 |
|
|||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 20.07.2009 klo 16:19 Avainsanat: Teenpä ylläritEnpä olis uskonu, että tänne sivuille vielä eksyn..ei oo oikein ollu mitään asiaa. Tai oisko niin, että kun vauvailut jäi, niin jäi kirjottelutkin. Tilanteet ne on muuttuneet aikalailla ja nyt oon keskellä jotain järkyttävää painajaisunta. Oikeesti toivoisin vaan, että joku herättäis ja sanois nauraen, et kaikki on unta. Viime kuussa just päätettiin, että nyt aletaan yrittämään viitosvauvaa, vihdoinkin ja jatketaan elämää siihen suuntaan. Oon ollu keikkatöissä ja pikkumiesten kanssa menee jo suhteellisen mukavaan tahtiin. Kaikki tuntu olevan jokseenkin mallillaan. Tai toisaalta vaan kaikki soljui, sen enempiä ajattelematta. Noh, nyt kaksi viikkoa myöhemmin mun elämä on täysin nurinniskoin. Mies on sairaslomalla ja menetti samassa hötäkässä työnsä kokonaan. Niskassa on erinnäinen määrä velkoja ja vilppejä..jotain aivan kamalaa. Nyt ollaan niin pohjalla, ettei alemmas juuri voi enää mennä. Oonkin saanu useita kehoituksia läheisiltä pakata törkyturvan kamppeet ja jättää oman onnensa nojaan. Mutta lasten takia en siihen pysty ainakaan nyt. Jotenkin sitä nojaa kaiken toivonsa siihne, että IsäJumala meidät tästä auttaa. Eniten mä toivon sitä, että se muuttaa mun miehen sydämen ja kaiken mitä siellä on pielessä. Tuskin tuo itseänsä pystyy itse muuttamaan. Riippuvaisuudet on sellanen kirous, jotta harva tietää. Nyt on heti alkuun säännöt laitettu uusiks ja pelittömällä linjalla tuo on luvannut olla. Vähin mitä voi vaatia toiselta. Käy lisäksi myös hoidossa, että saa apua ongelmaansa. Liekö takana jotain bipolarisuus-häiriötäkin, näin on epäilys. Sellanen on tunne, kun joku olis lykänny tuhannen kilon betonimöykyn niskaan. Vaikee on hengittää, vaikee ajatella selvästi mitään. Pitää vaan selvitä päivä kerrallaan ja luottaa, että kaikki viimein järjestyy.
Jos haluat kommentoida kirjoitusta tai kommentteja, on sinun kirjauduttava sisään.
» Rekisteröidy » Unohdin salasanani |
||||||||||||||||
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri
