Verkkoklinikassa on 0 blogia.

Suosituimmat
Uusimmat
Viimeksi päivitetyt
Verkkoklinikan omat
Kaikki blogit

Judith**

Syntymävuosi:
1972
Perhesuhteet:
naimisissa

Lyhyt kuvaus blogista
Tavallisen perheen elämää ja äitinä olemisen tuntoja siinä sivussa..

Pitkä kuvaus blogista. Lue lisää!

Sisällysluettelo | Kirjoittajan blogit | Blogin etusivu | Piilota kirjoittajan tiedot

Kirjoitettu: 26.07.2009 klo 15:20
Avainsanat:

Jatkuu..

..elämä nimittäin. Kumma homma, vaikka tuntuikin, että maailma pysähtyi. Pyörii se pallo kumminkin ja päivä vaihtuu yön jälkeen taas aamuksi.
Nyt ei oikeestaan jaksa ajatella mitään. Kaikki viisaat ajatukset, päätökset ja into on hyllyllä. Jotenkin vaan taaplaa päivän kerrallaan ja siirtää asioita tuonnemmaksi. Päivittäin mun mielessä juoksee ajatus siitä, olisko sittenkin parempi jatkaa yksin lasten kanssa. Vois jättää kaiken roskan, pelon tulevasta ja murheen menneestä taakse ja jatkaa uudelta sivulta. Vai voisko?
Se on ehkä suurin kysymys, joka tälläerää mieltä myllää. Jos tästä lähden, niin oonko valmis valitsemaan elämään lopun elämääni yksin? Kuka tietää osuuko enää koskaan tielle toista puoliskoa..ja mikä niin ikävä ajatus tämän kaiken keskellä, huolisiko kukaan enää tällasta neljän lapsen äitiä, elämän runnomaa. Niillä eväin ois mentävä, että yksin olis tie siitä eteenpäin.
En tiedä olisko musta siihen. Joutuisin kumminki olemaan miehen kanssa tekemisissä jatkuvasti, lasten takia. Miten sitten kestäisin sen, jos mies ehättää itselleen uuden puoliskon ja minä jäisin yksin.

Ja onko tilanne nyt niin paha, että meidän välille ei koskaan enää voi syntyä luottamuksellista suhdetta, rakkaudesta puhumattakaan.
Kerran olen aikasemmin rakastunut puolisooni uudestaan, ja se oli jotain tosi kaunista se. Uskomatonta, että toinen voikin saada sydämen sykkimään jo vuosien liiton jälkeen. Niin se vaan menee.

Nyt vaan ihmettelen, en jaksa ottaa vastaan yhdenkään ihmisen neuvoja. Kyllä mä tiedän..sanattomat viestit kertoo karusti, että jokainen pitää mua hulluna, jos edes ajattelen jatkavani näin.

Kuka kertoo, missä menee itsensä uhraamisen ja rakkauden raja. Millon pitäisi luovuttaa, mikä on liikaa. Mä en toisaalta usko, että on olemassa ihmistä, joka ei voisi muuttua. Mutta sen varaan on riskipeliä rakentaa.
Mikäs tässä miettiessä..ehkä ne ajatukset tulee valmiiksi tässä itsekseen, kun antaa ajan soljua. Ehkä vastaukset ajelehtii vastaan, kun on niiden aika. Kun on Isän vastausten aika.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 3 |

Kirjoitettu: 20.07.2009 klo 16:19
Avainsanat:

Teenpä yllärit

Enpä olis uskonu, että tänne sivuille vielä eksyn..ei oo oikein ollu mitään asiaa. Tai oisko niin, että kun vauvailut jäi, niin jäi kirjottelutkin.

Tilanteet ne on muuttuneet aikalailla ja nyt oon keskellä jotain järkyttävää painajaisunta. Oikeesti toivoisin vaan, että joku herättäis ja sanois nauraen, et kaikki on unta.
Viime kuussa just päätettiin, että nyt aletaan yrittämään viitosvauvaa, vihdoinkin ja jatketaan elämää siihen suuntaan. Oon ollu keikkatöissä ja pikkumiesten kanssa menee jo suhteellisen mukavaan tahtiin. Kaikki tuntu olevan jokseenkin mallillaan. Tai toisaalta vaan kaikki soljui, sen enempiä ajattelematta.
Noh, nyt kaksi viikkoa myöhemmin mun elämä on täysin nurinniskoin. Mies on sairaslomalla ja menetti samassa hötäkässä työnsä kokonaan. Niskassa on erinnäinen määrä velkoja ja vilppejä..jotain aivan kamalaa.
Nyt ollaan niin pohjalla, ettei alemmas juuri voi enää mennä. Oonkin saanu useita kehoituksia läheisiltä pakata törkyturvan kamppeet ja jättää oman onnensa nojaan. Mutta lasten takia en siihen pysty ainakaan nyt.

Jotenkin sitä nojaa kaiken toivonsa siihne, että IsäJumala meidät tästä auttaa. Eniten mä toivon sitä, että se muuttaa mun miehen sydämen ja kaiken mitä siellä on pielessä. Tuskin tuo itseänsä pystyy itse muuttamaan. Riippuvaisuudet on sellanen kirous, jotta harva tietää.
Nyt on heti alkuun säännöt laitettu uusiks ja pelittömällä linjalla tuo on luvannut olla. Vähin mitä voi vaatia toiselta. Käy lisäksi myös hoidossa, että saa apua ongelmaansa.
Liekö takana jotain bipolarisuus-häiriötäkin, näin on epäilys.

Sellanen on tunne, kun joku olis lykänny tuhannen kilon betonimöykyn niskaan. Vaikee on hengittää, vaikee ajatella selvästi mitään. Pitää vaan selvitä päivä kerrallaan ja luottaa, että kaikki viimein järjestyy.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 12.02.2009 klo 15:39
Avainsanat:

Jaaha..

Se on tuo naamakirja ollu ihan kamala..on vieny multa kaiken kirjotusinnon...ei yksinkertasesti riitä aikaa riipustella enää muualle, kun siellä selailee läpi ihmisten salattuja elämiä

Pitkästä aikaa kurkkasin tänne ja aattelin, josko pari riviä sais naputettua.

Meillä mennään vanhoin eväin. Taapero on nyt 1,5 v ja täynnä uhmaa, vauhtia ja touhua. Roikkuu edelleen rinnalla öisin ja pitkä tie on siitä irti. Toisaalta en jaksais enää sitä, mutta oon ollu liian laiska lopettamaankaan. Vaatis usseemman hyvin pahasti unettoman yön, että siitä päästään. Ja tällä hetkellä pienetkin unet on niin juhlaa, että en uhrais minuuttiakaan mieluusti.
Katoin just sivusilmällä näyteikkunassa ohikiitävää väsyneen näköistä naista..ehei, en se voinut olla minä. Naama kun perunapelto..muhkuroita ja kuhmuroita, silmänaluset makkaroilla, ja posket lommoilla, vaikkei laihuudesta.. Pitäis tehä jotain..jos jotain olis vielä pelastettavissa. Mietin josko vetäis kunnon purkkirusketuksen täs kevään mittaan, tasaiskohan se vähän kirjavaa kasvotaulua. Huoh. Noh, kaikkee ei voi saada.. ainakaan paljon pieniä lapsia ja sit samalla nuorekasta ja freessiä ulkomuotoa. Höh.
Mut kyl mä silti arvosta ensimmäisen ehdottomasti ensimmäiselle sijalle

Siitäpä aasinsillaksi seuraavaan..ollaan nostettu kissa osittain pöydälle (takajalat vielä roikkuu) vauva-asian suhteen. Ja itseasiassa. Mies tahtois kyllä, oikeesti. Mutta heti.
Nojoo..toisaalta se kyllä sano, että vois olla kiva välillä elää "kaksinkin"...johon totesin, että kakat on vähän niinkun pöksyssä jo, ei tässä näillä jälkikasvuilla vielä piiiitkään aikaan vietetä aikaa kaksin

Ehkä se kolmas pieni menis vielä samassa sarjassa.
Nyt oon vaan ite hirveen epäröivällä mielellä. Mietin, mitä se oikeesti tois tullessaan ja uskaltaisko sitä! Tietäishän se lisää valvottuja öitä, lisää hermoromahduksia uhmaikäisten kanssa ja seinien käymistä entistä ahtaammiksi. Ja kuinka oma terveys sitten kestäis. Ikää alkaa olla mittarissa jo kumminkin. Sen suhteen sain kyllä rohkasevan esimerkin kaverista, joka alko just odottaa nelosvauvaansa, mittarissa kohta 40!
Terveydentila sensijaan mietityttää enemmänkin...olinhan vuodenvaihteessa sairaalassa eteisvärinän takia, joka sit lääkityksellä saatiin takasin oikeeseen rytmiin. Eihän se sinänsä vaarallinen, jos saadaan heti hoidettua...hyytymän syntyminen ehkäistyä. Mutta jos niin sattuiskin odotusaikana, niin sähköinen rytminsiirto on ainoo vaihtoehto. En tiedä, mitä lääkäri sanoo mun ajatuksista. Todennäköisesti sanovat, että onhan sulla jo neljä ja koittaisit jättää ne hommat jo nuoremmille.
Vaikeita päätöksiä, loppuelämään vaikuttavia. Silti katse seuraa hyvin haikeena äitejä, jotka kävelee pyöreine vatsoineen. Hellittelen ajatuksella, että sittenkin vielä saisin sen kokea. Eikä tarviis palata vielä hetkeen työelämään.

Taas kerran täytyy vaan elää päivä kerrallaan ja jättää ohjakset suuremmille voimille..sitä oon pyytänyt, että jos mun toive on huono ja vahingollinen tulevaisuutta ajatellen, niin hiipukoon pois vähin äänin ja tulkoon tilalle uusia, luovia ajatuksia ja haaveita

Näin se on näreet oltava.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.10.2008 klo 21:11
Avainsanat:

UUtta viikkoa

Aamu alkoi taas nurjalla jalalla, ainakin tuon uhmaikäisen.. Puettiin ja syötiin aamupalaa, tehtiin eväät kerhoa varten. Ulos päästyä pojan mieli alkoikin jo kirkastua. Kaivettiin pyörä varastosta pikkumiehen alle ja lähdettiin.
Heläytti sitten kesken matkaa vaan ilmoille iloisen laulun"...pieni sinikello käy jo nukkumaan..." Kyllä äiteen sydämen täytti taas iso hellyys. #sydän#
Mietin taas, että mitenkä saisikin pienen palasen tuosta lapsen mielestä itselleen. Tai tavallaanhan just nää hetket on niitä palasia. Ilon sirpaleita. Ja kun osaisi joskus jakaa samanlaisia ympärilleen.

Niin helposti mielen valtaa turha valitus, katkerat ajatukset ja kaiken kruunaa hapan naama, jolla pahottaa toistenkin mielen..
Vanhoja ihmisiä katsoessa sen näkee, miten joihinkin on tarttunut elämän matkalta liian paljon ikäviä muistoja, kaltoinkohtelun kokemusta ja kylmyyttä. Ilon sirpaleet eivät ole pysyneet matkassa. Sitten on niitä, jotka ovat aina hyväntuulisia, ystävällisiä ja onnellisen oloisia. Täynnä viisasta elämänkokemusta kolhuista huolimatta.
Pelkään pahoin, että minun on niinkuin ensimmäisten. Jollain tapaa olisi pysäytettävä kiertokulku, joka ajaa vääjäämättömästi kohti synkkää tulevaisuutta. Olisin mieluummin lämminsydäminen pullea mummo, kuin katkera ja kuiva rusina..

On siinä haastetta elämän päiviin!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 16.10.2008 klo 19:28
Avainsanat:

runo syksylle

Vähän häkeltyneenä kuljen hyllyjen välitse. Punahattuiset, ryppynaamaiset pikku-ukot tuijottelevat minua ylimmältä tasolta. Alempana katsetta häikäisevät timantein kirjotut, hilesiipiset enkelit. Tuskin kesää olen hyvästellyt ja nyt pitäisi toivottaa tervetulleeksi jo talven juhlavimmat päivät.
Yrittävät astua varpaillesi, syksy.

Mieli laittaa vastaan. Hauan odottaa vielä..antaa aikaa kypsyä ajatukselle, että pian vuosi on lopuillaan, pian kaikki peittyy jään ja lumen alle. Vain noustakseen uuteen kukoistukseen kilpaa kevään auringon säteiden kanssa.

Mutta niin se on. Kohta on kierretty yksi vuosi, rikkauksineen,
kipuineen ja odotuksineen. Päivääkään en taaskaan vaihtaisi pois, mutta
ehkä jonkin niistä voisin elää vielä uudelleen.

Katselen vielä syksyn kirjavia värejä, nuuskutan keuhkot täyteen kirpeän pakkasomenan tuoksua. Saanhan nauttia tästä hetkestä, kiirehtimättä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 12.10.2008 klo 13:49
Avainsanat:

Lokakuun kummia

Niin se meni tuo syyskuu läpi, että jäi ainoaksi kirjotukseksi toi edellinen. Kaikkee riittää, ja muut nettipalstat on vieny senkin ajan, mitä ennen kulutin tänne..
Kirjottelu omaks iloks on kumminki mulle tärkeetä, eikä juuri muualla voi kirjottaa tällasia, kun mitä anonyyminä täällä!

Noh, syksy on tullut ja elämä jatkaa tosiaan vauhdikasta rataansa..levyn myyntikeikat on alkanut ja oonkin just kohta lähdössä yhdelle. Tietty tarkoituksena ei oo vaan niiden myynti, vaan se, että saadaan viedä sanomaa eteenpäin!

Noh, eilen kuulin jotain sellasta, joka häkellytti mut hetkeksi..nimittäin vihdoin, melkein 2 vuoden tauon jälkeen punahelmainen täti kirmahti paikalle, ja teki mut naiseksi jälleen

Eipä siinä mitään, mutta kun miehelle tokaisin sen sivulauseessa, niin sen eka kommentti oli, et sithän me voidaan alkaa suunnitteleen sitä viitosta!!! Mä lähin äkkiä toiseen huoneeseen, vain vastaten, et juuuuh..koska en halunnu jäädä ottamaan selville, minkä luokan vitsi se oli! Enkä halunnu ottaa aihetta esiin oikeesti, koska en halua kuulla sitä, et oikeesti ei, eikä enää koskaan.
No, sai se lause kumminkin mun sydämen läpättämään..jos se vaik oliskin tosissaan, pieni toive virisi, kun edes heitti moista läppää.

Joo, no, mä koitan ny ottaa iisisti ja kuulostella mitä se meinaa, pikkuhiljaa

Sellasii enimmin nyt mielenpäällä täällä

Ja nyt on jo kiire, se on moro!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 10.09.2008 klo 10:16
Avainsanat:

Läpi syyskuun..

Oon näköjään jääny elokuulle ihan..taas on sattunu ja tapahtunu niin paljon, etten oo koneelle ehtiny. Tai tosiasiassa mulla pimeni näyttö, ja nyt teen vaan nopeita vierailuja pojan koneelta.
On ollu täs iloja ja suruja..mm.yks läheinen yritti itsemurhaa heti ton edellisen viestin jälkeisenä yönä. Sitä ollaan puitu yksin ja yhdessä, mutta kyllä pysäytti ajattelemaan.Miten sitä osais nähdä toisen pahaa oloa ja auttaa jotenkin. Ennen kun on liian myöhäistä!! nneksi tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Sitä vaan on jaksettu ihmetellä, että miksei kyseistä ihmistä ohjattu jatkohoitoon samantien?! Antoivat vaan numeron, josta voi alkaa hoitelemaan asioitaan. Ihan kun tollasessa tilassa oleva, masentunut ihminen sais aikaan yhtään mitään. Ainakaan soitettua itselleen apua ja järjestelemään juttuja kuntoon

Pillereitä lisää vaan, niin tässä maassa hoidellaan pahoinvoivia ihmisiä. Ei voi kun yrittää olla tukena ja potkia toista eteenpäin, tehä pieniä etappeja, että se jaksais aina vähän matkaa.
Loppukaneettina taas, että kyse ei ole mun miehestä..saattais joku saaha tästä sen käsityksen.
Mut toisella kertaa enempi, nyt kutsuu pikku palopilli tästä lahkeen alta..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 25.08.2008 klo 14:18
Avainsanat:

OUTO

Mä oon tulossa vanhaks, tai mulla viiraa ihan muuten vaan..mä nimittäin nykyään tykkään eniten maanantaista!
Tuntuu, et se on aina uuden alku. Mitä vaan saattaa tapahtua (siis positiivisessa mielessä) ja kaikki on mahdollista.
Viikonloput on sellasta sunnuntaifiilistä läpeensä, et välillä melkeen hyppäisin niiden yli. Kaikki pysähtyy, ollaan vaan ja mitään ei tapahdu.
Niin..no ehkä siihen vaikuttaa se, että viikonloppusin muu perhe vaan lösöilee, mutta mun arki ei oikeestaan juuri muutu..oikeestaan vaan enemmän hommia, kun kaikki on kotona.

Tänään on ollu joka tapauksessa vaihteeksi hyvä mieli. Aurinko paistaa ja asiat etenee. Mikäs tässä on ollessa.
Tosin en saa oltua sanomatta jotain negatiivista..ja se on nimitt
äin nuo äreet ampparit. Että mä vihaan niitä!!! Kiusaavat joka paikassa ja änkeevät sisään kaikista mahdollisista raoista,*mrr*.

Keikkoja on tullu aika kivasti syksylle. Päästään siis myymään uutta levyä niiden myötä ja se on hyvä se

Yks pikku ongelma vaan on ilmaantunu, soittajat on hupenemassa. Voi olla, et joudutaan tekemään keikat kaksin duona, ilman bändiä. Noh, kait kaikki taas menee niinkun parasta on, siihen luotan. En ainakaan jaksa ottaa mitään paniikkeja siitä. Tyydytään siihen mitä on.

Mielenkiinnolla odotan, miten uus albumi otetaan vastaan. Huoh. Tulee olemaan taas haastavaa se kaikki palautteen vastaanottaminen! Jos mä olisin edellisestä julkasusta oppinu ees jotain..ja osaisin suhtautua rennommin.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 21.08.2008 klo 13:43
Avainsanat:

Jos ehtis?

Kuopus ottaa nokosia tuolla ulkona ja kolmospoika kattoo lastenohjelmia..jos siis pari riviä kirjottais taas.

Kerhot on alkaneet ja niinpä minäkin olen kuskannut omaa kolme vuotiastani sinne. Ankeeta herätä siksi aikaisin..mutta toisaalta on hyvä, että päästään ehkä samaan rytmiin maailman muiden perheiden kanssa

Reppu selässä tuo pikkumies reippaasti on toimeensa pyöräillyt. Onneksi on tykännyt kerhotädistä, vaikka ekaa kerhopäivää edeltävänä iltana sanoikin, että "mä sitten lyön ja potkin sitä kerhotätiä" *huh* hienot lähtöasetelmat siis, mut hyvin on kumminkin menny. Ei edes kunnolla heippaa sano, kun jo juoksee maailmalle

Kiva tunne, kun huomaa, että se oma pieni napero pärjää hetken "omissa jutuissaan" ilman äitiä. Ja jääpähän pieni tovi viettää aikaa pelkästään pienimmän kanssa. Se onkin ollut ihmeissään, kun on saanu kaiken huomion ja oon ehtiny rauhassa näyttää sille kaikkee ja höpöttää..kun yleensä huomio kiinnittyy väkisin tuohon vauhdikkaampaan persoonaan

Noh, tänäänkin oli taas kerho ja niinpä viiletimme ympäri kaupunkin "vauvelin" kanssa sen ajan. Muuten kivaa, mutta miten ihmeessä tuli taas tylsä masis päälle. Tai sellanen jotenki arvoton olo niskaan. Oon VAAN kotiäiti, aivot on narikassa ja musta on tuskin mihinkään muuhun..sellanen olo. Niin siis juu, mähän arvostan kotiäitiyttä yli kaiken, mutta se tuntu, että saa toisten ylenkatseen, ei oo kiva. Yritän pitää lapset siisteinä ja puhtaina, mutta siitä huolimatta on sellanen tyhmä mielikuva, että kärräilen räkänokkaisia kakaroita ja oon itsekin hyvin kaukana hemaisevasta perheenäidistä. Höh..joku kumma syystuulahdus käy aivolohkojen välissä. Ilmeisesti.

Toisaalta taas ehkä ylenkatson ite sellasia tyyppejä, jotka kirmaa ohi korkkareissa, satoi tai paistoi ja jättää taakseen sellasen hajuvesipilven, että huonompikurkkunen saa kakoa tunnin.
Ehkä ärsyttää se, että ne tuntuu luulevan olevansa jotenki parempaa laatua. Tai ehkä se on vaan mun outoa otaksumaa. Mikä sit tekee ihmisestä arvokkaan. Se korkea koulutus, hyvä asema yhteiskunnassa, tyylikäs ulkokuori, vai joku muu? Mä arvostan lämmintä sydäntä, huomaavaisuutta, armeliaisuutta ja itsensä likoon laittamista.. Siinä arvoja, joita haluisin sovittaa myös itseeni. Mua äklöttää, että samalla kun koen muiden "arvostelun" niskassani, arvostelenkin itse paljon rankemmalla kädellä muita. Siitä pitäis päästä..oppia kysyy taas tän kotiäiteen kivinen tie

Ehkä se taas tästä, kun painostavan ilman päänsärkykin antaa periksi pikkuhiljaa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 12.08.2008 klo 09:46
Avainsanat:

Puiset penkit

..niin ne taas kutsui noita meidän perheen isoja lapsosia. Oikeestaan ihan älyn ihanaa, että arki alkoi! Kesä ja loma on tottatietty mukavaa, mutta heti sen huomaa, että tiskiä tulee vähemmän, ruokaa menee vähemmän ja talossa on hiljasempaa. Ei sillä, että nuo yleensä niin metelöisivät, mutta kumminkin.

Peetu lähtee tänään harjottelemaan kerhoilua. Tuo on ollut niin mammanpoika kans viime aikoina, että pikkusen epäilyttää, kuinka homma toimii. Mutta ehkäpä alkuikävien jälkeen oppii vähän itsenäistymistä, ettei joka minuutilla tarvita äitiä

Alakerran väki sais kans häipyä johonkin..ottaa päähän sellanen perinteinen juttu, kun kerrostalossa tupakointi. Siis tupakoikoot..mutta kun ei voi yhtään jättää parvekkeen ovea auki, käryt tulee sisään välittömästi. Kait tää ilmastointi on sellanen, että se imee tehokkaasti kaikki sisään. Yölläkin heräsin siihen, että oli karmee katku makuuhuoneessa. Mietin tietty sitä, että kuinka paljon lapset saa siipeensä passiivisesta tupakoinnista

Vauvelin kun laittaa partsille nukkumaan, niin hyvällä tuurilla se vetelee kolmet savut tunnissa, kun kaikki alakertalaiset käy peräperään imuttelemassa

Taas yks ERITTÄIN painava syy lähtee omille teille tästä kerrostalon uumenista.

Ja jos nyt saa luvan valittaa, niin laitanpa pari riviä lisää. Alakerrassa asuu hirmu mukava yh-äiti, ja tyttären kanssa tuo meitin kolmonen paljon leikkii. Ongelmaksi vaan on tullut, että tuolla äidillä on välillä hyvin omituisia sääntöjä. Sanoo esim. että "nyt ei oteta pyöriä, minä en jaksa" tai "metsään ei sitten enää mennä"Ja osoittaa sanat myös meidän pojalle. En vaan aina oikein ymmärrä niitä säädöksiä..kun en nää mitään syytä sille, ettei esim. metsään saisi mennä (sellanen 20mx20m alue tossa meidän talon päädyssä)
Tulee sit ikäviä tilanteita, kun en viitti alkaa lasten kuullen kyseenalaistamaan toisen äidin määräyksiä. Väliin oon sit vaan antanu oman poikani juosta metsään, kommentoimatta mitenkään. Tulee sit aina hetken hiljaisuus..ei taida oikeen tykkää tyylistä, mut en aio alkaa riitelemään asiasta, jollei ite ymmärrä.

Toinen juttu on se, että varoittelee mun poikaa välillä, että K..on nyt niin pahalla tuulella tuulella, että kohta se potkasee sua, jos meet lähelle(K..n kuullen). Mun mielestä se tarkottaa samaa, kun antaisi K..lle siinä ääneen luvan tehdä niin.
Joopa joo..on vaan vaikee välillä ymmärtää toisten tapoja kasvattaa lastaan. Oon aika varma, ettei se ees huomaa tekevänsä mitään outoo. On sentään ammatiltaan lastenhoitaja. Eipä sillä, jokainen tekee virheensä, enkä sen parempi oo, mulla on ne omat juttuni. Olisko siinä yks pointti, et aviopari hioo toistaan siinä kasvatuksessa, koko ajan saa palautetta ja on mahdollista peilata omaa tyyliään siinä toisen kanssa. Tiedä häntä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 07.08.2008 klo 17:29
Avainsanat:

Torstainapa..

on olo jo ihan erilainen, nuista viikonlopun meiningeistä. Äidin kanssa ollaan puhelimessa setvitty asioita ja todettu, että äksyilyt mun miehen ja hänen välillä johtuu lähinnä kommunikointivaikeuksista. Toinen puhuu kuusta ja tarkottaa puuta, toinen ymmärtää juustoksi koko jutun ja niin edelleen ja siinä sivussa sitten loukkaantuu jompikumpi. Elämällähän tätä elämää oppii ja selvittämällä asioita. Mökkireissua en olis missään nimessä jättäny väliin, jos nyt nuo harmit olikin matkassa, niin ei ne NIIN härkäsiä olleet. Kärpäsiä vain. Mulla vaan mielentila on ailahtelevainen, ja kun joku asia mättää, niin mättää tosissaan ja sit se taas jo loivenee ja menettää isoimman merkityksensä.
Ei mua kannata tuulahduksissani vakavasti ottaa. Ulkopäin oon viilipytty, kuka lähemmin tuntee, niin tietää tuuliviiriksi

En silti haluis elää niin, ettei mikään tunnu miltään. Kuuluu kuohahtaa ja tasaantua taas, niin maistuu elämä siltä, miltä pitää.
Taidan tosin olla jonkun luokan kivusta nauttija, koska välillä tuntuu, että vaikeuksia PITÄÄ olla, ja jos ei ole, niin jotenkin onnistun niitä kehittämään. Kamikazelentohan tää aviosuhdekin alkuun tais olla..mutta nykyään määränpäässä on silti toivoo ja siinä roikunkin kynsin hampain.

Vauvahaaveet on taas jyllänneet. Oon pohtinu sitä, et mitä elämä vielä vois tullessaan tuoda. Ja haaveita ja suunnitelmia on pakko olla. Lieköhän mulla joku maaninen vaihe, mutta tuntuu, että just nyt on tuhat rautaa tulessa ja haku päällä moneen suuntaan. Kiponmyyntiä pitäis kiihdyttää, levynmyyntikeikkoja järjestää ja pääasiassa hoitaa lapsia ja perhettä. Mitähän mä sit elämältä haluun, siinäpä miettimistä. Haluan ainakin uskoo, että vielä paljon on löytymättömiä aarteita ja hyvää mun elämän varalle. Liian usein odotan vaan huonoa, enkä uskalla maalailla taivaanrantoja.

Tän takana on suurempi suunnitelma, jota en tunne ja jota vaan sivu kerrallaan nään. Kumminkin myös mulla on merkitys ja oon osa isoo kokonaisuutta, sitä salattua. Siinä ajatuksessa on hyvä elää

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 04.08.2008 klo 11:50
Avainsanat:

Viikonlopun häröilyä

Jaaha..olispa kiva nähdä nopeutettuna filminä viimeset kolme päivää

Alkuun armoton pakkaus yhden yön retkelle, kun mukana on koko 6 hengen perhe. Sitten vuorossa oli hyrisevää, keikkuvaa, tärisevää ja kuumaa kyytiä ahtaassa autossa pari tuntia. Mökille päästyä alkoi levittäytyminen. Niin, sinne siis saapuivat kaikki sisarukseni perheineen ja äiti miehensä kera. Hyvin lyhyessä ajassa olimme saaneet rannan ja pihan täyteen leluja, onkia, vauvakärryjä, märkiä pyyhkeitä ja pahviastioita.. Tehokasta toimintaa

Grillattiin ja paistettiin lettuja, saunottiin, uitiin, veneiltiin ja pelattiin rappakaljaa yöllä pimeällä pihalla, kynttilänvalossa. Koira välillä murahteli siihen malliin, että itselläkin nousi niskakarvat, josko lähistöllä liikkui jotain isompaa saalistajaa..

Sunnuntain aamutuimaan vielä laulettiin,soitettiin, juteltiin ja rukoiltiinkin yhdessä.
Kivaa siis oli ja nautittiin täysillä!
Lähdön aikaan oli aikamoinen raivaus, että saatiin paikat samaan kuntoon, kun tullessa. Mutta viisi riuskaa naistahan sellasen hoitelee hetkessä.. Joopa joo. Autoon siis taas ja niskassa mukana aikamoinen väsymys..kun unikaan ei ollut tullut silmään koko yönä.

Kotimatkalla alkoi mielessä jyllertää kaikki koettu ja huomasin, että koko juttu nostatti vahvoja tuntoja.
Äiti ei pidä kaikista puolisoistamme..tai heissä on piirteitä, jotka eivät istu muottiin. Mukaanlukien omani. Taas sain risteillä heidän kesken, eteivät joudu ilmitörmäykseen. Mies istui osan ajasta aurinkolasit silmillä ja huppu päässä (sisällä ja sateen aikaankin), kuin pahainenkin nulikka. Heitti välillä tyhmiä juttuja, jotka ei olis ollu parasta lääkettä äidin muutenkin paheksuvaan oloon. Sopivin väliajoin latasinkin miehen suuntaan ilkeän sarkastisia vitsejä jne. Mua otti sen käytös aivoon ja kostin epäreilusti.

Sitten selittelin väliin äidille miehen käytöstä, miehelle omaa käytöstäni ja setvin isojen lastemme ja meidä perheeniskän välisiä kahnauksia. Äiti puolestaan huokaili oman miehensä puolesta, kun vetäytyi kovin ulkopuoliseksi. Seisoskeli rantakivillä ja pelaili kännykkägolfia itsekseen. Ajoittain vaihtoi muutaman sanan muiden kanssa, lähinnä kun oli pakko tulla yhteisen ruokapöydän ääreen. Voi hyvä ihme siis.. Kaiken takana on valtava seitti tunteita ja käsittelemättömiä asioita.
Äiti tankkasi lopuksi meidän jokaisen auton omilla rahoillaan ja toivotti hyvää matkaa. Ja sitten alkoi itkeä. Tunteet pinnassa hänelläkin. Ja totesi, että mitäs jos tämä olikin viimeinen yhteinen tällainen juttu. Halusi koota poikasensa siipiensä suojaan ja kokea vielä sen saman tunteen, kun joskus silloin, kun oltiin oikeasti vielä hänen helmoissaan. Pettyi siihen, ettei saavuttanut sitä, mitä tavoitteli. Sanoi, ettei koe enää sellaista yhteyttä meihin. Meillä on jokaisella omat elämämme..
ei se olisikaan mahdollista. Ehkä ymmärrän joskus sitten, kun omat poikaset lentää pesästä..

Yhtä kaikki puin näitä omia tuntemuksianikin taas pitkään. Ei ollut yhdentekevä reissu. Mietin, että onkohan kellään samanmoisia kokemuksia..että on vaikea olla rakastamiensa ihmisten keskellä, koska nämä eivät tule toimeen ja itsellä on raskas taakka olla välimiehenä. Ja kaiken aikaa vain toivoo, että käyttäytyisivät nyt! Ja kun vielä itse löytäisi sen rakkauden, joka ei ehdollista. Että voisi olla se, joka itse ensin rakastaa. Tytär juuri totesi, ettei halua olla kiltisti, kun häntä kohdellaan ilkeästi. Sitten jos hänelle ollaan hyviä, niin hänkin voi olla. Siis niinpäin nimenomaan. Se on se meidän ongelma..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 24.07.2008 klo 10:34
Avainsanat:

PULKASSA

Vihdoin viimein KAIKKI äänitykset on tehty

Oon niin-niin iloinen siitä! Kymmenen biisiä valmiina ja odotetaan vaan, että saadaan ne painokuntoon ja uunista ulos. Vuosien tavote on täyttymässä!
Eilen kävin hönkäilemässä viimeset kaks laulua purkkiin. Ja olipa taas vaikeeta. Siinä kun kuulee aina heti oman yritelmänsä ja vieressä istuu tyypit jotka sit arvioi, et meneekö läpi vai ei...ja sit uusiks ja uusiks..ja uusiks.
Ei ainenkaan pääse ylpeys mitenkään kasvamaan, joka laululla sitä kopsahtaa nenulleen maahan ja huomaa, miten vaillinainen on taidoissaan.
Noh, onneksi asiantuntijat osaa poimii ne helmet sieltä ja tehdä niistä timantteja

Oma lukunsa tulee olemaan vielä se, miten yleisö ottaa levyn vastaan..omat sävellykset, sanoitukset ja laulamiset, ne on minua syvimmillään ja siinä on kovin avoin haavottumisille, kun eväät on levällään toisten arvostelulle.
Mutta tällä kertaa meinaan olla kuoreltani kovempi. Ekan levyn jälkeen tuli tuhannesti kehuja ja tuhannesti tikareita, ja muistan vaan tikarit. Kritiikkiä saa ja pitää olla, mutta sen ottaminen oikeella tavalla on taiteen laji sinällään. Siihen pitää harjaantua.

Tulen todennäköisesti näitä aiheita täällä jatkossa puimaan..kunhan päästään sinne saakka

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 22.07.2008 klo 10:24
Avainsanat:

Sadetta sylkee

Taidanpa siis laittaa pepun penkille ja naputella tänne pari riviä taas. Huomennahan kuuleman mukaan alkaa kesä, sitten ei täällä jouda olemaan

Viime päivät on menny vaihteeksi murehtien muiden murheita..lähipiirissä muutama ihminen, jotka tuppaavat sotkemaan elämäänsä viinahuuruissa ajoittain. Niistä ei pääse karkuun, ei millään. Eipä sillä, että se mulle kuuluis, niiden raittina pitäminen, mutta kun jälkipyykeissä joutuu aina olemaan, tavalla jos toisella. Ja pelkäämään, että krapula-masis laittaa ne olemassa olevat itsetuhovietit jylläämään yli äyräiden, ja sillon on parasta olla paikalla.
Oon niin surullinen niiden ja perheittensä puolesta, kun viina vie, ja ne vaan vikisee. Kyllä on a-tyylitkin ollu jo mukana menossa, mutta siitä huolimatta ei kovin parempaa näytä olevan luvassa. Jos vois vaan nostaa toista niskasta ja pitää jotenkin pinnalla, niin tekisin sen. Mutta kun ei voi. Niinhän nuo kaksitoista askeltakin kertovat. Jo heti ensimmäinen on se olennaisin..tunnustaa oma voimattomuutensa tän ongelman edessä. Siitä se kaikki lähtee.

Noh, se taas näistä. Ei voi kun kädet ristissä olla, ja pyytää, että nää ihmiset sais jonkun yliluonnollisen sysäyksen, joka auttais päätöksen pitämisessä *huoh*

Oon miettiny töihin lähtöä. SElaillu työpaikkoja, soitellu kelaan ja taas miettiny. Ja sit mies sanoo, että ei halua, että mä meen vielä töihin. Niin, mullahan toki odottaa se vakkari-jobi, mutta sinne en vielä jaksais raahautua. Ajattelin lähinnä jotain osa-aikaista hommaa, josta sais muutaman rovon lisää pohjattomaan kassakaivoon..
Noh, sitten ei auta kun kärvistellä, kun mies on toista mieltä. En tiiä mistä hää meinaa rahaksi muuttua. Ei sitä tekemättä tuu!
Ajatus on hänellä jotenkin outo. Odottaa jotain eriskummallista "tupsahdusta", joka sitten meidät pahasta pelastaa..utopiaa. Siitä onkin tullu koko perheen slogan..joka sinänsä ei huvita, kun mies tuntuu tosissaan uskovan siihen. Niinhän nuo mainoksetkin kioskien pielissä huutaa: "elämä voi muuttua!"
Joops..noh, sitä odotellessa sit vaan keräillään laskuja pinoon.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 17.07.2008 klo 21:10
Avainsanat:

Arki rullaa..

Mikähän siinä onkin, että arki on niin mukavaa. Ihan tää tavallinen tössöttely. Vielä tosin ootan SITÄ arkea, kun isotkin lähtee kouluihinsa. Mies on ollu nyt tän viikon töissä ja on ihan eri tyyppi kun loman aikana. Leiri meni suhteellisen mukavasti, meillä oli jopa ihan hauskaa yhdessä ja syvällisiäkin keskusteluja käytiin liiton tiimoilta. mm tunteita ja tarpeita kartoitettiin, tutkittiin lapsuuden vaikutuksia tämänhetkisiin olemuksiimme jne.

Paljastin ryhmässä miehelle, jotta mulla on ikuinen vauvakuume (se pyöritteli silmiään aika epätoivoisesti..) ja pohdinnan jälkeen totesin tärkeän seikan. Raskausaikana SAA pitää itsestään huolta, helliä itseään ja sillon on jotenkin erikoinen, huomiota herättävä ja kiinnostava. Erilailla, kun normaalisti. Vieraatkin ihmiset hymyilevät ja yleensä saa kohteliasta kohtelua. On jotenkin helpompaa hyväksyä itsensä..vartalon muotokin on jotain muuta kuin omaa, se on vauvan muokkaamaa kauneutta, josta saa iloita tunnontuskitta. Siis itsetuntojuttu. Eipä tuonkaan tiedostaminen silti siirrä kuumeilua nurkan taakse.

Yksi muheva riita saatiin pystyy, kas kummaa: rahasta, josta ei pitänyt puhua koko aikana

Noh, sekin setvittiin onneksi.
Sitten lomailtiin mun äidin luona. Käytiin uimassa, kalastamassa ja grillattiin lähes luolamiehen raivolla

Siinä ne tärkeimmät.

Nyt pikkumies hurjistuu, joten jatkanpa toisella erää..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 30.06.2008 klo 10:58
Avainsanat:

Lomalle

Huomenna alkaa kauan odotettu leiri.. järeä pakkaaminen on tiedossa siis tälle päivälle.
Mies on ekaa päivää lomalla tänään. Saapa nähdä, kuinka osaa sitä viettää. Yrittäjänä hänellä ei sitä ollu vuosiin. Ehkä se keksii jotain, miks pitää kumminkin talsia firmalle päin..
Niin, se on kyllä työnarkomaani.
Muutenkin jotenkin erikoinen. Tekee aina täysillä sen, mitä tekee.
Nyt on ollu kuvioissa puolimarathonit. Alkuun kävi harvakseltaan, mutta nyt ettii päivittäin tietoja, missä olis seuraava mahdollinen juoksu.
Hyvä harrastushan tuo, ja pitää kannustaa ilman muuta..mutta joutuu vähän myös toppuuttelemaan, muuten siitä tulee taas yks asia, joka ampuu perheen ohi. Kait se on sisäänrakennettu joillan, että täytyy olla kalenteri täynnä alvariinsa. Tyhjästä päivästä tulee turhautunut olo.

Mä oon tosin kans varsinainen sopankeittäjä..mies välillä naureskeleekin, että oon samanlainen, kuin äitinikin. Imuri saattaa olla yhdessä kädessä, lapsi roikkua toisessa ja leuan alla vielä puhelin. Pakko saada kaikki kerralla ja nopeesti, tai ei tuu mitään. Kyummenen asiaa hoidettavana samaan aikaan. Ja aina jälki ei sit ookaan siistiä,mistähän lie johtuu?

Kyllä me ihmiset ollaan vaan monimutkaisia laitteita, ja meitä on niin erilaisia. JOkaisella on omat kuvionsa. Mielenkiintoista sikäli, pysyä edes oman itsensä perässä. Kun muutoskin vielä on jatkuvaa. Haasteellista koko elämä, mihinkäs tuosta pääsisi!

Hyvää heinäkuun alkua siispä...palailen kuvioon taas kuun loppupuolella. Saapa nähdä, mikä on avioliittoleirin saldo..luistaako suhde, kun vettä vaan sen jälkeen

Noh, ehkä siitä saa ainenkin vähän lisärasvaa hanhen selkään..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 23.06.2008 klo 18:52
Avainsanat:

POKERILESKI..

Joo, se on tää ilta miehen menoja, ja mie lusin kotinurkissa(otsikossa pointti)...Niinpä täytyy pörräillä täällä koneen uumenissa, sen minkä pikkumiehet antaa.

Lasken täällä suurinpiirtein tunteja siihen, kun se armas pikkusisko saapuu

Uskomatonta, mitä kaikkea voi vuodessa tapahtua! Yksi uusi ihminen on syntynyt meitin perheeseen, huonekalut vaihtuneet, remontoitu ja lähipiirissä tehty talokauppoja. Puhumattakaan sitten, mitä kaupungissa on mennyt uusiks. Ensinnäkin keskustasta on hävinnyt kaikki kaupat, kun suuri ostoskeskus imaisi kaikki pikkuliikkeet sisäänsä. Siskolle oottaa kissanpäivät, kun aletkin alkaa just

Juhannus oli ja meni, ja meidän kämpän myynti välittäjän kautta alkaa olla ohi. Nyt pitäis ottaa ohjat omiin käsiin ja myydä tää mörskä ite. Ainenkin siinä säästäis usseemman tonnin! Saapa nähdä. En oikein jaksa uskoa, että meidän olis tarkotus asua tässä lopun ikäämme..mutta kaiketi aika vaan ei ollu vielä. Mä oon vaan sellanen, että haluisin kaikki mieluusti heti ja vielä mieluummin just nyt

Odottaminen on vaikeeta, oli se mitä tahansa. Sitä pitää opetella, se ei tule ilmaiseksi. Ja odottamisessa piilee aina joku viisaus..verraten vaikkapa raskauteen. On aika, jolloin on parempi totuttautua muutokseen ja kasvaa siihen pikkuhiljaa. Sit on aika, jolloin tapahtuu. Niin se on paree uskoa, muuten ei jaksais toivossa elää

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.06.2008 klo 13:57
Avainsanat:

JUSSII!

Niinpä se kuluu täällä kerrostalon uumenissa. Aiemmat suunnitelmat kariutu, kun kyläperhe on kurataudissa..ei oikeen kiinnostais tähän väliin sellanen.
Vähän katkeralla mielellä astelin kauppaan, ja katselin toisten ostoksia. Ihan selvästi jokainen pakkaili mökkieväitä
( ehkä mun mielikuvitus vähän väritti näkymiä

)
Kuka hullu nyt kaupungissa juhlaa viettäisi!?

NOh, on täällä hiljaista, nautitaan sitten siitä.
MIetin viime juhannusta. Vauva oli vielä masussa ja alkoi tehdä mun oloa jo aika tukalaksi. Oltiin menossa ystäväperheelle grillijuhliin, kunnes hirvee riita katkas meidän matkan ja käännyttiin kotiin. Itku kurkussa sitten soittelin kavereille, että me tuota...ei nyt sittenkään päästä. Meidän elämä tuntuu olevan aika yllätysluontoista. Ei koskaan tiedä, mitä nurkan takana piilee. Eipä tuu ainenkaan tylsää. Aikanaan halusin sellasen miehen, joka ei oo joo-joo tyyppiä. Miehessä pitää olla särmää, sanoin. Noh, särmät on kolahdelleet vuosien varrella ja ne tekee matkan toisinaan hyvin takkuiseksi, mutta sittenkin olen tyytyväinen. Edelleenkään en ottaisi kaikkeen tyytyvää, alistuvaa ja selkärangatonta ukkoa

Saisi tuo joskus hiukan lempeämpi olla, mutta menettelee..

Eiköhän me muokata toinen toistamme, niin se on paras. Mä vaikutan ehkä hiljaselta ja rauhalliselta ulospäin, mutta perheen kesken oon kyllä aika tupahirmu.
Oon oppinu sen, miten antaa miehen "päättää" asiat, mutta johdattelen jutut siihen pisteeseen hyvin ovelasti..joten yleensä kaappi seisoo kumminkin siinä, johon minä sen olisin laittanut.
Onhan tässä elämässä oppimista joka päivälle edelleen..parisuhteessakin. Eipä sillä. Onneksi parin viikon päästä päästään av-leirille..muistelemaan esim. sitä, miksi tuli aikanaan valittua juuri tämä henkilö vierelle

Ja mikä ihaninta, tasan viikon päästä tähän aikaan, jos Luoja suo..rakas pikkusisko palaa vuoden aussimatkalta kotiin. On ollu sitä niin-niin-niin ikävä!! #sydän# rutistan sen ihan ruttuun

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 14.06.2008 klo 11:30
Avainsanat:

Lauantain aamu

Tänään onkin mun vuoro pitää vähän vapaata..tai vapaata ja vapaata, meen pitämään tuppereita. Onhan sekin poikkeevaa tästä tavallisesta arjesta lasten kanssa. Oon oikeestaan aika vailla hetken hiljaisuutta ja rauhaa. MIkä olis ihanampaa, kun ottaa hyvä kirja käteen ja lähteä riippukeinuun lueskelemaan..lämpimän tuulen hyväillessä kasvoja. (no juu..tällä kelillä tosin olis tukka putkella ja kiikku nurin aika äkkiä

)
Lukeminen on kumminkin sellanen, mitä kaipaan. Se vaatii sellasta keskittymistä ja syventymistä, että siihen ei pienten kanssa kykene. Ehkä sitten eläkkeellä

?!?

Eilinen aamu oli sellanen, että mietin mihin oikeen voisin paeta tätä kaikkee. Tuntu, että maailman reuna oli justiinsa vastassa ja mä putoon siitä. Näitä päiviä tulee aina sillontällön.
Pitkään aikaan en ole itkeny niin, kun eilen itkin. Sydänkin heitti ihan omia volttejaan, niin raju tunnekuohu iski. Kysymys oli arkisesti rahasta ja pärjäämisestä jne. Miehelle purkauduin oikeen kunnolla. Että en yksin jaksa yrittää, enkä pysty pitämään kaikkee koossa, jos se lankeaa mun niskoille.
Isotaapero leikki omiaan vieressä ja ajattelin, ettei se ymmärrä tai huomaa..mutta tulihan tuo äkisti mun syliin, katsoi suoraan silmiin ja sanoi: " Äiti, älä ole pahalla mielellä. Iskä hakee sulle huomenna uutta rahaa"
Voiko maailmassa olla suloisempaa. Sydän suli taas ihan täysin #sydän#

Vois sanoo, että se sai mut taas järkiini ja nostamaan hännän pystyyn. Pieni ihminen ja pienet sanat..mutta jotain niin arvokasta, että sen takia kannattaa koittaa jaksaa!

Itku vaan tekee välillä hyvää. Onhan tuota todettu ihan tieteen keinoinkin, että se puhdistaa kehoa kuona-aineista ja vapauttaa jotain hormooneja, jotka vaikuttaa masennusta poistavasti jne.
Juuh..itku päivässä pitää mielen virkeenä...niinkö

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 12.06.2008 klo 17:41
Avainsanat:

TOTISTA TORVENSOITTOA

..Tänään on ollu taas hulinapäivä, onneksi välissä oli pieni mukava kyläily kaverin luona, joka oli laittanut myös ruokaa meille. Kotiäidin unelma, saada valmis ruoka tarjoiltuna!

Sadetta ja harmaata piisaa, sekös laittaa mielen heti syksyiseksi, eikä vielä ole edes keskikesä! Varmaan tässä ehtii päivitellä vielä helteitäkin viikkojen mittaan, mutta nyt tuntuu kurjalle..

Eilen oltiin isotaaperon kanssa kävelyllä. Lapsen silmin kaikki näyttää niin erilaisilta. Vanhempana saa ajoittain kurkistaa rikkaampaan maailmaan. Ihana etuoikeus. Voikukka sai aikaan isot ihailut ja maailman maireimman hymyn. Itse olisin ollut ollut taipuvainen sanomaan, että mokomakin rikkaruoho..mutta onhan tuo kaunis, kun tarkemmin katsoo. Luojan taitava kädenjälki näkyy selvästi

Monta kaunista asiaa jää huomaamatta, kun ajan liian nopeasti. Liian kiireellä ja liian aikuiseen tyyliin. Osaisipa iloita kaikesta niinkuin lapsi. Ottaa rennosti ja vaan nauttia elämästä. Siinäpä tälle päivää taas miettimistä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 08.06.2008 klo 21:22
Avainsanat:

Jahuu..

tässä sitä ollaan jo pitkällä kesässä

Tänään piti mennä kavereille kylään, mutta se peruuntui viime metreillä. Pakattiin sit eväät autoon, pikkumukeloiden lisäksi, ja lähdettiin emäsalon rantaan. Olihan tuolla onkijaa, jos jonnin näköistä.
Ihana auringonpaiste, lokit raakkui taivaalla ja me nautiskeltiin eväitä vavan seurannan välissä. Olin ihan varma, ettei tollasesta reissusta VOI tulla mitään kahden peinen kans, mutta hienosti meni. Menomatkalla ostettiin iso-taaperolle pelastusliivit..ne päällään juoksenteli mukavasti edestakaisin, eikä mun tarvinnu olla ihan paniikissa sen joka askeleesta. Eikä tuo mulauttanut edes varpaitaan

Vauveliski otti piiitkästä aikaa pisemmät päikkärit. Kaippa tuokin nautti merentuoksusta ja tuulen vienosta huminasta.

Kyllä tuli mieleen yhdenkin kerran, että tämä se on elämää

Kesästä pitää nauttia joka hengenvedolla.

Eilen nautiskelin tosin vähän liikaa, nahka meinaan punottaa vieläkin..miten se pääsee yllättämään joka kerta, tuo aurinko -armas! Ja sit ihon kirvellessä kirvelee myös mieli, kun tietää, kuinka paljon tuhoa tulee soluihin ja sitten kaikenmaailman sairauksien uhkia... äääks!

Poukkoilen nyt aiheesta toiseen, mutta tiistaista alkaa meitin perheen kesäjuhlat...tytär täyttää 12v. Joka kuukaudelle riittääkin siitä eteenpäin sankari

Tänäänkin taas katselin tuota nuorta neitosta ja mietin, että miten ihmeessä se on saanut minusta alkunsa.. miten erilainen se onkaan luonteeltaan, kun minä. Ja saa olla onnellinen siitä. Ei liikoja herkkyyksiä, eikä ongelmia itsetunnon kanssa. Ei voi kun toivoa, ettei elämä ja nuoruus tullessaan kolhi sitä kaikkea kaunista ja hyvää.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 30.05.2008 klo 09:44
Avainsanat:

Selkeempää tuulta

Mitähän sitä tulikaan taas tunnekuohuissa viimeeks kirjoteltua.. Mä oon sellanen vuoristorata-ihminen, että joinain päivinä sais antaa potkun persuksiin. Joka tapauksessa nyt on taas paljon tasaisempi olo.
Kun asioita pyörittää yksin päässään, niin ne kärpäset muuttuu pian virtahevoiksi. Ehkä tästäkin tilanteesta selvitään..eikä raha tosiaankaan ole se elämän tärkein. Se vaan on niin, että sen puolen ollessa kunnossa, on mukava turvallisuuden tunne.

NOh, saa nähdä mitä sunnuntai tuo tullessaan. Joku tulee katsomaan kämppää..vaikka remppa on vielä olkkarin puolella tekemättä, niin annettiin lupa tulla.
Mua vähän hirvittää, kun täällä on vieläkin se sama outo mullan haju ilmassa. Miesk kans oudoksui sitä, että kylppärin purkamisen yhteydessä ei kuivatettu mitään. Märän päälle vaan vesieristeet ja uutta laattaa päälle!? Oltiin varauduttu pitkiin puhalluksiin. Onneks on isännöitsijän vastuulla koko juttu. Jos menee uusiks, niin on niitten heiniä sekin.
Ylipäänsä vasta tajusin, millanen lottovoitto toi vesivahinko lopulta oli. Tyypillisenä pessimistinä otin taas ekaks siitä paineita.
Mikäs sen mukavampaa, että saa toisten tekemänä ja maksamana jotain ihan uutta!

Kelpaahan tuota nyt katsella ja käyttää.

Tyrkyllä olis aivan ihana rivari tuolla vähän matkan päässä..kyllä taas kihelmöi toiveikkaasti, että joskus pääsis sellaseen.
Mutta siinä tän päiväset. Siivous odottelee, silläpä kait taas kiinnostaa tässä kirjuutella

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.05.2008 klo 10:00
Avainsanat:

Tänään..

On vaihteeks taas sellaset tunnelmat, että pakko laittaa muutama rivi pään selvitystä..
Tässä on taaperrettu viime kuukaudet nyörit hyvin kireellä ja täytyy sanoo, että alkaa harmittaa jo aikalailla. Kaikkihan juurtaa alkunsa miehen konkurssista..sillehän ei mahda enää mitään. Yrittää maksella rästejään pois, ja se laittaa tiukille vaikka saikin jo osan järjestelyjen kautta anteeksi. Luukusta kolahtelee ajoittain ulosottoviranomaisen kuoria..ja aina ne hätkähdyttää, vaikka tiedossa on, että ne menee tuhkana tuuleen.
Mun kotihoidontuilla& lapsilisillä lyhennetään siis korkoja, maksetaan laskut ja eletään. Ja käteen jää..? ei mitään.

Eipä siinä mitään, kunhan pärjätään ja ruoka riittää, mutta kun alkaa kertyä pinoa kodin laskuista, joita ei saakaan maksettua. SE huolestuttaa ylenmäärin.
Ei pitäis antaa elatuksen murheiden vielä iloa elämästä..vaan haukkaa se ison palan. Harmittaa, että niin viimesin arvojärjestyksen asia pääsee valtaamaan joka päivä ajatukset.

SEn lisäksi tuntuu, että oon homman kanssa aika yksin. Tän kuudentoista aviovuoden jälkeen joudun toteamaan, että mun mies ei osaa hoitaa raha-asioita. Läpi elämänsä se on saanu sählättyä ittensä suohon

En mä sillä, että voisin hehkuttaa omaa osuuttani ja kyvykkyyttäni..mutta jotenkin olettamuksena on, että perheen pää olis se, joka ottaa kaikesta viimesen vastuun. Mutta nyt on niin, että mun tarvii olla tikkana koko ajan, että mihin raha menee ja miks ja paljonko jää.
Eikä luottamus näitten asioiden suhteen oo järin vankka. SE syö suhdetta.

Päällimmäisin miete on se, että millä sais asiat sujumaan. Miestä en vaihtais, enkä edes miettisi eroa..mutta joku muutos olis asioihin saatava. Voiko sitä ihminen oppia ikinä, jos luonne on se mikä on!!?
Kait vaihtoehdoksi jää se ainoa toivo, laittaa kädet taas ristiin ja uskoa siihen, että Jumalalla on meitä kohtaan hyvä tahto, eikä mahdottomuus ole mikään tai kukaan. Vaikea on välillä jaksaa uskoa, mutta sen varassa vaan jaksan eteenpäin. Muuten olis hanskat jo naulassa monen asian suhteen!

NOh, Kaiken päälle saatiin tarjous levyn "viimeistelystä" painoa varten. Tollanen kevyt 2500€ pyynti. Että sillä lailla. Kolikkopussi vaan venyy ja paukkuu. Tieto ei helpottanu yhtään tätä muutakin tuskaa.
Sellanen rukous on kielellä, että "älä anna niin vähän, että puute vie
ajatukset huoliin, älä niin paljon, että himo iskee..vaan se määrä, kun
kullekin päivälle riittää."Ja aamen.

Istuin hetken tossa parvekkeella, vauvaa nukuttaessani ja katselin lintuja. Mieleen helähti laulu lapsuudesta, jota äiti aina lauloi meille. "Pikkulintu riemuissaan lauleleepi onneaan. Ei hän jouda kaipaamaan, eikä suremaan..Herättyään oksallaan alkaa kohta laulella, vaikkei tiedä ruuastaan, laulaa sentään vaan.. Kuule linnun laulua, katso kohti taivasta, surut kulkee kulkuaan, laula sinä vaan! "
Jostain syystä se laittaa itkettämään joka kerta..

SE on taas niin totta tuo, että päivä kerrallaan pitäis mennä..miksi murehtimaan huomisesta. Tolkutan tolkuttamisenkin jälkeen itselleni tätä samaa lausetta. Siinä piilee salaisuus, onnellisuuden avainnippu, sanoisin.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 18.05.2008 klo 17:54
Avainsanat:

Pari riviä

Alkaa olla tuo kylpyhuone ehostettu

Ihmeen nopeesti se hoituikin. Setä-virolainen painoi hommia kyllä koko viikonlopunkin, että sai valmiiksi. Putkaria ootellaan vielä maanantaille, sit pääsee kylpemään!
Yks viikonloppu on karannu taas käsistä, niin ettei oo ehtiny aamun alkua illasta erottaa.. Oikeestaan harmittaa, ettei ehdi nauttia elämästä ja pysähtyä. Tää on sellasta hevosen selässä oloo koko ajan. Aamupuurot, päiväunet ja illan sauna, siinä välissä tuhat itkua ja sata hammasten kiristystä, naurun remakan ja vauhdin lomassa.
Ja kumminkin tuun tätäkin aikaa kaipaamaan, se on vissi.
Mä en töihin palais vieläkään pitkiin aikoihin, jos vaan voisin valita. Siitä alkaa ihan toisenlainen rumba, enkä siihen pyöritykseen vielä ikävöi.
Ehkä kahden vuoden kuluessa ajatus muuttuu ja siihen valmistuu pikkuhiljaa.

Mietin, että mikähän se kumma polte mulla on..kun vauvakuume ei lopu ikinä. Taas oon ihailevin silmin katsellut isovatsaisia naisia..raskaudessa on jotain niin ihmeellistä ja salattua. Niin, ja sen uuden vauvan syntymässä.
Raamatussa on sellanen määritelmä, jota oon sovittanut itseeni..tästäkö on kysymys?

"Kolme on, jotka eivät saa kylläänsä, neljä, jotka eivät sano: "Jo riittää": tuonela, hedelmätön kohtu, maa, joka ei saa kylläänsä vedestä, ja tuli, joka ei sano: "Jo riittää."

Kun on joskus kokenut lapsettomuuden, niin se vajavuus on aina minussa, vaikka itse asia onkin jo menneen talven lumia..
Näin sen pelkään olevan.
Mun vauvakuume ei siis välttämäti olekaan vain pyyteetöntä lapsiin rakastumista, vaan mun omaa rikkinäisyyttä, johon haen täyttymystä uudelleen ja uudelleen. En tiedä onko hassu ajatus, mutta kaikkea sitä päässään miettii. Joku syyhän kaikelle on.
Ja mä en varsinaisesti koe olevani mikään mielettömän lapsirakas ihminen.. ei mulle ole ominaista kaikkien pikkuisten ihannointi ja hermo on usein äärirajoilla näiden nykyistenkin kanssa

Ehkä on hyvä, että mies ei ole innolla enää viitosta miettimässä. SE on itseasiassa siinä luulossa, että mäkin oon jämptisti nyt vauvakuumeiden ulottumattomissa.. enkä taida koskaan paljastaa asian oikeaa laitaa. Koitan järkeillä asian sinuiksi itseni kanssa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 14.05.2008 klo 10:41
Avainsanat:

REMPPAA

Tulihan se vihdoin, tuo remonttireiska. Tosin ei ole ilmeisesti oikeesti "Reiska" tuli sen verran hoonosoomi, kun jotain kyselin

Vissiin tuolt puolen jorpakkoo. Juu, mutta napsunta käy, onneks ei vedä millään täryjyrällä..kun pelkäsin, et pikkumiehet täällä saa halvauksen koneiden äänistä. Kaikeks hyväks pesutorni sai jäähä paikoilleen, joten pääsen pyörittämään pyykkini täällä kotipesässä, eikä tarvii raahat pissaverneitä alakertaan! Suihkuun on tosin komennus kellaritiloihin.

Asiasta ihan hepan selkään..
Eilen kattelin dokkaria
Andien lento-onnettomuudesta, joka tapahtui mun syntymävuonna. Muhun jotenki vaikuttaa aina syvästi tollaset..tottahan ne on tehtykin tarkotuksella just niin. Ja herkät ihmiset on sit hetken ihan tikkana. Mutta vaikuttavaa oli. Siis kone putos vuoren nokkaan ja puolet ihmisistä säily hengissä. Etsinnät vaan lopetettiin kesken, kun oli toivottoman tuntuista.
Se mikä nimenomaan herkisti, oli ne eloonjääneiden kertomukset. Miten rukoilivat kylki kyljessä, lopulta ne ateistikaveritkin..se viimeinen keino. Sen, kun ei ollut MITÄÄn, vaan jotenkin selvittävä päivästä toiseen jään keskellä, ilman ruokaa, ilman mitään. Niin äärimmäisissä olosuhteissa kaikki epäolennainen hälvenee.
Oli vaan ihminen ja Jumala, ja sen kertoivat selvästi tunteneensa. Kaikesta riisuttuna käteen jäi vain tietoisuus omasta itsestä henkisenä olemuksena.
Vain harva joutuu elämässään sellasiin tilanteisiin, että näkis itsensä jotenkin ulkopuolelta..että kaikki menettää merkityksensä, ja tuonpuoleinen tulee lähelle, ulottuviin. Eipä sitä osaa edes kuvitella.
Nioh, tää oli taas tällanen ohivirtaava ajatuksen häivä..mutta halusinpa taas sen kirjottaa.
Kun sen vaan niin selvästi ajoittain tajuaa, että kaikki ei ole tässä..tässä mun arjessa, tässä todellisuudessa, jonka mä näen. SE on jotain IHAN MUUTA..!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 11.05.2008 klo 18:40
Avainsanat:

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

Ihanaa, että saan olla äiti..että olen saanut neljä ihmettä helmoihini. Iso työ ja iso haaste, mutta niin suuri lahja, että ymmärrys ei riitä!
Kaikille äideille ja isoäideille hyvää äitienpäivää!

Tänään on vaan laiskoteltu, grillattu veljen pihassa ja nautiskeltu auringossa. Aamulla sain herätyksen onnittelulaulun raikuessa, se on meidän perheen tapa juhlistaa päivän sankaria

Lahjaksi tyttäreltä hierontalahjakortti 2x15min, hänen vastaanotollaan

Mikäs sen parempaa. Mieheltä tuli dvd-"Ponille kyytiä", jota ollaan telkkarista seurattu, ja kieltämäti ihan hauskoja pätkiä. Hiusmuotoilutuotteita tuli kans iso pussillinen, jee

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 08.05.2008 klo 10:43
Avainsanat:

ELÄMÄN yllätyksiä

Dodiin...asiat on saaneet ihan uuden käänteen. Kuin enteillen oon eilisellä näköjästi kirjottanu, että päivä kerrallaan!
Eilen alkuillasta kävi ilmi, että meidän asunnossa on vesivahinko, jota ei olla huomattu.
Kylpyhuoneesta valuu vesi olohuoneen puolelle, jossa on koko seinän alareuna kostea, betoni murenee sormiin ja homettakin pesii.
Hieno homma

Sinänsä onni on meidän puolella, että asutaan kerrostalossa, ja homma kuuluu nyt taloyhtiölle. Korjaavat ja maksavat, Ainoo ikävä puoli on se, että joudutaan olemaan ilman suihkua ja saunaa monta viikkoa remontin ajan.

Myyntiin tulee tauko, tai silläviisiin, että eipä näyttöjä kannata paljon pitää tässä vaiheessa. Tosin kunnostuksen jälkeen on paremmat mahkut saada kaupat

Pesuhuone on vanha, ja se pitäis remontoida muutenkin...sitä tässä nyt mietitään, että miten se voitais tehdä nyt samalla kokonaan. Pitäs jostain löytää rahaa sen tekemiseen...ja sitähän sataa suorastaan...no juupa.

Katotaan mielenkiinnolla, mitä huominen tuo tullessaan!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 07.05.2008 klo 16:43
Avainsanat:

KESKIVIIKKOA

Mä oon näköjään pudonnu alemmalle asteelle tuolla listoilla..sen siitä saa, kun ei pidä kirjaa useammin

Elämä on kohden hektistä. Mä en ymmärrä, miten mä saan joka päivälle järkättyä niin paljon ohjelmaa. Tänäänkin kalenterissa ei ollu kun iltameno, mutta koko päivä meni asoita hoidellessa, ja kohta on jo kiiru!
Noh, osana syytä on se, että alotin uudestaan tuppereiden myynnin. Alussa joutuu käymään koulutuksessa ja on tiettyjä aikamääreitä, joihin mennessä täytyy olla myyntiä niin ja niin paljon...tuo kyllä vähän lisästressiä moiset. Onneks ne alkaa olla nyt ohi, ja voin alkaa keskittyä vaan pitämään esittelyjä.

Sit toisella kädellä oon koittanu hämmentää levyprojektia eteenpäin. Kaks biisiä lisää pitäs saada heinäkuuhun mennessä purkkiin. Ja rahat on nollassa..Kyllä anomuksia on lähteny taivaalliselle kustantajalle, että hoitaisi asian, kun maallinen kustantaja hoitaa vaan painokustannukset jne. Taas kysytään luottamusta ja uskoa siihen, et kaikki järjestyy just niinkun pitääkin.

Sinkkulevy tehtiin omakustanteena ja kohta se on painovalmiina kädessä..sitä saa sitten alkaa keikoilla myymään. Niin..kunhan vaan sais aikaiseks järjestää keikkoja. Mutta on kumminkin ihan hyvä mieli siitä, että jotain valmistakin on tullu viime kuukausien vieriessä.

Kaiken kukkuraksi päällä on tää asunnon myyminen..ja tässä ajan myötä on alkanut tulla selväksi, että mies on mukana vain pitkin hampain. JOtenkin oon siis saanu asioita vietyä niin eteenpäin, että mies ei ole tullut tarpeeksi kuulluksi.
Mä en kyllä luonteeltani ole sellanen yleishäärä, että pakottaisin kaikki muut omaan tahtooni, ennemmin luovun omastani toisen hyväksi..mutta ei sääntöä ilman poikkeusta.
Mies tokaisi, että muuttohan on kuolemasta seuraava stressintuotto määrältään, joten ei olis tilauksessa mieluusti yhtään lisää. Olihan sillä tuo konkurssi just ja vieläkin säätöä sen rahajutuista ym.
Pitäis siis ymmärtää. Mutta vähän oon vihanen, ettei voinut aikasemmin asiaa ilmottaa. Itse kumminkin kutsui välittäjänkin meille käymään..se vaan on sellanen, että innostuu herkästi, kun toinen innostaa. Hinta-arvio oli niin hulppee, että ehkä sai sokaistumaan. Ja niinhän tässä näyttää käyvän, ettei kauppoja hevin heru tällä hinnalla.. Ja piiruakaan ei miehen mielestä periksi anneta. Suomalainen jäärä

Joka sunnuntai melkeen on ollu näyttö ja siivon saaminen on ihan järee homma. Pitäis näyttää ja tuoksua hyvälle koko kämpässä..ja kattoo, ettei viimenen ovesta lähtevä teini vedä vielä kengistään mutavanaa eteisen mattoon. Erittäin stressaavaa. Kaiken hyvän päälle viimeksi ei ketään tullut. Siis kaikki aivan turhaan. Sanoinkin välittäjälle, että enää ei sit näitä yleisiä näyttöjä. Näytetään, jos joku kyselee!

Olis niin kiva päästä kesäksi omaan pihaan, vaikka siihen rivariin. Mutta taitaapi olla haaveiden haave, toteutumatta jää, kun tuo mieskin tekee tenää. Höh, elämä on sitten kummaa.
Niin, siis mies kyllä haluaa muuttaa, mutta ei nyt, vaan esim. vuoden päästä, kun pikkupojat tarvii omaa huonetta.
Kaikki on ihan auki, koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo. Niinpä se täytyy taas todeta, että paras mennä päivä kerrallaan. Niin unelmien, kun stressienkin kanssa

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 17.04.2008 klo 12:09
Avainsanat:

Hehkutusta

..Nyt on pakko laittaa blogiin pari riviä, kun oon niin iloinen! Meille aukes vihdoin, pitkänpitkän odotuksen jälkeen se levytys-sopimus!!

Tästä se lähtee sitten uus kierros!
Sopimus ei tosin ole mikään päätä huimaava noin rahoituksen puolesta, mutta mulle merkkaa eniten se, että joku ottaa "suojiinsa" Tavallaan tunnustaa sen meidän tekemisen niin tärkeeksi, että kannattaa tukea sitä. Se on se pointti, joka antaa pontta mennä eteenpäin.
Tietää tosin hommia ennenkun levy on ihan siloteltu painokuntoon..mutta nyt on syy tehdä se reippaasti. Syksyllä se sitten tulee uunista ulos

Noh, jottei elämä liian iloista olis, niin oonhan mä saanu itelleni taas harmejakin mielen pälle.
Eipä tuo nyt iso juttu, mutta kerronpa kumminkin.

Olin eilen hyvän ystäväni luona, kun on pyytänyt pitkään kylään. Hänellä itsellään on vajaan vuoden ikäinen poika.
Noh, siinä istuttiin ja kahviteltiin jne. Ihan kivaa jutella hyvän kaverin kanssa. Vaikeudeksi osoittautui se, että ystävällä oli useita karkkirasioita ym. ympäri huushollia. Tämä meitin 2,5 vuotias sitten kaihoisasti niitä katseli ja kyseli saisiko vähän..
Yhden tikkarin täti sitten antoi.
Seuraili pojan tekemisiä siinä sivussa ja kielsi koskemasta tavaroihin ja komenteli moneen otteeseen..vaikka minä olin vieressä, enkä nähnyt pikkumiehen tekevän mitään kiellettyä.(siis kyllä lasta voi kieltää, totta tietysti, mutta ei turhasta..esim. sohvalle kiipeämisestä, kun toinen kyllä jo sen osaa aivan hyvin!)

Noh, meni hetki ja poika kävi toisessa huoneessa, enkä heti juossut perään, kun syötin toista. Ystäväni kiiruhti sitten ystävällisesti sinne ja sit kuuluikin kimakka huuto "SINULLA EI OLLUT LUPAA OTTAA NIITÄ!!!!" Mä ihan hämmennyin moisesta..poika oli ottanut yhden suklaan avonaisesta levystä, joka oli alahyllyllä.
Eihän ton ikänen pysty vastustamaan kiusausta.
Mulle tuli ihan sellanen olo, että ystäväni mielestä olen varsin epäonnistunut äiti, kun en ole kasvattanut lasta kohteliaaksi ja kiltiksi

Mietin, että olisko ystäväni kenties huutanut mulle samoin, jos olisin itse ottanut palan..?!?
Toiseksi tuli hirveen paha mieli pikkuisen pojan takia..miksi niin vihainen reaktio. Ei toinen sitä tuhmuuttaan tehnyt, vaan siksi, että on vielä pieni, eikä osaa aina toimia oikein. Tuntui, että kaveri purki vaan ärsyyntymisensä poikaan. Ei näyttänyt oikein tykkäävän tästä uhmaikäisestä ja pohdin, että ehkä häntä harmitti, kun oma pikkuinen ei ollutkaan ainoa huomion kohde, kun minulla oli niitä mukana kaksi..

Tuli sitten pitkä hiljaisuus ja yritin jatkaa juttua muista aiheista nuhdeltuani tietty ensin poikaa asiallisesti. Sitten aloinkin jo pukea lapsia ulos ja ajattelin, jotta sinne taloon en enää lapsia tuo.
Noh, asia oli ilmeisesti myös ystävästäni hiukan kiusallinen, koska laittoi viestiä peräämme, että hän koittaa ensikerralla laittaa karkit piiloon, ettei poikaa kiusaa..vastasin hiukan piikikkäästi, että huomaa kyllä tulevaisuudessa monta juttua, kunhan omansa kasvaa siihen ikään.

Huh, mikä sepustus..mutta on vaan ikävä huomata, että ihminen, jota arvostaa ja jonka kanssa on pitkään synkannut, käyttäytyy yhtäkkiä aivan oudosti?!"?
Mä oon sellanen, että mun on vaikea unohtaa tollasia asioita, ja ehkä sitä on liian herkkä. Harmittaa vaan, kun huomaa, että joku ei pidä siitä omasta ihanasta, rakkaasta ja hellyyttävästä lapsesta..vaan näkee hänet räkänokkaisena uhmaikäisenä riiviönä. Toki tunnustan rehellisesti, etten minäkään kaikista lapsista pidä. Mutta musta aikuisen täytyy osata olla näyttämästä avoimesti sitä lapselle. Hillitä itsensä ja ymmärtää, että kemiat ei aina kohtaa.

NO se siitä, eiköhän tuokin pikkukolhu sielustani korjaannu, kun sain tänne purkaa

Isompi asia on se, että MUN pikkuveli on terveiden kirjoissa ja pääsi vihdoin perjantaina kotiin sairaalasta! Keuhkokuumeessa oli kova selätys ja toipuminen entiseen kuntoon kestää pitkään. Pelkästään painon saaminen takaisin ottaa aikaa! Mies on sentään liki190cm ja painaa nyt 56kg...

Aurinkoa ja ihanaa kevättä mun tarkkailijoille

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 4 |

Kirjoitettu: 03.04.2008 klo 10:19
Avainsanat:

Torstai on toivoa..

Nyt taitaa olla kaikki taudit tälläerää plakkarissa..mitä nyt nuhahanat on pikkumiehillä löysällä. Ehkä se menee vaan niistellessä ohi.
Isompi huoli on omasta rakkaasta pikkuveljestä, joka on joutunut sairaalaan. Keuhkokuume hyökkäsi niin rajuna, että vei miehen teholle. Nyt on jo normiosastolla, mutta tilanne ei ole vielä ohi

Kuvissa näkyi jotain muutoksia ja niitä tutkitaan nyt. Pitää yrittää tsempata häntä, mutta totta puhuen itsellä on aika orpo olo myös. Pelottaa.
Mutta kädet kohti taivasta taas, kaikella on tarkoituksensa. Ainakin velipojan elämän arvot keikahti kerralla toiseen uomaan! Kun on ollut vähän omilla poluillaan. Toivon mukaan saa kumminkin nyt toipua ja iloita muutoksesta, jonka elämä lahjoitti..

Jaaha..vauveli kiemurtelee sylissä senverran kovan kiljunnan saattelemana, että se on mentävä taas. Se on moro...

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 24.03.2008 klo 13:37
Avainsanat:

Yhtä juhlaa

Kiitos Hanna-äiti, että kaipailit

Miten se meneekin tää aika, joka kerta joudun ihmettelemään samaa asiaa..
Viime kerrasta ollaan menty askel eteenpäin, nimittäin suunniteltu tuttien hävitys onnistui suuremmitta tuskitta. Taapero kiikutti kiltisti tuttikipponsa pihan kuusen alle, jotta oravat noutaisivat. Sitten lähdettiin kauppaan, ja kun tulimme takaisin, niin voi ihmetyksen määrää, kun oravat oli jättäneet rusinoita tuttien tilalle.
Illalla poika itki muutaman kerran ikäväänsä, ja sanoi, ettei haluakaan antaa tutteja oraville. Voi toista, kun nukkumisen aikaan ei tiennyt, miten pitää suutaan...änki vuoroin peiton kulmaa ja koko nyrkkiä suupielestä sisään, kun oli niin outo olo.
Nyttemmin ei enää ole asiasta edes puhuttu, se on vauvojen hommaa, tietää pikkumies.

Vauva on oppinut istumaan, tosin selän takana on varuilta oltava tyyny, kun heittää itsensä äkisti taaksepäin..ei oikein nuo suojarefleksit toimi vielä kunnolla. Konttausasento on kokeiltu ja heijaa siinä itseään eestaas. Kyllä se siitä vauveli taaperoksi pian muuttuu!

Viime viikon täällä onkin sairasteltu urakalla

Vauvalle tuli taas laryngiitti, ja minäkös kiikuttelin toista ensiavussa ja lääkärillä. Kaks kertaa saatiin adrenaliinihöyryjä ja kortisonia, ihmeen hyvin auttavat! Tapasin vaan näillä retkillämme sellasia lääkäreitä, jotta niskavillat karheni.
Harmittaa, kun joutuu todistelemaan, että lapsi on oikeesti sairas.
Terkassa lääkäri sanoi, ettei ole mitään vikaa pojassa, ei ole edes
yskää..niin, kun ei toinen yskässyt sinä aikana kertaakaan. Eipä
kuullut siksi sitä kumeaa, haukkuvaa ääntä joka kurkusta lähti. Illalla jouduin sitten lähtee taas sairaalaan, kun poika ihan vinkui.

Siellä heitin peräti itkun puolelle, kun lääkäri oli niin tyly. Sanoi heti, että nää kuuluu terveyskeskukselle. Eihän siinä mitään, mutta kun selitin, että kävin jo päivällä siellä, enkä saanut lapselle apua, niin tämäpä täti kivahti mulle: "AIVAN SAMA, tänne sitten vaan hoitajan huoneeseen."

Lopulta, kun pojan henki alko taas kulkee, niin kysyin lääkäriltä, että millonka tänne sitten voi tulla, vastako, kun lapsi on sininen??! Siinä vaiheessa oli jo anteeksipyytelevä ja sanoi, etten ollut ylihuolehtiva, vaan kyllä tässä oli hoidon aihetta. Kysymys olikin siitä, että hän oli vihainen, kun terveyskeskus ei hoida hommiaan..purki minuun kiukkunsa. Sanoi, jotta tänne vaan heti yölläkin uudestaan, jos tuntuu siltä.

Noh, nyt poika on terve ja se siitä..
Nää retket poiki ilmeisesti mulle oman taudin...vatsa-sellaisen. Taapero on kans kiukkunen ku ampiainen ja kuralla. Mulla alkaa kuume laskea ja olo pikkuhiljaa parantua, että tässäkin pystyy jo istumaan. Nyt vaan tuhannella toivon, ettei vauva saa tätä tautia. Tissimaitoa huuleen, jospa sais siitä vastustusaineita! Onneks mies on ollut aivan ihana, ja hoitanu kaiken ja mä oon saanu levätä rauhassa, kymmenen pistettä sille.

Tänään olis ollu kodin näyttö, vaan jouduttiin perumaan, kun ei musta ole nyt siivoomaan täällä ja lähtemään ulos. Kovasti yritetään kesäksi päästä tästä pois..ja voi kun sais sen oman pihan. Saapa nähdä. Vähän tupella oloo koko ajan, ku ei tiedä, tuleeko muutto nopeestikin, vai saadaanko ollenkaan tätä omaa myytyä..huoh. Mutta aika näyttää, tarvii vaan olla kärsivällinen.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 18.02.2008 klo 10:48
Avainsanat:

Pikaisesti

SE on sitten hiihtolomaviikkoa viemässä

Isot lapset on maailmalla ja mie täällä pidän seiniä pystyssä kahden pikkumiehen kera. Taaperolla oli edellisyönä kova kuume ja nyt nenä on enemmän hana, kun töpseli.. Meinasin kumminkin lähtee vähän kärrykyytiä antamaan, kun ulkona on niin upeen kirkas ilma.

Taaperon suloisia juttuja tarvii taas laittaa muistiin..Ollaan jo piremmän aikaa puhuttu aiheesta, jotta tutit lahjoitettaisiin orava vauvoille. Viikonloppuna hän katseli ikkunasta pihalle ja yhtäkkiä ilme kirkastui. Avoimesta akkunasta sitten huuteli kovaa, että TULETTEKO TUTTEJA HAKEMAAN?!? ja perään vielä kyseli, että miksi ette vastaa

Taitaa siis olla pikkuhiljaa aika karsia moiset imuvälineet parempaan paikkaan..Siihen vaan pitää ensin koota omia voimia, koska varmasti tiedossa on huutoa. Mutta aina niistä selvitään.

Vauva se kasvaa ja on söpö kuin mikä. Päivä päivältä vie enemmän äidin sydämen tilaa. Uusia taitoja on tullut paljon ja piti jo laskea pinnasängyn pohjaa, ettei vaan saa kiskottua itseään sieltä yli! Voimaa tuntuu pienissä, pulleissa käsivarsissa olevan, kuin miehellä ikään

Nyt odotellaan kevään puhkeamista ja tulevaa kesää. Miten ihanaa onkaan, kun voi lähteä uloskin pakkaamatta ensin mukuloita vaatekertoihin, hiki omassa päässä. Aika tuntuu kiitävän sitä vauhtia, että pian se jo on ovella! Mikähän siinä on, että kesä tuntuu aina niin mahtavalta, ihan kun koko tulevaisuus olis täynnä toivoa ja uusia mahdollisuuksia

Siitä aasin selässä seuraavaan aiheeseen..musiikkihommat on saaneet uuden käänteen. Pitkäsoitto odotuttaa edelleen itseään. Kustantajaa ei löydy, kahdesta paikasta tosin on vielä päätös avoinna. Mutta saattaapi olla, että täytyy tehdä pari biisiä lisää ja miksata uusiksi nämä jo tehdyt.
Noh, sitä odotellessa päätettiin painaa omakustanteena single. Onpahan sitten edes jotain uutta, mitä keikoilla myydä. Intoa ja tahtoa musajuttuihin mulla olis taas kun pienessä kylässä. Täytyy koittaa ohjata se virtaamaan oikeeseen kohteeseen

Sitä vielä etsiessä auto raikaa, kun oon ohjaksissa..välillä tulee kummia katseita kävelijöiltä. Mahtaakohan lie kuulua ulos saakka, sen verran vahvan äänen omaan. Noh, maailmaan mahtuu ääntä ja hulluutta

Kevättä rinnassa täällä!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 06.02.2008 klo 14:48
Avainsanat: Marco, juhlat, Glamour

KUPLA

Mukavaa taas istahtaa tähän hetkeksi naputtelemaan..kun niin harvoin ehtii. Ajatusten purkaminen valkealle on mulle kovasti tärkeetä, ne menee siinä samalla jotenkin järjestykseen arvaamattomalla tavalla

Mieli on ollu vähän viime viikkosta parempi, eikä iltasin ole tullu pahoja ahdistuksia. Ei ole tarvinnu enää edes ylläpitää "hyvien ajatusten listaa" sänkyyn mennessä..ne on tulleet itsekseen.
Sinänsä kumma, kun juuri tässä menneellä viikolla paljastui ikävä asia läheisestä ihmisestä. Sitä on mennyt nieleksiessä ja ajatukseen totuttautuessa. Jännästi asiat tuli ilmi niin kun pitikin ja vaikka teki kipeää, niin aina parempi, kun asiat on valossa. Niin niistä voi päästä myös yli. Ja sanottakoon myös, että kysymys ei ole miehen uskottomuudesta, vaan aivan muista jutuista... jos kuulosti liikaa siltä

Viikonloppuna olin sitten juhlissa, joita oli etukäteen kovasti hehkutettu. "Glamouria, yllätyksiä, upeita juttuja, hyvää ruokaa" jne. Olin tosi pettyny. Glamour oli pahasti hukassa hienosti iltapukuihin sonnustautuneista ihmisistä huolimatta. Ensimmäisen tunnin jälkeen seisoimme edelleen ruokajonossa, ympärillä vihaisia, kyllästyneitä kasvoja..katseita jotka alkoivat jo harittaa eri suuntiin juomien holistessa kurkuista alas. Ruoka sentään oli hyvää, mutta puolet sen mausta vei se, että sen joutui huitaisemaan seisten, kuin ohimennen pois käsistä. Kaveri pudotteli haarukkaansa ainakin puolen tusinan kertaa ja vähän jo nauratti koko touhu.
Vielä tunti, ja ensimmäiset ilmaisen viinan ystävät olivat jo pahassa kunnossa. Kaverit taluttivat tokkuraisia juhlijoita vessan tuntumaan, nuokkumaan muutamille paikalle erehtyneille tuoleille (muuten oltiin koko ajan seisten, istuinpaikkoja ei ollut).
Katselin ympärillä olevia ihmisiä ja tulin surulliseksi...sivusilmällä näin ainakin kahden pariskunnan kovaäänisen riidan ja naisten yrityksen roikkua miehensä riveleissä, ettei tämä lähtisi. Muutama irtomies tuli juttelemaan ja halailemaan, mutta poistuivat takavasemmalle ymmärrettyään, että olin selvinpäin ja näinollen porukan petturi.

Ainoa ilonpilkku oli Bjurströmin Marco, joka jaksoi olla hymysuin ja vetää keikkaa leppoisan oloisesti, tyylilleen uskollisena.
DragQeen esitys oli se viimenen juttu, jonka jälkeen päätiin nostaa kytkintä. Ei vaan uppoo, eikä innosta tollaset.
Tuli vaan selvääkin selvemmäksi, ettei ton tyyliset juhlinnat oo mua varten. Mulla nousee vaan vanhat pahat ajat mieleen, meillä kun juuri harrastettiin niitä riitoja ja uskottomuuksia sillon, kun oli viinaa lipan alla...ei mitään muistoja, jotka olis ihania niiltä ajoilta. Mä vihaan huurusilmiä, joista näkyy tyhjyys. Silmätkö sielun peili.. mitä se kertoo?
En mä sinänsä halveksu niitä ihmisiä jotka juo ja juhlii..siellä ei vaan mulle ole yhtään mitään. Musta se on just sellanen kaunis kupla. Se lupaa kymmenen kaunista ja tusinan hyvää, ja sitten puhkeaa, eikä jäljelle jää kun märkä läiskä pettymyksineen

Ja haluisinpa nähdä sen ihmisen, joka todella tuntee, että saa siitä tärkeän sisällön elämäänsä. Jälkipyykkeineen kaikkineen.

Sunnuntaina olinkin sitten laulukeikalla ja se oli ihan veret seisauttavaa lauantaihin verrattuna

Ihana tunne olla tulkitsemassa sanoja, joita haluaa elää sydämestään. Uskon rinnalla kaikki muu kalpenee..OOn onnellinen, että olen löytäny sen syvimmän tarkotuksen omalle elämälleni. Vaikkei se poista masennusta tai ajoittaista ahdistusta, niin tulee siitä elämään vankka pohja. JOtain, jonka varaan voi rakentaa..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 21.01.2008 klo 10:53
Avainsanat:

Uutta viikkoa viedään

Mä tein oman hoitosuunnitelman tän ilta ahdistuksen hoitoon..päätin, että taistelen sitä vastaan kynsin ja hampain! Niinpä siis sovin itseni kanssa, jotta vällyn alla en uhraa ajatustakaan milleen ongelmalle tai ruumiinvaivalle tms. Sensijaan koitan miettiä kymmenisen asiaa (Juu, no en mie nyt sormilla ala laskee just oikeeta määrää..mut sinnepäi) joista voin tänään olla kiitollinen, joista voin iloita ja jotka on mun elämässä hyvin.
Yllättävän hyvin toimii, ei ehdi niin alkaa vatvoa murheita. Sillontällön ajatus karkaa väärille uurteille, mutta aion opetella tätä niin kauan, että rupee olemaan ilo mennä iltaisin petiin.
Hämärä muistikuva on, että jotain tän suuntaista psykiatrinen sairaanhoitaja mulle neuvoi masennuksen aikaan.

Viime yönä tosin heräsin sitten järkyttävään painajaiseen. Sekava ja tunnetta täynnä oleva uni. Heräsin siihen, että mua ajettiin takaa, yritettiin ampua ja mulla oli hätä hengestäni. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja tärisin pitkän aikaa sen jälkeen.
Että voikin vahvasti vaikuttaa fyysisestikin tollaset unet! Olis tosi mielenkiintoista joskus ymmärtää, mitä unet merkitsee. Ehei, mä en usko uniselityksiin ja symboleihin, mutta siihen, että ne ilmentää vahvasti mun psyykeä, ongelmia ja henkistä tilaa, siihen uskon.

Näitä maallisia asioita ollaan saatu kuntoon ja olo onkin aika huojentunut. Pankki lähti vastaan rahajutuissa, saatiin lainoja parempaan kuosiin ja miehenkin konkurssijäämiä järjestykseen. Elämä siis voittaa, ja ajattelenkin, että siunaus on ollu mukana, muuten ei vois näin hyvin selvitä firman kaatumisesta!

Tuolla yks potkuhousuville potkuttelee nyt siihen malliin, että on parasta mennä antamaan aikaa hänelle

Ihanaa, sataa lunta!!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 18.01.2008 klo 12:58
Avainsanat:

Täällä taas!

NO johan on, ku tekee näin usein mieli kirjottaa

Ehkä jotain on pielessä, kun tarvetta löytyy.. Tai sit tällä voin välttää se, ettei menis paljoo pieleen, ehkäsevää toimintaa

Kumminkin..oon tässä miettiny, että mikä sellanen on, kun ilta hirvittää, ahdistaa ja pelottaa. En mie pimeetä pelkää, enkä vihaa nukkumista, mutta jotenki se hetki, kun pitää mennä sänkyyn, aiheuttaa tympeitä tuntoja. .höh.
Oon kyllä kuullu, että masennus vois tehä tepposia, mutta käsittääkseni tollaset oireet kuuluu aamuun?!? Aamu on musta ihana. On ihana nousta noihen pikkusten kanssa, (itseäni toistaakseni..) ihana keittää kahvit ja suunnitella päivää. Uus päivä on mahdollisuuksia täynnä. Mut iltaa kohti tunnelma laskee kun lehmän häntä.
Voisko kysymys olla siitä, että kun yöt on lasten takia katkonaisia, eikänukkumaanmeno tiedä taattua unta, niin koko juttu ahdistaa..Olis kiva aina ymmärtää omaa oloa, tunnistaa syyt ja seuraukset ja erottaa ne toisistaan, eh.

Niin, toki on sillettiin, ettei peiton alle päästyä ajatukset ole liiemmin miellyttäviä. Osansa kait sekin tuo. Alan näkemään silmissäni kaikenlaista ikävää, usein pieniin poikiin liittyvää, tai mieleen upputuu väkisin omia sairaudentuntoja. Mietin, että kolottaako mistään vai ei..ja jos kolottaa, mistä se johtuu. Viime aikoina on eriyisesti mietityttänyt se sjögrenin syndr. Lääkärihän totesi tässä jokusten tutkimusten jälkeen, että tuskin sairastan sitä kuitenkaan.
Olen kumminkin tuntevinani nivusten ja kainaloiden imusolmukkeissa ajoittain lievää kipua..ei kumminkaan tunnu mitään suurenemisia. Mutta mun ajatus kun lentää, niin vaivat ei ainakaan siitä vähene!
Ollapa tässä kotona sellanen tohtori House, joka selvittäisi kinkkisemmänkin vaivan

Ne näistä mun ongelmista tällä kertaa.

Levyrintama ei edisty etelään ei pohjoiseen..kustantamoista ei saa tolkkua, eivät oo ehtineet kuunnella demoa, vaikka lähetin ne jo lokakuussa. Kuudesta paikasta kaksi on vastannut kieltävästi, loput odotuttaa. Piinallista toivoa ja tympääntymistä vuorotellen. Kait se vaan vaatii taas kärsivällisyyttä. Aikansa kaikella, ja saanpahan nyt rauhassa keskittyä perheeseen!

Siitä muuten ponnahtikin mieleen taannoinen Anu Saagimin lausahdus iltapäivä-lehdessä "perheelle kokonaan omistautuminen on SAIRASTA" Että oikeen sairasta...en lukenu kyllä juttua, mutta pelkkä lööppi sai jo niskakarvat karhenemaan!
Ihmiset ne voi ajatella elämästä eri tavalla. Kovin tympeältä vaan tuntuu toolanen kommentti. Ehkä kyseinen ihminen ei oo saanu perheeltä ihan kaikkee, mitä olis tarvinnu. Kokemus on tainnut jäädä kovin valjuksi.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 16.01.2008 klo 11:58
Avainsanat:

Päivittelyä..

Niinpä niin. Päivittelemistä riittää, eikä pelkästään blogissa, vaan elämän menossa yleensä.
Taas ihmettelen omaa vuoristoratamaista mielialaani, joka laittaa jännitystä kotiäidin elämään.
Yhtenä hetkenä voin olla niin onnen kukkuloilla ja sitten toisaalta alhoissa, joissa ei mieluusti kuljeskelisi kukaan.

Mikä on suloisempaa, kun herätä yhdessä pienten poikien kanssa, jotka jaksavat aina olla niin iloisia. Tai ainakin aamuisin

Jalat viuhtovat pienimmäisellä niin vinhaa vauhtia, että elämisen riemu ei jää huomaamatta. Pikkumies on niin aidosti ilahtunut äidin näkemisestä, että se kolahtaa harmaankin mielen läpi suoraan sydämeen.
Taapero osaa ilmaista rakkautensa jo sanoin, ja haleja ja pusuja satelee tuhatmäärin. Kauniimpia sanoja saa hakea.."äiti mä tykkään susta", "äiti mä lakastan sua". Miten se osaakin sanoa niin, kun valitettavasti tulee harvoin itse niitä sanoja viljeltyä..
Sitten se pörröttää tukkaa ja sanoo, että sulla on ihana tukka! Voisko sanoo, että lapset antaa hellyysterapiaa parhaimmasta päästä. Muuten en varmaan jaksaisikaan. Vaikka en mä tarkota, että lapset oikee keino hoitaa omia ongelmia, ei missään tapauksessa. Mutta on ne ihana lahja taivaasta, annettu iloksi, vaikka vaivaksikin

Isommat on toki myös ihania, mutta täää maailma on kuluttanu jo sen suurimman lapsen herkkyyden pois..Eipä tuu 11 ja 13 vee enää syliin, eikä kuulu helliä sanoja. Valitettavasti meidän välillä viskellään enemmän sanallisia tikareita, kuin balsamia haavoihin. Kuuluu tietty tohon alkavaan teini-ikään.
On sitten välillä onneksi mielenkiintoisia keskusteluja, on mukava tunne olla vanhempi, jolta kysytään asioita, ja joita saa selittää. Niitä hetkiä saisi olla useamminkin. Pieniä hoivatessa vaan jää vähemmän aikaa isoille, se on sääli. Jospa jotenkin osaisi. Vanavedessä kulkee aina se tunne, että ei ole äitinä tarpeeksi hyvä ja onnistunut, mutta olen koittanut tulla sen tunteen kanssa toimeen ja osin hyväksyä, että asia on niin. Siksi, että me eletään tässä maailmassa, joka ei ole valmis ja täydellinen. Me jokainen opetellaan, eikä päästötodistus tule kellään olemaan täyttä kymppiä.

Noh, tässä viime kuukausina on tapahtunut paljon, mm. miehen yksityisyrittäjyys päättyi konkkaan ja rahallisesti ollaan nyt enemmän kun liemessä. Selvitty ollaan kumminkin ja selvitään, kyllä meistä huolta pidetään, näin uskon. Pahinta vaan on se, että raha tuo aina riitoja, ja siitä aiheesta ollaankin käyty tuhat tulimmaista keskustelua ja huutoa perheen pään kanssa..
Pitäis vetää tiukasti yhteistä linjaa, mutta se ei oo helppoa.
Parisuhde on aika väljähtynyt, mutta menneiden opettamana halua taistella rankasti sen puolesta, että tämä perhe pysyy kasassa.
Pitäis saada kahdenkeskistä aikaa, tehdä jotain hauskaa yhdessä, tuntea itsemme taas mieheksi ja naiseksi..ei vaan äidiksi ja isäksi.

Parin viikon kuluttua aviotaivalta on takana 16 vuotta ja se on säilyttämisen arvoinen asia

Siirtelin eilen vanhalta videofilmilta aineistoa kovalevylle, aiheena oli meidän häät.. Ja voi hirveetä, miten alko nolottaa. Mä olin sillon niin nuori, kun mentiin naimisiin. 19 vuotias. En mä tajunnu vielä apljon mistään mitään. Olin vaan umpirakastunut, ja halusin tämän miehen, siinä kaikki. Mä en ollu koskaan ollu häissä, tai ehkä ihan pienenä, mutten niin, että olisin ottanu oppia, kuinka häitä vietetään. Niinpä meitin häät oli tosi koruttomat ja TYLSÄT. Sen huomaa filmiltäkin ihmisten haukotuksista ja kyllästyneistä ilmeistä. Kyseessä oli vähän niinkun seurat. Ei juuri hymyn häivää, tunnelma oli enemmän kun hautajaisissa. Voi sentään ystävä-ja sukulaisparkoja!!
Mun omat vanhemmat oli juuri eronneet, ja sekin toi omaa surumielisyyttä asiaan. Kyräilyä.
Mutta menneet on menneitä, mitäpä siitä. Joskus vaan tekisi mieli ottaa uusiksi koko homma. Eihän naimisiinmeno voi olla niin tylsää ja surullista

Noh, tässä onneksi ollaan, epäonnistuneista alkujuhlista huolimatta, ja se on kaiketi tärkeintä

Mutta kissasta kameliin..olin päivittelemässä ailahtelevaa tunne-elämääni, muistaakseni.
Niinpä kaiken tän onnellisuuden keskellä eilinenkin päivä oli ihan perältä jostain. Miten tuntui, että kaupungilla näki vain kireitä ilmeitä, ihmiset oli jotenki töykeitä ja epäystävällisiä. Kotona huusin lapsille joka toinen minuutti, ja miehelle valitin taas sen käyttäytymisestä heti, kun se pääsi ovesta sisään. Musta on tulossa oikee pirttihirmu tätä menoa. Mä inhoon sitä äänensävyä, joka tulee ulos mun suusta, kun oon kärttyinen.
Ehkä vaan on niin, että kaikki tää harmaus ulkonakin tekee mielen huonoksi. Sitten se huono mieli kertautuu kertautumistaan. Tai eipä sitä voi kelejä syyttää, mutta on se paljossa mukana.
Ainakin se tunnettu serotoniini on kovin vähissä pimeänä talvena, se on tosi asia.

Tulipa jotenkin huojentunut olo tässä kirjottaessa. Taas sitä huomaa, että ei tässä mikään oo karkaamassa minnekään. Saa ajatuksia kootuksi paremmin näin, kun kirjottaa ne ulos. Sit on taas vähän parempi olo hetken.
Valoa päin mennään ja senkös pitäis alkaa pian piristää!
Koitetaan jaksaa tää pitkä talvi, kyllä se kohta taittuu..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 29.12.2007 klo 19:26
Avainsanat:

Pientä niistoa

Oikeen nolottaa, jotta viime kirjotuksesta on menny viikkoja jo noin monta..mutta nythän on tosiaan niin, että joulu tuli ja vei ja toi vielä sellaseet taudit mukanaan, että heikkopäisempää huimaa

Ensin olin itse angiinassa, ja siitä kun tokenin, niin alkoi taaperon flunssa..se sitten tarttui minuun ja pikkuveikkaankin...saldona oli korvatulehdus, poskiontelontulehdus ja pienimmäisellä keuhkoputken tulehdus. Viikko ennen joulua oltiin huonoimmassa kunnossa. Niistopaperia kului enemmän kun laki sallii, ja taapero paistoi pipareita noro valuen..eh, onneks pöpöt paistui uunissa pois. Aattoa edeltävänä iltana vauvan hengitys alkoi vinkumaan ja itkuääni hävisi jonnekkin..juoksujalkaa kiikutin poikaa ensiapuun, siitä itku silmässä toiseen sairaalaan, jossa lopulta saimme apua. Astmalääkettä höyrynä keuhkoihin, niin johan putket alkoivat antaa tilaa.
Hätäilevä äiti sai taas muutamia kummallisia katseita, mutta mitäpä siitä, kun pieni lapsi sairastaa, niin sallittakoon äidin sydämen pamppailut.

Loppu hyvin kumminkin ja aattoaamuna päästiin reissusta kotiin. Vielä on yskää joka iikalla, mutta jospa pahimmat olis takanapäin!

Harmaa ja musta maailma vaan ei mieltä yhtään piristä. Koitan kovasti uskotella itselleni, että vielä sitä luntakin tulee ja kunnon kevätaurinko halkoo pian synkkyyden tiehensä..siihen saakka tyydyn polttamaan tuikkuja, muistuttamaan siitä isommasta tulevasta valosta

Taapero on laittanut hermoja aika piukalle. Uhma senkun kasvaa ja ollaan välillä suorastaan pulassa sen kanssa. Liekö hemmoteltu toinen jo piloille, tai sitten kyseessä on muuten vaan kovemman luokan kaveri..haasteellinen, jos sanoisin. Sitä luulisi, että kolmatta ja neljättä kasvattaessa jo osaisi jotain, mutta ehei. uudet lapset ja uudet kujeet. Jokainen on omanlaisensa, samat säännöt ei päde.
Vilkas vekkuli oli ennättänyt eräänä aamuna jääkaapille ja nautiskellut siellä sana-sol pullon antimia..Luojan kiitos siellä oli vaan jämät pohjalla, muuten olis tienny varmaan taas keikkaa polille.
Silmiä sais olla selässä ja kantapäissä, että kaiken vaaran ja vahingon sais ennakoitua. Onneksi on ne enkelit..niistä oon täysin vakuuttunu ja niiden toimien tärkeydestä!

Vauvapoika on aivan suloinen ja helppo kuin mikä. Ehkä sopivaa vastapainoa tämän isomman metkuille. Nukahtaa itekseen päiväunille, kun sen vie sänkyyn ja muutenkin tyytyy katselemaan isoveikan puuhia hiljaksiin, omissa oloissaan.
Isoimpaa veikkaa ei paljon kotona näy, sisko sensijaan päivystää jatkuvalla syötöllä sohvan nurkassa. Onneksi vielä viihtyy kotona, kun siitä on niin paljon apua pienten kanssa..vaikka välillä nyrpistelee nenäänsä. Joskus erehdyn pitämään tuota 11-veetä liiankin aikuisena ja joudun miettimään aika ajoin, mikä on sopivaa vastuun antoa ja mikä liikaa. Neiti kun tuppaa välillä komentamaan isäänsäkin isomman ottein "kuka täällä on jättäny taas maidon pöytään!??" tms. Kuulen oman äänenpainoni. Höh..ei pitäis koskaan lasten kuullen moittia toista vanhempaa. Sillä vetää pahasti mattoa alta. Siinä vois olla mulle haastetta uuden vuoden lupaukseksi.

Mutta hyvää uutta vuotta odottaen ja toivottaen siirryn tästä perheen pariin taasen

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 3 |

Kirjoitettu: 20.11.2007 klo 18:33
Avainsanat:

Think twice

Ootko koskaan saanut vastaan vain tyhjän katseen, joka

kääntyy pois, kun tahdot kertoo sun tunteistas.Onko kukaan saanut sulta kaiken rakkauden sun sydämen ja

nauraen sen särkenyt.Älä sano, että elämä on sulle yhdentekevää, tai että rakkaus

vain tekee kipeää. Luota siihen, että löytyy vastaukset, Jeesus kuulee sun

kaikki huokaukset. Älä sano, että kaikki tää on liikaa.

Ootko koskaan kokenut sen, kun ystävät sut unohtaa. Sun

kasvoja ei haluu muistaa. Ootko turhaan huutanut apuun Jumalaa ja luullut ettei

häntä oo. Ei oo, kun ei sulle vastaa.Älä sano, että elämä on sulle yhdentekevää, tai että rakkaus

vain tekee kipeää.
Ei sun siivet pysty kauas kantamaan, ei elämä paljoo

antamaan, jos ei Jumala saa sydäntäsi

löytää.

Jostain kaukaa ääni kantautuu, särkyy tää yön hiljaisuus.

Syvälle sieluun koskettaa, sut tavoittaa.Älä sano, että elämä on sulle yhdentekevää, tai että rakkaus

vain tekee kipeää. Luota siihen, että löytyy vastaukset, Jeesus kuulee sunkaikki huokaukset. Älä sano, että kaikki tää on liikaa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 08.11.2007 klo 11:02
Avainsanat:

7.11.

Astelen tavalliseen tapaani läheiseen kauppakeskukseen,
etsin katseellani tarvitsemiani tavaroita. Nappaan ostoskoriini maitoa ja
leipää niin kuin ennenkin. Jokin vain on tänään toisin. Haistan sen ilmasta,
tunnen sen ihokarvoillani, aistin sen kaikilla aisteillani. Vastaan tulee
vanhempi pariskunta, katseet kohtaavat ja me tiedämme. Hymy ei karehdi
kenenkään huulilla. Eteeni pölähtää joukko nuoria. Pieni epäilys muhii silmien
takana, keitähän nuokin on? Ikävä ajatus hiipii mieleen, kuka täällä tietää kenestäkään?
Toisten ajatusmaailmasta ja vaikuttimista, mielenhäiriöistä.Etsin avoimia katseita, rehellisyyttä, aitoutta,
kunnollisuutta.
Eihän maailma voi olla tällainen, eihän? Tänään ihmiset tässä maassa ovat yhtä. Yhtä hyvän puolella,
pahaa vastaan.
Pimeyttä ja kuolemaa vastaan.

Päätän ostosreissuni ja jatkan matkaani kotiin. Mutta
ajatukset seuraavat. Katselen vaunuissa tuhisevaa vauvaani ja mietin. Tuo
surmaajakin on joskus ollut ihana, pieni viaton käärö. Varmasti äitinsä
rakkaudella synnyttämä ja hoivaama. Miten pienestä suloisesta ihmisestä voi
kasvaa jotain niin vääristynyttä ja pahaa?
Toisaalta pienen aavistuksen siitä tiedän, kun katselen
raivokkaan uhman täyttämää kaksivuotiastani. Pimeä puoli taitaa löytyä meistä
jokaisesta. Kysymys on ehkä enemmän siitä, miten itseään hallitsee ja
hillitsee. Vai onko?

Pitäisikö nyt heittää ensimmäinen kivi? Onko tämä se paikka
jolloin se on sallittua? Vai pitääkö ymmärtää, pitääkö antaa anteeksi ja
armahtaa?
Tuskin kukaan voi tarkalleen tietää asioita, jotka johtivat
tähän järkyttävään tekoon. Kenet voi syyllistää siitä, miksi näin tapahtui?
Vanhempana sitä itse toivoo, että voisi ohjata lapsiaan
oikeaan. Ymmärtämään hyvää ja pahaa, tekojen seurauksia ja myös sitä, että tämä
näkyvä ei ole kaikki.

Sytytän tänään kynttilän tuhansien muiden tapaan. Niiden
muistoksi, jotka menehtyivät. Osoittaakseni, että minäkin haluan kantaa osan
murheesta. Mutta pelkkä muistelu ei riitä, se ei tuo ketään takaisin. Haluan rukoilla
voimia niille, jotka ovat keskellä sitä murhenäytelmää. Jotka joutuivat
antamaan rakkaansa pois. Uskoa tulevaan niille, jotka jäivät todistamaan
tapahtumia ja suremaan. Rukoilen, että ihmiset heräisivät rukoilemaan,
rukoilemaan koko meidän kansan puolesta.

Tämä tapahtuma unohtuu, aika parantaa ja turvallisuuden
tunne jälleen palaa. Mutta tulee uusia, lisää järkyttäviä asioita ja pimeyttä.
Yö mustenee, kunnes koittaa aamu, jolloin yö ei enää palaa.
Voin vain luottaa siihen, että meistä pidetään huolta, voi
vain rukoilla varjelusta. Pelossa ei voi, eikä tarvitse elää, se vie elämästä
ilon.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 01.11.2007 klo 18:22
Avainsanat:

Nimittäin

...vauva on nimetty ja seurakuntaan liitetty. Järjestelin juhlia innolla, vaikka tosin leipominen ei innostanut tippaakaan. Tilasinkin kakun leipomosta ja loput ostelin..ja tuntuivat ne maistuvan. Tämä juhla piti viettää niin, että sen muistaa. Taas laskettu yksi asia aarteiden joukkoon

Olimme vuokranneet isomman tilan tästä läheltä, koska vieraita oli aika paljon ja oma olohuoneemme rajallinen.
Pikku vieraita oli kasapäin ja sen myös tunsi nahoissaan. Toimituksen ajan osa istui kiltisti vanhempiensa vieressä, osa hurrutteli pikkuautoilla eestaas( oma taapero tietty mukaan lukien..)
Yksi pikkuneiti onnistui kippaamaan tuolinsa kesken virren niin, että kiukustui mojovaan kirkumiseen, kun leukaan napsahti. Se on sellasta touhottelua tää elämä nuihen pienten kanssa..
Noh, kasassa ollaan kuitenkin juhlien jälkeenkin ja hyvä mieli. Ei tarvinnut siivota omaa huushollia kemujen jälkeen, vaan sai mennä hiljaiseen ja rauhalliseen kotiin ihastelemaan saatuja lahjoja ja lepäämään.

Nyt on arki taas alkanut. Oikein täydellä terällä. Oon paheksunut kovin sitä, että kaupungissamme tuhotaan kivat pikkuliikkeet ja uusia isoja kauppakeskuksia tulee tilalle..vaan niinpä silmä kirkkaana huomasin tänään tallustelevani keskellä sellaisen avajaisia. Maistiaisten ja lahjusten toiveissa tietenkin

Mikäpä siinä, hieno paikka. Ja helppo suunnistaa liikkeestä toiseen kastelematta varpaitaan syksyn lätäköissä. Ehkä täytyy jättää vaan paheksunnat sivuun ja todeta tällaiset käytännöllisemmiksi..

Taapero sai ilmapallon, ja leikki sillä koko kauppareissun ajan. Kassajonossa aloin hermostua, kun se heilui koko ajan nenäni edessä. Varoitin, että se saattaa pamahtaa, kun sitä silleen toisen naamalla keikuttaa. Siitäkös kaamea huuto alkoi! "Viedään pois, annetaan setälle, annetaan...yääääää...heti äiti, mennään antamaan" Eikä huudosta tullut loppua, vaikka kotin laimentaa aiempaa varoitteluani. On sitä ihminen joskus sanoineen hölmö

Noh, tilanteesta selvittiin siirtämällä kumista palloa vekarasta hieman sivumpaan. Mutta saatiinpa aikaiseksi muutama sivullisen mulkaisu ja vilkaisu

Se on äitin aika nyt lopettaa, käy käsky tuosta jalkojen juuresta, pienimmän suusta..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 25.10.2007 klo 17:27
Avainsanat:

Päivitystä..

Olis niin kiva kirjottaa enemmän, selventää omia ajatuksiaan ja laittaa muistoksi talteen, kun ei tätä kaikkea enää muutaman vuoden päästä muista.. Pienet hauskat hetket pitäis sulloa säkkiin, pahan päivän varalle. Niiden suloisessa imussa jaksaisi taas askeleen eteenpäin.
Mä olen onnellinen ja samalla onneton. Sama paketti pursuaa tunteita, jotka ailahtaa reunalta toiselle. Liekö tätä äitiys"usvaa", joka samalla herkistää tuon pienen vauvan hoivaamiseen. Parhaina hetkinä jopa vauvan kakka tuoksuu hyvälle ja taaperoisen kiukku vaan naurattaa. Sitten on se hetki, jolloin kukaan ei saisi edes inahtaa, tai hermokello kilahtaa..

Tänään oli se toinen. Yritin nukuttaa samaan aikaan taaperoista ja untuvikkoa. Toinen vaunuissa, toinen sängyssä. Aina kun toinen hiljeni, alkoi toisesta päästä kuulua ininää tai pienten jalkojen tepsutusta. Ne niistä rauhallisista iltapäivän kahvihetkistä. Sanoin niille hyvästit ilman pahempaa remakkaa ja jätin taaperon unet väliin, ja hetken päästä nostin vauvankin pois huutamasta parvekevaunuistaan.
Siinä sitten nautiskeltiin vaan iltapäivän tunneista, ei kellään kiirettä minnekään. Kahvitkin tuli juotua, vauva rinnalla tuhisten. Isoveikkaa kyllä illalla unettaa..mikäs siinä.

Taaperon uhma on pahentunut. On ottanut ääneensä oikein miehekkään sävyn, kun komentaa. Välillä toteaa itsekin, että "Peetu oli tosi tuhma"..usein kuulee omia sanojaan lapsen suusta, ja välillä hirvittää. Kaikenlaista sitä tulee lapselle sanottua.
Erityisen suloista oli, kun koitin näyttää hänelle kaunista, selkeää sateenkaarta, ja toinen vain ei millään nähnyt. Seuraavalla kerralla, kun seisoimme samassa kadun kulmassa, taapero kysyi, että "äiti, missä se sateenvarjo oikein on?"

Untuvikko hymyilee koko kasvojen voimalla..ihana pieni hymykuoppa koristaa toista pulleaa poskea. Mutta kun tovin juttelee, ja hän koittaa kertoa jotain takaisinpäin, niin suupielet kääntyvät ja hymy muuttuu itkuksi. Ilmeisesti erittäin
herkkä pieni mies.. Äidin sydän hellyyttä täynnä. Tuollainen ihana pieni otus

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 03.10.2007 klo 14:31
Avainsanat:

Viisaus mennyttä

..Ainakin yhden hampaan verran

Viime viikolla vihdoin poistettiin se kauan piinannut leego. Reilun vuoden olin jo sitä siirtänyt ja nyt se on jo historiaa. Leikkausiltana olin tosi kipee, mutta siitä se sit pikkuhiljaa hellpotti..en tosin ihan äkkiä olis menossa poistamaan toiselta puolelta, kun se ei mitenkään vielä vaivaa! Toimenpiteet ei oo koskaan kivoja, siit ei pääse mihenkään.

Taapero sairastaa. Joku flunssa kaiketi. Itkee tihuutti eilisen päivän ja yön. Nyt on ihmeen virkku, jospa tauti alkais jo hellittää. Ja toivon mukaan ei tartu pikkuveikkaan. Mä oon aina hermoheikko, kun lapset sairastaa. Aina tulee ne menneet vakavammat jutut mieleen ja tajunta heittää ihme pelkoja aivokäyrille..
Mutta illalla tossa kahta itkevää lasta liekuttaessa tuli mieleen, jotta eipä taida vauvakuumeita enää sittenkään tulla tälle rouvalle. Ihan terveellistä siis kaiketi joutua venyttämään pinnaa, että muistaa mihin on lähtenyt

Vauveli on muutaman viikon heittänyt oikeen ihanaa leveää hymyä, joka tulee silmistä saakka, se vasta sitten on suloista. Tunnin huudon jälkeen vain yksi hymy, ja äidin sydän on aivan sulaa vahaa. SE on kummallista, millaisilla aseilla varustettuja nuo ovat pienestä pitäen..

Noh, muut asiat on saanut sit taas mielen mustaksi. Sain nimittäin vihdoin käsiini valmiiksi masteroidun levyn, josta olis sit tarkotus painaa myytäviä versioita jossain vaiheessa, jahka kustantaja saadaan selville. Noh, ite olin suhteellisen tyytyväinen tuotokseen, mutta ajattelin pyytää ammattimaisempaa arviota asiasta. Pudotin sitten eilen yhdelle ihmiselle levyn ja pyysin arviota. Ei mennyt kauaa, kun puhelin soi, ja sitten tulikin aika tympeitä uutisia. Musiikki oli kuulemma hyvin sovitettu ja kivaja yksityiskohtia jne. mutta miksaus pahasti pielessä. Rummut kuuluu liian kovaa ja laulun soundi on säädetty niin, jotta kuulostaa kuin laulaisin peltipurkissa. No ääk.
Näiden kommenttien jälkeen tuli sitten aika mahalasku, koska omat ajatukset oli paljon positiivisemmat. Nyt kun kuuntelen tota levyä, niin kuulenkin vaan ne huonot jutut, enkä enää kokonaisuutta. Ja tottahan tuo arvioija puhui, siitä ei pääse mihinkään. Laulu ei pääse oikeuksiinsa, ja mun kannaltahan se on tosi kurjaa. Masterointi maksoi maltaita, joten jos aiotaan miksata uudestaan, se tietää uusia isoja euromääriä! Koska myös masterointi on sillon tehtävä uudestaan. NOh, katsotaan nyt miten homma etenee. Kopiot lähti kumminkin kuuteen eri kustantamoon. JOs niissä tykkäävät, niin luultavasti myös yleisö tykkää. Harvempi heistä kuitenkaan kuuntelee ammattilaisen korvin.

SE on vaan aina niin kovin herkkää, laittaa omia lauluja jakoon. SE on vähän kun lasta laskisi maailmalle, ja sillon astuu kuvaan uusia riskejä, joskin mahdollisuuksiakin. Ne on vaan otettava vastaan ja kestettävä kaikki mitä tulee.
Kova kaipaus olis jo lähteä tekemään keikkaa, laulamaan oikeen kunnolla ja kovaa

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 28.09.2007 klo 11:34
Avainsanat:

Kolmetoista kolahtaa

..Tänään siitä on tosiaan niin monta vuotta, kun miusta tuli äitee

Ihmeellinen tunne saada pitkän odotuksen jälkeen pieni poikavauva syliin. Kun vähän oudoksutti, että mitäs nyt sitten? Kuinka tätä pientä hoivataan, ja miten MINÄ muka nyt olen täysin vastuussa tuosta, lopun ikääni. Kannan mukanani ilot ja surut kasvun myötä ja vaikutan siihen millainen ihminen hänestä tulee.
Vähän nolotti ensi kertaa työntää vaunuja kaupungilla. Miten näitä oikein pidellään, miten näiden kanssa kävellään..Sitten tuli hetki, jolloin ei osannutkaan enää kävellä ilman niitä

Missä käsiä pidellään, jollei vaunun kahvassa..

Kaikenkaikkiaan niin ihana matka, tuo matka vanhemmuuteen. Itsestäni löysin paljon uutta, eikä se kaikki ollut mukavaa. Minä, aina niin rauhallinen ihminen huomasin ärhenteleväni vauvalle, joka huusi yöllä tunnin välein. Olin tottunut siihen, että yöt saa nukkua rauhassa, ja nyt tuo pikkuinen laittoi kaiken ihan sekaisin. Ja kaikkien muiden vauvat tuntuivat nukkuvan heti läpi yön.
Outoa oli myös tutustua uuteen ihmiseen, isään, joka oli aiemmin vain puoliso. Uusia piirteitä löytyi myös hänestä. Osa aiheutti ihailua, se kaikki hellyys karskilla miehellä, lepertely vauvalle ja möhemmin mahdoton hupsuttelija ja kärsivällinen leikittäjä

Osa hämmennystä, kun olimmekin eri mieltä kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä.
Helppoa ei ollut ensimmäisenä vuonna, mutta sittenkin se on jäänyt lähtemättömän ihanana mieleen.
Miten tärkeää olikaan ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru, ensiaskeleet ja ensisanat.

Tänään tuo pikkumies on jo iso. Isouden huomaa jos ei muusta niin ainakin vahvasta testosteronin kärystä, kun menee hänen huoneeseensa..

Ollaan taas uusien haasteiden edessä. Ihan kun pitäis uudelleen opetella vanhemmuus. Ja opetella pikkuhiljaa antamaan lapselle tilaa. Tilaa tehdä omia ratkaisuja ja virheitäkin. Jokaisen kun täytyy tehdä ne itse, että kasvaisi elämään kovassa maailmassa. Sitä vaan toivoo, että olisi osannut antaa edes jonkin verran hyviä eväitä sille matkalle.

Nämä pienet tässä menee jo omalla painollaan, onhan tämä ikä koettu jo moneen kertaan. Tosin jokainenhan heistä on yksilö, eivätkä samat säännöt päde kaikkiin, mutta tie on kumminkin jo kerran aurattu, se helpottaa lapioimista

Täytyy vaan taas todeta, miten onnellinen saa olla siitä, että on saanut tällaisen ison perheen ja ihanat lapset! Joskus valituksen keskellä sen meinaa ihan unohtaa..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 12.09.2007 klo 17:22
Avainsanat:

Hiljainen hetki

Mies kulta se nappasi isot lapset ja taaperon mukaansa ja hurahutti Ikeaan..mie sain jäähä tänne kaksikseen kaksiviikkoiseni kanssa

( ja heti koneella...eeks, kun se nukkuu, ni..)

Mutta on se vaan elämä mukavaa, ei voi muuta sanoo. Jotenkin kait tuo imetys laittaa sellaset euforiat päälle, että niiden kanssa jaksaa harmaatakin päivää. Tai sit oon vaan jotensakin outo. Sukulainen muisti huomauttaa, että näytän juuri heränneeltä, sekös nyt vähän harmitti. Mutta tottahan tuo lie. Vauva ei valvota, mutta tuo taapero se jaksaa nauttia yön tunneista potkimalla edelleen samaan tahtiin, kuin on jo viime kuukaudet tavannut tehdä

Ja sittenkun ei ole maitobaari avoinna, taapero potki tai mies kuorsaa, niin en vaan muuten saa unta. Liekö siis liikaa onnellisuutta, kun ei edes nukkumaan taivu. Tarvii nauttia elämästä jokainen minuutti täysillä..?

Ikkunasta näkyy pihan puut ja on niin kaunis väri nuissa vaahteroissa, että sydän sykähtää niillekin. Ihanaa, että välillä saa olla iloinen ja nähdä asioita taas vaaleansinisten lasien läpi.
Onhan lyhyesä ajassa tapahtunut toki paljon muutostakin. .
Onni on kävellä 10kg vähemmällä painolastilla ja ilman särkyä ja kipua joka askeleella..onni on käydä vessassa vain pari kertaa päivän aikana..onni on syödä suklaata..onni on nukkua vatsallaan..onni on laittaa omat farkut jalkaan..ja onni on ottaa juoksuaskelia tai hypähtää!
Puoleen vuoteen kun mikään näistä ei ole onnistunut, niin osaapa niistä nyt nauttia

Ilon aihe on myös se, että sain tuoreen levyn biisit itselle kuunneltavaksi. Ja vaikka omaani kehunkin, niin täytyy sanoo, että olen todella tyytyväinen! Tai se menee kyllä täysin tuottajan piikkiin, että on osannut homman. Musiikki kuulostaa oikeesti musiikilta, eikä sähläten väännetyltä kohinalta

Nyt päästään tositoimiin sen suhteen, että lähetetään kustantamoihin materiaalia, ja odotetaan, mistä aukee lankakerä.. on tosi toiveikas sen suhteen. Gospel piireissähän nää kuviot on kovin pieniä, joten en mie tässä mihenkään julkimoihin kuvittelekaan pyrkiväni

Mutta on se silti mahtavaa, että saa ulos omia biisejä, omia ajatuksia ja jotain, joka jää muistoksi jälkipolvillekkii..

Noh, mutta nyt tuli niin hehkutteleva kirjotus, että jotakuta alkaa jo kuvottaa

Joten parasta päättää tää tähän. Mutta minkäs teet, jos nyt on hyvä olo. Eihän sitä anteeks tarvii pyydellä..kun on nuita mustia vuosiakin mukaan mahtunut.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 02.09.2007 klo 14:55
Avainsanat:

Ihana vauva

Odotus oli kestänyt jo muutamia päiviä yli lasketun ajan.
Olo oli kovin hermostunut. Neuvolassa oli kaikki hyvin ja sovittiin aika viiden
päivän päähän.
Päivän mittaan koitin liikuskella paljon, kävin kaupassa ja
nostelin taaperoista ehkä tavallista enemmän. Supisteli silloin tällöin, mutta
sellaisia vähän kivuliaita oli ollut jo aiemminkin, niin en ollut yhtään
toiveikas.

Menin taaperon kanssa päiväunille ja tunnustelin oloani.
Sieltä herättyämme alkoi tuntua tiuhemmin nipistelyjä, ja aloinkin vilkuilla kelloa.
15-20min välein kirpaisi. Laitoin miehelle viestin, että tänään saattaa tulla
lähtö, illan mittaan.
Kivut alkoivat lisääntyä ja väli pieneni kymmeneen
minuuttiin. Juoksin vessassa vähän väliä, paineen tunne kasvoi kohdunsuulla.

Mies tuli kotiin ja minä aloin touhoilemaan tavaroita
kasaan. Tarkistin sairaalakassin sisällön, sehän oli pakattu jo aikaa sitten
kesällä, latasin kamerat ja hypistelin vauvan vaatteita. Hermostunut ja
jännittynyt olo tuntui koko perheessä.

Taapero laitettiin unten maille 20.00 aikoihin ja sitten
soitettiin lapsenvahdille, josko alkaisi hilaamaan itseään meille päin.Supistukset olivat sen verran kovia, että piti jo kävellä
aina niiden aikana, muuten sattui liikaa.

22.00 Lähdettiin ajelemaan kohti sairaalaa. Matkalla poikkesimme
vielä linnatuuleen, jossa mies yritti saada nieltyä jotain iltapalaa. Ei
tiedetty kuinka pitkä urakka olisi edessä.
Itse join vain vettä, ruokahalut olivat tiessään. Kävelin välillä rinkiä
vatsaani pidellen.. siinä riitti viereisen pöydän rekkamiehillä ihmetyksen
aihetta.

Sairaalassa olimme 22.30 ja kätilö laittoi heti käyrille.
Sydänäänet hyvät ja reippaita supistuksia 6min välein. Hoitaja sanoi, että
ollaan optimistisia ja mennään suoraan saliin, katsotaan siellä sitten
kohdunsuun tilanne. Toiveikkaana asetuin sängylle ja pettymys oli aikamoinen,
kun kätilö totesi sen olevan 3cm auki.
Ihan alkuvaiheessa siis oltiin ja minä luulin kärvistelleeni jo pitkälle!

23.25 menin kuumaan suihkuun ja se tuntuikin tosi hyvälle.
Puolen yön jälkeen taas käyrälle. Kivut oli jo tosi kovia ja miehen vitsit ei
hiukkaakaan naurattaneet, kuvaili siinä videolle ja naureskeli itsekseen.
Käyrältä astelin taas suoraan kuumaan suihkuun ja siellä
keikuttelin lantiota. Ihanan rento olo ja kivut taas huomattavasti helpommat kestää..
Lopulta alkoi tulla niin kuuma, että oli pantava suihku kiinni ja jatkettava hommaa kävellen
eestaas synnytyssängyn ympäri.

01.25 Kätilö ilmestyi taas paikalle kokeilemaan avautumisen
astetta. 5-6cm. Siis pari senttiä ja pari tuntia.. aivan toivottoman hidasta
toimintaa, ajattelin. Pyysin saman tien kohdunkaulan puudutusta, koska mietin,
etten kestä enää viittä tuntia ilman kivunlievitystä, jos sama tahti jatkuu.
Lääkäri tuli hetimiten paikalle ja vähän vaikeanlaisesti
laittoi puudutteen. Makuultaan supistukset tuntuivat jo lähes sietämättömiltä.

1.40 Puudutus laitettu ja lääkäri hävisi kätilön kanssa kahvihuoneen uumeniin.
Seuraava supistus oli hivenen lievempi ja huokaisin rentoutuneena. Yhtäkkiä
kuului vain naps, ja tunsin, miten lämmin vesi hulahti jalkojen välistä. Huusin
miehelleni, että nyt meni vedet, soita kelloa. Samalla tuli ihan hirveä
kipuaalto ja vauva tuli rutinalla alaspäin.
Kätilö tuli paikalle nopeasti ja yritti saada mua
kylkiasennosta selälleen. En meinannut millään kyetä siihen, koska ponnistutti
ja sattui niin lujaa.
”Anna mennä vaan, on kokonaan auki, sieltä se jo tulee” Mun
ponnistaessa kätilö pisti piikkejä välilihaan, ettei niin tuntuisi.
Kova pinnistys ja ponnistus kesti kaksi minuuttia ja sitten
vauva sukelsi ulos.

1.54 oli pikkuisen pojan syntymäaika. Reipas rääkäisy kertoi
pojan olevan hyvässä voinnissa. Valtava helpotuksen tunne levisi kehoon, vauva
hengittää ja tuli turvallisesti ulos!
Oli vaikea ymmärtää, että synnytys oli ohi. Kaikki tapahtui
niin hirveän nopeasti ja olin varautunut vielä monen tunnin kipuiluun.
Miehelle hoin kyyneleet silmissä, että meillä on nyt vauva,
tajuutko, se tuli jo?!?!
Mies oli ollut koko ajan kameran takana turvassa, napanuoran
tuli sentään leikkaamaan.
Miten mahtava tunne saada pikkuinen masun päälle, vielä
tärisevänä ja nyyhkivänä, säikähtäneenä.Lohduttaa siinä ja täyttyä itse valtavasta ilosta, uuden
elämän ihmeestä!
Tämän hetken voisi elää uudestaan ja uudestaan. Onneksi se
on ainakin tallennettu filmille.

Saimme yöpalaa synnytyssaliin ja ihastelimme yhdessä vauvaa.
4065g ja 51,5cm, kertoi kätilö vauvan mitoiksi. Pikkumies.

Kolmen aikaan mies lähti kotia kohti ja minä pääsin
siistiytymään. Aikamoinen holina ylösnoustessa.. mutta lopulta olin
onnellisesti takaisin vuoteessa.
Vauva kainalossani mut kärrättiin osastolle. Eipä tullut uni
silmään tälle äidille enää sinä yönä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 25.08.2007 klo 19:28
Avainsanat:

40 viikkoa ja risat

..Se on sitten eräpäivä jo ylitetty ja mieliala alkaa laskea kun lehmän häntä. Kaippa mie vaan oon niin kärsimätön luonne, etten millään enää jaksaisi odottaa. Jokusen pisteen iin päälle tekee kaiketi myös tämä oma olo, joka ei ole hehkein. Huimaa, pakottaa, kolottaa, väsyttää, turhauttaa ja mitä vielä..
Toisaalta oon käyny edellisen synnytyksen niin tuhanteen kertaan läpi mielikuvissani, että se on omiaan siirtämään kyseistä voimankoitosta myöhempään. Taikka sitten on niin, ettei synnytystä voi käynnistää tai vältellä , se vaan on alkaakseen, kun hormoonit antavat käskyn.

Haluaisin aamulla herätä kipakoihin suppareihin ja lähteä sitten levollisin mielin kohti sairaalaa..ja ponnistaa muutaman kerran, saaden ihanan tuhisijan sitten syliini. Voih, aikamoista toiveajattelua

Taitaa mennä tunteja, verta, hikeä ja kyyneleitä, ennenkuin homma huipentuu loppuunsa.
Eikä yhtään helpota asiaa, että rakas äitini on useamman kerran muistanut huokaista, että kunhan se vauva vain syntyisi terveenä!
Mä kun olen muutenkin hermoheikko, niin tollaset lauseet saa mut aina varpailleen

Kyllähän se on tiedossa, että mikä vaan voi mennä vikaan, jopa henki voi mennä kummalta vain..mutta en halauais alkaa panikoimaan asiasta, tai erikseen miettimään vaihtoehtoja.
Enemmän tsemppaa sellaset ihmiset, jotka toivottaa nopeeta ja hyvää synnytystä..ja sanoo perään, että kyllä kaikki varmasti hyvin menee. Vaikka kukaan ei voikaan varmasti tietää, niin miksi maalailla uhkakuvia tällasen jutun edessä. Päivä kerrallaan se on kumminnii mentävä, eikä ite voi juurikaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Ainakaan pelkäämällä.

Noh, nää on näitä lohdutuksen sanoja itselle. Enköhän mä selviä, kun kumminkin on kyseessä jo neljäs koitos..ja edellisetkin on sujuneet. Isän käsiin edelleen, sekä vauva, että minut ja kivut!

Taaperoinen se on laittanut hanttiin oikein urakalla viimeiset viikot. Erittäin paionokkaasti osaa vastata kieltoihin, että "otanPAS, menenPÄS, koskenPAS, rikonPAS" ei jää epäselväksi, että menoillaan on edelleen vuosisadan uhmaikä.
Siinäpä on iskälle ja äidille haastetta. Puhumattakaan isoista sisaruksista, jotka ajoittain surkeana valittavat, että "Peetu kiusaa"
Sellasta se on tää elämä. Isot aloittelevat omaa murrosvaihettaan ja siinä on isommat pulmansa. Kun ei ole aiempaa kokemusta, miten teinejä pitäis kohdella..ja huomioda, etteivät jää näiden pikkuisten jalkoihin jne.
Nytkin molemmat ovat yökylässä, joten eipä nuita paljon kotona näy. Ja jos näkyy, niin joudutaan varailemaan aikoja koneen äärelle, siitä on niin kova taisto.

Mutta onpa mukavaa, kaikesta huolimatta, että on nuo lapset. Sitä välillä unohtaa valituksien keskellä olla kiitollinen. Ehkä tässä uuden syntymän korvilla taas muistaa, miten suuri ihme on uusi elämä..ylipäänsä koko kehitys solusta ihmiseksi!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 17.08.2007 klo 09:17
Avainsanat:

viikonloppua!

Tänään lähti viimenen virallinen raskausviikko käyntiin..kylläpä sitä odottaakin, että se olisi viimeinen. Toisaalta vähän haikeaa, koska todennäköisesti tämä on viimeinen sellainen koko mun elämässäni, sitten jätän vauvanhaudonnan nuoremmille

..Tai parasta kait se on olla sanomatta ei koskaan enää, mutta näin nyt ainakin on suunnitelmat.
Elämässä olis kumminkin vielä kiva tehdä kaikenlaista, ennenkun ikä alkaa painaa. Varsinkin tuolla musiikin saralla kiinnostaisi edetä, ja se täytyykin tehdä pian, jos aikoo.

Äänitys-sektorilla alkaa odotusaika myös huipentumaan loppua kohden

Kävin eilen kuuntelemassa studiolla, mitä pojat on saaneet aikaan, ja tuntuu niillä olleen homma hanskassa! Kahdeksan biisiä on viittä vaille valmiit. Muutamasta puuttuu kosketinosuudet ja sit pitää miksata koko hoito. Mukaan olivat ympänneet myös sellon, ja kyllä se kuulostikin kauniilta, kun oli taitava soittaja sen varressa.
Ihmeellisesti on kaikki asiat taas järjestyneet, vaikka oli välillä niin epätoivoinen olo.
Se vaan pitäis aina uskoa, että asioilla on aikansa, eikä ne kärsimättömällä hätäilyllä etene tippaakaan. Omat hermot vaan menee.

Tietty edessä on vielä monta juttua, kuten kustantajan saaminen, mutta jotenkin uskon, että se ei tule olemaan ongelma. Jos nimittäin edellinen levy meni läpi, niin vielä varmemmin tämä, kun on sentään aivan erihuolella tehty.
Odotan kovasti sitä, että pääsen taas laulamaan koko keuhkojen volyymilla, sitä sanomaa, joka mulle on tärkeetä.
Keikkailu saa tosin vielä odottaa, kyllä tämän nyytin saaminen kotiin ja arkeen vie ensin pitkän tovin..

Viikonloppua odotellaan, oikeestaan vaan sitä, että se menis nopeesti ohi. Jokainen päivä on kuin tulisilla hiilillä elämistä. Koska vaan voi tulla ensimmäinen kouristava kipu vatsaan ja siitä se lähtee. Toisaalta odotus on pelon ja huolen täyttämää, kun menisi kaikki hyvin.
Isän käsiin on jätettävä tämäkin taas kokonaan!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 04.08.2007 klo 17:03
Avainsanat:

Hikeä ja kyyneleitä

..edellistä siksi, että tänään iski taas hirveä hellepäivä. Jälkimmäistä, koska tänään jouduttiin kasvokkain vaikean asian kanssa.
Oltiin tuttavamiehen hautajaisissa. Menehtyi hyvin äkisti vaikeaan sairauteen. Nuori mies, täynnä elämää, vietiin ykskaks pieniltä lapsiltaan ja avovaimoltaan. Vaikea ymmärtää. Miksi-kysymykset jää kaikumaan tyhjinä ilmaan. Ei ole selitystä, ei vastauksia.
Pappi sanoi hienosti, että ei ole kysymys Jumalan tahdosta tämän ihmisen kohdalla. Jumala suree myös, kun näkee, miten kipu satuttaa. Jumala on toki sallinut sairauden, koska elämme tässä maailmassa, joka ei ole täydellinen. Kipu tai sairaus on jokaisen kohdalla mahdollinen, siltä ei ole kukaan turvassa.
Vasta taivas on se paikka, jossa luvataan, ettei ole tuskaa eikä surua, ei kuolemaa!
Riipaisevan raskasta oli nähdä pienen tyttären hyppivän enkelinkiharoineen pöydästä seuraavaan..huudellen iloisena, että "isi meni taivaaseen" Toisaalta kummeksuen itkeviä ihmisiä ympärillään, "menihän, eikö niin?!"
Suloista mitä on lapsen usko. Kun kerran on sanottu, niin asia on niin. Isi on siellä, ja mitäpä siitä sen kummempia ihmettelemään.
Sivusta seuraavana se lävistää äidin sydämen. Kun osaa aavistaa, mitä on kasvaa tästä eteenpäin ilman isää.. Onneksi pikkuinen on suojassa, omalla ihanalla lapsen ymmärryksellään, suojassa murskaavalta surulta.
Nuoren lesken katse oli myös paljon puhuva. Sanaton, ilmeetön, turta ikävästä ja surusta. Voisipa jotenkin lohduttaa. Mutta sen tietää, että sen voi tehdä vain aika, ja Isä Jumala taivaasta. Lohkoa terävimmän kärjen kivulta. Sitä hänelle toivon.

Vaikea ajatella tätä omaa pienokaista, uutta elämää joka kasvaa sisälläni. Tuntuu, ettei ole oikeutta iloita, kun toisilla on niin suuri suru. Mutta elämä on sitä.
Ja silti odotan joka hetki, että masuvauva aloittaisi lähtölaskennan.
Olisipa ihana upota hetkeksi toiseen maailmaan tuhisevan käärön kanssa. Eikä niin hetkeksikään, vaan vastedes. Uusi ihminen ja syntymä on jotain niin ainutlaatuista, että senkin äärellä menee hyvin hiljaiseksi. Ei osaa ymmärtää, miten, mistä ja miksi.
Sen tiedän, että vastasyntyneen silmissä on pala taivasta. Olen sen niin usein nähnyt. Vasta Isän käsistä lähtenyt uusi luomus, mukanaan häivähdys toisesta maailmasta. Siitä samasta, johon tämä nuori mies täältä juuri lähti.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.07.2007 klo 09:34
Avainsanat:

Ohi on..

se kauan pelätty hiekkapuhallus sitten oli ja meni. Eikä jälki ollutkaan kun saharan myrskyn jäljiltä, vaan lähinnä, niinkuin pikkuinen pölyukko olisi puuskauttanut tomuhaituvan ikkunalaudoille.
Turhaan siis vatvosin asiaa kuukausi kaupalla ja mietin JÄRKYTTÄVÄÄ pölykerrosta, josta mummot pihan puolella varoittivat.
Ei aina pitäis uskoa kaikkee, mitä kuulee.

Anoppi tuli kumminkin kiireen vilkkaan imurin varteen ja jynssäsi kämpän puhtaaksi niistäkin pienistä tomuhiukkasista. Mikäs sen mukavampaa, kun katsella toisen työn jälkeä. Tosin touhuilin itsekin siinä samalla kaikkea. Ihan en kehdanut sohvalla makoilla ja katsella vaan. Vaihdoin olohuoneen verhot ja kukkapurkit samaan sävyyn jne. Kaikki oli ollut valmiina odottamassa, että pääsen niitä remontin jälkeen vaihtamaan.
Niin, siis remonttihan ei tosin ole ohi vielä kuukausiin, mutta toi sotkevin homma on nyt ohi. Jäljellä on lähinnä tasoitusta, maalausta ja uusien kaiteiden laittoa..siitä syntyvä haitta on onneksi vaan melua

Olohuoneen sisustus sai intoontumaan muutenkin ja niinpä päätin laittaa myös esikoisen huoneen uuteen uskoon. Revin vanhat tapetit irti ja laitoin tilalle uudet, tiiliseinää jäljittelevät tapetit. Ja tulipahan hieno, vaikka ite sanonkin

Asiaan ehkä vaikutti se, että tapetti oli paksua kun pahvi, joten sen alta ei möykyt ja muhkurat onneksi näy..kohdistus oli sensijaan vähän vaativampaa.
Kävin ostamassa myös uuden maton ja ompelin verhot.'
Nyt kelpaa esikon lukea tiilenpäitä iltaisin.."eh-eh.." oli hänen vastauksensa mun kommenttiin. Äiteen vitsit ei oikeen enää naurata. Oonko mä tullu vanhaks, vai teiniyskö se sieltä nostaa ailahtelevaa pintaansa..

Tänään pitäis leipoa nuorimmaisen synttäreitä varten. Vieraita pitäs tulla läheltä ja kaukaa. Leipominen vaan ei oo mun heiniä, ennemmin toi sisustaminen. Mutta ehkä mie suoriudun.
Oon päättäny, et nyt alan ottamaan vähän rauhallisemmin tän loppu odotuksen. Massukka painaa sentään ja aikalailla ja olo alkaa olla kehno. Siis sellanen painava ja raskas ja joka-paikasta-kolottava, ei kiva.
Soisinpa tuon pienokaisen jo syntyvän hyvin pian. Tosin taitaa olla liikaa toivottu. Nämä edelliset kun ovat viihtyneet jokainen täyteen aikaansa ja vähän ylikin. Olisikos tämä viimeinen poikkeus. Tuskin. Kadehduttaa suorastaan ne äidit, joiden vauvat pullahtavat ihan vaan yllättäen heti rv37 kolahdettua täyteen

Ne viimeset viikot kun on juur ne piinaviikot pahimmillaan! Tää raskaus onkin tähän mennessä ollu pelkkää iloa ja hyvää oloa. Pitää kait se jossain tuntua, että odotettu on!

Mukavaa päivää sinulle, heinäkuun viimesiä vietellään!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 17.07.2007 klo 17:42
Avainsanat:

Säröjä

Jee, vihdoinkin postiluukusta kolahti lippunen, jota oon odottanu. Rakennusfirma ilmoitti, että nyt alkaa hommat. Tässä ollaankin oltu muovien sisällä jo 3viikkoo, muttei mitään ole tapahtunu. Siivoo ei viitti, kun hiekkapuhallus kuulemma tulee sisään joka raosta. Mattoja ei oo ollu lattiassa moneen viikkoon, kun kävin pesemässä ne hyvissä ajoin, ja turhaa niit on laittaa paksun pölyn kerääjiksi. Tuntuupahan koti entistä kolkommalta, lattiat vaan kumisee ja kaikuu, kun paljaat jalanpohjat läpsyttää niitä vasten.

Noh, katsotaan, miten miehet hoitaa hommansa. Oon tässä salaa tarkkaillu telineiden kokoamista, ja miten voikin olla niin hidasta toimintaa. Ja kaverit tulee kasin jälkeen töihin ja lähtee jo ennen puolta päivää. Kummallista. Kait niillä on joku toinen projekti samaan aikaan.

Niin, niitä säröjä..niitä ei onneksi tällä kertaa tullut parisuhteeseen, mutta ikävä kyllä vanhimman pojan solisluuhun. Oli leirillä pudonnut aidalta. Soittivat yömyöhällä, jotta pitää lähteä sairaalaan, kun on niin kivulias. Sinne sitten puolilta öin sisään ja kolmen aikaan ulos. Röntgenit otettu ja lääkärin lausunto mukana. Vaikka aikaa kuluikin paljon odotteluun, niin sitä työtä en käy moittimaan.
Olihan mielenkiintoinen seikkailu olla ensiavussa keskellä yötä. Potilaita tuli jos jonninmoista ja väkisin siinä kuuli toisten asiat mennentullen. Paljon tuli juoppoja, vakaviakin tapauksia, jostain pudonneita tai kaatuneita, vaan kun eivät pystyneet kertomaan mitä oli tapahtunut. Oli siinä lääkäreillä työtä koittaa selvittää, mitä pitäisi edes tutkia! Hoitsuja oli monenlaisia, yksi päästeli asiattomia sanoja suustaan siinä juostessaan, toinen ehti vähän hymyilemäänkin. Ja täytyy sanoa, että huomattavasti miellyttävämpi olo tuli jälkimmäisestä tyylistä

Nyt pojalla on käsi niskalenkissä ja saa siinä pysyäkin seuraavat 3 viikkoa. Kovasti on kipeä ja napsii siihen särkylääkettä. Vähän suupielestään virnuilee, kun on kerrankin hyvä syy passauttaa toisia. ja hemmotella pitää, kun mukava leirikin meni nyt plörinäksi

Taapero katseli ihmeissään, kun puin isoveikalle paitaa päälle..

Vauva muksii ja möyrii, täytyypä nauttia siitä tunteesta..jos tämä on se viimeinen kerta! Selkä kipuilee ja kävely alkaa muistuttaa vaappumista. Loppu lähenee

Ajatus tuhisevasta pikkunyytistä antaa voimia..suloista!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 14.07.2007 klo 20:56
Avainsanat:

Ihanaa

Ollaan perheellä lomailemassa. Ihan vaan mummolassa, mutta tää onkin ihana iso, vanha talo, jossa on pihaa ja tilaa mekastaa. Vanhoissa taloissa on jotain jännää hehkeyttä. Puhumattakaan siitä, että tämä koti on sisutettu juuri niin suloisen romanttisesti, menneen ajan tyyliin sopivasti. Kirjastohuoneessa on hyllyt notkollaan mielenkiintoisia kirjoja, Waltarista aina mauri kunnakseen ja kaikkea siltä väliltä. Äiti on aina rakastanut kauniita esineitä ja sisustusta. Silmä lepää pienissä valkoisissa posliinilinnuissa, jotka sirkuttelevat suljetuin suin ikkunoiden välissä. Kivoja yksityiskohtia löytyy paljon, kun tarkasti katsoo.Vähän niinkuin salaisuuksia, kätkettyjä, vaikka kuitenkin siinä esillä.

Haluaisinpa itsekin osata sellaisen taidon..oma koti tuntuu aikalailla tylsältä kerrostalo-osakkeelta, nykyaikaisine kalusteineen, kolkkoine seinineen. Ehkä joskus sitten vanhempana riittää aikaa ja rahkeita panostaa kotiin toisella tavoin. Turhaapa tuo toisaalta olisikin pienten lasten kanssa hienostella. Posliinit joutaa olemaan niin kauan vain toisten kaapeissa ihailtavana

Kylässä on aina mukava olla, mutta niin tuo on, että kotona on silti helpompaa..varsinkin tällaisen taaperon kanssa. Portaat yläkertaan ovat vietävän kiinnostavat, ja ylös päästyään pikkumies kiljuu kovaa "kookeella, minuu auttaa!!" Huipulla hirvittää, mutta sinne on pyrittävä sittenkin. Kummallinen tuo pienen ihmisen mieli Äiti vaan ei jaksaisi millään raahustaa perässä, vatsa alkaa painaa ja askel on hidas.

Kaikkein pikkuisimmalla on jatkuva hikka. Omituinen tunne, kun rytmikäs nykäys käy masussa muutaman sekunnin välein. Ja sitä jatkuu, ja jatkuu ja jatkuu...Vielä pitäisi reilut 5viikkoa kestää. Tuskinpa tämä vauva ymmärtää tulla yhtään ennakkoon, kun eivät ole tulleet nuo aikasemmatkaan. Täsmällisesti par päivää yli lasketun ajan. Ne kiusallisimmat, mieltähiertävimmät tunnit ja minuutit. Kun ei muuta tee, kun odottaa.

Tällä kertaa kesä menee ohi kuin varkain. Kun kuumuus on vain kurjuutta ja auringonpaiste tuskaa. Kaipaa viileneviä iltoja, leppoisaa tuulenvirettä ja lepoa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 05.07.2007 klo 16:01
Avainsanat:

Kuumuutta oi..

Tuntuu, että pinnakin on sitä kireemmällä, mitä korkeemmalle elohopeat nousee ikkunamittarissa. Pitäis osata purkaa kiukut sinne, minne ne kuuluu, siispä kait huudella ilmalävestä ulos

Mutta säästänpä naapureita. Lapset joutuu vaan ottamaan sen osan, se on ikävää. Ja juuri nuo isommat, kun ei pienelle viitti huutaa turhia.
On ne kiukkuisia muutkin, ja siitäkös riemua syntyy pieneen piiriin täällä tuvassa. Sitten kun menee ulos, niin ampiaiset on kipakoita, kuin ampiaiset..ja ne tulee täydellä ilkeydellä kiusimaan. Ja milläs juokset tällä mahalla karkuun. Sitten nolottaa ne hirveet kohtaukset, joita kadulla saa herhiläisen ampuessa korvan juurelle. Kilju tulee kurkusta vaistomaisesti ja väistöliikket on enemmän kuin oudon näköisiä..noh, koitan kestää syksyyn saakka. Vois varmaan koittaa aikuistua siinä suhteessa.

Viikot vierii, välillä vauhdilla, välillä päivä tuntuu kestävän viikon. Nyt on partsiremppa alkanut ja nuoria miehiä kurkkii ikkunoista sisään..no joo, kyllä mä vetäsin verhon eteen, ku menin sohvalle huilimaan. Mutta aika harvaksiin nuo onneksi tossa toistaseksi kulkee ja tuskin niillä on aikaa tarkastella toisten koteja kovin pitkään

Kumminkin, ovi on tiukasti säpissä ja taaperokin ilmoitti tomerasti, että "paaekkeelle, EI"!
Ilma ei siis kulje kuin yhteen suuntaan sivuikkunoista, läpivetoa ei saa mitenkään..jokseenkin ummehtunut olo. Porataan, sahataan, mitä lie kairaavat, ainakin koko talo tärisee. Ja sitten tulee se kamala hiekkapuhallus, jota kauhulla odotan. Noh, se on tämäkin kestettävä. Onpahan sitten syksystä niin prameeta parvea, jotta..ja asunnon arvo nousee, se kait tässä on ainoo asia, joka saa tätä sietämään.

Jos nyt jotain ikävää täytyy vielä listalle saada, niin onpa kovasti haikea tuo mieliala. Kun piti rakas pikkusisko lähettää maailmalle. Niin tuo pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, erinnäisten toilailujen jälkeen pääsi koneeseen ja lensi pois. Eikä ihan mihinkään lähelle, eikä vain pieneksi toviksi..vaan kaiketi ainakin vuodeksi ja australiaan, kauas, kauuuuas!
Toisaalta oon ilonen, että toinen pääsee kokemaan jotain niin hienoa ja jännittävää..vähän niinkun avais uuden kirjan kansineen kaikkineen. Mitähän matka tuokaan tullessaan. Ainakin ilmeisesti aika makoisat rusketusraidat

Kumminkin..vähän sisällä kaihertaa, kun jo monesti oon meinannu tarttua luuriin ja pyytää kipaisemaan kahvilla, niinkun aina ennenkin. Tai pyytää kaveriksi kirppiskierrokselle. Noh, se on jostain luovuttava, jotta jotain voi saada. Ja vaikka se saaminen meneekin tällä kertaa siskon hyödyksi, niin se jos mikä on tärkeää!
Luojan kiitos nykyajan nettivehkeistä, kännyköistä sun muusta tekniikasta. Enää ei tarvii odotella postipipsan polkemista kuukausikaupalla..ja arvailla kaukaisia kuulumisia siihen saakka

Se on sekuntti ja viestiin saa jo vastauksen. JOs vaan osuu oikeaan kellonaikaan..siellä kun silloin nukutaan, kun täällä kukutaan

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 29.06.2007 klo 19:15
Avainsanat:

Iso miäs

..se on nyt päivän lause

Taapero toistelee sitä touhuillessaan ja mennessään. Tarkoittaa itseään tietty ja rehvakasta miehekkyyttään. Kyllä ne pienestä tietää, mitä tekoa ovat..on taas vienyt äidin sydämen kertakaikkiaan!

Juhannukset on vietetty ja se meillä saatiinkin pilattua oikein juhlavasti. Siis tarkotan, että todella pilalle. Oltiin menossa kaverille grillaamaan..toinen oli tehnyt kaikki ruuat valmiiksi, leiponut jne. ja sitten me ilmotetaan puolimatkasta, että käännytään kotiin. Saatiin niin hirvee tappelu aikaseks, että mies ei suostunu enää jatkamaan matkaa, vaan käänsi auton kotia kohti. Mikäs siinä auttoi. Tosi noloa ilmottaa, että tota..me ei sit tullakaan. Loppuilta meni rankasti mököttäen, mies nukku vihaansa pois ja mä pakkasin lapset uudestaan autoon ja suunnistin oman srk juhannusjuhlaan, rannalle.
Kyllä oli paha mieli katsella, kun siellä oli paljon nuoria pareja ja onnellisen näköisiä perheitä. Ajattelin, että ollaan varmaan ainoita, jotka on tällasen juhlan alla riidoissa ja saatu kaikki suunnitelmat lakoon.
Noh, jälkiäpäin kuulin erinnäisiä tarinoita juhannuksien kulusta, ja tottavie, ei sitten oltu ainoita, eikä edes kaikki pahimmin asioiden sotkijoita. Osaa ne sentään muutkin. Se vähän lohdutti.

Pitäshän se 16v kokemuksella jo tietää, että riidat tulee ja menee, mutta kuinka isomman tullessa vaan onkin niin avuton olo. Tuntuu, että koko maailma romahtaa ja kaikki loppuu.
Tässä sitä kumminkin taas mennään ja porskutetaan, ja oisko ilma taas vähän puhtaampi..kunnes seuraavan kerran jyrähtää. Mä olisin taipuvainen ajattelemaan, että oon useemmin ite se sovitteleva osapuoli..se joka ensimmäisenä yrittää ymmärtää tilannetta aikuisen silmin ja lähtee keskustelemaan asiallisesti. En mielelläni riitele, se ahdistaa. Mutta en anna polkea itteeni maton allekaan, vaan hanakkaasti puolustaudun, jos mua tai perhettä uhkaa jokin. Ja tekstiähän tulee tykin suusta, niin että mies ei osaa vastata muutakun raivolla.

Olis mielenkiintosta kuulla joskus, miten muissa perheissä riidellään. Ei, siis en halua olla nurkan takana reaalisti kuulemassa, vaan noin niinkun yleensä tyyleistä ja tavoista..luonteiden erilaisuudesta ja tavoista sopia asioita.
Meitä on niin moneen junaan.
Omille lapsille haluis ainakin antaa sellasen mallin, että riidoista aina selviää ja että ne kuuluu jossain määrin elämään. Ettei niitten tarvis ahdistua ja kysyä joka kerralla, että "eroottekste nyt".

No mutta, ei näistä aiheista sen enempiä, pääasia, että elämä jatkuu ja huomenna ollaan menossa paikkaamaan pahaa grillausvajetta, joka pääsi syntymään juhannuspettymyksen myötä. Meillä kun ei oo sitä omaa pihaa, eikä omaa grilliä..pääsee herkuttelemaan vaan, jos joku erikseen kutsuu.
Tilauksessa siis aurinkoa huomiselle illalle..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.06.2007 klo 17:28
Avainsanat:

Pilvien välistä

..oon meinaan ihan kiitollinen näistä vähän viileemmistä kesäpäivistä

Enkä paa pahakseni, vaikka heinäkuukin oliskin uhkauksien mukainen. Kyllä tää oma lämpöpatteri tossa vatsalla hoitaa auringon virkaa ihan kiitettävästi. Joka yö kylven hiessä, hiukset ja kaikki märkinä, se vaan on sellasta. Eikä oloa helpota yhtään, että taapero haluaa nukkua aivan kylki kyljessä. Eikä yleensä isänsä, vaan minun. Lieneekö mulla pehmeempi nahka

Mutta eiköhän se tästä iloksi muutu. Vielä en osaa yhtään ajatella vauvan tuloa. Että oikeesti "joku" tulee tähän huusholliin ihan pian asumaan. Odottelen lähinnä tota ensviikolla vihdoin alkavaa parvekeremppaa. Sitä ennen ku ei kannata laittaa ees mitään vauvan tarvikkeita valmiiksi. Kaikki peittyy kumminkin valkoiseen pölyyn

Tiedote tuli eilen ja siinä sanottiin, jotta hupun sisuksissa ollaan seuraavat 2,5kk!! Jee.. vauva siis ehtii syntyy jo ennen. Noh, onneks noi pölyisimmät jutut on takanapäin ainennii siinä vaiheessa.
Masuvauva kasvaa omaa tahtiaan ja kaikki on ollu tähän saakka hyvin. Nyt on viikkoja kasassa reilut 30, joten loppusuora alkaa aavistuksen häämöttää

Vähän pelottaa, että kaikki menis hyvin loppuun saakka. Oon koittanu välttää lukemasta ikäviä tarinoita, koska oon niin hermoheikko, etten sit saa rauhaa moneen päivään, kun alan miettimään, mikä voi mennä vikaan.
Ison Isän kädessä tää homma kokonaan on, se tietää ajan ja tulevan..siihen täytyy vaan luottaa.

Pikkumies taaperoinen on aivan villi. Ulkona en uskalla enää irrottaa otetta pojasta, kun se säntäilee niin sinne ja tänne, etten todella pääse yhtä kovaa perässä! Keksii kaikenmoista kivaa ja ei niin kivaa..uhmapäissään. Tavallisin temppu on, kun mennään sisälle, ensin karata rappukäytävässä portaisiin (varsinkin jos mä raahaan isoja kauppakasseja..!). SEuraavaksi, kun saan miehen hissiin saakka, niin hän asettuu lattialle makaamaan, odottaa, että kiljun tai vien väkisin sisään saakka (ellei sitten onnistu omassa kerroksessa jälleen karkaamaan portaisiin ennen kun saan oven auki..)
Välillä suorastaan naurattaa toisen järjetön jääräpäisyys, mutta useimmin kyllä meinaa hermo kiristyä. Suloinenhan tuo on, kuin mikä, mutta osaa tehdä oikeet temput äitiä härnätäkseen

Eilen autossa kuunneltiin radiota ja ihmettelin, että mitähän se pikkumies takana mumisee, kunnes kuulin, että siellähän se hoilasi:"...on vapaat kädet..." Mainosluritus oli jäänyt ikävästi toisen mieleen

Lauleskeli sitä vielä illalla kotonakin. Puhetta ja höpötystä tulee aina vaan enemmän ja selvästi leikittelee sanoilla ja lauseilla. Huumorintajua löytyy tujusti. Pullo ja tutti on tuiki tärkeet välineet ja niissä pitäydytään luultavasti ainenkin vauvan syntymän jälkeen pitkälle. Ei jaksa nyt alkaa riuhtomaan niitä väkisin. Eiköhän tuo kouluun menoon mennessä oo luopunut..

Isot sisarukset on vuoroin pois kotoa. Leireillä, yökylässä tai mummolassa..helpottaa kyllä tätä loma-arkea huomattavasti, koska tappelevat muuten keskenään aika tiuhasti. Viime viikko oltiin koko perheellä lomalla, ja siinä taisikin olla meitin perheen lomat. Mies ei ehdi lomailemaan enmpiä, sitten isyyslomalla vasta..minä siis lasten kanssa tussuttelen kotona ja koitetaan keksii vähän jotain kivaa joka viikolle. Viikonloppuisin sentään vähän kierrellään suomea ja huvipaikkoja, ettei käy nää omat nurkat liian ahdistavaksi.

Kait se on mentävä keittämään tästä uusia perunoita, jos joku tulis vaikka kotiin syömäänkin illan mittaan..nyt ollaan vaan taaperon kanssa täällä kaksin.
Hyvää juhannusta joka iikalle!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 2 |

Kirjoitettu: 22.05.2007 klo 14:00
Avainsanat:

Ohhoh

..Onpas aikaa päässy kulumaan tosta edellisestä kirjotuksesta. Tässä on ollu vaput ja äitienpäivät kaikki jo välissä, ja ne on menny ihan ilman kynäilyä.
Ehkä se on merkki siitä, että kaikki on oikeen hyvin, tai sit siitä, että on ollu kovasti kiirettä..noh, ehkä sittenki noita molempia.
Masu on taas paisunut ja pikkis on alkanu muksia äiteetä oikeen kunnolla.
Lääkäri kertoi tänään, jotta vaavi kellottelee siellä poikittain. Oonkin ihmetelly vatsan mallia, joka on sellanen kummallinen rengas keskivartalon kohdilla.

Pääasia kumminnii, että kaikki oli muuten hyvin. Mitä nyt ne paastoarvot sokereissa oli edelleen koholla. Mä oon makee tyyppi, siitä ei päästä mihinkään

Raskaana tai ei, ni aina samat lukemat. Tietty ei oo kauheen kiva tietää, et se viittaa siihen, että mulle saattaa puhjeta myöhemmällä iällä ihan ihka oikee diabetes..kyllä sitä siks kandee tarkkailla ja koittaa pitää ruodussa elämäntavoilla ennenkaikkee.

Taapero se on juoksuttanut mammaa..sillä tuntuu olevan mahan alus täynnä jalkoja ja mun vauhti ei meinaa miehelle riittää. Eilenkin lähti pihalta karkuun, makean naurun saattelemana, ja minä perässä. Mahasta kiinni pidellen, jottei se liukenisi vauhdissa tiehensä! Täytyy kohta varmaan turvautua valjaisiin, jos ottaa oikeen tavakseen karkailla..sellanen pitkä, venyvä koiranhihna olis paikallaan, että poika pysyis turvallisella etäisyydellä

Puhetta pikkumies lykkää samalla tahdilla, kuin juoksua. Jos sanojen väliin meinaa jäädä tyhjää, niin topakasti nekin välit täytetään öö-ää-ee tavujen venytyksillä, radioselostajan tyyliin

Kyllä ollaan monet kikatukset saatu, kun kuunnellaan pojan juttuja. Kouluun- kasvaa, on lause, joka toistuu useita kertoja päivässä. No totta tietenkin tuiki tärkeä juttu, kun isoveikka ja sisko aina aamuisin sinne häipyvät..jotain kivaa sen on oltava. Mutta kasvaa pitää ensin, näin on äiti kertonut, ja sen hän muistaa!

Omat sydämen tykytykset on onneksi kaikonneet. Rautakuuri puree rautaisesti ja se tuo heti paremman olon, niin itelle, kun sydämellekin..lääkäri antoi tänään siunauksensa mun otaksumille ohuen veren ja rytmihäiriöiden yhteydestä toisiinsa. Miehän oon sit suorastaan välkky, kun osasin sen iha itte oivaltaa..

Viime päivät oon ajellu singerillä hurjaa kyytiä..siis ompelu-sellaisella. Kivaa pitkästä aikaa. Tosin paininjalan alla oli tavaraa, joka oli tilattu ja tarkkaan suunniteltu. Se laitto niskaan aikamoiset paineet. Noh, äsken kaveri kävi testaamassa verneet ja ihmeen kumma, olivat kun nappiin tehdyt..Yks pieni sisäänotto on vielä tarpeen ja sit homma on ohi. *ISO HUOKAUS*
Kaikkee sitä ihminen vaivoikseen ottaa, mutta nettosinpa tuosta vähän, ja se se tulee tarpeeseen! Ja pitäähän elämässä olla vähän haastetta ja jännitystä. Niitä voi kotiäiti hakee vaikka mistä

Toinen iso haaste on meneillään..nimittäin tuo levyprojekti vihdoin etenee. Mukana on se satumainen muusikkopoika, joka taitaa lähes kaiken. Oikeen unelma, siis lahja, näin mie uskon. Sovitukset on virkattu uuteen uskoon ja taustaäänityksiä on jo tehty. Ens viikonloppuna meen "ulisemaan" lauluosuuteni (edellisen tuottajan tapa puhua mun laulamisesta..heh, ei kovin mieltä ylentävää, enkä kyllä edes itse allekirjoita..siinä yks syy, miks se on edellinen!)
Toivon mukaan happee ja ääntä riittää. Vauva kun tuppaa tekemään omat koukkunsa ääneen. Limakalvot on turvoksissa, niin se katkeilee helpommin ja kähisee, sun mitä muuta.. Luotan kumminkin siihen, että hyvä tulee. Ja nykyajan vehkeillä tosiaan saa vaikka kakkasesta kukkasen

Tällaset on tän hetken meiningit. Kesä tulee ja on hyvä mieli jo pelkästään siitä, kun näkee auringon paistavan, ja kuulee pääskysten iltavislauksen (Kyllä.., ne tässä jo kiertelee talon ympäri!

)

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.04.2007 klo 17:03
Avainsanat:

Armoton syke

Eilen heräilin kahdeksan pintaan taaperon kanssa, mutta olis vielä kovasti väsyttänyt. Aamupalat syötiin rauhaksiin ja löhöiltiin vielä vähän sen päälle kirjoja lueskellen. Oli vähän sellanen tuntu, että sydämen rytmien häröilyt on herkässä. Noh, siinä sitten aloin laittamaan kämppää johonkin kuntoon, keräilin lattialta isoimpia leluja hyllyyn jne. Ja siiten napsahti. Sydän sykki ykskaks mieletöntä vauhtia.
Ei siinä mitään, tää on tuttua juttua mulle jo 16 vuotiaasta saakka. On niitä tutkittukin, muttei sen kummempaa vikaa löytynyt. Sähköinen impulssi vaan johtuu väärälle "säikeelle" ja antaa liikaa sykäyksiä. Eikä vaarallista, kuulemma. Mutta hyvin, hyvin epämukavaa. Ja varsinkin nyt, kun tietää, että toinen, pikkuinen sydän on aika paljon kiinni mun sydämen toiminnasta. Siksi aika äkkiä huolestuu, jollei tilanne mene ohi. Yleensä rytmi palautuu viimeistään vartin päästä.

Nyt koitin mennä nopeesti vasemmalle kyljelle, siinä se useimmiten alkaa hellittää. Vaan ei, tiuha JUMPS, JUMPS, JUMPS kaikui voimalla korviin. Vaikee selittää miltä se tuntuu. Vähän, kun olis höyryveturi rinnassa. Jokainen lyönti värähdyttää kehoa ja kova hengästyminen alkaa, kuin juoksisi paraikaa maratoonia.. Mulla menee lisäksi maha sekaisin, jotenkin ylikierroksille koko keho. Ja kun on tää raskaus ja huimaa muutenklin, niin seisomaan nousu ei meinaa onnistua millään. Alkaa pimetä heti silmissä.
Yritin kontata vaatteiden luokse, olin vasta puolipukeissa. Soitin miehelle, joka oli 70km päässä, eikä voinut auttaa..siskokaan ei vastannut..onneksi sain yhden kaverin kiinni ja pyysin, että lähtee heittämään mua sairaalaan.

Jotenkin sain väännettyä taaperollekin kengät ja takin päälle ja kaksinkerroin, pää melkein varpaissa kankesimme hissiin ja ulos odottelemaan. Eikös pikkumies ajatellut, että tämä on joku leikki ja kikatteli ja koitti juosta karkuun. Meinasi hymy hyytyä itseltä. Huoh.
Noh, kun päästiin pihalle saakka, istahdin seinustan putkelle, ja PAM, rytmi palautui. Sellasta se on aina. Siinä sitten vähän hölmönä, kun kaveri tuli juuri pihaan, jotta ei mulla nyt enää mitään..
Päätin lähtee kumminkin tarkistamaan tilanteen ja ajettiin suoraan ensiapuun. Sairaalassa otetaan onneksi heti tosissaan, eikä ketään käännytetä kevein perustein! Sydänkäyrää sit multa ja vauvalta, verenpaineet ja verikokeet.
Ja niinkuin tiesinkin, kaikki oli ihan kunnossa, syke tosin vielä aavistuksen kiivas, mutta tasainen.

Makoilin pari tuntia ja lääkäri antoi lopulta käteen reseptin, jonka voimin voin ensi kerralla koittaa taltuttaa hankalaksi heittäytyvää pumppuani. Siinä meni se aamupäivä, vähän toisin, kun olin suunnitellut. Onneksi ei ollut kyse sen vakavemmasta. Täytyy vaan elää päivä kerrallaan, ja koittaa olla pelkäämättä seuraavaa sykähdystä! Nyt on pillerpurnukka noudettu apteekista, ja siksi vähän turvallisempi mieli. Salainen ase, jolla käydä kimppuun

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 25.04.2007 klo 19:07
Avainsanat:

viikonpäivä poikineen

..on kulunut siitä, kun viimeks rustailin tänne asian vierestä. Jos jatkaisin harrastusta. Päivät oikeesti vaan juoksee, ei ehdi saamaan oikeen kiinni. Aamulla sitä avaa verhot, kurkkaa paistaako aurinko, ja sitten melkeen jo ihailee sitä laskevaa. Sellasia on kotiäidin päivät.
Tänään Taapero oli ekaa kertaa oikeen pitkään hoidossa. Tai oikeemmin täti tuli hoitohommiin tänne meitin tönöön. Mua pelotti etukäteen monta päivää, että kuinka asiat sujuu. Olin ite koulun penkillä..opiskelemassa niin tärkeitä ensiapu taitoja. Kahdeksan tuntia tuntui kymmeneltä ja pakarat oli puuduksissa kaikesta tuolilla kiemurtelusta huolimatta. Puhumattakaan heti lounaan jälkeen katselluista haavakuvista..ei tullu mitään mukavia tuntemuksia esim. irronneesta sormesta, poispalaneesta miehen persauksesta ja mitä vielä.
Noh, onneksi noita vakavia sattuu harvemmin ja onhan se hyvä tietää edes, miten pitäis osata tilanteissa toimia!
Kaiken lisäksi ei ollu yhtään ikävää, kun muu ryhmä oli pelkkiä nuoria miehiä, jotain mukavampaakin silmälle, kun onnettomuuskuvia..
Tässä kotona ja maatuskana eloilu harhauttaa välillä ajattelemaan, että sitä on vaan joku puoliksi persoonaton "ihminen", eikä ainakaan nainen. Ehkä vain äiti ja puoliso, siinä kaikki. Ei mitenkään mielenkiintoinen tai hehkeä.

Eilen pääsin kaverin kanssa kaksin nauttimaan kahvilan rauhasta, höpötellen aiheita pintaliidosta haudanvakaviin. Sattuipa ikkunan taakse parkkeeraamaan auto, josta mieshenkilö jäi kovasti tuijottamaan, vilkuilemaan ja hymyilemään. Ajoipa vielä muutamia kierroksia kahvilan ympäri, tuijotellen vielä taaksekin päin, heh. Sikäli nauratti, että tokkopa tuo olisi vilkuillut, jos olisi huomannut, että pöydän alla oli piilossa iso massukka. Noh, piristävää silti, että joku huomaa joskus. Tosin lieventävä asianhaara oli se, että kyseessä oli ulkomaalaisperäinen, tummakutrinen mieshenkilö..ja minä juuri hiukset blondanneena, isot hopearenkaat korvissa. Sellasethan ne jostain syystä huomaa.
Ei vaahdota siitä sen enempää, olipahan vaan yks episodi. Mitä, ai minäkö katselin muka sinnepäin..en takuulla

Mutta pienen hetken häivähti mielessä, että ai nii, siis mähän oon tosiaan nainen!

Mamelon elo jatkuu muuten rennosti. Mä en oikeen usko todeksi tätä, että tää voi sujua näin ilman kolotuksia ja ongelmia. Ainoot kiusat on ollu noi flunssat sun muut pitkin kevättä. Muuten oon ollu elämäni voimissa. Odottelen, koska selkä sanoo ekan kerran pahan sanan..niin se on aikasemmissa raskauksissa tehny jo hyvin aikasessa vaiheessa. Tänään kysyivät kurssilla, jotta ensimmäistänikö odottelen..hymyilytti vähän. On tässä kohta koossa jo aika suurperhe..jos Luoja suo ja kaikki menee hyvin!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 16.04.2007 klo 15:43
Avainsanat:

Täällä taas

Ei paljon ihanampaa keliä vois keväältä toivoo..tosin autossa istuessa tuli hieman sellanen mieli, jotta tekis mieli valittaa, kun on niin kuuma

Jos arviot pitää paikkansa, niin tästä tulee mulle oikee liskojen kesä :0 Se vaan on niin, että kasvava kumpu lisää lämmön tunnetta ja hikoilua jo muutenkin. Mä en rakasta helleilmoja, tällanen keväinen lämpö on mukavaa, mutta jos kolmekin viikkoa on putkeen paahdetta, niin mä oon aika kehäraakki siinä vaiheessa.
Nyt jo tuntuu, että nestettä alkaa heti kerääntyä kehoon erilailla, kun viileellä säällä.
Se, mikä on kurjaa, on, että meille on tulossa kesäksi parvekeremontti, ja joudutaan muovihuppuun :/ Mikä sen ahdistavampaa, kun auringonpaiste suljettujen kelmujen sisällä.. Noh, harmia on tuonut lisäksi se, että remppa piti aloittaa meitin päädystä, ja heinäkuussa olla sitten valmis. Puolet talosta aloitetaan sitten siitä eteenpäin, syyskuulle saakka.

Noh, kaverit tuli purkamaan parvekkeita, mutta jätti tietysti meidän päädyn ottamatta. Soittelin isännöitsijälle kyselläkseni asiaa..olis kiva laittaa parveke kamat takasin paikalleen, pois olohuoneesta, jos hommiin käydäänkin vasta heinäkuussa. Noh, aika tylyn oloisesti muija totesi sieltä, että eivät he tiedä asiasta yhtään mitään. Ja pitää itse soittaa remonttiyhtiöön, jos haluaa tietää. Just. Sanoin, että mitäs, jos metsän pääty on jäänyt huomaamatta, kun on aika piilossa, näyttää tavalliselta seinältä...Joo, ei kuulu heille.

Selvä, en sitten vaivaa enempää, ihmetelköön sitten jälkikäteen.
Niin, pointtihan on se, että olisin halunnut rempan olevan meitin osalta valmis siihen mennessä, kun vauva syntyy. Että vois nukuttaa parvekkeella jne. Ja hiekkapuhallus on aika huono homma vastasyntyneen kanssa :/

Pienet on harmit ihmisellä

ja kaikesta pitää valittaa, eikös? Ei vaa, kyl tää tästä tasaantuu, kunhan tuohduin vaan saamastani kohtelusta ja sapettaa!
Ei muuta kun ihanaa päivää joka iikalle!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.04.2007 klo 10:24
Avainsanat:

Ulrta-ääniä

Eilen oli se hartaasti odotettu sikiön rakennetutkimus. Kovasti oli kaveri kasvanut ja oli jo melkein margariinipaketin painoinen

Ja niinkuin olen tuntenutkin, näytti olevan hyvin rauhallinen vauva. Tärkein pointti oli tietenkin se, että kaikki näytti olevan vauvalla
kunnossa. Sydän sykki oikeella volyymilla, löytyi munuaiset ja
vatsalaukku, sekä aivot.

Vaavi viihtyi yhdellä kyljellä koko tutkimuksen ajan, venytteli vain raajojaan ja ilmeisesti kulutti paljon energiaa haaraosaston peittelyyn..kätilö ei meinannut millään saada selvää, kummasta sukupuolesta on kyse

Tämä olikin ensimmäinen vauva, jonka kohdalla sitä kysyimme. Nyt tuntuu oikeestaan hassulta tietää..tosin täysin varmaksi kätilö ei sanomaansa luvannut. Toisaalta nyt tietää, mitä varaa kaappeihin vauvaa varten ja osaa muutenkin asennoitua erilailla. Niin, aiemmin olin sitä mieltä, että tällanen kysely on aikamoista kärsimättömyyttä, lahjapaketin avaamista ennen aattoa..mutta pitihän se kurillaankin kokeilla, kun tämä mitä ilmeisimmin on viimeisin tämän perheen nyytti.

Seinät paukkuu ihmismäärästä jo nyt, mutta eiköhän sopu tilaa anna..kun vaan löytää sitä ensin jostain

Tosiasiassa aletaan kohtpuoliin etsimään uutta kämppää. Kohta tulee kaksi vuotta ensiasunnon ostamisesta, ja silloin saa verottoman voiton välistä..joten niinhän se kannattaa odottaa. Omakotitalo olis haave, mutta nyttemmin kerrostalossa asuessa ollaan hyväksytty sekin vaihtoehto, että ostettaisiin vaan isompi osake. Saapa nähdä, mihin tie johtaa. Sopivan hintasia ei ainakaan tällä erää oo myynti-ilmoitukset vilisseet..

Taaperoinen oli ultrakeikalla mukana, ja herätti ihastusta muissa odottajissa. Työnteli yksisilmäistä nukkea kärryissä hurjalla vauhdilla (jotain kasvatusta erilaisuutta kohtaan, vai liekö sairaalan köyhyyttä

) vaaleat kiharat heiluen. Joudun muuten joka kerta puistossa oikeisemaan tätejä, kun puhuttelevat rakasta pikkumiestämme tytöksi. Oon jo harkinnu, jotta joko pitäis näyttää sille pörrölle saksia, ennenkun saa jotain traumoja

Mutta ehkä sitten, kun uusi vauva on syntynyt. Siihen saakka taapero on meitin "vauva".
Noh, pojalle ei tosin riittänyt kärryleikit, vaan sinkoili sinne tänne ajan venyessä..Pyrki hoitsujen avoimien ovien uumeniin ja kurkki sitten oven raosta hihkuen, kun näki äidin käskevän ilmeen. "I-si" kajahteli käytävällä joka toisella minuutilla. Se kun on viimeksi opittu sana, jota ylpeänä esittelee.
Ehkä seuraavalla kerralla polille mentäessä koitamme jättää pikkumiehen jonkun hoiviin.

Alkuviikosta poika oli taas kuumeessa ja vieläkin yökkö räkähana valuu. Ulkoilut on siis jäneet aika vähille. Nyt näyttää niin harmaalta, että äiteen mielikään ei sinne hirmuusti himoa. Aurinko armas, koitappas kivuta taivaalle, piristämään päivää

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 02.04.2007 klo 09:48
Avainsanat:

maantienharmaa maanantai

...Mutta jospa se tosta vielä kirkastuisi. Takatalveahan nuo veikkaa, ja koitankin tsempata siihen, ettei iske paha kevät-turhauma

Eilen vietin päiväni lapsimessuilla, taaperoisen kera. Toimintaa ja vilskettä riitti! Ihan mukava tapahtuma, esittelijöitä oli paljon ja vierailijoita pilvin pimein..Kalastin tietysti kaiken mahdollisen ilmaisen materiaalin, ja mukaan kertyikin mm. turvaliivi, lastenruokaa, kaurapuuroa, puhdistuspyyhkeitä, jäätelöä, pikkuleluja ja mittaamaton määrä paperitavaraa.
Kelan pisteessä pääsin hypistelemään uutta äitiyspakkausta, ja voi wiu, kyllä oli suloisia! Alkavat kuulemma toukokuussa uuden pakin jaon, joten mie justiinsa saan sen

Värit oli taasen kohtalaisen poikavoittoisia, vihreetä raitaa, beigeä, ja minttua..noh, kaippa ne voi tytsyllekin pukea, jos sen merkkinen sattuisikin tulemaan.
Ensi viikolla on vihdoin rakenneultra ja taas se jännittää! Vauva on kovin rauhallinen, potkii aika harvaksiin ja sillonkin niin hempeesti. Välillä pitää oikein pysähtyä ja koputella ja silitellä masukumpua, että ollaanko siellä vielä..
Vähän huolettaa, että onhan siellä kaikki kunnossa.
Uudessa seiskapäivässä (siis en myönnä usein sortuvani juorulehtiin...;) ) oli kuva rv 22 syntyneestä vauvasta, joka oli jopa jäänyt henkiin. Uskomatonta. Pari viikkoa, niin tämä oma masukki on sen ikäinen ja kokoinen. Vähän mustekynää pidempi pakkaus ja niin hauras..voih, toivon mukaan tämä muksu saa muhia vatsan lämmössä vielä monta kuukautta.

Palmusunnuntait on sitten takana ja pääsiäistä odotellaan. Meidän perheen "teinityttö" kutistui päivässä pikkuisemmaksi, kun halusi lähteä ehdottomasti virpomaan

Mikäs siinä, siitä vaan. Ja saalis olikin silmiä hivelevä..oli tehnyt 50 pajunoksaa ja kavereidensa kansssa sitten kiersivät muutamat kerrostalot tässä lähellä. Sitten palasi taas kotiin kuuntelemaan suuresti ihailemaansa idols-Annaa..mikä muutos muutaman tunnin sisällä

Muistan kyllä, miten jännää oli mennä oven taakse ja odottaa, avaako joku ja mitä saa palkaksi. Nykypäivänä taitaa vaan olla unohdettu, että alunalkaen virpomisvitsojen "tarkoituksena" oli toivottaa koteihin Jumalan siunausta ja perinne liittyi kristilliseen kulttuuriin.
Ainakin haluan muistuttaa omia lapsiani siitä..ettei kyse ole vaan suklaamunista.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 28.03.2007 klo 18:59
Avainsanat:

Puistopäiviä

Näillä ilmoilla leikkipuisto on kutsunut enemmän kun kerran päivässä..mikäs sen ihanampaa, kun istuskella siellä ja katsella taaperon riemua, kun se juoksee liukumäen, keinun ja mopon väliä. Hakee selvästi seuraa muista lapsista, heittää veijarimaisia ilmeitä ja hymyjä niille saadakseen huomiota ja kommunikaatiota aikaiseksi.
Itse seurailen vanhempia ja heidän tapaansa suhtautua omiin ja muiden lapsiin, suurella mielenkiinnolla.Ja monenlaisia persoonia löytyykin. Välistä nousee niskakarvat pystyyn ja joskus hymyilyttää. Kait sitä peilaa osin itseään arvioimalla muita. En mä sillä, että olisin jotenkin arvollinen arvostelemaan muita, ei sitä ole, mielenkiintoa lähinnä.

Mietin usein, millaisesta elämästä perheet ovat puistikkoon tulleet. On nuoria teiniäitejä, muodinmukaisesti pukeutuneita ja täysissä meikeissä. Tulevat ryppäinä shoppailun jälkeen, muassaan kassikaupalla löytöjä henkkamaukalta tai lindexiltä. Näyttää rennolta elämältä, mutta osia en vaihtaisi! Ei teiniäitiydessä mitään vikaa ole, mutta on sitä sillon niin kovin tietämätön kaiken oman näennäisen viisautensa kanssa.

Seuraava ryhmä on mun ikäset, varhaisnuoruuden jo ohittaneet äidit. Osa vielä nuorekkaita ja huolitellun näköisiä, osa tuulipukukansaa, tukat tiukoilla ponihännillä, kiireessä vetäistyinä ja vähän hapsottaen. Itse kuulun molempiin, riippuen niin kovin päivästä ja fiiliksestä. Ilman meikkiä en lähde ulos koskaan, mutta se ei johdu siitä, että haluaisin aina olla huoliteltu, vaan siitä, että oon yksinkertaisesti järkyttävän näköinen kalpeanaama ilman. Tunnen olevani alaston. Mutta juu, nämä äidit kertoilevat paljon panostuksestaan lasten harrastuksiin, vauvauinteihin, jumppiin, musiikkileikkikouluihin jne. Kilpaillaan hyvästä äitiydestä, lasten ymmärtämisestä ja elämän keskittämisestä lapsiin. Muu on toisarvoista. Osin sellasta hienostotouhua, halutaan saada toisten arvostusta ja ihailua. Ehkäpä juuri siksi, että kotiäitiys on niin kovin aliarvostettua ja siksi on jatkuva tarve hankkia hyväksyntää ympäriltä.

Joukkoon mahtuvat vielä iäkkäät äidit. Leppoisat ja rauhallisen oloiset, joskus erehdyn ensin luulemaan mummoiksi, mutta "äitii"- huudot paljastavat asianlaidan. Olettaisin monen elävän uutta nuoruuttaan, kenties uusi, raikas suhde alla ja sen mukana toive lapsista herää joko uudelleen tai ensimmäistä kertaa. Yhtä kypsymätön on jokainen äiti ensimmäisensä kanssa, mutta sanoisin, että elämän kokemus tuo sittenkin tiettyä viisautta mukaan kuvioon. Ei enää hössötetä tai kilpailla. Lapsista näytetään osaavan nauttia ja iloita. Ne ovat todellisia lahjoja elämän alkavaan iltaan.

Hatunnosto kaikenlaisille äideille, (niin tietty isiä unohtamatta..mutta heitä näkee harvemmin.) Lasten kasvattaminen on kovaa työtä ja haastavaa, todella. Eipä ihmisiä tällaisiin kategorioihin voi sulloa, mutta minäpä teen sen silläkin uhalla. Prototyyppejä löytyy, mutta yhtä monta poikkeusta

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 19.03.2007 klo 09:53
Avainsanat:

Luulo ei oo tiedon väärti!

Tossa viikko sitten oon päästelly virheellisiä luuloja, jotta taudit olis tältä keväältä voitettu. Ei sitten niin tosiaankaan. Viimenen viikko vierähti tutustuessa vatsataudin eri muotoihin

Tiistai iltana tuli kamala olo ja oli mentävä nukkumaan jo ennen yhdeksää, yöllä heräsin kovaan mahakipuun ja seuraava päivä meni maatessa, kun pyörrytti ja oli niin voimaton olo. Mulla kun alko helpottaa, ni mies alko heittää tavaraa oikeen kaaressa, yök!! Tytöllä kans vaan yöllinen kova mahakipu ja sillä ohi. Taaperoisella ei niin mitään

, muuta kun kiukkuista tuulta. Nyt on esikoispoika niin huonovointinen, ettei jaksanut mennä kouluun, mutta näkyy sekin menevän ohi vaan sillä.
Yrjötauti on mun inhokkeja, joten ei siitä sen enempiä...

Mun mielialaan vaikuttaa taas toi ilma. Olin jo viemässä talviverneitä kellariin viime viikolla. Onneks en vieny. Arvashan sen, että se heittää vielä lunta perään kumminkin. Mutta silti masentaa. Oli jo niin kaunista ja ihanan aurinkoista, blääh! Ja pääsi melkein kuivin kengin, nyt saa taaperonkin upottaa yltäpäältä kumiin ennen ulosmenoa.

Pikkumies on täällä opiskellut kovasti suomen kieltä

Se on sitten niii-in suloista kuunnella. Äitiä ei ole aiemmin osannut sanoa, mutta nyt tulee tosi tomerasti ja erikoisella aksentilla äit-tii.. Muutenkin matkii kaikkea, kuin pikku marakatti. Jaksaa tuoda iloa koko perheelle tempuillaan. Monta kertaa mietinkin, miten sitä vois olla niinkun lapsi, niin huoleton ja niin onnellisen tietämätön kaikesta ikävästä. Todella elää sen päivän kerrallaan, hetken kerrallaan, tietämättä ja arvioimatta tulevaa.
Toisaalta, jos tilanne olis se, niin mua ei enää luokiteltaisi ehkä ns. normaaliksi, joten ehkä just näin on sittenkin hyvä

Taaperoiselle opetin myös, että ennenkun syödään, niin laitetaan kädet ristiin ja siunataan. Noh, toinenhan otti sen oikeen opikseen ja nyt pitää välillä siunailla kesken päivää ihan vaan muuten vaan. Eikä toinen hellitä, ennenkun sanotaan aamen

Sekin laittaa miettimään, sitä niin, että mitä on lapsen usko..että pitäis olla lapsen kaltainen. Varmaan just sitä, että vaikka ei edes oikeen ymmärrä, niin pitää luottaa ja uskoa vaan.

Masuasukas kasvaa siellä hiljalleen, nyt on menossa 18. raskausviikko. Kohta siis puoliväli häämöttää! Uskomattoman nopeesti ja helposti on aika mennyt. Tosin epäilen, että mulla on muistikuva edellisen raskauden viimesistä viikoista ja sen mukaan pettävästi muistelin, että koko raskausaika olis kamalaa ja raskasta

Edes selkäkipuja ei ole ilmaantunut, ja niitä oli kyllä kovasti siinä edellisessä...jo näillä viikoilla. Pidin päiväkirjaa sillon ja onkin kiva lukee viikko viikolta, miten sillon on ollu tunnelmat. Vatsatauti verotti kivasti kiloja, ja nyt pitäis saada ne vaan pysymään todella hitaassa nousussa. Hedelmiä ja vettä vaan kaikkeen ylimääräseen himoon!

Mukavaa viikon alkua!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.03.2007 klo 19:47
Avainsanat:

Hiipuu, hiipuu..

Onneks kaikki taudit on nyt menneen talven lumia, ja lumetkin kohta pois tulevan kesän tieltä

Se jos mikä taas piristää mieltä!!
Arki tuntuu olevan täynnä tiukkaa toimintaa, enkä ollenkaan jouda istuksimaan näytön juurella.. Menossa on projektia jos monenmoista ja lopusta ajankulusta huolehtii kyllä tuo taaperoinen uhmakohtauksillaan ja tempuillaan. On kyllä niin suloinen, kun on alkanut juttelemaan paljon oikeita sanoja..ja vähemmän oikeita, mutta NIIN tarkoittavia jokatapauksessa. Tänään morjensti leveesti ihan tuntemattomille vastaantulijoille "MOIII!" ja käsi ojossa. Sai hymynvireet vastalahjaksi vierailta

Toistaseksi viimeset muovikippopippalot on pidetty ja nyt vietän äitiyslomaa sen saralta. Oikeestaan ihan huojentavaa, tosin sieltä suunnalta ei sitten tipu enää eurojakaan meidän kaaosmaiseen taloustilanteeseen..mutta on sitä selvitty ennenniin. Meistä pidetään huolta, vaikkei niin kultalusikka suussa aina eletäkään.

Musiikkihommia on riittänyt enemmänkin. Treenausta äänitystä varten koko bändillä, soittokeikkoja ja harjottelua toisen porukan kanssa yksiä juhlia varten. ÄÄni ainakin saa kyytiä ja hyvä niin.. Ei riitä volyymia enää huutaa kotona perheelle, kun anataa kaikkensa muualla

Ja kun musiikki on mulle se juttu, josta lataudun ja saan uutta virtaa, jossa rentoudun ja nautin ihan kympillä. Viime keikalla vaan jo huomasin, että vauva verottaa osansa. Pyörrytys alkoi kesken biisin ja jouduin laulamaan istuen loput, ettei kukaan olis joutunu keräilemään mua lattialta. ÄÄnityksille tulee siis hiukka kiire, jos meinaan saada vielä happea kunnolla keuhkoihin. Laulaminen 5kg sementtisäkki sylissä ei kai houkuttaisi ketään?!?

Siihen tätä vertaisin, oloa ja tuntumaa raskauden aikana. Onneksi pahin on vaan ne viimeset viikot, kyllä tässä vielä pärjäilee normaalissa elossa, kun on vasta sopiva kumpu mahamakkaroiden paikalla..

Raskausviikkoja on koossa 16 ja risat. Vaavi potkuttelee ja liikkuu sillontällön, mutta odottelen kyllä niitä mojovampia ihan mielelläni..mikäs sen suloisempaa, kun pienet tassut koputtelemassa äidille viestejä

Ajatukset on ollu kohtuullisen hyvin kurissa, enkä oo uponnut edes kovin syviin mietteisiin. On aikoja ja aikoja, kevyemmällähän tässä pääsisi, jos ei koskaan tarvis miettiä sen vaikeempia, kun elää tätä arkee vaan..mutta toisaalta se ei mua tyydytä ihan niinkään. Mä kaipaan syvempää analyysiä ja luotausta tän elämän kuvioihin. Pintaliito on out..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 26.02.2007 klo 11:36
Avainsanat:

Sais riittää jo

Mennään meinaan jo kolmatta viikkoa, että vieläkään ei olla kaikki terveiden kirjoissa.. Taaperoisella on järeä nuha ja mulla on kurkku kipee ja pää sen olonen, että flunssa on päällä. Loput perheestä yskii edelleen, vähemmän ja enemmän.. Jos nää kevään taudit olis sit tässä!
Tänään pitäis soittaa ne parvorokon tulokset, toivottavasti on negaa!!

Talvi alkais ehkä tosta pikkuhiljaa taittumaan, ainenniin nuo asteet lupailee sellasta. Uskaltaa taas laittaa nenää pihan puolelle

Toivon mukaan masu pysyy siinä kunnossa, että se antaa myöden kävelyille keväisessä luonnossa. Taaperoisen odotuksessa alko supistelemaan viikolla 16 ja sitten olinkin sydän kurkussa seuraavat kymmenen viikkoa ja aika lailla levossa. Kaikki meni onneksi hyvin, mutta jotenkin sitä olettaa, että sama kaava toistuu taas. Välillä on vähän piukkenemista alamahalla, muttei ainakaan toistaseksi mitään varsinaisia supisteluja. Toivon kovasti, että tää olis erilainen odotus, kun edellinen. Ainakin yks asia on toisin, oon meinaan saanu painon pysymään suhteellisen kurissa. Taaperoisen aikaan mulle oli tullu tässä vaiheessa 5kg lisää! Nyt vajaat kaksi

Koitan pitää näpit irti kaikesta makeesta, vaikka nyt himot on alkaneet palailla..sellaset ajatus häivähdykset suklaan ihanan pehmoisesta, samettisesta mausta, tai laskiaspullan tursuavasta kermasta hilloineen, njam..

Noh, eilen illalla saatiin pitkästä aikaa aikaiseksi kärhämät..tai oikeestaan mä vedin herneet nenään ihan vaan silkasta ärsyyntymisestä miehen toimiin ja puheisiin. Miten sitä alkaakin kerääntyä kaikkee pientä sopivin väliajoin ja sit ne pitää jotenki purkaa. Mä oon yleensä pitkämielinen ja suutun harvoin (mitä nyt lapsille tosin huudan useinkin..), kun isäntä taas räjähtelee omia aikojaan harva se päivä, tulisen luonteensa kanssa.
Mutta ei tuo ukko osaa juuri anteeksikaan pyytää, siinä olis opettelemista. Tai kait se on vaikeeta itekullekin. Vaikeeta nähdä vikaa itsessään tai ainakaan myöntää sitä toiselle. Mutta sitä tää elämä on, opettelemista ja luovimista.
Muut meni nukkumaan ja mä jäin mykkäkouluun sohvalle. Kattelin sitten yksinään filmin, jonka mies oli hakenu meille illaksi "valkoinen kaupunki" .
Oli kyllä niin surullinen tarina, että itkin oikeen kunnolla, kun se loppu. Ei edes sellasta onnellista loppua, jota vois toivoa. Tuli sitten mietittyä, mihin kaikki vois johtaa, kun tarpeeksi huonosti menee parisuhteessa. Iski kamala morkkis, miten ite illan mittaan olin käyttäytynyt..ja hiivin hiljaa nukkumaan miehen kainaloon. On se sentään onni, että on perhe ja välirypyistä huolimatta ollaan selvitty näihin päiviin saakka kasassa. Siinäpä miettimisen aihetta vähäksi aikaa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 19.02.2007 klo 10:18
Avainsanat:

Aurinko armas

...ihanaa, että se loimottaa taas tuolla taivaalla, vaikka pakkanen paukkuukin nurkissa aikalailla. Tulee taas se ihana kevätfiilis

Yskät alkaa olla onneksi voiton puolella. Tosin neiti soitteli leiriltä ja kertoi, että hänelläkin on nyt yskä..toivottavasti ei äidy kuumeeksi asti, että pystyy olemaan mukana. Taaperolla ei ole enää kuumetta ja esikoinenkin lähti mummulaan, vaikka kasvoissaan vielä onkin sitä ihottumaa

Eilen jatkettiin vihdoin musiikkihommaa. Ja mä oon ihan intoo täys. Mukaan tuli pari uutta muusikkomiestä, toinen heistä varustettu erityisillä muusikon lahjoilla, ja mahtavilla ideoilla. Nyt sitten soitetaan, niinkun setä käskee. Ja setähän käski eilenkin niin, että jätkätkin soitti ihan uudella tatsilla, vau! Kun on oikeeta aitoo ammattitaitoo ja lisäksi intoo, niin hyvä tulee. Nyt alkaa tuntuu taas siltä, että pitkäsoitto saadaan sittenkin kasaan, ja vielä ennen vaavin syntymää.
Näillä tuntemuksilla ei uskoisi, etten nukkunut viime yönä juuri lainkaan..biisit ja ideat pyöri villisti päässä ja suunnitelmat kiiri suunnattomiin haaveisiin..ja jalat oli todella levottomat. Nuku siinä sitten...mutta ei haittaa!
Niin, tosin kädet on pidettävä ristissä näihenkin asioiden kanssa, kun uskon niin, jotta nää "menenstymisetkään" ei oo meitin omissa käsissä. Joko homma hoituu tai sitten ei, riippumatta oman yrityksen määrästä...

Vauvli potkuttelee ja muljuttelee masussa aika kivaan tahtiin. Tykkää jumppailla erityisesti silon, kun itse meen lepäilemään, tietysti

Mutta kivahan tuota on kuulostella. Vielä tulee nekin päivät, kun potkut ja muljaukset oikeesti tekee tuskaa..jos vanhat tyylit pätee tässäkin raskaudessa. Onneksi kaikki pahoinvoinnit on kaikonneet, tai lähes..mutta selvästi huomaa, että jääkaapin ovi narahtaa useemmin. Huih! Alkaa ankara painon tarkkailu siis ja se sitten on kurjaakin kurjempaa. Kun kaikki tuoksuu ja maistuu niiiin hyvälle ja nälkäkin on kun norsulla..
Aika tuntuu menevän siivillä ja onneksi niin. Odotan kovasti myöhäiskevättä, jolloin lumet on jo sulaneet ja vihreetä pilkistää, se tuo mukanaa ihmeellisen lupauksen uudesta. Uudesta kesästä ja kaikista mahdollisuuksista. Mä oon ehdottomasti kevät-ihminen, jos nyt jollainen voi olla..

Auringonsäteitä, iloisia ja piristäviä sinunkin päivääsi tänään! #sydän#

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 17.02.2007 klo 17:54
Avainsanat:

ymmärränkö yskän..

Täällä ollaan meinaan podettu nyt tautia taudin perään. Viime viikon taaperoinen oli rokotuksen takia kovasti kipeä. Korkea kuume ja suu kipeä, ihottumaa pitkin vartaloa ja todella kiukkunen. MPR..enpä ole tiennyt, että se voi aiheuttaa jotain noin rankkaa! Neuvolatäti totesikin, että harvinaisen tiukka reaktio pojalla, mutta joillekin vaan tulee.
Niin, tämän viikon on sitten esikoinen ollut kuumeessa, huuteli yöllä; "äitiii, äitii" ja hourehti, näkyi kuulemma "kuutioita joka paikassa" jne. Kyllä se on pieni tuollanen 12 vuotiaskin, kun oikee tilanne osuu

Kummallinen ihottuma valtasi pojan posket ja kuume kesti viikon. Käytiin yksityisellä otattamassa verikokeet, aiheena parvovirus. Sehän kun on tunnetusti vaarallinen sikiölle, jos äiti sairastuu raskauden aikana. Noh, tulokset saadaan vasta 1 1/2 vk päästä. Huoh!

Tosin näyttää siltä, että kyseessä on sittenkin ärhäkkä flunssa. Ainakin tarttuvuudesta päätellen. Taaperolle nousi eilen kuume ja ihan karmea yskä ravisuttaa pikkuista aika ajoin. Itsellä polttelee myös keuhkoputkia, ulkona ollessa oikeen sattuu hengityskin. Yskimällä ei silti irtoa mitään, just sellanen inhottava olo. Mies valittelee kurkkukipua. Ainoa terveiden kirjoissa siis on perheen nuori neiti, joka eilen lähti viettämään hiihtolomaa leirille, jyskälään. Toivon mukaan pysyy siellä terveenä!...eikä tuo mukanaan mitään uutta ikävää petiin kaatajaa.

Mieltä on tänään surettanut lehdestä luettu ilmoitus..pieni tyttövauva menehtynyt, 4kk ikäisenä, täällä meidän pikku kaupungissa

Tollanen pysäyttää aina pitkäksi aikaa, varsinkin kun on masussa tulossa vauva.. taas kirpasee ikävästi. Pelko ja ahdistus tarttuu takin kaulukseen..kelleen ei toivoisi koskaan mitään sellasta. Ja sitten miettii hurjasti, että mitä oikein on tapahtunut.
Elämä yllättää joskus niin raskaasti. Täytyy koittaa päästä irti näistä ajatuksista ja kätkeä se perhe siunauksiin ja lohdutuksiin Taivaan Isän kädelle.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 13.02.2007 klo 17:50
Avainsanat:

U-ääntä

Suorastaan hävettää, että nykysin tulee niin harvoin kirjoteltua. Mä oon yleensä tosi pitkäjänteinen, kun jotain alotan. Mutta menköön väsymyksen ja touhuilun piikkiin

Tänään suunnistettiin ultra-ääni tutkimukseen, ainakin itselläni sydän pamppaillen. Mies nyt ei mokomista juuri hötkyile eikä etukäteen mieti. Ottaa asiat sitten kun ne tulee, niin on moneen kertaan todennut. Minä taasen mietin, että jos siellä onkin vaan pikkuinen alku, tai jos ei sykikään, tai jos onkin niskapoimua liikaa, tai puuttuukin käsi tms...mitä vielä voisikin miettiä.
Kuvaruudulle ilmaantui ensimmäisenä kokonainen, hyvin tarkkarajainen jalkapohja, varpaineen, kantapäineen

Ja sitten perään se vinhasti sykkivä sydän. Helpottunut huokaus hulvahti ylitseni.
Kyllä kaikki oli kohdallaan. Hoitaja tosin metsästi puolisen tuntia oikeaa kulmaa, jotta saisi mitat. Välillä jouduin nousemaan kävelylle, kun yritettiin saada pikkuriikkistä kääntymään. Ja kääntyihän se. Laittoi peukun suuhun ja pyörähti kuperkeikan. Yritin tiedustella, että joko näkyy jotain jalkoväleissä, vaan ei tuo kertonut

Liikkeet tuntuu jo mukavasti, enkä toisaalta ihmettele, sen verran napakasti toukkanen potkaisi molemmat jalat suoriksi vasten kohdun seinämää, siinä katsellessakin..

Taaperoinen oli mukana. Muutaman minuutin jaksoi istua isänsä sylissä ja toisteli "wauva, wauva" osoitellen ruutuun. Sitten meni hermot ja miehet lähtivät aulaan jatkamaan mielenkiintoisempia autoleikkejä.
Matkalla autolle puhelin ohimennen, että olipa ihanaa, että kaikki oli kunnossa, kun etukäteen niin pelkäsin. Ihailin vielä ääneen niitä pieniä sormia, jotka näkyivät selvästi ja menivät suuhun...mies vastasi jotain kiireestä työhön jne. Höh. Noh, hetken matkaa ajettuamme mies sitten alkoi selittää, miten hieno homma, että vauvalla oli kaikki hyvin. Ihan niinkuin uudesta aiheesta, josta ei olla puhuttu sanaakaan. Just. Puhutaan vähän "hyvää päivää- kirvesvartta" tyyliin, mutta kaiketi oli tärkeää, että molempien ajatus oli sama, vaikka eri aikaan

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 06.02.2007 klo 14:20
Avainsanat:

Purevaa

..on juu tuo pakkanen pihan puolella. Tänään ei viitti laittaa nenää ulos ollenkaan. Taaperoiselle nousi yöllä kuume, joten senkin puolesta saan olla luvalla sisätiloissa

Kuume lienee rokotuksesta johtuvaa, joka annettiin viikko sitten. Käskivät odottaa sitä juuri nyt.
Aamulla kävin neuvolan lääkärissä, ja huokauksen helpotus, siellä on uusi ihan huippu mukava ja ystävällinen lääkäri. Niitä tyyppejä, jotka taas pelastaa kollegojensa mainetta.. Kaikki oli kunnossa, mutta sydänääniä ei vielä saatu kuuluville

Lääkäri sanoi tosin, että dopplerissa vilkahtaa aina väliin luku 160..joten kyllä siellä sykkii, mutta ei vaan saada ulos saakka kuulumaan. Vähän harmitti silti, heti sitä huolestuu, että jos ei kaikki olekaan kunnossa. Ens viikolla on ultra, joten siellä sitten viimeistään tilanne selviää. Hiukka jännittää. Muutenkin oon enempi ajatellu kaikkia riskejä..siis mitä voi ultrassa löytyä. Täytyy vaan laittaa pää kylmäksi ja mennä, eihän se siitä murehtimalla etukäteen miksikään muutu.

Aurinko on niin ihana, että sitä on pitäny ikkunan takaa toljottaa tovi jos toinenkin

Ja tottapuhuen otin kunnon aurinkokylvyt tossa sohvalla, johon osu juur sopivasti kirkkaimmat säteet. Kirkasvalohoitoa parhaimmillaan!
Kyllä se vielä tästä kesäksi muuttuu.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 30.01.2007 klo 18:27
Avainsanat:

mennäkö vai eikö mennä, siinä pulma...

Pitäiskö välillä päivittää blogia. Meinaa jäähä, kun kunto on vähän parantunut ja pääsen paremmin liikkeelle. Ei makoilla niin paljoa enää tässä kotinurkalla. Siis missään nimessä en väittäis, että oon elämäni voimissa, eih. Väsyttää sikana, ei kumminkaan niin, että yöllä nukkuisin hyvin..vaan sellanen yleinen voimattomuus , joka vetää kehoa varsinkin alkuillasta mieluusti vaakatasoon. Pahan oloa aaltoja tulee ja menee, muttei enää vaivaa koko ajan. Ruoka maistuu paremmin, ja toistaseksi oon välttäny makeat, vaikka vähän pyrkii vesi kielelle tiettyjä juttuja ajatellessa

Miten olis esim. kylmän raikas laskiaspulla kermalla ja mansikkihillolla??...njam.

Viime viikolla soittelin hampulääkärille, kun se ennen joulua puhui, että viisuri kannattais poistaa, kun sinne on pieni aukko, jota kautta pääsee ylimäärästä ikenen alle, ja voi tehä joskus tulehduksen. No, sain ajan heti ens viikolle. Pari päivää mietin asiaa tosi tuskaisena, kuvittelin toimenpiteen etu- ja takaperin, kivuilla ja ilman, turvotuksilla ja ilman..eikä yhtään tullu parempi mieli.
Vuosi sitten terkkarissa sanoivat, että viisuri on niin pahasti leukaluun sisuksissa, että he poistaisivat vain nukutuksessa sen. Eli vaikee leikkaus.
Noh, nythän sellanen ei ole mahdollista, kun on tää raskaus..tai siis eivät ihan pienestä syystä ala nukkumattia kutsumaan.
Siispä, pitkän pohdinnan päätteeksi päätin, että otan riskin omiin käsiin ja vetkutan leikkausta synnytyksen jälkeen

Vaikee tietää taas, mikä on viisasta! Lääkärit antaa erilaisia mielipiteitä. Tää yksityinen oli sitä mieltä, että ilman muuta leikataan, eikä sillä ole mitään riskiä raskaudelle jne. Toisaalla taas kerrotaan, että raskauden aikana vältetään hammasleikkauksia, isompia varsinkin. Ota niistä selvää.

Soitin ja peruin siis ajan, ja suuren suuri kivi putosi sydämeltä

Vastaanottoneiti vähän naurahti mun selitykselle nukutuksesta tms, mutta perui sentään ajan mukisematta.

Taaperoisen kanssa käytiin 1,5v neuvolassa ja kaikki on maan mainiosti, lukuunottamatta sitä, että varpaankynsissä kasvaa mitä ilmeisimmin viljelmä, joka ei sinne kuuluisi.. Lääkäri sanoi, että hänelle on kyllä opetettu, että pienillä lapsilla ei voi olla sientä, mutta on joutunut huomaamaan vuosien mittaan, että kaikki on kumminkin mahdollista. Nyt siis näytteenottoon ja sitä kautta lakkahoito, ehkä se talttuu sillä.
Viimeiseksi pojalle tuikkastiin piikki reiteen. Siinä osoitti kyllä suurta reippautta, verrattuna äitiin

Katseli nimittäin vain tyynesti ja osoitteli laastaria, jonka täti painoi pistoskohtaan. Ei inahdustakaan.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 23.01.2007 klo 20:51
Avainsanat:

Voih...

..nuo uutiset, jotka tekee niin surulliseksi

Se pieni poika joka hukkui. Muhun tällaset tapahtumat vaikuttaa aina kauheen voimakkaasti ja mietin paljon perheen tuskaa ja kaikkea kamalaa, mitä lapsen menetykseen liittyy. Sellasta surua ei varmasti pysty käsittämään, eikä sitä toivoisi kelleen. Kun on tuo oma taaperoinen tuossa, niin ehkä siksikin asia koskettaa vahvasti. Millä ihmeellä sitä voisi pienokaisiansa suojella. Se kun vaan taitaa olla niin, että päivät on määrätty meille jokaiselle. Se on kovaa, mutta toisaalta myös helpottava ajatus, koska silloin tiedän, että mitään "vahinkoja" ei voi sattua, tai että omalla tekemisellä tai tekemättä jättämisellä en välttämättä voisi vaikuttaa asioihin millään lailla. Älä käsitä väärin, tottahan meille on terve järki annettu sitä käyttääksemme, ja turvallisuutta voi aina vaalia. Mutta se viimeinen sana on kuitenkin jollain muulla, kuin meillä itsellä.
Toivon, että tuo perhe saa voimaa ja lohdutusta Isältä Jumalalta ja sankat enkelijoukot vierelleen, kantamaan ja rohkaisemaan. Sitä rukoilen.

Omaan elämään ei kuulu sen kummempia. Viime päivät on kulunut tässä aikalailla sisätiloissa. Ja ajatuksenvirta on ollut aika vireä

Ja ikäväkseni oon huomannu, että oon ajatellu paljon paheksuvia ajatuksia. Ei lainkaan niin ymmärtäviä, rakastavia ja hyväksyviä, lähellä olevia kohtaan. Joskus on vaan niin vaikee ymmärtää toisten elämää. Läheisissä perheissä tapahtuu..toisessa isä juoksee viinamäellä jättäen perhettään jatkuvasti odottelemaan huolissaan. Mutta periksi ei anna, haluaa elää elämäänsä niin ja sillä siisti. Vaikka toiset kärsii, lapsetkin. HUOH!!

Toiseen perheeseen syntyi juuri pikkuruinen poikavauva. Kävin kurkkaamassa pikkumiestä ja äiti pikimmin pyysi pitelemään lastaan, että pääsisi tupakalle. Pitelin suloista tuhisijaa tovin ja rehellisesti sanoen olisin mielummin ollut antamatta vauvaa takaisin. Äitee palasi sormissaan ja hengityksessään karmea tupakan katku (mua tekee tietty pahaa ton herkän hajuaistinkin takia, mutta vauvalla se voipi olla vieläkin herkempi...)ja otti iloisena kapalokäärönsä rinnalleen ja alkoi syöttää. Musta tuntu ihan hirveelle, miltä se maitokin mahtaa pienestä maistua..eikä varmasti ole terveellistä, sehän tiedetään

Ja toinen ei voi kun ottaa sitä, mitä annetaan. Pidin suuni kiinni, turhaahan siitä mitään on sanoa, kyllä nykyaikana jokainen tietää suositukset ja vaarat imetyksen suhteen. Mutta taas HUOH!! tuon pikku-elämän puolesta.

Nyt kiuas kihisee siihen malliin, että on parasta painua miehen perään

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 21.01.2007 klo 14:59
Avainsanat:

UTUA

...aivan ihanaa, vauva-utua oli ilmassa tänään. Kävin nimittäin synnärillä hakemassa veljen vaimon vauvoineen, kun muuten eivät olisi päässeet kotiin millään.
Heti astuessa synnärin käytävään tulvahti ensimmäiset vedet silmään. Raskausherkkyys kaiketi ja sitten ne kaikki ihanat muistot..se kipu ja ponnistelu ja sitten se auvo ja onni, olo kuin pumpulissa. Pienet määkivät tai kimakammat itkuäänet, maidon, pulautusten, vauvan kakan ja sairaalan tuoksu, iloiset, hissuttelevat hoitsut, äidit mustine silmänalusineen työntämässä pieniä lasikärryjä, vikisevine kääröineen.
Voi maailma..mikä ihanuus! Mulle se on sellanen paikka, joka on pelkkää hyvää, pelkkää ihanaa.

Istuin hetken huoneessa odottamassa, että vaavi ja äiti pääsivät lopputarkastuksesta. Ja vedet valuivat silmistä solkenaan. Kaikki reilun vuoden takainen tuli niin elävästi mieleen. Kun sitä oli taas niin avuton pienen nyyttinsä kanssa, joka ei suostunut imemään, ei pullosta eikä tisusta. Ne pienet sormet ja varpaat, koko kippurainen, punakka ja ryppyinen olemus. Suunnaton hellyys tuota pientä ihmettä kohtaan. Vain katselin ja katselin häntä ja hän takaisin pienillä viiruisilla, mutta niin viisailla silmillään.
Vastasyntyneillä on tiedossaan jotain, joka on meiltä salassa

Onhan ne juuri tulleet "toisesta maailmasta". Sen vaan näkee niiden silmistä.

No, yhtä kaikki. Varsin hulvaton ilo valtasi mun sydämen! jos Luoja suo, ja kaikki sujuu hyvin, niin pääsen tänne vielä kerran, kokemaan sen vielä uudestaan. Nyt aloin odottamaan tätä vauvaa ihan kympillä. Tähän saakka se on ollut jokseenkin mukana kulkeva "ehkä joku", nyt odotan vauvaa, sellaista ihanaa tuhisevaa nyyttiä, jonka kerran saan syliini.

Ehkä tämänkin innoittamana kävin kellarissa noutamassa pussin, jossa on kaikki äitiysvaatteet. Niitä sitten hipelöin onnella. Tokikaan en muutamaan viikkoon niitä tule vielä tarvitsemaan, mutta onpahan tuossa valmiina, jotta voi vetäistä jalkaan tarpeen tullen.
Taaperoinen tuntuu nyt niin isolta. Turhaan olen surrut, kuinka vauva tulee viemään hänen paikkansa. Kyllä isoveikka pärjää, eikä rakkaus häntä kohtaan häviä..ja oma aikansa on tuollakin ollut, olla ihan vaan äiteen sylivauva. Rakkaus se on siitä kumallinen, että tuhlaamalla se vaan tuplaantuu

Mutta kyllähän niitä kaikkia miettii, että miten uusi tilanne vaikuttaakaan elämän jokaiseen sopukkaan. Kaikki menee uusiksi.
Vanhempien lasten vastaanotto vauvatiedolle oli jännä...vanhin sanoi, että "no komments", tyypillinen teinipojan laukaisu..tytär sensijaan oli aivan otettu, mutta tyttöä pitäisi olla tulossa, mielellään. Poikia on jo perheessä kuulemma tarpeeksi, hän jää ainoaksi tytöksi muuten. Helpommin sanottu, kun tehty. Mutta aika näyttää, tai ehkäpä tällä viimesellä kerralla tehdään poikkeus ja kysytään sukupuolta jo ultrassa. Viimesessä kaikki pitää tehdä toisin

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.01.2007 klo 12:02
Avainsanat:

Vakavia

Raskaus tuntuu sujuvan ihan oikuitta, onneksi vielä! Paha olo alkaa ihan hiukkasen helpottaa, tai ainakaan kahvi ei haise nenään niin äklöltä, kun ennen. Mies saa keitttää kahvinsa rauhassa aamulla, ilman, että valitan koko ajan ja pitelen nenääni

Ulkona on ihan järeen ihana ilma, tänään lähetään perheellä ulkoilemaan, ilmeisesti suunnataan messilään, pääsee vanhin poika laskettelemaan ja pikkumies pulkkamäkeen..tytär saatiin houkuteltua matkaan sillä, että mennään myös syömään jotain. Ei nuo isot juuri mielellään enää meitin mukana kulje. Missä lie vika, vaiko vaan teiniydessä..

Jaa että vakavampia..niin, taas television tuomaa ajatuksenvirtaa tiedossa. Varoitus niille, jotka pelkää fanaatikkoja ja fundamentalisteja. Kipikipi, pois näiltä sivuilta

Kattelinpa vaan yle-teemalta "isoveli valvoo" ohjelmaa, ja tuli aika karsee olo. Iso-britanniassa ollaan nuissa asioissa aika pitkällä, ja onhan täällä omassakin maassa jo aika paljon kehittynyt valvonta monessa paikassa. Jokainen kännykän omistaja on näkyvillä ja pystytään paikantamaan satelliittien kautta. Noh, näähän on tiedossa, eikä se tunnu ketään juuri haittaavan. Musta se ei oo kauheen mukava ajatus. Tietty, onhan siinä toi turvallisuuskysymys, ja siihen vedoten hyväksytäänkin paljon sellasta, mikä muuten ei menis läpi.
Mutta se, mikä mua järkytti, on, että ainakin yllä mainitussa maassa ihmisiin lykätään jo mikrosiruja ihon alle, ja sitä kautta voi maksaa ostoksiansa, ja skannaamalla näkyy "käyttäjän" tiedot. Sinne voi tarpeen tullen lisätä haluamiaan tietoja jne.

Tää kaikki on ollu tiedossa jo vuosisatoja, raamatussa. Aikanaan uskoville naurettiin, jotta mitähän ihmeen lukuja muka käteen tai otsaan, niin, ettei voi ostaa, eikä myydä ilman kyseistä merkkiä. Että aivan utopistista ajattelua. Taas saa huomata, miten raamattu vaan tietää. Tietää pelottavankin tarkasti ja edessä on paljon asioita, jotka on kerrottu siellä ja jotka tulee tapahtumaan. Uskoo ken haluaa, mutta niin on, että aika näyttää totuuden. Mitä jos se onkin kaikki totta? Mä uskon.
Niin paljon asioita, jotka on tälläerää jo näkyvissä..tulvat, ilmastonmuutokset, maanjäristykset, nälänhätä, uudet sairaudet ja ihmisten synkkä masennus. Mitä vielä tarvittais. Näkeehän sen, että tää pallo voi pahoin, ja voi niitä, jotka luulee, että sen kulun voi noin vain seisauttaa. Ei tästä paluuta ole parempaan.

Mutta mun tarkotus ei ole synkistellä, koska ei oo mitään synkistelemistä. Tänään istutetaan silti omenapuu ja odotetaan parempaa huomista..Kaiken pelottavan ja synkän keskellä voi odottaa niitä lupauksia, jotka raamatusta myös löytyy. Rauha sydämessä ja turva Isässä Jumalassa.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 16.01.2007 klo 13:22
Avainsanat:

Heeps

Se siitä joulumielestä

Vettä tulee kun aisaa ja piha on sellanen jääkenttä, jotta!
Vaihdoin varmuuden vuoksi jouluverhotkin keväisempiin, etten enää hairahdu moisiin joulutunnelmiin..
Nyt sitten vaan kevättä ja kauniimpaa odottelemaan. Tässä muun odottelemisen lomassa

Veljen vaimo on justiinsa sairaalassa hakemassa omaa nyyttiään..oon odotellu uutisia, vaan mitään ei ole sitten eilisillan kuulunut. On tainnut synnytys loppua ennen, kun kunnolla alkoikaan. Niinhän se tuppaa usein tekemään, ja ovat lähettäneet kotiin takaisin kypsymään

Kaksplussassa oli ikävästi juttua kohtukuolemista. Ne osuu jotenkin väkisin silmään sillon, kun omassa masussa on asukki.. Päätin lukea kaikesta huolimatta koko jutun, vaikka tiedänkin oman herkkyyteni ja pelkoni. Jospa sitä jotenkin karaistuisi. Vaikka mä en ole taikauskoinen, niin jossain takaraivossa kuiskailee väitös, että jos sellasia menee lukemaan, niin ehkä itselle käy niin. Mä uskon, että se on aika tavallista ajatuksen kulkua, vai liekö olen yksin hullu

Sitä haluaisi jotenkin kaikella hallita ja ohjata omaa elämäänsä. Pitää ohjat käsissään, ja kokea siten näennäistä turvallisuuden tunnetta. Mutta totuushan on, että se on otettava vastaan, mitä elämä tuo eteen. Ei auta rypistely, eikä puristelu.
Mulle on ollu pitkään ominaista sellanen pelko, että elämä ei tuo mulle mitään hyvää, ja että mulle tapahtuu varmasti kaikki paha. Se on peritty kaiketi jo isän lahkeista, koska isäukko on saanut lempinimen Mc Pessie, ihan silkasta pessimistisyydestään.
Sen kanssa on opittava elämään, tai oikeemmin opittava väistämään ja kääntämään sellasta ajatusta. Mun elämään on vaan mahtunu niin paljon kaikkee ikävää, että ehkä siksi on vaikee uskoo hyvään. Mutta toisaalta, kun ajattelee, niin hyvääkin on vaikka kuinka paljon. Vaikeita asioita, jotka on kääntyneet hyviksi, ja iloisia, ihania asioita..niinkuin esim. terveet lapset, perhe , koti ja toimeentulo! Sille hyvälle vaan sokeutuu, eikä osaa iloita ja kiittää siitä..ja monen asian tärkeyden tajuaa vasta menetettyään sen.
Uskon, että Jumala haluaa antaa paljon hyvyyttään, ei lähettää vaan ruoskaniskuja korkeudesta. Siihen pitäisi vaan uskaltaa luottaa ja turvautua. Pelko ei kuulu rakkauteen ja Jumala on rakkaus.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 15.01.2007 klo 11:51
Avainsanat:

Joulumieli

...aika hassu oon, mutta sellanen mukava ailahdus käväisi sisällä, kun maa muuttui valkiaksi. Mä olen niin vanhanaikainen, että jos ei joulu ole valkoinen, niin puolet tunnelmasta on pois. Sais siis nyt vasta olla juhlan aika

Puut on niin kauniita paksun lumikuoren alla..Käytiin eilen paikallisessa laskettelupaikassa, jossa ei ollut vielä rinteet auki, mutta sopivan verran lunta, että pääsi laskemaan. Taapero parkaa pelotti iso rinne, mutta muutamat kyydit otti iskän kanssa rattikelkalla. Toisaalta, ymmärtäähän sen, jos miettii että se on ehkä sama, kuin seisoisi itse kilimanjaron rinteellä pulkan kanssa

Vois huimata.
Noh, siirryttiin sitten pieneen nyppylään, jota pikkumies laskikin paljon tyytyväisempänä. Puin muovipussin pepun ympärille, niin johan luisti, kun toinen ei vielä osaa pitää liukurista kiinni..hyvä pirkkaniksi!

Ulkoilu tekee selkeesti erilaisen olon, ei tunnu yhtään pahalta pihan puolella. Liikunta on jääny viime aikoina kyllä niin vähäiseksi, että kuinkahan tästä sais itsensä tosissaan liikkeelle. Koitan lähtee taas jumppaan, jota kävin syksyn. Epäilen vaan vähän, että se tietää heti supistuksia..niin kävi ainakin taaperon odotuksessa, ja jouduin lopettamaan.
Mutta, mutta, nyt on taisteltava kaikin keinoin, ettei tulis kiloja niinkun viimeksi..just pääsin niistä eroon.23kg odotusajasta, huoh!! Jos vaikka tulis se 15, niin olisin ihan tyytyväinen. Niin, eihän siinä muuta, kun että ei saa syödä..helpommin sanottu vaan

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.01.2007 klo 12:54
Avainsanat:

***

Taaperoinen se on oppinut uusia, pahoja tapoja..Tilanteen tullen läpsäyttää kädellään suoraan päähän, tai heittää jonkun tavaran päin näköä. Ei tunnu kivalta, ei. Kokeilee totta tietysti, että mitä sillä saa aikaiseksi.. Ja täytyy myöntää, että kiljahduksen lisäksi (se nimittäin oikeesti sattuu ja kovaa, kun metallinen pikkuautokin karahtaa otsikkoon...!) oon muutaman kerran antanut sorminapin, kun jatkaa aina vaan, eikä yhtään ymmärrä, että äitiin sattuu. En rangaistakseni, eihän tuon ikäinen vielä niistä miksikään opi..vaan siksi, että yhdistäisi asian kipuun.

Niin, moni varmaan olis valmis antamaan mulle moisesta hirttotuomion, mutta ei auta..jokainen kasvattaa tyylillään. Mä sain lapsena sentään useesti piiskaa, oikein kunnon koivuvihdalla, enkä oo silti saanu niistä mitään traumoja.. Ite en lapsiani piiskaisi, mutta pienen ruumiillisen kurituksen kyllä hyväksyn viimeisenä keinona. Ja kieltämättä tekis mieli joskus tarttua vieraankin lapsen tukkaan, kun oikein rumasti käyttäytyy aikuista kohtaan (joo, en oikeesti tekis sitä sentään.., joku raja mullakin)
Mutta sellanen tietty ylimielisyys ja kurittomuus on ihan kuvottavaa. Ja jotkut vanhemmat ei oikeesti välitä. Tässä viime viikolla jouduttiin taas koulukiusaamisen tiimoilta ottamaan yhden lapsen vanhempiin yhteyttä. Noh, isä sieltä sanoi, että voi, hän ei nyt voi selvittää asiaa lapsen kanssa, kun tällä on juuri tietokonepeli kesken. Siis hyvää päivää, sanon minä!!!! Mitä sellasista lapsista tulee, kun vanhemmilla ei ole minkäänlaista sananvaltaa kotona. Yök, kun suututtaa.

Mutta ei siitä sen enempää, etten tuu pahalle tuulelle, kun muuten ei harmita tänään yhtikäs mikään.
Eilen äänitettiin blues-biisi loppuun ja se suorastaan onnistui aika hyvin, oon oikein tyytyväinen

Siitä saa lisää virtaa, kun onnistuu jossain.
Tulee vähän kiire koko prokkiksen kanssa, laulamisesta ei nimittäin mulla tuu yhtään mitään, kun vatsa kasvaa. Ilma loppuu aina puolessa välissä lausetta ja sit se on kauheeta kauhomista ja huopaamista, ei kivaa kuunneltavaa

Kirppikselle kävis kutsu, taas olis pöydän purkamispäivä, mutta taidan jatkaa aina vaan, kun tavaraa tuntuu riittävän. Akuankat menee kun kuumille kiville, ne on hyvä myyntivaltti

Lehtiä mäkin usein sieltä ostan, usein ihan uusia numeroitakin löytyy pöydistä muutamalla kymmenellä sentillä.
Edelleenkään ei tosin tekis mieli nostaa perää sohvalta ton huonon olon takia, mutta toisaalta oon parin päivän sisään huomannu, että kun väkisin vaan menee, niin olo jotenki helpottaa, verrattuna siihen, että koko päivän vaan makais. Siispä väkisin vaan liikkeelle.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 08.01.2007 klo 20:09
Avainsanat:

Ultra

Nukuttiin taaperoisen kanssa taas yhteentoista..en ymmärrä miten rytmin sais vähän normaalimmaksi. Tai tiedänhän mä, kääntämällä herätyksen vaikkapa kasiin, mutta no way, ei kiinnosta

Siispä roikutaan aivan omassa aikataulussa, viis siitä, jos muiden kellot käy eri tahtiin.
Pikkumies oli tänään ihka ekaa kertaa hoidossa, aiemmin hoitajat on olleet meillä kotona. Yllätyin kuinka mielissään poika tuntui olevan. Tosin kysymyksessä oli tuttu sukulaisperhe, mutta kumminkin. Äitee yritti ovenraosta huhuilla hei-heitä..niin ei mokoma edes huomannut

Jatkoi leikkejään isompien poikien kanssa kaikessa rauhassa. Taitaapi olla taaperoisella aika valloittaa uusia reviirejä pikkuhiljaa. Ei ole siis enää niin kiinni äidin helmassa. Siispä aivan oikea aika uuden vauvan tulolle...

Josko sellaista on oikeasti olemassakaan. On vaan aikoja ja aikoja, ja niiden mukaan elämää muokataan.

Mutta aiheeseen, otsikkoon. Ihmeen hyvin suoriuduin motaripätkän hurautuksesta, eikä ajaminen tehnyt yhtään huonoa. Onneksi. Sydän naputtaen istuin odotushuoneeseen ja ..o-d-o-t-i-n. Odottavan aika on pitkä, ellet tiennyt. Miellyttävän ystävällinen naislääkäri otti minut ja vatsa-asukkini vastaan. Kerroin tilanteen, aiemman ultran tulokset 11pv takaa ja lääkärin lausunnot. Lääkäri katsahti epäuskoisena ja tokaisi sitten, että eihän niillä päivillä pitäisi sykettä näkyäkään, ja vasta nyt alkion kuuluisi vastata mittaa 1cm!!
Siis voi lekureita taas!!! ei tehny yhtään hyvää mun kriittiselle suhtautumiselle kyseiseen ammattikuntaan. Tosin tämä täti pelasti monen kolleegansa maineen omalla osaavuudellaan

Homma oli hoidettu suhteellisen nopeasti. Kaikki kunnossa

Siellä pikkiriikki #sydän# puksutti täyttä tohinaa ja kaveri oli kasvanut paaaaljon. Pää-perämitta oli 12mm ja vastasi näin aikaansa täsmällisesti. Jotain suloista ailahti sisälläni, kun näin tuon täydellisen pikkuihmisen siellä ruudulla. Hahmosta erottui jo niin selvästi pienet käsien ja jalkojen alut ja suuri pallopää. Ehkäpä vauvan saamiseen kuuluu sittenkin paljon vaaleansinisiä tai-punaisia päiviä ja ihanaa utuista pumpulielämää, joista voi haaveilla salaa. Kestäiskö tän pahan olonkin nyt jotenkin paremmin, kun sille on todistetusti pätevä syy

Jee!! Meille tulee vauva.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 3 |

Kirjoitettu: 07.01.2007 klo 18:14
Avainsanat:

Kukkuu..

Koitan vähän kurottaa itteeni pois sohvan suojista.
Harmittaa, kun eilen olis ollu serkun häät, ja jouduin perumaan meidän menon, kun en kykene yksinkertaisesti olemaan kauaa pystyssä ja ihmisten ilmoilla.
Sitten kun tarpeeksi makoo, niin lihakset alkaa olla tosi hyytelöä, eikä meinaa jaksaa kävellä. Ja päässä pimenee tosi herkästi, sellanen yläpilvessä olon tuntu jatkuvasti..

Joitain kotihommia oon väenväkisin koittanu tehdä, ettei miehelle jäis ihan kaikki

Onneks isot lapset on auttanu mielellään, tänäänkin taapero pääsi siskon kanssa pulkkamäkeen ja voi sitä riemua

Onneksi tyttö, teinitouhuista huolimatta, on kumminkin senverran pieni, että nauttii laskusta vielä itsekin.

Kuusi heitettiin eilen pihalle ja siitä ehdittiin saada aikaseksi aika mojova riita. Mies kun oli sitä mieltä, että hän heittää parvekkeen kulmalta puun alas, niin tyttö sitten käy kiikuttamassa siitä roskikseen. Otin aika pultit, koska musta ne on niitä miesten hommia ilmanmuuta..ei kymmenen vanhaa neitokaista laiteta yksin raahaamaan sellasta piikkikasaa!!

Tiedän kyllä, että koskaan ei saisi lapsen kuullen arvostella toisen käskyjä tai tekemisiä, mutta lipsahti tässä hormoonihuurussa vähän liiankin ärhäkkääseen sävyyn. Toivotin koko ukon laiskureiden laaksoon

enkä niin kovin kauniiden sanakäänteiden kera..
No, loppu hyvin onneksi. Puu pihalle miehen kainalossa ja loivan mökötyksen jälkeen rauha palasi taloon. Jotta hyvää loppiaista vaan naapurit

Täältä tuulee joskus...
Illan tullen sitten vielä palasin aiheeseen. Tuntuu nimittäin, että tuo mies on luisumassa johonkin usvaan, työputkeen ja unholaan. Hyvä kun käy kääntymässä ja niinäkään hetkinä on paikalla itse. Ja kun on, niin on kuin Hra kersantti käskyineen.
Puitiinpa asiat hampaankolosta puhtaaksi. Tekee hyvää.

Huomenna on se ultra. Huoh! Jos tää pahoinvointi on ihan vaan tyhjästä, niin myönnän kyllä pienen katkeruuden aallon poreilevan pohjassa. Edes siksi.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 03.01.2007 klo 18:25
Avainsanat:

Verkkis laittaa piiloleikkiä?!?

..En ainakaan itse löydä enää kokoelmaani niin suosikeista, kuin päivitetyistäkään..saaps kattoa, ilmestyykö tämä sepustus yhtikäs mihinkään

Liekö uusi vuosi sekottanut tietokantoja, tai mitä?
Täällä ei oo mikään muuttuna, samoissa mennään, paha olo ja silmissä mustenee joka nousulla. Väänsin väkisin itteni taas taaperon kanssa puistoilemaan. Ja voi, vesseli oli niin intoa täynnä, että eikös lopulta tuussauttanut itsensä nenälleen, verinoron valuessa nokan pielestä oli sitten pakko taas suuntautua kotiinpäin. (tietenkään mulla ei ollu paperia, eikämitään millä pyyhkiä..)

Isoveikkaa harmittaa, kun lunta ei tule sitten kirveelläkään, tai tänäänkin kuin kiusaksi laski muutaman "rätin", joista ei jääny jälkeäkään. Lasketteluverneet odottelee komeron kätköissä nuorta lupausta isoine haaveineen

Toivon mukaan jo pian alkaa talvi!!

Maanantaina meen ultraan uusintakäynnille, ja silloin selviää "Pikkiksen" tilanne. Onko kyydissä ja sykkiikö pieni #sydän#
Jännittää kieltämättä jonninverran, mutta pääseepä miettimästä!
Huoh, kuinka pää onkaan näin tyhjä, tää on kun ala-asteen päiväkirjasta

Ei ajatuksen ajatusta. Noh, ehkä on välillä hyväkin lyödä tyhjää, ettei aina yritä ratkoa elämää suurempia asioita omalla pienellä aivokapasiteetillaan.
Joka kaiketi on riittämätön ja usein aivan liian mutkainen.

Siispä palaillaan.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 02.01.2007 klo 12:33
Avainsanat:

Uutta vuotta!

..siis uudet kujeet tiedossa. Saapa nähdä, minkämoiset. Paha olo vaivaa edelleen tosi vahvana..siitä on alkanu viriimään pieni pilkahdus, jos tuo pikkis pysyisi matkassa kumminkin. En ota paineita, mutta viime viikkoinen "hanskat naulaan" -tuumailu on muuttunu vähän toiseen suuntaan.
Katselin taaperoisen äitiyskorttia ja huomasin, että rv7+1 alkio on ollut 7mm pituinen..ja tuossa se häärää kovasti

Mun laskuopin mukaan tää saattais hyvin mennä samoihin..Kun kerran rv 5+6 oli pituutta n.5mm. Pari milliä pitäis tulla kevyesti 9ssä päivässä..

Ainut huono juttu on se, ettei niitä sykkeitä vielä näkynyt, mutta ei niistä koskaan tiedä. Kaveri kertoi just, että hänellä ei rv7 näkynyt muuta kun sikiöpussi, mutta siitä kaksi viikkoa, niin sikiökin oli paikoillaan ja ihan hyvissä voimissa.

Noh, nyt odotellaan ainakin reilun viikon vielä ja sit käydään tarkistamassa tilanne. Siihen saakka olen todistetusti raskaana.. Enkä ota siitäkään paineita, jos ei ole sitten tullakseen, olen varautunut siihen täysin. Mitään ei ole tullut ulos niiden parin tipan jälkeen viikko sitten. Joten sekin on kai hyvä.

Uusi vuosi vietettiin kaveriperheen luona. Emäntä oli laittanu kadehdittavan notkuvan pöydän kaikkea ihanaa ruokaa

Kokki kun on, niin mikäs on laittaessa! Siellä perheessä onkin 7 lasta, uusperhe. Meitä oli aika porukka koossa, mutta koko tuo lapsijoukko hävisi talon uumeniin aika lahjakkaasti. Isot pojat pamautteli koko illan pihalla ja tytöt pelaili pleikkaa. Pienimmät pyöri siinä ympärillä ja kärtti karkkia ja sipsejä...
Kaikista pikkuisin oli vasta 2kk ikäinen, suloinen poikavaavi. Hän vaihteli sujuvasti sylistä syliin ja näytti olevan ihan tyytyväinen menoon ja meininkiin

Saavuttiin kotikulmille juuri sopivasti puolen yön aikaan. Kaupungin ilotulitus oli aivan mahtava. Taapero ei vaan oikein osannut nauttia. Huusi kuin syötävä ja tärisi. Koitin pitää tiukasti sylissä, mutta eihän siitä mitään tullut. Istuttiin auton suojissa ja katseltiin sieltä.

En tehny muita lupauksia, kun sen, että tänä vuonna meillä syödään enemmän perunaa ja puuroa

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 29.12.2006 klo 14:54
Avainsanat:

Lääkärisetä sanoi, jotta..

näkyy siellä vauva ja sikiöpussi, mutta muuta ei lupaa. Sykettä ei näkyvillä, ja toukkanen oli liian pieni viikoihin nähden. Pitäis olla jo 1cm kasassa, niin toinen oli vain puolet siitä

Ja siksi siis ei sydämensykettäkään pystynyt erottamaan..vaikka siellä pienesti suorittaisi alkuvärinöitään?
Hassu olo, kun toisaalta olin niin varautunut siihen, että siellä ei ole yhtikäs mitään.No, onni, että se mikä on, on joka tapauksessa kohdun sisäpuolella!!!
Lääkäri siis totesi, ettei halua antaa tuomiota, koska näillä pikkiriikkisillä viikoilla on niin vaikea saada varmoja mittoja ja näkymiä yms. Joskushan ei löydy koko sikiötä, mutta sitten se parin viikon kuluttua ilmaantuu jostakin täysissä voimissa.
Tutkimuksesta rokotti valtaisan summan, huoh! Mutta täytyyhän tekijän palkkansa saaha...kunnallisella puolella mua ei olis otettu edes vastaan, siks menin taasen yksityiselle.
Mutta yhtäkaikki edelleen vaan odotellaan, muuta ei voi.

Musta ei edelleenkään tunnu yhtään miltään, ennemmin se epävarmuus vaan palasi, kun olin jo ajatellut niin, että se oli tässä ja sillä siisti, ja jatkan elämää muilla saroilla. Nyt sitten ehkä kumminkin on mahdollista, että vauva jaksaa pidellä kiinni. Tokihan mie sen pienokaisen haluan, jos se on tullakseen ja rakkaus varmasti kasvaa sitä kantaessa. Tää epävarmuus on se, jota inhoan!!!

Aamulla pystyin syömään vaan pari viinirypälettä ja nyt väkisin tungin maustamatonta jogurttia mahaan, on niin heikko olo jo syömättömyydestä. Pizzaa tekis mieli, oikeen suolaista ja rasvaista, höh

Täytyy varmaan illaksi tilata. Pakkohan sitä on jotain alas saaha.

Vainiin..taaperoinen on selän takana taas pahanteossa. Meillä koristeltiin aluksi kuusi oikein nätisti ja tasaisesti, mutta nyttemmin pallot sun muut hilut on siirtyneet kummasti latvan suuntaan. Alhaalla ei ole enää edes havuja

Taaperoinen repii minkä ehtii, ja muilta kiireiltään kerkiää.
Viime päivinä on oppinut paljon uusia sanoja, niinkuin "avaa, volvo,ting (ovikello)" Miten suloinen, pieni miehen ääni

Sieltä kuoriutuu taas ihan uusi persoona, kun saa aseikseen sanat.

Nyt on kait pakko vääntäytyä ulos, poikaparka on ollut par päivää ihan vaan sisällä, kun en ole pystynyt liikkumaan. Ajattelin yrittää tuohon omalle pihalle saakka, ton jogurtin voimin..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 28.12.2006 klo 14:34
Avainsanat:

Jaa-a

On ollu viimeset päivät niin järjettömän paha olo, että en ole jaksanut kirjottaa yhtään mitään, vaan makoillu. Eilen illalla en saanu unta. Mietin ihan tosissani, että voisko tän raskauden jotenkin perua. Että oikeesti en sittenkään ole valmis ja että on jotenki pelottava olo kaiken suhteen. En halua kokea sitä 9kk pelkoa ja epävarmuutta, pelkoa säilytäänkö molemmat hengissä synnytyksestä..ja siitä seuraavaa vuotta peläten taas, ettei tule kätkytkuolemaa jne.
Oon oikee todellinen pelkuri ja osaan suurennella asioita ihan suotta.
Siks toiseksi, en kestä tätä pahaa oloa. Jotenkin on sellanen tuntu, että tää olo onkin jotenkin erilainen, ei sellanen, kun raskaudessa yleensä on ollu. Ja tosiaan ainua oire tuo paha olo. Ei edelleenkään rinnoissa mitään kipua, eikä masukaan tunnu yhtään "turvonneelta".

Siispä, näiden ajatuksien siivittämänä pelästyin aikalailla, kun tänä aamuna löysin housuistani ruskehtavaa "jotain". Siis hyvin todennäköisesti tämä raskaus on peruttavissa, ja hyvinkin nopeasti.
Löin samantien hanskat naulaan ja ihmeellistä, että ainakaan nyt ei tunnu yhtään miltään. Siis sen surullisemmalta. Ennemmin helpottuneelta

Tiedän, että monilla on vuotoja alussa..mutta mulla se on aina liittynyt vain keskenmenoon. Ja nää tuntemukset sen lisäksi. Tiedän, että tästä ei tule lasta.

Se pelottaa, että raskaus onkin jossain ulkopuolella, ja tulee ongelmia. Niitä en kaipais yhtään enempää.
Kauheeta, ehkä sitä voi ajatuksillaan tosiaan saada aikaiseksi tällasen?
Toisaalta, varmaan jokainen miettii jossain vaiheessa raskautta, että miksi ihmeessä rupesin tähän....!

Joulut on siis juhlittu, eikä tullu kovemmin syötyä, kun oli tää olo. Makeeta ei vois kuvitellakaan laittavansa suuhun, saatikka kahvia!!
Nyt iloitsen tästä suloisesta taaperostani ja tosissani pohdin, että hän saa jäädä perheen kuopukseksi. Tai mikseipä joskus harkitsisi vaikka sijaislapsen sijoittamista "pikkusisarukseksi"
Enää en halua yrittää ja yrittää ja pettyä. Kolme keskenmenoa riittänee yhdelle ihmiselle. Onneksi on kolme lastakin

Odottelen nyt, mihin suuntaan tässä mennään. Onhan vielä pieni mahdollisuus, että tää oli vaan joku hormoonihäikkä, joka lurautti kaks tippaa...
Mies suhtautuu tyynesti, niinkun nyt vaan mies voi. Hänelle käy kuulemma niin tai näin. Yritetään tai ollaan yrittämättä. Hänestä tässä on nytkin jo hyvä paketti kasassa

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 23.12.2006 klo 11:12
Avainsanat:

Nyt se alkoi

...nimittäin heräsin tänään siihen, että kahvi tuoksui suloisesti nenään. Vain yksi nuuhkaisu ja sitten oli lentää laatta. Ihmeen pitkään se antoikin litkua juoda

Noh, imin väkisin puoli kuppia reilulla maidolla, koska kokemuksesta tiedän, että äkkilopetuksella saa aikaan aivan järjettömän päänsäryn, joka ei lähde edes särkylääkkeellä!

Tänään olis vuorossa kuusen nouto, miesten homma meitin perheessä..
Niin oli myös lapsuusperheessäni. Muistan aina erään joulun, jolloin Isä ja pojat toivat kotiin kovin lyhyenlännän kuusen, ja siitä meinasi mennä koko juhla pilalle. Olin niin niin pettynyt moiseen ja vihainen, että huh sentään

Mikä siinä lie niin tärkeää, että kuusen pitää aina olla komia ja korkia. Kaippa se on joku tuttuus ja turvallisuus, kun niin on aina ollut. Sama näyttää perityneen tyttärelle, joka on moneen kertaan muistuttanut, että tuotte sitten ison, hienon puun!!

Enää ei ulkoisilla puitteilla ole itselle niin merkitystä. Ei se kuusi tai muukaan sälä joulua tuo, niinhän se menee. Kait sitä on tullut vanhaksi, koska kaipaa vaan rauhaa ja hiljaisuutta. Kynttilän valoa, glögiä ja kaunista musiikkia..lasten iloa, joka tuikkii silmistä.
Joulurauhaa tai mieltä ei voi puristaa mistään. Ja ajattelenkin niin, että todellinen joulu asuu sydämessä joka päivä, se ei lakkaa pyhien mentyä. Vasta arjessa tulee eteen se, miksi joulun sanoma on niin tärkeä. Vasta siinä sen voi elää todeksi ja ymmärtää toisella tavoin.
Vaikka juhlitaan seimen lasta, niin tuo tarina ei jäänyt siihen, se elää tänäänkin ja antaa toivoa miljooniin elämiin.

Oon ollut suorastaan "pukki-vastustaja" jo useemman vuoden. En ole koskaan halunnut kertoa sitä satua totena. Toki meillä on pukki käynyt ja se on ollut kiva leikki, mutta koskaan ei olla väitetty, että pukki valmistaa ja tuo lahjat toiveiden mukaan. Musta on tärkeä opettaa lapsille pienestä saakka, että lahjoja annetaan ja saadaan siksi, että halutaan osoittaa välittämistä ihmisten kesken. Tästä voi varmasti kuulla monen monta versiota "oikeasta tavasta", mutta tällainen on oma ajatukseni ja tapani toimia.
Muistan aina, kun miehen pikkuveli oli toisella luokalla koulussa ja edelleen uskoi ihan täysillä joulupukkiin. Kaverit pilkkasivat ja saivat siitä aiheen kiusata. Kaiken sen lisäksi pojalle iski rankka pettymys valheeseen ja siihen, että vanhemmat ovat antaneet luulla niin näin pitkään. Musta aika surullista. Ihan niin tosissaan ei pitäisi ottaa.
Pukki on luonut monelle asetelman; Joulun sisällä vain kulkee kaksi erilaista tarinaa, satua. Toinen kaunis seimikertomus, toinen korvatunturin huuruparta-tarina. Samanarvoisina, yhtä mielikuvituksellisina, yhtä tyhjinä satuina. Niinkö??

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 22.12.2006 klo 18:09
Avainsanat:

Tiukka tahti

Aamusella jo alettiin raivata kämppää. Isot lapset herättivät meidät unikeot, kun olivat noutaneet todistuksensa, iloisina ja täynnä intoa. Molemmilla ihan hyvät sellaiset, kelpaa niillä hymyilläkin. Jo viikkopalaverissa sovittiin, että sitten siivotaan yhdessä urakalla. Isäntä tosin "yllättäen" saikin tälle päivälle pitkän listan töitä, vaikka alunperin piti olla vapaa. Noh, niiden viime ostostensa jälkeen passaa painaakin vähän hommia!
Siispä, minä ja lapset hikipipossa..petivaatteet pihalle ja vaihtoon, pölykoirat parvekkeen kautta ulkoilemaan (eikä sisään enää tulemista!)
Matot ulos ja kuinka ollakaan, huomasin, että me ei omisteta olleskaan mattopiiskaa!!

älkää kysykö, millä ennen ollaan tampattu..
No, tosiasia on, että mies laittoi sen pois päiviltä, kun oli niin raihnaisessa kunnossa. Eikä uutta ole astellut taloon. Seliseli...?

Loppuviimeeksi saatiin kuitenkin ne ravisteltua ilman piiskaakin.

Taapero lähti pihalle pakoon imuriointia, isosiskonsa kera. Säästettiin ehkä ensyön yöunet, kun toinen ei näe imuripainajaisia

Kova homma, ja varsinkin moppaus laitto mahaan aikalaiset suppailut. Täytyy ottaa rauhaksiin.
Kaiken päälle lähdettiin vielä kauppaan tankkaamaan jääkaappia. Hirvee määrä tavaraa. Kärrystä irtosi lastin alla pyöräkin, mutta onneksi vain lukitus oli antanut periksi. Kotiin saakka päästiin kunnialla. Apuna oli onneksi ihana, rakas pikkusysterini, joka tulee viettämään myös joulua kanssamme.

Jossain välissä kasattiin piparkakkutalo, josta tuli -ei niin komia-...Mutta ei se mitään, yritys on pääasia tässä perheessä. Sitten kirppikselle hakemaan viikon liksaa. Mulla on taas pöytä. Tyhjensin kaiken ylimääräsen sinne ja menee kuin kuumille kiville. Tosin siellä on aika tyhjää, mutta ehkäpä ostavat sit mun loputkin kamat, kun ei ole paljoo muuta myynnissä

Illan työlistaan kuuluisi vielä lahjojen roudaus oikeille omistajilleen. Onneks pahoinvointi on ollu aisoissa. Ei vaan tee mieli syödä juuri mitään, kahvi tosin maistuu edelleen?! Voi olla, että jouluaattoon mennessä alkaa pahin vaihe..tietysti. Mutta säästynpähän sit hirveeltä ahtaamiselta. Tää raskauspahoinvointi on niin outo juttu, sitä ei oikeen osaa edes selittää, miltä se tuntuu.. Sellanen kuvotusaalto toisinaan ja muuten tasainen "ei tee hyvää"- olo, paha maku suussa koko ajan ja sellanen, että on nälkä, muttei kumminkaan haluu laittaa suuhun mitään. Höh. Jotain tuoretta ja raikasta vaan, nam! Omppu, viinirypäleet, kurkku, paprika, appelssiini

Tänään on täynnä viis viikkoa, siis kuudes alkaa

Jee

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.12.2006 klo 19:02
Avainsanat:

pa-pa-pa

...sanoo tuo taapero, kun katselee vieressä

On niin mielenkiintoista,kun ruudulla välähtelee ja liikkuu kaikenmoista kuvaa. Niin ja muuten tämä äiteekin melkein sanoo pa-pa-pa, niin ihmeelliseltä ruutu näyttää myös omaan silmään..Mies kiikutti nimittäin kotiin uuden näytön, tällasen liitteen ja laajakkeen mallin. Mahtuu nyt sitten kuvaan kerralla enemmän kuin tarpeeksi!
Meidän joululahjat on ilmeisesti sitten tässä, toi nimittäin samalla ovenavauksella myös digiboxin. Ehkä tammikuu ollaan syömäti tai jotain

En sinänsä ollu vastaankaan, kun nyt nään niitä kanavia, joita oon muuten joutunu kattelemaan netin kautta. Esim. toi tv7, joka on usein aamupäivät mulla auki, arkiaskareita puuhaillessa voi samalla kuunnella asiaa

Kun tässä kotiäitinä meinaa välillä jäädä toiselle sijalle tuo yläkerran suhteen hoitaminen. Tiijän kumminkin, että se on mulle elinehto. Mitä vähemmän muistan niitä aiheita, niin sen surkeemmaksi menee mun mielentila. Sen oon todennu jo moneen kertaan. Isän kädestä tulee se voima, jonka varassa uskallan elää ylipäänsä.

Noh, eilen kun tuli pohdittua tota pahoinvoinnin poissaoloa, niin onhan se kurkkinut tänään nurkilla. Kävelyllä ollessa iski aivan hirvee nälkä, ja kun vetäsin pahimpaan kurnintaan kahvin ja sämppärin, niin johan alko heittämään huonoa aaltoa. Mutta se on ohimenevää.

Täällä tuoksuu nyt pipari, tehtiin niitä oikeen urakalla. Niitä suolapähkinäversioita myös, ja olipa kielen viedä. Nyt onkin tekemistä, että saa ne pysymään kaapissa jouluun saakka..!
Isoveikka lukee tossa taustalla ihkuja rakettimainoksia, jotka just kolahti postiluukusta. Kuuleman mukaan teki jo ostoslistaakin. Mitähän tuli luvattua, kun toisella huulella vaan vastailin pojalle, keskittyen enemmän tähän ruutuun.
Kaamee millanen mamma, aika heikkoo esitystä tää mun huomion osoittaminen rakkaille ihmisille

Mieskin sanoi, jotta tahtoisi illalla piparia, vaan ei kuulemma näitä paistettuja. Jaahas..täytyy keksii sille jotain

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 19.12.2006 klo 10:34
Avainsanat:

sanapyssy sälähtää

Vau, mikä pakkanen pihamaalla

Ihanaa nähdä valkoista, puhdasta pintaa. Taaperoinen oli aivan onnen ylämailla, kun pääsi kuoputtamaan valkoista maata..elämä on ihmeellistä

Eilinen olikin tiuhaa menoa ja auts, maha parka piukoitteli ihan kaameesti. Tällasta se oli taaperonkin odotus. Meni makoiluksi puolessa välissä. Täytyy toivoa, että tästä selviäisi kunnialla kumminkin. Taaperoistahan on pakko hoitaa, vaikka miten suppailisi..

Niin, ja eilen oli taas mielipahaakin ihan riittävästi.. Pojalla on ollu koulussa kiusaamista useemman vuoden, aina ajoittain. Se on kyllä herkkä mies, ja ehkä joskus ottaa turhankin helposti itseensä ja saisi vaikka opetella vähän kovuutta.Mutta toisaalta tiedän, että se on aika mahdoton tehtävä, muuttaa luonnettaan, varsinkin lapsella, kun ei se onnistu aikuiseltakaan! Mulla oli rankka kiusaamiskokemus koko ala-asteen ajalta, ja se on tottavie musertanu ison palan mun maailmaa ja itsetuntoa ja kesti liian kauan keräillä niitä takaisin! Vasta viime vuosina oon pystyny hyväksymään sen, että kiusaajat oli väärässä, "totuudet" joita mulle lauottiin, oli isoja valheita. Eikä vika ollu mussa, ei mun ulkonäössä tai käyttäytymisessä, vaan kiusaajien pään sisällä. Jokaisella on oikeus olla sellainen, kuin on, ilman, että kimppuun käydään.
Toki myönnän sen, että mussa on piirteitä, jotka altistaa kiusaamiselle. Ja valitettavasti piirre on myös periytyny ainakin yhdelle lapselle

Tietynlainen alistuminen ja herkkä loukkaantuminen, "kiltteys" joka saattaa antaa "johtaja"tyypille tarpeen alistaa ja hallita. Työpaikalla eräs vanhempi nainen yritti jossain vaiheessa viritellä omia verkkojaan, mutta nostin välittömästi kissan pöydälle ja sellaisella varmuudella että itsekin säikähdin

Tätiraukka joutui perääntymään äkkiä, eikä sen jälkeen enää koitellut heikkoja kohtiani. Niin sitä pitää, olisi pitänyt jo sillon pikkuisena, puolustaa itseään. Mutta mistäpä pieni ihminen siihen saisi eväät

Puolustan lapsiani hyvin hanakkaasti näiden omien kokemusteni takia.

Mua kuvottaa se suhtautuminen, joka huokuu muutamista luokan lasten vanhemmista. Omassa lapsessa ei ole koskaan mitään vikaa. Kiusaamistesta puhutaan "kiusaamisena", joka tarkoittaa, että kiusattu on itse ottanut liian herkästi herneen nenäänsä. Heidän mielestään kiusan raja kulkee paljon korkeammalla, esim haukkuminen ei kuulu sen piiriin, se pitää kestää kuin mies! Ja on kiusatun oma ongelma.
Suuttuttaa niin, että silmissä sumenee. Oikeesti, ja rehellisesti sanottuna toivon, että niiden vanhempien lapsia kurmotettaisiin kunnolla hetken, jotta pääsisivät itse kokemaan ja sitten puhumaan syvällä rintaäänellään!!!

Kun melkein koko luokan pojat kerääntyy yhden ympärille ja nimittelee nimen väännöksillä ym ja naureskelee, musta se on kiusaamista ja aika rankalla tavalla, vaikkei mustelmia näy missään. Se on joukolla hyljeksimistä ja porukan ulkopuolelle laittamista, suunnitelmallista kiusaa. Kyllä mä toki ymmärrän, että poikien kesken tulee joskus sanaharkkaa. Ja ohimennen heitetyt haukut vois opetella ohittamaan olankohautuksella. Asia on sillon ihan eri, kun molemmat on tavallaan samalla tasolla. Mutta toi yllä mainittu ei todellakaan ole sitä.

Pahinta on just se, että lapsi vetäytyy vähitellen kuoreensa. Todella uskoo olevansa huono, tyhmä ja outo, jota kuuluukin hyljeksiä. Kaikki rakkaus itseä kohtaan häviää. Oman kuvansa näkee hyvin vääristyneestä peilistä ja se tulee rikkomaan monta asiaa vielä muussa elämässä. JOtkut onneksi selviää ja jatkaa elämäänsä entistäkin ehyempänä, kasvaneena ihmisinä. mutta uskon, että useampi oppii vain halveksimaan itseään ja sitä kautta myös muita. Kerää sisälleen katkeruutta ihmisiä kohtaan, masentuu ja pelkää elämää. Se pahimmassa tapauksessa. Älkää kukaan tulko väittämään mulle, etteikö kiusaaminen olis vakava asia!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 18.12.2006 klo 10:06
Avainsanat:

viimestä viedään

Se olis tällä viikolla hoidettava kaikki viimeset vilinät joulun osalta. Jotain muistamisia on vielä hankkimatta, ja melkein kaikki leipomatta

mutta en ota mitään paineita, kyllä tässä pärjätään niillä eväin, mitä aikaiseksi saahaan..
Onneksi neiti kymmenen-vee tekee mielellään leipurihommia ja eilen paistoikin jo joulutortut

Meinataan kokeilla erikoista piparireseptiä, johon lisätään suolapähkinöitä, saaps nähdä maistuuko.

Mulla on tosi kumma olo, kun menkat vaan ei ole tullu ja testikin näyttää sen raskauden, vaan ei todella tunnu yhtään miltään?? Ainoot oireet on silmissä mustuminen noustessa (sitä on muutenkin) vain häivähdys pahasta olosta silloin tällöin, hajuaistin herkistyminen ja hengästyminen helposti. Ei ollenkaan täytä sitä listaa, joka mulla on aikasemmissa raskauksissa ollu. Ihan eka raskaus oli kyllä oireeton, mutta lasken niin, että elimistö ei vielä tajunnu koko juttua sillon?! Toisesta oli todella paha olo. Sitten tuulimuna täysin oireeton ja taaperoisesta oikeen ilkee olo. Jaa, jospa tää meneekin tällee vuoroin

Tai sitten se on tuulimuna taas

Olishan se kiva tietää, että mitä tää on..mutta koitan odottaa kärsivällisesti, eihän tässä oikeen muutakaan voi. Näillä päiväyksillä ei edes ultra näytä vielä yhtikäs mitään.

Eilinen päivä oli pitkästä aikaa oikeen kaaos. Tapeltiin koko perhe niin, että oksat pois. Mies on heivannu niksapurkat pois ja käyttää tilalla pikkuannoksen laastareita ja sen huomaa!! Veti aiemmin paketin purkkaa/ päivä, joten niksamäärä oli ihan järkyttävä. Noh, hyvähän se tottatosiaan on, että haluaa aineesta irti, mutta mikä hitsi siinä on, että aina pitää toisten suostua ottamaan pahat olot vastaan.. Huutaa kun palosireeni pienestäkin väärästä sanasta ja erityisesti lapset saa kokea sen nahoissaan. Kyllähän tää armas puoliso on muutenkin sellanen pakkaus persoonaa, että välillä oon ihmeissäni. Tulta ja tappuraa ja sitten täyttä intoo, huumaa ja iloista poikamaisuutta. Itepähän oon kanteni valinnu ja toisaalta en vois sietää naismaista, liian tunteen heiteltävänä olevaa miestä, joka pitäisi mua turvakallionaan...
Toisaalta, tietyissä asioissa näkyy, että mä olenkin vahvempi ja useimmiten se, joka tekee päätökset..vaikuttamalla salakavalasti toisen päätöksiin, ( hui, ihan kun eeva aikanaan aatamiin!?) niin , että se luulee päättäneensä itse

Molemmat siis on tyytyväisiä. Mutta onpa tässä paljon opettelemista edelleen. Ei se helppoo oo, parisuhteessa eläminen ja sen hoitaminen. Mutta yksinkään en olis, enkä haluais elää. Kyllähän se on niin, että ihminen hioo ihmistä ja vaikeempi sitäkin enemmän..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 13.12.2006 klo 11:40
Avainsanat:

Ruskeaa

Lueskelin tossa aamun aluksi vauva-lehteä, joka kolahti eilen postiluukusta. Riisuin taaperolta vaipan, kun se oli niin painava yön nesteenkeruusta

Ajattelin, että ottaapa vähän aikaa ilmakylpyjä. Siinä se touhuskeli ja leikki, kunnes yhtäkkiä tuli kovasti osoitellen ja puhisten mun luokse. Jaa-ha, pakkohan se oli lähteä katsomaan. Ei siinä sen enempää eikä vähempää, kun että pikkumies oli vääntänyt keittiön lattialle pari golfpallon kokoista torttua ja sitten pelannut vähän sählymailallaan...! Oli sitten sitä ruskeaa vähän jääkaapin ovessa, todella paljon mailassa ja huhhuh, entäs lattiassa. Haju oli sanoinkuvaamaton, siinä nousi yrppä kurkkuun niitä siivotessa. Tuntuu, että se leijuu edelleen jo eteisessä vastaan, vaikka siivosin. Mitäs menee äitee laiskottelemaan, eikä vahdi joka sekunti lastaan

Tästä tarttiis lähteä hakemaan tän vuoden viimestä tupperipakettia matkahuollosta ja jakaa ne asianomaisille. Pääsee sitten siitäkin bisneksestä tältä vuodelta. Samaten pitäis käydä metsästämässä lahjalaatikkoon vielä muutama saalis. Ajattelin lähtee kävelypelillä ja siinä onkin haastetta, näyttää olevan aika sateinen keli nimittäin. Mutta sokeriahan me ei olla edelleenkään

Jes, huomenna pääsee taas äänittämään ja nyt sitä unelma-bluesia

Tänään naapurit joutuu kuuntelemaan tän tädin ääntä aika moneen otteeseen, koska aion tässä touhujen keskellä samalla harjotella..mutta saahan sitä kait päivisin pitää vapaasti meteliä .
Kumma muuten, mutta taas tänään ei tunnu yhtään siltä, että masussa olis mitään erityistä. Onkohan siellä..., se selvii kunnolla oikeestaan vasta joulun jälkeen, kuhan saa sen 6vk täyteen ja voi käydä ultrassa etsimässä sydämen sykettä. Sen aion tehdä, pieni raha mielenrauhasta. Sillon aikanaan olin yhdeksännellä viikolla ja kannoin sylissäni vain tuulta. Eipä sillä, etteikö sen etsinnän jälkeenkin voisi tulla pettymystä, mutta sehän on tosiasia, että jos syke löytyy, niin mahdollisuudet on kymmenesti paremmat..

Eilen sattui muuten inhottava tilanne. Vein isompaa poikaa sählytreeneihin. Jätin pojan parkkikselle ja lähdin ajamaan tielle päin. Pihassa oli purkaantumassa toinen auto, josta nousi paljon poikia. Kiersin auton vähän kauempaa ja varoin lapsia. No, eikös toisesta suunnasta kävellyt jonkun äiti, keskellä parkkialuetta ja tulossa suoraan mun alle. Oikeesti jäi sentistä kiinni, ettei etupuskuri kaatanu tätiä konepellille. Huh! Kyllä säikähdin. Tuo täti se sitten irvisti ja mulkaisi erittäin vihaisesti ja meinasin nousta autosta kiljumaan akalle takaisin, mutta sain hillittyä itseni. Mun vikanihan se todennäköisesti oli., mutta säikähdys ja irvistys nosti mulle välittömästi raivon pintaan!
Kävelijä kaiketi on aina oikeassa, vaikka tulisi oikealta eteen...

Okei, mä kieltämättä joskus ajan liian nopeetemposesti (siis en kovaa mutta äkkinäisiä liikkeitä..) ja olis syytä tehä parannusta. Onneksi nyt oli varjelus mukana. Silti vyörytän puolet syystä kävelijän niskaan, aikuisen ihmisen olis musta vähän syytä katsoa, mihin kävelee, jos näkee, että auto on tulossa. Ei aina voi olettaa, että auto pysähtyy ja väistää!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.12.2006 klo 20:45
Avainsanat:

Pimeetä

...on ulkona, vaan ei onneksi juuri nyt sydämessä

Isoin ja pienin mies koittavat tuolla, kumpi saa ensin unen päästä kiinni. Siispä mami kirmaa heti koneelle, kirjottaakseen pienen pätkyn. Tänään on ollu hankala päivä tuolla pikkuisella, nimittäin. Roikkunut jalassa ja venytellyt äänijänteitään oikein urakalla!
Aamu alkoi muutenkin vienoisella vivahteella pahaa oloa..mutta meni se onneksi päivän mittaan ohi

Tänään tein varmistustestin ja niin, näyttäähän se siltä, että kauniisti piirtyy kaksi viivaa. (s.k. jos luet täällä, niin pidäthän salaisuuden!

)
Toki nyt on se viikko, jolloin puolet alkaneista raskauksista päätyy keskenmenoon, siksi en niin intoile..aika näyttää. Toisaalta suorastaan pelottaa ja on sellanen olo, että jos on mennäkseen, niin menee, enkä sitten enää lähde uudestaan yrittämään! Se on henkisesti aika raskasta toivoa ja pelätä ja pettyä ja toivoa taas...takana kun on aikanaan kaksi keskenmenoa, niin tiedän tunteen jo liian hyvin!

Mutta nyt päivä kerrallaan. Paha hokema tullu tosta

Mutta ehkä niin tärkee, että sitä on pakko toistaa väsymykseen saakka...

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 09.12.2006 klo 21:02
Avainsanat:

Jaa-a?!

Viikonloppu ja isäntä omilla teillään...meni kavereitten kanssa pelaamaan pokeria. Kuulemma tarkat säännöt ja summat, joilla pelataan. Lupasi, ettei häviä mitään kerrostaloasuntoja siellä!
Eikä kuulemma myöskään laita suuhunsa mitään alkomahoolipitoista ja menihän tuo autolla. On se opittava luottamaan, kun kerran niin on sovittu ja sille tää suhde pohjautuu.. Kiva se on antaa toiselle välillä vapaita, tietää sitten itsekin taas pääsevänsä

Huomenna oonkin menossa taas pienelle keikalle, joten se on ukon vuoro jäähä huushollin pitoon.

Onpas tässä päivänä muutamana juilitellu mahanpohjaa aika erikoisesti..piukkenee koko alavatsa, niin kovin tutun tuntuisesti

Ja kiirehdinkin jo testikauppaan, ja huhhuh..enpäs kerrokaan...!

Eilen sain niin mieltä ylentävän tekstiviestin vanhalta "ihailijalta", että sitä suorastaan tunsi itsensä prinsessaksi

Tässä omassa kotipiirissä tulee niin harvoin saatua hyviä sanoja, saati annettua, että olipa oikein sokeriannos vereen.
Miten sitä onkin niin kovin kipeä tai iloinen muutamista sanoista. Ovat ne aika aseita, niin hyvässä, kuin pahassa. Oppiapa niitä käyttämään oikein, siinä elämän mittainen koulu!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 06.12.2006 klo 13:09
Avainsanat:

siniristilippu

Hyvää itsenäisyyspäivää!
Meillä sitä vietetään kohtalaisesti television edessä. Vähän käytiin taaperoista ulkoiluttamassa, mutta senkin reissun mies valitii, että kun on niiii-n kylmä. Siis täh!? Joulukuu ja 10 astetta lämmintä, ja kylmä!!? Toiset osaa ottaa elämän vaikeesti

Taapero on oppinut vaatimaan hississä napin painallusta. "minä itte" alkaa nostaa päätään

Ällistyksekseni huomasin, että toinen osasi heti painaa oikeaa numeroa. Pienet silmät on ilmeisesti tarkkaan seuranneet, kun muut on sormeilleet namiskariviä.. Fiksu, sanoisin

Mä en kyllä rupee, jos joulukin on tällanen musta..oon miettiny joskus, et kuinka ihmiset osaa olla esim. etelässä viettämässä joulua. Mä en lähtis kirveelläkään. Ihannoin sitä perinteistä, vanhaa, valkeaa joulua. Koitan aatella positiivisesti, jotta eihän se tarvii kun parin tunnin kunnon myräkän, niin kaikki peittyy valkeaan

Jos nyt viettelis kunnialla tän itsenäisyyspäivän..perheen kanssa. Ja toivottavasti tappelemati. Meillä saadaan yleensä vapailla aikaan hyvät matsit niin lasten, kun aikuistenkin kesken. Mitälie legendaarista viikkostressin purkautumista..

Mutta, kiitos isoisille, jotka taisteli tän maan meille

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 04.12.2006 klo 19:48
Avainsanat:

Kirveltää

...ne silmät, juu. Ei siitä mihinkään pääse. Siispä juoksin ostamaan kostukkeita. Mutta ei tuo tunnu liiemmälti auttavan. Onko siis kuivuutta sittenkään. Tarvii kait käydä silmälääkärillä, jotta sekin asia virallisesti selviää, ilman omia luulotteluja!
Tää päivä on jotenki tuonu sellasta fiilistä, että ei tässä terveitä olla. Pakko kait vaan tyytyä tottumaan siihen ajatukseen. Jos sitten kääntyykin lopullisesti hyvään suuntaan, niin aina parempi. Mutta en onnistu nyt yksinkertaisesti uskottelemaan itselleni, ettei mitään ole pielessä

Vähän ajatusta helpotti, kun kuulin erään tuttavan sairastavan tautia myös, ja hyvin tuo tuntuu eteenpäin potkivan siitä huolimatta.
Mutta nyt tautisista aiheista ihan muihin.

Sain tänään seuraavan biisin "aihiot", kivan kuulosta bluesia olis työn alla siis nyt. Mä oon aina tykänny laulaa bluesia, se on mun salainen haave, että saisin joskus tehdä sitä koko letullisen. Ihana venyttää pitkään ja hartaasti, ja sitten kiemurrella erilaisia äänenvärejä samaan pakettiin. No okei joo, se tuskin kuulostaa niin hienolta, kun miltä kuulostaa, mut pääasiahan musiikissa onkin just se, että siitä ite nauttii, eikö

Ja sitten kun mä oon luonteeltanikin sellanen blues-sävytteinen, niin mikäs nappais paremmin..

Nyt taitaa iltahommat kutsua. Jouluverhot sain sentään tänään kiskastua ikkunaan..jotain edistystä

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 03.12.2006 klo 10:16
Avainsanat:

VIIVI....!

Tänään iskis taas nakki mennä pitämään esittelyä. Ei vaan yhtään kiinnosta. Varsinkin, ku tiedän, että siellä on monta ihmistä, jotka jo kerran tällä viikolla on ollu mukana ja tuskin ostaa yhtään mitään. Kait myyjällä pitäiskin olla vähän eri asenne jo mennessään, että siitäkin arvaa, että tuskin tulee myyntiä. Vähänkö pessimististä tyyliä täällä

Ei mutta oikeesti, eka adventti ja muutakin tekemistä vois löytyy!

Eilen kurvastiin tampjereen suuntaan ja mentiin ihka uuteen ideaparkiin. Sinne olikin jonoa jo motarilta saakka, parin kilsan automadot kiemurteli päätepisteeseen päin. Mahduttiin sentään sisään ja kyllä siinä oli maalaistollo ihmeissään moisen kauppamäärän keskellä. Hyvä, kun tajusin ostoksia tehdä..jotain sentään jäi käteen (mutta se ei valitettavasti ollut rahaa..

). Ehkä ei enää ennen joulua kannata sinne mennäkään, väljemmillä vesillä onnistuu ostokset paremmin, ainenkin mulla. Noh, bongattiin me julkkiskin sentään. Meillä on miehen kanssa kisa, kumpi enempi bongaa, ja toinen on heti kateena

Niin, tälläkertaa asianomainen oli Viihde-Viivi. Siellä neito seisoskeli kirjapisteensä vieressä tarjoilemassa uutuusteostaan "sinkkunaisen käsikirja". Katseli aika happaman näköisenä ohikulkevia ja kierteli vaivautuneena välillä vaatteiden seassa. No, ei ollut ihmekään. Onneksi sillävälin paikalla päivysti samankokoinen pahvi-viivi, tuuraamassa. Ja jos oikein ilkeesti sanoisi, niin noinkohan nuilla oli paljoa eroa

Ei vaiten.
Mies kävi myöhemmin katsastamassa tädin, kun kehaisin nähneeni. Juu, ja se huomasi ainoastaan sen, että stringin narut pilkistivät naikkosen housunkauluksesta. Tiettyhän sinkkunainen tietää, että sen verran täytyy aina näyttää..
Mutta ei suoda enempää palstatilaa kyseiseiselle. Sitäpaitsi täällä on tämä päätoimittaja sitä mieltä, että nyt loppu kirjottelut ja mennään muihin hommiin. Taaperolla hössöt housussa, se on siis moro!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 29.11.2006 klo 20:11
Avainsanat:

Totuus on..

..tarua ihmeellisempää, sen oon viime päivinä laittanu jälleen merkille.
Olen ollu huokaistuneen helpottunu yllättävästä terveydestäni, mutta toisaalta olen kuulostellut epäilyksen kuiskintaa vasempaan korvaani

Siinä mielessä olen parantumaton!
Jos kumminkin vähän nivelissä kolottaa, jos sittenkin silmäkulmaa kirvelee, jos tuntuukin hieman väsymystä...jospa se onkin sitä.

Sellasta miettii, ja kun miettii, niin tuntuuhan sitä. Ja mikä sitten on normaalia, sitä mä en edes muista. Tai aina musta on tältä tuntunu, just tältä, eikä miltään muulta.

Järjellä kun ajattelee, niin imetyksen lopettaminen, kuin seinään 2kk sitten vaikuttaa varmasti hormoneihin ja tuo oman olonsa? Ja sitten pahasti pelkään, että masennus on niskassa ja niska jumissa. Koska silmät on tehny kyyneliä, ihan liikaa siihen nähden, kuinka on asiat.
On tuntunu vaan niin surkeelta, niin turhalta, niin epäonnistuneelta. Arvottomalta, huonolta. Sellaselta, miltä ei pitäis ja mihin ei ole syytä! Ne lasit, ne ei ole enää vaaleansiniset, ne on harmaantuneet. Ton kuraisen ilman matkassa sumentuneet. Kukapa ne vois pestä ja puhdistaa, tehdä kirkkaaksi katsella. Että näkisin oikein, että tuntisin, ja kuulisin. Niin, ja uskoisin.

Siinä pari viime päivän ajatusta. Ja tähänkö pientä nyyttiä nyt toivomaan? Niin. Hullulta kuulostaa, järjettömältä. Eihän kukaan tällaiseen. Mutta sittenkin. Uskoisiko kukaan, jos sanoisin, että lapsi tuo ilon maailmaan, tuo syyn jaksaa ja uskaltaa?
Jos ei veikkaa, ei voi voittaa..ja rahat voi mennä myös hukkaan, niin se elämä menee. Eli en voi luvata, että sitten varmasti jaksan, etten koskaan väsy, etten koskaan ajattele pimeitä, synkkiä mietteitä..mutta lupaan yrittää ja uskoa huomiseen. Uskoa, että suurempi käsi kantaa ja vie.

Lindexillä tuijotin pitkään suloisen, suloisen söpöjä vauvanuttuja, ja pehmeitä samettihousuja, äitiysmalleja. Haikeana, odottavana, ihanko oikeasti minäkin vielä, voisinko?
Oili on täällä, siksi hätäinen viime pohdinta, punninta. Mikä kannattaa, ja kannattaako? Haluaisin.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.11.2006 klo 15:29
Avainsanat:

Uskomatonta!!

Nyt on taas myllytetty kaikki ympäri! Tulin
just reumatologin juttusilta..ja mies oli sitä mieltä, ettei hän näe
mitään sjögreniin viittaavaa. Suu, eikä silmätkään ole
sairaudelle ominaisesti kuivat (ainakaan päältäpäin katsottuna, eikä
oireetkaan vaikuta ihan siltä) Turvokkeiset pienet sylkirauhaset ei yksin
riitä diagnoosiin. ReumaFaktori oli 17, (viitearvo 14), joten sanoi, että se on
lähestulkoon normaalin rajoissa, ja sjögrenissä se olisi
korkeampi. Samoin ei löytynyt tumavasta-aineita, jotka on aika oleellisia. Lonkkakipua epäili
asennon aiheuttamaksi, kun kannan "vauvataaperoani" aina oikean lonkan
päällä, pitkiäkin matkoja välillä.Sanoi, jotta voisin odottaa vielä
kutsua sairaalan reumatologille, jos haluan asiaa varmistaa, mutta hän
ei näe syytä lisätutkimuksiin.

Kotiin päästyä soitin samantien
yksityiselle hammaslääkärille, ja pääsinkin heti peruutetulle paikalle
( järjestetty juttu?

) Otatti röntgenkuvan suusta ja totesi, että
suussa oleva limakalvopatti on viisaudenhampaasta johtuva turvoke!
Siellä on poikkisuunnassa viisuri ja väliin pääsee moskaa, joka saattaa
hyvinkin aiheuttaa tulehdustilaa ikenen juureen.Sanoi, että
sylkirauhasissa ei ole kerrassaan mitään outoa. Hän näkee päivittäin
tämän näköisiä, joillain ihmisillä ne vain ovat sellaisia, ilman mitään
tautia!
Siis viisurin poistoon ja hymyä huuleen

Käski uskoa
sanaansa, ettei puhu potaskaa.Myös hän eväsi sjögren epäilyn.
Heillä suu kuulemma näyttää usein erilaiselta, kuivemmalta..

Iso huoh!!! Tietysti
pieni epäilyksen siemen jää piiloon asumaan, mutta nyt aion elää päivän
kerrallaan siinä uskossa, ettei sittenkään ole perussairautta niskassa.
Joskus käy näinkin päin...että epäilys on pahempi, kuin todellisuus. Kiitos kuuluu Isälle taivaaseen!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.11.2006 klo 10:25
Avainsanat:

Kivireki perässä

..on meinaan kasaantunut asioita, ikäviä, vähän turhan paljon. Alkaa stressimittari kipuumaan nuppiin saakka

Tätä omaa sairautta oon vatvonu ja vatvonu ja toisinaan oon jo hetkeksi unohtanu sen ja kaikki sen tuomat uhkat. Mutta paljon on vielä edessä, eikä yhtään tiedä mitä..
Tänään on reumatologin vuoro kertoa osuutensa asiaan. Taikka vissiin tutkivat lisää, verikokeita jne., että päästään selville taudin aktiivisuudesta. Kait sekin jotain jo kertoo, että crp ja leukkarit oli ihan normaalit, ei ainakaan mitään tiukkaa tulehdusta oo missään.

Nyt mua huolettaa vaan suussa tuntuva "vesikello", joka on ollu siinä koko tän 2kk..se suun erikoislekuri kyllä katto senkin ja sano, että on vaan tavallinen limakalvon pullistuma. Mutta nyt oon alkanu epäillä, että jos se ei nähny oikeeta kohtaa kumminkaan! Täytyy selvittää toi homma pikimmin uudestaan, kun kerta vaivaa

No, sitten näihin reen muihin kiviin. Läheisessä perheessä on kaaos. Mies lähti herra Alkon matkaan ja jätti perheensä oman onnensa nojaan. Kaksi pientä lasta ja vaimo jäivät kotiin odottamaan, tuleeko enää kotiin. Uhmakkaasti käyttäytyvä isäntä lupasi olla kuvioista pois pitkän aikaa..ehkäpä toisen naisen luona, näin on epäilys. Kurja tilanne, yritin olla välikätenä, mutta turhaahan humalaiselle uhoojalle on mitään selostaa. Menee kankkulan kaivoon.

Tiedän nahoissani just ton tilanteen, sen paniikin ja kaaoksen, kun elämästä menee koko pohja. Ehkä siks tuntuukin niin pahalta, kun muistaa sen niin hyvin. Mä vihaan koko viinaa, miten se voi niin monen elämän viedä tuhoon!
onneks kaikki on sittenkin mahdollista, eikä tilannetta oo vielä menetetty. Kädet on tiiviisti ristissä sen puolesta

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 23.11.2006 klo 10:28
Avainsanat:

Tiimalasi

...on ton biisin nimi, jota ollaan viimeksi studiolla väännetty. Eilen tehtiin loppumiksaus ja poltettiin masterversio talteen. Kamalaa, miten ne sanat tunkeutu yhtäkkiä tajuntaan, ja meinas alkaa itkettää. Onneks sain nieleskeltyä kyyneleet, piiloon mikserikaverilta. "Tiimalasissa hiekkaa, sen valumista katselen, elämääni aatellen. Ohi elämä virtaa, vaikka kiinni saada tahtoisin, edes yhden päivänkin.."

Mietin tietysti tätä sairauttani ja sitä, miten elämä tosissaan virtaa ja tiimalasin hiekka hupenee. Entistäkin tärkeemmäks tulee ajatus siitä, että pitää elää vaan TÄSSÄ päivässä ja sekin täysillä. Ymmärtäen, miten hyvä on tänään, vaikka näillä eväillä, että kumminkin saa elää.
Ehkä mä tuun toimeen tän sairauteni kanssa, opin hoitamaan itseeni ja välttämään kiirettä.
Ikävä juttu on se, että tää sairaus on periytyvää mallia. Eli pahimmassa tapauksessa oon siirtäny sen myös lapsiini. Tulee vaan mieleen, että mistäköhän kaukaa itse oon sen periny? Isällä on kyllä aina ollu suu/hammasongelmaa, masennusta, unettomuutta, niveloireita ja rytmäreitä..mut eipä koskaan ole edes puhuttu moisesta sairaudesta..

Tänään pitäs tulla tätejä kippokokoukseen, meille. Toi homma on jotenki menettäny merkityksensä. Mietin, että miks ihmeessä ihmisen pitää väkisin vääntää jotain, mikä tuntuu väännöltä. Siis nyt tässä elämäntilanteessa..tarviiko mun juosta kokouksissa ja esittelyissä, kun kumminkin musiikkihommiakin on paljon ja sitten tää perhe ja pieni taapero. Polttaako sitä suotta kynttilää molemmista päistä? Kivahan niitä astioita on ansaita itelle, ja vähän rahaakin, mutta aikansa kaikkee. Mä varmaan alkuvuodesta heivaan homman, teen nää jo sovitut keikat enää pois!

Nyt imuria kaivamaan kaapista, onneksi taapero ei enää pelkää sitä vaan uskaltaa jo olla samassa huoneessa ja jopa huutamatta

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 22.11.2006 klo 10:24
Avainsanat:

Mä arvioin täysin oikein!

..Soitin eilen kärsimättömyyttäni jo tuloksia. Ja näinhän se oli, että reuma-faktori on veressä koholla! Vahva epäilys Sjögrenin syndroomasta. Nyt tekis mieli tirvasta sitä EVVK-lääkäriä, joka piti mua pilkkanaan.. Itseasiassa se soittaa mulle huomenna lisätutkimuksista, ja aion sanoo sille palautetta potilaan kohtaamisesta ja tosissaan ottamisesta!! MUR

Noh, mua toisaalta helpottaa tieto, että sairaus löytyi. (se tietty vielä vahvistetaan lisäkokein, mutta oireet ja löydökset tähän mennessä antaa jo varmaan 80% varmuuden..)
Vähän on kumma olo. Eilen olin terve ja tänään sairas, koko loppuelämäni. Mun papereissa ei tule koskaan enää lukemaan "perusterve" nainen, vaan sjögreniä sairastava..

En oikein osaa suhtautua asiaan, menee varmaan aikaa. Pelko on niskassa ja heti tietty tunnen kolotukset tuplana.. Lonkka särkee ja unet oli pois viime yönä. Kiva, kiva, unettomuus kuuluu tän sairauden listaan myös. Toisaalta, se mulla on ollu jo monenmonta vuotta, niin miksipäs diagnoosin saaminen sitä muuttaisi. SEn kanssa on vaan selvittävä!
Pelottavaa on se, että vaikka tää on lieviin kuuluva sairaus, niin sillä on myös vakavia muotoja, mm. 40x riski sairastua imusolmukesyöpään

Mä kun olen aina ollu kauhee pelkäämään. Ei voi kun elää päivän kerrallaan kädet ristissä ja toivoa, että lievä tapaus riittäis mun kohdalla!
Vaikka pää on suhteellisen rauhallinen, vasta analysoi tilannetta, niin huomaan, ettei tee mieli laittaa suuhun yhtään mitään. Keho protestoi, se on järkyttynyt. Kait se ajallaan, eikä onneks tässä varressa tunnu ihan heti painon lasku

Tekee alkuun vaan hyvääkin.. Nyt pitäis ottaa selvää sairaudesta muuten, miten sen kanssa pitäis elää. Likkuuminen, raskaus ja elämäntavat muutenkin..miten ne pitäs hoitaa.
Ainakaan en haluasis haudata haavetta vauvasta! Mutta todennäköisesti on hyvä lykätä vieläkin kuukaudella ainakin, että selviää tää tauti kokonaisuudessaan ja kuinka laajalla se mussa on!

HUoh!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjoitettu: 21.11.2006 klo 10:44
Avainsanat:

Kiva, kiva!

..Eilen tuli pitkästä aikaa hyvää mieltä musiikin saralta

Onneksi on näitä keikkailtoja, joista saa lisää virtaa ja muistaa, missä mennään ja mikä tän jutun tarkotus onkaan. Sitä hautautuu niin helposti näitten käytännön ongelmien alle ja alkaa säälimään itteään, surkeitten olosuhteiden takia.
Oltiin keikalla omassa kirkossa, minä ja kaks kitaraa, kun bändin loput jäsenet oli estyneet..onneks onnistuu pienemmälläkii porukalla. Joka tapauksessa saatiin niin hyvää palautetta heti perään, jotta harvoin saa. Hengellisissä piireissä on omat hankaluutensa myös siinä, että siellä ei oo ihan sama, mitä laulaa..musiikkia arvioidaan soitto-ja laulutaidon, sekä sävellys/sovitustaiteen lisäksi myös hengellistä antia "henkeä", joka biiseistä välittyy. Onneksi tää jälkimmäisin ei ole itsestä kiinni, vaan siitä, että antaa itsensä käyttöön ja loput saa jättää isompiin käsiin!

Mutta se musiikista. Huominen pelottaa..kun pitäis soittaa ne verikokeiden tulokset. Järki sanoo, ettei pitäis suotta panikoida, mutta mieli kiertää omia ratojaan..taas! Jos sieltä löytyykin kauheet tulehdusarvot, tai jotain tosi ikävää..

Noh, pakkohan se on selvittää, kun ei se miettimälläkään parane, joten nyt on vaan selkä suorana odotettava tuomiota.

Perheen neiti parantui omasta taudistaan jo kaikkien onneksi

Angiinatkin ehdittiin jo tarkistaa, muttei se sitä ollut, niinkuin ei tuolla pienimmäiselläkään.
Taaperoiselta sitä virtaa vasta saakin. Se on niin-niin suloinen, kun tulee ja rutistaa oikein kovaa ja pitkään. Selvästi sellanen halipula, joka iskee ja sitten on hellittävä ja HETI

Sellanen huono puoli siinä on, että mun halipulat tulee täytettyä päivän mittaan ihan kokonaan, ja kun se isäntä itte saapuu illalla haleineen, niin tää täti meinaa juosta jo karkuun

Mutta nyt tuo ihanaisen, sumusaiteisen syysilman kutsu alkaa kuulua, ja se on mentävä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.11.2006 klo 11:13
Avainsanat:

Lyhyesti virsi kaunis

"Vaativat avautumaan, kun eivät saa minusta selvää.
Käskevät muuttumaan, kun en marssi tahdissaan, enkä seuraa kaavojaan.
Mutta kenelle avautuisin- kenen mieliksi muuttuisin?
Kun on sata syyttäjää, tuhat muutoksen vaatijaa- "pyhää" kurjan parantajaa.
Eikö ihmisen tulisi olla ensin itselleen uskollinen ja omalle Luojalleen?
Eikö Jumalan rakkaus riitä kokovikaista armahtamaan?
Eikö lunastushinta riitä koko velkaa kuittaamaan, syntitahroista puhdistamaan?
Raakku avautuu auringolle, sielu armolle, totuudelle ja lämmölle- rakkaudelle.
Ei kylmässä ryysyjä pysty riisumaan, eikä ihminen itseään pysty todella muuttamaan, vaikka erehtyy luulemaan"
*E.Leminen*

...taik ei virsi, vaan runo. Kaveri laitto eilen tän tekstarilla ja kylläpä oli osuva!
Jotkut ne osaa ladata hienosti sanat sellaseen riviin, johon ei itse taida. Josta ei jää epäselväksi sanoma. Ja saa jakaa tunteen kympillä.
Nyt ulkoilemaan ja uuteen viikkoon, uusiin haasteisiin

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 18.11.2006 klo 08:32
Avainsanat:

Juhlintaa

..nakit silmien alla, kun tuli vedettyä pizzapaloja, tosi suolasia tossa illan mittaan. No, kait ne laskeutuu päivän koittaessa. Perheen isot miehet koisii vielä, taaperoinen on erityisen pirtsakkaalla tuulella. Se söikin eilen niin paljon varastettuja herkkuja pöydästä, että ei ihme, vaikka sokerihumala jatkuu edelleen

Löysin pojan istumasta keskellä pöytää, toisessa kädessä suklaavohveli, toisessa marsipaanipallo, ja naama sen näkösenä, että jotain oli ehtinyt jo upotakin. Muutaman minuutin pikkumies oli ehtinyt olla "selän takana"

No juhlista muuten sen verran, että voi hyvä sylvi! Nimittäin armas velipoika, jonka perheeseen nykyjään kuuluu iso koira, toi jälleen tän täystuhon perheensä mukana. Seuraaviin kemuihin sille tulee kyllä ehdoton kielto. Pikkuihmiset jäävät sen jalkoihin, varastelee käsistä herkkuja ja kulkee nenä toisten takapuolessa. Kuolaa, hirveet määrät nuuhkiessaan ja istuu milloin sohville, milloin sängyille. Keittiöön laitoin ehdottoman koirakiellon, mutta siitä huolimatta piski ehti viime hetkillä käydä nuolemassa kermakakun reunat

Mä en tajuu tollasta. Missä perheissä yleensä on tapana, että kutsuille viedään koirakin?? Mä tykkään koirista periaatteessa(on ollu omakin joskus), ja suloinen veijari tuokin on, mutta tällaset tempaukset saa mun karvat pystyyn.
Välillä passitin elikon parvekkeelle, mutta eikös joku sen päästänyt hetken päästä.
Mies heitteli mulle sivusilmällä hirveitä mulkaisuja..ei tykänny yhtään ja on sitä mieltä, että kun se on mun veli, niin mun pitää sanoo sille, et koira ei enää ole tervetullut. Ikävä ongelma, kun tiiän, että veli"keisari" tulee loukkaantumaan siitä. Ovat jo tehneet kyläilyprotestin meitin äidille, kun se sanoi, että koiraa ei voi tuoda mukaan. Ärsyttävää, kerrassaan. Eikö ihmiset ite tajuu tollasta?? Vaikka koira kuin olis perheenjäsen, niin ei sitä voi joka paikkaa ottaa. Tekee pahaa muutenkin, kun niillä perheen äitee odottaa vauvaa viimesillään, ja anto nytkin koiran nuolla suutaan oikein kunnolla....yöks, sanon minä!

Mutta nyt valivali saa riittää tästä aiheesta

Mutta kunhan kummeksun ihmeellistä, ihmeellistä maailmaa! Meidän äiti ja isä tapasivat täällä vahingossa monen ajan jälkeen, ja olivat sitten jutelleet pitkään vielä pihan puolella..Ihan kiva. En mä haaveile mistään uudelleen yhteen menosta, molemmilla on omat uudet puolisonsa. Mutta olis kiva, kun voisivat puhua selviksi menneet asiat, kun molemmilla on keräytyneitä katkeruuksia niskassaan kilotolkulla. Ei etukäteen kerrottu isälle mitään, että äitikin on tulossa. Sillä on luonnehäiriöinen pirttihirmu kotonaan, joka väittää mitä ihmeellisimpiä asioita. Ja olis tääkin menny "järjestettyjen pettämisyritysten" piikkiin..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 17.11.2006 klo 11:42
Avainsanat:

Kuumetta ja kurjuutta

.."mitä mä oikeen tekisin".."en mä jaksa makaa"..."kurkkuun sattuu" . Onneksi on harvoin tämä neiti kipeenä. Varmaan kahteen vuoteen ei ole ollu kuumetta ja näyttääkin olevan siksi ihan pallo hukassa, kuinka pitäisi sairastaa. Annoin nyt luvan pelata Sims:iä, kun me lähdetään taaperoisen kanssa kauppaan.

Siivousurakka on takana, huh

Illalla olis tulossa vieraita, eivät kuuleman mukaan pelkää flunssaa, joten siitä vaan sitten. Juhlitaan myöhäistä isänpäivää vaarin kanssa, ja sit mun ja velipojan synttäreitä samassa kasassa..kun ovat kaikki niin lähekkäin. Säästyy sitten monen kakun leipomiselta, ja ennenkaikkea syömiseltä

Kun pitäähän joulullekin jotain varaa jättää..
Meillä on tapana perheen kanssa aina muistaa toisiamme ja kahvitella, musta ihan kiva tapa, sisarusten ja vanhempien kesken. Veli lupas onneksi tuoda täyskärin, niin pääsen sen tekemisestä, inhoon sitä nimittäin yli monen jutun...! Enkä vähiten siks, että se on niin vaikeeta ja harvoin onnistuu multa niin, että maistuiskin joltain

Huoh, nuihen musiikkiasioiden kanssa. Kierrätin miksattua versiota uusimmasta biisistä soittajillani, ja kommentteja tuli laidasta laitaan.. Yks halus koko hoitoa hiljemmalle, toinen laulua kovemmalle, sitten bassoa tummemmaksi, kaikua koko systeemiin lisää jne. Loputon lista. Totesinkin, että ei tästä näin mitään tule. Se on luotettava vaan miksaajakaveriin ja sitten omaan korvaan. Koskaan ei nimittäin voi miellyttää kaikkia. Aina kun säätää johonkin suuntaan soundeja, niin toinen haluaisi niitä vastakkaiseen. Multa puuttuu sellanen ominaisuus, että osaisin arvostaa omia korviani ja päätelmiäni siitä, mikä kuulostaa hyvältä. Tietty se on vähän hankalaakin, kun on omia lauluja, itse laulettuna. Höh, sanon minä. Sais olla helpompaa

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 16.11.2006 klo 15:54
Avainsanat:

Ei hyviä uutisia

Mikäs tässä ollessa, taaperoinen #sydän# on ihan kunnossa. Lääkäri sieltä soitteli, jotta mitähän tiistaina ollaan puhuttu, kun hänen sanelukoneensa ei ollut ottanut vastaan tietoja..Tämä ihana EVVK-mies. Olis voinu samalla murjasta vähän vitsiä muustakin toimimattomuudesta, mutta jätinpä ironiat väliin tällä kertaa

Se, mikä ei oo mukavaa, on se, että nyt on tyttö korkeessa kuumeessa ja kurkkukipuinen. Tänään olisi ollut koulun disco, jota neiti on kovasti odottanut. Tuli ihan sääli toista, kun oli kattonut kaikki vaatteet ja korut yms valmiiksi pinoon ja puhunut asiasta jo toista viikkoa. Poikien kanssa oli sovittu tanssimisista jne. Hiukka hankalaksi laittoi, kun tyttö kysyi, että miksi se Jumala juuri nyt laittoi hänelle kuumeen, että tahallaan varmaan, kiusatakseen... :0 Mitäs tohon nyt vastaa. Että ei se mitään laittanu, mutta nyt vaan tälläkertaa kävi näin ja tää on elämää, johon kuuluu välillä myös sairaudet.
Lehdessä törmäsin aiheeseen, jossa käsiteltiin sitä, miten nykyajan lapsia suojellaan liikaa pettymyksiltä, eivätkä ne siksi opi tulemaan niiden kanssa toimeen aikuisinakaan. Niinhän se taitaa olla. Lohdutukseksi täälläkin silti luvattiin leffaa ja herkkuja illaksi.. Velipoika kun kumminkin pääsee joraamaan..

No, ne ikävät uutiset tuli sitten kustantamon tiimoilta. Ilmoittivat, että eivät valitettavasti enää lainkaa kustanna musiikkia

No, onhan noita vielä vino pino, joiden ovia voi kolkutella, mutta tää paikka oli vaan lupaavin alunperin. Siks vähän harmittaa. Mutta ei muutakun nenä pystyyn ja uuteen nousuun, ei tässä muukaan auta. Tänään oon taas sillä päällä, etten jaksa lannistua!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 15.11.2006 klo 15:15
Avainsanat: EVVK, angiina, lääkäri

Voi rähmä..

Voisin taas haukkua kaikki lääkärit maanrakoon! Änkeydyin nimittäin tänään terkkarin vastaanotolle, jotta pääsisin verikokeisiin, joita erikoislääkäri suositteli (tulehdusarvot ja reuma-arvot jne). Pöydän takana istui pyylevä, keski-ikäinen lääkäri, kasvoillaan ilme, joka sanoittakin ilmaisi, että EVVK.
Selitin pikaisesti tilanteen ja erikoislääkärin neuvon. Setä ei viitsinyt katsoa muutakuin koneeseensa päin ja mutisi väliin jotain. Sjögrenin syndroomaa ei hänen mielestään oikeastaan ole, se on vain limakalvojen kuivuuden toinen nimitys!! Eikä sitä voi verikokeista todentaa. Väitin vastaan, ja kysyin, miksi toinen lääkäri sitten suositteli testaamaan asiaa. Pitkin hampain kirjoitti lähetteen labraan.
Yritin selittää, että tilanne todella vaivaa mua, ja että eikö syy pitäis selvittää. Ei vastausta, vain tuhinaa. Siis pitäiskö ymmärtää, että lääkärin mielestä olen vain luulotautinen sekopää, vai astuinko hänen varpailleen, kun ehdotin "tautia"..
Yritin kysellä, että mitä mun nyt sitten pitäisi tehdä, olla vaan ja odottaa, meniskö ohi, vai?? Ei vastausta, vain muminaa ja suputusta siitä, miten kummallinen erikoislääkäri on ollut, kun ei ole muka saanut selvää diagnoosia.
Jos kiroilisin, niin nyt tekisin niin..
Mur, mur ja MURRR!

Katotaan nyt sitten kokeet, koitan vielä tällä viikolla ehtiä päivystyslabraan, että tulokset sais selville pian. Mua polttelee toi vauva-projekti, joka on muista syistä odotellu..ja nyt kun haluis alkaa tositoimiin, niin tällanen iskee päälle. Ei sitä auta tosiaan heittäytyä vaan raskaaksi, kun ei ole varmuutta, ettei ole tulossa esim. jotain lääkityksiä tms.

Taapero #sydän# alkaa olla paremmassa kunnossa. Tosin aristaa suutaan, eikä suostu kovin juomaan ja syömään..nesteytys kumminkin senverran toimii, etten ole huolissani. Samainen lääkäri otti eilen vastaan myös taaperoiseni, ja yllätys-yllätys, kun sanoin lapsen suun aristuksesta, sepä työnsi tikun suuhun ja sanoi, että vähän kurkussa punoittaa, ei muuta. Ei oikeesti katsonut, "kurkkasi" (mä näin rakkoja kielen ja huulen alla..oonko tyhmä, vai mitä tää oikeen on???) lääkärit ei usko mua missään asiassa

Otatti sitten angiinaviljelyn. Ei ole vastausta vielä tullut, mut sanokaa mun sanoneen, että sitä se ei ole.
Pitäskö ite lukee lääkäriks.. Noh, kaikki kunnia lääkäreille, kyllä ne usein hommansa osaa ja arvostan niiden työtä, mut tällaset sapettaa!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 14.11.2006 klo 11:59
Avainsanat: sylkirauhasia, flunssaa, plussauutisia

alkaakohan selkiintyä?!

..Eilen illalla olin korva-nenä-, kurkkulääkärin pakeilla. Katsoi tarkkaan joka kolon ja laaksonlaidan suussa. Totesi, että "rakkulat" ovat sylkirauhasia, vähän turvoksissa olevia, muttei sen kummempaa. Totesi, ettei todellakaan näe suussa mitään epäilyttävää tai pahanlaatiusta, ja että voisin unohtaa mielummin vaivani..Jättää tunnustelematta kielellä jatkuvasti ja rauhoittua

Huojentavaa kuulla!!
Ainoa lääkäriä mietityttävä asia oli se, että kerroin raskauden jälkeen jatkuneesta lonkkasärystä ja aamuisesta jäykkyydestä. Kehoitti käymään verikokeissa, koska esim. sjögrenin syndroomassa on tavallisia tällaset sylkirauhasten turvotukset ja nivelkivut. Luin tietty heti kyseisen yhdistyksen sivut ja juu....sieltähän löyty hirvee kasa muitakin tuttuja oireita. Silmien kutina, rytmihäiriöt, unettomuus, levottomat jalat, nivelkivut, masennus ja tää suujuttu!
Nyt oonkin siis melko varma asiasta, täytyy päästä nyt verikokeisiin varmistamaan. Onhan toki muitakin vaihtoehtoja, enkä mitenkään iloitsisi kyseisestä diagnoosista, mutta toisaalta, kun vaivoja on, niin tulis selvyys ja voitais oikeilla lääkkeillä saada tilannetta hallintaan!

Taaperoinen on ikäänkuin myötätunnosta myös kuumeessa. Yöt on ollu aikamoista kieriskelyä, väliin suppoa ja maitopulloa ja sitten taas hajanaista unta. Mutta kyllä se tästä, eiköhän se ole tavanomaista flunssaa.
Uits, yks kaveri ilmotti tänään plussauutisia

Tuli iso kaipuu myös vauvajuttuihin..eikä asiaa paranna yhtään se, että oltiin viikonloppuna katsomassa kaksiviikkoista nyyttiä, joka painoi vieläkin alle 3kg!! Ei niin pientä voi ollakaan

Suloista.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.11.2006 klo 09:24
Avainsanat: Itsesääliä, kotiäitiys, vaara

Kummia mietteitä

..Monena yönä oon heränny valvomaan, millon minkäkin asian takia, eikä tietysti vähiten tuon taaperoisen

Mutta ikävä puoli on se, että ajatukset ei sitten päästä takaisin uneen, vaan jään miettimään kaikkee maan ja taivaan väliltä. Eikä ne mietokset oo useinkaan mitään kauheen positiivisia.
Ehkä tää kumma tauti kaihertaa osaltaan, saa aikaan sairauden tunteen ja huolen. Ja sit tää pimee aika ja paljo valvominen. Tiedä häntä, mutta päivisinkin alkaa synkkiä ajatuksia häilyä pään ympärillä. Eilen aamulla meni itkuksi, ihan silkkaa itsesääliä..ikävän kustantamoviestin jälkeen. 2x kuukaudessa ei oo riittävä tahti keikoille, että kannattaisi lähteä myymään meidän musiikkiamme

Noh, enempään ei tässä kotiäitinä pysty. Jos se ei riitä, niin ei sitten. Mutta syö naista tollanen.
Tulee huono tuntu, ettei taas ole riittävä. Ehkä pitäis hoitaa vaan tää kotiäitiys kunnialla ja olla edes yrittämättä. Mutta kun mä en oikeen osaa vaan olla, jotain omaa pitää olla, jotain toimintaa, jotain, jossa mennään eteenpäin!

Masennuksessa on ikävintä just se, että samat asiat, mitkä saatto hetki sitten näyttää ihan valoisilta ja "mahdollisuuksilta", muuttuvatkin uhkiksi ja synkiksi mielikuviksi. Vaikka asiat sinänsä ei ole muuttuneet miksikään.
Ei, mä en myönnä, että olisin nyt masis-syövereissä..en onneksi, tää on tätä ailahtelevaa huonoa oloa. Mutta heti tällasten olojen aikaan alkaa hälärit soida päässä..että se vaara vaanii! Ja että on parempi hiljentää tahtia ja miettiä mitä elämältään haluaa ja mikä on tärkeää.
Onneksi on tuo pieni päivänsäde!!

Se auttaa jaksamaan ihan toisella tavoin, kun saa hoivata pikkuista ja nauttia iloista, jotka tosiaan tarttuu. Erittäin hoitavaa, vaikkei nyt varsinaisesti lapsensa tuella voi elää

Mutta antaa päiviin sen sopivan sokerin, mitä kaipaan. Muistuttaa, mitä varten täällä eletään!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 10.11.2006 klo 10:05
Avainsanat: Paha mieli, herkkuja, exäPasi

Ei oo kivaa..

Eilen hääräsin kovasti, siivosin, leivoin ja järjestelin kotia. Olin kutsunut 14 vierasta. Kaksi perui tulonsa jo alkuviikosta, joten odotin kahdentoista ehkä saapuvan. Kuudelta oli määrä alkaa esittely kynttilöiden saralla. Varttia vaille alkoi puhelin piipata kärsimättömään tahtiin. Sieltä yksi toisensa jälkeen ilmottivat, etteivät nyt tulekaan. Paikalle saapui lopulta kolme ihmistä! Pari oli ihan eritoten luvannut, että tulee paikalle, mutta eipä näkynyt.
Tuli kyllä paha mieli. Ei sillä, etteikö ihmiset ole vapaita tekemään mitä tahtovat, mutta eivät ilmeisesti ajattele toisen vaivannäköä ollenkaan. Mietinkin tossa, että olisivatkohan tehneet samalla tavoin, jos olisin kirjottanut viestiin, että "juhlin myös syntymäpäivääni" Nää kaikki on sentään mun hyviä ystäviä, eikä mitään hyvänpäiväntuttuja jostain..
Sellasta se on. Tais sit olla viimeset kutsut, jotka järjestän. Herkkuja on kaappi väärällään, kukas ne nyt syö

vai minä.. ja kertyy oman vyötärön kiroiksi kaikki.

No, se siitä, ei pidä muistella pahalla. Sensijaan eilen päivällä sattu mielenkiintonen juttu. Olin nimittäin kaupan kassalla, ja siihen viereen sattui eräs mies, "Anitan exäPasi" Tuo setähän se moikkasi mua ja mä jäin suu auki hiljasena, häkellyin niin

Siis kyllähän minä miehen tunnistan hyvinkin, mutta että hänkin minut..! Jos mä olen kans julkkis, jollain viisiin, salaa...

Mutta ei siinä mitään, saahan mulle moikata. Siitähän mä yleensä olenkin niin tarkka, jollei tutut tervehdi...hyvä sitten, että vieraat niidenkin puolesta

No jotta nyt pompittais aiheesta mahdollisimman hyvin kolmanteen, niin en viitsi keksiä aasinsiltoja seuraavaan..
Nimittäin viime yönä heräsin kolmelta karmeeseen kipuun.
Kyynärpäästä säteili molempiin suuntiin outo hermokipu. Koko käsi oli ihan pökkelön tuntuinen. Oli pakko hipsutella panadol laatikon kätköille. Alkoihan se särky hellittää, mutta ennenkun nukahdin, kävin läpi jo pari kamalinta sairautta, mistä nyt voisi olla kysymys, ja liittyisikö tähän suu-tautiin..
Nyt aamulla jomottaa vielä vähän lapaluun alta, mutta selvemmällä järjellä koitan ajatella, että nukuin huonosti käteni päällä tai jotain sellasta. Enkä turhaan yhdistele vaivojani.
Suu muuten on paljon parempi, mutta ei edelleenkään täysin terve, poskissa tuntuu vieläkin "hiekkapaperipinta".

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 09.11.2006 klo 08:50
Avainsanat: Yhteistyö, vanha, hajuvesi

Juhlapäivä tänään

...sain herätä lasten iloiseen onnittelulauluun

Olivat kaksin suunnitelleet äidin herätyksen ja laulamisen, aika paljon näiltä riitapukareilta! Hyvä huomata, että pakkotilanteessa yhteistyö sujuu.

Taaperoinen pomppasi unen keskeltä silmät pyöreinä, osoitteli pitkään sormella ovelle, tomerilla uh-uh äänillä säestäen. Niin ihmeellinen asia tuo erilainen herääminen oli.

Niin..vuosia tuli plakkariin 34. Tytär kiteyttikin tunnelman hyvin yhteen lauseeseen: "ootko sä jo NIIN vanha" Kauhia sentään ...mutta en valita vuosista, en! Ihanaa, että oon saanu elää näinkin vanhaksi

Ja elää täyttä elämää. Isojen ilojen ja isojen surujenkin kanssa, pohjamutia myöden ja välillä huipulla. Mutta siellä tosin tuulee ja mukavin on ollakin tasamaalla, jalat tukevasti maata vasten..
Mies kyseli tuossa muutama päivä sitten, että mitä toivon lahjaksi. Pyysin yhtä hajuvettä, josta tykkään tosi paljon, enkä ole raatsinut itse ostaa moneen aikaan. Sanoin, että älä sitten osta mitään muuta, jos et löydä sitä. Noh, paperin alta paljastui samaa hajuvettä, kun viime vuonna samaan aikaan, samojen toiveiden jälkeen.. Nauratti vähän, aika hömppä mies. Mulla on melkein täys pullo sitä edellistäkin jäljellä. Joo, en mä kiittämätön oo, ihan hyvältä se tuokin tuoksuu. Mutta olen vaan vähän huolissani miehen voinnista, kun aiheesta nimenomaan puhuttiin ja luulin hänen kuulleen ja ymmärtäneen

Okei, tuoksutaan naomilta seuraavat kolme vuotta

Ajatus se on tärkein, eikö.
Tänään olis siis alkuun tiedossa siivous-ja leivontasavotta.. Illalla on nimittäin kynttiläkutsut. Niissä on mukava tunnelma, lukuunottamatta tietysti loppuhuipennusta, jossa jaetaan laskuja ostojen mukaan

Maanantaina olin mukana miksaamassa äänitettyä biisiä. Voi, mitä hommaa! Tuottaja/ sovittaja osoittautui hirviäksi pilkun viilaajaksi, ja hinkattiin yhtä kohtaa varmaan tunnin. Mie en kuullu mitään vikaa.. Mutta kun piano ei osunut kuulemma basson kanssa täysin timeen, niin onhan se uskottava. Soittelin miksaajakaverille sitten jälkeenpäin ja tuo oli yhtä mieltä siitä, että ei tästä näin mitään tule. Tehtiin ihan turhaa työtä monta tuntia. Tarkka saa olla, muttei pirkka!!
Jatkossa tuottajaa ei siis huolita mukaan, se on liian ammattilainen

Eiköhän kuulijakunta oo pääosin amatöörejä, siis luotetaan omaan korvaan.
Mutta "tavallinen" ihminen ei varmaan tiedä, mitä kaikkea biiseille tehdään, että ne kuulostaa joltain..
Ensinnäkin efekteillä saa lauluäänestä melkein minkälaisen vaan ja epävireydet voidaan korjata "pitsaamalla", eli hilataan laulua ylös tai alas niin paljon, kun tarvitaan. Tosinsanoen voi laulaa miten vaan ja se saadaan kuulostamaan hyvältä.
Mutta se tosta musiikinteosta. Se on taruakin oihmeellisempi maailma, alkaa vasta pikkuhiljaa avautua mulle.

Taapero on autohullu mies.. koko tän ajan on hurruttanut pikku-autojaan. Sohvaa pitkin ja siitä alas on kaikkein mielenkiintoisinta. Silmä ja käsi tarkkana odottaa, milloin auto napsahtaa lattiaan

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 07.11.2006 klo 08:17
Avainsanat:

Höh

Pääsinpäs tänne..Oli ihan ikävä "päiväkirjaa", kun se oli sulkenut multa ovensa

Tiedä häntä, oliko joku kaappari iskenyt, vai mitä oli tapahtunut, mutta kone vaan ei tunnistanut mua käyttäjäksi olleskaan..
Tässä on taas kova meno päällä, veljen poijjaat on hoidossa pari päivää, ne tulee ihan kohta, joten on parempi, että palailen asiaan vähän myöhemmin.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 03.11.2006 klo 18:29
Avainsanat: Maija, Krisse, kulta

Vilkkumaan kanssa keikalla..

..nimittäin viime yönä unissani

Hyvä keikka muuten, mutta Maija veti kaikki soolopätkät, ja mä jäin kun nalli kalliolle kattelemaan, että millos mun vuoro tulee..
Ehkä eilen sivusilmällä katteltu Krissen hölmöily-ohjelma uppos uniin saakka, siinä kun oli juuri kyseinen artisti vierailijana. Osaa tyttö muuten laulaa, komia ääni, kelpaahan sillä vetästä! Ehkä joku kateuden pistos salaa mun rinnassa, että tollasia piti katella unifilmillä..

Jaahas, nyt tuli tuo oma kulta kotiin, eikä ilme lupaa kovin hyvää, kun tässä istuksin, joten se on parasta hävitä hiljaa vasemmalle, mihinkäs tää blogi täältä karkaa oottelemasta

Palaillaan! Eikun viikonloppua viettämään, saunomaan ja syömään yhdessä perheen kanssa..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 02.11.2006 klo 18:11
Avainsanat: Digikuumemittari, varoitus, sattuma, sallimus

Kiitos Verkkis

Tänään tipsahti postiluukusta mukavaa postia, sain digikuumemittarin, blogin alotuksen kunniaksi. Kuulemma 100 ensimmäistä sai samanlaisen

Mikäs sen mukavampaa, että tästä kirjottelusta saa vielä aineellistakin hyötyä..
Pääkoppahan hyötyy tästä joka tapauksessa, tää on mulle eräänlaista itseterapiaa koota ajatuksia ruudulle.

Nyt on taas elämää suurempia mietelmiä tulossa, varoitus

Kattelin nimittäin illalla dokumenttia lento-onnettomuudesta. Ihmeen kaupalla, monen ikävän "sattuman" summana kaksi konetta törmäsi 11km korkeudella toisiinsa, ja kaikki matkustajat kuolivat (v.2003). Mietin sitä illalla aika pitkään, jäi verkkokalvolle kummittelemaan. Ikänä en ole lentokoneeseen astunu, eikä moinen järkyttävä dokkari yhtään helpottanu asiaa. Mutta se ei ollu unettomuuden pointti, vaan se, että mietin, miten kummallista tää elämä onkaan. Että ei voi olla vaan surkeita sattumia ja sitten ei sattumia ollenkaan.. Asioille on pakko olla selitys. Senhän mä uskon jo muutenkin, mutta tää taas vaan vahvisti sitä.
Miten voi olla mahdollista, että tuolla äärettömällä taivaankannella kaks esinettä voi törmätä toisiinsa? Ja sit kun "laitetaan" muutaman sentin alueelle miljoonia ja taas miljoonia pikkuhitusia, etsimään yhtä suurta palloa, ne eivät välttämättä osu lähestulkoonkaan.. Omituista. Tarkoituksellista, niin mä tulkitsen. Ei tapahdu vahinkoja. Pahoja asioita tapahtuu, eikä niitä voi todellakaan aina ymmärtää, eikä ne mee niinkun laki sanelee, oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan. Jonkunlainen sallimus vaan astuu kuvioon, ilman selityksiä. Ja se on meidän ihmisten osa..ottaa vastaan se mitä tulee. Ehkä siinäkin on salaisuus. Uskon, että kaikki tosin selviää aikanansa.
Mutta se näistä pohdinnoista taas..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 01.11.2006 klo 13:48
Avainsanat: Ilo, viittomia, sälää

Huumaa

lumessa..sitä on ihana katsella! Pikkarainen pääsi isojen sisarustensa kanssa eilen ekaa kertaa pulkkamäkeen. Tosin tuohon omaan pihaan vaan, mutta riemu oli sanoinkuvaamaton

Silmät hehkuen taapersi syvässä lumessa, päästäkseen taas huipulta alas. Lapsen ilo se tarttuu kanssaihmisiinkin..se kun on niin aitoa, niin sydämestä lähtevää.
Tänä aamunakin pienimmäinen vielä kertoi mäestä selvin elkein..oli hyvässä muistissa, nuo eilisen leikit. Luin jostain lehdestä joku aika sitten, miten vauvoille voi opettaa viittomia, ennenkuin alkavat hallita ääntämisen suullaan. Koska se on mulle jo työstäkin tuttua, niin olen kokeillut taaperon kanssa "nalle"-viittomia ja kyllähän tuo toimii!

Pienihän matkii kaiken, minkä suinkin taitaa. Ja innoissaan vielä, kun huomaa, että osaa käsillä näyttää ja sitten äiti ymmärtää.
Niin tää tuli mieleen siks, että just ton mäkilaskun kaveri näytti viittomalla ja heti ymmärsin, mistä oli kyse. Kommunikointia tämäkin ja suloista sellaista

Tänään käytiin pulkkakyydillä kaupassa ja ongelmaa koitui siitä, ettei taaperoinen osannut päättää, haluaako istua kyydissä vai ei. Ähersi kyytiin, nousi ylös ja halusi pois, kunnes taas parin askeleen päässä ojensi käsiään ja kertoi vaativalla äänellä, että kyytiin taas. Tätä harrastettiin noin kymmenen kertaa matkan aikana...onneksi ei ollut kiire mihinkään, niin mikäs siinä, pelataan pelejä vaan. Tosin taisi olla taas sitä oman tahdon ilmaisua ja uhmaa ilmassa, en vaan tälläkertaa lähtenyt kinaamaan, vaan annoin toisen venkslata. Pitäis vissiin kolmannen kohdalla jo tietää, mikä on lapselle parhaaksi, tai sitten on vaan iskenyt lepsu vapaa-kasvatus,,(jota vastustan kyllä tarmokkaasti )

Kävin isojen lasten kaappeja läpi ja voi hirvee mikä määrä löyty turhaa sälää. Antoivat ilomielin pois, ja minähän kiikutan kirpparille. Ei kovin moni uskoisi, millaseen kuntoon nuori neiti voi kaappinsa lastata. Hyvä kun saa oven kiinni. Erinäisiä muovipusseja , joissa on sekaisin kyniä, roskia, papereita, puoliksi syötyjä karkkeja jne. Yöks, kukahan on tollaset tavat taas opettanu! Ilmeisesti ne on reissujen jäljiltä ja pussukoita ei ole viitsitty purkaa.

Tänään on sanomiset hyvin vähissä, yö meni puoliksi valvoksiessa..mikähän siinä on, että uni ei tuu ikinä vaakamamboilun jälkeen silmään. Joku vireystila jää päälle..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 31.10.2006 klo 15:26
Avainsanat: kesärengaskyyti, pöpöt vähissä, nipistelee

Helpotuksen huokaus!

..Eilen lähdin kesärengaskyydillä käväsemään suuhygienistillä. Eipä meinannu tulla matkanteosta mitään, renkaat teki volttia ja moottori kierroksia, vaan kosla ei liikkunut kun sentti kerrallan. Jarruja oli turha edes tunnustella, meni liukui vaan, vaikka teki mitä. Tänään auto sai alleen talvitossut, nyt kelpaa ajella

Tosin vähän hirvittää talviajot, ku en ole ennen ollu farkulla liukkailla. Mutta oppiihan sitä, ku harjottelee. Ihmeen vähän oon rypistäny peltiä..yhden ainoon kerran törmäsin lipputankoon, täysillä peruuttaen. Se käveli jotenki alle, koska lähtiessä takana ei ollu mitään, sen vannon! Viikon saikku tuli, lääkäri yritti väittää, ettei "ole voinut kovin pahasti mennä, kun ei kovaa voi peruuttaa" Ai ettei

...Kyllä on-nis-tuu!

Mutta siis aiheeseen. Suusäätäjätäti kertoi, ettei ole ihan heti tällaiseen ongelmaan törmännyt, ei ole nähnyt moista. Hammaslääkärikin tuli töllistelemään. Joka tapauksessa totesivat, että MISSÄÄN tapauksessa kysymys ei ole mistään pahanlaatuisesta. Vähän nolona kerroin, mitä kaikkea olen kokeillut lääkitäkseni vaivaa. Oral-B suuvesi heti pois, samoin vähänkään yrtteihin viittaavat hammastahnat. Ei edes Whitening-tahnaa, jos haluan, että suu rauhottuu. Bakteerikanta on todennäköisesti niin vähissä, että hyvätkin pöpöt on niin vähissä, ettei suu pääse paranemaan :0
Hoitaja oli tosi mukava, eikä onneks yhtään syyllistäny mua, vaan sanoi, että tokihan sitä pitää ensin kotikonstit koittaa, ettei siinä mitään, Mutta kun tähän on tultu, niin nyt kaikki ylimääränen pois, katellaan tilannetta uudestaan, jos muuttuu jotenkin oleellisesti pahempaan.
Helpotti paljon, että kysymys on kumminki hoidettavasta asiasta. Kortisoonivoide on ainoo, jota pitää nyt jatkaa. Ja kas kummaa, kuinka posket tuntuukin jo paljon silosemmalta?

Kävästiin kirppislenkillä taas aamupäivällä, hakemassa tili ja uusimassa vuokra. Tuli sama summa kun viime viikollakin. Ei paha. Menomatkalla oli suloinen talven tuulahdus, mutta kotiinpäin tullessa sellanen viima, jotta tukka viisti päätä. Tietenkin. Kävin ostamassa fleece-kangasta ja joulukangasta matkan varrelta. Meinaan kaivaa koneen kaapista ja surrutella pari lakkia ja koriliinaa kirppispöytään. Alkaa olla tyhjennetty tuhkatkin pesästä täällä kotona, löytyneekö enää muuten mitään myytävää..ahneus kasvaa myydessä

Ompeluhommat on mukavia, ei meinaa vaan olla aikaa niihin. Ja mä oon sellanen, että jos vähänkin menee pieleen, ni menee koko inspiraatio. En viittikään alotella siks mitään monimutkasia juttuja, helposti ja varmasti, se on mun juttu

Jaaha, taapero se päätti tyhjentää mun cd-levyhyllyn, huoh...kyllä se keksii, kun omat lelut ei enää kiinnosta. taidankin myydä ne pois

Kauhee äiti.

Rakas ukkosein se palasi reissultaan. Iltamyöhällä ja väsyneenä, mutta kiinnostuneena tietyistä aiheista...koskahan nää tuntemukset menis yksiin??

Venytin telkkarin kattelua niin pitkään, että toinen oli jo nukahtanu. Aamulla olikin sit kumman pahalla päällä ja selvishän se siinä päivän mittaan, että mistä kenkä puristi. Eikä se tosiaan sit kenkä ollukaan, vaan jotain ihan paljon ylempää. Mutta tää on just tätä kotiäidin arkee. Pitäs jaksaa päivät hoitaa kotia ja lapsia, ja illalla antaa miehelle hymysuin lämmin avosyli. Onhan se kivaakin, mutta vaan sillon, ku oikeesti haluttaa itteekin.

Oon ehtiny täs muutaman päivän aikana säätää kaikenlaista. Höyrypäissäni kävin ostamassa raskaustestinkin, kun ihmeelliset oireet on ollu päällä, vaikka tätikin kävi juuri. Huimaa, tekee pahaa, hajut äklöttää ja mahanpohjassa nipistelee. Eikös tuo kehveli testi huitassut mulle plussaviivan! Ihan selkeen. Hetken ehdin jo miettiä, että hui, mitäs tää ny sit vois olla.
Maltoin kuitenkin innostumasta ja hain uuden testin, vieläpä herkemmän. Joo, ei sitten värähdystäkään. Ilkeitä tollaset huijaritestit, vaikka tyhmä-tyhmempi-Judith, että edes alunperin menin moista ostamaan! No, oli kiva nähdä viiva testissä kumminkin ja toiveikkaana odotan, että vielä joskus saan nähdä sen aitona ja oikeena

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 28.10.2006 klo 19:25
Avainsanat: Kylpylä, arpi, Dove

Kastuttiinpa pahasti..

..mutta ei se mitään, koska oltiin kylpylässä

Ulkona satoi ensilunta, ei kyllä sitä kevyttä hentoista leijailua, vaan piiskaavaa jäähilettä. Taaperoinen tuijotteli ihmeissään tumppujaan, joihin kerääntyi valkoisia lumipirpanoita, yritti katsoa, mistä ne siihen ilmestyvät, mutta ilmeestä päätellen ei oikein päässyt hommasta jyvälle

Päivä meni siis sutjakkaasti polskutellessa aulongolla. Mukava uusi kylpylä, sellanen aika rauhallinen, pieni paikka. Taapero oli innoissaan, saunatilat tosin ensin pelottivat, siellä sentään kaikui aikalailla ja loiskutteli monenmoista tätiä.
Täytyy todeta, että on meitä naisia jos minkä muotoisia

Omat kurvit mua aina hirvittää ja nolottaa..tosin oon jo tottunut siihen, että en ole mallivartaloinen, yritän vain huomaamatta vetää vatsaa sisään ja tunkea rintaa ulos.. saishan se vähän paremmalta tämä varsi näyttää, juuh

Vaikka en ole lihava, niin oon just sellanen ällöttävän löysä, vauvamasujäämäinen kasa. Huoh! Aiemmasta sektiosta jäi sellainen arpi, jota varsinkin pikkutytöt kummeksuen katsovat uimahallissa. Mutta näkyy niitä aika monella muullakin, onnekseni. Dove-mainos näyttää kyllä "erilaisia" vartaloita, mutta siinäkin esim. sektioarpi on kuvattu kauniina viiltona tiukalla vatsalla. Heh, kuinkahan monella se todella näyttää siltä....!
Mutta toisaalta, mulle se on pieni hinta tyttären hengestä, joka ei todennäköisesti olisi selvinnyt alasynnytyksestä. Olkoot arvet, niillä on arvoa arvaamatonta

Esikoispoika oli kaverinsa kanssa myös mukana, ja sivukorvalla kuuntelin, miten puhuivat tytöistä. Istuttiin syömässä uinnin jälkeen niin, että siitä näkyi suoraan liukumäen lähtöpaikka. Huh, mitä kommentteja kakstoista-vuotiailta. Kaksi tyttöä saivat erityisen huokailevat katseet ja kysyinkin, että taitaa ruskea iho näyttää kaikkein mukavimmalta? Jooo-oh, nii-ih, sanoivat molemmat.
Että sellasta nuorisoa kasvamassa täältä. Tottakai saa silmä levätä kauniissa, mikäs siinä. Sykähdyttäähän se hetkeksi. Haluisin silti välittää toisenlaisen arvomaailman..sen iänikuisen sisäisen kauneuden, miten tärkeää on huomata ja pitää arvossa sitä, ennemmän, kun pinnallista näkymää. Meistä kumminkin niin harva yltää ihanteisiin.

Joskus naurattaa, kun näen vanhoja luokkakavereita, poikia. Niitä, jotka olivat erittäin tietoisia kauneudesta ja arvottivat ihmiset sen mukaan. Ne, joille ei kelvannut kuin paras (ainakin puheiden perusteella). Kuinka ollakaan, tulevat nyt vastaan tuulipukuisen, hapsotukkaisen, meikittömän maalaistytön käskynkässä..onnellisena. Näin se menee ja pitääkin niin.
Mitähän mä yritän tällä sanoa. Kuhan oon laittanu merkille.. ja sit, ne ala-asteen rumilukset, ne on missejä ja malleja, ne sammakkopojat, ne on prinssejä. Hassu maailma, hassun hassu, sanon mää

Ihanaa, huomenna tulee iskä kotiin. Saa heittää puolet taakoista taas jakoon. En mä yksinhuoltajana haluis olla, onneks saan olla parillinen..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.10.2006 klo 15:46
Avainsanat: Myrskyä, sädekehä, tekopyhää

Yksin

Niinpä niin, sinne tuo lehahti muihin maisemiin, rakas ukkoseni...ehkä tekee ihan hyvääkin pieni välimatka, huomaa taas, miten tärkeä tuo toinen on. Sunnuntaina odotellaan takaisin. Sopii ristiä kädet, että matkat menee hyvin, täältä ajaa sentään yhteen suuntaan sen 7 tuntia! Ja myrskyä on luvassa.
Tytär on myös matkalla, mutta kohti kotia.

Vähän kumman huono olo mulla, ehkä jännitän noihen puolesta ja koko viikonloppua, että kuinka yksin jaksaa..luulisin olevani raskaana, jollei olis parempaa tietoa asiasta

Onkohan syksyn tuuli tuonu sittenkin jotain alkavaa alakuloa mukanaan, kun on surkea fiilis. Tiedä häntä, aina se kummittelee nurkilla.
Toi suujuttu on ollu mielessä nyt monta päivää, oon kuvitellu vaikka mitä. Oon siinä tosi taitava, miettiny vaihtoehtoja. HIV?( mut ei voi olla, koska just raskauden aikana testattiin sekin rutiinisti) syöpä? allergia? joku sisäelinsairaus, joka näkyy suussa? vitamiinipuutos pitkän imetyksen ja laihdutuksen takia?
Huoh! ollapa sitten vain tuo viimeinen, eikä ensimmäisistä mikään..
Ja osaisipa se hygienisti sanoa edes jotain maanantaina. Ja pääsispä tästä huolesta. Mä haluan vielä elää ja hengittää..hoitaa lapseni aikuiseksi, enkä kuluttaa päiviäni synkissä kuvitelmissa. Mulla oli sillon masennuksen aikaan niitä kaikenmoisia psykosomaattisia oireita, ei kunnon vikaa missään, vaan oireet..ja sillonkin tuli sellanen olo, että oon varmaan kuolemassa. Kaikki pitää aina ajatella pahimman kautta. Noh, ei se toisaalta murehtimalla parane.

Noita viime kirjotuksia katsellessa mietin, että nyt joku varmaan saa kuvan, että oon olevinani joku sädekehä pään päällä..ahkera ja tunnollinen. Nojoo. Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että kyllä mä osaan myös huonoja juttuja ja ihan tietentahtoenkin joskus. Teininä kokeilin kaikenlaista, enkä aina edes ihan laillisia asioita.
Mutta mä tiedän hyvät ja huonot puoleni. Ja erotan varsin hyvin sen, mikä on oikeeta, mikä väärää. Sehän tässä uskovaisuudessa on kummaa, että ne, jotka ei asioista tiedä, luulee, että uskovat on jotenkin pyhempiä ja parempia, ainakin KUVITTELEVAT olevansa. Sit kun ne seuraa sun elämää, ja teet jonkun mokan, niin sanotaan, että noniin..tekopyhää hommaa. En mä kiellä, etteikö tekopyhyyttäkin pyöris välillä näissä piireissä, mutta se on valitettavasti just tätä elämää.
Siitähän täs uskossa just on kysymys, että tietää olevansa aika surkee tapaus ja tarvii siks armoa ja apua moniin asioihin. Tokihan pitää pyrkii elämään oikein, mutta se ei oo ihan helppoo. Itseasias se on mahdotonta.
Mutta ei saarnata enempiä

Kävin hakemassa herkkuja ja leffan illalle, hemmotellaan vähän meitä muita, kun kert iskä lähti hiihteleen..jotain lohdutuspalkintoo

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 26.10.2006 klo 20:02
Avainsanat: Cameron Diaz, siivooja, syytösryöppy, tunnollinen

Auts..

Tuo vesseli hujautti äsken mua kahvimukilla, niin että nyt on alahuuli kun cameron diazilla..turvoksissa. Noh, se on tätä kotiäidin arkea. Mitäs makoilin sohvalla ja jätin tyhjän mukini siihen viereen.

Eiliset on unohdettu ja nyt jo melkeen naurattaa moiset epäaikuismaiset tempaukset. Mutta mietin, että mulle näitä aina sillontällön sattuu. Ilkee juttu, kun istuu syytetyn penkillä, vailla todistusaineistoa syyttömyydestä..kuitenkin itse varsin hyvin tietäen sen. Aika avuton olo. En tiedä, miks joudun sellasiin tilanteisiin. Ne kokemukset on syöpyny tosi syvälle jonnekin ja pysyy muistissa varmaan multien alle saakka!
Tästä on jo ikuisuus aikaa, kun sain ison kolauksen, mutta ei ole unohtunut.. Olin nimittäin siivoojana hotellissa, ja jostain syystä päädyin vastaavan siivoojan silmätikuksi. Näpsäkkä Ritva-neiti tarkkaili toimiani minkä ehti, oikoi mielellään vielä hieman peiton nurkkaa, jotten luulisi olleeni liian huolellinen, jne. Työnkuvaani kuului siivota myös yökerhon vessat aamuyöstä..(uih, enkä tosiaan ikävöi sitä hommaa!!!) oksennuksia, törkyroskaa ja hirveet kasat pölyä, joka irtosi kulkijoiden mukana kokolattiamatosta. Joka kerta sai tehdä järkyttävän työn, että sai paikat kiiltämään.

Noh, erään kerran olinkin viikonloppuvapaalla, jolloin tämä rakas vastaavamme siivosi mun alueeni. Kohdatessaan törkypesäkkeen pölyineen kaikkineen, hän teki johtopäätöksen, etten ole siivonnut vessoja moniin viikkoihin, koska "eihän sellaista määrää pölyä voi kertyä yhdessä päivässä". Jaaha. No, mikäs siinä sanominen auttoi, vaikka yritin selittää asianlaitaa. Sain järjettömän syytösryöpyn niskaani ja erittäin laiskan työntekijän leiman otsaani. Itku tuli, siinä tiukan vastaavan edessä. Jee!

Oon aina ollu tunnollinen niin työssä, kun muussakin elämässä, koska mulla on äärettömän herkkä omatunto, joka ei anna rauhaa rikkomuksilta. Siks tällaset asiat tuntuu niin kovilta ja epäreiluilta. Mutta sitä se on elämä, oppimista, että aina ei kaikki mee niin, kun toivotaan, eikä todellakaan sen mukaan, mikä on oikeudenmukaista.

Huomenna perheen isäntä lähtee tuomarointi-hommiin Kajaaniin saakka..mie jään tänne harrastusleskeksi, lasten kanssa koko viikonlopuksi. Hyvä, että on nää lapset täällä, tunnustan, että mua on aina hirvittäny olla yksin öitä kotona, aikuisenakin..ei meinaa uni tulla.
Mutta sauna kutsuu, se on menoa nyt

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 25.10.2006 klo 20:48
Avainsanat: pahaa mieltä, kaavake, tyly, herkkä

Pikkanen pihaus

tähän kiireesti...lähti tuo ukko käymään vuokraamossa, joten saan rauhassa tovin raapustaa. Se ei nääksen yhtään tykkää, jos yhteisestä ajasta istun koneella turhia höpöttelemässä

Mutta juu. Heti aamulla sain pahaa mieltä kirjekuorellisen..pitkä tarina, mutta kysymys oli erään soittokeikan matkakorvauksesta. Olin lähettänyt meidän kilometrit jne. tiedot maksupaikkaan ja sieltä sitten tuli tulikivenkatkuinen lähetys oikeita kaavakkeita ja tylyjä sanoja, että sellaisesti olin lähettänyt vääränlaisen paperin. Soitin sitten perään, ja selitin, että milläs minä tiedän, millainen kaavake mun pitää lähettää, jollei kukaan anna mulle sellaista!...ja etten kiusallani laittanut vaan tavalliselle paperille. Olin aika tuohtunut, koska musta mua kohdeltiin väärin, kun rikollista ikään, vaikken mitään pahaa olluna tehny. Sain sitten vieläkin tylymmän vastauksen puhelimitse. Mun näennäinen tiukkuuteni ja itseni puolustaminen sortui murtuneeseen ääneen ja "häviöön" Setä siellä pauhasi pahalla äänellä. Ei mahtanut tää täti mitään, pahaa mieltä tuli vaan lisää.
Noh, turha keikka koko juttu. Nolointa on aina se, kun pokka ei pidä ja menee nyyhkyn puolelle. Mä sentään NIIN kovasti yritin kerrankin hoitaa asian oikeen komiasti. Höh. Liian herkkä, aina ja ikuisesti. Koskahan sitä oppii olemaan koville kova itsekin. Vai pitäiskö niin sit edes toimia.. Niin, ei mun luonteella, juu.

Mutta nyt menee itkuksi tuolla pienimmäisellä. Sauna oottaa ja isommat miehet palaa juuri. Joten se on moro!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 24.10.2006 klo 15:01
Avainsanat: Paheksuvat katseet, peppu, tri House

rakkuloita!

..ja tälläkertaa ei mun suussa (tai onhan niitäkin edelleen), vaan pikkaraisen poskilla ja vaipan alla. Huusi kuin syötävä kirpparijonossa, saatiin muutaman tädin ERITTÄIN paheksuvat katseet..Keskenkään en voinut lähteä pois, kun piti uusia pöydän vuokra. Toisaalta kannatti myös jonottaa, sain nimittäin viime viikolta tilipussin, ja tulihan tuosta vähän auki satanen

Iso raha tällaselle kotiäidille!
Noh, sain raahattua huutavan miehen kotiin saakka, ja todentotta peppu ihan punainen ja rakkojakin näkyi..sitten poskiinkin näkyi nousevan samanmoisia??
Soittelin neuvolaan, arvelen, että kysymys on allergiasta. Maissista on tuntunut tulevan vaippaihottumaa, ja olenkin välttänyt sitä. Nyt oireen aiheutti joku muu. Mainitsin kyllä suurakkuloistani..mutta eihän täti kuvailun perusteella osaa sanoa, onko niillä jotain yhteyttä. Antoi neuvolan lääkärille ajan, mutta käskytti menemään myös päivystykseen. Noh, en viitsisi lähteä sinne jonottelemaan, kun ei kumminkaan ole kuumetta eikä muuta vaivaa, eihän ne allergialle siellä mitään tee. Tarvii kattoo, mitlä täs illan mittaan näyttää.
Täti ehdotteli myös enterorokkoa. Sitä oon miettiny jo omalla kohdallanikin, mutta ei se kestäis näin pitkään.

Itselle varasin ajan suuhygienistille (tulipa pulimummomainen olo, vähän niinkun suussa olis tunkio, jota nyt nolona näyttämään..mutta eihän se sitä) Ja kävin noutamassa apteekista kunnon arsenaalin erilaisia bakteerintuhoajia..suuvettä, uutta hammastahnaa ja bepanthen-tabuja. Saapa kattoo onko hyötyä.
Onko tosiaan niin, että näitten sairauksien kanssa on yhtä "tri Housea", eli arvailua ja kokeilua ja ehkä joskus jokin selviää :/

Nytpä taaperoinen päätti herätä tuolta parvekkeelta, joten äidin kirjottelut taitaa loppua. Isosisko lähtee tänään reissuun Pummulaan, mun äidin luo. Hyvä, että on vähän toimintaa syysloman ajalle, muuten nää isommat istuis jatkuvasti vaan koneen tai telkun ääressä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 22.10.2006 klo 15:02
Avainsanat:

Onko totta..

..että kunnon syksy on nyt alkanut! Ainakin äsken saatiin niskaan sellanen saderyöppy, että huomaa marraskuun lähestyvän.
Oltiin veljen "talolla" haravoimassa, siistimässä pihaa. Mukavaa hommaa, tietty niin kauan, kun sitä saa tehdä oman tahdon mukaan, eikä piha ole oma

Pitäis puuhailla enemmänkin yhdessä kaikkee, nimittäin ton puoliskon kanssa, siitä tulee hyvä mieli. Mies tuntuukin olevan aika vekkulituulella tänään.. Mä oon just sellanen tyyppi, että peilaan hirveesti muiden fiiliksiä ja muokkaan omiani sen mukaan..tai ehkä se on vaan sitä, että hyvä tai huono tuuli tarttuu muhun hyvin herkästi. Se on toisaalta aika huono piirre, koska toinen ihminen pääsee sillon vaikuttamaan muhun niin paljon. Oon taitamaton kohottamaan tunnelmaa, jos se on kovin apea. Ennemmin juuri liityn hapannaamojen joukkoon. : /

Kohta syödään ja sit odotellaan vieraita. Äidin pitäis tulla miehensä kanssa pariksi päiväksi majottumaan meille. Auttavat remontissa veljen talolla. Voih..osaa olla äidinkin kanssa hankalaa..heittäytyy välillä kans sellaseksi, että sen asioita saa olla selvittämässä. Mä en oikeestaan haluis olla välikätenä, mutta pakkohan se kait on. Itku kurkussa soitteli, että eiköhän se mun veli nyt sitten OIKEESTI haluakaan heitä apuun, kun ei ole ollut kiinnostuneen kuulonen jne. Ja että hän ei taida tullakaan, elleivät sitten soita ja kutsu kunnolla.. Loukkaantunut. Käski tiedustella asiaa kautta rantain, kun itse ei oikeen saanut selvää tarpeesta, vaikka kyselikin. Voi aikoja, voi mameja...!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.10.2006 klo 15:26
Avainsanat: Herätyskello, peruskuviot, kahvia

Perjantaita peliin

Par päivää on ollu sellasta hulinaa, jotta

Ne veljen pojat oli vielä eilisenkin hoidossa. Tänäänkin piti tulla, mutta äitinsä saikin yllättäen vapaapäivän, ja niin mulle iski tavalliset perjantain kuviot. Pikkuvesseli oli eilisen ja viime yön todella vaikee tapaus. Osaa nykyjään ottaa oikeen kiukku-iivari ilmeen, ääni tulee vasta hetken päästä. Siis oikein tekemällä tehtyä irvistelyä ja sitten marinaa.. Tänä aamuna olikin sitten kuin aurinko. Ei näytä olevan mitään väliä, kuinka yö on nukuttu, vastassa voi olla mitä vain, kiukkua tai keimailua

Hyvä niin, että tänään näin. Huomasin eilen nuita kolmea paimentaessa, että ehkä en kovin säännöllisesti moista hommaa jaksaisi, sen verta heikot on tän äitylin hermot!

Siis perjantain peruskuviot on nyt hoidettu, huh.. Pistänpä täs oikeen ohjelmalistan, ni tulee itekin nähtyä, onko mitään saatu aikaan..
08.30 Herätyskello soi, mutta huomaan puhelimessa viestin, että hoitopojat ei tulekaan. Olis voinu siis nukkua vielä. Nousen keittämään kahvia ja syön itse aamupalaa lehden luvun kera. Ihanan rauhallista. Isommat lapset on jo koulussa.
09.00 Taapero herää, sille puuroa ja maitoa.
09.15 Petivaatteet pyykkiin, täkit tuulettumaan ja pyykkikone pyörimään.
09.30 Poika potalle kirjan kanssa, jos vaikka osuisi

Ei osunut, vaan lirahtaa hetken päästä lattialle, kun puuhailen muuta..
10.00 uudet liinavaatteet kehiin ja petien petaaminen. Kuunnellaan musiikkia ja pieni hymyhuuli-veijari saa tanssiaskeleillaan äidinkin innostumaan, ja hetken leikitellään sävelien kanssa, pyörien ja pelleillen.
10.30 pölyt pois ja roskikset tyhjiksi, vessan siivous.
10.45 Alan imuroimaan, vesseli edelleen yöpuvussa, seurailee tarkkaavaisena imurin liikkeitä, vähän pelokkaanakin. Äidin vieressä uskaltaa paremmin.
11.00 ovikello soi ja pikkusiskoni tulee kylään. keittää kahvit ja vaihtaa pojalle vaipan, minä imuroin loppuun.
11.15 Juodaan kahvia, kuuntelutan siskolle keskiviikkona äänitettyä biisiä, jutellaan niitä näitä. Päätetään lähteä taistelemaan tuulta vastaan, kävelemään kirppikselle.
Äkkiä naama kuntoon, hiukset ja hampaat harjaten, vesselille päälle, ja niin ollaankin pihalla.
12.00 Käyn noutamassa tuppertilauksen matkan varrelta. Taapero nukahtaa matkalla kirpputorille, jonne on matkaa n. 3km. Itseäkin paleltaa aikalailla. Ainoa löytö on uusi suihkun pää..4€
Paluumatkalla poiketaan kahville ja sämpylälle, poika saa pillimehun ja näppipaloja leivästä. Iskee kauhea suklaanhimo ja ostan ison suklaalevyn..
14.00 kotona taas. Pojalle äkkiä ruokaa, isot lapset on tulleet koulusta. Siivoavat tälläkertaa kiltisti huoneensa, ottavat välipalaa. Itse syön puoliksi salaa suklaalevyni. Loput palat jaan lapsille, kun alkaa jo etoa liika sokeri..
14.30 Pesukoneen sisältö kuivuriin..jos sais ne vielä tänään kaappiinkin. Isoveikka intoontuu uudesta suihkusta, asentaa sen heti paikalleen ja kokeilee, toimiiko hierova "vaihde". Toimii

15.00 Äiti tietsikalle, pikkuveli seuraa silmä tarkkana isoveikan puuhia, leikkivät ja lukevat vähän yhdessä. Isosisko lähti kaupungille tekemään "haaveostoksia"..unelmoimaan, mitä ostaisi jos.

Kohta laitetaankin ruokaa. Odottelen tässä "tätiä" saapuvaksi. Nurkalla kolkuttelee ja olo on senmukainen. kyllä se taas tästä viikonlopuksi kallistuu

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 18.10.2006 klo 15:40
Avainsanat: Pojat, studio, perhonen

Vilinää pienten jalkojen..

Aamulla tuli pari lasta hoitoon, 3 ja 5 vuotiaat veljenpojat. Oltiin heti alkuun leikkipuistossa ja sitten käveltiin kotiin. Nätisti kulkivat rattaiden reunassa ja olo oli lähinnä, kuin suurperheen emolla

Sitten tein ruokaa, onneksi taaperoinen nukahti juuri sopivasti ennen sitä, niin sain rauhan tekemiseen. Pojat laittoivat vähän huushollia nurin-narin, mutta muuten olivat tosi mallikkaasti. Ehkä sitä pärjäisi vaikka enemmänkin lapsikatraan kanssa

Mutta perhepäivähoitsuksi en kyllä alkaisi, vaikka paperit siihen löytyykin takataskusta..menis ennenpitkää hermot, kun omasta takaakin on näitä vahdittavia. Eli työ ei loppuisi edes öisin. Kaikki kunnia vaan niille, jotka jaksavat niin! Veljen vaimo kyllä väläytti mahdollisuutta, että joulun jälkeen ottaisin pojat hoitoon 24h/viikossa. Mikäs siinä muuten, mutta jos raskautumishaave toteutuu, niin epäilenpä, että oon enemmän raato, kuin ihminen, ainakin alkuun. Hyvä, jos pystyn hoitelemaan tämän oman pikkuiseni. Ei uskalla ottaa riskiä, että pojat ovat sitten ilman paikkaa!

Illalla olis äänityskeikka..pitäis laittaa yks laulu tallentaen, uudessa paikassa. Studiossa, jossa on, ei välttämäti niin gospelille lämpiävää miehistöä..mutta itsepä suostuivat projektiin, niin reippaasti sinne vaan

Kieltämättä muutama perhonen kutittelee vatsanahan alla. Ei oo aina niin hemasevaa muutenkaan tuo purkkiin laulaminen.
Siinä kuulee jokaisen äänijänteen rasahduksen, jokaisen nielaisun, henkäyksen, pienenkin epävireen ja artikulaation taitamattomuudet. Ei jää epäselväksi, että tässä ei olla mitään ammattilaisia. Yhtä biisiä höylätään moneen kertaan, otetaan raitoja uudestaan ja uudestaan, kunnes tulee jotakuinkin kelvollinen versio, josta siitäkin saatetaan pätkiä ja muokkailla pahimpia virheitä pois.
Enkä edes ole ainoa, jolle tarvii näin tehdä..onneksi. Jopa ammattilaiset joutuvat kuulemma aika prässiin äänitys tilanteessa ja muokkailtavaa löytyy. *lohduttelee itseään* huoh!

Eilisillan mies oli kaverin kanssa vapaalla, olivat "shoppailemassa"..kuulostaa kyllä oudolta miesten puuhailemana

Mutta näin kuitenkin tekivät, kiersivät ikeat, cellot jne. Toisaalta mukava päästää toista vapaalle (haa, tänään mun vuoro)

mutta huomasin, että kun kello alkoi lähetä yhdeksää, eikä miestä kuulunut kotiin, että keho alkoi antaa hermostuneita viestejä. Käsiä alkoi tärisyttää omituisesti, en osannut olla paikallaan yhtään, ja huusin lapsillekin ihan suotta

Ihan selvällä järjelläkin tajusin, että vanhat piinathan ne siellä kolkuttelee, mutta en osannut rauhoittaa itseäni. Mulla on periaatteena, että perään en soittele, kerta vapaaksi oon päästäny..
Mutta niin, ne piinat silloin joskus..kun mies ei sitten tullutkaan, kun tulikin vasta aamuyöllä, kun olikin hukannut puhelimensa, kun menikin överiksi, kun olikin ollut putkassa, kun tulikin juotua vähän liikaa, kun valehteli ja kun oli muitakin tipusia tullut katseltua..eikä ihan vaan niinkään.
Pelko herää heti. Sydän muistaa, vaikka anteeksi on annettu ja kaikki on menneitä. Joissain tilanteissa vaan hirvee ahdistus nousee pintaan. Niin paljon en luota elämään, toiseen ihmiseen, enkä edes itseeni, että uskoisin kaiken aina menevän, niinkuin toivotaan ja niinkun joskus sovitaan. pelko kulkee aina repussa. Mutta silti istutan tänään omenapuun, elän tänään sen mukaan, kun tilanne on. Yritän olla miettimättä liikaa menneitä ja tulevia. Isän kädessä ollaan edelleen. Muuten en uskaltaisikaan!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 17.10.2006 klo 14:32
Avainsanat: vauvarokko, köyhyys, vanhemmuus

Tiistai tiimalasissa

Tultiin juuri ulkolenkiltä ja posket on punaiset kuin mansikalla

Tosi kirpeä viimailma, huih!
Lueskelin tuossa viime kirjoitusta läpi, ja kappas, onpas tuo oma "tauti" tehnyt tepposet, tokihan tarkoitin, että taaperolla tuskin on vauvarokko! Siis ei vauvakuume..se on itselläni

Kirppiskamoille alkaa tulla kiire, soittivat paikanpäältä, että meille vapautuu huomenna oma pöytä. Jospa tähän tiukkaan talouteen irtoisi sitä kautta muutama sentti lisää. Lapsille on jouduttu muutamaan kertaan sanomaan, että "ei voida ostaa, ei ole rahaa"..ne kun mieluusti pyytävät päivittäin mitä ihmeellisimpiä asioita, mitä mieleen juolahtaa. Esikoispoika sai juuri softausaseen, maksoi siitä kyllä osan itse, mutta nyt pyytelee jo sen vaihtoa hienompaa, sähkölaukaisevaan. Niinpä, mikään ei tunnu olevan riittävää, eivät ymmärrä, ettei seteleitä kasva puussa. Ja mikähän siinä on, että köyhyys sananakin on jo niin noloa, ainakin lapsille näyttää olevan. "ei kai me olla KÖYHIÄ?!?", sanoivat. Mikä synti ja häpeä..köyhyydestä ei kumminkaan voida puhua, se on niin suhteellista. Meillä on kumminkin oma(pankin tosin vielä) asunto, autot, ruokaa ja kaikki tarvittava, pitäisi olla hyvin tyytyväinen. Nyt ei vaan voida ostaa ylimääräisiä, vaan pitäisi pihtailla heräteosoksista.
Kumma, että onni tuntuu riippuvan rahasta. Ainakin kun sitä ei ole, niin kaikki näyttää kurjemmalta. Tosin isokaan raha ei taas tuo onnea, omituinen yhtälö..

Meillä lapset saavat kuukausirahan tililleen, tiettyjä kodinhoito-juttuja vastaan ja sieltä voivat kortilla nostaa tarpeen tullen. Lisäansiota voi hankkia erityisellä rastisysteemillä, esim. puolen tunnin pikkuveljen hoidosta saa yhden rastin =50cent. Kortti vaan osoittautui sitten aimo huonoksi ainakin isoveikan kohdalla. Seurattiin netin kautta tiliä ja mäkkärissä oli käyty usseemman kerran samalla viikolla ja s-marketissa karkkiostoilla. Tili tyhjeni aika noposaan. Itku silmässä luovutti korttinsa meille "kaniin". Sanoi, ettei halua sitä enää, ei pysty hillitsemään itseään, jos kortti on itsellä..
Se on itsellekin niin uutta tämä varhaisteinien vanhemmuus. Kaikkea pitää kokeilla, ennen kun tietää, miten homma toimii. Ja uskoisin, että vaikka tätä opettelisi useempaankin kertaan, niin joka lapselle on aina vähän eri keinonsa, ongelmansa ja niiden ratkaisut. Siispä oppia ikä kaikki.
Siitä olen varma, että lapsi on suurimpia kasvattajia vanhemmilleen..joskin myös toisinpäin.

Jotain tärkeää piti kirjoitella, mutta pääsi muistista hukkumaan..ehkä se palailee tässä jonain päivänä, niin palaan aiheeseen

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 15.10.2006 klo 20:19
Avainsanat:

Viikonlopun vilinää

Tässä sitä taas ollaan viikon viimeisillä tunneilla. Paljon mahtui viikonloppuun tavaraa. Eilen illalla oltiin keikalla, eräänlaisessa asuntolassa. Täytyy sanoa, että niille kavereille laulaminen pisti hiljaisiksi. Oli elämää nähty aikas monelta kantilta, eikä lainkaan niin helpoilta. Viinanviemiä, lääkkeiden ja huumeiden käyttäjiä, eikä kaikki edes entisiä.. Kuuntelivat kyllä kovalla korvalla ja kiittelivät paljon. Tollasessa paikassa ei totta tosiaan voi esittää mitään staraa, sinne on mentävä aika nöyrällä mielellä, nää kaverit ei paljon hienosteluja kaipaa. Tosin sitten ovat aitoja itsekin, eli otin kohteliaisuudet vastaan kyllä ihan kympillä, että varmasti myös tarkoittivat, mitä sanoivat

Joskus oltiin keikalla samantyyppisessä paikassa, ja aika äkkiä alkoi kuulua kommentteja kosketinsoundista.. Eivät arkaile myöskään kritiikissä!
Mutta tärkeintä on se, että sanoma olisi mennyt edes muutaman raihnaisen ulkokuoren läpi suoraan sydämeen.. jotta joku olis saanut jotain lohtua, jotain tunnetta siitä, että on tärkeä, kaikesta huolimatta. Ja rakastettu. By God!

Mutta se tuosta, oli vaan tosi mieleenpainuva juttu!
Taaperoisen kuume laski, mutta viime yö oli jotain ihan kamalaa..pyöri ja kitisi ja nousi istumaan jne. Nyt on kasvoilla ja ylävartalossa omituista ryhmynäppyä. On sitä tautia kaikenmoista, outoa ja ihmeellistä, kuka näistä tietää! Vauvakuumeeksikaan en usko (vaikka oli just se kolmen päivän kuume ja nyt näpyt) kun se on ollut jo yhdesti, eikä pitäisi uusia??

Noihin omiin lääkärikäynteihin upposi rahaa, ja terkkariin en viiti poikaa viedä arvailtavaksi..anteeksi kyynisyyteni..kyllähän siellä myös usein osataan.
Viikonlopun myötä harteille tuntui kasautuvan uusia huolia, ei tosin tuntemattomia, nimittäin rahahuolet tunkeutui tajuntaan. Oonhan mä täs tiedostanu hiljaa, että lujaa ei sillä rintamalla mee, mutta nyt jotenki konkreettisesti heräsin, että hei, riittääköhän rahat edes laskuihin!
No, ei voi sanoa, kun että Isän käteen..on meistä ennenkin huolta pidetty, eikä se murehtiminen rahaa tuo senttiäkään lisää.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 13.10.2006 klo 10:57
Avainsanat: Pipi, pöpö, yrttipatonkia

Posket punoittaa

..nimittäin taaperoisella. Eikä valitettavasti tervettä punaa, vaan kuumeen kuullottamaa. Reppana on kovassa kuumeessa, 39.1 iski mittarilukemaksi. Ihmettelin eilen, että mikä on vikana, kun poika ei ruvennut millään päikkäreille. Kaksi tuntia vatkuttelin vaunuissa, silittelin sängyssä ja söpöttelin sylissä..vaan ei unikyyti napannut miestä mukaansa. Sätkytteli vaan levottomasti jalkojaan, koputteli seinään, virnisteli ja väliin huusi kurkku suorana. Huoh- oli kyllä äidin pinna aika koetuksella, varsinkin, kun en tajunnut taaperoisen olevan sairas.

Nyt sitten toivon parasta, ettei pikkukaveri ole ainakaan saanut tätä äitinsä ikävää suutulehdusta. Vaikee paikka edes tutkia tän ikäsen suuta =/ Ei ole nuhaa, ei yskää..?! No, aiemminkin on ollut kolmen päivän kestoisia kuumeita, eikä sitten muuta, joku pöpö vissiin, joka ei ehdi tehdä muita oireita, kun elimistö ehtii puolustautua *toivoo*.

Pitäis siivota ja tänään on ne JohnnyDeppit..ei peruta niitä silti, vaikka pikkuinen on pipi. Tytöt on kumminkin tuolla omissa oloissaan, eikä me viedä tautipoikaa samaan kasaan

Eilen varattiin kaappi täyteen herkkuja. Neidin toivelistalla oli limua, sipsejä dipillä, yrttipatonkia, keksiä ja jätskiä.. meinasi vaan saada aikaan rajumyrskyn äidin mielessä ja suussa, kun alkoi vääntämään kinaa siitä, että kävelläänkö vai mennäänkö autolla ostoksille. Nuori nainen on niin laiska, ettei viitsisi nostaa jalkaa hiukkaakaan. Mieluusti vaan kyydillä sinne ja tänne. Kuka mun lapset on tollasiks opettanu!?

Loppuviimeeks sitten käveltiin, näissä asioissa en periksi anna, ainakaan, kun käydään oikeen riskaamaan. Hyvä, ettei tytsy jäänyt kokonaan ilman herkkujaan.

Ihanaa, tulee taas viikonloppu, huomenna mennään soittokeikalle ja on miehen vuoro olla "kotiäiti"

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 11.10.2006 klo 10:12
Avainsanat: Johnny Depp, potta, lävitykset ja tatskat

Iiihkis...!

Päivä alkoi taas kahvikupposella ja leivällä, sitten niin tutulla hajulla taaperoisen pöksyissä..olis varmaan aika ruveta opettamaan potalle, kun kerran aina tuuttaa tortut samoihin aikoihin. Potta alle vaan, niin se on siinä

Kerran on jo onnistunutkin, äidin laiskuutta vaan, etten ole viittinyt.
Äsken laitettiin yhdessä pyykit koneeseen. Niin suloista, kun toinen yrittää tehdä kaikkea itse

matkii minkä kerkeää ja on aika temppuilija varsinkin sisaruksilleen.

Isompien kanssa on ollutkin omat ongelmansa. Isoveikka jätti hienon pyöränsä pihalle ilman lukkoa..vaikka siitä on tuhannesti muistutettu, ja niinpä tuota polkulaitetta ei enää aamusella ollut. Oma vika, oma syy..mutta taisi olla riittävä rangaistus se, että joutuu nyt polkemaan vanhalla mummomankelilla. Uutta ei todellakaan osteta!

Isosisko sensijaan suunnittelee perjantaiksi JohnnyDepp-bileitä. Pitääkin kysyä, pääsiskös äitikin mukaan, onhan tuo aika komistus

Aika söpöä touhua sinänsä, muistelen omaa teiniaikaani, ensimmäisiä sydäntä repiviä ihastuksia, kaukorakkauksia nimenomaan. Silloin en tienny, että ne on tärkeitä oppeja tulevaa elämää varten. Oma suosikkini oli pitkään ja hartaasti ritari ässä, tuo ihku hurmaaja. Muistan, kuinka vihainen olin, kun pikkuveljet virittivät kiusiakseen ihastuksestani pilkkalaulun: "kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästäääää...," tunnarin säveliin.
Mutta kyllä nauratti, kun hyvä ystäväni juuri kertoi olleensa myös "ässäfani" ja menneensä silloin parturiin ja sanoneen, että sellaset kiharat, kun ritari ässällä, heh

Mahto siinä kampaajalla olla naurussa pitelemistä!!
Mutta oli se rajua rakkautta, koitan muistaa sen vakavuuden katsellessani nyt tyttäreni ensimmäistä suurta ihastusta. Seinät on vuorattu kuvilla ja kirjoituksilla ja postiakin on suunniteltu jo isoon ameriiikkaan päin.

Eilen huomioni kiinnittyi yhteen teinityttöön, joka kulki kaupungilla. Michael Jacksonin täydellinen kopio, hattuineen ja kuukenkineen. Huh, täytyy melkein nostaa kuviteltua omaa hattuani, että joku uskaltaa olla niin rohkeasti erilainen. Miihkali taitaa sentään olla jo aikalailla pahasti pois muodista. Lävistykset, tatskat yms. muotioikut ei edes mitenkään hätkäytä enää, ne on niin tavanomaisia. Pikkusisarenikin huitaisi just kulmaan lävärin ja kyllä oon jaksanu pilkata toista...on varmaan aika suloinen näky sitten vanhana, kun puoli otsaa roikkuu piikin varassa

Tänään mietteet aika kaukana omasta navasta, välillä niinkin..vaan tuo suujuttu ei vaan hellitä =/ Rakkulat on muuttuneet osin valkoisiksi rykelmiksi. Mikähän ihme mulla oikeen on!!!??

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 10.10.2006 klo 09:28
Avainsanat: Lääkäri, arvailua, patti, lymfooma, leikkaus

Vuosi sitten

Taas istahdan tähän ja päivitän tunnelmia.Suu ei ole vieläkään kunnossa, ja mä kun olen huolestuja tyyppi, niin olen ehtinyt miettiä taas satatuhatta vaihtoehtoa, mikä mättää. Googletin tietoja suun limakalvojen häiriöistä ja uits, löytyipä kaikkea ihan ikävää

Kaikenmoista vakavaa sairautta, jossa tulee oheistuotteena suutulehdus. No, katselen tässä vielä päiviä muutamia ja menen sit taas lääkäriin.
Mulla vaan on menny totaalisesti usko lääkäreihin. Onhan ne lukeneet, mutta tuntuu, että maailma on niin täynnä outoja, uusia sairauksia, joita kukaan ei tunnista, eikä niille löydy mitään syytä, ja silti ihmisiä menehtyykin niihin.. Arvailua, arvailua ja kokeilua, sitähän se useimmiten on.
Kohtalailla vuosi sitten jouduin pienen nyyttini kanssa sairaalaan. Menin sairaalaan syksyllä ja tulimme ulos talvella. Kolmessa viikossa maailma muuttui täysin. 2kk ikäisellä vauvallani oli kaulalla valtaisa patti. Meitä heiteltiin sairaalasta toiseen ja kotiin, kunnes otettiin sisään TAYSiin. Siellä epäiltiin pahimpia vaihtoehtoja lymfoomasta leukemiaan ja tulehduspesäkkeestä virustautiin. Pitkien pitkien viikkojen jälkeen, jotka vietin vauvan kanssa suljetulla osastolla, yhdessä huoneessa, selvisi onneksi, että kysymyksessä on tulehdus. Se oli vaan päässyt jo niin pitkälle, ettei lääkitys enää auttanut, vaan piti suorittaa leikkaus, jossa märkäpesäke poistettiin.
Aika oli äärettömän uuvuttavaa mulle. Pelkäsin ja itkin vielä synnytyksen jälkeisissä hormoonihuuruissa normaaliakin enemmän. Valmistauduin luovuttamaan vauvani Taivaan Isälle, jos hän niin tahtoi. Hirveä surutyö, juuri vasta sain nyytin käsiini ja nyt se jo otetaan pois.
Leikkaussaliin saatellessani yritin pysyä tyynenä, hymyillä vauvalle ja sanoa, että äitin kulta, koita jaksaa vähän!! Mutta isot karpalokyyneleet vaan valuivat solkenaan. Hoitajat taputtivat olalle, mutta eivät voineet luvata, että kaikki menee hyvin.

Toi aika oli mun elämän vaikeimpia ja mieleenpainuvimpia ja jollain tasolla se on jättänyt menettämisen pelon sielun syvyyksiin. Ja silti en pysty yhtäkään lastani varjelemaan, jos jotakin on tapahtuakseen. Voi vain elää päivän kerrallaan, niin omien sairauksien kuin muiden uhkien keskellä. Niitähän maailmassa riittää!!

Tekee oikeestaan pahaa edes muistella koko asiaa. Ehkä se ei ole vielä kokonaan käsitelty, ehkä pitäisikin vielä muistella ja käydä asiaa läpi. Varmasti joka vuosi, ensilumi muistuttaa siitä ajasta. Mutta sitä suuremmalla syyllä saan iloita taaperoisestani ja olla kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 09.10.2006 klo 11:01
Avainsanat: Tauti, kalenteri, levotonta

Uutta viikkoa

..taas mennään. Päivät vaihtuu niin, ettei meinaa perässä kestää..
Mukava pörinä kuuluu pihalta, ovat tulleet siivoomaan syksyn piirtämää pihaa toiseen uskoon. Hetkessä keltainen matto vaihtuu vihreään. Oikeestaan olis ollu kauniimpaa, silmäämiellyttävämpää tuo keltainen

Suu tuntuu onneksi vähän paremmalta, kortisonivoide on alkanut vaikuttamaan. Tosin siellä täällä näkyy verenpurkaumia ja suu on arka vielä. Toivottavasti se tästä pian haihtuu pois, koko tauti.

Eilen oltiin keikalla, ja oli ihmeen mukava ilta. Rumpali estyi viime hetkellä tulemasta ja lapsenhoidossakin tuli ongelmaa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin jopa kunnon aplodit muutaman biisin kohdalla, ja se on erikoista näissä "piireissä", joissa yleensä kuunnellaan vaan penkissä hiljaa..

Ens lauantaina on taas keikka, oikeestaan aika kivaa hommaa!
Muovipurkit on tauolla muutaman viikon, ei sitä kotiäitikään ihan kaikkea ehdi touhuumaan..

Taaperopaapero tuntuu vähän vässykältä, yöllä oli vähän levotonta vaihteeksi. Kiipeili mun ja isänsä päällä useemman kerran ja nypläsi mun hiuksia..
No, ehkä taas toisella kertaa nukutaan. Parempia öitä odotellessa vietetään niitä aina mahdollisuuksien mukaan.
Uus viikko ja uudet kujeet, vaan ei kalenterissa yhtään mitään sen varalle. Oikeestaan aika hyvä homma. Tarviiko sitä aina olla niin paljon menossa..väliin voi vaan nautiskellakin, ilman aikatauluja.

Pitääpä pukea pikkuiselle ulkovaatteet ja suunnistaa tuonne virkeään syksyilmaan.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 08.10.2006 klo 15:13
Avainsanat: Terveyskeskus, yksityinen, suutulehdus

Rakkoja

..eikä mitään niin mukavia, suu täys. Keskiviikkoiltana jo ihmettelin, kun poskein limakalvo tuntui karhealta kieleen. Nyt sitten oire on mennyt pahemmaksi. Limakalvot ihan turvoksissa kitalakea myöden ja vähän arat. Ihme juttu???
Kävin ekaksikii terveyskeskuksessa arvailussa, siellä nuori virolaisperäinen lääkäri totesi, että "en minä tietä tähän oikeen mitään sanoa. Joku tulehtus tullu. Antoi puuduttavaa voidetta, vaikka sanoin, ettei ole kovin kipeä, vähän arka vain.
Tästä käynnistä mitään oppimatta purjehdin yksityisen vastaanotolle. No, lääkäri päätyi samaan, että suutulehdus, mutta määräsi kortisonivoidetta. Luottaisin jälkimmäiseen enemmän..tosi tuo tieto maksoikin senverran, että sen soisi pitävän paikkansa!

Keikka olis tänään ja pitäis pystyä laulamaan, no, kaiketi se onnistuu, kun kurkku ei kumminkaan ole kipeä. Lastenhoidossa vähän ongelmaa, kun mies on harrastuksissaan ja mun pitäis mennä omiini. Isoveli nyt sitten vahtii taaperoista sen välin, kunnes iskä saapuu taloon.
Siinä nää mietelmät. Huonosti nukuttu yö taas takana, nukahdin kyllä reippaasti, mutta aamu viideltä heräsin kummeksumaan suun turpeutta, ja siiten en enää saanu unta, kauheen mielikuvat lähti nousukiitoon ja kaivoin netistä kaiken tiedon suuhun ilmestyvistä rakoista..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 07.10.2006 klo 15:39
Avainsanat: Nukkumishäiriö, unilääke, sydän, karhunpentu

Muovikulhot kunniaan..

..olin siis taas kippokokouksessa. Sain ainakin muutaman palkinnon "tähtiesittelijänä" Kelpaa sitä nyt sitten

Paluumatkalla poikettiin parilla kirpparilla ja taaperoinen sai muutaman mukavan lelun hassuilla senteillä. Kyllä onkin jaksanut olla tänään hyväntuulinen.
Ihme homma sinänsä, kun yö ei luvannut yhtään hyvää.. otti taas parin tunnin virkkuhetket siellä 03-05 välillä. Ei ollu yhtään kivaa, koska mä en ollu siihen mennessä nukkunu vielä yhtään.
Joku nukkumishäiriö taas. Jalat tuntu siltä, kun niissä kiipeilis tuhatjalkasia ja sisältäpäin tökittäis jääpuikoilla. Levottomat jalat, kauhee oireyhtymä, se ei anna mitään rauhaa, kun oikeen iskee päälle. Mulla se ulottuu joskus käsiin ja ylävartaloon saakka. Sydän tuntuu "värisevän" rinnassa. Sellanen jännitystila, ettei osaa rentoutua ja nukahtaa.
Onneks sitä on nykyään vaan ajoittain. Nytkin nappasin lopulta unilääkettä pikkumurusen ja se rentoutti niin, että vaivuin ihanaan uneen.

En haluu ottaa enää paineita unesta, mutta se on takaraivossa vahvana pelkona. Sillon muutama vuosi sitten, kun olin "masennus/paniikki/väsymys/ylivire"-tilassa, en todella nukkunut moneen kuukauteen kunnon unia. Laskin lääkärille tunteja, joina olin nukkunut. Sain kokoon viikossa n. 20h ja nekin unilääkkeellä.
Unettomuus on jotain järkyttävää. Sitä en toivois pahimmalle vihamiehellenikään. Kun väsyttää ja raivostuttaa suorastaan, eikä uni vaan tule. Potkin jonain yönä jopa seinään tuskavihaani, sillon joskus. Oli pakko purkaa johonkin, kun tuntui, että räjähdän kappaleiksi!!

Mutta huoh, taas huokaisen, että onneksi nyt on nyt ja kaikki on paremmin. Välillä nukutaan, välillä ei ja se siitä. En laske tunteja.
Siinä tän päivän väsyneehköt mietelmät.
Pikkuriikkinen on oppinut uuden tavan pusutella

Ottaa tiukasti pikku käsillään kiinni korvista tai hiuksista ja moiskauttaa sitten märän pusun suoraan keskelle suuta..sulkku on, kuin karhunpentu!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 06.10.2006 klo 10:11
Avainsanat: Episodi, pinnasänky, virne, aamuvaaka

Perjantai, peruspäivä..

...ja taas se iänikuinen siivouspäivä. On se silti väännettävä, jotainhan tässä on tehtävä, jos meinaa, ettei joudu pölykoirien hyökkäyksen kohteeksi.
Taaperoinen sai eilen uuden sängyn, sellaisen "ison pojan"version

Kyllä oli ylpeetä miestä, kun pääsi itse kiipeemään kyytiin ja pois.
Oli niin suloinen eilen, kun yhdessä ruuvattiin pinnasängyn osia irti. Väänteli omalla pienellä muovimeisselillään tosi tarmokkaasti ja tietävän oloisena. Kyllähän miehet noi hommat osaa

Eilen sain aikaan aika shown. Just oltiin kehuskeltu sillä, että nyt on hyvä auto, kun on keskuslukitus ja kaikki, ei voi jäädä avaimet vahingossa sisään. Niinpä niin, tuli taas puhuttua vasten parempaa tietoa! Tää täti onnistuu. Laitoin takapaksiin sen kyseisen pinnasängyn, aikomuksenani viedä se omistajalleen. Laskin avaimet ja käsveskan hetkeksi siihen auton perälle ja kas kummaa, kun osat oli autossa, niin nappasin luukun kiinni. Siellä oli, kaikki tärkee ja me ulkopuolella. Kiittelin mielessäni, etten ollu ehtiny laittaa sentään lasta vielä kyytiin..jos vaikka olisin onnistunu silloinkin jotenkin lukitsemaan ovet.
No, ensin yrittelin itse päästä autoon sisään. Ryntsyttelin ovia ja lukkoja, mutta aika kehveli auto sais olla, jos lukot niistä aukeis

Sitten kokeiltiin pitkällä antennilla tiivisteiden välistä. (näin menin satoja kertoja entiseen carinaani, johon jätin avaimet harvasepäivä)
Oli siinä naapuri kerrostalossa ihmettelemistä pitkäksi aikaa. Ohikulkijoiden kasvoilla karehti outo virne..Lopulta mies tuli avuksi, oli hakenu järeempää asetta, metallisen listanpätkän. Sillä tarvi vaan nykästä ja simsalabim, ovet oli auki. Huoh. Oikeen episodi, mut loppu hyvin, kaikki hyvin.
Meistä tulis hyvä pari autovarkauksiin

Tänään koitan olla sähläämättä ja säätämättä. Välillä on niitä päiviä, kun lusikat menee roskiin ja jogurttipurkit koneeseen..ajatukset vissiin käy omia ratojaan, eikä ehi miettii. Niinku sanotaan, jotta oikee käsi ei tiedä, mitä vasen tekee

Tiedän, mitä se tarkottaa.

Eilen oli taas kropan kuritusta, muokkausjumppa. Hikistä hommaa, mut toivottavasti tekee tulosta. Aamuvaaka näytti jotain järkyttävää..siis häh?? Rikki varmaan. Voiko näyttää kilon enempi, kun eilen!! Ja vielä tollasen hikijumpan jälkeen. Mitään en o syöny, siis enempää, ku täs muinakaan päivinä

No, täytyy taas tsempata.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 05.10.2006 klo 10:22
Avainsanat: Unelma, tärppipäivä

hetken hengähdys

Eilen nimittäin päästiin miehen kanssa kaksin viettämään luksusaikaa

Käytiin syömässä hyvin ja juteltiin mukavia. Taaperoisella oli kotona hoitaja, ja isommat paaperot oli kavereillaan.
Samalla käytiin moikkaamassa mummoa, joka on siirretty nyt lähisairaalaan. Kieltämättä oli aika järkyttävääkin nähdä ihminen, jonka viimeksi näin niin virkeänä, nyt siinä sairaalalaverilla tokkuraisena. Ei muistanut vieläkään, mistä oli saanut ohimoonsa arven. Oletti saaneensa keuhkoveritulpan, vaikka se tapahtui viisi vuotta sitten. Puhe oli sammaltavaa ja selvästi häntä harmitti, kun sanoja ei välillä löytynyt, vaikka kuinka yritti. Puhuttiin kuitenkin ihan järkeviä ja mummo oli mukana jutussa. Mutta on pitkä matka siihen, että pärjäisi omillaan.

Musta mieli oli onneksi vaan hetken tuomaa ja viemää. Nyt on taas kirkkaampi sielu ja iloisempi olo. Ehkä tästä kaikki taas sutviintuu.
Kumma juttu, vaikka mikään ei ole oleellisesti muuttunut sitten edellisen päivän, niin tuntu vaan on ihan toinen. Toisena päivänä asioita vaan pystyy kattomaan eri vinkkelistä.
Musiikkisysteemit odottaa edelleen päätöstä, palaveri oli siirtynyt sairaustapauksen vuoksi jälleen kahdella viikolla. Siis vielä saa piinailla, jotta kustantavatko levyn vai eivät.

Mies on paljastanut suuren unelmansa. Hurjan, mahdottomaltakin tuntuvan. Mutta pitäähän sitä yrittää ja uskaltaa. Ei siitä sen enempää, pidän salaisuutena. Ja koitan kannustaa.
Tärppipäivä olisi tänään, tunnen sen kupeessani. Niin, tuota omaa haavettani ajatellen..pientä nyyttikääröä. Mutta nyt on isoja juttuja päätöksen alla, joten toive saa odottaa vielä hetken, kunnes tiedetään. Eikähän sitä tiedä, tuleeko nyyttiä enää koskaan, vaikka niin toivotaankin. Ne on niitä elämää suurempia asioita, jotka on vaan Isoissa käsissä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 03.10.2006 klo 14:50
Avainsanat: Elämä, Isä, masentaa

sataa..

Tänään on harmaa päivä, synkkä, ei ainoastaan pihan puolella vaan oman pään sisällä. Mietin, mistä johtuu..ei ole huonot päivät kierrossa, ja unikin on ollut ihan makeaa. Itkettää ja on kumma olo, joku syö sielua. Ehkä liian monta rautaa tulessa, ratkasemattomia juttuja. odotan edelleen päätöstä kustantamolta ja olen sen suhteen aika kyyninen. masisfiilis, kaikki näyttää huonolta just tänään. Sellaselta, että tuskinpa mistään on mitään hyötyä, kaikki on turhaa ja elämäkin pelottaa. Värisyttävän järkyttävät uutiset pomppaavat silmiin kioskin ikkunasta, lööppi kirkuu äidin tuskaa, lapsensa menettäneen. Miksi ihmeessä elämän pitää olla niin herkkää, niin helposti särkyvää, niin haurasta, hajoavaa. Täynnä vaaroja, tuntematonta tietä ja pimeyttä.

Ehkä taas huomenna jaksan ajatella valoisammin, tänään ryven omassa surkeudessani. Kai tähän liittyy jotain surkeaa, halveksittavaa itsesääliä. Kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta.
Taaperokin on ollut pari päivää niin tiukasti jalassa roikkumassa, olisi kaikenaikaa vain sylissä, ei päästä silmistään sekunniksikaan. joku vaihe, sen uhmakauden lisäksi. Huutaa selkä kaarella, potkii ilmaa terävästi ja vaativasti, pienillä töppösillään.
Osoittaa mieltään, tämä ei käy, näin en halua, haluan toisin, en tiedä mitä.
Heittäydyn minäkin, tähän samanlailla, mielessäni. Kiukuttelen, itken ja potkin. Miksi tänään näin, haluan toisin, en viitsi tätä näin.

                     *************************************

     Maailman kyliin eksyin, turhuuden tuuliin harhauduin.
     Etsien katsetta, odottaen sanoja, jotka hyväksyy.
     Jälleen mä sen näin, sitä ilman jäin, mitä eniten kaipasin, eniten tarvitsin.
                    Isä, ota syliin, Isä, kuivaa kyyneleet.
                    Puhalla hiljaa, sillä sattuu sydämeen.
                    Isä, ota syliin, rakkauttas tarvitsen!

     Uskoin mä houkutuksiin, unelmiin suuriin tarrauduin.
     Kylmyyteen heräsin, vain tyhjin käsin jouduin palaamaan.
     Taas kerran sen näin, sitä ilman jäin, mitä eniten kaipasin, eniten tarvitsin.
                 Isä ota syliin, Isä kuivaa kyyneleet.
                 Puhalla hiljaa, sillä sattuu sydämeen.
                 Isä, ota syliin, rakkauttas tarvitsen.

     Elämä painaa polvilleen, silmäni suljen ja eteesi tuun.
     Eksynyt sieluni sanoitta huutaa:"minut armahda!"
     Silloin se tiedän, yksin sulta saan, mitä eniten tarvitsen, eniten tarvitsen.
               Isä, ota syliin, Isä kuivaa kyyneleet.
               Puhalla hiljaa, sillä sattuu sydämeen.
               Isä, ota syliin. Rakkauttas tarvitsen!!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 02.10.2006 klo 10:52
Avainsanat: moottoripyörä, ambulanssi, laihkari

Ei ikinä enää

Juhlat on sitten juhlittu, ison suvun ja ystävien kanssa. Täytyy sanoa, että oli hikistä hommaa ja tiukilla oli paitsi naapurit ja kakkupöytä, myös tämän mamman hermot.
Pienimmät veti moporundia pitkin eteiskäytävää, yksi kuolaava koira varasteli lasten keksejä ja nappasipa pöydästäkin omppupiirakkaa. Hullunmylly. Tuskin tiedän keitä kävi vieraina. Koko 84 kerrostaloneliötä oli tehokkaasti käytössä. Vierailuaikaa oli kyllä laitettu kolmen ja kuuden väliin, mutta eiköhän taas käynyt niin, että kaikki tulivat tasan klo 16.
Tästähin kutsutaan perhe kerrallaan, että ehtii vähän seurustellakin ja kaikille on mukavampaa niin!

Senverran ehdin vaihtaa kuulumisia, että setäni kertoi taruakin ihmeellisemmän tarinan..oli myymässä isoa moottoripyöräänsä tässä menneellä viikolla. Ostajaehdokas oli kiivennyt koeajolle ja ajanut samantien tiehensä!! Miten kukaan voi olla niin härski?? Kyllä meni taas usko ihmisiin. Kaveria ei välttämättä saada koskaan kiinni, sinne meni. Oli siinä parit puhinat päästelty sedän tiimoilta, kun tajusi tilanteen. Samaan hengenvetoon oli puhelin soinut, sairaalasta soitettiin, että tytär oli viety ambulanssilla sinne rytmihäiriöiden vuoksi. Miten voikaan sattua kaikki samaan syssyyn. Kummallista elämää, ei voi muuta sanoa. Tytöllä ei onneksi ole hätää, mutta säikäyttihän tuo.

Tänään siivotaan loput kakut parempaan talteen, herkkusuihin, mutta sitten saa laihkarit taas luvan jatkua. Tänään on muuten jännä päivä, kustannusyhtiö päättää, ottavatko meidän bändin suojiinsa ja kustannettavakseen. Varpaatkin on ristissä, mutta kyllä se menee niinkun on tarkotuskin. Sit meille on varattu jotain muuta, jossain muualla, jonain toisena aikana. Ei luovuteta kumminkaan!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 30.09.2006 klo 07:58
Avainsanat: synttärit, estonia

silmät ristissä

Sepä päätti tämä perheen pienimmäinen aloittaa tämän aamun aikaisemmin, kun laki sallii..olis äityli nukkunu vielä usseemman tunnin. Toisel kertaa sitten

Kuka käskee toljottamaan telkkaria illalla pitkään, niin on sit huonossa vireessä kukkopojan laulun aikaan.
No, kyllä tämä tästä iloks muuttuu, kunhan saa kahvia kurkunpäähän. joka muuten tuntuu vähän hitusen kipeältä. Liekö taaperoinen saanut tartutettua, on nimittäin ollut nyt pari päivää kuumeessa ja nuhassa. Kuinka voikaan pienestä ihmisestä tulla niin paljoo räkää, yöks!
Muutama yö on siksikin mennyt vähän huonosti, oon juotellu ja lääkinny pitkin yötä, että toisella ei olisi niin kurja olo. Alkaa kuitenkin olemaan voiton puolella jo.

Esikoispoika vietti synttäreitään torstaina kavereiden kesken. Tilattiin pizzaa ja kävivät keilaamassa. Rahaa saa uppoomaan, kun pitää aina olla jotain erikoista..mutta toisaalta onhan se toisen juhlapäivä, eikä tässä nyt sentään helikopterilentoja ole tarvinnu toistaseks kustantaa

Esikoisen syntymä on syöpynyt mieleen lähtemättömästi. Ensimmäinen on se ihmeellisin, vaikka toki jokainen on aina ihana nyytti! Silloin musta tuli ekaa kertaa äiti. Jo sananakin outo, saati sitten ottaa päällensä se rooli ja omaksua itseensä. Muistan, että jotenkin vähän nolotti työntää vauvan vaunujakin. Oli hassu olo, enkä oikein tiennyt, miten työntää niitä "tyylikkäästi" Ikää tällä äiteellä oli silloin 21v ja tunsin itseni vielä aika lapsenkenkäiseksi.

Vauvanyytti oli aivan suloinen ja vei sydämeni kyllä välittömästi

Erikoisen päivästä teki se, että samana yönä oli uponnut estonia ja se järkytti kovasti..synnytyksen edetessä seurasimme lukuja, menehtyneiden. Tuntui omituiselta, että toiset menettivät juuri rakkaimpiaan ja me olimme lenkin toisessa päässä, synnyttämässä uutta elämää. Laivaan en ole juuri mielelläni sen jälkeen uskaltautunut, jotenkin tapahtuma jäi niin rajuna mieleeni, ehkä hormoonit tekivät muistosta lähtemättömän.

Tänään onkin sitten vuorossa miehen syntymäpäivä. Ensimmäinen kerta, kun korttia ei putoakaan luukusta. Äitinsä on aina säännöllisesti lähettänyt onnittelut, mutta nyt ei pysty. Luojan kiitos, että selvisi kuitenkin ja taistelee nyt toipumisensa kanssa uutterasti!
Täytyypä lähteäkin tästä kahvin keittoon ja koota nuo lapsoset kasaan, herättelemään iskää yhdessä. Meillä on hassa tapa herättää onnittelulaululla ja lahjoilla päivänsankari

Mutta siitä on tullu tärkee tapa lapsillekin, odottavat kärsimättömästi omaa vuoroaan..

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 27.09.2006 klo 10:18
Avainsanat: uhma-ikä, muovipurkkeja

vau, mikä myynti!

Hidastuu näköjään tää mun kirjottelutahti, mutta parempi vissiin onkin, ettei joku vaan luule, että kotiäidit senkun istuu koneella ja päivätpitkät vaan jaarittelee

Kyllä tähän eloon kaikkee mahtuu..ja tuntuu, että tulee kiiru. Pitäs taas vissiin hiljentää tahtia?
Eilisen nimiin ehdin nauttia auringonpaisteesta ja siitä suloisesta syksyn tuoksusta, kävelylenkin keralla. Käytiin pentusen kanssa ostamassa lidlin, ah, niin ihanan edukkaat vauvan "talvi"töppöset. Kyllä niillä kivasti hetken tallustaa, värit ja malli kohdallaan, mutta tilkettä tuskin tarpeeksi talveen saakka. Vaikkakin tiedä häntä, miksikä nää suomen talvet muuttuu, tuleeko paukkupakkasia enää laisinkaan..

Illalla olin taas edustamassa muovipurnukoita tuttavan luona. Illan myynti olikin sellanen paukku, etten moista oo nähny ennen. Kyllä hymyilytti korvasta korvaan, kun ajelin kotiinpäin. Sain tupperisäästöjä just kokoon senverran, että saan vihdoin kaipaamani kuivausrummun..nyt alan säästää tft-näyttöön. Kotiäidin kukkarosta ei muuten löydy moisille edes puolikasta puupenniä, mutta näillä konstein saa vähän lisää. En muuten olis muutama vuosi sitten ikänä uskonut, että hairahdun myymään muovia

Mutta kaikkee näkee, kun vanhaksi elää, ja kaikkee sitä tekee henkensäpitimiksi. Mutta toisaalta, ei toi hassumpaa hommaa oo ja omakin kaappi on saanu kivasti tilkettä ja kiiltäviä astioita siinä sivussa, ilmaislahjoina tietty!

Vesseli nukkui taas huonosti ja oli aamulla niin-niin kiukkunen, että oksat pois. Huitaisi maitomukinsakin kiukkupäissään suoraan isoveikan syliin..

Heitti kaiken lattialle, mitä hänen eteensä lastasin, samalla kiljuen erittäin tarmokkaasti, käskevän oloisesti :0 Pikkuihminen se osaa olla joskus ongelmallinen. Yritin tavoittaa kiukun syytä, mutta sain käsiini vain seuraukset. Päättymätön vyyhti johtolankoja, ota niistä selvää. Voi vain kokeilla eri konsteja..vihaista ilmettä ja komennusta, lohduttavaa silitystä ja syliin painamista, huomion ohjaamista kiinnostaviin aiheisiin. Joskus vaan mikään ei tepsi. Olen kallistumassa siihen suuntaan, että ihana taaperoiseni on saavuttamassa ensimmäisen kriisinsä, uhma-iän.

Siinäpä mamille ja koko perheelle haastetta moneksi aikaa!
Vaavihaaveet elää ja vaihtelee taustalla. Olis niin kiva ja sit toisaalta kuitenkin, mihin kiire, jos vaikka antaisi tämän edellisen veijarin vielä muutaman kk kasvaa ja kiukutella. Jos ja kun raskaus saattaa heitää tämän tädin ylle aikamoiset pahoinvoinnit, niin voi olla voimat koetuksella alkukuukausina. Mutta eiköhän kaikki järjesty, sitä vaan koittaa ottaa edes hiukan järkeä mukaan näihin suunnitelmiinsa, ettei kaikki menis vaan vahvalla tunnelatauksella eteenpäin..

Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia, aion ottaa taas rauhallisen huilipäivän. Huomiselle riittääkin vilskettä, kun perheen esikoinen täyttää sen 12v. Kaverit tulee juhlimaan, sukulaiset onneksi vasta viikonloppuna.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 25.09.2006 klo 21:29
Avainsanat: hatunnosto

epäkohteliasta..ja sitten ihan mahtavaa

Mitenkäs nää päivät menee näin vauhdilla, ettei ehi ollenkaan päivittämään kuulumisia..Tänään taas aamun järkkäilin levytys asiaa..soittelin studioita ja tein laskelmia. Huoh, olispa oikeen hirmu määrä senttejä rivissä (muuallakin kun vyötäröllä..) niin vois tehä mitä vaan ja millon vaan =/
Mutta eipä se toisaalta raha onnee tuo, se on nähty. Joskus se vaan tekis asioita vähemmän mutkikkaaksi!

Kaverilla käytiin kahvittelemassa ja sotkemassa toisten huushollia. Kaupasta raahattiin taas melkeen viikon eväät. Pienet asiat ne saa mielen hyväksi tai huonoksi, mietin. Kaupassa nimittäin törmäsin puolituttuun ihmiseen, mutta kun moikkasin, niin tääpä mies vaan katto kummasti takasin ja nosti nenänvartta. Noh, ehkä se ei tuntenu vaan, mutta mä oon sellanen, että mietin heti, et miks täytyy ihmisten olla välillä niin koppavia. Täs naapurissa samoten on muutamia ihmisiä, jotka ei sattumaltakaan voi kattoo päin, kun kävelevät vastaan, puhumatikaan, että tervehtisivät. Kait mä oon niin vanhanaikanen, että toivoisin sellasta, ja sit otan epäkohteliaisuutena sellasen. Vähintäänkin mietin, että mitähän vikaa minussa tälläkertaa..

Sensijaan päivän pelasti se, että kun pääsin autolla pihaan ja aloin lastata kauppatavaroita yms taaperon sateenvarjorattaisiin (poika siellä kaiken keskellä) Lähellä olevasta autosta nousi salskea nuorimies, pitkällä poninhännällä varustettuna ja kysyi, että voisikos auttaa

En ollu uskoa korviani! Siinä tuo sitten kantoi puolet kasseistani 50m päässä olevalle talollemme ja jutteli mukavia. Mahtuu sitä maailmaan sentään kohteliaisuutta ja hyvää tahtoakin =) Yksin en olis tosissaan selvinnytkään siitä määrästä, ainakin olisin joutunut tekemään reitin 2-3 kertaa, että kaikki kamat olis ollu perillä.
Hatunnosto siis tollasille nuorille miehille! Ja sit oli olo kun kuningattarella

Pelastakaa miehet jonkun naisen päivä joka päivä, pankaa hyvä kiertoon!!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 23.09.2006 klo 19:23
Avainsanat: palapeli, KELA, tikapuut

remonttipölyä ja moottorisahan surinaa

Tää päivä menikin sutjakasti pihahommissa. Veli osti perheineen talon tästä ihan liki meitä ja siellä riittää vääntöä. Remontti on täydessä vauhdissa, lähinnä purkuhommaa toistaseksi. Roikuin siellä mukana, vahdin toisella silmällä lapsosia, juoksin karkuun kiukkusia amppareita ja kauhistelin maan tasossa, miten ukot keikkuivat korkeuksissa moottorisahan kanssa.. Sellaset tikaspuut oli tehty, että huhhuh! En olis menny kirveelläkään niitä pitkin, mutta jotkut vaan menee

Natisi ja nitisi ja paukkui joka askelmalla, korkeutta jotakuinkin kahdeksan metriä!

Vaihtelevaa tää kotiäitiys, täytyy sanoa. Todennäköisesti muussa tilanteessa painaisin tänäänkin töitä 16h ja aamuvuoroon taas huomenna. Olisi tiedossa ruuanlaittoa, pyykkäystä, vaipan vaihtoa ja välien selvittelyä. Siis mitä eroa tähän nykyiseen???

Se, että nyt ei kukaan hengitä niskaan, ei katsele kelloa, joko hommat on hoidettu, ei määrää kahvitunnin pituudesta (tosin välillä sen voi joutua juomaan puolijuoksulla, riippuen vesselin energiamäärästä..), eikä kukaan maksa palkkaa

Tai tuleehan tuota kotihoidontukea, mutta ihan oikeesti, kuka kuvittelee, että sillä pärjäisi tällä viiden hengen perheellä. KELAssahan lasketaan perheeseen vain korkeentaan 3 henkilöä! Aivan turhaa selittää. Oikei, oon kyllä kiitollinen joka rovosta, eihän joka maassa ole edes tällasia etuuksia.
Johtuen asianhaaroista joka tapauksessa, mies tekee töitä munkin edestä. (eikä pelkästään hillomunkin..) Tulee töistä myöhään illalla, kuorsaa syvään ja hartaasti yön vieressäni ja kipaisee reippaasti ennen viittä taas työpaikalleen. Yrittäjälle kaikki on mahdollista. Mutta joskus sitä miettii, että tämäkö se on sitten elämän tarkoitus. Vedättää perhettä eteenpäin päivästä toiseen, niska limassa ja leivän mennessä kädestä suuhun..

Ja kuitenkin tässä on just nyt niin hyvä olla, enkä muuta haluaisikaan, nojaa, ehkä tosiaan sitä laatuaikaa miehen kanssa kahdestaan, koska kohta emme enää tunne toisiamme, saatikka, että olisi voimia ja aikaa paneutua paneutumiseen sen enempiä

Jos mielii lisää sisarusparvea, niin olisihan tuo toivottavaa huolehtia siitäkin puolesta.
Vaan sekin kyllä on loppuviimeksi muissa käsissä, tuleeko plussallisia seurauksia, mutta tilaustahan pitää toimittaa silti itse. Näin ainakin rakas tyttäremme neuvoi, kun kertoi toivovansa perheeseemme vielä vauvaa ja totesin, että se ei aina ole niin yksinkertaista, mutta aina voi toivoa

Mummon tila on vakaa, on päässyt kokonaan hengityskoneesta pois, hyvältä näyttää, mutta pitkää sairaala-aikaa on tiedossa, jopa vuosi, sanoivat hoitsut!

Taaperoinen sai tänään nappulapalapelin ja on jaksanut ihmetellä sitä pitkät tovit. Vielä ei ole mitään ymmärrystä siihen, että paloilla on omat paikkansa, mutta eiköhän se hänelle jonain päivänä valkene.. Poliisimopo saa kovaa kyytiä, kiharat vaan hulmuavat, kun pikkumies kurvailee ajokillaan

Aivan syötävän suloinen taaperoinen!

Mutta taidanpa napsauttaa saunan päälle valmiiksi, että päästään lyömään löylyjä heti, kun perheen isommat miehet palaavat kotiin remonttiavusta. Isosisko on omilla tahoillaan jossain pikkuneitien bileissä.. kohta kotiintuloaika kolahtaa sieltäkin vastaan.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 22.09.2006 klo 13:28
Avainsanat: väärä numero, hyviä uutisia, laululapset

pölyrätti oikeassa, puhelin vasemmassa..

Kiirettä pitää tänä aamuna, vaan tähän on ehdittävä hetkeksi pysähtyä. Viime yönä ei unia, huh! niiden eilisten jälkeen en kaivannutkaan..tosin nukuksissa olisin voinut viipyä pidempäänkin, vesseli intoutui uuteen päivään tälläkertaa jo nippanappa yli seitsemän.
Siivouspäivän hommat on hoidettu, koti kiiltelee ainakin siihen saakka, kunnes isommat täystuhot palaavat koulusta. Vaikea läksy on oppia laittamaan kengät ja takit naulakkoon..reput lattian sijasta omaan huoneeseen. Siivouspäivänä olen erityisen tarkka ja tuima, jos hommat alkaa heti kaatua ja kasaantua entisille paikoilleen. Voipa olla, että olis parantamisen varaa siinäkin, eipä se maailma siitä sen pahemmaksi muutu, vaikka järjestys ei pysykään

huomaanpa tässä ollessani, että omenat ovat edelleen siellä, missä viikko sitten. Koskahan jaksaisi rullata hihat ylös sitä tarkoitusta varten..kivahan niitä sitten on syödä, paloiteltuna ja pakastettuna, mutta nyt ei kiinnostais yhtään.

Puhelimessa olen viipynyt tänään yhden jos toisenkin ihmisen kanssa. Eilen kerättyäni rohkeuteni soitin ensin väärään numeroon..hämmästynyt, vähän virnuilevakin miesääni vastasi pitkään selvitykseeni, että "jaa mikähän demolevy..kellekähän oot sellaisen lähettäny, taitaa olla väärässä paikassa" Toivotti lopuksi onnea ja menestystä

Vihdoin onnistuttuani asettamaan sormet oikeille numeroille, sain ihan mukavia uutisia. Biiseistä oli pidetty

Tokikaan eivät 100% varmuudella luvanneet mitään, mutta vihreää valoa kumminkin ja haluavat kuulla tarkempaan kustannusarviosta jne.
Tänään on siis paljon asioita soitettavana, mietittävänä. Apua tarvitaan, koska en ole tuottajana ennen toiminut. Onhan meillä oma tuottajakin, mutta hän ei nyt tee tätä kyseistä arviota, -koska siinä on niin paljon työtä-. Taitaa olla liikaa työtä koko jutussa, saattaapi saada pian kengänkuvaa.
Mutta olispa aika siistiä, jos pääsis kunnolla levytyshommiin! Yhden levyn teko on jo takana ja voin sanoo, ettei se mitään nummellakävelyä ollut..itkua ja kiristelyä ennemminkin, niin välillä omien taitojen kanssa, kun ihmisten ja rahoitusten kanssa tappelua. valitettavasti homma tuntuu toimivan kyynerpäätaktiikalla, ja mua ei oo luotu sentyyliseen yhtään. Menee nahka äkkiä vereslihalle..
mutta yritettävä on, kun kerran pöytälaatikko huutaa soittamattomia sanoja ja sielu melodiaa. mitäpä siis muutakaan voin, kun päästää laululapset maailmalle..kaiholla ja herkkyydellä saatellen.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 21.09.2006 klo 10:24
Avainsanat: huono yö, narsistinen persoonallisuushäiriö

unia ja ikävä vetoketju

Huomenta! Tähän aamuun heräsin kurkku kipeänä, mutta kotiäideillehän ei saikkua myönnetä..tuskanhiki kulkee pitkin selkäpiitä. Joku flunssa siis yrittää. Ehkä ei ollu viisasta eilen mennä rankkaan aerobiciin, kun oli jo vähän aavistusta taudista. Lihaksissa tuntuu jo, en uskalla ajatellakaan, miten pääsen huomenaamulla ylös sängystä! Mikähän siinä on, että lihakset kipeytyy yleensä vasta kahden päivän viiveellä? Tarvii kysästä viisaammilta

Yö oli kyllä mielenkiintoinen. Taapero päätti repiä äidin hiuksia taas olantakaa ja siirsinkin hänet omaan sänkyyn, josta sitten taas puolen tunnin sisään takaisin..tuntui, että uinahdin vaan muutamaksi tunniksi. Alkuyön valvoin miettien illan inhimillistä tekiää. OIi niin lähelle käyvä aihe narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Luojan kiitos, ettei omasta suhteestani löydy sitä vikaa, vaikka monia ongelmia on matkan varrella ollutkin!
Isäni sensijaan joutui uhriksi, ottaessaan itselleen uuden vaimon. Ei ollut arvattavissa, että tuo erittäin herttainen ja ehkä näin jälkikäteen ajatellen "imelänkin" tuntuinen henkilö olisi niin pirullisen juoniva ja sairaalloinen. Nainen syyttää isää ihmeellisimmistä asioista, mm. väittää, että minä ja siskoni haluamme tavata isäämme siksi, että välillämme on jotain insestistä!! (kaksi veljeäni saavat sillointällöin erikoiskohtelun ja saavat "nauttia" arvon ladyn ja isämme tapaamisesta.
Mä ja perheeni emmeole koskaan saaneet astua jalallamme heidän kotiinsa. Isä on tilanteessa, ettei uskalla paeta, koska uhkaukset on kovia. Nainen uhkailee, ettei itse kestäisi hylkäämistä ja jos kestäisikin, niin meille, isän lapsille ja lapsenlapsille saattaisi sattua jotain pahaa!
Niin sairasta, ettei sitä edes ymmärrä. Isä on täysin sidottu tilanteeseen. Tää on iso möykky mun sydämellä, hirvee huoli siitä, missä isäni joutuu päivittäin elämään. Se on hienoa, että tällanen oireyhtymä on tajuttu ja siihen voi saada vertaistukea. Ongelma on varmaan yleisempi, kun osataan arvatakaan.

Ehkä näistä piinaavista ajatuksista siirtyi osa uniin, koska aikamoinen painajainen seurasi nukkumatin maahan. Olin raskaana, menossa synnyttämään. Kätilö otti vastaan ja sanoi, että hän haluaa kyllä leikata tämän lapsen ulos. Haluaa kokeilla leikkausta. Yritin estellä ja sanoa, että synnytän alakautta, HALUAN synnyttää alakautta, kun ei ole mitään syytä leikata ja vauvakin on ihan oikeinpäin. (tyttäreni tuli ulos sektiolla, koska oli perätilassa) Kätilö vei mut väkisin leikkaussaliin ja näin, miten lihakärryillä kuskattiin ulos valtavia verisiä massoja. Monta potilasta oli samaan aikaa leikattavana. Näytti enemmän teurastamolta ja eräskin hoitaja näytti maistavan ohimennen läskisilavaa. Tein kaikkeni, että pääsisin karkuun, koska oli todella uhkaava olo. Ison vatsan ja päällä olevien supistusten takia se oli tosi vaikeeta. Pääsinkin ulos sairaalasta, suoraan suurelle metroradalle, joka kulki sairaalan alla. Siellä raiteilla käveli paljon ihmisiä, jotka olivat karanneet sairaalasta. Yllä leijui kauhu, kaikkien kasvot olivat harmaat ja yksi äiti hyräili hiljaa laulua, jossa kertoi kuolleesta vauvastaan. Siihen uni sitten hiipuili, tarina jäi auki, pääsinkö karkuun. YÖK, kuka tollasia filmejä mun päähän pistää!
Odottelen "tätiä" kylään lähipäivinä, ehkä siinäkin osasyy, jos on mahaa nukkuessa nippaillut??

Taaperoinen sylki puurojaan suusta aamupalalla, sitten kiukutteli, kun vetoketjussa on "vetomerkki", yritti irroittaa sitä, se häiritsi kovasti

Olisko huonon yön jälkiä nuokin harmit. Luettiin pitkä tovi kirjoja sylikkäin, silloin harmit kummasti pakenee. Pikkumies lukisi vaikka koko päivän, jos vain jaksaisin lukea..Tuleekohan viisas mies

Kovasti kertoo itsekin kuvista ja pärinä on mahdoton, kun jossain näkyy auto. Voi noita miehiä !!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 20.09.2006 klo 10:18
Avainsanat: kotipäivä, katsekontakti

Sataa..

Ja koko tienoo on sumussa. Oikeestaan aika kaunista.. usva saa kaikki piirteet ja värit pehmenemään.
Eilen en ehtinyt päiväkirjan pariin ollenkaan. Kavereita kävi kyläilemässä, olin kahteen otteeseen terkkarissa ja loppuilta sujahti esittelyssä. Kotiäiti kävi siis tienaamassa taas tupperkippoloilla

Terveyskeskuksessa sain ohjeita lievästi kohonneeseen kolesteroliin. Käytiin läpi ruokavaliot ja liikkumiset jne. Tosin kyllä tuttuja asioita mulle muutenkin, hoitoalan ihmiselle. Mutta on se parempi aina kerrata asiat, kun ne osuu omalle kohdalle. Tuli vähän tympee olo, luin hoitajan silmistä, että oma vika, jos oot eläny hiukka huonosti ja siks arvot on koholla.
Eipä sillä, etteikö aina olis parantamisen varaa (suklaa-addikti), mutta oon panostanu jo pitkään liikkumiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Niistä puristamalla tuskin saa enää paljoa muutosta aikaan. Perimä ei näissä asioissa lupaa mulle kovin hyvää..ja se onkin ehkä suurin syy kohonneisiin lukuihin.

Toinenkaan terkkakäynti ei mieltä kohentanu. Erittäin flegmaattisen oloinen mieslääkäri otti vastaan mut ja 12v poikani. "juu, jalkasientä näyttää pojalla olevan, ei yleensä näin nuorilla, joo. Ei siihe mikään auta. Tarvii kärsiä vaan"
No, eipä nuo lääkärit mitään ihmeiden tekijöitä olekaan, mut jotenki odottais edes jonkinlaista "kohtaamista" ja neuvoa asioihin. Ei vaan mekaanista kättelyä, lausahdusta ja se on moro.

Mieltä piristää sensijaan se, että mummo sairaalassa on ottanut hoitajiin katsekontaktia, herätettäessä! SE on paljon se

Aina vaan vahvemmin tuntuu siltä, että kyllä se siitä selkiää.

Taaperoinen nukkui hyvin viime yönä, ihanaa, sain veronpalautusta siis

Aamut on aina ihanimpia, kun pellavapää nousee heti niin iloisena, täynnä tarmoa uuteen päivään. Valmiina koitoksiin ja koettelemaan äidin hermoja

Mies lähtikin jo ajoissa töihin. Osti eilen uuden puhelimen, ja olipa outoa herätä naisääneen:" Kello on 4.30, on aika herätä" No, parempi toi, kun vanhanaikanen piip-piip-piip, joka tunkee syvälle keskushermostoon kesken parhaiden unien. Mutta löytyisköhän samaa myös karhealla miesäänellä

Täytyy kysästä..

Tänään on ihan vaan kotipäivä, ei kalenterissa mitään ylimääräistä, huoh

Aion nautiskella. Jospa sais hoidettua yhden ikävän asian, jota oon koittanu vältellä viimeseen saakka.. soitto kustantamoon, johon lähetettiin demolevy. Se on pienen ihmisen yritettävä kaikkensa, että pärjää. Mutta itsensä"myyminen" ja suositteleminen on niitä kiusallisimpiin kuuluvia. Ainakin mulle. Jäitä hattuun ja soittelemisiin!

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 0 |

Kirjoitettu: 14.09.2006 klo 14:07
Avainsanat:

Tänään

Elämä se vaan on kummallista. Mulla on niin onnellinen olo, tuntuu, ettei sitä paljoa enempää vois enää elämältä vaatia. Nautin siitä, että saan olla kotona ja hoivata pikkuista taaperoani, tehdä pitkiä kävelyretkiä syksyn aavistuksessa. Maailmankin näkee niin toisin silmin, kun tuo pikkuinen huomaa kaiken. Ihan kuin nenälleni olisi asetettu pikkuruiset vaaleansiniset lasit.. Erehdyksessä aloin jo sisarellenikin höpöttämään, että" kato raksa!!!"..taaperoiseni ei ollut edes mukana, mutta sitä on niin tottunut aina selostamaan asioita, että se tuli ihan luonnostaan. Niin, kaipaa sitä välillä järkeviäkin keskusteluja aikuisten kanssa..jotain syvällisempää, jottei jutut jäisi ihan tälle tasolle.

Ei aina ole ollut näin..oli aika jolloin kaikki heitti häränpyllyä, tuntui, että maailma kaatuu ja millään ei ole enää mitään väliä. Mutta ehkä juuri siksi voin ymmärtää tänään jotain elämästä.. iloita päivistä jolloin sydän lyö ja ajatus kulkee.

On kipuakin, mutta se ei lamaannuta nyt. Jaksaa toivoa ja uskoa, että päivä kerrallaan mennään ja huolista sittenkin aina selviää. Jotainhan on toiveissa huomisenkin varalle, ilman haaveita elämä rypistyisi varmaan äkkiä pieneksi paperipalloksi.. tyhjäksi, liian kevyeksi. Kaikkea en uskalla edes sanoa ääneen, mutta ensimmäisin on toive vielä yhdestä lapsesta.
Mun elämän isoimpia juttuja on ollu odotus ja synnytys, äitiys kaikkineen. Voisin käydä sen läpi uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksikin, että kaikki ei aina ole sujunut niinkuin kirjoissa kerrotaan..Totuus on tarua ihmeellisempää, ja sitä jaksaa ihmetellä, kuinka ylipäänsä on mahdollista, että vauvoja syntyy ja vieläpä terveinä. Ihmeellinen Luoja.. niin paljon jota ei yllä ymmärtämään, voi vain ihailla ja ihmetellä miten kaikki on suunniteltu.

Tänään on näin, huomisesta ei tiedä ja eilinen on jo mennyttä..siispä koittaa ottaa ilon irti hetkestä, juuri tästä.

Alkuun | Sisällysluettelo | Kommentteja 1 |

Kirjaudu

Jatkuu..

Teenpä yllärit

Jaaha..

UUtta viikkoa

*runo syksylle*

Lokakuun kummia

Läpi syyskuun..

OUTO

Jos ehtis?

Puiset penkit

Torstainapa..

Viikonlopun häröilyä

PULKASSA

Sadetta sylkee

Arki rullaa..

Lomalle

POKERILESKI..

JUSSII!

Lauantain aamu

TOTISTA TORVENSOITTOA

Jahuu..

Selkeempää tuulta

Tänään..

Pari riviä

REMPPAA

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

ELÄMÄN yllätyksiä

KESKIVIIKKOA

Hehkutusta

Torstai on toivoa..

Yhtä juhlaa

Pikaisesti

KUPLA

Uutta viikkoa viedään

Täällä taas!

Päivittelyä..

Pientä niistoa

Think twice

7.11.

Nimittäin

Päivitystä..

Viisaus mennyttä

Kolmetoista kolahtaa

Hiljainen hetki

Ihana vauva

40 viikkoa ja risat

viikonloppua!

Hikeä ja kyyneleitä

Ohi on..

Säröjä

Ihanaa

Kuumuutta oi..

Iso miäs

Pilvien välistä

Ohhoh

Armoton syke

viikonpäivä poikineen

Täällä taas

Ulrta-ääniä

maantienharmaa maanantai

Puistopäiviä

Luulo ei oo tiedon väärti!

Hiipuu, hiipuu..

Sais riittää jo

Aurinko armas

ymmärränkö yskän..

U-ääntä

Purevaa

mennäkö vai eikö mennä, siinä pulma...

Voih...

UTUA

Vakavia

Heeps

Joulumieli

***

Ultra

Kukkuu..

Verkkis laittaa piiloleikkiä?!?

Uutta vuotta!

runo syksylle