Silmän värähdyksestä
Kysymysnumero: 6163123Hei! Olen 31-vuotias, liikunnallinen, normaalipainoinen, melko huonouninen nainen. Silmäni ovat melko kuivat, käytän ajoittain esim. Oculacia kostuttamiseen. Jouluna kärsin yli viikon oikean silmän elohiirestä, joka oli lähes jatkuva.Vaiva meni onneksi ohi. Sen jälkeen on vasemman silmän näkökentän alareunassa näkynyt eräänlainen "värähdys", aivan kuin silmän päällä olisi läpinäkyvä "tuorekelmu", joka hetkellisesti rypistyy. Eli käytännössä tuntuu kuin silmämunan elohiireltä. Mikä mahtaa olla syynä? Kävin silmään joutuneen roskan takia silmälääkärillä Hartmanin sairaalassa muutama viikko sitten ja kysyin häneltä asiasta. Koska vaivaan ei mielestäni liittynyt hänen kysymäänsä valon välähdystä, ei lääkäri keksinyt vaivalle syytä. Silmissä ei ollut mitään vikaa. Ainoastaan vasemmassa silmässä havaittiin joku kohta, joka oli hieman tummempi, mutta lääkäri tuli siihen tulokseen, että silmän rakenne on siitä kohdasta hieman ohuempi ja näkyy värimuutoksena. Hän ei löytänyt tutkimuksessaan vikaa. Voinko olla vaivan kanssa huoletta? Muutoin se ei vaivaa, paitsi painaa mieltä, jos se onkin oire jostain vakavammasta. Toinen kysymykseni koskee erästä näköhäiriötä: sain ikään kuin migreeniin liittyvän auraoireen oikeaan silmääni joitakin vuosia sitten. Minulla ei ole migreeniä eikä oire ole sen jälkeen toistunut. Kyseessä oli n. 10 minuuttia kestänyt häiriö, jossa näkökentästäni ikäänkuin hävisi puolet ja näkökentässä näkyi hitaasti suureneva ympyrä. Säikähdin tätä pahasti, mutta ajan myötä asian unohdin enkä muista asiasta lääkäriltäkään kysyneeni. Tiedän, ettei tällaisessa vaivassa vika ole silmissä, vaan aivoissa. Voiko migreenioire tulla noin kertaluontoisesti ihmiselle, jolla ei migreeniä ole? Pitäisikö päätä tutkituttaa vai voinko unohtaa asian? Suurkiitos vastauksestasi, jonka toivon tuovan mielenrauhan tai tarvittaessa jatkotoimintaohjeita!
Vastaus 2010-03-09 20:18:20
Kyllä silmän sisälläkin voi ollaa elohiirimäinen värähdys, joka voi liittyä juuri huono-unisuuteen ja väsymykseen. En pidä oiretta vakavana. Migreenityyppinen näköhäiriö voi olla pelkästtään silmässä. Jos se uusiutuu ja pitkittyy puoleen tuntiin, on syytä hakeutua lääkäriin. Niskalihasten jännitys voi edesuttaa häiriön ilmaantumista. Yksittäissenä tapahtumana on melko yleinen, mutta jos näköhäiriö toistuu, asiaa on syytä tutkia.
Kotaniemi, Kaisu, LT, silmätautiopin dosentti HY, Silmätautien erikoislääkäri
| Hae kysymyksiä ja vastauksia |
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri






