tilanteeseen. No toivottavasti tämä menee viikossa ohi sillä motivaatiota on vaikea saada pysymään jos homma ei etene. Nyt siis kahtena päivänä ei ole tapahtunut mitään suuntaan eikä toiseen.

Eilen kävimme patikoimassa koko perheen voimin (emme sitten menneetkään seitsemiseen vaan ihan oman paikkakuntamme metsiin). Olimme metsässä noin 3 tuntia, teimme siellä ruuan retkikeittimellä ja ihastelimme keväistä luontoa.

Iltapäivällä siivosimme vielä omaa pihaamme, joten illalla oli lihakset aivan kipeinä rasituksesta. Nukkumaan mennessä olin ihan puhki ja nukahdin melkein välittömästi kun olin saanut kaikki lapset nukkumaan. Rankka vaikkakin antoisa päivä.

Kävimme ilmoittamassa pojat jalkapalloon ja tänään on ensimmäiset treenit. Piti heti käydä ostamassa heille nappulatossut, säärisuojat sekä omat pallot. Harrastaminen on kallista. Täytyy vain toivoa että pojat viihtyvät ja investointi ei ollut turhaa. Jesse sai Adidaksen tossut ja Joonas Umbron. Jesse menee myös kuukauden ajan pesiskouluun, joten kuskaamista riittää seuraaville viikoille.

sunnuntaina seitsemisen luonnonpuistoon

Mies on suunnitellut meille päiväretkeä sunnuntaiksi ja suuntana on silloin seitsemisen luonnonpuisto. Kävin ostamassa tänään uudet lenkkarit, kun tiedossa on kävelyretki  ja kilometrejä taitaa sille päivälle tulla vähintään 5 ellei jopa 10. Riippuu tietysti siitä minkä reitin valitsemme. Matkassa on kuitenkin pieniä lapsia niin täytyy valita järkevästi ettei jouduta kantamaan lapsia loppumatkaa. Toki tulemme pysähtymään matkalla useamman kerran ja se hieman keventää kävelymatkaa. Ainoa huono puoli siinä on puistoon kestävä automatka (noin 1,5h suuntaansa). Hieman kritisoin miestä siitä mutta hänellä on pakkomielle että retki on tehtävä sinne. Olisin itse tehnyt retken mielummin johonkin muuhun kohteeseen joka sijaitsee hieman lähempänä kotia mutta pakko kai sitä miestä on mielyttää kun kerran niin kovasti haluaa sinne lähteä.

Kävin aamulla kolmen nuorimman lapsen kanssa kaupassa ja hermot meinasi mennä. Siis he käyttäytyivät kohtalaisen hyvin mutta rakot eivät tahtoneet pelata. Kun lähdimme kotoa komensin Joonaksen ja Viivin pisulle ja he tekivät työtä käskettyä. Kun pääsimme kauppaan emme ehtineet kuin muutama hyllynväli edetä kun  Joonas sanoi että on pissahätä, no eikun poikaa pissattamaan ja takaisin kauppaan. Ei mennyt kuin 15 minuuttia kun Viivi sanoo että hänellä on pissahätä.... siis pikkasen otti päähän, kun taas ulos kaupasta ja vessaan. Ja oikeasti Viivillä oli vain pieni hätä. Sanoin lapsille aika tiukkaan sävyyn että tämän on loputtava koska en ota heitä enää kauppaan mukaan jos joudumme koko ajan juoksemaan vessassa. No siihen se sitten loppui .... onneksi.

Nyt sitten 13 vrk on takana painontarkkailua ja saldoksi on tullut  -4,1 kg. Olen todella tyytyväinen itseeni. Eilenkin mies toi töistä tuliaisina uunituoreita hillomunkkeja ja niiden vastustaminen oli todella vaikeaa. Kuitenkin ensin punnitsin munkin ja tarkistin kuinka paljon siitä tulee kaloreita. Sain vastaukseksi että hillomunkki joka painaa noin 60 g sisältää yli 200 kcal .... huh huh siinäpä se sitten oli riittävä motivaatio minulle olla syömättä sitä munkkia. Olin todella ylpeä itsestäni että jätin syömättä sen munkin.

 Haluan saavuttaa itselleni asettaman rajan 80 kg ennenkuin suostun herkuttelemaan millään leivoksella tai pullalla. Toki aion kyllä välilä syödä esim. jäätelön tai pannaria jos mieli tekee, koska aion tehdä tästä enemmänkin elämäntavan kuin satunnaisen muutaman kilon laihduttamisen.Mutta leivoksiin, munkkeihin, viinereihin enkä  pullaan aio vielä koskea. Hedelmiä syön niin paljon kuin mieli tekee. Samoin kuin valion sokerittomia mehukeittoja (vie tosi hyvin nälän).

kouluun tutustuminen

Jo oli minullakin tippa silmäkulmassa kun katselin kuinka poikani meni kuullessaan nimensä tulevien luokkakavereiden joukkoon. Jotenkin tilanne oli epätodellinen kun olimme koulun pihalla ja saimme katsoa kuinka poika tutustui tulevaan kouluunsa... snif hän  aloittaa opintien ensi syksynä. Toki on hienoa että hänelle on etsinnän jälkeen löydetty sopiva koulu ja hän saa aloittaa koulun tänä vuonna. Sehän ei ollut mikään itsestään selvyys, koska hänellä on tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö. Paljon olen joutunut käymään keskusteluja rehtoreiden, koulutoimenjohtajan ym muiden tahojen kanssa. Ja varmasti joudun vielä monta keskustelua käymään. Saimme syödä koululla kouluruoakaa tutustumiskäynnin löpuksi... heh heh.

Niin tämän päivän saldo oli alusta - 3,7 kg... suunta oikeaan jatkuu

-3,1 kg saavutettu

vaikka olin reissussa onnistuin pitämään dietistäni kiinni ja 3 kiloa on jo saavutettu.

Olimme reissussa Paraisilla 5 päivää ja teimme kaikkea kivaa lasten kanssa. Kävimme kupittaan leikkipuistossa Turussa, Tivoli Sariolassa, shoppailemassa, isäni haudalla sekä usealla leikkipuistolla Paraisilla. Teimme myös reissun siskoni mökille, minne pääsee ainoastaan veneellä. Lapsista venematka oli mielettömän jännittävä ja heti olisi pitänyt päästä uudestaan.

He kävivät äitini kanssa kalassa (katsoivat verkot) ja saivat jokapäivä leikkiä meren rannassa kahlailemassa, läiskyttelemässä ja heittelemässä kiviä. Lapset saivat todella oikean loman. Myös enoni teki lasten kanssa moottorivene ajelun, jonka päätteeksi hän grillasi lasten kanssa avonuotiolla makkaraa.

Hieno reissu, olin tyytyväinen itseeni että jaksoin lähteä ja touhuta heidän kanssaan.

reissuun

Lähden tänään lasten kanssa Paraisille äitini luo ainakin kolmeksi päiväksi, joten en pääse nettiin... snif. Saas nähdä miten laihikseni käy kun hänen ruokansa ovat aika paljon tuhdinpaa tavaraa kuin omani ovat. No pitää yrittää syödä hieman vähemmän ettei saavutetut kilot tule takaisin.

Tänään vaa'an lukema oli 83,5kg eli lähtöpainosta on tippunut kuudessa päivässä 2,5 kiloa. Saattaa olla että painon putoaminen on liian nopeaa mutta olen syönyt hyvin ja terveellisesti, joten tuo määrä on varmasti suurelta osin laskenutta turvotusta. Onhan se vaa'an lukeman pieneneminen ihanaa mutta minun pitää ottaa huomioon myös tuo Nella ettei hän joudu kärsimään liian nopeasta painon putoamisesta. Sehän saattaa aiheuttaa myös rintamaidon vähenemisen, joten täytyy olla tarkka että hän saa nauttia täysimetyksestä vielä kuukauden verran. Toki jos ongelmia alkaa tulla voin aloittaa kiintieden syöttämisen hänelle heti kun siltä vaikuttaa.

-2,2 kg viidessä päivässä

Tämä homma on lähtenyt todella hienosti käyntiin kun olen saanut loistavia tuloksia vajaassa viikossa vaikka olen syönyt joka päivä terveellisesti ja hyvin niin että Nellakin saa rintamaidosta tarvitsemansa. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään kalorimäärän alle 1500 kcal:ssa/pvä .Tuohon määrään saa syödä yllättävän paljon ruokaa kunhan välttää liiallista leivänsyöntiä.

Nyt on kaksi lapsista saanut rieskseen vatsataudin niin pelkään että se käy läpi koko perheen. Olen tänään pessyt ja desifioinut vessaa ja ovenkahvoja. Myös kolmas pyykkikoneellinen on pyörimässä kun Viivi oksensi yöllä omaan sänkyynsä niin petivaatteet oli aika järkyssä kunnossa. Jesse taas oksensi meidän ison päiväpeiton päälle, samalla tuli myös hänen vaatteet pesuun. Onneksi on hyvä kone ja kuivausrumpu niin homma hoituu aika tehokkaasti.db db. Toki jos itse sairastun menee lasten hoitaminen aika rankaksi mutta pyrin tuolla desifioimisella ja hyvällä käsihygienialla välttämään sen. Laitoin vessaan käsidesin eli jokaisen käynnin jälkeen pitää kädet vielä desinfioida niinkauan kuin tauti perheessä riehuu. Jokaisella on kuten muutenkin oma käsipyyhe joten pöpöjä ei pitäisi sieltä ainakaan siirtyä. Tosin tällainen tauti voi siirtyä myös pisaratartuntana joten pelkkä aivastuskin voi riittää....

hyvin on alkanut laihtuminen

Tänä aamuna oli vaa'an lukema -1,4kg lauantaiaamun lukemasta eli turvotus on ainakin alkanut lähtemään..... JEE JEE. Onhan tuota painoa paljon pudotettavana mutta hienolta tämä tuntuu kun on vasta neljäs päivä menossa. Toki tuo Nella kuluttaa ihanasti kaloreita kun on vielä täysi-imetyksellä. On hän tietty koko ajan niin ollut mutta kun pistelin ihan mitä huvitti suuhuni niin ei se pelkkä imetys saanut kilojani putoamaan.

Tuo vaaka on välillä todella ihana mutta toisinaan se myös masentaa.Rankka aika on  vielä edessä kun painon putoaminenhan pysähtyy välillä jopa viikoksi ja silloin joudun koetukselle mutta täytyy yrittää asennoitua siihen jo nyt jos se sitten auttaisi pahimman vaiheen yli.

Mieskin sanoi että voisi aloittaa laihduttamisen... silloin tämä on helpompaa kun hän tukee minua omilla syömisillä. Nyt tuntuu että elämä vaihteeksi hymyilee

Eilen sain kaloreita hieman alle 1300 kcal ja tämän aamuinen painoni oli siis 84,6 kg 

motivointia laihtumiseen

Ajattelin tuo blogin nimen vaihtamisen tsemppaamaan minua vielä enemmän seuraamaan mitä suuhuni pistän. Nyt on sitten kaksi päivää takana syömisten tarkkailua... huh huh kun ottaa koville. Eilenkin menin sitten sinne vauvakirkkoon ja siellä oli jumalanpalveluksen jälkeen kahvitarjoilu. Otin sinä sitten tottuneesti teen sekä tarjolla olevan viinerin ja keksin. Vasta pöydässä ollessa haukatessani viineriä tajusin siinä olevan kaloripommin. En sitten kehdannut olla syömättä niitä kun pöydässä oli muitakin vauvavanhempia. Huonolla omatunnolla sitten pistelin viinerin... harmitti kun olin päättänyt etten laita ainakaan viikkoon mitään makeaa suuhuni . Toki saahan sitä painonhallinnassakin syödä jotain makeaa kunhan se on kohtuullisia määriä. No pitää saada tämä systeemi ajettua oikein alitajuntaan niin ehkä tämä tästä sitten alkaa sujumaan.

Tänään painoni oli 85,6... no eilen tuli niitä ekstrakaloreita siitä viineristä ja keksistä kun tavoitekalorimäärä ylittyi melkein 400 kcal:lla.

Syön kuitenkin ihan tavallisia ruokia. Eilenkin oli ruokina makaronilaatikkoa illallisella ja lounaalla jauhelihapullia ja valkosipuliperunoita (ei kermaan tehty). Välipaloina otan yleensä hedelmää tai valion sokeritonta mansikka- tai mustikkakeittoa. Aamupala on yleensä kaurapuuroa ilman voisilmää. Saas nähdä miten tämä "projekti" onnistuu.

läskeistä eroon

huono näkö

Kävin eilen Jessen kanssa eskariaikisessa lääkärissä rutiinitarkastuksessa. Poika oli jo kuukauden päivät valitellut että hänen täytyy päästä lääkäriin kun hänen mahassa tuntuu möykky. Hänellä oli ollut myös toistuvia päänsärkyjä.

Lääkäri tutki hänet ja saimme lähetteen laboratorioon veri- ja pissakokeeseen sekä silmälääkärille. Siinä alustavassa testissä minkä terveydenhoitaja paikanpäällä teki hänellä oli näössä jonkinverran heikkoutta (0,4-0,8  ). Noista numeroista en sitten kovin paljoa tiedäkään kun ei itselläni ole laseja mutta eiköhän niiden aika lähellä nollaa kuuluisi olla. No silmälääkärille sain ajan vasta kolmen viikon päähän eli 10.5 mennään tutkimuksiin.

Tänään menemme sitten verikokeeseen, mikä on rankkaa sekä minulle että pojalle kun hän pelkää sitä pistämistä niin ettei emla-lappukaan auta. No viimeksi hän uskalsi jo aika hyvin joten toivotaan että tänään homma onnistuisi yhtä hyvin.

Tätähän tämä elämä on, kun yhdestä asiasta selviää on jo uusi asia edessä pohdittavana ja hoidettavana. Vaikka kuinka haluaisi välillä hengähtää niin ei se vaan onnistu. Ei tässä ole aikaa ahdistua, masentua tai väsyä vaan on pakko puskea eteenpäin ja mieluiten vielä hymyillen

kevättä rinnassa

Taas on ollut aivan järkyttävä kiire. Esikoinen täytti sen maagisen 7 vuotta ja niitä on sitten juhlittu sekä sukulaisten että pojan kavereiden kanssa. Nyt juhlat ovat onneksi jo takana ja täytyy suunnata katse hänen kohdalla syksyllä alkavaan kouluun. Hän kävi kouluvalmiustestissä ja se ei mennyt kovinkaan hyvin. Tuskissani olen miettinyt mitä teen hänen kanssaan sillä haluan hänen saavan koulussa samat mahdollisuudet kuin muutkin koulunsa aloittavat lapset. Kävimme hänen kanssaan myös lasten neurologisen osaston psykologilla ja testasimme hänen valmiuksiaan aloittaa koulu.

Päädyimme hakemaan hänelle paikkaa pienryhmästä mikä todennäköisesti tulee sijaitsemaan toisella puolella kaupunkia. Sellaista tosin ei vielä ole perustettu ja olenkin joutunut keskustelemaan pariin otteeseen koulutoimen johtajan kanssa asiasta että tällainen luokka tänne saataisiin perustettua. No kouluun tutustumispäivä o 3.5. joten eiköhän siihen mennessä vastaus saada. Jos luokkaa ei perusteta vaadimme pojalle henkilökohtaista avustajaa yleiskoulutukseen.

Kaksi keskimmäistä koettelevat hermojani siis JOKA IKINEN PÄIVÄ. Joonas on alkanut paiskomaan tavaroita, ovia ja lyömään. Viivi taasen ei tahdo tehdä mitään mitä häneltä pyydän. Hermot menevät heidän kanssaan jatkuvasti. Olen ihan uupunut heidän kanssaan. Tietysti aina kun jaksan mennä heidän kanssaan leikkipuistoon tai kävelylle asiat sujuvat hienosti mutta kotona ollessa he koettelevat kiukuttelullaan todella pahasti kärsivällisyyttäni ja pakko myöntää että olen huutanut heille, mitä kadun mutta jotenkin kun homma ei suju niin ääni vain nousee ja eihän se mitään ratkaise vaan pahentaa vaan tilannetta.... mistä löydän sen punaisen langan pään että saisin asiat taas sujumaan??

Nella on onneksi edelleen ihana vauva, naureskelee ja nauttii olostaan .... suuren suuri kiitos ja ylsitys siitä että hän saa minut vielä hymyilemään kun sisarukset saavat pinnani kiristymään. Toki onhan heidänkin kanssaan paljon hyviä hetkiä kun nauramme ja hassuttelemme mutta nuo huonot hetket vain rassaavat niin paljon että muun unohtaa liian helposti.

Mies joutuu nykyisin hoitamaan (dialysoimaan) itseään niin usein että en saa häneltä paljoakaan apua arjen pyörittämisessä mutta yritän jaksaa sillä ilman häntä olisin hukassa. Toivon jatkuvasti että hän saisi sen munuaisen ja voisimme taas elää kuin normaali perhe... hmm miltähän se tuntuu, osaakohan sitä enää?

väsynyt dino ja pieni Nella joka on jo yli 4kk

Sama blogi eri nimi

Piti vaihtaa tuo blogin otsikko kun tuo odotettu vauva on jo yli 3 kk niin eihän sitä enää odotella :-).

Kävin viikonloppuna Paraisilla tyttöjen kanssa ja vaikka oli ihan hienoa reissata heidän kanssaan olin ihan väsynyt kun palasin eilen kotiin. Kävimme äitini luona sekä siskoni perheen luona syntymäpäivillä. Jotenkin oli mielettömän helppoa olla reissussa kun oli VAIN kaksi lasta mukana. Toisaalta tuntui että en ollut oma itseni kun osa perheestä puuttui. En kuitenkaan voi sanoa että olisin kovin paljoa ikävöinyt kun tyttäret pitivät minut ihan riittävän kiireisenä.

Vaikka kun tulin kotiin ja näin pojat oli tapaaminen iloinen ja sydän sykkyrällä heitä halasin- ihan kuin olisin ollut pitkäänkin poissa. Kaipuu iski siis sillä hetkellä kun heidät taas näin. Huomasin useampaan kertaan Joonaksen katselevan minua iloisena- katse jota en halua unohtaa- ja suorastaan ylpeydellä että olin kotona. En tosiaan ollut poissa kuin vuorokauden mutta silti ... Jesseltä kysyin "oliko sinulla ollut ikävä", johon hän "ei ollut, koska olet ollut aiemminkin pois ja tiedän miltä se tuntuu"

Pojat isälle ja tytöt äidille

Koska en saanut autoani huollosta vielä eilen on meidän jaettava perheeni kahtia. Minä lähden tyttöjen kanssa Paraisille viikonlopuksi ja mies jää poikien kanssa kotiin (ilman autoa). Pojat ovat ihan surullisia koska he eivät pääse mukaani mutta onneksi mies lupasi tehdää heidän kanssa pyöräretken kauppaan ja leikkipuistoon.

Paraisilla asuu äitini joka on lapsille erittäin rakas mummi. Siellä asuu myös siskoni perheineen. Hänen vanhin lapsensa viettää 16 vuotis syntymäpäiviään ja halusin osallistua niihin vaikka en reissuun mielelläni lähdekään vajaalla miehityksellä. Mies olisi mielellään antanut mukaani kaikki lapset mutta en suostunut siihen. He ovat kuitenkin vielä niin pieniä ja työläitä vahdittavia reissussa etten halua lasten kärsivän siitä kun äiti on hermona joka asiasta kun kädet ja silmät eivät riitä vahtimaan heidän kaikkia tekemisiä.

No matkaa tulee taittevaksi noin 150 km, joten pitää varmaan aloittaa valmistelut reissua varten. Tosin aion käydä vielä kampaajalle ennenkuin startaan eli pientä hemmottelua myös äidille.

kuinka kalliiksi tuli????

Tänään pitäisi saada auto huollosta ja kauhulla odotan mikä on se lopullinen summa remontista. Arvioksi sain 4400 euroa mutta olen joten pessimistinen noiden autojen suhteen kun aina niistä löytyy jotain mitä ei ole voitu arvioda ennalta. Eli summa on varmasti isompi. Ja sitten pitää vielä jännittää saavatko he sen valmiiksi tänään.... eli  päästäänkö siskontytön synttäreille vai ei. No aion silti pakkailla tänään tavarat että ovat valmiina jos auto saadaan käyttöön.

Nella on ihanan seurallinen jokaiselle joka viitsii hänen kanssaan seurustella. Kujerrus ja naurahtelut kuuluvat hänellä jo jokapäiväiseen elämään. Ihanaa kuunnella kun hän seurustelee sisaruksiensa kanssa ja muut lapset ovat aivan onnessaan kun saavat Nellalta hymyjä ja "vauvapuhetta".

Sain muuten syntymäpäivälahjaksi ihanan lasten piirtämän kortin, kolmen ruokalajin päivällisen kynttilänvalossa sekä aivan ihanan kalvelan Helinä- sarjan kaulakorun. Olin aivan ihastuksissa huomionosoituksista.

Lisäys tuohon aamuiseen kirjoitukseen:

En sitten saanut autoa tänään huollosta vaan menee maanantaihin tai mahdollisesti saan auton vasta tiistaina... taisin tätä hieman arvaillakin ja tuossa aiemmin kirjoittelin pessimistisenä ettei auton korjaukset koskaan maksa sitä mitä luvataan niin ei tässäkään tapauksessa. Sain kuulla että tulee maksamaan noin 500 euroa lisää tuo remontti... just joo. No hyvää tässä on se että olin varautunut 5000 euron hintaan ja summa on kokonaisuudessaan kuitenkin vielä sen alle. Tuo summa on meille aivan järkyttävän suuri mutta onneksi äitini pystyi lainaamaan sen meille.

37 v täynnä

 Tänään on syntymäpäiväni ja onnittelut olen saanut äidiltäni. Mieskin soitti mutta ei tainnut muistaa tai säästää onnittelun kotiinpaluuseen. Lapset vein aamulla päiväkotiin, joten vietän vapaapäivää Nellan kanssa. Nella harjoittelee kovasti kääntymistä selältä vatsalleen ja odotankin saanko nähdä tuon onnistumisen syntymäpäiväni kunniaksi- toivottavasti.

Jotenkin en ole kovin juhlatuulella kun syöminen on hankalaa viisaudenhampaan poiston vuoksi, mutta katsotaan muistaako mies edes onnitella. Särkylääkettä olen ottanut aamulla mutta ajattelin etten enää ota jos kipu ei ole kovinkaan kova. No eipä nämä ns. välivuodet ole suuri juhlan aihe mutta onhan se kiva aina kun edes muistetaan päivä.

Taidan mennä hieman siivoilemaan ettei sitten illalla  tarvitse harmitella kun paikat ovat sotkussa ja pitäisi touhuta lasten kanssa jotain. Nyt siis siivoamaan taloa.... näin se päivä sitten alkaa.

viisaudenhammas lähti

Jännitin koko aamupäivän ihan mielettömästi toimenpidettä. Useaan otteeseen ajattelin peruuttaa koko homman koska hammasta ei olisi vielä ollut ihan pakko poistaa. Kuitenkin järki sanoi että on järkevämpää poistaa hammas nyt kun se ei vielä oireile (kipuile eikä ole tulehtunut). No en sitten peuuttanut ja tuntui kuin olisin mennyt teurastettavaksi kun kävelin vastaanotolle sisään. Odottelu aulassa tuntui ikuisuudelta vaikka aikaa kului korkeintaan 10 minuuttia. Kun kutsu kuului sisälle en edes pystynyt ajattelemaan mitään, olin kuin toisessa maailmassa ja joku muu käveli ja puhui lääkärin ja hoitajan kanssa. Istuin tuoliin jännityksestä jäykkänä.... pelkäsin ihan mielettömästi sitä kipua minkä muistin edellisestä viisaudenhampaan poistosta.

No lääkäri aloitti puuduttamisen ja jotenkin kaikki meni ihan kuin unessa. Kun puudute oli vaikuttanut lääkäri aloitti poistamisen, toisin se tuntui hieman kipeältä ja laitettiin lisää puudutetta, sen jälkeen homma olikin aika nopeasti ohi. Tosin siinä kun lääkäri heilutteli hammasta sen yksi juurista napsahti poikki. Onneksi he saivat juuren kokonaisena pois ettei sitä tarvinnut kaivella erikseen haavasta pois. Sitten vain tuppo suuhun, lasku käteen ja ovesta ulos.

Siis ei se loppujen lopuksi sitten ollutkaan niin hirveää kuin aluksi pelkäsin ja nyt vain odottelen puudutuksen loppumista jotta tiedän tarvitsenko kipulääkkeitä yöksi.  Onneksi se nyt sitten on ohi ja jäljellä on enää yksi viisaudenhammas jota ei välttämättä tarvitse edes poistaa... JAHUU onneksi en´peruuttanut aikaa ja sain voitettua pelkoni. Tänään sitten syön jäätelöä ja yritän selvitä pahimmasta kivusta.

KÄÄK kohta 37 v

Näin se on, vaikka siltä ei tunnu niin ylihuomenna tulee 37 vuotta mittariin ja tuo luku tuntuu jo ihan mielettömän suurelta.... en halua olla vielä noin vanha. Olen aina ajatellut että 40 vuotias on jo ihan mielttömän vanha ja itselläni on siihen enää 3 vuotta!!??? Mihin ne kaikki vuodet ovat hävinneet, sillä muistan vielä niin hyvin kaksikymppisenä tekemäni toilaikset, jotka vieläkin välillä saa punan poskille kun nolostuttaa. En tunne itseäni yhtään vanhemmaksi kuin 30 vuotta täyttäessäni.

Ajattelin vieläkin kuinka hienoa olisi saada vielä yksi lapsi, mutta mitä ihmisetkin sanoisivat jos ilmoittaisin että haluan vielä viidennen lapsen ja ikää on jo 37 vuotta. Asia olisi aivan eri jos minulla ei olisi yhtään lasta ja aloittelisin lasten hankkimista tässä iässä. No en tietenkään ole vielä edes päättänyt haluanko oikeasti viidennen lapsen mutta jotenkin tuntuu että ihmiset ajattelevat etten minä ENÄÄ voi edes haaveilla tai järkevissäni edes suunnitella moista. No joo onhan se moneen kertaan todettu ettei IKÄÄ vastaan voi taistella. JOO-o ei tosiaankaan voi....

Sitten vauva uutisia eli Nella on jo ihanassa 3 kk iässä.Hän niin autuaana ja vastaanottavaisena tutkiskelee maailmaansa ja kuinka ollakaaan hän löysi omat kätensä. Niitä on nyt sitten maisteltu, tutkiskeltu sisältä ja ulkoa ihastellen. Voi tuota ihmetyksen iloa, voi kunpa itsekin osaisi vielä nauttia yhtäpaljon uusista asioista- vilpittömästi ja mielenkiinnolla.

Huomenna on sitten vielä tuskainen päivä, kun minulta viedään viisaudenhammas, siis sitä ei olisi vielä ihan pakko poistaa mutta lääkärin mukaan se alkaa oireilemaan jossain vaiheessa kun ei ole enää muiden hampaiden kanssa samassa rivissä. Ajattelin että varmasti viisainta on poistattaa se sitten heti, mutta nyt kun päivä on jo huomenna tekisi mieli peruuttaa koko homma kun on alkanut pelottamaan.

Tuo meidän 3 vuotias Viivi- neiti on sitten aivan järkyttävässä uhma-iässä ja saa äitinsä hermot riekaleiksi. Siis miten voi yksi lapsi ärsyttää..... en millään jaksaisi hänen jatkuvaa taisteluaan asioita vastaan mutta minkäs teet kun mikään ei tahdo sujua ja tahtojen taisteluja käydään ennen hyvin sujuneista asioista. On hän toki ihanakin halutessaan ja osoittaa rakkauttaan joka hieman auttaa jaksamaan nitä taisteluita. Yleensä olen aika väsynyt illalla nukkumaan mennessä kun mehut on puristettu viimeistä tippaa myöden ja siksi en ole edes blogiani jaksanut kovin säännöllisesti kirjoitella- mikä harmittaa itseäni koska tämä on minulle erittäin tärkeä henkireikä.

Ja se auto on edelleen siellä huollossa, nyt on sentään vika selvinnyt ja sieltä oli mennyt kaksi keinuntavipua poikki ja kampiakselin staffi vuotaa öljyä. Nyt sitten kun siihen vaihdetaan kytkin, nuo vivut ja asennetaan moottorin lämmitin, lohkolämmitin, etujarrupalat, ajovalo ja tuulilasin pyyhin tulee remontti maksamaan 4400 euroa. Onneksi summa on pienempi kuin aluksi pelkäsin mutta onhan tuokin summa aivan järkyttävän suuri. Yritämme saada auton maahantuojan maksamaan osan remontista koska auto on vasta 5 vuotta vanha (02 otettu käyttöön)... saas nähdä miten käy. Toivottavasti saamme auton kuitenkin viimeistään perjantaina pois kun pitäisi lähteä siskontytön syntymäpäiville Paraisille ja emme mahdu kaikki miedän toiseen autoon.

elämää epäonnen tähden alla

Nyt on edellisestä tapahtumasta toivuttu, kiitos teille lohduttavista kommenteista. Äitiys on  jälleen kunniassa ja lapset tiukassa valvonnassa.

Tosin olen ollut liian hajamielinen ja onnistuin rikkomaan autoni, siis todella kunnolla. Kun olen sitä vanhaa taloa siivoillut ja miettinyt mitä vielä pitäisi tehdä ennen sunnuntaina tapahtuvaa luovutusta niin unohdin tehdä auton perusjuttujen tarkastuksen eli ÖLJY- mittarin lukemisen. No niin siinä sitten kävi, olin jälleen siivoamassa taloa, Nella nukkui autossa ( joka oli tyhjäkäynnillä pihassa) muut lapset auttoivat siivoamisessa kun vain piipahdimme äkkiseltään siellä. No kun keräsin roskia sisällä kuulin auton käyntiäänen muuttuvan ja syöksähdimme ulos tarkastamaan mitä tapahtui. Sammutin auton, avasin konepellin ja tarkastin öljyn määrän. Ja kuten arvata saattaa se oli ale minimin... lisäsin öljyä, käynnistin moottorin, mutta ääni ei siitä enää palautunut normaaliksi.....

Nyt sitten on aika todennäköistä että auton remontti tulee maksamaan 5000 euroa tai vielä enemmänkin pahimmassa tapauksessa.... tämä on niin sieltä. Olen nyt sitten ollut tiistaista lähtien ilman autoa ja tämä on aika hankalaa kun pitää neljän lapsen kanssa saada asioita hoideltua. No olemme käyneet kävellen hoitelemassa asioita, tosin lapset alkavat jo kyllästyä siihen ja marisevat etteivät halua kävellä. Tosin Nella saa hyvin reissuilla nukuttua vaunuissa. Voi olla että joudun olemaan ilman autoa jopa kuukauden, koska ei  tiedä kuinka kauan menee varaosien saamisessa ja auton kasaamisessa.... jos jotain hyvää asiassa pitää nähdä niin kunto kasvaa kävellessä....

No olen kuitenkin saanut vanhan asuntomme siivottua ja se luovutetaan sunnuntaina uusille omistajille.

Niin olihan keskiviikkona Viivin 3- vuotis syntymäpäivä, jota vielä vietimme  ihan perheen kesken. Ne onneksi sujuivat ihan kivasti, vaikka isä olikin sinä päivänä ensin töissä ja sitten dialyysissä ja pääsi onnittelemaan tyttöä vasta noin 19 aikaan illalla hieman ennen iltapalaa ja nukkumaan menoa. No onneksi ehti ennenkuin tyttö meni nukkumaan.

Nyt sitten kärvistelen toista päivää flunssassa ja olo on aika epämiellyttävä, mutta eikös asia ole niin ettei tästä voi olla suunta kuin ylöspäin....

Dino, Nella 3kk, Viivi 3v, Joonas 4,5v ja Jesse melkein 7v.

kauhun hetkiä

Olemme nyt viikon asuneet uudessa kodissa, muutto on vielä kesken mutta olemme kuitenkin voineet yöpyä täällä. Päivät menevät tavaroita paklatessa, purkaessa ja siivotessa. Lapsille ei ole aikaa muuten kuin pieniä hetkiä. He ovat kyllä hienosti auttaneet kantamaan tavaroita ja siivonneet omia lelujaan kaappeihin.

Eilen olin jälleen hakemassa vanhasta talosta tavaroita. Lapset olivat mukana, Nella nukkui autossa kun muut leikkivät vanhan talon pihalla, mies teki dialyysihoitoa vanhassa hoitohuoneessaan ja minä kannoin tavaroita autoon. Kun auto oli täynnä ilmoitin lapsille että vien tavarat vanhaan taloon ja tulen takaisin, sanoin myös että menkää sisälle isän luo jos tulee hätä tai kylmä. Kaikki sanoivat että mene vaan he laskevat mäkeä. Vein tavarat uudelle asunnollemme ja palasin vanhaan kotiin. Taas aloitin auton pakkaamisen ja kuulin kuinka pojat leikkivät piilosilla oloa. Viivi oli sisällä isänsä kanssa. Lähdin taas viemään lastia uuteen kotiin. Kun purin tavaroita mies soitti ja sanoi että Joonasta ei löydy mistään (hän ei voinut mennä etsimään kun oli koneessa kiinni). Menin vauhdilla takaisin vanhaan kotiin paniikissa. Aloitin talojen tutkimisen, juoksin kaikki paikat läpi poikaa huudellen, soitin naapureille ja kysyin ovatko nähneet häntä. Olin mielettömän hädissäni ja lopulta sanoin miehelleni että nyt soitan hätäkeskukseen koska en löydä Joonasta (4,5 v).

Kun olin lopettelemassa puhelua hätäkeskukseen, ajoi pihaan vieras auto ja Joonas oli kyydissä. Kivi vierähti sydämeltäni ja sanoin hätäkeskuksen tädille että poika löytyi, hän käski vielä tarkistamaan että poika on kunnossa ennenkuin päätimme puhelun.

Olin lähes shokissa, käteni tärisivät ja en saanut tehtyä tai sanottua mitään järkevää. Halasin poikaa ja kysyin missä hän oli..... Hän oli lähtenyt perääni, kun olin lähtenyt viemään tavaroita uuteen kotiin. Kun palasin sieltä enkä huomannut häntä kävelytiellä, hän oli alkanut itkemään ja ohi ajava täti oli pysähtynyt. Poika oli sanonut ettei löydä äitiä ja oli eksyksissä. Joonas oli mennyt tädin kyytiin ja osannut neuvoa hänelle tien meidän uuteen kotiin. Tosin eihän siellä ollut ketään kun me kaikki etsimme häntä vanhasta kodista. He olivat menneet uuden naapurimme luo, joka tiesi missä vanha kotimme on ja ajoi hänet sinne luoksemme.

Aikaa kului noin puoli tuntia tähän kaikkeen .... ne olivat 30 minuuttia elävää painajaista. En ole pystynyt itkemään, olen kuin jääkuutio joka kuohuu tuskissaan sisältä mutta ulospäin en pysty niitä näyttämään. Mieleeni juolahtavat kaikki kauhukuvat mitä olisi voinut tapahtua (lähellä joki, syvä suojaamaton sorakuoppa, vilkasliikenteinen tie) mutta en silti halua ajatella niitä vaan pyrin sulkemaan ne pois mielestäni välttääkseni sen tuskan mikä sisälläni kuohuu.

Olenko tunteeton, kylmä äiti? Enkö rakasta lastani koska voin sulkea tapahtuneen pois tunteistani?

Dino

paljon on tapahtunut

Nyt on viimeinen viikko täällä vanhassa kodissa ennekuin muutamme uuteen kotiimme. Ensi tiistaina on varsinainen muuttopäivä, joten pitäisi pakkailla vauhdilla ettei sitten tarvitsisi muutoavun edessä kaappeja tyhjennellä. No paljon olenkin jo pakannut mutta vielä on tekemättä todella paljon. Onneksi meidän vanha talo tarvitsee saada tyhjäksi vasta 12.3, joten on aikaa järjestellä ja siivota sitten kun saadaan tavarat uuteen paikkaan.

Saimme siis talomme myytyä, tosin kauppakirja allekirjoitetaan vasta viikon 9 maanantaina tai tiistaina.

Olemme olleet kaikki yskässä ja nuhassa, joten kaikki tekeminen on ollut todella rankkaa kun itse on ollut puolikuntoinen samoin kuin lapsetkin. Nyt onneksi tilanne alkaa helpottamaan vaikka vieläkin yskitään ja nenät valuvat.

Nella on aivan ihana, hän hymyilee ja seurustelee koko ajan enemmän. Hänellä on myös jo aika selkeä päivärytmi mikä osaltaan helpottaa tekemistä. Voi vain todeta hänen olevan helppo vauva.

Sunnuntaina tapahtui todella ikävä tapaturma. Joonas yritti hypätä isoveljensä vetämään pulkkaan, mutta ei osunutkaan siihen vaan meni ohi ja löi kasvonsa keinun rautaputkeen. Hänen alahuulensa turposi, suusta tuli paljon verta ja kaksi hänen hammastaan heilui. Sunnuntaina ei sitten ollut päivystävää hammaslääkäriä, joten jouduimme hoitamaan häntä kotona kipulääkkeillä ja jäämurskalla. Maanantaina pääsimme sitten hammaslääkäriin ja pojalta vedettiin kaksi hammasta pois. Puuduttaminen oli sattunut todella paljon (en pystynyt menemään mukaan, mies vei hänet) ja Joonas oli itkenyt todella paljon... voi kunpa olisin voinut estää tämän tai edes voinut viedä kivun häneltä pois... lapsen kivun käsitteleminen on todella rankkaa- suorastaan raastaa sydäntä. No onneksi Joonas oli sitten jo maanantai illalla ihan onnellinen ja hänestä näki että hänellä oli hyvä olla ja kivut olivat lähes poissa. Tiistaina hän sitten meni jo tyytyväisenä hoitoon. Lapset ovat AIVAN USKOMATTOMAN SOPEUTUVAISIA.

Tänään päiväkoti vie lapset luistelemaan ja Joonakselle tuli kauhea pelko kun hän pelkää satuttavansa leuknsa uudestaan. Jouduin suostuttelemaan todella paljon että hän suostui ottamaan mukaan luistimet. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Viiville oli ostettu uudet luistimet (punaiset) ja hän heti esitteli niitä onnellisena kaikille kun menimme päiväkotiin... sai äiti taas olla iloinen kun näki kuinka onnellinen tyttö oli niinkin pienestä asiasta kuin uudet luistimet.

Nyt täytyy mennä pakkailemaan.

Dino ja neljä kullanuppua

Dementiaa!!!!

Alan olla jo huolissani kun unohdan v ähän väliä tärkeitäkin asioita. Eilen unohdin viedä Viivin ja Joonaksen niiden kaverin 4- vuotis syntymäpäiville. Muistin asian vasta illalla 10 aikaan jolloin oli jo liian myöhäistä. Aamulla pyysin lapsilta anteeksi ja kerroin että olin todella pahoillani. Poikani kasvoilla oli ilme mitä en enää koskaan halua nähdä. Hänen pettymys oli aivan valtava... sydämeni murtui. Onneksi poikani on kuitenkin aivan ihana ja ei mennyt kuin vähän aikaa kun hän tuli luokseni ja sanoi ettei se haittaa äiti ja halasi minua. Olin kuitenkin hankkinut valmiiksi lahjan ja lapset saivat ottaa sen mukaan päiväkotiin ja antaa sen siellä kaverilleen. On hienoa huomata kuinka hienoja lapset osaavat olla vaikka ovatkin pettyneitä. Itselläni on opettelemista jotta osaan vastaavassa tilanteessa toimia yhtä hienosti kuin poikani....

No seuraavat kutsut ovat jo 14.2, joita en saa unohtaa ja laitoinkin jo puhelimeeni hälyytyksen etten vain TAAS unohda. En vain tunnu selviävän kaikista askareista ilman puhelimeni hälyytystä.

No unhodin myös viedä lasten luistimet ja kypärät mukanani päiväkotiin. Onneksi tänään on pakkasata yli 20 astetta ja luistelu oli peruutettu, muuten olisin saanut pyydellä tätäkin unohdusta anteeksi lapsiltani.

Onneksi en sentään ole unohtanut Nellaa minnekään.... Tänään on jälkitarkastus 12.30, joten toivotaan etten unohda sitä...

Äh menipä tämä nyt itseni parjaamiseksi... no jospa tämä tästä vähitellen muuttuisi iloisemmaksi

Dino 

KIITOS

Näin ihanasti siinä sitten kävi että tyttö sai nimekseen NELLA JULIA AMANDA. Otimme huomioon kaikkien mielipiteen ja Nella sai kannatusta enemmän. Kumpikin nimi olisi sopinut sukunimemme kanssa, joten se oli jo valmiiksi mietittynä.

Kaste sujui hienosti ja oli oikein lämminhenkinen tapahtumana. Kirkossa esittivät Nellan kummit Janne (kitaransoitto)ja Merja (poikkihuilulla) virren jumalan kämmenellä johon sitten yhdyttiin myös laulamalla. Sylikumminna toimi siskoni esikoinen Marianna, joka hoiti tehtävänsä kunnialla läpi vaikka on vasta 15 vuotias. Janne luki myös kaste- evankeliumin. Lopuksi lauloimme vielä virren Ystävä sä lapsien. Kaste suoritettiin kirkossa, mikä on ollut meillä paikkana kaikkien lasten kanssa. Meille on aina ollut tärkeää että kasteen aikana uskonto on voimakkkaasti läsnä ja sen takia paikka on kirkko vaikka se onki aika iso tilana pienelle porukalle.

Jatkot järjestettiin kirkkotuvalla. Aluksi mieheni Kimmo piti maljapuheen ja jakoi kummeille kastetodistuksen. Tämän jälkeen kahviteltiin ja lopuski siskoni lapset Marianna ja Nora esittivät kaksi kappaletta. Marianna lauloi ja Nora soitti pianoa.

Dino ja Nella

MILLA vai NELLA kertokaa te????

välityshommia

On ollut todella kiire kun laitoimme oikotielle oman ilmoituksen talostamme. Alkuun ei tullut yhtään yhteydenottoa. Toisella ilmoitusviikolla tuli yksi soitto ja he kävivätkin samana päivänä. Tykkäsivät kovasti mutta eivät sitten kuitenkaan tehneet tarjousta. Kuluneella viikolla(3. ilmoitusviikko) on yhteydenottoja  tullut neljä, joista kolme pariskuntaa on käynyt katsomassa taloa ja yksi soittaja teki tänään oharit. Eilen illalla joku ajoi pihaan katsomaan mutta ei ottanut yhteyttä. Taloilmoituksemme on siis herättänyt mielenkiinotoa- HYVÄ HYVÄ. En sitten tiedä saadaanko yhtään tarjosuta mutta vieraita (talokatsojia ) on tälläkin viikolla käynyt to, la ja sunnuntaina. On ollut hyvä tekosyy siivota ja pitää paikat siisitinä. Tosin en ole loppuviikosta pahemmin ehtinyt pakkaamaan kun on aika mennyt siivotessa.

Vauva on kasvanut ihan kivasti, kävimme 6 vkk lääkärineuvolassa ja neidille oli kertynyt painoa jo 5180 g ja pituutta 56 cm. Siis tuo kasvuvauhti on ihan mieletön. En ollut uskoa silmiäni kun näin vaa'an lukeman. Edelleenkin hän on rauhallinen, nukkuu hyvin ja seurustelee koko ajan enemmän. AH tätä vauvaonnea. Tosin en vieläkään tiedä minkä nimen tulemme hänelle antamaan. Kastehan on viikon päästä lauantaina...

Dino ja ruununnuppu 7 vkk (huomenna)

Milla

Nyt on nimeä mietittyä ja tuo edellinen Mandi on pakko hylätä koska miellän sen liian voimakkaasti mieheen nimen alussa olevan MAN- alun takia.

No nyt sitten pohdin kuumeisesti pystynkö ajattelemaan MILLAA ilman Milla Magia noitaa. Siis en halua ajatella aina noitaa kun ajattelen pientä prinsessaani. Mies olisi halunnut jo Viivistä Millan mutta silloin en antanut periksi ja tytöstä tuli Viivi. Nyt sitten pohdin uudestaan Millaa... No reilu viikko vielä aikaa.

Milla muistuttaisi enemän muiden lasten nimiä eli Jesse, Joonas, Viivi ja Milla.... Miksi tämä on aina näin vaikeaa???!!!Kiitos Ocean muuten kommentistasi.

Kävimme eilen allekirjoittamassa uudet lainapaperit uutta taloamme varten ja kyllä nousi kylmän hiki kun ajatteli kuinka suuresta summasta on kyse. Ensi viikon keskiviikkona teemme sitten kauppakirjan ja sen jälkeen olemme virallisesti kahden talon loukussa... KÄÄK.

Vauva kasvaa suorastaan silmissä ja on aina vain ihanampi. Hän hakee jo katsekontaktia ja hymyilee kun seurustelemme. Myös pientä guu, guu ääntelyäkin olen saanut jo kuulla. Hän on siis aivan ihana, olen edelleen onneni kukkuloilla.

Talomme remontti alkoi eilen, nyt on tekeillä talon sisään rakennetteva kaivo sekä salaojituksen puhdistaminen. Saan siis katsella vieraita miehiä kun mies on töissä... heh heh.

Dino ja ruusunnuppu 6 vkk

MANDI

Otsikossa komeilee nimi jota nyt maistellaan ja tunnustellaan miltä tuntuisi kutsua tyttöä MANDINA. T'ällä hetkellä olemme päätymässä nimeen

Mandi Nelly Julia toinen vaihtoehto on vaihtaa kutsumanimi Venlaan.

Onneksi on vielä 2,5 viikkoa aikaa miettiä koska tämä on vanhemmuuden yksi tärkeimpiä päätöksiä sillä joutuuhan lapsi kantamaan tuota annettua nimeä vähintään 18 vuotta ja luultavasti (toivottavasti) koko ikänsä. Ahdistaa kun ei ole vielä sinut tuon nimen kanssa. Onko se hyvä, kiusataanko lasta sen takia jne. Ehkä valintaa vaikeuttaa se etten tunne henkilökohtaisesti ketään Mandia eli onko se liian erikoinen nimi kun muut lapset ovat

Jesse Juhani Daniel,  Joonas Juhani Benjamin  ja Viivi Jenny Sofia. APUA !!! Sanokaa nyt joku mielipiteenne, en pahastu.

Viikonloppuna saimme sovittua uuden asunnon hinnan ja 31.1 tehdään kaupat. Sekin pelottaa mutta en ainakaan vielä ole katunut päätöstä.Tosin eilen kävi pariskunta katsomassa tätä meidän nykyistä taloa ja kiinnostuneita olivat.... saas nähdä auttaako "kohtalo" meitä ja asiat meisivät nappiin. Olisihan se hienoa jos saisimme nyt talomme myytyä emmekä jäisikään kahden asunnon loukkuun kuten olemme kaavailleet.

Täällä on siis jännät ajat käsillä kun teemme talokauppaa ja kastekin on vielä edessä. No nyt pitää alkaa kaivelemaan kaappeja ja pakkailemaan sillä tuota maallista omaisuutta on kertynyt aika mielettömän paljon joten pakkaamiseen menee aikaa... huh huh.

Dino ja ruusunnuppu 5 vkk ++

riskinotto

Olemme tehneet elämämme suurimman riskinoton, hieman pelottaa miten tässä käy mutta elämänlaadun parantamisen takia meidän on tehtävä tämä. Olemme tietoisesti päättäneet jäädä kahden asunnon "loukkuun". Löysimme täydellisen asunnon meille, sijäinti on ihanteellinen samoin kuin hinta ja talon koko. Haluamme kuitenkin nykyisestä talostamme parhaan mahdollisen hinnan ja muuton jälkeen stailaamme asunnon sekä teemme kellariin pakollisen remontin veden poistamiseksi sieltä.

Maksamme muuton ja remontin ajalta pelkästään korkoja ja lyhennämme lainaa vasta kun saamme talomme myytyä. Tuo tietysti hirvittää miten asunnon myynnin suhteen käy mutta asunto joka nyt on tarjolla on niin harvinainen että haluamme ottaa tuon riskin. Ja jos emme saa talostamme haluamaamme hintaa voimme pakkotilanteessa myydä sen halvemmallakin ilman että meille jäisi liian paljon itsellemme maksettavaksi... valvoin viime yön koska asia pyöri mielessäni mutta eiköhän tuo mieli pikkuhiljaa rauhoitu kun asiat lähtevät rullaamaan.

Olen ollut nyt ilman suklaata, pullaa, sitrushedelmiä ja tummaa leipää jotta saisin ilmavaivat loppumaan mutta ainakin eilen vielä vaivasi minua ja vauvaa. Tänään  ei vielä ole vaivat vaivanneet mutta iltapäivällä nuo vasta ovat alkaneetkin vaivaamaan joten saas nähdä. Toivoisin että loppuisivat ettei vauvan tarvitsisi niistä kärsiä. Niinhän se on että äiti luopuu mistä vain että lapsen olisi hyvä olla. Mitähän sitä seuraavaksi jättäisi ruokavaliosta pois jos ei ilmavaivat lopu....

Dino ja ruusunnuppu 1 kk

2 päivää takana

JEE tein sen, en ole koskenut suklaaseen kahteen päivään vaikka on ollut todella lähellä, nyt sitten pitää yrittää jatkaa tätä. Seuraava tavoite on että saan viikon täyteen ilman suklaata. Tosin olen syönyt kyllä muuta makeaa kuten eilen mies toi kotiin laskiaispullia joten pakkohan se oli syödä. Nyt voisin asettaa suklaasta luopumisen lisäksi tavoitteen etten syö keksejä enkä pullaa. Katsotaan miten käy kun nuo suklaattomat päivätkin olivat todella vaikeita.

Tänään alkoi meidän perheen arki, vein isommat lapset hoitoon ja olen siis vauvan kanssa kahdestaan tänään kotona. Tämähän on suorastaan luksusta, olen jo imuroinut, täyttänyt tiskikoneen ja laittanut pyykkikoneen pyörimään. Vauva senkun nukkuu... tai nyt taitaa alkaa heräilemään 

Dino ja ruusunnuppu 4 vkk ja 1 pvä

himot kuriin

tämä on ihan mahdotonta mimmoinen suklaanhimo minulla nykyisin on. Siis herään jopa yöllä ja pohdin missä talossa on suklaata. Sitten kuitenkin koko ajan mietin että pitäisi hankkiutua nyt imetyksen avulla näistä turhista ylimääräisistä kiloista eroon. Ei tarvitsisi kuin syödä terveellisesti niin kilot karisivat ihan itsestään mutta eihän niistä pääse eroon jos koko ajan himoitsee suklaata. Muistelin että joskus olisin kuullut suklaanhimon jotuvan kromin puutteesta eli pääsisiköhän tästä himosta popsimalla lisäkromia?? Pitääpä  etsiä jostain tietoa asiasta.

Olen lisäksi saanut vaivoikseni ilmavaivat jotka sitten vaivaavat myös vauvaa ja nyt on pari päivää kipuillut... ressukka. Siis minun pitäisi keksiä syy mistä ilmavaivat johtuvat, jotta niistä pääsisi eroon ja vauvakin saisi hyvän olon. Tietysti voisin kokeilla saako tuo suklaansyönti vatsani sekaisin... lupaan etten syö tänään enkä huomenna suklaata jotta sitten tiedän onko syy siinä. APUA mitenkähän onnistun.

Olen todella väsynyt kun vauva valvotti minua viime yönä juuri ilmavaivojen takia. Mieskin on taas koneessa kiinni joten kaikki hommat ovat minun vastuulla. No onhan tämä hyvää harjoitusta ensi viikkoa ajatellen.

 Huomenna alkaa siis  arki eli esikoinen menee eskariin ja mies töihin. Mitenkähän sitä selviää yksin kolmen pienen kanssa. Tiistaina sitten pitäisi viedä kaikki päiväkotiin ja vauvakin pitäisi ottaa sille ajelulle mukaan. Se  pikkuisen jännittää kun en tiedä miten heräämiset ja aamutoimet saadaan sujumaan vauvan kanssa ja isommat lapset hoitoon. No pitää varmasti valmistella aamu hyvin niin ei sitten aamulla tarvitse hermoilla missä vaatteet ja tavarat ovat.

Dino ja ruusunnuppu huomenna 4 vkk

ikävä masua

Tämähän on ihan älytöntä mutta nyt kun tuo pieni ihmisenalku on 3 viikon ikäinen olen alkanut ikävöimään vauvamahaani, siis olenhan sen jo neljä kertaa kantanut ja hellinyt mutta nyt kaipuu on ihan hirvittävä. Johtuneekohan tämä siitä että todellisuudessahan me emme enää varmasti vauvoja lisää hanki ja käyn ilmeisesti läpi naisen tärkemmästä tehtävästä luopumista.... en vain taida olla siihen vielä valmis, mielessäni on toistuvasti "kummitellut" ajatus viidennestä lapsesta vaikka neljäs lapsemmekin on vielä niin pieni. Minun täytyy olla päästäni vialla eihän tässä ole mitään järkeä, EIHÄN!

Pieni tyttöni, prinsessani on aivan ihana hän on mielettömän rauhallinen ja ihana lapsi, olin varma ennen hänen syntymää ettei tuollaisia vauvoja ole edes olemassa. Hän nukkuu ja syö ja valveilla oleessankin on rauhallinen vaikka sisarukset kuinka meluaisivat vieressä hän vain katselee ja tutkailee maailmaa. En ole aiemmin tällaista vauva-arkea saanut kokea ja tämä on niin ihanaa että sydän on pahkahtua onnesta.

Useat ihmiset ovat kehuneet kuinka reippaalta ja energiseltä näytän... ja oikeastaan lievästä väsymyksestä huolimatta niinhän se on. Tunnen oloni rauhalliseksi, onnelliseksi ja reippaksi. Toki välillä on olo ettei jaksa tehdä mitään mutta tuo olotila kuuluu ihan jo tavalliseenkin elämään (sohvaperunapäivä) 

Tämän hetkisiä nimivaihtoehtoja ovat

Vanessa Jenna Amanda

Venla Iina  Julia

No kumpikaan ei ole vielä varma vaikka tuo ensimmäinen oli jo aika varma kunnes käytin nimestä lempinimeä NESSA ja sehän vääntyi heti vessaksi jolloin tuli olo ettei missään nimessä. En halua lastani nimiteltävän vessaksi. Pakko jatkaa miettimistä. Kastepäiväksi olemme päättäneet valita helmikuun ensimmäisen viikonlopun, joten nimi on päätettävä ennen 3. helmikuuta.Onneksi on vielä aikaa miettiä.

Dino ja ruusunnuppu 3 vkk 1 pvä

vauva-arkea

Pisara nykyisin Ruusunnuppu on jo 12 päivän ikäinen ja kotonakin ollaan oltu jo yli viikko. Aika menee suorastaan siivillä, huomenna on jo jouluaatto ja pian sekin siis juhlittu.

Vanhemmat lapset ovat ottaneet uuden perheenjäsenen todella hyvin vastaan, he haluavat pitää häntä sylissä, pussailla ja halia vähän väliä. Onneksi vauva on sen verran rauhallinen ettei häiriinny pahemmin koskettelusta tai metelistä. Odotankin koko ajan milloin hän alkaa nukkumaan huonosti ja on sylikaipuinen. Nyt hän nukkuu päivällä todella hyvin ( 4 tunnin unia ja pieni tankkaaminen välissä ja taas nukutaan) kun taas yöllä ei nukuta vaan tankataan ja sitten kärsitään vatsakivuista kun tuli syötyä liikkaa ja ilma kiertää vatsassa. No ei kaikki voikaan olla täydellistä, joten valvon mielelläni hänen kanssaan kunhan pääsen päivällä sitten nukkumaan.

Kävimme tänän ruusunnupun kanssa lääkärissä kun hänellä on nuhaa ja silmät rähmivät. Lääkäri määräsi hänelle silmätippoja ja sanoi jos kuume nousee pitää mennä sairaalaan lastenlääkärin vastaanotolle. No en ole huolissani sillä oireet ovat aika lieviä eikä kuumetta ole. On vaan ikävää nähdä kun pikkuinen on kipeä.

Maitoa tulee nykyisin ihan hyvin ja välillä on tunne että pitäisi aloittaa pulloon lypsäminen kun rinnat ovat niin täynnä. En kuitenkaan ole sitä tehnyt kun se vaan lisää maidontuotantoa ja rinnat ovat sitten jatkuvasti täynnä. Sain muuten ensimmäistä kertaa mummolta (omistaa alusvaatekaupan) mustat imetysliivit niiden iänikuisten valkoisten lisäksi. Ne ovat kivat kun saa hieman vaihtelua alusvaate valikoimaan näin imetysaikanakin.

Paino on lähtenyt kivasti pois ja nyt on enää 1 kg raskuden aikana saatuja kiloja vyötäröllä, tosin laihduin alkuun odottaessa ja siihen alimpaan raskuden aikaiseen painoon on viel 6 kiloa vyötäisillä. No eiköhän niistäkin päästä eroon.

Dino ja ruusunnuppu 12 vrk

Prinsessan syntymä

Ja niinhän se sitten oli menoa maanantaina. Supistelut alkoivat klo 0.30  5 minuutin välein, seurailin niitä tunnin ennenkuin herätin mieheni ja soitin äitini paikalle vahtimaan lapsia. Sairaalaan lähdimme pikkuhiljaa, mies kävi suihkussa, teki eväät ja sitten starttailimmekin. Halusin kävellä sairaalan parkkipaikalta synnytysosastolle, koska oli niin kaunis ilma. Tosin kävelystä ei tahtonut tulla mitään kun supisteli melkein joka askeleella, en silti kadu sitä koska se oli niin rauhallista.

 Sairaalaan sisälle kirjauduimme 02.30, jossa ensin istuimme käyrillä puoli tuntia ennenkuin tehtiin sisätutkimus. Käyrillä ollessa ei tullut kuin 4 lievää supistusta ja olinkin varma että olimme tulleet sittenkin sairaalaan liian aikaisin, olin ihan turhautunut ennenkuin kätilö teki sisätutkimuksen sillä supistuksia tuli harvakseltaan ja olivat ihan siedettäviä.

Olinkin todella yllättynyt kun kätilö sanoi kohdunsuun olevan auki 7 cm... siis en ollut uskoa kätilön sanoja. No kätilö pyysi käymään suihkussa, pukemaan sairaalavaatteet ja siirtmään synnytyssaliin kun synnytys todellakin oli käynnissä. Koska supistukset olivat ihan siedettäviä en halunnut mitään kivunlievitystä vaan kävelin edestakaisin huoneessa ja supistuksia tuli tasaiseen tahtiin.

04 kohdunsuu oli 8 cm auki ja supistukset alkoivat olla sen verran tujumpia että halusin kivunlievitystä. Olin aiemmin sanonut etten halua kalvoja puhkaistavan ennenkuin olen saanut kunnon kivunlievitystä. Kätilö ehdotti että laitetaan kohdunkaulan puudutus ja yritetään sen kanssa saada kipuja pois. En voi sanoa sen pahemmin auttaneen joten otin samanaikaisesti käyttöön ilokaasun. Aukeaminen ei sitten enää jatkunutkaan joten päätimme puhkaista kalvot ja laittaa uuden kohdunkaulan puudutteen heti perään. klo oli tuolloin 04.30. Supistukset olivat sen jälkeeen todella pahoja ja otinkin ilokaasua todella tiuhaan tahtiin. Sitten kätilö sanoi kalvojen puhkaisun aiheuttaneen kohdunsuun hieman vetäytyneen takaisin joten edelleen oltiin 8 cm. Olo oli epätoivoinen koska kivut olivat kovat ja muuta lievitystä ei siinä vaiheessa enää kannattanut edes harkita koska aika varmasti loppuisi kesken.

Olin todella kipeä ja aivan muissa maailmoissa. Sain vielä kolmannen kohdunkaulan puudutuksen 05.30, vaikka tuskin siitä mitään apua oli. 05.58 kätilö sanoi paikkojen olevan täysin auki mutta edessä oli pieni lippa joten en saisi vielä ponnistaa vaikka ponnistuttaisi.

Seuraavalla supistuksella kätilö sanoi kokeilevansa sormella nostaa lippaajotta saisin ponnistaa. Sormi sattui niin paljon että komensin kätilön ottamaan sormen pois (todella tiukkaan sävyyn), johon hän totesi etten saa ponnistaa sillä jos lippa turpoaa siitä tulee este koko synnytkselle. Sattui aivan järjettömän paljon. No kätilö kokeili vielä kerran mitä lippaa ja uudestaan ouduin hänelle sanomaan niistä sormista että pois sieltä sattuu liian paljon. Vihdoin kätilö antoi luvan että saan ponnistaa jos siltä tuntuu, no seuraavalla supistuksella tulikin heti tunne ja minähän sanoin sen kätilölle ja samalla ponnistin. Kätilölle tuli kiire laittaa hanskat käteen kun TYTÖN pää tuli heti ulos ja kätilö ei ollut ihan ajan tasalla. Kätilö kielsi ponnistamasta ja työnsi tyttöä takaisin sisäänpäin. Sattui mielettömän paljon ja yritin tehdä mitä käskettiin mutta tyttö vaan tuli ulos.  Sanoinkin kätilöllle että oli aika nopea ponnitaminen johon hän totesi ettei minulla ollut edes ponnistamisvaihetta vaan tyttö tuli ulos.

Kätilö yritti laitta piikkiä käteeni jotta istukka saataisiin ulos mutta suoneni olivat kateissa ja hän joutui pistämään ainakin 5 kertaa ennenkuin sai piikin laitettua. No lopulta istukka saatiiin ulos. Ensimmäistä kertaa säästyin myös repeämiltä sekä epparilta, joten ei olisi voinut sen suhteen paremmin mennä.

Hän sai täydet pisteet 10-10-10-> ensimmäinen lapseni joka sai täydet pisteet, itkuhan siinä tuli. Kätilö nosti hänet rinnalleni ja siinä hän oli minun täydellinen prinsessa. Isä itki vieressä ja hetki oli täynnä tunnetta. Hän pääsi heti rinnalleni ja imeminenkin tuntui sujuvan. Uutta tässä oli se että tyttöä ei punnittu kuin vasta noin tunnin kuluttua synnytyksestä. Painoa hänellä oli 4280 grammaa, pituutta 53,5 cm ja päänympärys oli 36 cm. Saimme aamupalan salille,jonka jälkeen pääsin suihkuun ja osastolle siirryimme 08. Tästä se sitten alkoi, tutustuminen ....

se on menoa nyt

Kello 1.28 ja nyt on tullut tunnin verran 5 minuutin ajan napakoita supistuksia. Hieman pelottaa kivut jotka ovat edessä kun tiedän että ne tästä vielä 10 kertaistuvat.... nyt jo paikallaan olo supistuksen aikana on lähes mahdotonta. En ole vielä miestäni herättänyt kun yritän sinnitellä mahdollisimman pitkään mutta pian on pakko...

Seuraavaksi sitten kirjoittelen ilmeisesti blogiani vauva sylissäni

Dino pisaroineen 40+3

supistelee

eräpäivä

JEE.... näin se maaginen rajapyykki on nyt sitten saavutettu.... pian alkaa varmaan kyselyt joko supistelee, etc. Täytyy valmistautaua niihin etteivät ala ärsyttämään, kyllähän sitä aina muidenkin synnytyksiä jännityksellä odotaa joten on täysin normaalia että minunkin jakaantumista jännityksellä odotetaan ja kysellään.

Tänään sitten varmaan pääsen sinne kokoukseen ja saunailtaan, mahtaa sielläkin porukoiden ilmeet  olla näkemisen arvoisia kun sisälle kävelen kun olivat jo kolme viikkoa sitä mieltä että sehän syntyy ihan just kun vatsakin on jo noin iso.

Ensi viikollakin olisi kaksi kokousta maanantaina ja keskiviikkona. Tosin sinne keskiviikon kokous järjestetään aika kaukana (n 60 km), joten se jää kyllä harkinnan varaan vaikka pisara ei olisikaan syntynyt vielä silloin. No täytyy elää päivä kerrallaan ja mennä sinne minne jaksaa.

En ole vieläkään pakannut sairaalakassiani tai no uuden hammasharjan- ja tahnan sinne ostin ja laitoin mutta kaikki muu puuttuu. Kameran akun sentään olen saanut ladattua.... johtuneekohan tämä saamattomuus siitä että ole asennoitunut liiankin hyvin siihen ettei pisara aio tulla ulos kuin vasta 2 viikon kuluttua.

Pisaralle olen sentään kaikki laittanut tai kotiintulo vaatteet täytyy vielä laittaa kassiin ja kassi vauvan autoistuimeen jostavasta  eilen pesin päällisen.

Mies osti eilen jääkaappiin viikon ruuat, kun ajatteli ettei äitini sitten tarvitse heti lähteä kauppaan jos me l'hdemme laitokselle.... ihailtavaa positiivisuuuta.

Dino pisaroineen 40+0

eräpäivä lähestyy

Nyt on jo itsenäisyyspäivä ja laskettuun aikaan ei ole kuin KAKSI päivää. Päivät menevät aivan hirvittävää vauhtia ja tuntuu että on vielä vaikka kuinka monta asiaa tekemättä. Ainakin sairaalakassi pitäisi varmaan pakata ja laittaa valmiiksi sekä  vauvan kotiintulo vaatteet, jotka mies saa sitten tuoda sairaalaan kun niitä tarvitaan. Ajattelin myös vielä ennen vauvan syntymää raahata kaikkien petivaatteet patjoineen ulos tampattavaksi ettei sitten ihan heti vauvan syntymän jälkeen tarvitse sitä tehdä. Homma on aika raskas mutta sain äitini jo tänne apuun joten emmeköhän me siitä kahdestaan selvitä.

Minulla olisi perjantaina vielä lautakunnan kokous ja sen jälkeen saunailta. Sinne tekisi mielí mennä kun ei niitä saunailtoja kaupungin puolesta kovinkaan usein järjestetä. No jos valita saan niin toki mielummin vauvani saisi nähdä päivänvalon mutta tuskinpa sentään kun tuntee tämän minun historian.

Tänään on kuitenkin itsenäisyyspäivä ja mies vie lapset elokuviin ja illalla syömme sitten oikein kynttilänvalossa illallista ja käymme saunassa.

Dino pisaroineen 39+5

Tasaista

Nyt on taas arkipäivä ja siltä myös tuntuu. Pisara ei ole tehnyt minkäälaisia elkeitä että olisi tulossa ulos. Ainoastaan välillä tulee sellaisia menkkamaisia supistuksia jotka eivät siis ole aiemmin ainakaan saaneet mitään aikaiseksi. No olenhan minä alusta saakka asennoitunut siihen että kaksi viikkoa menee yli mutta kyllä nämä viimeiset viikot ovat aika puuduttavia kún kaikki tekeminen on niin raskasta. Liikkeelle lähteminen istumisen jälkeen vie aikaa kun jalat eivät tahdo heti kantaa, rappusten kiipeäminen saa hengästymään ja seisoessa hakee koko ajan paikkaa minne voisi istuutua.

Toisaalta nautin siitä että olen raskaana, sillä tämä on minun viimeinen odotukseni ja tiedän että tulen suuresti kaipaamaan vatsaani.  Toisaalta ihan älytöntä mutta näin se vaan on, pitäisiköhän tehdä jotain uutta ja ikimuistoista vielä kun on siihen mahdollisuus. Jotain joka muistuttaisi että tämän tein vielä viimeisillä viikoilla.... heh no joo eipä tämän masun kanssa ihmeempiä tehdä.

Dino ja pisara 39+3

lähtölaskenta viimeiselle viikolla

HUH kun tuntuu oudolta kirjoittaa että kyseessä on viimeinen viikkoni ennenkuin laskettu aika saavutetaan. Synnytys on lähempänä kuin haluan edes ajatella. Nyt on pari päivää tullut supistuksia jotka vastaava lieviä menkkakipuja eli harjoitussupistuksia ne vain ovat.

Kävin aamulla uusissa verikokeissa ja tulokset tulevat hieman myöhemmin tänään. Pissa oli puhdas ja verenpainekin 117/62. Eli jo näiden perusteella voin todeta ettei niissä veriarvoissakaan mitään vikaa ole, onpahan nyt kuitenkin tutkittu.

Kävely alkaa olla jo aika työlästä kun lonkat ovat aika kipeät. Yritän kuitenkin päivittäin liikkúa niin paljon kuin mahdollista etten ihan sohvaperunaksi jää.

Aamulla oli päiväkodilla Hoosiannajuhla, jossa esikoinen esiintyi enkelinä, kyllä oli itkussa pidättelemistä kun katsoin heidän hienoa esitystään. Eilenkin tirauttelin kyyneleitä joten taitaa mulla hormoonit nykyisin hyrrätä hiema ylikierroksilla. Mitähän vielä ennenkuin vauva on sylissäni.

Minut on tänään kutsuttu katsomaan kirkkoon klassisen musiikin konserttia (saan vapaalipun) . Tosin en tiedä jaksanko mennä mutta onpahan ainakin mahdollisuus. Tietysti olisi järkevää mennä vielä kun vauva on masussa ja mahdollisuudet ovat paremmat kuin sitten synnytyksen jälkeen.

Dino pisaroineen 39+0

Lisäys tähän päivään eli sain ne verikokeen tulokset ja ne olivat ihan hyvät kuten arvelinkin. Toinen maksa-arvoista oli jopa alle ohjearvon (alat) se oli 6 ja toinen arvo "afos" oli sitten piirun verran raja-arvon yli muttei niin paljon että siitä olisi haittaa nyös bilirubiini oli ihan OK.

Seuraavaksi on sitten normaali neuvolakäynti ensi tiistaina.

tuloksia ja kiukkua

Maanaatina verikokeissa mitattiin siis maksan ja sapen arvoja tuon oudon kutinan vuoksi. Joku arvoista oli aika lähellä raja- arvoa, mutta muuten ihan ok. Pissa oli + ja - välillä mutta verenpaine oli ihan OK. Perjantaina otetaan uudet kokeet ja katsotaan mitä tehdään. Kutina on hieman helpottanut ja tyypillisiä jalkapohjien ja kämmenien kutinaa ei ole. Itse olen sitä mieltä ettei kyseessä ole hepatoosi mutta onneksi asia varmistetaan testein.

Olen ihan mielettömän väsynyt ja tänä aamuna lasten hoitoon vieminen meni niin pieleen että sai kyyneleet silmiini. Hoitajat eivät olleet ajantasalla hommistaan kun lapset olivat hieman hermostuneita. Kun kaksi pienintä kiukkusivat/itkivät eteisessä paikalle pölähti iso lauma muiden lapsia ihmettelemään ja hoitajia ei ollut missään. Yritä siinä sitten saada omat lapset rauhoittumaan kun lapset olivat hämillään ja turhautuneita kun töiset töllöttivät vieressä. Lopulta minulla meni pinna ja menin kysymään missä hoitaja on ja taisin siinä hieman ärähtääkin. Nyt sitten on aika paha olo vaikka lopulta lapset rauhoittuivat ja olivat ihan hyvillä mielein jäämässä hoitoon. Joskus tämä homma on ihan SIELTÄ.

Kotiin tullessa istuin varmaan vartin eteisessä kun en jaksanut edes kenkiä jalasta ottaa ja nyt pitäisi jostain saada energiaa aamupalan syöntiin. Tuo häslinki vei minusta ihan kaikki mehut. Nyt sitten pitäisi vielä jaksaa odotella likavesiauton tuloa että saadaan putsattua meidän välikaivot johon salaojituksenvedet menevät ennen kunnallista viemäriä.... ja huomenna  taas on ohi mínun "vapaa- päivät" kun alkaa 4 päivän jakso lasten kotihoitoa. Pakko saada selätettyä tämä väsymys tänään että jaksan sitten huomenna lasten kanssa kotona. Tämä on ihan älytöntä kun tuntuu etten edes tässä koneella jaksaisi istua  ja kirjoittaa.

Dino pisaroineen 38+6

verikoe otettu

Kiitos neuvosta, kävin sitten tänäaamuna verikokeessa kun tuntuu että koko ajan kutina pahenee. Illalla kävin suihkussa ja nukuin yöni pelkät pikkuhousut jalassa, siten kutina oli aika vähäistä. Nyt sitten aamulla kun nousin ylös ja laitoin vaatteet päälle niin johan taas alkoi pikkuhiljaa kutista vähän joka puolelta. Siis onko tämä sittenkin jotain pesuaineallergiaa kun vaatteet saavat kutinan pahenemaan. Toki kyllä yölläkin kutisi mutta ei niin paljon kuin nyt kun liikun ja vaatteet ovat päällä. Mutta vaatteiden aiheuttaman kutina ei kyllä sovi siihen että myös päänahkani kutisee... voi vihta no onneksi saan tänään kolmen aikaan joitain vastauksia kun käyn terveydenhoitajan luona. Hän ottaa samalla verenpaineen ja tutkii onko pissassa häikkää.

Tämä on ihan älytöntä kun en voi uskoa että nyt neljännen kohdalla olisi jotain ongelmia tällä saralla kun ei ole kolmen aiemankaan kanssa mitään kutinoita ollut. Tietääkseni todennäköisyys myös on aika pieni. No muutaman tunnin sisällä selviää jotain.

Dino pisaroineen 38+3

KUTITTAA

Mikä ihme mulla on kun tuntuu että joka puolelta iho kutiaa paitsi kämmenet ja jalanpohjat mitkä kertoisivat raskausmyrkytyksestä. Vähän noloa kirjoittaa mutta mulla kutiaa jopa kainalot.... yritin rasvailla heti aamusta ihoa ja toivon sen nyt auttavan koska olo ei ole kovinkaan mukava. En ole mielestäni syönyt mitään erilaista kuin aiemminkaan, en ole myöskään vaihtanut pesuaineita, joten sekin on poissuljettu....

Eilen meillä kävi vieraita, esikoisen kummitäti ja hänen mies, oli kiva taas rupatella pitkästä aikaa mutta heidän lähdön jälken olin ihan puhki. En jaksanut edes siivota pöytää joten menin sohvalle istuskelmaan ja siihen sitten istualtani nukahdin vaikka kuopus istuskeli sylissä. Siis en muista milloin olen viimeksi istualteni nukahtanut. No eipä tämä väsymys tästä ainakaan vähene muutamaan kuukauteen joten täytyy yrittää hieman liikkua ulkona enemmän jos saisi siitä lisää energiaa arkipäivään.

Yhtään supistusta tai merkkiä synnytyksestä en ole tuntenut joten niin tässä taitaa käydä mitä olen alusta saakka epäillytkin, yli menee ja reippaasti.

Dino ja pisara 38+2

valmisteluja

Olen kaksi päivää järjestellyt talossa tavaroita uudestaan, hieman siirrellyt huonekaluja, vaihtanut verhoja ja siivonnut kaappeja. Nyt sitten alkaa jo hieman tuntua paikoissa kun kyllä tuo siivoaminen on aika rankaa puuhaa tämän jättimahan kanssa. Toisaalta on kivaa kun nyt on siistiä ja voi yrittää ylläpitää tätä, tosin lapset ovat seuraavat neljä päivää kotona joten taitaa siivoamiset jäädä aika vähiin.

Meidän kiinteistönvälittäjä jolla talo oli pyysi että sai järjestää tänään vielä viimeisen näytön johon sitten pitkän harkinnan jälkeen suostuin. No katsojat kävivät ja eipä kiinnostanut... miten tuttua tätähän tämä on ollut jo niin monta kertaa. Nyt sitten en suostu enää mihinkään eipähän tarvitse asiaa enää pohtia.

Pisara liikuskelee jatkuvasti ja taitaa muutenkin voida ihan hyvin. Tosin taitaa viihtyä mahassa liiankin hyvin kun ei ole tuolla alakerrassa vielä minkäänlaista painon tunnetta josta voi päätellä että ylhäällä ollaan ja ulos ei aiota tulla vielä aikoihin. No joo kaippa tätä vielä 4 viikkoa jaksaa.

Jouluvalmistelut ovat vielä pahasti kesken joten niitä laitellessa aika menee nópeasti.

Ai niin meillä on äitini koira 2 viikkoa hoidossa ja eikös tuo pahus mennyt eilen sitten karkaamaan kun olin lasten kanssa keskenäni kotona. Ulkona alkoi jo hämärtyä ja kyseessä on vielä musta koira. Soitin naapurille ja pyysin apua että löydettäisiin ennenkuin tulee ihan pimeätä ja lähdin itse katraani kanssa myös etsimään. No tietysti siinä kävi niin että koira sitten lopulta odotteli meidän pihassa kun palasimme kotiin. Tulipahan käytyä kävelyllä ja naapurikin sai liikuntaa. Tosin minua otti päähän kun en todellakaan olisi halunnut vesisateella koiraa metsästää 3 pienen lapsen ja ison mahani kanssa. JOO- O olen onnellinen ettei meillä ole omaa koiraa kun ne ovat kuin pikkulapsia, haluavat huomiota, ruokaa ja liikuntaa ja halutessaan ne temppuilevat ja lähtevät karkuteille aiheuttaen kaaoksen kotona. Tosin ei siitä ole kuin 4 vuotta kun luovuimme omasta koirasta.

Dino pisaraoineen 37+6

huh huh

Nyt on käyty tarkistuttamassa miten päin Pisara masussa oleilee ja kyllä siellä on kieputtu kun on pää vihdoin alaspäin. Tosin kasvot ovat vielä avotarjonnassa joten vielä pitäisi pikkuisen osata kääntää itseään. Napanuoravirtaukset olivat ihan hyvät ja tämän hetkinen painoarvio oli 3,4 kg eli hän olisi ihan valmis syntymään kokonsa puolesta. Nyt sitten vaan odotellaan supistuksia.

Tuli helpottunut olo kun ei tarvinnut lähteä yrittämään kääntämistä eikä miettimään sektiota. Tämä on minulle tuttua ja osaan valmistautua alatiesynnytkseen kun tiedän mitä se on. Ajatus siitä että laskettuun aikaan on enää 16 vrk on aika hurja, kun vastahan minä tein positiivisen testin. Eli maksimisaan 30 päivää niin saan ihailla Pisaraa sylissäni. Pitäisi varmaan tehdä valmistelut loppuun ettei vahingossakaan tule sitten synnytyksen lähestyessä kiire

.

KÄÄK

Huomenna on sitten äitiyspoliklinikalla käynti ja selviää miten päin pisara majailee... siis nyt pitää pitää sormet ja varpaat pystyssä että hän olisi älynnyt kääntyä oikein päin. Se olisi helpoin ja paras tilanne kun ei tarvitsisi miettiä synnytystä sen enmpää kuin aiemmilla kerroilla. No ei taida ensi yönä uni tulla kun päässä pyörii vaan ajatukset huomisesta ja tietty ihan turhaan.

TOSIN huomenna saan mukaani miehen ensimmäistä kertaa tutkimuksiin tässä odotuksessa, aina aiemmin kun on ollut aika neuvolaan tai polille niin hänellä on aina ollut joko hoitoja tai tärkeitä palavereja. No oli hänellä huomiseksikin sovittu yksi palaverí mutta kerrankin hän ymmärsi että tämä on todennäköisesti viimeinen kerta kun hänellä on mahdollisuus osallistua raskausajan lääkäritutkimuksiin. Olin ihan otettu kun hän kertoi peruneensa osallistumisen huomiseen palaveriin siksi  että pääsee mukaani polille.

Dino pisaroineen 37+3

JUDITH kiitos

HEMIKOO vau meillähän on aika samat viikot, laitahan kuulumisiasi miten loppuviikot sujuvat. Kirjoittelen myös tuolla raskausajan keskusteluissa, olisi kiva jos kertoisit kuulumisiasi myös siellä.

täysiaikainen

Tänään on pisara sitten täysiaikainen ja valmis syntymään mikäli niin haluaa. Ajatus on aika pelottava ja tavallaan myös jännittävä vaikka hän onkin perheemme neljäs pikkuinen niin silti ei tähän raskauteen ikinä totu. Toki tietää mikä edessä on mutta kaikki synnytykset ovat erilaisia ja siten myös jännittäviä. No ensi tiistaina tarkistetaan vielä miten Pisara masussa oleilee eli vieläkö on poikittain vai joko on kääntynyt raivotarjontaan. Itsestäni tuntuu että hän on edelleen samassa asnnossa kuin lääkärintarkastuksessa mutta voin olla ihan väärässä. Liikkeitä tuntuu sivuilla, mutta välillä myös ylhäällä ja alhaalla keskellä eli pisaralla taitaa olla hyvin tilaa kun mahtuu siellä noin paljon liikkumaan.

Toisaalta en ole edes varma mitä haluan, olenhan kolme kertaa synnyttänyt alakautta ja tiedän miten se etenee. Ei se siis kivaa ole mutta kipu loppuu niin äkkiä sitten kun vauva syntyy joten kyllä sen jotenkin kestää. Sitten ´jos on tarve mennä sektioon niin homma on minulle niin outo juttu etten ole varma haluanko jännittää myös sitä uutena asiana. Toki vauvan maailmaan tulo on käsittääkseni kivuton mutta jälkeenpäin haavan paraneminen aiheuttaa enemmän kipuja ja ongelmia. No ehkä tätä ei edes kannattaisi enempää pohtia kun voihan olla että pisara kääntyy oikein ja minulle ei edes tehtäisi sektiota vaikka haluaisin. No tiistaina se sitten selviää.

Kotitöitä olisi tekemättä taas hirvittävästi ja lapsetkin ovat tänään kotihoidossa joten täytyykin alkaa hommiin.

Dino pisaroineen 37+0

onnistunut ilta

Eilen sitten järjestimme miehen kanssa treffit. Saatuamme lapset nukkumaan laitoimme olohuonesseen kynttilöitä palamaan, lattialle paljon isoja tyynyjä sekä eväitä. Olin ottanut pakkasesta mansikoita, joita nautittiin kermavaahdon kera, suolaisena palana oli shipsit dippikastikkeen kera sekä miehelle tavallista siideriä ja minulle alkoholitonta. Kummallakin oli alkuun hieman omituinen ja vaivaantunut olo kun ei oikein tiennyt miten tilanteessa tulisi olla. No kun päätimme jättää taaksemme arjen huolet, riidat ja muun maailman saimme yhteyden toisiimme ja saatoimme nauttia läheisyydestä ja toistemme lämmöstä. Tuo  kaikki tuli todella tarpeeseen. Ilta poiki vielä aamullakin rakkautta välillemme... Olemme kuitenkin olleet yhdessä jo 11,5 vuotta ja kymmenes avioliitto vuosi meneillään. Välillä unohtaa sen miten tärkeää on antaa aikaa toiselle ja ainoastaan vain toiselle. Se kun antaa toiselle täydellisen huomionsa niin antaa itsellekin niin hyvän olon että sillä jaksaa taas pitkään. Sitten kun vauva syntyy ei varmasti aikaa toiselle tahdo olla oikein lainkaan.

Tunnustelen päivittäin joko pisara olisi jo kääntynyt raivotarjontaan ja en todellakaan osaa sanoa kun välillä tuntuu että on jo oikein päin ja taas toisena hetkenä että poikittain siellä vieläkin ollaan. Onneksi hän liikkuu päivittäin aktiivisesti ettei tarvitse olla huolissaan hänen voinnistaan.

Nyt olen käynyt päivittäin vähintään kerran päivissä 1 km kävelyllä jotta olisi sitten helpompaa mennä synnytykseen. Tänään kyllä teki miel jättää väliin mutta olen todella tyytyväinen että menin vaikka tuntui etten todellakaan jaksa. Nyt kun se tuli tehtyä on taas pirteä ja reipas olo vaikka kävellessä selkää ja jalkoja särkikin.

Nyt on mentävä taas ruuanlaittoon ennenkuin lapset saavat hepulin. Ja kun saan heidät päiväunille opetan pisaralle taas rauhoittavan musiikin kuuntelua itse samalla rentoutuen.

Dino pisaroineen 36+2

romanssia

VOIHAN vietävä, ollaan pitkästä aikaa sovittu miehen kanssa romantiikkaa täksi illaksi kun lapset saadaan nukkumaan. Saas nähdä kuinka käy kun viime kerrasta on jo aikaa, osaakohan sitä enää ....

Höh nyt nuo lapset taas tappelevat , pakko mennä väliin...

neuvolalääkäri

Tiistaina kävin sitten neuvolalääkärillä ja kuten tiesinkin ei kohdunsuulla ole tapahtunut mitään synnytykseen viittaavaa eli kinnteä, napakka ja täysin kiinni ovat paikat. Ainoa mikä nyt pitää vielä tarkistaa ennen tositoimia on pisaran tarjonta kun hän oli poikittain masussa niin lääkäri laittoi minulle lähetteen keskussairaalan polille että voidään tarvittaessa kääntää mikäli pisara ei itse suostu raivotarjontaan kääntymään. En ole asiasta huolissani kun yleensä nuo minun vuokralaiset ovat itse oikeinpäin kääntyneet. Tosin vielä ei ole pisara asentoaan muuttanut kun masu on ihan samanlainen kuin tiistaina, no onhan tässä vielä laskettuun aikaankin vielä 4 viikkoa.

Pitäisi aloittaa tuon syömisen seuraaminen ettei noita kiloja tulisi ihan mahdottomasti mutta jotenkin motivaatio on aika heikko ja eilenkin kun kävin kaupassa menin ostamaan irtokarkkeja... hyi minua mutta jotenkin en vain pystynyt kävelem''n sen hyllyn ohi.

Kävin eilen myös naapurissa kahvittelemassa, heillä kun on 7,5 kk ikäinen vauveli niin on kiva käydä siellä hieman rupattelemassa. He kun ovat kovasti mukana myös odotuksessani niinkuin minä aikoinaan heidän odotuksessa niin on paljon yhteistä asiaa. Ajattelimme ensi kesänä hieman elvyttää kylätoimikunnan toimintaa ja aloittaa läheisen leikkikentän kunnostushanke, saas nähdä miten käy mutta kiva sitä on ainakin suunnitella.

Tänään pitäisi siivoilla kun lapset ovat hoidossa, tosin aloittamien on aina hankalaa... huh huh, no onneksi kävin jo laittamassa pyykkikoneen päälle joten jotain on jo tehty.

Dino pisaroineen 35+6

liian kiire

Nyt olen sitten ollut äitiyslomalla viime keskiviikosta saakka ja aikaa ei ole oikein mininkään eli hommia on ollut hieman liikaakiin-> töissä olisi päässyt helpomalla. No aion kyllä hiljentää tätä vauhtia kun kyllä tämä ottaa liikaa fýsiikan päälle.

Kiirettä on lisännyt vielä se kun järjestimme kuitenkin vielä yhden asunnon esittelyn sunnuntaina, tavallaan hieno tekosyy siivoamiseen mutta pakon edessä siivoaminen on aika rankkaa. Paikalla kävi kaksi asiakasta ja taas oli toinen kiinnostunut ja etc... plaa plaa niinhän se on mennyt jo monta kertaa. Keskiviikkona soitan sitten välittäjälle ja homma todellakin loppuu. Itseasiassa myynnistä luopuminen on aika rauhoittava jo ajatuksenakin, joten näin sen siis oli määrä päättyä.

Huomenna tiistaina on sitten loppuraskauden neuvolalääkäri ja tiedän jo mitä sanoo: ei ole vauva laskeutunut ja paikat ovat kiinteät ja napakat niinkuin on aiemmillakin kerroilla ollut. No eipä ole minulla mikään kiire synnyttämään joten varmasti hyvä jos voi vielä turvallisesti tehdä kaikkea mihin keho vileä taipuu. Toki pitkään seisominen ja käveleminen on jo aika rankkaa mutta yritän silti sinnikkäästi joka päivä liikkua että olisin edes siedettävässä kunnossa sitten kun on aika mennä tositoimiin

Tällä viikolla sitten aloitin lasten kevennetyn päivähoidon ja ainakin ensimmäinen päivä tuntui ihan hyvältä vaikka olen itse hieman vajaakuntoinen. Kurkkuni on ollut kipea kohta pari viikkoa ja nenä vuotaa mutta kun ei muita oireita ole niin en ole viitsinyt lääkäriin mennä. Ja yllättävän hyvin jaksoin lasten kanssa tänään touhuta pihalla melkein kaksi tuntia. Rakenneltiin lumesta kaikkea kivaa ja lapset laskivat mäkeä vaikka kuinka pitkään, itse en enää uskaltanut pulkaan istua mutta ei se lapsia haitannut.

dino pisaroineen 35+3

jännitystä

HUI kun pelästyin aamulla kun töihin ajelin. Ilmahan oli siis aivan järkyttävä kun lunta tuli taivaan täydeltä eikä alla ollut vielä talvirenkaita. Siis renkaat eivät pitäneet lainkaan ja tulihan siinä matkalla sitten yksi vaaratilanne. Onneksi olin tilanteen tasalla ja sain auton ohjattua turvallisesti ajotieltä sivuun (huoltoaseman pihaan) ja säästyin peltikolarilta. Sydän kyllä teki muutaman ylimääräisen kiepauksen ja vauvakin sai varmasti adrenaliiniruiskeen kun säikähdin niin valtavasti. Tilannenopeus oli lähes olematon mutta kun renkaat eivät pidä niin autoahan ei saa pysähtymään vaikka mitä tekisi. Nyt sitten jännittää miten kotimatka sujuu kun matkaa on kuitenkin yli 30 km. No onneksi huomenna on viimeinen työpäivä ja ei tarvitse enää tuota matkaa ajella.

Eilinen oli PITKÄ päivä tuntui kuin se ei loppuisi koskaan. Tavallaan päivä oli oikein onnistunut ja toisaalta taas aivan järkyttävä kun ei itse oikein jaksanut koko aikaa touhuta ja lapset olisivat halunneet koko ajan mielekästä tekemistä. Saimme sitten miehenkin kanssa riidan aikaiseksi ja se hiertää mieltä vieläkin kun lapset joutuivat sen keskelle. Taas saa potea huonoa omatuntoa vanhemmuudesta (yksi 15 minuuttia). Muuten päivä oli hieno kävimme 1,5 km kävelyllä, leikkipuistossa, leikimme pihalla ja sisällä lasten kanssa. Mutta tuo vartti oli täysin epäonnistunut ja se kaivelee mieltä miten lapset asian ottivat vaikka yritin heille selittää ettei vanhempien riita johtunut millään tavalla heistä.

Dino pisaroineen 34+3

hyvä juttu

Eilen sitten julkaistiin paikallislehdessä juttu miehestäni jo koti hemodialyysihoidosta. Jännitin ihan sairaan paljon kun hain lehden postilaatikosta. No sitten kun näin kuinka ison jutun oli tehnyt niin meinasin lentää selälleni. Juttu oli melkein koko takasivun kokoinen, josta kuva oli noin puoli sivua. Onneksi kuva nyt ei ollut niin järkyttävä kuin alkuun pelkäsin. Minulla tosin on kuvassa silmät melkein kiinni mutta en sentään näytä siinä kovin isolta kun esikoinen seisoo vatsani edessä.

Juttu oli kirjoitettu totuudenmukaisesti ja erittäin positiivisesti. Otsikko oli R......eilla eletään täysillä, joten se jo antoi ennen lukemista hienon kuvan tilanteesta. Juttu oli tavallaan liikuttava, en tosin tiedä miten muut sen ottivat, itselleni kyyneleet nousivat silmiin sitä lukiessa.

Soitin tänään sosiaalijohtajalle lasten päivähoitoasioista kun vein hänelle sen hakemuksen maanantaina esikoisen taksikyytiä koskien. No tulihan se lupa sieltä mutta aika erikoisia hän siinä jutteli kun en ensin meinannut ymmärtää mitä oikein ajaa takaa kun puhui matkan pituudesta, asiantuntijoiden kuuntelemisesta ja muutenkin puhelimessa ähisi ja puhisi. Saan päätöksen ensi viikolla ja kyytien pitäisi alkaa 6.11 maanantaina. Soittelin sitten samantien myös koulutoimeen kyytien järjestämisestä ja ilmoitin sinne päivät milloin tarvitaan ja mihin aikaan. Nyt pitäisi sitten tämänkin asian olla kunnossa.

Asuntoasia on vielä auki mutta eiköhän siitäkin saada jonkinlainen selvyys tänään.

Pisara täyttää tänään 34 viikkoa, joten hän alkaa olla jo aika valmis jos vaikka sattuisi ennenaikaisesti syntymään... heh heh. Ei tapahdu minulle kun nuo yksiön vuokralaiset tahtovat viihtyä hyvin vuokralaisina.

Töissäkin pitäisi jaksaa vielä maanataina ja tiistaina käydä ennenkuin äitiysloma alkaa. No eiköhä se tästä.

haluanko vai enkö

Talonkatsojat sitten kävivät iltapäivällä ja viimeistään perjantaina saan tietää ostavatko talomme. Tunteet ovat aika sekavat kun en tiedä mitä haluan, toisaalta toivon että ostaisivat mutta toisaalta taas en halua sitä kun sitten on edessä hirvittävä urakka muuton suhteen.

Terveydenhoitaja myös varoitteli minua ennenaikaisella synnytyksellä jos muutamme kun silloin stressaa haluamattaan ja onhan siinä fyysistäkin hommaa.

ikuista pyöritystä

Tässä on kovalla kiireellä pyrkinyt hoitamaan asioitaan kuntoon ja odottaa että kohta on nekin hommat tehty ja tilanne rauhoittuu, jolloin voin levätä. Voi hyvä tavaton miten sitä osaakaan itseään huijata, siis onhan tässä jo vuosia mennyt odotellessa sitä "kohta rauhoittuu"- tilannetta. Taas kun puuhailin asioita kuntoon ja ajattelin että nämä vielä niin sitten rauhoittuu niin johan oli ns. oven takana odottamassa uusi pino asioita hoidettavaksi. Miten pitkään sitä jaksaa uskotella itselleen tilanteen rauhoittuvan vai onko kyseessä vain edellytys jaksamiselle!? Jos ajattelisin pessimistisesti että kun nämä asiat on hoidettu niin sitten tulevat ne ja en ikinä saa huilta niin eihän sitä jaksisi kovinkaan pitkään vaan polttaisi kynttilänsä äkkiä loppuun. Me ihmiset taidamme olla valtavan taitavia järjestämään itsellemme hommaa tahtomattamme, liekö kyseessä halu pyrkiä aina parempaan. Toki en halua elämästäni tylsää vaan välillä aikaa olla ajattelematta mitään ja vain levätä pari päivää laakereillaan. Nykyisin se ei onnistu ja se nostattaa suuren kaipuun levosta.

Eilen kävi toimittaja kotonamme tekemässä perheestämme jutun (pääasiassa miehestäni) mutta saimme kaikki poseerata valokuvassa joka julkaistaan huomisessa paikallislehdessä. Toivottavasti hän ei laita lehteen kuvaa missä näytän ylisuurelta norsulta vaan katsoo hieman että tuossa kaikki näyttävät hyviltä. Toki ei minusta kovin helpolla saa sievää kuvaa kun tuo vatsanympärys on aika mahtava nykyisin... uskallankohan lukea juttua huomenna.

Tänään käy kotiamme katsomassa vielä joku pariskunta ja todella toivon että saa luvan olla viimenen sillä siivoaminen oli aivan järkyttävää, selkääni särki ja supistelikin kun imuroin. En todellakaan jaksa enää tuota puunaamista, kiillottamista ja sormenjälkien ja ruokaroiskeiden pyyhkimistä joka paikasta. Meillä ei koti todellakaan pysy tahrattomana edes yhtä päivää. Ja en kehtaa tuntemattomille esitellä kotiani "arkikunnossa" vaikka silloinkin on siistiä mutta ei tahratonta.

Tein eilen pitkästä aikaa karjalanpiirakoita (gluteenittomana) ja oli siinäkin vääntämistä kun tuo taikina ei ole yhtä näppärästi käsiteltävissä kuin tavallinen mutta onneksi maku oli lasten mieleen. Taidankin ruveta leipomaan taas kun jään äitiyslomalle, oli se sen verran palkitsevaa kun lapset innoissaan odottivat maistiaisia. Meillä kun mies on leipomossa töissä niin ei kovinkaan usein ole tarvetta leipoa kun hän tuo tarjottavat töistä.

Dino pisaroineen 33+5

Päätöksiä

Eilen sitten sain kaupugin sosiaalijohtajan kiinni kysyäkseni saako eskarilaiseni 2 päivänä viikossa taksikyydin esikouluun. Järjestelyn avulla pitäisin vauvan lisäksi 2 nuorinta kotona 2 arkipäivänä viikossa. Puhelimessa hän ainakin antoi suostumuksensa, joten kävin iltapäivällä viemässä kirjallisen hakemuksen hänen käsiteltäväkseen. Kaupunki saa järjestelyn avulla yhden hoitopaikan lisää joten kaikki saavat jotain.

Olin jo aika kypsä päiväkodinjohtajan painostukseen kun hänellä tuntui olevan polttava tarve saada järjestettyä jolloin toiselle lapselle paikka päiväkotiinsa. Kävimme hänen kanssaan monta pitkää keskustelua puhelimitse ja tavallaan otimme hieman yhteenkin hänen syyllistäessään minua kun puhuin lasten kokoaikaisesta hoidosta. Hän ei vain tiennyt että tuo syyllistäminen aiheuttaa minussa vastareaktion ja olin jo päättänyt että lapset menevät hoitoon joka päivä kunnes keksin pyyttää tuota taksimatkaa kahdelle hoitopäivälle. No en viitsinyt asiasta hänelle sanoa vaan annoin tavallaan hänen uskoa että sai tahtonsa läpi sillä minun pitää tulla hänen kanssaan toimeen vielä monta vuotta.

Nyt jos sosiaalijohtaja pitää lupauksensa lapsista Viivi ja Joonas ovat päivähoidossa 3 päivänä viikossa (n. 7 tuntia) ja Jesse eskarissa ja päivähoidossa 3 päivänä viikossa ja 2 päivänä viikossa pelkästään eskarissa (matkat taksikyydillä). Saas nähdä minkälaiseksi tuo arki järjestelyn myötä muuttuu mutta eipähän kukaan voi syyllistää enää  etten tee asiaa lasten kannalta parhaalla tavalla ja onhan se hienoa että lapset voivat olla enemmän kotona vauvankin kanssa hänen synnyttyään.

Olin jo täysin luopunut ´talon myynti ajatuksesta ja nyt sitten joku haluaa tulla vielä katsomaan tätä keskiviikkona eli taas pitää siivota... en edes tiedä haluanko enää myydä.

Dino pisaroineen 33+4

valmisteluja

Nyt on ensimmäiset valmistelut vauvaa varten tehty eli pesin pari koneellista vauvan vaatteita, viikkasin ne kaappiin ja kokosin vauvan sängyn paikalleen. Toki nuo vaatteet olisi hyvä vielä silittää mutta ne ehtii sitten pikkuhiljaa sieltä silittelemään. Hieman raivasin myös tilaa hoitopöytänä toimivan tason laatikostoon vauvan vaippoja ja hoitotarvikkeita varten. Vielä pitää tehdä vaikka mitä mutta ainakin sain homman aloitettua ja siitä tuli aika hyvä mieli. Jotenkin olen vain antanut ajan kulua ja vauvan kasvaa ilman konkreettisia toimia.

Valmisteluja tehdessä myös talon myynti alkoi jäädä taka-alalle ajatuksissa.Teen kodin vauvalle meidän nykyiseen kotiin niin ei minulla ole enää niin suurta halua muuttaa järjestelyjä. Talo tulee olemaan myynnissä vielä noin viikon jonka jälkeen homma lopetetaan ainakin ensi kesään saakka. Nyt ajatus tuntuu jo ihan hyvältä vaikka tilat ovatkin hieman ahtaat niin kyllä me sinne mahdumme.

Suostuttelin mieheni ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin ja tänään jätin lehdelle juttuvinkin, jonka ehdoksi asetin maininnan ehdokkuudesta. Huomenna tulevat tekemään jutun joten pitää varmaan taas kerran hieman siivota. Torstaina sitten näen minkälaisen jutun saavat siitä aikaiseksi.

Dino pisaraoineen 33+3

odottajan arkea

Tilanne kotona on vihdoin palautunut normaaliksi  tai no niin normaaliksi kuin se näissä oloissa on mahdollista.  Ja sen myötä itsellänikin on ihan hyvä olo. Pisara liikkuu aktiivisesti yksiössään ja olo on fyysisestikin ihan siedettävä kun ei enää supistele. Toki aina kun nousen istualtani ja lähden liikkumaan menee aikaa ennenkuin jalat kunnolla toimivat... olen aikamoinen näky kun haen tukea seinästä että jalat kantaisivat .

Lapset seuraavat päivittäin mahani kasvamista ja päiittelevät kuinka iso se jo on. Keskimmäinen aamullakin totesi että mahasi on kuin ilmapallo kun vaihdoin yöpukuni päivävaatteisiin. Ei meinannut tulla hänen omasta pukemisesta mitään kun minun ulkomuotoani piti niin suuresti ihmetellä... heh kyllä nuo lasten kommentit ovat ihania.

Mies alkaa olla jo oma itsensä vaikka unettomuudesta jonkin verran kärsiikin ja väsyneenä ei sitten jaksa niin näitä kotiasioita. Onneksi se ei minua pahemmin haittaa ja annan hänen huilta oman mielensä mukaan. Olen jo ennen raskautta suhtautunut asioihin niin että minun tulee jaksaa hoitaa koti ja lapset niinkauan kuin mieheni joutuu dialysoimaan itseään. En ole asettanut hänelle vaatimuksia sairauden ohella kodin ja perheen suhteen. Olen toki kiitollinen kaikesta mitä hän tekee vaikka en taida niistä muistaa kiittää. Pitäisi varmaan yrittää kiittää enemmän, sillä itselleni  kiitos antaa enemmän voimaa jaksaa yrittää vielä enemmän. Ja silloinhan myös viestittää kumppanilleen kuinka paljon arvostaa häntä ja hänen panostaan.  Taidanpa soittaa hänelle ja kertoa tämän etten sitten taas "unohda".

Dino ja pisara 32+5

jälkimainingit

Mies on kotona ja veriarvot ovat kohdallaan... meni kyllä jo tänään töihin vaikka minusta olisi ollut hyvä jos olisi vielä huilannut kun onhan tämä ollut hänellekin niin fyysisesti kuin henkisestikin raskasta. Ainakin osasi jo eilen ärähdellä minulle pienistä asioista... no joo pakko yrittää sietää niitä kun kenelle muulle hän pahaa oloaan purkaisi ellei minulle.

Omat ajatukset ovat aika turtuneet ja pyrin vain elämään päivän kerrallaan.

Ilmeisesti stressi saa minulle aikaan supistuksia joten olen miettinyt että pitäisikö tuo meidän talon myynti lopettaa etten sen takia joudu enää stessaamaan. Eilen siis supisteli aika rankasti aina kun lähdin liikeelle ja nämä supistelut sai siis aikaan stressi mieheni tilanteesta.

Kävimme miehen kanssa kuitenkin kaupassa ja se oli minulle aika vaikea reissu kun kokoajan etsin paikkaa minne pääsisin istumaan kun selkää ja jalkoja särki, olo oli kaikinpuolin epämukava. Onneksi supistelut eivät siitä kuitenkaan pahentuneet vaan loppuivat iltaa kohden.

Tänään olen töissä ja toivotaan että olo pysyisi hyvänä kun en viitsisi vielä sairaslomalle jäädä.

Dino ja pisara 32+5

hiuskarvan varassa

Eilinen meni aikamoisessa vuoristoradassa kun selvisi mikä miestäni vaivasi. Hän siis meni sairaalaan kuten olimme sopineet. Verikokeiden valmistuttua selvisi hänen veren kalium pitoisuuden olevan hengenvaarallisen korkea (ihmisiä on kuollut moisten pitoisuuksien kanssa). Hänen sydän olisi voinut pysähtyä ihan millä hetkellä tahansa.....Hän olisi voinut edellisyönä kuolla minun nukkuessa ...

Asian käsitteleminen on todella vaikeaa, vaikka tilanne on nyt hallinnassa. Ajatus elämästä ilman miestäni on aivan hirvittävä enkä pysty sitä edes käsittelemään. Stressi laukasi sitten kipeitä supisteluja ja olen ollut itse nyt aikaajoin aika kipeä ja pelkään vauvan puolesta.

En pysty asiasta enempää kirjoittamaan ainakaan vielä vaikka vaaraa ei enää olekaan. Ehkä huomenna lisää tai sitten suljen koko asian mielestäni koska en halua myöntää mieheni tilan vaarallisuutta itselleni. Hän on kuitenkin vahva selviytyjä- en voi enkä halua ajatella häntä heikkona

dino pisaroineen 32+4

hiljainen sopu

Tuon viime viikkoisen keskustelun (ryöpytyksen) jälkeen emme ole enää keskusteleeet asiasta vaan sen on tavallaan annettu olla. Toki mies sanoi eilen äidilleen että kyllä hän uskoo minun pärjäävän kotona vauvan ja tämän hetkisen kupuksemme kanssa (2,5) ja ei hänellä mitään sitä vastaan ole jos haluan kahta nuorinta kotona hoitaa. Olin hieman hämilläni kun hän tämän sanoi ja toisaalta taas mielissäni ettei hän minua niin huonona äitinä sitten pidäkään. Ehkä hänkin sitten mietti  asiaa uudestaan - kiitos siitä sillä en olisi jaksanut jos hän olisi jatkanut huonojen puolieni käsittelyä. Onhan tämä aikamoista tunnemyrskyä ja voimia vievää, mutta onneksi lisää voimaa olen saanut syövereihini kannustavista kommenteista- KIITOS.  

Sitten arkipäivään paluuta. Tänään on lapsilla päiväkodissa valokuvaus ja se sitten sai aikaan aamutoimissa aikamoista säpinää kun ihmeteltiin onko valokuvausvaatteet mukana ja hiukset hyvin ym ym. Onneksi olin pakannut kaikki mukaan jo eilen illalla joten sain vain rauhoitella lapsia että kaikki on hyvin ja he voivat olla huoleti ÄITI huolehtii kaiken tarvittavan mukaaan. Meillä nuo lapsukaiset yrittävät niin kovasti ottaa vastuuta aikuisten asioista. Nyt sitten odotellaan minkälaisia kuvia saavat näpsittyä ja viitsiikö niitä sitten ostaa, peukut pystyyn.

Mies sairastui eilen ja oli todella kipeä illalla jo. Yöllä hän ei saanut kunnolla nukuttua ja aikoo mennä sairaalaan tänään tutkimuksiin. Ja ilmeisesti joutuu jälleen kerran pois elinsiirtojonosta jos elimistössä on tulehdus. Täytyy toivoa ettei kuitenkaan joudu osastolle vaan voi olla kotona.

Pisara liikkuu edelleen hyvin tosin vähemmän kuin aiemmin mutta liikkeet tunnen joka päivä. Ilmeisesti tilan puute hieman haittaa jo joten suurin möyrintä lienee takana. Oma fyysinen olo on onneksi siedettävä, sillä minun on oltava perheen selkäranka varsinkin nyt kun mieskin on kipeä, on jaksettava hoitaa päivittäiset asiat sekä lasten hoitaminen. Toki tilanne on ollut aika pitkälti tämä koko ajan. Mies yleensä käy ruokakaupassa ja valmistaa ruuan. Muut asiat ovat olleet minun hartioilla aiemminkin.

dino ja pisara 32+3

hoidot mietityttää

Olimme eilen mieheni kanssa päiväkodissa keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin esikoisemme "kuntoutusta" sekä muutenkin perheemme tilannetta. Esikoisella on siis keskittymisvaikeuksia ja saa sen takia tarkempaa ohjausta eskarissa. Hänen kypsyyttään aloittaa koulu ensi vuonna tarkkaillaan koko vuoden ajan ja tehdään paljon töitä myös sen eteen. En näe hänellä olevan ongelmia sen suhteen mutta muut osallistuneet hieman epäilevät sen suhteen. No se selviää keväällä mutta en aio kovin heppoisin perustein lykätä hänen koulualoittamistaan...

Nyt sitten pitäisi miettiä mitä teen lasten päivähoidon suhteen kun jään äitiyslomalle ja myös sen jälkeen kun vauva syntyy. Lasten kuskaaminen hoitoon ja sieltä pois on ollut ainoastaan minun vastuulla (mies käy ruokakaupassa ja tekee dialyysihoitoja). Nyt päivähoito suosittelee heille osapäiväpaikkaa, jolloin lapset olisivat noin 5 tuntia päivässä hoidossa, nykyisen 8-9 tunnin sijaan. Minua vaan väsyttää niin paljon etten näe voivani antaa lapsille niin paljon aktiviteetteja kotona vauvan kanssa kuin he saisivat päiväkodissa. Toki pitäisin lapset mielelläni kotona mutta en tiedä onko se heidän kehittymisen kannalta hyvä asia.

Mies sitten illalla lisäsi vielä pahaa oloani kun hän arvosteli minua äitinä aika rankasti - en siis ole mikään askartelija äiti ja se on hänen mielestään valtava puute. Teen heidän kanssaan normaaleja kotiaskareita, pelailen välillä pelejä, luen satuja ja olen heidän seuranaan kun leikkivät esim. legolla tai autoilla. Mieheni on vaan tietynlainen perfektionisti ja pitää niin itseään ja minua huonoina vanhempina kun emme askartele heidän kanssaan useammin tai mene leikkipuistoon tarpeeksi usein.

Näemme vanhemmuuden niin eritavalla, minusta tärkeintä on vanhempien läsnäolo niin ilossa kuin surussakin, ei niinkään se kuinka paljon heille aktiviteettejä tarjotaan. Hänen mielestään lapsia pitäisi jatkuvasti kuskata harrastuksiin, joka päivä pitäisi askarrella ja tehdä jotain erikoista. MINÄ EN JAKSA moista, olen siis huono äiti.

Mieheni tekee nykyisin elämästäni vaikean jatkuvalla kritisoimisellaan, ensin siitä mitä tänne kirjoittelen ja nyt siitä millainen olen äitinä. Miksi hän ei voi lopettaa... kun sanon hänen kritisovan minua ja se ei tunnu kivalta- hän väittää puhuvansa asioista yleisesti enkä saisi ottaa niitä itseeni. Miksi en ottaisi niistä itseeni kun keskustelu kääntyy aina siihen mitä muut tekevät kun aloitamme keskustelemaan meidän asioista. En peilaa itseäni tai perhettäni muihin, en aio stressata ja polttaa itseäni loppuu kun minun pitäisi olla kuin muut. Minä teen asioita meidän puolesta niin hyvin kuin osaan. En halua kokea olevani huono äiti vain sen takia ettei mieheni ole tyytyväinen.

dino pisaroineen 32+0

aviopuolisoiden keskustelu

Kerroin miehelleni kirjoittavani blogia nettiin. Nyt sitten mietin olisiko sittenkään pitänyt kun hän tavallaan piti sitä hyvänä asiana minun kohdallani mutta arvosteli hyvin voimakkaasti ihmisten kykyä käsitellä nettiin kirjoitettua tekstiä. Keskustelimme hyvin voimakkaasti asiasta (ei kuitenkaan riidellty) mikä on hyvää ja mikä huonoa kirjoittamista. Näkemyksemme olivat toisaalta samanlaiset mutta toisalta hyvin erilaiset. Itse haluan uskoa ihmisten kykyyn suodattaa tekstistä oikean ja väärän esim. kasvatusneuvoissa ja väkivallan käytöstä. Myös provoisoivat- ja  propaganda- kirjoitukset mielestäni pystyy erottamaan selkeästi muusta tekstistä. Mieheni taas ei luota ihmisten kykyyn käsitellä julkaistua tekstiä yhtä hyvin vaan pelkää esim nuorien kokemattomien ihmisten pitävän netissä julkaistua tietoa ehdottoman oikeana ja elävänsä elämäänsä näiden oppien mukaan ja kasvattavansa mm omat lapsensa saamiensa oppien mukaan.

Kun nyt tuo raskauskin alkaa painamaan ja vaikuttaa elimistööni ja olemiseni aika lailla tuntui keskustelu vievän kaikki voimani. En tahtonut saada henkeä ja istuessakin tuntui etten jaksa edes käsiäni liikuttaa. Olen yhteikunnallisesti aktiivinen ihminen ja pyrin vaikuttamaan kykyjeni mukaan päätöksiin omassa kaupungissani. Nyt vain tuntui tuon keskustelun jälkeen etten jaksa olla huolissani muiden asioista saatikka omien kirjoitusteni vaikutuksesta muiden elämään. Te jotka jaksatte kirjoituksiani lukea ajatelkaa niitä otteina omasta elämästäni ja tunteistani. En siisi kirjoituksillani halua antaa muille ohjeita että tehkää näin ja tuntekaan näin. Minulla on hyvät ja huonot puoleni joista kirjoitan omien tunteideni pohjalta.

Joskus väsyttää niin paljon että huudan lapsilleni, päästän suustani sanoja joita ei lasten kuullen saisi sanoa, riitelen mieheni kanssa lasten kuullen ja saatan olla ihan muuten vaan ärsyyntynyt ja sen vuoksi ärähdellä ihmisille. Olen myös huolehtiva ja rakastava ihminen joka múistaa lapsilleen sanoa sen ja näyttää. Leikin heidän kanssaan kun jaksan vaikka välillä varmasti katsomme televisiota liikaa. Ulkoilemme kuitenkin päivittäin, heillä on puhtaat, siistit ja ehjät vaatteet pukea päälle sekä ruokaa riittävästi ja monipuolisesti. Tosin taidan hieman hemmottella heitä liikaa. Olenko siis hyvä vai huono äiti?? En ehkä kumpaakaan mutta lapseni ovat iloisia, leikkiviä, terveitä, sosiaalisia, sanavalmiita ja rakastavia ihmisiä. Pyrin kokoajan parantamaan tapojani ollakseni parempi äiti.

dino ja pisara 31+4

tukahdutettu tunne

Nyt on ne hautajaiset takana ja yllätyin suuresti omaa reaktiotani siellä. Monet ihmiset itkivät ja olivat aivan suruissaan. En kokenut itse surevani kyseisen henkilön poislähtöä vaan pikemminkin haikeudella muistelevan hänen persoonaansa poistumista keskuudestamme ja toisaalta hänelle oli myös helpotus päästä kivuistaan ja jatkuvasta sairastelusta. Kuitenkin muiden ihmisten suru ja itku olivat minulle liikaa ja kyyneleet vierivät posilleni hieman salakavalasti. Jouduin useampaan otteeseen niitä pyyhkimään. Nyt myöhemmin (kaksi päivää) kun ajattelen asiaa oli kyseessä kyyneleisiini varmasti osittain surua oman isäni kuolemasta josta tulee jo 12 vuotta. Hän oli minulle erittäin tärkeä ihminen ja en koskaan ole asiasta oiken päässyt yli joten olen tukahduttanut tunteen ja parhaani mukaan jatkanut elämääni. Näen vieläkin välillä hänestä unia joissa hän tulee ihmeparantuneena takaisin...

Toki olen aikoinani ollut hyvinkin empaattinen ja osa kyyneleistä johtui varmasti myös siitä. En vain vuosiin ole päästänyt "palomuurini" läpi kovinkaan helposti suuria tunteita pintaan (mm. surua) vaan olen tukahduttanut ne koska niiden kohtaaminen on liian rankaa. Sen suhteen oli hienoa huomata etten olekaan kovaksi keitetty tunteeton ihminen vaan muurini sortuu tarvittaessa.

Olen toki lasten kanssa joutunut opettelemaan uudestaan tunteiden näyttämisen sillä haluan että he kokevat aidot tunteet aitoina ja oppivat ne itse näyttämään tarvittaessa. Muiden ihmisten kanssa koen suurta tuskaa jos he näkevät kuoreni murtuvan. Muut pitävätkin minua VAHVANA  ja  järkevänä ihmisenä... niinhän minä haluankin vaikka sisältä olen heikko kuin kanamunan kuori.

No eiköhän tämä paatoksellisuus riitä tältä päivältä.

Perjantaina kävi yksi erittäin potentiaalinen ihminen katsomassa taloamme ja lupasi viikon sisällä ilmoittaa ostaako hän meidän talomme... eli jos hyvin käy pääsemme vielä tämän kuun aikana muuttamaan uuteen kotiin.... voi kumpa niin kävisi.

Eilen kun tulimme reissusta kotiin soitti hyvä ystäväni ja kysyi voiko tulla kylään ja enhän minä koskaan ketään kiellä tulemasta joten siinä sitten ilta vierähtikin kun pihalla vilisti 7 lasta leikkimässä kun aikuiset nauttivat hyvästä seurasta. Surullinen ja tunteiden täyttämä viikoloppu sai vauhdikkaan ja iloisen päätöksen. Pisarakin useaan otteeseen ilmoitteli itsestään - ÄITI minäkin olen täällä.

Dino ja pisara 31+3

suruseremonia

Huomenna sitten ovat ne hautajaiset... voi vitsi en todellakaan jaksaisi sinne lähteä. Tämä on taas yksi sellainen tilanne mihin on ihmisten sosiaalisuuden takia osallistuttava. Enkä halua keksiä tekosyitä poisjäämiselle, toki odotuksen vaivathan kävisivät hyvin mutta en oikein jaksa kantaa sitä omatunnollani joten on helpompaa osallistua.

Sunnuntaina on taas seuraava näyttö talostamme ja taas pitää paikat siistiä leluista, lehdistä ja ylimääräisestä roinasta.

Pitäisiköhän minun olla tänään kirjoittelematta kun osaa oikein mitään positiivista sanoa. Keskimmäinenkin aamulla kitisi jostain aivan käsittämttömästä syystä ja sekös aamusta ärsytti niin paljon että pinna kärähti ihan totaalisesti. Eli tämä on nytten semmoinen päivä että aamuinen hermostuminen lapseeni seuraa mukanani koko päivän. Voi kunpa olisi jo ilta ja pääsisi nukkumaan ja unohtaa kaiken edes vähäksi aikaa.

dino ja pisara 31+0

neuvolakäynti

No niinhän siinä kävi miten arvelinkin. Painoa oli tullut 4 viikossa 4,5 kiloa... tuota ei tietysti kannattaisi edes kirjoittaa ylös kun nolottaa itseänikin miten olenkin voinut antaa itseni herkutella moisen määrän. Tosin painonnousu koko odotuksen ajalta on 9,4 kiloa eli en sen  suhteen joudu vielä kovin paljon häpeämään. Ei terveydenhoitaja minulle mitään moitteita antanut mutta tuo oma sädekehä sai kyllä aikamoisen kolauksen :-(

Muut arvot olivat ihan hyvät eli vernpaine ihanteellinen 114/62, valkuaista ei ollut, turvotuskin oli aika hyvin hallinnassa, vauvan sykkeet kuuluivat hyvin (130), no tuo hemoglobiini oli hieman laskenut eli oli nyt 116 kun viimeksi oli 119. En silti aio aloittaa lisäraudan syönti... ai minäkö kapinallinen, heh heh.

Tuo ihmeellinen rauhallisuus perheessä jatkuu edelleen mikä on siis todella ihanaa vaikka odotankin kokoajan milloin seuraava konflikti saa otteen meistä.

Sain tänään tietää että pääsisimme perheen kanssa lomalle viikoksi vielä ennen vauvan syntymää, uutinen oli upea mutta en ole aivan varma jaksanko vielä tehdä lomareissun. Siihen kyllä kuuluisi majoitus, aamiainen ja päivällinen. Eli aika kiva paketti olisi tiedossa. Tätä täytyy todella miettiä tarkkaan...

Dino pisaroineen 30+4 

äidin unelma

Ei voisi lapsi paremmin äitiään kiittää kuin esikoiseni eilen. Kun olin lukenut lapsille iltasadun, sammuttelin valot ja kävin jokaisen luona vielä sanomassa hyvää yötä, kauniita unia ja samalla silitin hiuksista muutaman kerran kuten joka ilta - yllätti esikoiseni minut. Hän totesi - Äiti olt maailman paras ja ihanin äiti. Lausahdus tuli aivan yllättäen joten ei siinä muuta voinut kuin kertoa hänelle kuinka ihana poika hän on. Tämän avulla jaksaa taas pitkään :-)

Laskeskelen jo päiviä kuinka monta työpäivää on vielä jäljellä ennenkuin äitiyslomani alkaa. Työmotivaationi on aivan hukassa joten mikään asia ei tahdo luistaa vaan taistelen itseni kanssa että saan edes tehtyä niitä. En jaksaisi kuunnella kenenkään asioita ja se varmasti näkyy myös kasvoistani vaikka yritäkin olla kiinnostunut ja seurallinen. Voi noita ihmisparkoja jotka joutuvat kanssani asioimaan sillä kaikki energisyyteni on täysin hukassa.

Huomenna on seuraava neuvolakäynti ja ajatus vaaán lukemista hirvittää jo nyt. Olen herkutellut aivan mielettömästi ja se varmasti näkyy lukemissa... mitähän neuvolantäti mahtaa niistä sanoa.

Lauataina on sitten enoni hautajaiset ja sinnekin pitäisi saada jostain energiaa käydä se läpi. Onneksi suhteeni häneen ei ollut voimakkaasti tunteellinen vaan enemmänkin "hienoa tuntea sinut"- suhde, joten säästyn varmasti tunteenpurkauksilta siellä. En aio ottaa lapsia sinne mukaani vaan mies saa hoitaa heitä hautajaisten ajan. Pidän heitä liian pieninä osallistumaan hautajaisiin, joilla ei heille ole vielä merkitystä. He eivät oppineet tuntemaan enoani vielä niin hyvin että kyselisivät hänen peräänsä tai osaisivat häntä surra.

Dino pisaroineen 30+3

olisikohan tyyntä myrskyn edellä

Nyt on viime päivät olleet niin rauhallisia että pian on varmasti myrskyä tiedossa... siis niinhän se aina menee joten pitäisi varmaan ottaa näistä hetkistä kaikki irti mitä vaan saan. Lapset ovat olleet ihmeen kilttejä, itse en ole kovinkaan monesta asiasta heille joutunut sanomaan ja mieskin on ollut suorastaan ihanneisä. Siis tämä ei voi kestää kauan... koputtaa puuta.

Nyt olen jaksanut enemmän kuin pitkiin aikoihn, olen siivoillut ja tehnyt muitakin kotitöitä. Voisi varmasti pikkuhiljaa etsiä vauvalle tavaroita varastosta ja alkaa valmistautua hänen tuloonsa. En ole asian suhteen tehnyt vielä mitään kun olen toivonut että asunto menisi kaupaksi ja saisin tehdä valmistelut vasta sitten uudessa kodissa. Tosin järkevintähän olisi että tekisin valmistelut ja asennoituisin elämään vanhassa kodissa.

Tuo kuopus on kyllä kasvanut suorastaan silmissä. Hän on nyt kesän jälkeen oppinut kuivaksi (2,5 vuotiaana) ja haluaa pukea itsensä niin sisä kuin ulkovaatteetkin. Pesee kätensä ja hampaansa ilman että sitä tarvitsee erikseen pyytää. Siis kuljemmeko onnellisten tähtien alla vai onko tämä vai tyyntä myrskyn edellä.

Dino ja pisara 30+2

uneton aamuyö

Jokin asia taitaa nyt rassata mieltä kun heräsin noin 03 yöllä ja sen jälkeen ei uni tullut vaikka kuinka yritin... nyt sitten pitäisi jaksaa töissä täysillä painaa vaikka olo on aika nuutunut. HUH HUH

Onneksi esikoinen on nyt rauhoittunut eikä kiukuttele enää turhista, ah sain takaisin poikani joka osaa ja välittää. Pitäisi vaan osata nyt häntä rohkaista oikeisiin asioihin ettei taas mennä alamäkeä lujaa. Tosin nyt hän on yrittänyt pariin otteeseen murentaa arvovaltaani mm. matkimalla sanomisiani ja kyseenalaistamalla käskyjä. Toki lopettaa heti kun komennan mutta selkeästi kokeilee näin rajojaan. Taitaa kuulua tuo 6 vuotiaan normaaliin kehittymiseen.

Pisara sai tänään 30 viikkoa rikki

laidasta toiseen

Odottavan aika on pitkä .... voi kuinka oikeassa tuo sanonta onkaan. Talokauppamme on jatkunut noin 2 kuukautta ja nyt olemme saaneet jo jonkilaista säpinää asian suhteen aikaiseksi. Kuitenkin paljon on vielä edessä ja ihmisten ratkaisujen odottaminen on raastavaa. Tekisi mieli lopettaa koko homma kesken ja tyytä asumaan tässä talossa. Mieli vaihtelee laidasta toiseen ja se stressaa enemmän kuin selkeän päämäärän tavoittelu.

Vatsakin alkaa olla jo niin iso että vaikeuttaa jonkin verran olemista ja liikkumista Ajatus muutosta on siltä kannalta aika hirvittävä jos en pystykään/ jaksakaan hoitaa muuttoa.

 Mies on viime aikoina ollut ihmeellisen kireä ja se ihmetyttää. Tosin tuskin tuo kireys johtuu minusta tai lapsista vaan ennemminkin hän  tuo työkiireet kotiin ja kun kaikki ei täällä menekään aivan suunnitelmien mukaan hän antaa stressin purkautua kotona. Tuon kiukuttelun vastaanottaminen on raskaana ollessa aika rankkaa. Onneksi hän kuitenkin purkaa sen minuun eikä lapsiin. Tosin ne purkaukset ovat välillä aivan naurettavia. Edellispäivänä hän suuttui minulle kun olin parkkeeranut auton siihen kohtaan mihin hän olisi halunnut autonsa parkkeerata... siis aivan naurettavaa.... mutta ei niitä kiukutteluja voi muuta kuin kuunnella meinaan jos ärsyynnyn niistä niin valmis ISO riita on edessä useammaksi päiväksi.

Naisen osa ei todellakaan ole helppoa. 

Dino ja pisara 29+6  

murinaa

Saimme eilen ensimmäisen tarjouksen talostamme ja se oli aivan naurettava, mitä ihmiset oikein luulevat, kun pudottavat talon pyynti hinnasta pois neljänneksen.... Joo-o sanoin välittäjälle että voi heittää tarjouksella vesilintua.

Olemme tehneet taloon paljon remonttia ja jo ajatus muuttamisesta oli alkuun hirvittävä. Nyt sitten joku kehtaa heittää naurettavan tarjouksen kehiin niin melkeinpä pistää vihaksi. Annoimme heille vastatarjouksen joka on meiltä erittäin reilu kun miettii mistä hinnasta lähdettiin. Tosin en usko sen johtavan mihinkään joten täytyy varmaan odotella uutta tarjousta tai ottaa talo pois myynnistä.

Esikoinen Jesse on käyttäytynyt viime päivinä todella omituisesti ja se on myös aiheuttanut suurta ihmetystä. Hän kerjää huomiota vähän kaikella,- riehumisella, ruuasta kiukuttelemisella, heräämisen ja jopa pukemisen kanssa. Toisaalta hän hakee myös paljon hellyyttä ja ei haluaisi lopettaa halaamista lainkaan. Olenkohan oman kiireni keskellä unohtanut huomioida hänen tarpeensa.

29+4

Viikonvaihteen tapahtumia

Lauantaina meillä kävi asunnon kuntotarkastajat ja tulihan sieltä jotain yllätyksiäkin. No onneksi ei sentään mitään kovin pahoja mutta asettaa myynnille lisää vaatimuksia ja varmasti joudumme hinnasta vielä keskustelemaan. No kunhan saataisiin talosta edes yksi tarjous niin olisi kiva lähteä neuvottelemaan asioista. Kuntotarkastaja on myös hyvä ystäväni joten näimme pitkästä aikaa ja oli todella mahtavaa kun nähdessämme tuntui kuin olisimme vasta eilen tavanneet vaikka aikaa oli kulunut jo yli puoli vuotta.

Sunnuntaina eli tänään oli sitten asunnon neljäs näyttö. Ensimmäistä kertaa väkeä oli kunnolla liikkeellä (esittetä oli mennyt 6 kpl) . Huomenna välittäjä soittaa tarkemmat tiedot. Itselle tuli hyvä olo kun tuntui jo ettei kukaan ole kiinnostunut meidän talosta, joka on itselle jo aika rakas.

Vauva jatkaa aktiivista liikkumista, mikä on todella hyvä.Nyt on selkäni tosin alkanut kipuilemaan joten liikkuminen on välillä aika työlästä. Tänään sitten siivosimme omenoita pihalta ja se sai sitten selkäni vielä kipeämmäksi . Nyt on sauna lämpiämässä, jotta lihakset rentoutuisivat ja saisi nukuttua hyvin ensi yönä.

dino ja pisara 29+2

Pieni pisarani

Kirjoitin pitkät ajatelmat kotiinpaluustani ja kuinka kävikään ne hävisivät bittitaivaaseen kun tallensin niitä..... voi vihannes, ei noin saisi käydä.

Lyhyesti siis uudestaan- lapset antoivat minulle aamulla herätessään niin ihanan muistutuksen siitä kuinka ihanaa on olla äiti. Heidän halauksissaan oli rakkautta, kaipuuta ja onnea siitä että olin tullut takaisin kotiin. Hetki kuuluu niihin jotka haluaisin muistaa ikuisesti- vanhemmuuden iloja.

Pisara muistuttaa nykyisin olemassaolollaan hyvin aktiivisesti liikkumalla. Olen siitäkin todella iloinen kun ei tarvitse olla huolissaan hänen hyvinvoinnistaan. Tosin odotan todella paljon pienen pisarani näkemistä ja hoitamista.

Dino ja pisara 29+0

tulokset ja reissu

Reissu on takana samoin kuin 1200 km ja maaoikeuden istunto. Koska se ajoittui vain kahden päivän ajalle oli matka äärimmäisen raskas. Tuntuu kuin voisin nukkua istualteni. Myös tehty päätös maaoikeudessa mietityttää todella paljon kun luottamus toiseen osapuoleen on aika heikko. Teimme sovinnon heidän kanssaan ja emme antaneet sitten lopulta oikudelle mahdollisuutta kertoa ratkaisua. No ratkaisu on tehty ja sen mukaan eletään.

Sokerirasitus oli onneksi hyvä ja tulokset siis olivat normaalit. Saanpahan syödä kaikkea niinkuin ennenkin eikä vauvalle pitäisi tulla ongelmia vaikka joskus hieman herkuttelisinkin......... Näinhän se menee jotain hyvää ja jotain huonoa.

Tai ehkä kumminkin enemmän huonoa kun enoni kuoli maanantaina, hän olis pian täyttänyt 65 vuotta, joten ikä ei ollu syynä menhtymiseen vaan verentulehduksesta alkanut sairaalassaolo.

dino pisaroineen 28+6

Tuloksia odotellessa

Kävin aamulla sokerirasituksessa ja nyt sitten odotellaan niiden tuloksia. Toivon kyllä ettei niissä olisi ongelmia kun on viime aikoina ollut aika huono itsekuri kaiken makean suhteen. Ajatuskin että joutuisin tiukalle dietille syömisten suhteen tuntuu järkyttävältä... no jos olisin pakon edessä niin kyllä se varmaan onnistuisi. Huomenna se sitten selviää.Vaa´alla en ole edes  uskaltanut käydä kun järkytyn varmaan niitä lukemia mitä vaaka näyttää.

Tänään alkaa sitten se ajamisiurakka ja tuntuu jo nyt älyttömän ylivoimaiselta, no kai tästä jotenkin selviää.

Dino ja pisara 28+4

reissua tiedossa

Huomenna alkaa tämän odotuksen raskain reissu, matkaa yhteen suuntaan yli 500 km. Menemme Kontiolahdelle käräjäoikeuden järjestämään tilaisuuteen äitini kanssa. Ensinnäkään minua ei huvita mennä sinne ja toisaalta en jaksaisi lähteä kun matkaa yksistään tulee niin paljon että ajatuskin pitkästä ajomatkasta tuntuu todella ikävältä. Asia koskee äitini omistamaa maatilaa, jonka asioiden hoitamisessa olen auttanut. Hän ei selviäisi matkasta yksin joten olen ainoa joka voi auttaa asian hoitamisessa. En voinut vain kieltäytyä vaikka olisin halunnut.

Olimme lauantaina siellä ystävieni tupareissa ja sekin tuntui aika velvollisuus reissulta, kun ei kertakaikkiaan jaksaisi enää reissata ja touhuta niin paljon kuin aiemmin. Tuntuu kuin voisi nukkua viikon putkeen ja vain olla.

elämä yllättää

Eilen olin jo alistunut ajatukseen ettemme saa tätä meidän taloa kaupaksi kun on ollut myynnissä 1,5 kk ja katsojia on käynyt vain 3 taloudesta. No eihän se vielä kaupaksi mennyt mutta pihaan tupsahti vanhempi pariskunta katsomaan taloa kun luulivat ettemme ole kotona. Kertoivat poikansa olevan kiinnostuneita talosta ja nyt odottelen innolla tekevätkö tarjouksen. No voihan tämä olla toiveajattelua mutta tuli ainakin taas olo että homma voi sittenkin onnistua ja me saamme muuttaa uuteen kotiin ennenkuin vauva syntyy. Toki olen asettanut talonmyynnin takarajan. Ellei muuttoa saada hoidettua 1 kk ennen laskettua aikaa loppuu myynti kun tiedän etten jaksa sitä muuttoa enää ihan viimeisilläni.

Raskausviikot tuntuvat menevän turhankin äkkiä kun nyt olen jo viimeisellä kolmanneksella (rv 28+1) vaikka toisaalta odotan mielenkiinnolla aikaa vauvan kanssa. Haluan nauttia raskaudestani kun se todennäköisesti on viimeiseni ja toisaalta haluaisin että kaikki olisi jo ohi. No nämä kuuluvat tähän aikaan.

Kiireinen viikonloppu tulossa

Perjantai on aina ihana päivä, kun tietää että vapaapäivä tiedossa. Tosin noille päiville tahtoo tulla paljon menoja ja kiireitä riittää. Tänä viikonloppuna olemme menossa Paraisille ja Maskuun. Paraisilla asuu äitini, joka on luvannut hoitaa lapsia kun menemme mieheni kanssa rakkaan ystäväni tupaantulijaisiin.

Äiti on aivan ihana lastenhoitaja vaikka hänellä on ikää jo 72 vuotta (todella rakastava ihminen), hänen on vain hieman vaikea saada  noita meidän vilkkaita lapsia aisoihin ja hieman jännittääkin miten hän saa heidät sitten lauantaina nukkumaan kun emme ole paikalla. Sanoinkin että mieti valmiiksi millä lahjot heidät niin eiköhän se sillä onnistu...

Radiossa spekuloitiin mikä on paras ikä saada lapsia. Minusta siihen ei ole oikeaa tai väärää vastausta, mutta otti pikkusen päähän kun itse ole 36 -vuotias ja sitä taidetaan jo yleisesti pitää hieman kalkkiksena äidiksi. Naapurini sai alkuvuodesta ensimmäisen lapsensa viikkoa ennen kuin täytti 40- vuotta, hänellä ei ollut mitään ongelmia odotuksen eikä synnytyksenkään suhteen. Hän on aivan ihana lapsensa kanssa, joten kuka voi sanoa mikä on paras ikä saada lapsia.

En olisi voinut edes kuvitella saavani lapsia 18- vuotiaana, en olisi pystynyt tarjoamaan lapselleni sitä mitä nyt. Olin sen ikäisenä todella naivi, rahaton, vastuuntunnoton ja riippuvaine omista vanhemmistani. Toki toiset ovat hyvinkin kypsiä sen ikäisenä, minä en ja olen tyytyväinen omiin ratkaisuihini.

ihana aamu

HUH huh lapset on viety päiväkotiin ja oli harvinainen aamu kun kaikki meni kerrankin loistavasti. Jokainen puki vaatteensa kiltisti päälleen, pesi hampaansa ja menivät autoonkin ilman kiukuttelua. Tälläisia pitäisi jokainen aamu olla niin oma päiväkin alkaisi onnellisissa merkeissä. No täytyy iloita tästä tänään sillä huomenna taas varmasti joku lapsista laittaa kapuloita rattaisiin, sellaisiahan me ihmiset olemme.

Pitäisi käydä kaupassa lahjaostoksilla ja katselemassa minkälaisia kenkiä lapsille on tarjolla ettei sitten tarvitse kaikkia kauppoja koko porukon kanssa ravata vaan mennä itse ensi esivalitsemaan kenkiä ja sitten vasta nuo pienet jalat sovitettamaan niitä. Tosin olotila sanoo että voi kunpa pääsisin nukkumaan.  Olen jostain syystä nukkunut todella levottomasti ja se kostautuu aika rankasti sitten päivisin.

Eilinen päivä oli kiireinen kuten etukäteen tiesinkin, ei ehtinyt kuin huokaista välillä ja taas oli mentävä, tosin se oli myös piristävä kun tapasin tuttujani ja heidän kanssaan oli mukava vaihtaa kuulumisia.

Yksiön vuokralainen liikkuu ihan mielettömän paljon, joten hänestä ei tarvitse olla huolissaan. Tosin käveleminen on nykyisin hankaloitunut ja pian alankin varmaan vaakkua kuin ankka....

Dino ja pisara 27+6

Kiireinen päivä tiedossa.

Tänään pitäisi työpäivän jälkeen ehtiä tutustumaan ympäristölautakunnan esityslistaan ja jaksaa istua kokouksessa taas pari tuntia... huh huh. En millään jaksaisi istua enää paikallani paria tuntia kun paikat puutuvat ja selkää särkee.

Kotonakin olisi hommia vaikka kuinka paljon, siivoamista, pyykkäämistä ym. kivoja kotihommia. Lapsille pitäisi käydä ostamassa uusia kenkiä, mutta ei niitä voi enää ostella ilman että ovat mukana kun se kenkä on kuitenkin niin tärkeä jalan kehittymisen suhteen.

Toisinaan sitä ihmettelee miten sitä jaksaa käydä töissä, hoitaa kodin, osallistua yhteiskunnallisiin asioihin ja viettää laadukasta aikaa lasten kanssa. Puhumattakaan kaikista hakemusten täyttämisistä, laskujen maksamisesta, lääkärissä käynneissä ym. Sitten sanotaan ettei raskausaikana pitäisi stressata, miten ihmeessä siinä onnistuu????

Nyt meillä on vielä asunto myynnissä, hoidan yhden yrityksen laskunmaksut ja autan miestäni hänen sairautensa hoidossa ja siihen liittyvissä paperiasioissa. Siten saa huolehtia/osallistua vielä ystävien ja sukulaisten tärkeisiin juhliin ja merkkipäiviin, eihän heitäkään voi laiminlyödä.

En halua valittaa mutta joskus vaan tuntuu että liika on liikaa.

´Raskausviikkoja on tänään 27+5 ja olo on hänen suhteen hyvä. En tuolla yleisellä keskustelupalstalla kertonutkaan että masuasukas on TYTTÖ (95% todennäköisyydellä) ja olen siitä todella iloinen. Jos ennuste toteutuu on meillä sitten kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Kaikilla lapsilla olisi leikkikaveri/ ystävä kasvaessaa ja aikuistuessaan. Toki toivon että lapseni tulisivat hyvin toimeen keskenään eikä olisi väliä onko sisarus tyttö tai poika.

painajainen

Heräsin yöllä aivan peloissani ja olin yllättynyt kun en pitkiin aikoihin ole nähnyt painajaisia. Uni oli niin todentuntuinen että olin herätessäni ihan hämmentynyt siitä.

Olin unessani kotona lasten kanssa ja odotin neljättä kuten oikeastikin. Mieheni ei ollut kotona, tosin siskoni oli tullut kylään muutamaksi yöksi. Oli ilta (pimeää jo) ja oli aika lukita ovet ja hakea ulkoa talousrakennuksen avain ovesta pois. Ihmettelin miksi siskoni oli mennyt yläkertaan ja huutelinkin hänelle haluaako hän hakea avaimen ovesta. Ei kuulemma erityisemmin haluttanut mennä enää ulos ja minä naureskelin että minä menen. Avatessani ulko-oven, musta hahmo hyökkäsi kimppuuni ja löi niin lujaa että "tunsin " kivun ja koin kuinka silmissäni musteni. Näin vielä kuinka hahmoja oli kaksi, kunnes heräsin.

Herätessäni nousin ylös ja koin hirvittävän pelon pimeyttä kohtaan. Kävin sytyttämässä yövalon, mutta en tahtonut nukahtaa uudestaan, koska en halunnut unen jatkuvan. Olin suorastaan tuskastunut jonkin aikaa kunnes vihdoin sain mieleni rauhoittumaan ja pelko hellitti. Onneksi tuo uni ei jatkunut nukahdettuani uudestaan. Aamulla tunsin itseni hölmöksi. Toivottavasti uni johtui vain hormoonesita sillä en aio/halua pelätä pimeätä.

No enpä tiedä mitä tästä sanoisi