bigboy Syntymävuosi: 1967 Horoskooppi: kalat Perhesuhteet: yksin

Lyhyt kuvaus blogista Yritän silloin tällöin kirjoittaa jotakin elämästäni, jossa jokaisesta elinpäivästä muistetaan kiittää. Yksin elän, totean sen liian usein nykyään Pitkä kuvaus blogista. Lue lisää!

Sisällysluettelo | Kirjoittajan blogit | Blogin etusivu | Piilota kirjoittajan tiedot

no niin

6.5.2009

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne taas. Mä en jaksa nykyistä työtäni. Vuoden alussa oli kiva mennä duuniin, mutta nyt inhottaa oikein mennä sinne kuuntelemaan kaikenlaista, työstä puuttuu se mukavuus, jonka takia vielä vuoden alusta oli joka arkiaamu sinne kiva bussilla mennä. Tuntuu ihan kuin olisi ei-mitään, saa joka päivä vaan kuunnella hattuilua ja muuta nälvimistä erään samassa työpisteessä olevan suusta.

Sen ihmisen on helvetin helppo nälviä, kun on velaton ja muutenkin asiat kunnossa ainakin ulkopuolelta katssottuna. Työpaikkalääkäri antoi muutaman päivän lomaa ja(peräti 9 päivää, joka ei todellakaan auttanut mun henkisesti surkeaan oloon)sanoi, että nyt lepäät kunnolla ja sit reippaana töihin.Aikaisempi lekuri oli tosi paljon kivempi, tää nykyinen on mun mielestä aika pilkunviilaaja.

Kukaan ei usko, että mä kaipaan pitkää lomaa taas kun on henkisesti ihan rikki. Lähetin työterveysasemalle pitkän viestin, jossa kerroin olostani. Mutta lekuri vaan ohitti koko kirjeen kenties lukematta sitä ja tutki mun viime vuoden rasitustestin tuloksia ja totes vaam että mulla on kuulemma voimaa kyllä tehdä tota duunia. Hitto, mä olin ekaks sairaslomalla pari kuukautta ennen rasituskoetta ja olin levännyt, siksi tulos oli niin hyvä. Nyt mä oon tenhyt duunia ja mun olo on ihan vetämätön.

Millä tavalla mä saisin porattua sen lekurin päähän, että mä haluan todella sairaslomaa. Miksi firmaan on otettu noin juntti lääkäri, joka ei oikein osaa mitään.

23.11

Nämä sairaslomapäivät on melkein samanlaisia peräkkäin. Nukun myöhään, syön jotakin tosi helposti tehtävää safkaa ja taas nukun muutaman tunnin ja jos keli on hyvä, käyn pikku kävelylenkillä, mutta illalla sitten lösähdän sohvalle ja katson mitä teevee tarjoaa. Tää viikko on ollut yhtä matalalentoa, kävin torstaina taas Meikussa, nyt oli vuorossa spiroergometria, no enhän mä jaksanut kovin kauaa polkea, jalat alkoi tulla kipeiksi ja sydän hakkas kuin höyrykone. Tutkimus kesti about 1 tunnin ja 15 minsaa. Mun olis pitänyt käydä myös samalla reissulla labrassa, mutta en tajunnut kysyä asiasta. No olen mä unohtanut muutakin. Mun olis pitänyt soittaa neurologille 12.11, mutta olin täysin unohtanut ja Meikusta tuli kirje, missä ilmoitettiin, että mua on yritetty saada kiinni ja enää ei sovita uutta aikaa neurologiselle osastolle 92, no olihan se tutkimuspäivä 29.päivä aika huvittava kun näin jälkeen päin ajattelee juttua

Mutta taas tuli lasku Meikusta juuri tuosta 26. lokakuun päivästä. Mä olen maksanut varmaan tän puolen vuoden aikana about 1000 euroa sairaalamaksuja HUS-yhtymälle.

10.10. Aleksis K:n päivä

En ole kirjoittanut pitkään aikaan tänne,  mutta tulee sekin nyt korjattua.

Olen ollut sairaslomalla sydämen vajaatoiminnan takia kohta 3 kuukautta ja menen Meilahden sairaalaan 29.10 aamulla tutkimuksiin, miten sydämeni voi.

Mä pelkään koko juttua, mä olen ajatellut kaikkea mahdollista. Joudunko leikkaukseen, enkö pääse enää töihin mihinkään vaan joudun työkyvyttömyyseläkkeelle. Aika usein ajattelen, että olisi parasta kuolla pois, sillä mä todella pelkään.

Mä en ole pystynyt kenenkään kanssa juttelemaan näistä asioista, olen vaan saanut viestejä "kyllä se siitä, et arvaa onko mulla vaikeaa". Niinkuin tää mun sairaus olis vain joku mitätön juttu. Mä en jaksa aina olla niin iloinen tai tosi harvoin nykyään nauran.

Kukaan ei todella kysy, miten mä voin. Ihmisille riittää se normaali vastaus "ihan hyvin". Ton Meilahden keikan jälkeen mun elämä voi todella muuttua aivan toisenlaiseksi tai sitten tapahtuu jokin pieni muutos.

Jos mä olisin tiennyt tänä keväänä, että kesäkuun alussa yritän taas itsemurhaa, sitten olen Paloniemen sairaalassa about 1 kuukauden, sitten iskee armoton mahakipu, joudun olemaan Lohjan sairaalassa pari vuorokautta, heinäkuussa olen töissä vain yhden päivän ja sitten minulla todetaan sydämen vajaatoiminta ja olen about kuukauden Meilahden sairaalssa hoidossa. Tätä vauhtia mä en takuulla elä montaa vuotta, kyllä mulla joku muukin elintärkeä elin alkaa temppuilemaan ja olen taas sairaalassa makaamassa.

dilatoiva kardiomyopatia

Joo, sairaslomalla olen ja päivät menevät milloin hitaammin ja joskus nopeasti. Olo on jo parempi, lääkkeet jeesaa ja yöllä saan nukuttua hyvin Ketipinorin avulla. Sitä vähän aikaa etsiskelee hyvää asentoa, möyhii tyynyjä paremmiksi ja aivan kuin salamaniskusta nukahtaa ja aamulla herää kellon soittoon. Sitä on oikein onnellinen sen asian suhteen että nyt pitääkin laiskotella kunnolla ja tehdä  muutenkin asiat rauhassa. Minulle tuo laiskottelu ei tuota mitään ongelmia, sen verran on hyvät geenit saanut.

Käyn about kerran viikossa tuolla terveysasemalla verikokeessa ja iltapäivällä saan sitten tiedon , paljonko syön päivässä Marevan 5 mg:tä. Onhan mulla muitakin lääkkeitä: Somac 40 mg( joka vaihdettiin samanlaiseen, mutta halvempaan lääkkeeseen apteekissa), Emconcor 2,5 mg, Spiresis 12,5 mg, Cardace 5 mg ja sitten vielä toi Marevan 5 mg.

Kävin viime perjantaina seurakuntatalolla Pysäkki-kahvilassa, olin siellä ainakin 2 tuntia ja join 3 kuppia kahvia.Eläkeikäisiä ihmisiä enimmäkseen, mutta ei se haittaa yhtään minua. Kävelin sinne sauvojen avulla, sillä en ala nyt yhtään temppuilemaan kävelyn kanssa. En mä osaa oikealla tavalla sauvakävelyä tehdä, sauvat on nyt niinkuin talvella ilman suksia, ihan vaan tukena mulla. Torstaina menen seurakunnan reissulle, maksaa muutaman euron mutta onhan se kiva päästä vähän matkustamaan kunnan sisällä : )

Mitäs muuta, no mä koitan joka päivä kävellä edes vähän ja syödä ohjeiden mukaan, mutta ei se aina onnistu, kun itse tekee ruoan. On tämä dilatoiva kardiomyopatia aikamoinen tauti, suomeksi tää tauti on laajeneva sydämen vajaatoiminta vai onko oikea termi? Liityin jo Karpatioihin, ja olen maksanut jäsenmaksun. Mua kiinnostais1 kyllä Jyväskylän kokous lokakuussa, mutta eipä taida olla varaa siihen reissuun.

17.7.2008

Ensin menee mielen terveys ja sitten todetaan, että tällä kundilla on sydämen vajaatoiminta. 2 viikkoa makasin Meilahden sairaalassa ja tehtiin tutkimuksia. Eilen pääsin kotiin ja olo on tosi väsynyt edelleen.Mä tiuskin ihmisille, en tarkoituksella, sitä vaan on nyt hermo niin kireällä. Sairaslomaa on lokakuun loppuun.

13.6.2008

Kello on 00.16 ja muistin vasta nyt ottaa iltalääkkeet, 3 Ketipinoria. Ilta meni jotenkin niin äkkiä, no nukahdin tohon sohvalle ja heräsin hirveeseen huutoon, oli jäänyt persuksen alle kaukosäädin

On tosi yksinäinen olo, kukaan ei kaipaa enkä kehtaa enää soittaa kenellekään, menevät  aamulla töihin mokomat. No, mä nukun taas aamulla pitkään, kun meen jossakin vaiheessa tutimaan. Mun olo on tosi hutera, hirveen kylmä mutta onneksi ei ole kuumetta. Tekis nyt mieli itkeä, mutta en jaksa. Oikeastaan en jaksa tehdä oikein mitään, kävelykin on ulkona niin raskasta, vähän väliä pitää pysähtyä.

Selviänkö mä koskaan tästä masennuksesta? Onneks ens tiistaina on eka aika mielenterveystoimistoon. Saa jutella rauhassa asioista.

21.5.2008

5.5.08 söin aikamoisen pillerikasan´, halusin pois täältä kylmästä maailmasta. Nyt olen ollut pari viikkoa Paloniemen sairaalassa Lohjalla, suljetulla osastolla turvassa itseltäni ja lepäämässä, mutta nyt olen kotilomalla ja illalla palaan takaisin sairaalaan

10.4.2008

Huomenna pitäis mennä työpaikan lekurille puhumaan mun asiasta. Inhottaa mennä koko paikkaan, mutta ei muu nyt auta tilannetta. Puistattaa, kun mä näen jo nyt ne työkavereiden ilmeet kopissa, kun mä kävelen siitä ohi. Minkä ihmeen takia mä kidutan itseäni henkisesti tuolla duunissa, iso työnantaja ja hyvät työsuhde-edut, mutta kyllä mä enemmän arvostan aivan toisenlaista duunia. Nykyinen duuni on sellaista kuivaa toimistoduunia, johon mulla ei ole asianmukaista koulutustakaan eikä työnantaja kouluta kunnolla, mitä nyt jotain tekstinkäsittelykursseja, mutta eipä ne paljon auta. Mä haluan tehdä ihmisläheistä työtä, jossa tunnen tekeväni toiselle ihmiselle hyvää. Se tuottaisi mullekin niitä ilon hetkiä.

Mä varmaan toistan joka kerta samoja asioita, mutta tää kirjoittaminen tekee ihan hyvää mun mielen terveydelle. Tunnen olevani ei mitään-ihminen, ei  mun elämällä tunnu olevan mitään arvoa. Jokaisella on oma elämänsä ja kiireensä enkä mä halua sotkea sitä olemassaolollani. Mä oottelen, jos vaikka jonain päivänä tapahtuis jotain kivaa elämässä vai onks tää tällaista seuraavat 30 vuotta, kunnes olen kypsää viljaa ja enkeli hakee mut taivaan iloon. Tekis mieli surkastua vaikka joksikin pieneksi madoksi ja kaivautua tonne maan sisään pois täältä kylmästä maailmasta. Hitsin hitsi, kun olisin tiennyt että elämästäni tulee näin yksinäistä, olisi ollut parempi olla syntymättä lainkaan.

4.4.2008

Kävin aamulla lääkärissä, sain 2 viikkoa sairaslomaa masennuksen näin aluksi ja mielialalääke-reseptin. Mulla on ens perjantaina varattu aika duunipaikan lekurille, jutellaan sitten vähän tarkemmin mun tilanteesta. Jotenkin on nyt helpompi olo, kun ei tarvitse lähteä maanantaiaamuna duuniin, mutta silti ei tarvitse himassa maata kipeänä toivottavasti.

Onneksi mulla on kokemusta tästä masennusjutusta ja löydän paljon parempia apukeinoja jaksaa eteenpäin kuin se yksi tapa, jota yritin ekalla kertaa. Ei karkuun juokseminen auta mitään, sä kannat niitä ongelmia mukanasi vaikka haluaisit heittää ne pois.

Tämä kirjoittaminen auttaa tosi paljon tässä tilanteessa,  mutta se on eri juttu moniko lukee näitä mun sepustuksia, Kiva, että edes yksi on lukenut, kiitos sinulle vastauksesta. Nyt vanhemmatkin tietävät mun pahasta olosta, kun lähetin isälle tekstiviestin, en mä jaksanut alkaa puhelimessa selittämään mikä mua vaivaa, mutta nyt hekin sitten tietävät, miksen ole ollut niin iloinen viime aikoina.

3.4.2008

Tunti sitten heräsin eikä tee yhtään mieli mennä ulos koko päivänä. Varasin yleislääkärille ajan huomenaamuksi klo 9.00 netin kautta, sillä en jaksa edes soittaa sinne mestaan. Ei tee yhtään mieli mennä ens viikolla duuniin kuuntelemaan sitä paskanjauhamista kaikenlaisista asioista, pärjätköön siellä keskenään, ovathan he olleet työkavereina jo about 20 vuotta ja minä tulin tuohon paikkaan vasta 4 vuotta sitten, joten ei mun vähäistä panosta siellä tarvita. Aivan selvää ulos-savustamista mun kohdalla, halutaan että mä lähden veks kokonaan. Jos se minusta riippuu kokonaan, en kauaa aikaa tuon firman tiloja kuluta, työ on sen verran tylsää, koulutuksesta kyllä puhutaan kauniilla lauseilla ja luvataan vaikka mitä, mutta siihen se jääkin. Tuo työ, jossa nyt olen, on vain jonkinlaista aputyötä ja voidaan vallan mainiosti korvata jonkun yksityisen firman palveluilla kokonaan. Koko tämänhetkinen työporukka vain pihalle, se on jonain päivänä totta. Minä itse lähde ilomielin pois, ennenkuin tuo pikkupurtilo upotetaan.

Valvoin melkein koko yön, pääni on kyllä tyhjä, mutta jotakin ajattelin sentään. Miksi omistan asunnon? En mä ole enää kunnossa henkisesti ja muutenkin kunto on surkea, kun ei huvita harrastaa mitään liikuntaa  pahemmin. En mä jaksa hoitaa tätä kotia, pitäis imuroida mutten jaksa, villakoirat vaan juoksentelee pitkin lattioita ja ne vois vallan hyvin imuroida pois, mutta en jaksa. Kohta mä meen taas tohon sohvalle löhöömään ja katsotaan teeveetä tai jonkun leffan, sillä sitä mä jaksan tehdä.

Huomenna menen seurakuntatalolle juttelemaan yhden työntekijän kanssa tästä mun masennuksesta. En ole vielä kertonut vanhemmilleni mitään, sillä haluan kuitenkin suojella heitä, vanhoja ihmisiä, uudestaan samalta olotilalta joka heillä varmaan oli silloin vuonna 1999, kun olin samassa tilanteessa. Nyt en aio kyllä yrittää mitään itsetuhoista, vaikka ajatuksissa se onkin.

2.4.2008

Se tapahtuu, mitä mä pelkäsinkin. Mä en kestä enää sitä samaa hommaa, meinaan loppuunpalamista mutta todellisuutta se on nyt ilmeisesti. Nyt mä en oikein tiedä, mitä tekisin. Menin tänään duuniin urhoollisesti, vaikka olis tehnyt mieli soittaa etten mä tule. Enhän mä siellä kestänyt olla, näytellä pirteätä asiakaspalvelussa. Laitoin viestin työterveysasemalle ja kerroin tilanteeni. Terveydenhoitaja soitti ja menin heti hänen luokseen, juteltiin ja mä kerroin taas tilanteeni, helpotti puhua jollekin tästä kaikesta paskasta, joka sisällä on velloo. Hän kirjoitti mulle tän loppuviikon lomaa, ja kun lähdin töistä, jo yksi henkilö ilmoitti suureen ääneen, että mitä minä sanoin tuosta kaverista, ei oo töissä kauan aikaa tänään. Teki mieli mennä kuristamaan se ihminen, tappaa hänet totaalisesti, mutta ei se ensimmäinen kerta ollut hänen kohdallaan, kun hän tuolla tavalla suureen ääneen ilmoitti olleensa oikeassa. Jos on tyhmä ihminen, niin sitten on.

Mä en jaksa enää kauaa olla tuolla paikassa töissä muutenkaan, pitäisikö hakea pitempi loma. En mä pysty kenenkään ulkopuolisen kanssa puhumaan tästä jutusta, sellaisen ihmisen joka ei ole kokenut tätä loppuunpalamista omalla kohdallaan. Pitää vaan osata kätkeä taas se paha olo sisälleen ja sit yhtenä päivänä taas lähteä jonnekin päin itsetuhoisin ajatuksin matkustamaan. Ei meidän perheessä keskustella näistä eikä muistakaan ikävistä jutuista koskaan, ne ovat kuulemma niin rasittavia. Jutellaan vaan niistä kivoista jutuista tai sitten mä kuuntelen, miten toisilla menee niin hyvin, mulle annetaan vaan ohjeeksi että nuku enemmän.  Mä en todellakaan tiedä, mitä mä nyt tekisin tän asian kanssa, itsensä kanssa jutteleminen ei ole kovin mukavaa. Katsotaan nyt, kauanko jaksan elää

1.4.2008

Pari päivää ollut ihan kotona, kauhea matalapaine elämässä. Ei tää ole yhtään kivaa, mutta pitää vaan kestää tää kaikki. Kukaan ei ole soittanut ja kysynyt, miten menee. Täytyy tottua siihen, että ei kukaan välitä, jokaisella on omat juttunsa. Viikonloppuna kuulin, että jopa lähisukulaisia pitää pyytää kylään. Haloo, en mä tajua sitä, eiks vois vaan tulla ja juoda vaikka kahvia ja sit lähteä veks. TÄYTYIS NIMENOMAAN OIKEIN KUTSUA  kylään, no eipä ole muakaan kutsuttu lähisukulaisen luo, kyllä on kauniisti puhelimessa puhuttu että olis kiva nähdä, mutta mä en jaksa tollasta nipottamista jostakin kutsusta. Koska mulla ei autoa, mutta ajokortti on, niin eipä täältä lähdetä käväisemään lähisukulaisen luona yllättäen. No toisaalta, ei  mua kyllä edes huvita kuunnella sitä mun kiloista nipottamista ja "pitäis sunkin käydä kuntosalilla".

Että mä vihaan nykyistä työtäni, ei siinä ole mitään inspiroivaa, aamulla duuniin ja illalla kotiin, työpäivä kuluu jotenkin töitä tehdessä. Ei tuossa työssä tunnu olevan enää mitään, hienoja suunnitelmia tehdään, mutta eivät ne koskaan toteudu.

Tätä nykyistä elämääni voisin sanoa aika tyhjäksi, ei ole oikeastaan mitään kiinnekohtaa, käyn vain töissä, josta saan palkan, jolla sitten makselen asuntoani ja laskuja. Miksi mä omistan asunnon, miksen voisi asua vaikka vuokralla? Miksi mä asun täällä? Kenen vuoksi mä tänne muutin? Mihin mä tarvitsen tätä mammonaa ympärilläni? Kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta, mutta näin kuitenkin elämäni on.

Mä voisin vallan mainiosti muuttaa elämäni täysin, lopettaa toi tylsä työ, myydä tai antaa kaikki tavarani pois ja lähteä kokonaan pois täältä etelä-Suomesta jonnekin kauas, varmaan Suomessa jonnekin, sillä kielitaitoni on tosi heikko. Ihannetilanne olisi löytää jonkinlainen luostarinomainen paikka, jossa olisi muitakin samanlaisia kuin minä ja saisin asua siellä loppuelämäni, palvella Herraa ja asua pienessä huoneessa, jossa olisi vain sänky, pöytälamppu ja pari uskonnollista kirjaa luettavaksi. Hyvin askeettista. Tekisin töitä paikassa ruokapalkalla ja kiitollisena siitä että saan painaa pääni joka ilta tyynylle. Aamulla heräisin virkeänä taas tekemään hyviä tekoja, kuuntelemaan muiden murheita ja rukoilemaan heidän puolestaan Taivaan Isän siunausta heille

23.3.2008

Syntymäpäiväkin meni sitten ohi ja 41 vuotta on mittarissa, kiva olla näin vanha, ei ole enää pojankloppi ainakaan ikänsä suhteen, luonne voi olla koko loppuikäni lapsellinen, mutta ei se haittaa.

Tulin juuri pääsiäisyön messusta, oman ev.lut.seurakunnan kirkossa oli 1 tunnin messu, ja nyt teeveestä tulee parhaillaan ortodoksien hiukan pitempi versio samasta aiheesta. Ortodokseilla on paljon kauniita asioita, jotka meille luterilaisille ovat jotenkin outoja.

9.3.2008

Pian on 41-vuotispäiväni ja se on tottakai pitkäperjantaina, enpä tiedä mitä tekisin, mutta ei sitä nyt kannata murehtia, voihan sitä olla vaikka kipeenä just silloin.

Enpä ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, on ollut niin masentunut olo ja muutenkin tökkinyt elämässä liikaa. Onneksi tulee kevät ja päivänvaloa enemmän. Tuli tuossa koettua 3 kuukauden ihmissuhdekin, viikko sitten sekin loppui. Minä pelin vihelsin poikki, sillä koin liian usein olevani puun ja kuoren välissä suhteessa. Mies tuo toinenkin osapuoli oli, mutta en vaan jaksanut olla hänen kanssaan, syitä voi kaivaa vaikka kuinka monta, mutta miksi pitäisi kääntää enää veistä haavassa, jonka haluaisi parantuvan. Ehkä tätäkin lukee joku mun ex-kumppanin kaveri ja tiedottaa eteenpäin hänelle.

No ekaa kertaa elämässäni mua kosittiin karkauspäivänä tekstiviestillä ja tottakai suostuin. Kosija oli vanha ystäväni, miespuolinen siis, ja hänen kanssaan on ollut aina kivaa kun ollaan tavattu. Nyt on mennyt monta vuotta, mutta on hän ollut mielessäni aika usein. Olishan se aika hienoa olla todella varattu mies, eikä tarttis hakea jotain kylmiä suhteita, joista vaan jää paha maku

16.12

Pitkästä aikaa taas kirjoitan tänne, kyllä se aika menee kun on tekemistä. About viikon päästä on jo jouluaatto ja sit tulee uudenvuoden vastaanotto, jolloin pitäis kuulemma juoda viinaa ja muutenkin örveltää ja sit seuraavan päivän olla karmeessa krapulassa. Yök, sanon minä, ei tuollainen ole oikeaa elämää. Eikö sitä voi juhlia ihan selvinpäin, katsella kun uutenavuotena toisten rahaa lentää taivaalle, ja seuraavana aamuna on hyvä aloittaa pirteänä vastaanottamaan uuden vuoden tulevat päivät.

Jouluna olen vanhempieni kanssa, nyt tulee velikin perheineen, mutta jo joulupäivänä taas on heilläkin omat menonsa. Joulun jälkeen perjantaina menemme koko perhe katsomaan musikaalia teatteriin, koska silloin on eräs merkkipäivä.

Joululahjoja en ole ostanut, sillä sitä samaa tavaraa on kaupat täynnä ympäri vuoden. Joululahjoja emme osta enää toisillemme, mutta on ihan kiva kierrellä kaupoissa seuraamassa, miten toisilla ihmisillä on kamala joulustressi päällä. Joulukortit lähetin kyllä, sillä se mun mielestä kiva tapa muistaa sukulaisia ja tuttuja. En mä odota itselleni yhtään korttia, sillä yleensä muilla ihmisillä on aina niin kiire, mutta mulla on aikaa toisille ihmisille.

Piparkakkujakin leivoin, mutta ostin valmiin taikinan "Sunnuntai auttaa", mutta osaan kyllä itsekin sen taikinan tehdä, etten ihan uusavuton ole. 

positiivinen burn-out

Eilen illalla tuli mieleen, iskeekö muhun taas se inhottava burnout vai mikä on. Ei minulla mitään valittamista ole, elämä menee ihan hyvillä raiteilla nykyään. Kun ei odota liikoja elämältään, niin on tyytyväinen pieniinkiin asioihin. Sellaiset upeat ja mahtavat maailmaani mullistavat asiat saisivat minut vain potemaan kovaa päänsärkyä.

Keksin uuden sanayhdistelmän, positiivinen burnout, aika hauskalta kuulostava yhdistelmä omasta mielestäni.Tiedän kyllä omakohtaisesti, mitä sairaus nimeltään burnout on, siksi voinkin nyt hiukan leikitellä tuon sanahirviön kanssa ja kääntää sen iloiseksi asiaksi. Olotila, jossa ei tulisi  mieleenkään tehdä itselleen mitään pahaa tai pitäisi syödä mielialalääkettä päivittäin, vaan tämä on enemmänkin sellainen sisäisen taistelijan olotila. Sitä polttaa itseään täysin tietoisesti jonkin elämänasian takia ja minulle se on nykyinen työ. No täytyyhän sitä olla kuitenkin tyytyväinen, että on työpaikka, mutta kun tuntee olevansa jonkinlainen mitätön lastu siinä suuressa meressä, jota työnantajan tuulet silloin tällöin sekoittavat. Kyllä tähän maailmaan sanoja ja paperia mahtuu, mutta entäs se teot? Ei kaikki voi olla rahasta kiinni

14.10

Huomenaamulla taas pitäisi mennä todella pirteänä duuniin, mutta ei yhtään innosta lähteä. Se on taas sitä samaa tekemistä, yrittää päivänsä jotenkin kuluttaa. No eihän työ koskaan ole ollut herkkua, ei edes konditoriassa töissä oleville. Itse en ole millään elintarvikealalla duunissa, mutta palvelualalla kylläkin, jos alaani siksi voi kutsua. Kunniallinen ammatti se on kaikesta huolimatta. No joo, se työstä ja sen tekemisestä.

Tehtiin tänään veljen ja vanhempieni kanssa pihatöitä eli nostettiin pumppu pois veden ääressä, sillä kastelukausi on loppunut ja luonto alkaa valmistautumaan talveen vähitellen. Siivottiin muutenkin pihasta kaikenlaisia kesään liittyviä asioita varastoon odottamaan ensi kesää.

Tänään oli tarkoitus tehdä wokkiruokaa eli keittää riisit ja öljyssä ruskistaa muut ainekset, mutta katsotaan nyt, mikä ilta ehdin ruoan tekemään. Edellislauantaina tein samanlaista, tuli iso wokki täyteen mutta kyllä oli hyvänmakuista. Perjantaina muistin ostaa soijakastiketta ruokaa varten

Alkuviikolla onkin menoa joka ilta, torstaina pitäisi jo rauhoittua ja saa kaikessa rauhassa lysähtää sohvalle tuijottamaan televisiota

13.10.2007

Pitkästä aikaa taas kirjoitan tänne, jotenkin on vaan aika taas vierähtänyt ettei ole mukamas ollut aikaa tänne tulla kirjoittamaan. Elokuun loppu meni omalla painollaan, töissä päivät ja illalla kulutti aikaansa lähinnä telkkarin tarjontaa katsellessa ja kaikenlaista roskaruokaa suuhun panemalla.

Syyskuun eka viikon olin Tunturi-Lapissa Raattamassa vai oliko se Muoniota, no Suomineidon kainalossa ainakin paikka on. Seurakunnan reissu, mutta eipä se pahemmin näkynyt eli ei koko aikaa luettu sanaa, illalla sitten oli aika kevyt iltahartaus. Taisi iskeä sillä reissulla se kuuluisa lapinkärpänen, sillä koko ajan tekisi mieli pakata reppu ja lähteä taas sinne mahtavaan luontoon. Tunturilla  tunsin olevansa todella pieni ja sitä hiljaisuutta piti oikein kuunnella. Vaikeaahan se oli joskus, kun ei kuulunut mitään : )

Kyllä Suomi on pitkä maa, totesin sen kun ajelimme bussilla täältä Vihdistä tuonne ylös pohjoiseen. Lentäen olisi ollut perillä jo parissa tunnissa, mutta onhan lentäminen aika kallista lystiä ja junamatkakin menisi nopeammin yöjunassa, kun saa asettaa ruhonsa vaaka-asentoon eikä tarvitse kuunnella juoppojen sopertamista. Muistan yhden junamatkan, kun tulin Oulusta Helsinkiin, se oli eräänlainen ****tti sekin, mutta itsehän änkesin junaan

No Ouluhan ei ole vielä Lappia, Pohjois-Pohjanmaallahan kaupunki sijaitsee. Sitä ennen Oulussa tapahtuneet asiat kyllä jotenkin muistan, mutta enpä ala niistä kirjoittamaan mitään, toinen osapuoli voi vaikka lukea tätä blogia ja turha on vanhoja asioita kaivella enää.

Ostin uuden tietokoneen elokuun alussa Mustasta Pörssistä osamaksulla, nyt kannettavan, mutta niinkuin joskus aina käy, tällekin tuli ns.lastentauti joka ei parantanut kotikonstein. Takuuhuollossa vaihdettiin kokonaan uusi kovalevy ja vanhat tiedot hävisivät. Olisihan se hienoa, jos ihmisellekin voitais vaihtaa jonkinlainen kovalevy tuonne aivoihin kun menee henkisesti tai fyysisesti jumiin

Nyt kone toimii kuin unelma, on helppo ottaa mukaan mutta ulkopuolista nettiliittymää ei vielä ole, on vaan tämä kotona oleva, mutta kenties jonain päivänä pystyn surffailemaan myös tuolla maailmalla ja kirjoitella tännekin vaikka Olos-tunturilta

17.8.07

Pitkästä aikaa taas kirjoitan tänne, mutta onhan tämä  mukavaa kirjoitella. Ostin uuden tietokoneen, kannettavan mallin, sillä sitä on niin helppo nostella ja kanniskella mukana, missä nyt reissaakaan. Eihän mulla ollut selvää rahaa koneen ostamiseen, mutta osamaksulla se onnistui. Nyt kyllä kirjoitan tätä ihan normaalilla koneella, sillä en ole kotona.

Kesä meni jotenkin hitaasti, mutta onneksi pian on syyskuu ja mulla on parin viikon loma edessä.

24.7

EI OLLUT TARKOITUS TEHDÄ TÄLLAISTA PUNAJUTTUA :

Toissapäivänä kirjoitin pitkän jutun tänne, mutta hävisi mokoma jonnekin avaruuteen. Nyt pitää muistaa välillä tallentaa teksti.

Veljen häät menivät ihan kivasti, tuli vaan juotua liikaa vaikka en kyllä normaalisti juo alkoholia kuin tosi vähän ja harvoin. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, kuten häissä aina yleensä on tapana.

Tänä aamuna heräsin tosi väsyneenä ja inhotti oikein mennä töihin, mutta siellä se päivä taas kului jollain tavalla. Pitkästä aikaa tuli taas kuolema ja kuoleminen mieleen, ja kuka muu minua jäisi kaipaamaan kuin vanhemmat ja veljet, eihän minulla ole vieläkään ystäviä, jotka sitten tulisivat muistelemaan minua.

Oikeastaan olisi heti valmis kuolemaan vaikka tähän koneen ääreen, olisi pois sitten jaloista. Kuka minua edes nyt kaipaa? Tulen tyhjään kotiin ja avaan netin, surffailen kaikenlaisilla sivuilla. Yksinäisenä miehenä vietän paljon aikaa sivuilla, joissa on alastomia miehiä esittelemässä itseään. Joskus tekisi mieli itsekin nähdä itsensä tuollaisella sivulla, siis kavereita joilla on masua ja ovat muutenkin taikinaisia.

Nyt vaan on niin veemäinen olo, ei oikein tiedä mitä taas tekisi. Meneekö se elämäni tällä tavalla jatkossakin.

8.7.2007

Oli mukava pitkästä aikaa nähdä serkkutyttöjä, kun ovat tulleet maailmalta tänne Suomeen lomalle. Vuodet vierivät niin nopeasti, mutta kyllä siitä viime tapaamisesta on kulunut monta vuotta.  Käytiin Viialassa juhlimassa enon synttäreitä ja vaikka ikää on hänellekin jo tullut, kyllä aika pojanklopilta näyttää. Se on varmaan tuo suvun karjalaisalkuperä auttanut aika paljon kestämään elämän tuulissa ja tuiskuissa, sillä jokaisella on sellaisia kelejä ollut. Aika harvalla pelkkää auringonpaistetta koko elämä on!

Tämä oma elämä pyörii omalla painollaan, ei ota turhia stressejä mistään. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu ja kauanko täällä pyöritään. Ensi viikonloppuna on veljen häät ja en vielä tiedä, laittaisinko tumman puvun vai värikkään kauluspaidan ja suorat housut. Eiköhän toi kauluspaita ja housut olis paljon parempi vaihtoehto.  Onneksi on aikoinaan ostanut parit siistit housut, joita voi käyttää esim.häissä. Katsotaan sitten jonain päivänä, jos ja kun on meikäläisen häät, mitä päälleen laittaa vai onko vain Aatamin asussa?

27.6

Juhannus sitten meni taas omalla painollaan, kotopuolessa olin ja viime sunnuntaina kävin katsomassa kotikunnan kesäteatterikappaleen, aika meni äkkiä. Onneksi juhannuskeli on hyvä, ettei satanut vettä tai vaikkapa silakoita taivaan täydeltä.

Nyt mä haluan kirjoittaa aiheesta, jota yleensä hyssytellään, vaikka se on yleensä normaalia ihmisen elämässä, mutta ainakin minulle se on aika harvinaista herkkua. Yhden illan suhteet eivät kiinnosta, niistä jää vaan paha mieli, mutta onneksi en ole uusavuton : ) Onko sinkuilla yleensäkään sellaista hyvää seksielämää yhden kumppanin kanssa vai onko se juuri tuollaista ikävää "yksi yö ja goodbye"- juttua?

Joskus aikoinaan yritin hakea seuraa ravintolasta, mutta huonoin tuloksin. Nykyäänhän juon alkoholia tosi vähän, sunnuntaina kirkossa se ehtoollispikari ja muuten harvoissa juhlahetkissä. Alkoholista on mennyt maku minun suussani eikä tupakka-askikaan vie tilaa taskussa tai repussa

Minkä ihmeen takia jotkut ystävänhakuilmoitukset ovat niin rankkoja, eikö ihmisille riitä enää ihminen sellaisenaan vaan pitäisi olla juuri tietynlainen ihminen viimeistä piirtoa myöten! Ajattelen usein, että onko todella tuollaisia ihmisiä olemassa, joita palstalla haetaan. Koska en itsekään ole mikään komea, atleettinen prinssi, niin en voisi edes vaatia toista olemaan jotain muuta kuin hän on, onneksi ei ihminen ikuisesti säily samanlaisena. Jos ihmisellä on jenkkakahvoja tai iso peppu, ei se tee siitä ihmisestä huonompaa yksilöä, jos on mahaa, niin sehän on vaan merkki siitä että pitää hyvästä ruoasta.Tässä iässä alkaa jo olemaan muutoksia kropan kanssa, mutta se on välillä ihan hauskaa ja kun ei kuvittele edes olevansa enää mikään nuorikko, sitä on tyytyväinen tähän kroppaansa ja jos en kelpaa tällaisena, niin etsiköön sitten sitä täydellistä kumppania : ) Minun mielestä ihmisessä täytyy olla myös ulkoista pehmeyttä

10.6

Koira on hoidossa tän viikon meillä veljeksillä, mä hoidan suurimman osan ajasta, sillä mullahan on lomaviikko, eikä ole suunniteltu mitään menoja.  Kyllä broidit lupas ainakin vanhemmilleni osallistua koiran hoitoon, mutta katsotaan nyt. Tuollainen pieni villakoira sopii hyvin olemaan täällä kaksiossa, nytkin näköjään koisaa jossakin, ihan hyvä juttu. Rauhallinen koira muuten, asuu vanhempieni kanssa, eivätkä hekään ole enää mitään nuoria ihmisiä.Vanhemmat ovat reissussa pitemmän aikaa ja koiran vieminen jonnekin yksityiseen hoitopaikkaan ei ole mitään halpaa lystiä.

Onneksi isä jätti autonsa mulle käyttöön, että pääsee ajelemaan rauhassa. Huomenna vois käydä vaikka ihmeellisessä Ikeassa, mutta katsotaan nyt. Lomalla ei kannata stressata itseään miettimällä menojaan etukäteen

8.6 klo 22

Eka lomaviikko takana, enkä oo ikkunoiden pesulla itseäni vaivannut. Täytyy nyt katsoa, olisko ens viikolla mitään inspistä nuolla noi kaikki ikkunat, mutta toisaalta, pianhan tää kesä on ohi ja tulee syksy ja taas on ikkunat likaiset : )Onhan se aikamoista vedenkin tuhlausta vai onko olemassa ikkunoiden kuivapesu, enpä tiedä.

Ei sais valittaa, mutta mulle tää jatkuva lämmin ilma ei tee hyvää, talvella sit taas varmaan valitan kun on niin kylmä, että ulkona ei pysty olemaan. Tyypillinen suomalainen, koskaan ei ole hyvin sää, mutta juhannukseksi toivon että aurinko paistaa ja on lämmintä. Töissähän mä olen koko loppukesän , mutta ei mua haittaa. Ens kesänä voi olla toisenlaiset lomasuunnitelmat, mutta se on vasta ens kesänä. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä nurkan takana odottaa tällaista vapaata sinkkua.

No, eihän tästä blogin kirjoittamisesta tullutkaan jokapäiväistä harrastusta, kun ei ole aina kirjoitettavaa eikä viitsi ihan tylsää sepustusta kirjoittaa tännekään malliin " menin aamulla töihin, olin töissä 8 tuntia, sitten lähdin pois ja tulin bussilla kotiin"

Mulla nousi yks päivä niskakarvat pystyyn, kun eräs ihminen muisteli taas kaiholla sinkkuaikaansa, kadehti mun elämää, saan kuulemma reissata ihan rauhassa enkä ole kenestäkään riippuvainen. Tosta reissaamisesta, eipä ole pahemmin rahaa matkustella, koska ei ole rikkaan suvun jäsen ja tällä hetkellä en omista mitään ihmeen maksukorttia, joka avaisi maailman. Jonain päivänä se laskukin pitää maksaa. Edelleen ihmettelen, mitä ihanaa sinkkuudessa on, mä ainakin tunnen olevani tosi yksinäinen enkä mikään sinkkumies. Eikä mun tietääkseni ole vielä olemassa täällä Suomessa mitään sinkkujen matkatoimistoa, josta sais halvalla lomia. Taitaa tää sinkkuus olla jonkinlainen häpeä edelleen Suomessa, mutta sellaista elämä on

27.5.2007

Pitkästä aikaa taas kirjoitan, tänään on helluntai ja aamulla olin kirkossa, uusi kirkkoherra sai siunauksen virkaansa. Mukavalta vaikuttaa uusi kirkkoherra, sellainen  ihmisläheinen ja toivottavasti säilyttää tuon luonteensa jatkossakin. Kirkko oli täynnä väkeä, mutta kirkkokahveille ei menty vanhempien kanssa, juotiin kahvit kotona rauhassa.

Tänään pitäisi olla heila kainalossa, mutta sehän on vanhan kansan sanonta. Kun on ihan tyytyväinen elämäänsä, niin on onnellinen pienistäkin asioista. Ensi viikko vielä töitä ja sitten 2 viikon kesäloma, jolloin voi olla aikaa vaikka pestä ikkunatkin. En ole suunnitellut lomaa täyteen tapahtumia, tekee mitä mieleen tulee. Syksyn Lapinreissua odotan innolla, en ole koskaan ollut syksyllä Lapissa!

Tässä nämä päivät kuluvat ihan omalla painollaan, ihmissuhderintamalla ei ole tapahtunut mitään pitkään pitkään aikaan, mutta en ota siitäkään mitään paineita. Jännä tunne, miten elämä jotenkin valuu eteenpäin, entiset asiat jää pois, siivoaa  mielensä lokeroita ja odottelee rauhassa, mitä hyllyille ilmestyy. Sen olen huomannut, että terassielämä ei mitenkään enää  kiinnosta, no en minä koskaan ole ollut mikään kaljasieppo, mutta on löytänyt elämäänsä parempia asioita

Tänään ajattelin käydä vaakalla katsomassa, paljonko painan, mutta so what, jos mä tykkään syödä mässyttää ja maha onneksi on venyvä ja en koe olevani lihava, niin miksi mä menisin puntariin. Kun katselee peilistä itseään, on ihan kiva olla jotenkin täyteläinen, ei ainakaan luut vaurioidu jos kaatua kupsahtaa elontiellä

12.5.2007

Outoa, kun ei enää kukaan  ns. ulkopuolinen kaipaa minun seuraani, ei edes soita. Kenelle minä edes soittaisin, itselläni on vapaata aikaa riittävästi, mutta kerran olen soittanut eräälle ihmiselle ja hän oli vihainen kun kehtasin häiritä vapaa-aikana. Aiemmin sama henkilö sanoi, että hänelle voi soittaa viikonloppunakin, joten turha sitten mainita, että voi soittaa sillä voihan sitä sanoa ihan reilusti että älä soita viikonloppuna. Minulle taas voi soittaa arkisin ja myös viikonloppuisin ja jos en pysty puhumaan, pidän puhelimen kiinni.  Sitä tuntee joskus, niinkuin just nytkin, että olisi parempi painua maan alle pois silmistä ja käväistä silloin tällöin maan pinnalla katsomassa tilannetta.

Taidan olla aika lailla katkera elämästäni, kun luen kirjoittamiani juttuja jälkikäteen. Nuorena sitä on niin ruusuinen kuva elämästä, olettaa että löytää kumppanin ja muutenkin on ihanaa,mutta kyllä se ruusuilla tanssiminen on ollut melko vähäistä, enemmän ovat tulleet tutuiksi piikkipensaiden päällä tanssiminen

8.5.2007

Ei joka päivä tulekaan kirjoitettua tänne, no sellaista elämä. Viime kerralla kirjoitin naureskellen muistelevani nuoruutta. No ei se pelkkää nauramista ole, kyllä sitä ikävöidenkin muistelee joitakin ihmisiä. Paras lapsuudenystävä on eräs, jonka kanssa olisi ollut mukava jutella, mutta hän teki itsemurhan eräänä kesäisenä päivänä, olin silloin Turun kristillisellä opistolla kirjoittajakurssilla ja sain kuulla asiasta palattuani Helsinkiin. Hautajaisissa lauloin arkun vieressä "lapsuutesajan hellimmän sä leikit kanssani ja olit paras ystäväin ja ainoo iloni".  Myös ne ihmiset, joita on kohdannut elämäntiellä, jotka tekevät itsemurhan, niin se kolahtaa aina. Aikoinaan tuntui siltä, että juuri minä olemassaolollani aiheutan ihmisille niin pahan olon, mutta enää en ajattele niin. Itsensä tuhoaminen riippuu niin monesta syystä.

Puhun asiasta oman kokemuksen äänellä, mutta minä olen täällä vielä kirjoittamassa tätä. Koko rumba opetti minulle, että ei tarvitse olla täydellinen, ei tarvitse jaksaa koko aikaa ja joskus voi sanoa suoraan EI, jos ei halua osallistua.

Eilinen ilta meni ihan nukkumisen puolella, aamulla nukuin bussilla matkalla töihin, onneksi matka kestää pitemmmän aikaa. Tein duunipäivän ja raahauduin sitten pysäkille, nukahdin taas bussissa, pysäkiltä yritin reippaasti kävellä kotiin, heitin takin naulaan ja lysähdin sängylle. Illalla heräsin ja menin katsomaan kotimaisen sarjan, pyörin vähän aikaa valveilla ja sit menin nukkumaan. Tänä aamuna olin pirteä kuin peipponen, mutta onneksi palasin äkkiä takaisin uneliaiseen olotilaani

5.5.2007

Joku hyvin innokas urheilija sanoisi nyt, että laiskottelen vaikka ulkona on upea ilma. Lojuin tänä aamuna sängyssä, ikkuna oli auki ja kuuntelin linnunlaulua, linnun lajia en tiedä mutta kaunis on sillä ääni. Kyllä ihmisellä on oikeus ottaa ihan rennosti, kyllä se aurinko paistaa ilman minuakin. Nythän on vasta toukokuun alku ja ihmisillä jo kauhea stressi kesästä ja sen vietosta. Miksi pitää hermoilla moisesta, ainahan se kesä tulee talven ja kevään jälkeen.

Eilen yritin saunan jälkeen kirjoittaa paperille jotakin taas niin fiksua ja pöytälaatikkoon sen sitten laitoin muiden papereiden sekaan. Tässä tämä lauantai menee ihan omalla painollaan, ei ole mihinkään kiire. Huomenna vois mennä vanhempien luo tekemään jotakin maatyötä, vaikkapa haravoida tai muuta hauskaa.

Välillä sitä muistelee naureskellen nuoruuttaan, mitä tuli tehtyä, minkälaisia ihmisiä on elämäntiellä tavannut, ja mitä on tehnyt toisten hyväksi, mitä kertoisi toisille alkoholistin tukihenkilönä olemisesta, joka loppui ikävällä tavalla, mutta varmaan niin oli tarkoitus, sillä uskon että itse emme voi määrätä elinpäiviemme määrää. Nyt kun asun täällä maaseudulla, tuli mieleen laulaminen taas pitkästä aikaa, onhan mun laulukursseihin uponnut aikamoinen summa markkoja. Nuoteista en vieläkään tiedä mitään, mutta ei se kuulemma haittaa : )

vappuaatto

Työpäivä takana ja noin tunti sitten tulin kotiin, ei tehnyt mieli jäädä hortoilemaan Helsinkiin katselemaan niitä känniläisiä, joiden mielestä ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Eihän mulla Hesassa ole nyt mitään tai ketään, minkä vuoksi siellä pitäisi vapaa-aikaa viettää. En mä mikään nipottaja ole, mutta kun on nähnyt sitä menoa  ja joutunut loikkimaan aamuisin ja iltaisin kadulla kaikenlaisten kasojen yli ja ohitse asuessani Kalliossa, ei enää pahemmin kiinnosta katsella.

Kun ei juo, niin huomenaamulla on kiva herätä uuteen aamuun eikä kärsiä kohmelosta.

29.4

Tänään jälleen pihaa siivoamassa  muutaman tunnin, se on ihan kivaa duunia kun ei ota siitä mitään paineita. Tottakai neuvojia riittää myös siivouksen suhteen, mutta eivät he itse ala pihaa siivoamaan, mieluummin lähtevät kuntosalin tunkkaiseen ilmaan, jota en kyllä tajua.

Kirjoitin eilen yksinäisyydestä ja siitä ettei ole ollut kavereita. En minä sentään mikään erakko ole, olen vaan pyörinyt väärissä ympyröissä joissa vaan arvostetaan nuoruutta ja ulkonäköä. Mitäpä minä voin sille, jos en ole ollut solakka koskaan. Jos on läskiä, niin so what. En ole koskaan haaveillut edes mannekiinin urasta, joten en ole koskaan edes tarkoituksella laihduttanut.

Tämä kaikki kirjoittaminen on tällaista kirjoittamista vaan, pilkkuja ja pisteitä heittelee minne sattuu, tärkeintä on saada kirjoittaa.

Miksi ihmissuhteiden luominen on niin vaikeaa, syynä varmaan ne hirveät vaatimukset. Eikö enää riitä että on ihan ihminen, joka ei aina jaksa hymyillä ja jolle riittää pienetkin ilonaiheet, ei tarvitse olla vain mahtavia ja upeita asioita. Joku omasta mielestään todella viisas ihminen sanoi minulle, miksen käy kuntosalilla. Kävinhän minä aikoinani, mutta mä kyllästyin siihen touhuun. Onneksi ei maksanut paljon, mutta se ilmapiiri oli tukahduttava. Mieluummin tekee vaikka maatöitä, niin saa samalla happea ja hyvän olon. Enimmäkseen minä kyllä makaan nykyään himassa ja katselen telkkaria tai olen netissä ja syön mitä kaapista löytyy. Kerranhan me täällä vain eletään, miksi elämän pitäisi olla itsensä kiduttamista ruoan suhteen

28.4.2007 illalla

Tänään olin haravoimassa vanhempieni pihaa, sain varmaan taas happimyrkytyksen. Mietin siinä haravoidessani elämääni, joka tuntuu jotenkin niin helpolta mutta kuitenkin vaikealta. Olisihan se mukava jutella kaikenlaisista asioista samanlaista elämää kokeneen kanssa, ei tarvitsisi lausua joutavia hienoja lauseita, valehdella että hyvin menee vaikka on tosi kurja olo.

Vuonna 1999 sairastuin burn-outiin, joka oli hurja kokemus. Monen asian summa, no sitähän se on. Mätäpaiseen alle kerääntyy asioita ja sitten yhtenä päivänä paise räjähtää auki. Sitä yritti esittää jaksavaa ja iloista, mutta ei onnistunut. Loppuunpalaminen jätti ainakin minuun sisäiset jäljet, ulospäin ei näy mitään.

Olen ollut aika monta vuotta ihan yksin, ei ole kavereita ollut. Tänä päivänä pitäisi olla niin täydellinen ihminen, mennä ja tulla paikasta toiseen, pärjätä omin avuin. En mä ainakaan vapaaehtoisesti ole valinnut tätä yksinäisyyttä, ihmiset ovat hypänneet minun elämänjunaani ja olleet mukana hetken, sitten hypänneet pois ja luvanneet pitää yhteyttä. No, lupaus on harvoin pitänyt.

Olenko minä niin omituinen ihminen, että minun kanssani ei jaksa olla? Vaikea siihen on itse vastata, vaikka peilikuvaltaan sitä kysyisi<