Nuori poikani lihoi rajusti.
Kysymysnumero: 9327725Hei
Kysyn poikani puolesta, koska olemme hyvin huolissamme. Hän on 19 v ja oli 18.v saakka norm. painoinen, toisinaan jopa alipainoinen. N. 185cm pitkä ja painaa nyt 116 kg. On valitettavasti saanut runsaita raskausarpiakin kehoonsa.
Olen huolissani, koska n. vuosi sitten hän sai pahoja paniikki khtauksia ja söi siihen cipralex masennuslääkettä, oireet katsosi mutta paino pomppasi muutamassa kuukaudessa 20 kg. Sen jälkeen pikku hiljaa paino on noussut hissuksiin vielä vajaa 10 kg. Hän lopetti lääkkeet aika pian. Mietin jäikö hänelle kuitenkin masennus päälle, koska syö ja syö, sanoo ettei mikään riitä, vaikka juuri on syönyt niin on heti jo nälkä.Annokset on suuria ja ahmii ne. Liikuntaa innostuu harrastamaan aina välillä.Mutta se menee aina ohi.. dietit kestää muutaman päivän.Viikonloput kuluu oluen parissa. Hän on hyvässä parisuhteessa kyllä. Mutta nuoruus meni pojallani kuitenkin stressin kanssa. Teimme isän kanssa eroa ja se oli rankka, juuri murrosiän alottaneele pojalle. Toinen poikakin kärsii mielenterveydellisistä ongelmista. Samoin minä. Oli muutoa pois kodista ja riitoja..
Mietin jäikö hänelle hoitamattomia ongemia, masennusta harvoin huomaa itse.
SYökö hän siihen, niinkuin minä tein.
Miten voisimme tukea poikaa ? Mistä alottaa, jos hän menee lääkäriin, en usko että osaa selittää asiaa niinkuin minä se näen.
Itse kärsin samanlaisesta ahmimisesta silloin eron aikaan, lihoin n. 20 kg mutta hakeuduin lääkärille ja sain hyvät mielialalääkkeet. Pääsin syömis himostani eroon.
Vastaus 2011-03-14 11:44:03

Kiitos kysymyksestänne. Olette huolissanne poikanne fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä. Masennukseen ja mielialalääkkeiden käyttöön liittyy joskus myös painon muutoksia. Poikanne paino on noussut lyhyessä ajassa runsaasti. Kun laihduttaa, kannattaa tehdä pieniä muutoksia ruokailuun ja lisätä liikuntaa kohtuudella. Liian isoja muutoksia jaksaa yleensä noudattaa vain lyhyen ajan eikä tuloksia synny. Pohditte syökö poikanne masennukseen kuten itse olette aikoinanne tehnyt. Olisi varmaan parasta, että poikanne hakeutuisi ensin lääkärin vastaanotolle. Hän osaisi arvioida onko poikanne mielialalääkityksen tarpeessa ja hyötyisikö hän esimerkiksi keskustelu tai terapiakäynneistä. Mielialalääkkeitä ei kannata omin päin lopettaa vaan aina lääkärin valvonnassa. Joskus sopivaa lääkitystä joudutaan hakemaan jonkin aikaa. Mielialan kohentuessa painokin voi lähteä laskemaan tai sitten poikanne voisi hakeutua johonkin laihdutusryhmään, jos sellaisia toimii paikkakunnallanne. Laihdutettaessa ryhmän tuki on usein ensiarvoisen tärkeää. Toivon, että saatte apua pojallenne.
Aurinkoista kevättä!
T. Terhi Tuomisto
Psykologi
Aurinkoista kevättä!
T. Terhi Tuomisto
Psykologi
Tuomisto, Terhi, Psykol.Maist.
| Hae kysymyksiä ja vastauksia |
Copyright © Darwin Media Oy 2012 Kieltorekisteri