|
|||||||||||||||||||||
|
Kirjoitettu: 28.04.2007 klo 18:35 Avainsanat: yksinäinen , burn-out 28.4.2007 illallaTänään olin haravoimassa vanhempieni pihaa, sain varmaan taas happimyrkytyksen. Mietin siinä haravoidessani elämääni, joka tuntuu jotenkin niin helpolta mutta kuitenkin vaikealta. Olisihan se mukava jutella kaikenlaisista asioista samanlaista elämää kokeneen kanssa, ei tarvitsisi lausua joutavia hienoja lauseita, valehdella että hyvin menee vaikka on tosi kurja olo. Vuonna 1999 sairastuin burn-outiin, joka oli hurja kokemus. Monen asian summa, no sitähän se on. Mätäpaiseen alle kerääntyy asioita ja sitten yhtenä päivänä paise räjähtää auki. Sitä yritti esittää jaksavaa ja iloista, mutta ei onnistunut. Loppuunpalaminen jätti ainakin minuun sisäiset jäljet, ulospäin ei näy mitään. Olen ollut aika monta vuotta ihan yksin, ei ole kavereita ollut. Tänä päivänä pitäisi olla niin täydellinen ihminen, mennä ja tulla paikasta toiseen, pärjätä omin avuin. En mä ainakaan vapaaehtoisesti ole valinnut tätä yksinäisyyttä, ihmiset ovat hypänneet minun elämänjunaani ja olleet mukana hetken, sitten hypänneet pois ja luvanneet pitää yhteyttä. No, lupaus on harvoin pitänyt. Olenko minä niin omituinen ihminen, että minun kanssani ei jaksa olla? Vaikea siihen on itse vastata, vaikka peilikuvaltaan sitä kysyisi<
Jos haluat kommentoida kirjoitusta tai kommentteja, on sinun kirjauduttava sisään.
» Rekisteröidy » Unohdin salasanani |
||||||||||||||||||||
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri




