|
|||||||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 17.09.2009 klo 13:15 Avainsanat: uutta virtaa, uusi suuntaOlen varmasti levoton sielu, sillä kyllästyn kaikkeen ja kaipaan uusia haasteita, siispä johan niitä on taas hankittu. Eli ihan kuin ei olisi tarpeeksi tekemistä jo muutenkin ollut niin menin hankkimaan itselleni sivutyön. Ihan älytöntä kun maassa työttömyys kasvaa kovaa vauhtia niin minun oli hankittava itselleni lisätyö. No ei sen kummempaa kuin aamulehden vakituisen jakajan vakituinen vapaapäiväjakaja... hauska titteli tuo :-). Nyt olen tehnyt sitä hieman reilun kuukauden ja huomaan pitäväni siitä. Yöllä on niin rauhallista ja kaunista. Tosin olen hieman säikky, sillä kun olen jossain rappukäytävässä ja jostain kuuluu yllättävä ääni (haukuntaa, rapsahdus, kolahdus tai joku tulee vastaan) adrenaliinit vain kohisee. Kai niihinkin pikkuhiljaa tottuu. Kotona tilanne on aika rauhallinen, pientä nuhaa ja yskää mutta muuten ihan OK. Työtilanteesta vielä lisää että palaan joulukuussa vanhaan työhöni, hieman jännittää sillä olen ollut sieltä poissa noin 3 vuotta ja paljon asioita on muuttunut sillä välin. Mitähän siitäkin tulee. Ja on mulla yksi veetutuksenkin aihe. Hankin uuden puhelimen, jossa on mahdollisuus kaikken mahdolliseen (pajon herkkuja) ja nyt on puhelinlaskut nousseet pilviin. Tein tänään reklamaation puhelinlaskusta, koska vaikka en ole käyttänyt nettiä puhelinerittely näyttää sen olleen päällä 24 tuntia vuorokaudessa. Ja kyllähän sen tietää mitä puhelinlasku silloin näyttää ellei käytössä ole datapakettia.
Jos haluat kommentoida kirjoitusta tai kommentteja, on sinun kirjauduttava sisään.
» Rekisteröidy » Unohdin salasanani |
||||||||||||||||||||
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri




