|
||||||||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 14.09.2006 klo 14:07 Avainsanat: TänäänElämä se vaan on kummallista. Mulla on niin onnellinen olo, tuntuu, ettei sitä paljoa enempää vois enää elämältä vaatia. Nautin siitä, että saan olla kotona ja hoivata pikkuista taaperoani, tehdä pitkiä kävelyretkiä syksyn aavistuksessa. Maailmankin näkee niin toisin silmin, kun tuo pikkuinen huomaa kaiken. Ihan kuin nenälleni olisi asetettu pikkuruiset vaaleansiniset lasit.. Erehdyksessä aloin jo sisarellenikin höpöttämään, että" kato raksa!!!"..taaperoiseni ei ollut edes mukana, mutta sitä on niin tottunut aina selostamaan asioita, että se tuli ihan luonnostaan. Niin, kaipaa sitä välillä järkeviäkin keskusteluja aikuisten kanssa..jotain syvällisempää, jottei jutut jäisi ihan tälle tasolle. Ei aina ole ollut näin..oli aika jolloin kaikki heitti häränpyllyä, tuntui, että maailma kaatuu ja millään ei ole enää mitään väliä. Mutta ehkä juuri siksi voin ymmärtää tänään jotain elämästä.. iloita päivistä jolloin sydän lyö ja ajatus kulkee. On kipuakin, mutta se ei lamaannuta nyt. Jaksaa toivoa ja uskoa, että päivä kerrallaan mennään ja huolista sittenkin aina selviää. Jotainhan on toiveissa huomisenkin varalle, ilman haaveita elämä rypistyisi varmaan äkkiä pieneksi paperipalloksi.. tyhjäksi, liian kevyeksi. Kaikkea en uskalla edes sanoa ääneen, mutta ensimmäisin on toive vielä yhdestä lapsesta. Mun elämän isoimpia juttuja on ollu odotus ja synnytys, äitiys kaikkineen. Voisin käydä sen läpi uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksikin, että kaikki ei aina ole sujunut niinkuin kirjoissa kerrotaan..Totuus on tarua ihmeellisempää, ja sitä jaksaa ihmetellä, kuinka ylipäänsä on mahdollista, että vauvoja syntyy ja vieläpä terveinä. Ihmeellinen Luoja.. niin paljon jota ei yllä ymmärtämään, voi vain ihailla ja ihmetellä miten kaikki on suunniteltu. Tänään on näin, huomisesta ei tiedä ja eilinen on jo mennyttä..siispä koittaa ottaa ilon irti hetkestä, juuri tästä.
Jos haluat kommentoida kirjoitusta tai kommentteja, on sinun kirjauduttava sisään.
» Rekisteröidy » Unohdin salasanani |
|||||||||||||||||||||
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri




